11.4.2013

Kymenlaakson käräjäoikeuden tuomio 26.10.2011

Käräjäoikeus katsoi syyttäjän syytteestä selvitetyksi, että A oli 12.6.2011 tehnyt neljälle kuuttatoista vuotta nuoremmalle lapselle seksuaalisen teon, joka oli ollut omiaan vahingoittamaan heidän kehitystään. A oli houkutellut kolme 12-14-vuotiasta poikaa katsomaan, kun hän tyydytti itseään. Poikien nähden A oli ottanut sukupuolielimensä esille ja alkanut tyydyttää itseään. A:n menettelyn oli nähnyt lisäksi myös 14-vuotias poika.

Käräjäoikeus katsoi kysymyksessä olevan teon sen vahingollisuus ja moitittavuus huomioon ottaen sijoittuvan lähelle rikoslain 20 luvun 6 §:ssä tästä teosta säädettyä neljän kuukauden vähimmäisrangaistusta.

Käräjäoikeus tuomitsi A:n lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä viiden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Mikko Pennanen ja lautamiehet.

Kouvolan hovioikeuden tuomio 8.6.2012

A valitti hovioikeuteen vaatien, että syyte hylätään tai että rangaistusta ainakin alennetaan.

Hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden ratkaisun syyksilukemisesta.

Rangaistuksen osalta hovioikeus totesi, että rikoslain 6 luvun 4 §:n mukaan rangaistus on mitattava niin, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen, teon vaikuttimiin sekä rikoksesta ilmenevään muuhun tekijän syyllisyyteen. Luvun 8 §:n 1 momentin 5 kohdan mukaan rangaistus määrätään noudattaen lievennettyä rangaistusasteikkoa, jos siihen on saman luvun 6 tai 7 §:ssä mainituilla tai muilla poikkeuksellisilla perusteilla erityisiä syitä. Luvun 12 §:n 1 kohdan mukaan tuomioistuin saa jättää rangaistuksen tuomitsematta, jos rikosta on sen haitallisuuteen tai siitä ilmenevään tekijän syyllisyyteen nähden pidettävä kokonaisuutena arvostellen vähäisenä.

Hovioikeus totesi, ettei rangaistuksen lieventämis- ja kohtuullistamisperusteissa eikä rangaistusasteikon lieventämisperusteissa mainita rikoslain 6 luvun 12 §:n 1 kohdan mukaisia perusteita kuten teon vähäisyyttä, jonka ollessa käsillä rangaistus voidaan jättää tuomitsematta. Rangaistuksen tuomitsematta jättäminen on paljon pidemmälle menevä poikkeus säännönmukaisesta seuraamuksen määräämisestä kuin rangaistusasteikon lieventäminen. Hovioikeus tulkitsi 12 §:n 1 kohtaa niin, että sitä voidaan käyttää oikeusohjeena, kun harkitaan, mitä 8 §:n 1 momentin 5 kohdassa mainitut erityiset syyt voivat olla erilaisissa käytännön tilanteissa.

Hovioikeus lausui, että lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö on yleisesti ottaen vakava rikos ja se aiheuttaa useissa tapauksissa sen kohteeksi joutuneelle lapselle vakavia psyykkisiä seuraamuksia. Tässä tapauksessa lapset olivat olleet 12-14 -vuotiaita poikia. Tilanne, jossa he olivat havainneet A:n menettelyn, oli ollut nopeahko ja tapahtunut ulkona. Lapset eivät olleet olleet millään tavoin A:n vaikutusvallan alaisina eivätkä olleet kokeneet tilannetta tai A:n menettelyä ahdistavana.

Näillä perusteilla hovioikeus piti tekoa siinä määrin lievänä, että oli perusteltua tuomita A vähimmäisrangaistusta alhaisempaan vankeusrangaistukseen. Hovioikeus alensi A:lle tuomitun rangaistuksen 30 päiväksi vankeutta, mikä rangaistus oli ehdollinen.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden presidentti Pertti Nieminen, hovioikeudenneuvos Lolita Tuomainen ja asessori Merja Tuovinen.

Perustelut

Kysymyksenasettelu

1. A:n syyksi on luettu se, että hän oli 12.6.2011 eräällä ranta-alueella tyydyttänyt itseään kolmen 12-14-vuotiaan pojan nähden, jotka hän oli pyytänyt seuraamaan menettelyään. Teon oli nähnyt heidän lisäkseen myös 14-vuotias poika. Näin menetellessään A:n oli katsottu tehneen neljälle 16:ta vuotta nuoremmalle lapselle seksuaalisen teon, joka oli ollut omiaan vahingoittamaan heidän kehitystään.

