18.10.2002

Takavarikko

Asianajotoimisto X Oy:n tiloissa oli 2.3.1999 suoritettu rikosasian esitutkintaan liittynyt takavarikko, jonka yhteydessä oli kopioitu asianajaja A:n tietokoneen kovalevy. Kovalevyn kopio oli jäänyt keskusrikospoliisin haltuun.

Hakemus Joensuun käräjäoikeudessa

B, C ja D vaativat, että käräjäoikeus toteaisi takavarikon lain vastaiseksi ja velvoittaisi keskusrikospoliisin ja takavarikosta päättäneen tutkinnanjohtaja E:n luovuttamaan A:lle loputkin keskusrikospoliisin 2.3.1999 takavarikoimista tiedostoista kaikkine kopioineen. Tiedostoissa oli tutkittavana olevaan rikosasiaan nähden täysin ulkopuolisten B:n, C:n ja D:n A:lle antamiin toimeksiantoihin liittyviä tiedostoja eli asiakirjojen teknisiä tallenteita.

Käräjäoikeuden päätös 17.6.1999

Käräjäoikeus totesi, että pakkokeinolain 4 luvun 1 §:n mukaan esine voidaan takavarikoida, jos on syytä olettaa, että se voi olla todisteena rikosasiassa. Saman luvun 2 §:n 2 momentin mukaan asiakirjaa ei saa takavarikoida todisteena käytettäväksi, jos sen voidaan olettaa sisältävän sellaista, josta oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 23 §:ssä tarkoitettu henkilö ei saa todistaa oikeudenkäynnissä, ja asiakirja on sanotun henkilön tai sen hallussa, jonka hyväksi vaitiolovelvollisuus on säädetty. Viimeksi mainitun lainkohdan mukaan todistaa ei saa muun muassa asiamies tai oikeudenkäyntiavustaja siitä, mitä päämies on hänelle asian ajamista varten uskonut, ellei päämies todistamiseen suostu.

Pakkokeinolakia sovellettaessa asiakirjaan rinnastettiin erilaiset tekniset tallenteet, esimerkiksi tietokoneiden levymuistit. Käräjäoikeuden mukaan samoja säännöksiä kuin asiakirjoihin oli hakijoiden esittämillä perusteilla sovellettava myös niistä valmistettuihin kopioihin.

Takavarikoimiskiellon piiriin kuuluivat lähtökohtaisesti asiakirjat, jotka sisälsivät sellaista, josta asianajaja ei saanut todistaa oikeudenkäynnissä.

Asianajotoimisto X Oy:n tiloissa 2.3.1999 suoritettu kotietsintä ja takavarikko oli tehty rikosasian esitutkinnassa, jossa A:ta epäiltiin avunannosta törkeään velallisen epärehellisyyteen. Poliisilla oli ollut oikeus takavarikoida A:n sellaisia asiakirjoja/tallenteita, joiden oli syytä olettaa voivan olla todisteena rikosasiassa. Näistä tallenteista poliisilla oli myös ollut oikeus valmistaa kopioita.

Asiakirja voitiin määritellä itsenäisen kokonaisuuden muodostavaksi informaatioksi siitä riippumatta, onko se kiinnitettynä samalle alustalle jonkin toisen asiakirjan kanssa. Johtopäätös tässä tapauksessa oli, että tietokoneen kovalevylle talletetut asiakirjojen tekniset tallenteet olivat kukin erillisiä asiakirjoja. Siitä puolestaan seurasi, että niiden kunkin osalta oli erikseen arvioitava takavarikkokiellon olemassaolo.

Asiassa oli käynyt selville, etteivät hakijoiden toimeksiantoihin liittyvät asiakirjat olleet todisteina siinä rikosasiassa, jossa takavarikko on tehty. Kotietsintä asianajo-toimiston tiloihin oli tehty tietyn velkakirjajäljennöksen löytämiseksi ja velkakirjan sisällön selvittämiseksi. Tutkittavaan rikosasiaan liittyviä tiedostoja oli löytynyt A:n työhuoneen tietokoneen kovalevyn kopiolta. Sama kopio sisälsi myös hakijoita koskevat asiakirjat. Puheena olevaa kopiota lukuunottamatta muu takavarikoitu aineisto oli joko palautettu A:lle tai hävitetty. Keskusrikospoliisin mukaan asiassa suoritettu takavarikko oli kumottu samalla kun sen kohteena ollut omaisuus, mukaan luettuna alkuperäiset tekniset tallenteet, oli palautettu A:lle.

