26.10.2009

A:n kanne Helsingin käräjäoikeudessa

A lausui Suomen Posti Oyj:lle, sittemmin Itella Oyj (Itella), tiedoksi toimitetun haasteen nojalla olleensa Sampo Oyj:n (Sampo) palveluksessa työsuhteessa 20.12.1965 alkaen. Sampo oli järjestänyt A:lle vapaaehtoisen lisäeläketurvan, joka oli lakisääteistä peruseläketurvaa kattavampi, koska siinä eläkeikä oli 60 vuotta, tavoite-eläke 30 vuoden palvelusajalla 60 prosenttia eläkepalkasta, lapsen perhe-eläkkeen pääteikä 21 vuotta ja hautausavustus kolme kertaa eläkepalkan suuruinen. Sammon ja Itellan välillä 1.1.2002 tapahtuneen liikkeen luovutuksen yhteydessä A oli siirtynyt Itellan palvelukseen. Itella ei kuitenkaan ollut sen jälkeen huolehtinut A:n lisäeläketurvan edellyttämien vakuutusmaksujen maksamisesta.

Koska Itella ei ollut oikeutettu yksipuolisesti muuttamaan A:n Sammossa olleita työsuhteen ehtoja, A vaati vahvistettavaksi, että Itella oli velvollinen 1.1.2002 lukien kustantamaan hänelle sellaisen TEL-lisäeläkevakuutuksen, joka hänellä oli Sammon palveluksessa.

Vastaus

Itella kiisti kanteen sillä perusteella, ettei luovutuksensaaja ollut ollut luovutushetkellä voimassa olleen lainsäädännön ja sitä koskevan oikeuskäytännön nojalla vastuussa luovuttajan työntekijälleen järjestämästä vapaaehtoisesta lisäeläketurvasta.

Käräjäoikeuden tuomio 18.12.2006

Käräjäoikeus totesi, että luovutukseen sovellettavan työsopimuslain 1 luvun 10 §:n 2 momentin (55/2001), joka vastasi työsopimuslain 7 §:n 2 momenttia (235/1993), mukaan liikkeen luovutuksessa työnantajan luovutushetkellä voimassa olevista työsuhteista johtuvat oikeudet ja velvollisuudet siirtyvät uudelle omistajalle tai haltijalle. Korkein oikeus oli ratkaisussaan 2001:72 katsonut, ettei liikkeen luovutuksensaaja työsopimuslain 7 §:n 2 momentin nojalla vastannut luovuttajan työntekijöilleen järjestämästä lisäeläketurvasta.

Luovutuksen jälkeen työsopimuslain 1 luvun 10 §:n 2 momenttiin oli lailla 943/2002 otettu 1.12.2002 voimaan tullut lisäys, joka merkitsi sitä, että työntekijöiden oikeus lisäeläkkeeseen siirtyi liikkeen luovutuksen yhteydessä.

Käräjäoikeus katsoi, ettei Itella ollut tullut luovutushetkellä noudatettavan lainsäädännön nojalla vastuuseen A:n lisäeläkkeestä. Sen vuoksi se hylkäsi A:n vaatimuksen.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Tuula Ruikka.

Helsingin hovioikeuden tuomio 14.3.2008

Hovioikeus lausui A:n valituksen johdosta, että liikkeen luovutussopimuksen tekoaikana voimassa olleen työsopimuslain säännösten perusteella liikkeen luovutuksessa työnantajan oikeuksien ja velvollisuuksien siirtymistä koskeva pääsääntö ei koskenut lakisääteisen eläketurvan ulkopuolella olevan lisäeläkejärjestelmän etuuksia. Näin ollen luovutuksensaajalla ei tuolloin voimassa olleen työsopimuslain, jota sittemmin oli muutettu, perusteella ollut velvollisuutta järjestää työntekijälle oikeutta lakisääteistä eläketurvaa parempaan lisäeläketurvaan. Asiassa kuullun todistajan kertomuksesta ilmeni, että Sampo ja Itella olivat liikkeen luovutustilanteessa nimenomaan sopineet, että työntekijöiden lisäeläkevakuutukseen perustuvasta työsuhde-etuudesta tullaan luopumaan eikä luovutuksensaaja sitoudu järjestämään siirtyville työntekijöille aikaisemman tasoista eläketurvaa.

Edellä kerrotuilla ja muutoin käräjäoikeuden lausumilla perusteilla hovioikeus pysytti käräjäoikeuden ratkaisun.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Hellevi Niemelä, Veli Hokkanen ja Pia Hansson-Anttonen.