2. Käräjäoikeus on tuominnut A:n rikoslain 20 luvun 6 §:n mukaisesta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä viiden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Hovioikeus on katsonut, että asiassa oli erityisiä syitä tuomita A teosta säädettyä neljän kuukauden vähimmäisrangaistusta lievempään rangaistukseen. Hovioikeus on alentanut A:lle tuomittua rangaistusta tuomiten hänet 30 päivän ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

3. Korkeimmassa oikeudessa on syyttäjän valituksen johdosta kysymys ensisijaisesti siitä, onko asiassa ollut rikoslain 6 luvun 8 §:n 1 momentin 5 kohdassa tarkoitetuilla poikkeuksellisilla perusteilla erityisiä syitä tuomita A rikoslain 20 luvun 6 §:ssä säädettyä neljän kuukauden vähimmäisrangaistusta lievempään rangaistukseen.

Rangaistussäännös

4. Lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä on nykyisen rikoslain 20 luvun 6 §:n (540/2011) mukaan tuomittava vankeutta vähintään neljä kuukautta ja enintään neljä vuotta. Säännös tuli voimaan 1.6.2011 ja sillä vähimmäisrangaistus korotettiin aikaisemman lain (563/1998) mukaisesta 14 päivästä neljään kuukauteen vankeutta.

5. Lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskevan rangaistusasteikon muuttaminen ankarammaksi liittyi laajempaan lapsiin kohdistuvien seksuaalirikossäännösten ja eräiden muiden lakien muutoksiin, joilla saatettiin kansallisesti voimaan Euroopan neuvoston yleissopimus lasten suojelemisesta seksuaalista riistoa ja seksuaalista hyväksikäyttöä vastaan (sopimussarja 87/2011). Lainmuutoksia koskevan hallituksen esityksen mukaan lasten suojeleminen seksuaalista riistoa ja seksuaalista hyväksikäyttöä vastaan on niin kansainvälisesti kuin kansallisesti korostunut kuluvan vuosituhannen aikana. Tämä liittyy lisääntyneeseen tietoon näiden rikosten vahingollisuudesta. Edelleen esityksen mukaan yhtenä keinona suojelutavoitteen saavuttamiseen pidetään riittävää rangaistustasoa (HE 282/2010 vp s. 14).

6. Lapsen seksuaalisen hyväksikäytön vähimmäisrangaistuksen korottamista on mainitussa hallituksen esityksessä perusteltu sillä, että korottamisen tarkoituksena oli korostaa lapsiin kohdistuvien hyväksikäyttörikosten paheksuttavuutta ja vahingollisuutta. Muutoksella on pyritty siihen, että vastedes näistä rikoksista tuomittaisiin keskimäärin aikaisempaa ankarampia rangaistuksia (HE 282/2010 vp s. 104).

Rangaistuksen määräämisperusteista

7. Rikoslain 6 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan rangaistusta määrättäessä on otettava huomioon kaikki lain mukaan rangaistuksen määrään ja lajiin vaikuttavat perusteet sekä rangaistuskäytännön yhtenäisyys. Luvun 4 §:n mukaan rangaistus on mitattava niin, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen, teon vaikuttimiin sekä rikoksesta ilmenevään muuhun tekijän syyllisyyteen.

8. Kuten Korkeimman oikeuden ratkaisusta KKO 2011:102 (kohta 20) ilmenee, mitattaessa rangaistusta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä on kiinnitettävä erityistä huomiota siihen, miten vahingollinen teko on ollut lapsen kehityksen kannalta. Vahingollisuuden arvioinnissa merkityksellinen seikka on ensiksikin tekijän ja lapsen välinen suhde. Mitä läheisempi ja luottamuksellisempi suhde on, sitä vahingollisempi teko on. Toiseksi teon vahingollisuuden arvioinnissa on otettava huomioon hyväksikäyttöteon laatu, siis esimerkiksi se, onko kyseessä lapsen alistaminen teon katselemiselle tai seksuaalisille puheille taikka kajoaminen lapsen koskemattomuuteen. Kolmanneksi merkityksellinen seikka on hyväksikäyttötekojen ja -kertojen lukumäärä.

9. Ennen voimassa olevan lain 540/2011 voimaan tuloa laaditusta selvityksestä lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskevasta rangaistuskäytännöstä ilmenee, että lievimmin on rangaistu tekoja, jotka ovat olleet kertaluontoisia ja joihin ei liity lapsen koskettelua (Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimustiedonantoja 92, 2009, s. 50).

10. Lainvalmistelussa lapsiin kohdistuvien hyväksikäyttörikosten rangaistustason oikeellisuuden arviointia on pidetty vaikeana, koska rikokset vaihtelevat huomattavasti tekotavoiltaan ja rangaistavuudeltaan (HE 282/2010 vp s. 11). Tuomittavaksi saattaa tulla niin lieviksi katsottavia tekoja, että neljän kuukauden vähimmäisrangaistusta voidaan pitää liian ankarana. Tällaisissa tapauksissa voitaisiin entiseen tapaan soveltaa rikoslain 6 luvun 8 §:ää rangaistusasteikon lieventämisestä, jolloin voidaan tuomita säädettyä vähimmäisrangaistusta lievempi vankeusrangaistus tai sakkorangaistus (HE 282/2010 vp s. 104).

