26.6.2013

Asian tausta

A oli ollut kiinniotettuna rikoksesta epäiltynä rikosta koskevan tutkinnan yhteydessä 29.10.2009 klo 21.05 ja 30.10.2009 klo 12.35 välisen ajan. A ei sittemmin ole enää ollut epäiltynä asiassa.

A vaati käräjäoikeudessa, että Suomen valtio velvoitetaan suorittamaan hänen vapaudenmenetysajasta kokemastaan kärsimyksestä 120 euroa korkoineen. A vetosi Euroopan ihmisoikeussopimuksen 5 artiklan 5 kohtaan, jonka mukaan jokaisella, joka on pidätetty tai jonka vapaus on muuten riistetty artiklan määräysten vastaisesti, on täytäntöönpanokelpoinen oikeus vahingonkorvaukseen.

Valtio vastusti kannetta, koska syyttömästi vangitulle tai tuomitulle valtion varoista vapauden menetyksen johdosta maksettavasta korvauksesta annetun lain 1 §:n 2 momentin mukaan oikeutta korvaukseen ei ole, ellei vapaudenmenetys ole kestänyt yhtä vuorokautta kauemmin.

Pirkanmaan käräjäoikeuden tuomio 12.11.2010

Kiinniottamisen laillisuuden arviointi

A oli kertomansa mukaan haettu kotoaan putkaan 29.10.2009 ja hän oli poliisilaitokselta annetun todistuksen mukaan ollut Pirkanmaan poliisilaitoksen Tampereen pääpoliisiasemalla 29.10.2009 kello 21.05 - 30.10.2009 kello 12.35.

Tutkinnan päätösilmoituksen mukaan vastaajan omistama Fiat Ducato -mallinen pakettiauto oli sopinut tuntomerkeiltään valvontakameratallenteessa tekoaikana 10.8.2008 näkyvään autoon, jolla anastettu omaisuus oli hinattu pois alueelta. Esitutkinnassa A oli kiistänyt osallistuneensa anastukseen.

A:n asema oli esitutkinnassa muutettu rikoksesta epäillyn asemasta asianosaiseksi.

Tapauksen aktiivinen esitutkinta oli keskeytetty toistaiseksi.

A oli vedonnut Suomen perustuslakiin, jonka mukaan ”henkilökohtaiseen koskemattomuuteen ei saa puuttua eikä vapautta riistää mielivaltaisesti eikä ilman laissa säädettyä perustetta”. Vielä A oli vedonnut Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimuksen 5 artiklan 5 kohtaan, jonka mukaan jokaisella, joka on pidätetty tai jonka vapaus on muuten riistetty artiklan määräysten vastaisesti, on täytäntöönpanokelpoinen oikeus vahingonkorvaukseen.

Arvioidessaan sitä, oliko A:n kiinniottamiselle ollut lainmukaiset edellytykset, käräjäoikeus totesi, että asiassa ei ollut esitetty muuta selvitystä A:n kiinniottamiselle kuin se, että hänen omistamansa pakettiauto oli sopinut tuntomerkeiltään valvontakameratallenteessa tekoaikana näkyvään autoon.

A oli esittänyt rekisteröintitilaston, jonka mukaan vuonna 2008 Suomessa oli ollut 14 170 Fiat-merkkistä pakettiautoa.

Vapaudenmenetyksen perusteet

Pakkokeinolain 1 luvun 2 §:n 2 momentin mukaan, jos pidättämiseen on edellytykset, poliisimies saa ottaa rikoksesta epäillyn kiinni ilman pidättämismääräystäkin, jos pidättämisen toimeenpano voi muuten vaarantua.

Pidättämisen edellytyksistä säädetään pakkokeinolain 1 luvun 3 §:ssä. Rikoksista todennäköisin syin epäilty saadaan pidättää muun muassa, jos rikoksesta on säädetty lievempi rangaistus kuin kaksi vuotta vankeutta, mutta siitä säädetty ankarin rangaistus on vähintään vuosi vankeutta ja epäillyn olojen tai muiden seikkojen perusteella on todennäköistä, että hän:
a) lähtee pakoon tai muuten karttaa esitutkintaa, oikeudenkäyntiä tai rangaistuksen täytäntöönpanoa;
b) vaikeuttaa asian selvittämistä hävittämällä, turmelemalla, muuttamalla tai kätkemällä todistusaineistoa taikka vaikuttamalla todistajaan, asianomistajaan, asiantuntijaan tai rikoskumppaniinsa; tai
c) jatkaa rikollista toimintaa.