Perustelut

Kysymyksenasettelu

1. A on Sampo Oyj:n (Sampo) ja Itella Oyj:n (Itella) välisessä liikkeen luovutuksen käsittäneessä sisäisen postitustoiminnan kaupassa siirtynyt Itellan palvelukseen 1.1.2002 lukien. Hän oli Sammon palveluksessa ollessaan kuulunut Sammon kustantaman vapaaehtoisen TEL-lisäeläkevakuutuksen piiriin. Itella on vakuuttanut A:n vain niin sanotun TEL-peruseläketurvan tasoisesti, jossa muun muassa eläkeikä on ollut korkeampi ja eläketaso alhaisempi lisäeläketurvaan verrattuna.

2. Asiassa on kysymys siitä, ovatko A:n kanteessa tarkoitetut lisäeläkevakuutuksen mukaiset etuudet siirtyneet liikkeen luovutuksessa Itellan vastattaviksi. Tältä osin on ensin arvioitava, kuuluuko lisäeläketurva niihin työnantajan velvoitteisiin, joista liikkeen luovutuksessa siirtyy lain nojalla vastuu luovutuksensaajalle. Sen jälkeen on kysymys siitä, onko lisäeläketurva nyt kysymyksessä olevassa työsuhteessa sellainen etuus, joka työnantajan luovuttaessa liikkeen on siirtynyt luovutuksensaajan vastattavaksi.

Sovellettavista säädöksistä

3. Sammon ja Itellan välisen kaupan aikaan liikkeen luovutusta koskeva sääntely on perustunut 1.6.2001 voimaan tulleen työsopimuslain (55/2001) 1 luvun 10 §:ään. Pykälän 2 momentin mukaan liikkeen luovutuksessa työnantajan luovutushetkellä voimassa olevista työsuhteista johtuvat oikeudet ja velvollisuudet siirtyvät liikkeen uudelle omistajalle. Edelleen säännöksen mukaan ennen luovutusta erääntyneestä työntekijän palkka- tai muusta työsuhteesta johtuvasta saatavasta vastaavat luovuttaja ja luovutuksensaaja yhteisvastuullisesti. Luovuttaja on kuitenkin luovutuksensaajalle vastuussa ennen luovutusta erääntyneestä työntekijän saatavasta, jollei muuta ole sovittu. Työsopimuslain 13 luvun 6 §:stä puolestaan ilmenee, että sopimus, jolla vähennetään työntekijälle työsopimuslain mukaan tulevia oikeuksia ja etuja, on mitätön, ellei sanotusta laista muuta johdu.

4. Liikkeen luovutusta koskevia säännöksiä sovellettaessa on otettava huomioon myös neuvoston direktiivi 2001/23/EY työntekijöiden oikeuksien turvaamista yrityksen tai liikkeen taikka yritys- tai liiketoiminnan osan luovutuksen yhteydessä koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä (liikkeenluovutusdirektiivi). Direktiivi on kodifiointi 14.2.1977 annetusta neuvoston direktiivistä 77/187/ETY ja sen korvanneesta 29.6.1998 annetusta neuvoston direktiivistä 98/50/EY.

5. Liikkeenluovutusdirektiivin 2001/23/EY 3 artiklan 1 kohdan mukaan ne luovuttajan oikeudet ja velvoitteet, jotka johtuvat luovutuksen tapahtuessa voimassa olleesta työsopimuksesta tai työsuhteesta, siirtyvät tällaisen luovutuksen seurauksena luovutuksensaajalle. Jäsenvaltiot voivat säätää, että luovuttaja ja luovutuksensaaja ovat luovutuspäivän jälkeen yhdessä vastuussa luovutuspäivänä voimassa olleesta työsopimuksesta tai työsuhteesta johtuvista velvoitteista, jotka ovat syntyneet ennen luovutuspäivää. Artiklan 3 kohta koskee luovutuksensaajan sidottuisuutta työehtosopimuksen määräyksiin ja ehtoihin liikkeen luovutuksen yhteydessä.