Rangaistusasteikon lieventäminen

11. Rikoslain 6 luvun 8 §:n 1 momentin 5 kohdan mukaan rangaistus määrätään noudattaen lievennettyä rangaistusasteikkoa, jos siihen on luvun 6 tai 7 §:ssä mainituilla tai muilla poikkeuksellisilla perusteilla tuomiossa mainittavia erityisiä syitä. Pykälän 2 momentissa säädetään, että määrättäessä rangaistusta 1 momentin nojalla tekijälle saa tuomita enintään kolme neljännestä rikoksesta säädetyn vankeus- tai sakkorangaistuksen enimmäismäärästä ja vähintään rikoksesta säädetyn rangaistuslajin vähimmäismäärä.

12. Rikoslain 6 luvun 6 §:ssä säädetyt lieventämisperusteet ja 7 §:ssä säädetyt kohtuullistamisperusteet eivät sovellu nyt kysymyksessä olevaan asiaan. Näin ollen asiassa pitäisi olla poikkeuksellisilla perusteilla erityisiä syitä asteikon alittamiseen. Lainkohtaa koskevan hallituksen esityksen mukaan erityisiä syitä voi olla käsillä silloin, kun liikutaan rikoksen yleisten vastuuedellytysten toteutumisen raja-alueella. Esimerkkinä mainitaan tilanne, jossa passiiviseksi jättäytyneen tekijän menettely hädin tuskin on ylittänyt rangaistavalle laiminlyönnille asetetut edellytykset ja jossa teon hyväksyttävät piirteet tekevät siitä lähes oikeudenmukaisen (HE 44/2002 vp s. 203).

Korkeimman oikeuden kannanotto rangaistusasteikon lieventämiseen

13. Korkein oikeus toteaa, että kaikissa tapauksissa rangaistuksen määräämistä on arvioitava ensin rangaistussäännöksen asteikon mukaisesti. Rangaistusasteikot ovat yleensä ja myös tässä tapauksessa niin laajoja, että niitä voidaan soveltaa vakavuudeltaan hyvin erilaisiin tekoihin. Kuten edellä kohdasta 12 ilmenee, rangaistuksen määrääminen normaaliasteikosta poikkeavasti lievennetyn asteikon mukaisesti edellyttää sellaisia poikkeuksellisia ja erityisen painavia syitä, joiden johdosta tekoa voidaan pitää lähes oikeudenmukaisena. Tässä arvioinnissa voidaan ottaa huomioon myös rikoslain 20 luvun 7 a §:n rajoitussäännöksestä ilmenevät perusteet, joiden vallitessa tekoa ei pidetä rikoksena.

14. Tässä tapauksessa on lisäksi otettava huomioon, että rangaistus on määrättävä uuden vastikään voimaan tulleen aikaisempaa ankaramman asteikon mukaan. Se tarkoittaa, että erityisesti lievästä teosta tulee ankaramman asteikon mukaan määrättäväksi ankarampi rangaistus, kuin mihin aikaisemman asteikon mukaan olisi päädytty.

15. A on houkutellut 12-14 -vuotiaat pojat katselemaan, kun hän on tyydyttänyt itseään. Menettely täyttää selvästi lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tunnusmerkistön. Tältä pohjalta arvioiden hänelle tuleva rangaistus on määrättävä rangaistusasteikon mukaisesti.

16. A on ollut tekohetkellä 63-vuotias ja teon kohteena olleille pojille entuudestaan tuntematon. Teko on ollut kertaluontoinen, siihen ei ole sisältynyt lasten koskettelua, eivätkä pojat ole olleet A:han nähden riippuvaisessa asemassa tai luottamuksellisessa suhteessa. A on tehnyt tekonsa ulkona joen ranta-alueella, josta pojat ovat voineet vapaasti poistua. Näiden seikkojen perusteella A:n menettelyä voidaan pitää tunnusmerkistön mukaan arvioituna lievänä. Sanotut seikat eivät kuitenkaan osoita A:n teossa olleen sellaisia lievistä tekomuodoista olennaisesti eroavia poikkeuksellisia piirteitä, joita voitaisiin pitää erityisinä syinä alittaa normaali rangaistusasteikko.