A oli ollut kiinniotettuna varkaudesta epäiltynä. Varkaudesta voidaan tuomita sakkoon tai vankeuteen enintään 1 vuodeksi 6 kuukaudeksi.

A:han kohdistuneet rikosepäily ja kiinniotto olivat perustuneet siihen, että A:n omistama pakettiauto oli sopinut tuntomerkeiltään asianomistajayhtiön valvontakameratallenteessa tekoaikana näkyvään autoon. A:n auton tuntomerkkien sopiminen valvontakameratallenteessa näkyvään autoon oli ollut sellainen seikka, että poliisille oli syntynyt esitutkintalain 2 §:n tarkoittama ”syy epäillä kantajan mahdollista osuutta tutkittavana olleeseen rikokseen”, jolloin poliisilla oli ollut velvoite toimittaa esitutkinta A:n osuuden selvittämiseksi.

Käräjäoikeuden mukaan esitutkinnan aloittamispäätökselle ja esitutkinnan kohdistamiselle johonkin henkilöön piti pystyä esittämään asianmukaiset perusteet. Lainkohta edellytti, että epäilyllä pitää olla syynsä, mikä viittasi siihen, että epäilyn tueksi oli olemassa jotakin konkreettista. A:n auton sopiminen tuntomerkeiltään valvontakameratallenteessa näkyvään autoon oli ollut syy A:han kohdistuneeseen rikosepäilyyn.

Rikos, josta A:ta oli epäilty, oli tapahtunut 10.8.2008. A oli otettu kiinni 29.10.2009.

Pakkokeinolain 7 luvun 1 a §:n mukaan pakkokeinolaissa tarkoitettuja pakkokeinoja saadaan käyttää vain, jos pakkokeinon käyttöä voidaan pitää puolustettavana ottaen huomioon tutkittavana olevan rikoksen törkeys, rikoksen selvittämisen tärkeys ja rikoksesta epäillylle tai muille pakkokeinon käytöstä aiheutuva oikeuksien loukkaus ja muut asiaan vaikuttavat seikat.

Tutkittavana oli ollut yli vuosi aikaisemmin tapahtunut varkausrikos. A:han kohdistunut epäily oli perustunut auton tuntomerkkeihin eikä miltään osin A:han henkilönä. Käräjäoikeus katsoi, ettei A:n osuuden selvittäminen epäiltyyn rikokseen ollut edellyttänyt A:n kiinniottamista ja kiinnipitämistä yön yli pitkälle seuraavan vuorokauden puolelle eikä A:n säilöönottamiselle siten ollut ollut laillisia perusteita.

A:n oikeudesta vahingonkorvaukseen

A:n korvausvaatimusta arvioidessaan käräjäoikeus totesi, että Euroopan ihmisoikeussopimuksen 5 artiklan 5 kappaleen mukaan jokaisella, joka on pidätetty tai jonka vapaus muuten on riistetty tämän artiklan määräysten mukaisesti, on täytäntöönpanokelpoinen oikeus vahingonkorvaukseen.

Tässä asiassa valtion taholta ei ollut esitetty sellaista näyttöä, jonka perusteella A:n kiinniottamiselle ja 15,5 tunnin säilössä pitämiselle olisi ollut laillinen peruste. Näin ollen käräjäoikeus katsoi, että A:lla oli oikeus korvaukseen vapaudenmenetyksen johdosta.

Korvauksen kohtuulliseksi määräksi käräjäoikeus arvioi 60 euroa.

Käräjäoikeus velvoitti Suomen valtion suorittamaan A:lle korvaukseksi kärsimyksistä 60 euroa korkoineen.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Arto Lintunen.

Turun hovioikeuden tuomio 29.3.2011

Valtio valitti hovioikeuteen ja A toimitti vastavalituksen.

Hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden perustelut. A:n vapaudenmenetyksen oli katsottava käräjäoikeuden mainitsemista syistä olleen vailla laillisia perusteita. Hänellä oli siten Euroopan ihmisoikeussopimuksen 5 artiklan vastaisen vapaudenriiston perusteella oikeus saada sanotun artiklan 5 kohdan perusteella valtiolta vahingonkorvausta. Käräjäoikeuden tuomitseman korvauksen määrää oli pidettävä kohtuullisena.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Hannu Rimmanen, Riitta Santo ja Kari Lahdenperä. Esittelijä Pirjo Tammio.

Perustelut

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

1. A on ollut häneen kohdistuneen rikosepäilyn perusteella kiinniotettuna 29.10.2009 kello 21.05 ja 30.10.2009 kello 12.35 välisen ajan. Rikosepäilyn kohdistuminen A:han on perustunut siihen, että hänen omistamansa auton ulkoiset tuntomerkit olivat olleet yhteensopivia erään rikoksen tekopaikalla kuvatussa tallenteessa näkyvään autoon. Kiinniottamisen erityisenä perusteena oli ollut epäily siitä, että A vaikeuttaa asian selvittämistä. A:ta on kuulusteltu 30.10.2009 kello 12.14 alkaen ja hänet on vapautettu heti kuulustelun jälkeen. Asian aktiivinen tutkinta on päätetty 16.11.2009, eikä A:ta enää epäillä kyseisestä rikoksesta. A on vaatinut valtiolta korvausta vapaudenmenetyksestä aiheutuneesta kärsimyksestä.

2. Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on vaatinut A:n korvausvaatimuksen hylkäämistä vedoten siihen, ettei A:n vapaudenmenetys ole ollut lainvastainen ja ettei alle yhden vuorokauden kestänyttä syyttömänkään henkilön vapaudenmenetystä ole lain eikä myöskään Euroopan ihmisoikeussopimuksen nojalla korvattava.

3. Asiassa on kysymys siitä, onko A:lla vapaudenmenetyksen johdosta oikeus vahingonkorvaukseen syyttömästi vangitulle tai tuomitulle valtion varoista vapauden menetyksen johdosta maksettavasta korvauksesta annetun lain tai vahingonkorvauslain nojalla taikka Euroopan ihmisoikeussopimuksen asettamien velvoitteiden johdosta.

Korvausvelvollisuus syyttömästi vangitulle tai tuomitulle valtion varoista vapauden menetyksen johdosta maksettavasta korvauksesta annetun lain nojalla

4. Syyttömästi vangitulle tai tuomitulle valtion varoista vapauden menetyksen johdosta maksettavasta korvauksesta annetun lain 1 §:n 1 momentin mukaan rikoksesta epäiltynä pidätetyllä on oikeus saada valtiolta korvaus vapauden menetyksen johdosta muun muassa silloin, jos esitutkinta lopetetaan nostamatta syytettä tai jos pidättämiseen tai vangitsemiseen ei ole ollut laillisia edellytyksiä. Saman pykälän 2 momentin mukaan oikeutta korvaukseen ei kuitenkaan ole, ellei vapaudenmenetys ole kestänyt yhtä vuorokautta kauemmin.

5. A:n vapaudenmenetysaika on edellä esitetyin tavoin kestänyt 15 tuntia 30 minuuttia eli alle yhden vuorokauden. A:lla ei siten ole oikeutta korvaukseen vapaudenmenetyksestä syyttömästi vangitulle tai tuomitulle valtion varoista vapauden menetyksen johdosta maksettavasta korvauksesta annetun lain nojalla.

Korvausvelvollisuus vahingonkorvauslain nojalla

6. Vahingonkorvauslain 1 luvun 1 §:n mukaan laki ei koske muussa laissa säädettyä korvausvelvollisuutta. Vahingonkorvauslakia ei siten lähtökohtaisesti sovelleta silloin, kun vapaudenmenetyksen korvaamiseen soveltuu syyttömästi vangitulle tai tuomitulle valtion varoista vapauden menetyksen johdosta maksettavasta korvauksesta annettu laki. Viimeksi mainittu laki on säädetty samassa yhteydessä kuin vahingonkorvauslaki. Perusteena erityislain säätämiselle oli se, että syyttömästi vangitulle tai tuomitulle maksettavien korvausten edellytykset haluttiin pysyttää vahingonkorvauslaissa säädettävää lievempinä. Lakien esitöiden mukaan valtion korvausvelvollisuuden tulisi tällaisissa tilanteissa olla riippumaton siitä, onko asianomainen virkamies ehkä syyllistynyt virheeseen tai laiminlyöntiin. Myös korvausvaatimusten osaksi erilaisen prosessuaalisen käsittelyn katsottiin puoltavan erillisen lain säätämistä. (HE 187/1973 vp s. 31)