Tutkinnanjohtajan mukaan A:n tietokoneelta oli tulostettu vain epäiltyyn rikokseen liittynyttä aineistoa. Hänen mukaansa käytännössä ei ole teknisesti mahdollista menetellä niin, että vain tutkittavana olevaan rikosasiaan liittyvät tiedostot säilytetään ja muu aineisto tuhotaan.

Käräjäoikeuden mielestä mainittujen lainkohtien tarkoituksen mukaista ei ole, että poliisilla, jolla on säädetyin edellytyksin jo rikostutkinnan alkuvaiheessa oikeus takavarikoida asiakirjoja, olisi oikeus pitää hallussaan asiakirjojen tai tallenteiden kopioita, joiden osalta oli jo todettu, ettei niiden sisältämillä tiedoilla ollut merkitystä kysymyksessä olevan rikosasian esitutkinnassa.

Palautettavaksi vaadittu tietokoneen kovalevyn kopio sisälsi tutkittavana olevaan rikosasiaan nähden täysin ulkopuolisten hakijoiden asianajotoimeksiantoihin liittyviä salassa pidettäviä tietoja. Takavarikon tarkoitus oli saavutettu kun etsitty velkakirjajäljennös oli löytynyt. Sanottu asiakirja ja siihen välittömästi liittyvä asiakirjakokonaisuus oli tulostettu tietokoneelta ja se oli poliisin hallussa. Kysymyksessä oleva tekninen tallenne oli CD-levy, jolta yksittäisiä tiedostoja ei voitu tuhota. Näistä syistä ja kun asiassa ei ollut esitetty sellaisia vastaseikkoja, joiden johdosta tietokoneen kovalevyn kopion säilyttämistä edelleen poliisin hallussa voitaisiin pitää siitä hakijoille aiheutuva oikeuksien loukkaus huomioon ottaen puolustettavana, palautusvaatimukseen oli suostuttava.

Sanotuilla perusteilla käräjäoikeus velvoitti keskusrikospoliisin ja tutkinnanjohtajan luovuttamaan A:lle kaikki hallussaan vielä olleet A:n tietokoneen kovalevyn kopiot.

Käräjäoikeus hylkäsi B:n, C:n ja D:n vaatimuksen oikeudenkäyntikulujensa korvaamisesta lakiin perustumattomana.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Pekka Janhunen.

Itä-Suomen hovioikeuden päätös 4.10.2001

Tutkinnanjohtajan valitettua hovioikeuteen, joka antoi asiassa päätöksensä 27.1.2000, ja Korkeimman oikeuden palautettua päätöksellään 20.4.2001 (KKO:2001:39) asian hovioikeudessa uudelleen käsiteltäväksi, hovioikeus selosti päätöksessään käräjäoikeudenkin mainitsemat pakkokeinolain 4 luvun 1 §:n ja 2 §:n 2 momentin säännökset ja totesi, ettei viimeksi mainitun lainkohdan takavarikkokiellon antamalla suojalla ollut perustetta, jos asianajajaa voitiin epäillä osallisuudesta päämiehensä rikokseen.

A:n tietokoneen kovalevy oli sisältänyt useita eri asiakirjoja. A oli ollut epäiltynä avunannosta törkeään velallisen epärehellisyyteen. Sen vuoksi ja kun pääteosta epäilty henkilö oli turmellut erään velkakirjan, oli ollut luvallista todisteiden hankkimiseksi takavarikoida kyseisen velkakirjan tekstisisältö sen laatineen A:n tietokoneen kovalevyltä. Käytännössä takavarikko oli pakkokeinolain 4 luvun 1 §:n mukaisessa merkityksessä jouduttu kohdistamaan kovalevyn koko tiedonsisältöön, koska muulla tavoin etsittävänä ollut velkakirja ei ollut ollut löydettävissä eikä takavarikko toimeenpantavissa. Poliisin haltuun oli samalla teknisistä syistä johtuen joutunut B:tä, C:tä ja D:tä koskevaa asiakirja-aineistoa, joka ei ollut ollut takavarikon kohteena. Kyseistä asiakirja-aineistoa ei voitu teknisten syiden vuoksi luovuttaa A:lle purkamatta koko takavarikkoa ja saattamatta eräiden muiden poliisin salaisena pidettävien tiedostojen joutumista A:n haltuun. Näin ollen ja kun B:tä, C:tä ja D:tä koskevia asiakirjoja ei ollut lupa käyttää todisteina eikä muutoinkaan, hovioikeus katsoi, ettei takavarikossa ollut loukattu pakkokeinolain 4 luvun 2 §:n 2 momentin oikeusohjetta.