6. Mainitun 3 artiklan 4 a kohdasta ilmenee, että jolleivät jäsenvaltiot toisin säädä, 1 kohta ei koske työntekijöiden oikeuksia jäsenvaltion lakisääteiseen sosiaaliturvajärjestelmään kuulumattomien, yhtiön tai saman toimialan yhtiöiden yhteisen lisäeläkejärjestelmän mukaisiin vanhuus-, työkyvyttömyys- tai perhe-etuuksiin. Vaikka jäsenvaltiot eivät säätäisi, että 1 ja 3 kohtaa sovelletaan kyseisiin etuuksiin, jäsenvaltioiden on 4 b kohdan mukaan toteutettava tarvittavat toimenpiteet työntekijöiden ja sellaisten henkilöiden etujen turvaamiseksi, jotka eivät enää työskentele luovuttajan liikkeessä luovutuksen tapahtuessa, siltä osin kuin on kyse heidän välittömistä tai tulevista oikeuksistaan 4 a kohdassa tarkoitettujen lisäeläkejärjestelmien mukaisiin vanhuus- ja perhe-etuuksiin.

7. Liikkeenluovutusdirektiivi ei siten edellytä, että luovutuksensaaja pelkästään liikkeen luovutuksen perusteella tulisi vastuuseen luovuttajan työntekijöilleen järjestämästä lakisääteisen sosiaaliturvajärjestelmän ulkopuolisesta eli vapaaehtoisesta eläketurvasta. Toisaalta, koska 8 artiklasta ilmenevin tavoin on kysymyksessä niin sanottu vähimmäisdirektiivi, josta ei johdu estettä työntekijöiden edut paremmin turvaavalle kansalliselle lainsäädännölle, kysymys lisäeläketurvan asemasta liikkeen luovutuksessa määräytyy sen mukaan, mitä työsopimuslaista tältä osin seuraa.

8. Näin ollen A:n lisäeläketurvan mukaisten etuuksien siirtymisen kannalta on ratkaisevaa, onko kysymys sellaisesta työsuhteesta johtuvasta työnantajan velvollisuudesta, joka on siirtynyt Itellan vastattavaksi suoraan työsopimuslain 1 luvun 10 §:n 2 momentin (55/2001) perusteella.

Korkeimman oikeuden aikaisemmasta ratkaisusta

9. Alemmat oikeudet ovat perustaneet ratkaisunsa osaltaan siihen, että Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2001:72 katsonut, että liikkeen luovutuksensaaja ei ollut työsopimuslain 7 §:n 2 momentin (235/1993) nojalla vastuussa liikkeen luovuttajan työntekijälleen järjestämästä vapaaehtoisesta lisäeläketurvasta. Korkein oikeus on perustellut tätä kantaansa muun muassa sillä seikalla, että työsopimuslaki oli mainitulla lainmuutoksella (235/1993) saatettu vastaamaan tuolloista liikkeen luovutusta koskevaa direktiiviä (77/187/ETY) ja tavoitteena hallituksen esityksen perusteluista ilmenevin tavoin oli ollut direktiivin vähimmäistason toteuttaminen työlainsäädännössä.

Säädöshistoriasta liikkeen luovutuksessa

10. Työnantajan liikkeen luovutuksesta säädettiin ensimmäisen kerran työsopimuslain kokonaisuudistusta toteutettaessa 30.4.1970 annetulla työsopimuslailla 320/1970. Lain 7 §:n 2 momentiksi otettiin säännös, jonka mukaan työnantajan liikettä luovutettaessa hänen oikeutensa ja velvollisuutensa siirtyivät välittömästi liikkeen uudelle omistajalle, kuitenkin siten rajoitettuna, ettei tämä vastannut työntekijän palkka- tai muusta työsuhteeseen perustuvasta saamisesta, joka oli erääntynyt ennen luovutusta.

11. Lakia valmistelleen työsopimuslakikomitean mietinnössä (1969:A 25 s. 26) pidettiin epätyydyttävänä sitä, ettei laissa ollut säännelty työsuhteen pysyvyyttä liikkeen luovutustapauksissa. Asiantilan korjaamiseksi komitea piti asianosaisten etua parhaiten vastaavana sellaista järjestelyä, jossa luovutuksen aikana voimassa oleviin työsopimuksiin perustuvat oikeudet ja velvollisuudet siirtyvät välittömästi liikkeen uudelle omistajalle, jolloin mitään keskeytystä työsuhteissa ei tapahtuisi, vaan työsuhteet jatkuisivat edelleen uuteen omistajaan kohdistuvina. Uusi omistaja joutuisi vastuuseen luovutuksen jälkeen erääntyvistä palkoista ja tälle siirtyisi myös velvollisuus huolehtia työntekijän sosiaalieduista, kuten sairausajan palkasta, vuosilomista ja vuosiloman korvauksista sekä työntekijän vakuuttamisesta työtapaturman varalta. Luovutuksensaaja ei kuitenkaan vastaisi ennen luovutusta erääntyneistä työntekijän saamisista. Uusi työsopimuslaki (320/1970) valmisteltiin ja säädettiin komitean mietintöön perustuen, kuten sitä koskevasta hallituksen esityksestä (HE 228/1969 vp s. 1) ilmenee.