7. Laki syyttömästi vangitulle tai tuomitulle valtion varoista vapauden menetyksen johdosta maksettavasta korvauksesta asettaakin valtion korvausvelvollisuudelle selvästi vahingonkorvauslakia vähäisemmät edellytykset. Erityislaissa ei edellytetä, että vapaudenmenetys olisi ollut lainvastainen tai johtunut virheestä tai laiminlyönnistä julkista valtaa käytettäessä taikka vapaudenmenetyksestä päättäneen virkamiehen tuottamuksesta. Niissä tilanteissa, joihin mainittu erityislaki soveltuu, ei ole edes tarvetta arvioida sitä, täyttyvätkö vahingonkorvauslaissa asetetut korvausedellytykset. Puheena olevien alun perin samanaikaisesti säädettyjen lakien esityöt eivät viittaa siihen, että vapaudenmenetyksen korvaamisesta säädetyn erityisen lain olisi tarkoitettu syrjäyttävän vahingonkorvauslain soveltamisen sellaisissa tilanteissa, joissa ensiksi mainittua lakia ei voida soveltaa. Korkein oikeus katsoo, että syyttömästi vangitulle tai tuomitulle valtion varoista vapauden menetyksen johdosta maksettavasta korvauksesta annettua lakia on sen vuoksi perusteltua tulkita niin, että sen 1 luvun 1 §:n 2 momenttiin sisältyvä rajoitus koskee vain tässä laissa säädettyä, vahingonkorvauslakia lievemmin perustein määräytyvää korvausvelvollisuutta. Näin ollen selvitettäväksi jää, voidaanko kanne hyväksyä vahingonkorvauslain nojalla.

8. A on vaatinut valtiolta korvausta vapaudenmenetyksen aiheuttamasta kärsimyksestä sillä perusteella, ettei pidättämiselle ollut ollut lain mukaisia edellytyksiä. Sovellettavaksi tulee siten ensiksikin vahingonkorvauslain 3 luvun 2 §, jonka 1 momentin mukaan julkisyhteisö on velvollinen korvaamaan julkista valtaa käytettäessä virheen tai laiminlyönnin johdosta aiheutuneen vahingon. Saman pykälän 2 momentin mukaan mainittu vastuu yhteisöllä on kuitenkin vain, milloin toimen tai tehtävän suorittamiselle sen laatu ja tarkoitus huomioon ottaen kohtuudella asetettavia vaatimuksia ei ole noudatettu. Vahingonkorvauslain 5 luvun 6 §:n mukaan oikeus korvaukseen loukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä on sillä, jonka vapautta, rauhaa, kunniaa tai yksityiselämää on rangaistavaksi säädetyllä teolla loukattu, jota on rangaistavaksi säädetyllä teolla syrjitty, jonka henkilökohtaista koskemattomuutta on tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta vakavasti loukattu tai jonka ihmisarvoa on tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta vakavasti loukattu muulla, 1 - 3 kohdassa tarkoitettuihin loukkauksiin verrattavalla tavalla.