Pakkokeinolain 7 luvun 1 a §:n mukaan pakkokeinoja saadaan käyttää vain, jos pakkokeinon käyttöä voidaan pitää puolustettavana ottaen huomioon tutkittavana olevan rikoksen törkeys, rikoksen selvittämisen tärkeys sekä rikoksesta epäillylle tai muille pakkokeinon käytöstä aiheutuva oikeuksien loukkaus ja muut asiaan vaikuttavat seikat. Laissa oli siis lähdetty siitä, että pakkokeinon käytöstä saattaa toisinaan aiheutua jonkinlainen oikeuksien loukkaus muillekin kuin rikoksesta epäillylle. Pakkokeinon sallittavuus oli harkittava tapauskohtaisesti.

Velkakirjan takavarikoiminen, kun asianajajana toiminut A ei itse ollut voinut avustaa toimitusta, oli ollut vähimmän haitan aiheuttamiseksi tarkoituksenmukaista toteuttaa siten, että hänen tietokoneidensa muistilevyt oli kopioitu mahdollisimman nopeasti ja tarvittava asiakirja haettu esille näistä kopioista poliisin omissa toimitiloissa ja että tarpeettomasti kopioitunut materiaali tuli hävitetyksi heti, kun se oli kysymyksessä olevaa rikostutkintaa vaarantamatta teknisesti mahdollista. Takavarikossa, joka oli toteutettu kerrotuin tavoin, ei siten ollut loukattu myöskään pakkokeinolain 7 luvun 1 a §:ssä säädettyä suhteellisuusperiaatetta.

Suoritettua takavarikkoa ei ollut pidettävä muustakaan syystä lain vastaisena. Perustetta tai tarvetta määrätä keskusrikospoliisin hallussa valtion optisilla levykkeillä olevia tiedostokopioita luovutettavaksi A:lle ei ollut.

Hovioikeus kumosi käräjäoikeuden päätöksen ja hylkäsi B:n, C:n ja D:n hakemuksen.

Koska B, C ja D hävisivät asian, heillä ei ollut oikeutta saada korvausta oikeudenkäyntikuluistaan.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Juha Voutilainen, Paavo Eestilä ja Jukka Turunen.

Perustelut

Takavarikko on toimitettu kopioimalla asianajaja A:n tietokoneen kovalevyn tiedot optiselle levylle. Korkein oikeus on tässä asiassa 20.4.2001 antamassaan päätöksessä nro 808 todennut, että kopioon kohdistuu edelleen pakkokeinolain mukainen takavarikko. Asiakirjoista saatavan selvityksen mukaan takavarikkoa ei ole tämän jälkeenkään kopion osalta kumottu.

Asiassa on kysymys siitä, onko takavarikko ollut laillinen ja voidaanko se pitää voimassa siitä huolimatta, että se kohdistuu sellaisiin A:n tietokoneella olleisiin tietoihin, jotka ovat B:n, C:n ja D:n A:lle asianajotoimeksiannon yhteydessä antamia.

Pakkokeinolain 4 luvun 1 §:n mukaan esine voidaan takavarikoida muun muassa, jos on syytä olettaa, että se voi olla todisteena rikosasiassa. Saman luvun 2 §:n 2 momentin mukaan asiakirjaa ei saa takavarikoida todisteena käytettäväksi, jos sen voidaan olettaa sisältävän sellaista, josta oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 23 §:ssä tarkoitettu henkilö ei saa todistaa oikeudenkäynnissä ja asiakirja on edellä tarkoitetun henkilön tai sen hallussa, jonka hyväksi vaitiolovelvollisuus on säädetty.