12. Työsopimuslain 7 §:ää muutettiin lailla 235/1993 Suomen liittyessä Euroopan talousalueeseen (ETA). Hallituksen esityksen (HE 109/1992 vp s. 1 - 2) mukaan tarkoituksena oli toteuttaa silloin voimassa olleen liikkeen luovutusta koskeneen direktiivin 77/187/ETY mukainen vähimmäistaso työlainsäädännössä. Esityksen mukaan direktiivin määräykset edellyttivät työsopimuslain muuttamista siltä osin kuin laki koski luovuttajan ja luovutuksensaajan vastuiden jakautumista liikkeen luovutustilanteessa ja määräaikaisen työsopimuksen päättämistä ja luottamusmiehen irtisanomista.

13. Muutetun työsopimuslain 7 §:n 2 momentin mukaan työnantajan liikettä luovutettaessa siirtyivät hänen oikeutensa ja velvollisuutensa välittömästi liikkeen uudelle omistajalle. Pykälän 3 momentin mukaan ennen luovutusta erääntyneestä työntekijän palkka- tai muusta työsuhteeseen perustuvasta saamisesta luovuttaja ja luovutuksensaaja vastasivat kuitenkin yhteisvastuullisesti. Tällöin luovuttaja oli luovutuksensaajalle vastuussa ennen luovutusta erääntyneestä työntekijän saatavasta, jollei ollut sovittu muuta. Lainmuutoksen sisällöstä siten ilmenee, että edellä kohdassa 12 mainittu hallituksen esityksen viittaus vastuiden jakautumiseen liittyi näihin 3 momentissa säänneltyihin asioihin, joiden osalta aiempi laki ei vastannut direktiivin mukaisia vähimmäisvaatimuksia.

14. Kuten edeltä ilmenee, työsopimuslain 7 §:ää ei tässä yhteydessä muutettu siltä osin kuin kysymys on siitä, mitkä työsuhteesta johtuvat oikeudet ja velvollisuudet siirtyvät liikkeen luovutuksessa uudelle omistajalle. Lakia ei siten tuossa yhteydessä ollut tarkoitus muuttaa sillä tavoin liikkeenluovutusdirektiivin 77/187/ETY edellyttämää vähimmäistasoa vastaavaksi, että työntekijän lisäeläkeoikeus olisi suljettu pois niiden työsuhteesta johtuvien velvollisuuksien piiristä, jotka liikkeen luovutuksessa siirtyvät suoraan lain nojalla luovutuksensaajan vastattaviksi.

15. Asiassa sovellettava työsopimuslain (55/2001) 1 luvun 10 §:n 2 momentti vastaa edellä 13 kohdassa mainitun aikaisemman työsopimuslain 7 §:n 2 ja 3 momentin säännöksiä. Uudistuksen esitöistä (HE 157/2000) ei ilmene, että myöskään sitä säädettäessä olisi ollut tarkoitus tehdä muutoksia, joilla olisi vaikutusta lisäeläkeoikeuden asemaan liikkeen luovutuksessa.

16. Työsopimuslain 1 luvun 10 §:n 2 momenttia on tosin vielä 1.12.2002 voimaan tulleella lailla 943/2002 muutettu niin, että paitsi liikkeen luovutushetkellä voimassa olevista työsuhteista johtuvat oikeudet ja velvollisuudet myös niihin liittyvät työsuhde-etuudet siirtyvät liikkeen uudelle omistajalle. Säännöksen esitöiden mukaan (HE 97/2002 vp s. 1 - 2) työsuhde-etuuksilla tarkoitetaan nimenomaisesti lisäeläketurvaa eli pakolliseen ja lakisääteiseen sosiaaliturvajärjestelmään kuulumattomia etuuksia. Koska lainmuutoksessa on ollut kyse pelkästään oikeustilan selkeyttämisestä ja lainkohdan täsmentämisestä (hallituksen esityksen s. 4), sen perusteella ei voida perustellusti tehdä päätelmiä lainkohdan aikaisemmasta sisällöstä nyt kysymyksessä olevilta osin.