9. Korkein oikeus katsoo samoin kuin käräjäoikeus ja hovioikeus, että A:n auton tuntomerkkien yhteensopivuus valvontakameratallenteessa näkyvän auton kanssa on ollut sellainen seikka, jonka perusteella poliisilla on ollut esitutkintalain 2 §:ssä tarkoitettu syy epäillä A:n osuutta tutkittavana olleeseen varkausrikokseen. Esitutkinnan aloittamiselle ja A:han kohdistuneelle rikosepäilylle on siten ollut asianmukaiset perusteet. Varkauden rangaistusasteikon enimmäisrangaistus antaa pakkokeinolain 1 luvun 3 §:n 1 momentin 2 kohdan perusteella oikeuden epäillyn pidättämiseen tai kiinniottamiseen, mikäli jokin lainkohdassa mainituista lisäedellytyksistä täyttyy. Asiassa ei kuitenkaan ole esitetty selvitystä siitä, millä perusteella A:n epäiltiin voivan vaikeuttaa runsas vuosi aikaisemmin tapahtuneen varkauden selvittämistä sillä tavoin, että hänet oli otettava kiinni suhteellisen myöhään illalla ja pidettävä kiinniotettuna yli yön kuulustelun suorittamiseen saakka. Esitutkintalain 17 ja 21 §:ien mukaan A olisi rikoksesta epäiltynä sinänsä ollut velvollinen saapumaan rikoksen johdosta kuultavaksi ja hänet olisi voitu velvoittaa olemaan kuulusteluissa enimmillään 12 tuntia. Korkein oikeus katsoo käräjäoikeuden ja hovioikeuden tavoin, ettei A:n kiinniottaminen ja hänen pitämisensä kiinniotettuna kello 21.05 ja 12.35 välisen ajan ole ollut pakkokeinolain 7 luvun 1 a §:ssä edellytetyllä tavalla puolustettavaa huomioon ottaen, ettei asiassa ole käynyt ilmi mitään esitutkinnallista perustetta tällaisen kiireisen tutkintatoimenpiteen suorittamiseen. Kiinniottamiselle ei siten ole ollut laillista perustetta.

10. Poliisiviranomaiset ovat arvioineet kiinniottamisen edellytyksiä virheellisesti käsillä olleessa esitutkintatilanteessa. Asiassa ei toisaalta ole väitettykään poliisin syyllistyneen arvioinnillaan rikokseen eikä esille ole tullut muutoinkaan mitään lain tulkitsemisessa tehtyyn tahalliseen virheeseen tai törkeään huolimattomuuteen viittaavaa seikkaa. Kärsimyskorvauksen tuomitsemiselle edellä kohdassa 8 mainitut edellytykset eivät siten täyty. A ei ole oikeutettu korvaukseen vapaudenmenetyksestään vahingonkorvauslain nojalla.

Korvausvelvollisuus Euroopan ihmisoikeussopimuksen asettamien velvoitteiden johdosta

11. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 5 artiklan 5 kohdan mukaan jokaisella, joka on pidätetty tai jonka vapaus on muuten riistetty kyseisen artiklan määräysten vastaisesti, on täytäntöönpanokelpoinen oikeus vahingonkorvaukseen. Ihmisoikeussopimuksen 5 artiklan 1 kohdan alakohdan c mukaan vapaudenriisto on sallittu, jos henkilö pidätetään tai hänen vapautensa riistetään lain nojalla hänen saattamisekseen toimivaltaisen oikeusviranomaisen tutkittavaksi, milloin on syytä epäillä hänen syyllistyneen rikokseen tai jos katsotaan välttämättömäksi estää häntä tekemästä rikosta tai pakenemasta teon jälkeen. Säännöksen mukaan rikoksesta epäiltyyn saadaan siis kohdistaa vapaudenriisto hänen saattamisekseen toimivaltaisen oikeusviranomaisen tutkittavaksi. Lisäedellytyksenä on kuitenkin, että vapaudenriisto tapahtuu kansallisen lain nojalla.

12. A:n kiinniottaminen ei ole edellä kohdassa 9 katsotulla tavalla täyttänyt kansallisen lain edellytyksiä eikä se siten ole tapahtunut ihmisoikeussopimuksessa tarkoitetulla tavalla lain nojalla. A:lla on siten lähtökohtaisesti ihmisoikeussopimuksessa tarkoitettu oikeus vahingonkorvaukseen.

13. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on ratkaisukäytännössään katsonut, että ihmisoikeussopimuksen 5 artiklan 5 kohta ei takaa syyttömästi pidätetylle ehdotonta oikeutta vahingonkorvaukseen. Sopimusvaltio voi asettaa vahingonkorvauksen ehdoksi, että kiinniotettu henkilö osoittaa kärsineensä vahinkoa laittoman kiinniottamisen vuoksi (Wassink v. Alankomaat, 27.9.1990, ja Kustila ja Oksio v. Suomi, 13.1.2004).

