7.6.2010

Asian tausta

A ja B olivat 28.8.2007 tehdyillä ja lastenvalvojan samana päivänä vahvistamilla sopimuksilla sopineet siitä, että heidän yhteiset lapsensa, 21.6.1999 syntynyt C ja 5.12.2001 syntynyt D asuivat äitinsä luona ja tapasivat isäänsä. Lasten elatusavusta he eivät olleet päässeet sopimukseen.

Kanne ja vastaus Tuusulan käräjäoikeudessa

C ja D äitinsä A:n edustamana vaativat 17.12.2007 vireille tulleella kanteella, että B velvoitetaan suorittamaan elatusapua 200 euroa kuukaudessa lasta kohden 1.8.2007 lukien.

Vaatimuksensa perusteluina he lausuivat, että kondiittorina työskentelevän A:n nettotulot olivat 1 428,15 euroa kuukaudessa ja hänen asumiskustannuksensa olivat 736,54 euroa kuukaudessa sekä työmatkakustannukset 361,20 euroa kuukaudessa. B oli muuttanut pois perheen yhteisestä kodista 17.7.2007 eikä ollut erilleen muuttonsa jälkeen osallistunut lastensa elatukseen.

B vastusti kannetta ja vaati sen hylkäämistä siltä osin kuin elatusapuvaatimus ylitti 50 euroa kuukaudessa sekä siltä osin kuin elatusapu oli vaadittu maksettavaksi ennen asian vireilletuloa.

B perusteli vastustamistaan sillä, että hänellä ei ollut elatuskykyä. Hänen nettotulonsa autonkuljettajan työstä olivat 1 703,34 euroa kuukaudessa. Lisäksi hänelle maksettiin osapäivärahaa 14 euroa työpäivää kohti eli noin 3 122 euroa vuodessa, mikä määrä ei ollut tuloa vaan kulujen korvausta. Hänen asumiskustannuksensa olivat 1 027,48 euroa kuukaudessa, josta lainojen lyhennykset korkoineen olivat 852,94 euroa kuukaudessa. Lisäksi hän suoritti elatusapua kahdelle muualla asuvalle lapselleen yhteensä 234 euroa kuukaudessa.

A katsoi, että B:n asumiskustannukset ylittivät selvästi paikkakunnalla kohtuullisina pidettävien asumiskustannusten määrän.

Tuusulan käräjäoikeuden tuomio 16.4.2008

Käräjäoikeus lausui, että lapsilla oli oikeus riittävään elatukseen, josta vanhemmat vastasivat kykyjensä mukaan. Asianosaiset olivat asiassa hyväksyneet elatustarpeen arvioinnissa huomioon otettavaksi oikeusministeriön julkaiseman ohjeen lapsen elatusavun suuruuden arvioimiseksi (Oikeusministeriön julkaisu 2007:2; jäljempänä ohje).

Käräjäoikeus totesi, että B ei ollut onnistunut saamaan lastensa luonapitoa ajatellen riittävän tilavaa vuokra-asuntoa. Koska B ei ollut hankkinut omistukseensa tarvettaan vastaamatonta asuntoa, käräjäoikeus piti hänen ilmoittamiaan asumiskustannuksia kohtuullisina.

Käräjäoikeus noudatti lasten elatuksen tarvetta ja vanhempien elatuskykyä arvioitaessa ohjetta. Vanhempien elatuskykyä arvioitaessa käräjäoikeus jätti kuitenkin vähennyksinä huomioon ottamatta kummankin vanhemman ohjeen mukaiset yleiset elinkustannukset. Vertailemalla kummankin vanhemman tulojen ja menojen erotuksen osoittamaa elatuskykyä käräjäoikeus päätyi siihen, että A:n tuli vastata kummankin lapsen elatuksesta 56 prosentin ja B:n 44 prosentin osuudella. Käräjäoikeus velvoitti B:n suorittamaan elatusapua 170 euroa kuukaudessa kummallekin lapselle.

Asiassa oli riidatonta, että erillään asumisensa aikana B ei ollut maksanut lapsilleen elatusapua lainkaan. Sopimusta elatuksen osalta ei ollut saatu tehdyksi, koska B ei ollut esittänyt tältä osin mitään rahamäärää. Käräjäoikeus katsoi, että asiassa oli erityisiä syitä määrätä elatusapu suoritettavaksi 1.8.2007 alkaen.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Pirjo Kyllönen.

