23.10.2014

Perustelut

A:n oma hakemus

Oikeudenkäymiskaaren 15 luvun 1 §:n 4 momentin mukaan muun hakijan kuin viranomaisen on käytettävä oikeudenkäyntiasiamiestä tai -avustajaa lain 31 luvussa tarkoitetussa tuomiovirhekantelua tai tuomion purkamista koskevassa asiassa Korkeimmassa oikeudessa.

Säännöksen esitöissä (HE 318/2010 vp s. 20 - 21) avustajapakon käyttöönottamiselle on katsottu olevan perusteita eräissä erityistilanteissa, kuten ylimääräistä muutoksenhakua koskevissa asioissa Korkeimmassa oikeudessa. Avustajapakko voisi näissä asioissa vähentää sellaisia hakemuksia, jotka eivät voi menestyä ja joiden tekemistä asianosaisen oikeusturva ei siten edellytä. Lainvoimaisen tuomion purkamista haluavan asianosaisen olisi ensin käännyttävä lainoppineen avustajan puoleen, joka arvioisi hakemuksen tekemisen tarpeellisuuden. Silloin kun hakemuksen tekemiseen on aihetta, lainoppineen avustajan käyttäminen parantaisi hakemuksen laatua. Tämä edistäisi asianosaisen oikeusturvaa ja hakemuksen käsittelemistä Korkeimmassa oikeudessa.

Lain esitöissä ei ole otettu kantaa siihen tilanteeseen, että ylimääräistä muutoksenhakua hakevalla on oikeudenkäymiskaaren 15 luvun 2 §:ssä tarkoitettu kelpoisuus toimia oikeudenkäyntiasiamiehenä tai -avustajana. Nyt käsiteltävässä tapauksessa on kysymys nimenomaan siitä, onko henkilö, joka on kelpoinen laatimaan hakemuksen ylimääräistä muutoksenhakua koskevassa asiassa toisen puolesta, kelpoinen laatimaan sellaisen myös omassa asiassaan.

Korkein oikeus toteaa, että asiamiespakko ei sinänsä loukkaa asianosaisen oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin (ks. EIT 11.2.2014, B v. Serbia ja Oikeudenkäyntiavustajien kelpoisuus ja valvonta, työryhmämietintö 2009:17, s. 134). Näin on erityisesti ylimääräisen muutoksenhaun osalta, jolloin asianosainen on saanut asiansa käsitellyksi vähintään yhdessä oikeusasteessa ja varsinaiset muutoksenhakukeinot ovat jo olleet hänen käytettävissään.

Asiamiespakkoa koskevan säännöksen keskeisenä tarkoituksena on edellä esitetyin tavoin ollut vähentää ilmeisen perusteettomien hakemusten tekemistä Korkeimpaan oikeuteen sekä parantaa aiheellisten hakemusten laatua ja siten edesauttaa hakemusten perusteiden asianmukaista arviointia. Se, että ylimääräistä muutoksenhakua koskevan hakemuksen tarpeellisuuden arvioi objektiivisesti asian suhteen ulkopuolinen, oikeudenkäyntiasiamieheltä edellytetyt kelpoisuusvaatimukset täyttävä lakimies, toteuttaa tätä lain tarkoitusta. Korkein oikeus toteaa, että tässä suhteessa merkitystä ei ole sillä, onko hakijana itsekin oikeudenkäyntiasiamiehen kelpoisuuden omaava henkilö tai muu oikeustieteellisen tutkinnon suorittanut henkilö.

Säännöksen sanamuoto on tältä osin myös yksiselitteinen ja selvä. Siinä ei ole säädetty muita kuin viranomaisia koskevista poikkeuksista asiamiespakkoon. Näin ollen Korkein oikeus katsoo, että asiamiespakkoa on sovellettava ylimääräisessä muutoksenhaussa myös henkilöihin, joilla on itsellään oikeudenkäyntiasiamieheltä edellytetty kelpoisuus. A:n on siten tullut hankkia itselleen kelpoisuusehdot täyttävä asiamies eikä hänen itsensä laatimaa hakemusta voida tutkia.

Asianajaja B:n toimittama hakemus

Asianajaja B:n Korkeimpaan oikeuteen toimittamassa kirjelmässä ilmoitetaan, että asianajaja B on tutustunut asiaan ja hän toistaa A:n asiamiehenä tämän itse laatiman hakemuksen. Hakemuksen perusteet ovat samasanaiset A:n hakemuksen kanssa. Hakemukseen on lisätty viittaus Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytäntöön.