14. Perustuslain 7 §:n 3 momentin mukaan henkilökohtaiseen koskemattomuuteen ei saa puuttua eikä vapautta riistää mielivaltaisesti eikä ilman laissa säädettyä perustetta. Säännös ilmentää laitonta ja mielivaltaista vapaudenriistoa vastaan annettavan suojan tärkeyttä. Vapaus on kohdassa 11 kuvatuin tavoin turvattu myös ihmisoikeussopimuksessa, jonka 13 artiklan mukaan jokaisella, jonka sopimuksessa tunnustettuja oikeuksia ja vapauksia on loukattu, on oltava käytettävissään tehokas oikeussuojakeino kansallisen viranomaisen edessä. Oikeussuojakeinot määräytyvät siten kansallisen oikeusjärjestyksen mukaan, mutta niiden tulee olla tehokkaita sekä käytännössä että oikeudellisesti. Perustuslain 22 § edellyttää, että tulkintatilanteessa lainsoveltaja tulkitsee lakia tavalla, joka edistää perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutumista.

15. Kerrotut säännökset puoltavat tulkintaa, jonka mukaan laittoman vapaudenmenetyksen aiheuttaman kärsimyksen korvaamisen edellytykseksi ei ole perusteltua asettaa sellaista näyttövaatimusta, että se voisi merkitä korvauksen tosiasiallista estymistä. Tätä johtopäätöstä tukee myös ihmisoikeustuomioistuimen tulkintalinja eräissä uudemmissa ratkaisuissa (Houtman ja Meeus v. Belgia, 17.3.2009, ja Danev v. Bulgaria, 2.9.2010).

16. A:lla ei ole edeltä kohdista 6 - 10 ilmenevällä tavalla oikeutta vahingonkorvaukseen syyttömästi vangitulle tai tuomitulle valtion varoista vapauden menetyksen johdosta maksettavasta korvauksesta annetun lain eikä myöskään vahingonkorvauslain nojalla. A:n oikeutta laittoman vapaudenriiston korvaukseen on sen johdosta arvioitava Euroopan ihmisoikeussopimuksen 5 artiklan 5 kohdan perusteella edellä 14 kohdassa kerrottuja tulkintaperusteita soveltaen.

17. Korkein oikeus toteaa, että A on ollut laittomasti kiinniotettuna 15 tuntia 30 minuuttia, mihin aikaan on sisältynyt yöpyminen poliisin pidätystiloissa. Kysymys ei ole ollut viranomaisten menettelyn muodollisesta virheellisyydestä, vaan A on otettu kiinni epäiltynä yli vuotta aikaisemmin tehdystä rikoksesta eikä kiinniotolle ole esitetty laillisia perusteita. Korkein oikeus katsoo, että tällaisesta vapaudenriistosta on aiheutunut A:lle kärsimystä, josta hänellä on ihmisoikeussopimuksen 5 artiklan 5 kohdan nojalla oikeus saada korvaus.

Korvattavan vahingon määrä

18. A on vaatinut korvauksena laittomasta vapaudenriistosta 120 euroa vedoten siihen, että vapaudenriisto on aiheuttanut hänelle ansionmenetystä ja vahingoittanut hänen mainettaan työpaikalla. A ei ole kertonut ansionmenetyksensä määrää, mutta on viitannut siihen, että aiheettoman vapaudenmenetyksen katsotaan syyttömästi vangitulle tai tuomitulle valtion varoista vapauden menetyksen johdosta maksettavasta korvauksesta annetun lain esitöiden mukaan aina aiheuttavan kärsimystä. Alemmat oikeudet ovat arvioineet korvauksen kohtuulliseksi määräksi 60 euroa.

19. A:n vapaudenmenetysaika on ollut lyhyt. A olisi joka tapauksessa ollut rikosepäilyn johdosta lain mukaan velvollinen saapumaan kuulusteltavaksi ja käyttämään aikaansa asian selvittämiseen. Sen vuoksi laittoman vapaudenmenetyksen johdosta korvattavan vahingon määrää arvioitaessa huomiota on kiinnitettävä lähinnä siihen kärsimykseen, joka on aiheutunut kiinniottamisen yllätyksellisyydestä ja kiinniottamiseen sisältyneestä yöpymisestä pidätettyjen tiloissa. Korkein oikeus katsoo, että alempien oikeuksien A:lle maksettavaksi tuomitseman korvauksen määrää ei ole syytä muuttaa.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Liisa Mansikkamäki, Juha Häyhä, Hannu Rajalahti, Ilkka Rautio ja Pekka Koponen. Esittelijä Katariina Sorvari.