29.9.2006

Forssan käräjäoikeuden tuomio 8.12.2004

Käräjäoikeudessa kuultiin syyttäjän nimeämänä todistajana poliisimies X:ää.

Käräjäoikeus hylkäsi X:n päivärahavaatimuksen, koska todistamisesta ei ollut aiheutunut tälle valtion varoista maksettavista todistelukustannuksista annetussa laissa tarkoitettuja kustannuksia.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Timo Martikainen sekä lautamiehet.

Turun hovioikeuden päätös 28.6.2005

Todistaja X valitti hovioikeuteen ja vaati valtion velvoittamista korvaamaan todistelukustannuksina päivärahan 13 euroa ja lisäksi korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa hovioikeudessa.

Hovioikeus katsoi todistajan olevan oikeutettu päivärahaan ja määräsi hänelle suoritettavaksi valtion varoista 13 euroa.

Oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuutta koskevilta osin asia ratkaistiin hovioikeuden vahvennetussa istunnossa. Hovioikeus totesi, että oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 1 §:n mukaan asianosainen, joka häviää asian, on velvollinen korvaamaan kaikki vastapuolensa tarpeellisista toimenpiteistä johtuvat kohtuulliset oikeudenkäyntikulut, jollei muualla laissa toisin säädetä. Valtio ei ollut tässä asiassa todistaja X:n vastapuoli, vaikka käräjäoikeuden puheenjohtajana toiminut käräjätuomari on valtion virkamies ja todistajanpalkkio maksetaan valtion varoista.

Oikeudenkäyntikuluvaatimus hylättiin lakiin perustumattomana.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Antero Palaja (eri mieltä), Pertti Liesivuori (eri mieltä), Heikki Impivaara, Heikki Särkilä (eri mieltä), Elise Suvanto (eri mieltä), Leena Virtanen-Salonen ja Elina Paasivirta.

Eri mieltä ollut hovioikeudenneuvos Särkilä lausui, että valtion puhevaltaa asiassa sinänsä käytti syyttäjä. Käräjäoikeuden puheenjohtajana toiminut käräjätuomari on valtion virkamies ja todistajanpalkkio maksetaan valtion varoista. Käräjäoikeus ei ole kuitenkaan hallintoviranomainen eikä sen tuomioistuinasiassa tekemän ratkaisun muuttaminen hovioikeudessa voi aiheuttaa valtiolle velvollisuutta oikeudenkäyntikulujen korvaamiseen. Näillä perusteilla Särkilä hylkäsi oikeudenkäyntikuluvaatimuksen lakiin perustumattomana.

Eri mieltä olleet hovioikeudenneuvos Suvanto ja hovioikeudenlaamanni Liesivuori lausuivat, että valtion kuluvastuuta voitiin kysymyksessä olevassa asiassa arvioida Korkeimman oikeuden ratkaisusta KKO 2004:97 ilmenevän oikeusohjeen mukaisesti hallintolainkäyttölain 74 §:stä ilmenevien periaatteiden mukaisesti. Asiassa annettava ratkaisu huomioon ottaen olisi kohtuutonta, että todistaja joutuisi pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Valtio tulisi velvoittaa korvaamaan X:n oikeudenkäyntikulut.

Eri mieltä ollut hovioikeuden presidentti Palaja lausui, että valtion varoista maksettavista todistelukustannuksista annetun lain mukaiset todistelukustannukset suoritetaan valtion varoista. Valtio velvoitetaan niistä vastuussa olevana suorittamaan asianomainen maksu sen saajalle. Lain soveltamisalaan kuuluvissa kysymyksissä virallinen syyttäjä käyttää valtion puhevaltaa. Näistä syistä valtio oli nyt kysymyksessä olevassa muutoksenhakutilanteessa todistaja X:n vastapuoli. Asian hävinneen asianosaisen vastapuolensa oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuus on pääsääntö. Laissa ei ole säännöstä, joka estäisi valtion tuomitsemisen tässä asiassa korvausvelvolliseksi. Asiassa ei ole myöskään vakiintunutta oikeuskäytäntöä, joka velvoittaisi sanotusta pääsäännöstä poikkeamaan. Tässä asiassa myös kohtuus tukee sitä, että valtio on velvollinen suorittamaan korvausta todistajalle muutoksenhakemisesta aiheutuneista oikeudenkäyntikuluista. Valtio tulisi velvoittaa korvaamaan todistaja X:n oikeudenkäyntikulut.

Perustelut

1. X:ää on kuultu käräjäoikeudessa virallisen syyttäjän nimeämänä todistajana. Valtion varoista maksettavista todistelukustannuksista annetun lain 1 §:n mukaan todistajalla on tällöin oikeus saada valtion varoista kohtuullinen korvaus tarpeellisista matka- ja toimeentulokustannuksista sekä taloudellisesta menetyksestä. Lain 10 §:n ja oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 42 §:n mukaan todistelukustannusten korvausta koskevaan tuomioistuimen päätökseen tai tuomioon saa hakea muutosta valittamalla. Kummassakaan säännöksessä ei ole säädetty muutoksenhausta aiheutuvien kulujen korvaamisesta.