Helsingin hovioikeuden tuomio 14.1.2009

B valitti hovioikeuteen.

Hovioikeus totesi, että oikeudelliselta luonteeltaan suosituksena pidettävän ohjeen mukaan laskettuna kummankin lapsen elatuksen tarve oli 335 euroa kuukaudessa. Toisaalta ohjeen mukaan laskettuna kummallakaan vanhemmalla ei ollut elatuskykyä.

Elatusvastuun jakautumista harkitessaan hovioikeus otti huomioon, että laskennallisesti kummallakaan vanhemmalla ei ollut elatuskykyä, lasten elatuksen tarve oli vahvistettu sen mukaisesti kuin siitä oli ollut yksimielisyys tai se oli myönnetty oikeaksi, B:llä oli suuremmat tulot kuin A:lla ja B:n asumiskustannukset olivat suuret siihen nähden, että hän asui yksin, sekä että A oli luonaan asuvien kolmen lapsensa lähihuoltaja. Hovioikeus toimitti ohjeen mukaisen viimekätisen kohtuullisuusarvioinnin ja katsoi kohtuulliseksi, että elatusvastuu tässä tilanteessa jakautuu puoliksi kummallekin vanhemmalle.

Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Hellevi Niemelä, Merja Söderström ja Pia Hansson-Anttonen, joka myös esitteli asian.

Perustelut

Kysymyksenasettelu

1. Asiassa on ensinnä kysymys siitä, pitääkö B:n lapsilleen, 21.6.1999 syntyneelle C:lle ja 5.12.2001 syntyneelle D:lle kummallekin maksettavaksi tuomittu 170 euron kuukautinen elatusapu alentaa hänen myöntämäänsä 50 euroon sillä perusteella, että oikeusministeriön lapsen elatusavun suuruuden arvioimiseksi julkaiseman ohjeen (Oikeusministeriön julkaisu 2007:2; jäljempänä ohje) mukaisella laskutavalla hänellä ei ole elatuskykyä.

2. Toiseksi asiassa on kysymys siitä, mistä alkaen elatusapu määrätään maksettavaksi.

Elatusapua harkittaessa sovellettavat säännökset ja ohje

3. Lapsen elatuksesta annetun lain (elatuslaki) mukaan lapsen elatus määräytyy yhtäältä lapsen elatustarpeen ja toisaalta lapsen vanhempien elatuskyvyn mukaan. Lapsen elatuksen tarvetta sääntelevän elatuslain 1 §:n mukaan lapsella on oikeus riittävään elatukseen. Se käsittää lapsen kehitystason mukaisten aineellisten ja henkisten tarpeiden tyydyttämisen, lapsen tarvitseman hoidon ja koulutuksen sekä tästä aiheutuvat kustannukset.

4. Elatuslain 2 §:n 1 momentin mukaan vanhemmat vastaavat lapsen elatuksesta kykynsä mukaan. Vanhempien elatuskykyä arvioitaessa otetaan huomioon heidän ikänsä, työkykynsä ja mahdollisuutensa osallistua ansiotyöhön, käytettävissä olevien varojen määrä sekä heidän lakiin perustuva muu elatusvastuunsa.

5. Vanhemman lapselle maksettava elatusapu voidaan määrätä joko vanhempien tekemällä ja sosiaalilautakunnan vahvistamalla sopimuksella tai kanneteitse tuomioistuimessa. Valtaosa elatusavuista määrätään lautakuntien vahvistamilla sopimuksilla. Koska elatuslain 1 ja 2 §:n 1 momentin säännökset ovat yleispiirteisiä ja harkinnanvaraisia, pelkästään niiden pohjalta vanhempien on ollut hankalaa sopimuksia varten etukäteen arvioida elatusavun oikeaa määrää. Eri kunnissa lautakuntien vahvistamiskäytäntö on myös saattanut muodostua epäyhtenäiseksi. Jotta lautakuntien käytäntö yhtenäistyisi ja jotta vanhemmat myös itse pystyisivät selvittämään elatusavun oikeaa määrää, oikeusministeriö julkaisi 31.5.2007 ohjeen lapsen elatusavun arvioimiseksi.