17. Kuten hovioikeus on todennut, pojat eivät kertomansa mukaan ole kokeneet tilannetta tai A:n menettelyä ahdistavana. Pojista kaksi on ollut iältään 14-vuotiaita, siis lähellä 15-vuoden suojaikärajan päättymistä, yksi on ollut 13- ja yksi 12-vuotias. Tältä osin Korkein oikeus toteaa ensiksikin, että lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tunnusmerkistön mukaan teon tulee olla sellainen, joka on omiaan vahingoittamaan lapsen seksuaalista kehitystä. Tunnusmerkistön täyttymisen kannalta on riittävää, että teolla on tyypillisesti edellä mainittu vaikutus, eikä merkitystä ole sillä, onko teko tosiasiassa vaikuttanut lapsen seksuaalista kehitystä vahingoittavasti. Toiseksi pojat ovat olleet tekoaikana yleisesti arvioituna seksuaalisen kehityksensä herkässä vaiheessa. Näillä perusteilla poikien omille kertomuksille teon vaikutuksista ei voida antaa asiassa olennaista merkitystä rangaistusta määrättäessä.

18. Mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, ettei asiassa ole ilmennyt sellaisia rikoslain 6 luvun 8 §:n 1 momentin 5 kohdassa tarkoitettuja erityisiä syitä, joiden perusteella A:n rangaistus voitaisiin määrätä noudattaen lievennettyä rangaistusasteikkoa.

Rangaistus

19. Lapsen seksuaalisen hyväksikäytön rangaistusasteikko on neljästä kuukaudesta neljään vuoteen vankeutta ja siten varsin laaja. Koska 1.6.2011 voimaan tulleella lainmuutoksella on ankaroitettu myös tämän rikoksen rangaistusasteikkoa ja muutoksen tarkoituksena selvästi myös on rangaistusten korottaminen, on kysymys uudesta rangaistuksen mittaamistilanteesta verrattuna aikaisemman lain mukaiseen tilanteeseen. Aikaisemmankaan lain ajalta ei ole olemassa Korkeimman oikeuden oikeuskäytäntöä rangaistuksen mittaamisesta sen kaltaisesta teosta, mistä nyt on kysymys.

20. Lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tunnusmerkistön toteuttavat teot voivat olla vahingollisuutensa ja vaarallisuutensa sekä muiden rikoslain 6 luvun mittaamisperusteiden soveltamisen kannalta varsin erilaisia. Teoista voidaan lievimmin rangaistaviksi katsoa yleensä lähinnä sanalliselle tasolle jäävät teot. Sanallista tekoa moitittavampi on jo lapsen houkutteleminen katselemaan itsetyydytystä, koska tällöin rikoksentekijä saattaa lapsen suoraan oman fyysisen seksuaalisen tekonsa kohteeksi. Tällaisen teon rangaistustason tulee siten lähtökohtaisesti olla ankarampi kuin lievimmän tasoisen teon.

21. Korkein oikeus katsoo kuitenkin, että A:n syyksi luettu teko on siihen liittyvät olosuhteet huomioon ottaen omassa tekotapalajissaankin moitittavuudeltaan lievä. Tämän vuoksi ja koska syyttäjä on tyytynyt käräjäoikeuden tuomioon, ei ole aihetta muuttaa käräjäoikeuden tuomitsemaa viiden kuukauden ehdollista vankeusrangaistusta.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan. Asia jätetään käräjäoikeuden tuomion lopputuloksen varaan.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Kitunen, Pertti Välimäki, Marjut Jokela, Jukka Sippo ja Pekka Koponen (eri mieltä). Esittelijä Hanna Liippo.

Eri mieltä olevan jäsenen lausunto

Oikeusneuvos Koponen: Olen eri mieltä siltä osin, mitä enemmistö on lausunut kohdissa 20 ja 21 rangaistuksen mittaamisesta. Tältä osin lausun seuraavaa.

Lapsen seksuaalisen hyväksikäytön tunnusmerkistön toteuttavat teot voivat olla vahingollisuutensa ja vaarallisuutensa sekä muiden rikoslain 6 luvun mittaamisperusteiden soveltamisen kannalta varsin erilaisia. Teoista voidaan lievimmin rangaistaviksi katsoa yleensä lähinnä sanalliselle tasolle jäävät teot. Myös muita tekotapoja kuin yksinomaan sanallisesti toteutettuja tekoja voi kuitenkin olla syytä arvioida lieviksi teoiksi. Muutkin tekokohtaiset olosuhteet voivat osoittaa teon sanotun tunnusmerkistön puitteissa arvioituna rangaistusarvoltaan vähäiseksi. Tässä asiassa tällaisia teon moitittavuuteen ja rangaistuksen mittaamiseen vaikuttavia perusteita ovat kohdassa 16 todetut seikat, joista keskeisin on se hovioikeudenkin tuomiossaan mainitsema peruste, etteivät teon kohteena olleet 12-14-vuotiaat lapset olleet millään tavoin vastaajan vaikutusvallan alaisina. Käräjäoikeuden tuomitsemaa viiden kuukauden ehdollista vankeusrangaistusta ei ole aihetta muuttaa.