2. Valtion varoista maksettavista todistelukustannuksista annetun lain 8 §:n mukaan tuomioistuimen puheenjohtajan on todistajan kuulustelun päätyttyä tiedusteltava, vaatiiko todistaja tässä laissa tarkoitettuja korvauksia. Tuomioistuimen tulee tämän jälkeen ratkaisussaan määrätä todistajalle lain mukaiset korvaukset. Korvauksia määrättäessä ei todistajan ja korvauksista vastuussa olevan valtion välille muodostu oikeudenkäynnissä vastapuolina olevien asianosaisten välistä tai siihen rinnastettavaa suhdetta. Kulujen korvaamista ei siten voida perustaa suoraan myöskään oikeudenkäymiskaaren 21 luvun säännöksiin.

3. Velvollisuus toimia todistajana on yleinen kansalaisvelvollisuus, josta ei voi vapaasti kieltäytyä. Tämän velvollisuuden täyttämisen kannalta on tärkeää, että todistajan tuomioistuimeen saapumisesta aiheutuneet kulut ja todistelusta aiheutuneet menetykset korvataan lain edellyttämin tavoin. Kohtuullista olisi, että todistaja joutuessaan hakemaan muutosta saadakseen lain tarkoittamat kulunsa ja menetyksensä korvattua ei joutuisi pitämään tästä aiheutuvia kuluja vahinkonaan. Tätä puoltaa myös se, että todistajalle valtion varoista maksettavista todistelukustannuksista annetun lain ja asetuksen nojalla maksettavat korvaukset eivät aina täysimääräisesti vastaa hänelle aiheutuneita kustannuksia ja menetyksiä.

4. Jos todistajalle ei määrätä lain edellyttämiä korvauksia, kysymys saattaa olla tuomioistuimen tekemästä virheestä. Korvauksen määräämiseen voi liittyä kuitenkin myös sellaisia harkinnanvaraisia seikkoja, joiden vuoksi todistajan on saatettava korvausvaatimuksensa ylemmän asteen tutkittavaksi. Tämän vuoksi ei ole perusteltua, että todistajalle jäisi mahdollisuus muutoksenhausta aiheutuvien kulujen vaatimiseen valtiolta vain tuomioistuimen virheeseen nojautuen vahingonkorvauslain säännösten perusteella.

5. Vaikka todistelukustannusten korvauksen määräämisessä ei ole kysymys todistajan ja valtion välisestä oikeudenkäynnistä, niitä koskevassa muutoksenhaussa todistajan ja valtion välille syntyy samankaltainen asetelma kuin riita-asian muutoksenhaussa. Tämä asetelma on vielä selvempi silloin, kun todistajan nimennyt asianosainen itse on oikeudenkäymiskaaren 17 luvun säännösten perusteella vastuussa todistelukustannusten korvaamisesta, ja kummallakin osapuolella saattaa olla aihetta muutoksenhakuun. Tähän nähden Korkein oikeus pitääkin perusteltuna, että oikeudenkäyntikulujen korvaus määräytyy todistelukustannuksista valitettaessa samojen periaatteiden mukaan kuin se määräytyy oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 16 §:n mukaan haettaessa muutosta riita-asiassa.

6. X:n vaatimus saada korvausta toimeentulokustannuksistaan on käräjäoikeudessa hylätty, mutta hovioikeus on määrännyt hänelle sanotun korvauksen. X on siten voittanut muutoksenhakunsa niin, että hänellä sanottujen periaatteiden mukaisesti on oikeus saada korvausta kuluistaan hovioikeudessa ja asian näin päättyessä myös Korkeimmassa oikeudessa.

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätöstä muutetaan.

Valtio velvoitetaan korvaamaan X:n oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa ja Korkeimmassa oikeudessa.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Mikko Tulokas (eri mieltä), Kari Kitunen, Mikael Krogerus, Liisa Mansikkamäki ja Pasi Aarnio. Esittelijä Timo Ojala.

Eri mieltä olevan jäsenen lausunto

Oikeusneuvos Tulokas: Valituksessa on kysymys enää siitä, onko X, jonka todistajanpalkkiota koskevan valituksen hovioikeus hyväksyi, oikeutettu korvaukseen myös muutoksenhakukustannuksista.

Todistaja on oikeudenkäynnissä sivullinen, joka on toisaalta velvollinen oikeuteen saapumaan ja toisaalta oikeutettu todistajanpalkkioon. Palkkiosta vastuussa oleva, tässä tapauksessa valtio, on laissa määritelty.

Todistajaksi kutsuminen ja todistamisvelvollisuuden täyttäminen synnyttävät todistajanpalkkiota koskevan saamisen todistajalle palkkiosta vastuussa olevalta. Tuomioistuin vahvistaa palkkion suuruuden.

Aiheelliset muutoksenhakukulut, joita todistajalle aiheutuu asianmukaisen todistajanpalkkion saamiseksi, ovat liitännäisiä kuluja, jotka palkkiosta vastuussa olevan tulee suorittaa muutoksenhakua koskevien yleisten periaatteiden mukaisesti.

Näillä perusteilla päädyn samaan lopputulokseen kuin enemmistö.