6. Ohjeessa annetaan yksityiskohtaiset ohjeet ensiksikin lapsen elatustarpeen laskemiseksi. Laskelman pohjaksi tulevat kulutustutkimuksiin perustuvat lapsen yleiset elatuskustannukset, joihin kuuluvat muun muassa ravinnosta ja vaatetuksesta johtuvat kulut. Niihin lisätään erityiset elatuskustannukset, joita ovat esimerkiksi päivähoitokulut ja erityisistä harrastuksista johtuvat kulut. Kustannuksista vähennetään muun muassa lapsen lähihuoltajalle maksettava lapsilisä. Toiseksi ohjeessa osoitetaan laskukaava vanhemman elatuskyvyn arvioimiseksi. Pohjaksi otetaan vanhemman erilaiset tulot. Niistä vähennetään kulutustutkimuksiin perustuvien yleisten elinkustannusten lisäksi muun muassa asumis- ja työmatkakustannukset sekä vanhemman muu elatusvastuu. Lopuksi ohjeessa annetaan laskukaava elatusavun laskemiseksi. Sen mukaan elatusavun määrä saadaan jakamalla lapsen elatuksen tarve vanhempien kesken heidän elatuskykyjensä mukaisessa suhteessa.

7. Ohjeessa selitetään sen perustuvan elatuslain säännöksiin ja todetaan, ettei siinä ole kyse lain säännösten muuttamisesta vaan niiden tulkinnallisesta täsmentämisestä ja täydentämisestä lain osoittamien lähtökohtien pohjalta. Ohje on osoitettu ensisijaisesti kuntien sosiaaliviranomaisille, mutta sen katsotaan soveltuvan myös tuomioistuinten käyttöön. Koska ohjeen antaminen ei kuitenkaan perustu laissa olevaan valtuuteen, sen todetaan olevan oikeudelliselta luonteeltaan suositus. Se ei siis sido tuomioistuimia eikä muita viranomaisia. Toisaalta ohjeessa kuitenkin pidetään lasten ja elatusvelvollisten yhdenvertaisuuden kannalta tärkeänä, että sitä mahdollisimman pitkälle noudatettaisiin.

8. Kun sosiaaliviranomaisten toiminta elatusapuja vahvistettaessa perustuu nykyään mainittuun ohjeeseen, edellisessä kohdassa mainittu yhdenvertaisen kohtelun periaate puoltaa sitä, että ohjetta käytetään apuna myös tuomioistuimissa, kun määritetään vanhemman lapselle suoritettavaa elatusapua. Ohjetta tuomioistuimessa käytettäessä on kuitenkin otettava huomioon ensiksikin, ettei sen antaminen perustu lakiin eikä se sen vuoksi sido tuomioistuinta. Jos tuomioistuin käyttää ohjetta elatusavun määrittämisessä, sen on vielä arvioitava, onko tulos myös elatuslain mukainen. Tuomioistuimen on siis perustettava elatusapuratkaisunsa aina viime kädessä elatuslain säännöksiin. Toiseksi on otettava huomioon, että ohje on suunnattu yhtäältä sosiaaliviranomaisille, joissa elatusapuja joudutaan määrittämään ehkä joukoittain, ja toisaalta vanhemmille, joilla ei useinkaan ole kokemusta elatusapuasioissa. Tämän takia ohje on laadittu siten, että elatusapu voidaan laskea melko yksinkertaisilla laskukaavoilla. Laskukaavat saattavat sopia tavanomaisiin tapauksiin, mutta poikkeuksellisissa tapauksissa varsinkin mekaanisesti sovellettuna ne saattavat johtaa sellaisiin tuloksiin, jotka eivät ole elatuslain mukaisia.

Ohjeen mukainen B:n velvollisuus suorittaa elatusapua ja sen arviointi

9. Asiassa on riidatonta, että C:n elatuksen tarve on 344 euroa ja D:n 326 euroa eli yhteensä 670 euroa kuukaudessa, josta kummankin lapsen osalle tulee 335 euroa.