Johtopäätökset lisäeläkeoikeuden siirtymisen sääntelystä

17. Niin kuin työsopimuslain varhaisimmista esitöistä ilmenee, liikkeen luovutukseen liittyvien vastuiden järjestelyn osalta laissa on ollut lähtökohtana, että kaikki työsuhteesta johtuvat oikeudet ja velvollisuudet säilyvät liikkeen luovutuksen jälkeen samanlaisina ja ne siirtyvät suoraan luovutuksen perusteella uuden omistajan vastattaviksi. Työntekijän näkökulmasta luovutuksen tapahtuessa vaihtuu työnantaja, mutta hänen työsuhteensa ehdot pysyvät samoina. Sama tarkoitus ilmenee myös voimassa olevan työsopimuslain esitöistä (HE 157/2000 vp s. 66), joissa todetaan, että työntekijät siirtyisivät automaattisesti liikkeen luovuttajan palveluksesta luovutuksensaajan palvelukseen ja heidän työsuhteensa ehdot säilyisivät entisinä liikkeen luovutuksesta huolimatta.

18. Työntekijän lisäeläkeoikeudessa on kysymys yleensä joko työnantajan kanssa nimenomaisesti sovitusta työsuhteen yksilöllisestä ehdosta taikka työnantajan kaikkia työntekijöitä koskevasta yhteisestä eli kollektiivisesta eläkkeiden järjestämisestä. Oikeuskäytännössä tällaista eläkeoikeutta on pidetty sellaisena työsuhteen ehtona, josta työnantaja oli työntekijään nähden vastuussa, kun eläkkeestä vastannut yhteisö oli tullut kykenemättömäksi vastaamaan siitä (KKO 1991:186 ja 1995:164).

19. Työsuhteeseen liittyvä lisäeläketurva on työntekijän kannalta yleensä merkittävä etuus, jota koskeva vastuu on liikkeen luovutuksessa sinänsä siirrettävissä uudelle omistajalle. Työsopimuslain säännökset huomioon ottaen ei ole perusteita katsoa, että lisäeläkeoikeus työsuhteen ehtona olisi liikkeen luovutuksessa siirtymisen suhteen eri asemassa kuin muut työsuhteen ehdot.

Lisäeläkejärjestely tässä tapauksessa

20. A:n ja Sammon välillä ei ole tehty kirjallista työsopimusta. Asiassa ei ole ilmennyt, että kysymyksessä olevasta lisäeläkeoikeudesta työsuhteen ehtona olisi muutoinkaan heidän kesken nimenomaisesti sovittu. Asiassa esitetyn selvityksen perusteella voidaan kuitenkin päätellä, että Sammon työnantajana järjestämä lisäeläketurva on kuulunut Sammon työntekijöiden työsuhteissa yleisesti noudatettuun käytäntöön. Tämän vakiintuneen käytännön perusteella lisäeläkeoikeudesta on tullut myös A:n työsuhteen ehto.

21. Nyt kysymyksessä olevan lisäeläkeoikeutta koskevan työsuhteen ehdon pysyvyyteen liikkeen luovutuksessa ei ole vaikutusta sillä, että Sampo ja Itella ovat keskinäisessä liikkeen luovutussopimuksessaan lähteneet siitä, että luovutuksensaaja vakuuttaa siirtyvät työntekijät lakisääteisen vähimmäiseläketurvan mukaisesti.

22. Edellä lausutuilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, että vastuu lisäeläkevakuutuksen mukaisista etuuksista on työsopimuslain 1 luvun 10 §:n 2 momentin (55/2001) nojalla siirtynyt liikkeen luovutuksessa Itellan vastattavaksi.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan seuraavasti.

Korkein oikeus vahvistaa, että Itella Oyj:llä on ollut velvollisuus jatkaa 1.1.2002 lukien A:ta koskevaa lisäeläkevakuutusta niillä ehdoilla, jotka olivat voimassa ennen 1.1.2002 eli TEL-lisäeläkevakuutuksen numero 55-3026808E mukaisesti.

Muutoin hovioikeuden tuomiota ei muuteta.

Asian ovat vahvennetulla jaostolla ratkaisseet presidentti Pauliine Koskelo sekä oikeusneuvokset Kari Raulos, Kari Kitunen, Pasi Aarnio, Juha Häyhä, Hannu Rajalahti, Ilkka Rautio, Timo Esko, Soile Poutiainen, Jorma Rudanko ja Pekka Koponen. Esittelijä Reima Jussila.