Asianajaja B:n toimittamassa hakemuksessa ei ole edes väitetty, että hän olisi laatinut hakemuksen ja vastannut sen asiallisesta sisällöstä. Korkein oikeus katsoo, että sille 30.7.2013 toimitettua kirjelmää ei voida pitää asianajaja B:n laatimana siten kuin oikeudenkäymiskaaren 15 luvun 1 §:n 4 momentissa on tarkoitettu. Korkein oikeus katsoo siten, että A ei ole noudattanut täydennyskehotusta. Sen vuoksi Korkein oikeus jättää asianajaja B:n toimittaman hakemuksen tutkimatta.

Päätöslauselma

Hakemus jätetään tutkimatta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kati Hidén, Hannu Rajalahti (eri mieltä), Soile Poutiainen, Jukka Sippo ja Pekka Koponen (eri mieltä). Esittelijä Katariina Sorvari.

Eri mieltä olevien jäsenten lausunnot

Oikeusneuvos Koponen: Lähtökohtana oikeudenkäyntiasian hoitamisessa on, että asianosaisella on oikeus valita, ajaako hän asiaansa tuomioistuimessa itse vai antaako hän sen oikeudenkäyntiasiamiehen tai -avustajan hoidettavaksi. Asiamies- tai avustajapakko on poikkeuksena tästä pääsäännöstä katsottu perustelluksi vain tietyissä rajatuissa erityistilanteissa. Oikeudenkäymiskaaren 15 luvun 1 §:n 4 momentissa asiamiespakko on säädetty koskemaan muun kuin viranomaisen tekemää tuomiovirhekantelua tai tuomion purkamista koskevaa hakemusta Korkeimmassa oikeudessa.

Asiamiespakkoa nyt kysymyksessä olevan kaltaisissa asioissa on perusteltu sillä, että niissä on tavanomaista painavammat perusteet edellyttää oikeudellista asiantuntemusta omaavan asiamiehen käyttämistä, jolloin esimerkiksi lainvoimaisen tuomion purkamista haluavan asianosaisen olisi ensin käännyttävä lainoppineen avustajan puoleen, joka arvioisi hakemuksen tekemisen tarpeellisuuden. Tällaisen kelpoisuuden omaavan asiamiehen käyttämisen on myös oletettu parantavan hakemusten laatua (HE 318/2010 vp s. 21). Säännöksellä on sen perusteluista päätellen tarkoitettu estää vailla oikeudellista koulutusta ja kokemusta tuomioistuinmenettelystä olevia hakijoita tekemästä itse ylimääräistä muutoksenhakua koskevia hakemuksia, joilla ei ole mahdollisuutta menestyä.

Säännöksessä ei ole tehty poikkeusta sellaisen tilanteen varalle, jossa hakija itse täyttää oikeudenkäyntiasiamiehen kelpoisuusehdot. Myöskään säännöksen esitöissä ei ole tällaista tilannetta arvioitu. Säännöksen sanamuodosta huolimatta on perusteltua tulkita säännöstä sen perustavoitteen mukaisesti siten, että säännös ei estä oikeudenkäyntiasiamiehen kelpoisuusvaatimukset täyttävää asianosaista laatimasta itse kantelu- tai purkuhakemustaan Korkeimmassa oikeudessa.

A on hakemuksen saapumisajankohtana ollut lainmuutosta koskevan voimaantulo- ja siirtymäsäännöksen mukaan kelpoinen toimimaan oikeudenkäyntiasiamiehenä. Hänelle on myös vuonna 2013 myönnetty lupa toimia oikeudenkäyntiavustajana. Katson, että A on voinut itse tehdä hakemuksen ja tutkin siten hänen hakemuksensa.

A ei kuitenkaan ole esittänyt hakemuksensa tueksi sellaisia perusteita, joiden johdosta hovioikeuden tuomio voitaisiin oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 1 §:n 1 momentin 4 kohdan nojalla poistaa. Sen vuoksi hakemus on hylättävä.

Asianajaja B:n toimittaman hakemuksen tutkimisesta olen samaa mieltä kuin enemmistö.

Oikeusneuvos Rajalahti: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Koponen.