10. Kun A:n elatuskyky lasketaan ohjeen mukaan, hänen tuloikseen saadaan 1 428,15 euroa kuukaudessa. Kun vähennyksinä otetaan huomioon hänen yleiset elinkustannuksensa 500 euroa, huomioon otettavina asumiskustannuksina 383 euroa, oman auton käytöstä aiheutuvina kustannuksina ja työmatkakustannuksina 285 euroa sekä muuna elatusvastuuna 278,68 euroa, päädytään siihen, että hänen laskelman mukaiset vähennyksensä ylittävät laskelman mukaiset tulot noin 20 eurolla. Näin ollen ohjeen mukaan laskien hänellä ei ole elatuskykyä.

11. Kun B:n elatuskyky lasketaan niin ikään ohjeen mukaan, hänen tuloikseen saadaan 1 703,34 euroa kuukaudessa. Kun vähennyksinä otetaan huomioon yleiset elinkustannukset 500 euroa, asumiskustannuksina 1 027,48 euroa ja muuna elatusvastuuna 234 euroa, hänen vähennyksensä ovat noin 60 euroa tuloja suuremmat. Siten B:lläkään ei ole ohjeen mukaan laskemalla elatuskykyä.

12. Ohjeen noudattaminen johtaisi näin ollen siihen, että B:tä ei voitaisi velvoittaa suorittamaan lapsilleen elatusapua enempää kuin hänen myöntämänsä 50 euroa kummallekin lapselle. Tästä seuraisi, että esimerkiksi 1.1.2010 alkaen A joutuisi vastaamaan kummankin lapsen 335 euron elatustarpeesta omilla tuloillaan 196 euron osalta, koska B:n maksamasta elatusavusta ja elatustuesta kertyisi vain 139 euroa. B:n elatusvastuu jäisi huomattavasti alhaisemmaksi kuin A:n vastuu.

13. A:n ja B:n välinen vastuu lasten elatuksesta sekä B:n velvollisuus suorittaa elatusapua lapsille ratkaistaan viime kädessä sen mukaan, onko heillä ja erityisesti B:llä edellä kohdassa 4 selostettua elatuslain 2 §:n 1 momentin mukaista elatuskykyä.

14. A ja B ovat noin 35-vuotiaita. Kumpikin on työkykyinen ja he käyvät ammattinsa mukaisessa ansiotyössä. B ansaitsee jonkin verran enemmän kuin A. B on elatusvastuussa kahdelle muulle lapselle ja A vastaa C:n ja D:n lisäksi yhden muun lapsen elatuksesta. Näiden seikkojen perusteella Korkein oikeus arvioi, että A:lla ja B:llä on tasavertaiset kyvyt vastata C:n ja D:n elatuksesta.

15. Tässä tapauksessa B:n noin 1 700 euron kuukausituloista yli 1 000 euroa kuluu asuntomenoihin, joista enimmän osan noin 850 euroa hän maksaa asuntolainan lyhennyksinä ja korkoina. Pääasiassa tästä syystä hänellä ei ohjeen mukaan ole laskennallisesti elatuskykyä. Muun muassa lasten tapaamisoikeuden toteuttamisen kannalta on ollut perusteltua, että B on hankkinut tilavan asunnon. Kuitenkin se, minkä hintaisen asunnon hän on ostanut, on riippunut myös hänen harkinnastaan. Kun hän on tässä tapauksessa ostanut eron jälkeen tuloihinsa nähden kalliin asunnon paritalosta, hän on tehnyt ratkaisunsa tietoisena elatusvelvollisuudestaan. Tämä ratkaisu ei vapauta häntä suorittamasta elatusapua C:lle ja D:lle vaan hänen on katsottava kykenevän suorittamaan lapsilleen elatusapua. Siihen nähden, että B:n asumiskustannukset voivat perustellusta syystä olla jonkin verran suuremmat kuin A:n, Korkein oikeus arvioi B:n lapsilleen C:lle ja D:lle maksettavaksi elatusavuksi 150 euroa kuukaudessa kummallekin.

Elatusavun alkamisajankohta

16. Käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, että asiassa on erityisiä syitä määrätä elatusapu suoritettavaksi 1.8.2007 lukien.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan siten, että B:n lapsilleen C:lle ja D:lle maksettavan elatusavun määräksi vahvistetaan 150 euroa kuukaudessa kummallekin. Muilta osin tuomiota ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Kitunen, Pertti Välimäki, Hannu Rajalahti, Soile Poutiainen ja Pekka Koponen. Esittelijä Caritha Aspelin.