Asianajajan vaitiolovelvollisuudesta todistajana säädetään oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 23 §:n 1 momentin 4 kohdassa. Sen mukaan asiamies tai oikeudenkäyntiavustaja ei saa todistaa siitä, mitä päämies on hänelle asian ajamista varten uskonut, ellei päämies todistamiseen suostu. Tästä todistamiskiellosta on 23 §:n 3 momentissa eräitä poikkeuksia, joista nyt ei kuitenkaan ole kyse.

Asiassa on riidatonta, että takavarikon kohteena olevalla kopiolla on B:n, C:n ja D:n asianajaja A:lle antamia asianajotoimeksiantoja koskevia tietoja. Asiassa ei ole edes väitetty, että B:n, C:n ja D:n A:lle antamat tiedot eivät kuuluisi asianajajan oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 23 §:ssä tarkoitetun vaitiolovelvollisuuden piiriin. Tiedot eivät myöskään liity A:ta tai jotakin muuta henkilöä koskeneeseen rikosepäilyyn.

Vaikka mainittuihin tietoihin ei olekaan tarkoitettu kohdistaa takavarikkoa, ne ovat tulleet takavarikon kohteeksi siitä syystä, että takavarikossa käytetyn teknisen menetelmän vuoksi tietokoneen kovalevy on jouduttu kopioimaan kokonaisuudessaan. Takavarikko on siten tosiasiallisesti kohdistunut sellaisiin B:n, C:n ja D:n A:lle asian ajamista varten uskomiin tietoihin, joihin sitä ei olisi pakkokeinolain 4 luvun 2 §:n 2 momentin mukaan saanut kohdistaa.

Korkein oikeus toteaa, että poliisilla on pakkokeinolain 4 luvun 1 §:n nojalla sinänsä ollut oikeus ottaa asianajaja A:han kohdistuneiden rikosepäilyjen perusteella puheena oleva kovalevy takavarikkoon sekä teknisistä syistä myös kopioida kovalevyllä olevat tiedot ja tutkia niitä takavarikoitavan aineiston löytämiseksi. Takavarikon toteuttamiseen liittyvät tekniset syyt ja käytännön tarpeet eivät kuitenkaan oikeuta poikkeamaan lakiin perustuvasta takavarikkokiellosta. Siksi poliisin olisi tullut todettuaan takavarikkokiellon alaiset tiedostot välittömästi palauttaa ne A:lle tai tuhota ne.

Oikeudenkäyntikulut

Lisäksi asiassa on kysymys siitä, onko valtio velvollinen korvaamaan muutoksenhaun Korkeimmassa oikeudessa voittaneiden B:n, C:n ja D:n oikeudenkäyntikulut. Pakkokeinolaissa tai muuallakaan ei ole nimenomaista säännöstä oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta pakkokeinolain 4 luvun 13 §:n mukaisessa takavarikon voimassa pitämistä koskevassa asiassa. Tällainen asia tulee vireille sen vaatimuksesta, jota asia koskee. Usein vaatimus liittyy vireillä olevaan rikosasiaan. Mikäli kysymys olisi tällöin rikosasian vastaajan vaatimuksesta, hänellä olisi, jos syyttäjän vaatimukset hylättäisiin, oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 9 luvun 1a §:n perusteella oikeus saada valtion varoista korvaus kohtuullisista oikeudenkäyntikuluistaan myös takavarikon voimassa pitämistä koskevan vaatimuksen käsittelyn osalta.

B, C ja D eivät ole olleet osallisia siinä rikosasiassa, jota varten takavarikko on toimitettu. Takavarikon voimassapitämiseen heitä koskevan aineiston osalta ei ole ollut perusteita, ja B:llä, C:llä sekä D:llä on ollut oikeudellinen tarve saattaa takavarikon laillisuus tuomioistuimen tutkittavaksi. Mitään asiallista perustetta ei ole sille, että B:llä, C:llä ja D:llä toisin kuin rikosasian vastaajalla ei olisi tässä tapauksessa oikeutta saada oikeudenkäyntikuluistaan korvausta valtion varoista. Oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimuksetkin huomioon ottaen olisi kohtuutonta, jos he joutuisivat pitämään asiassa oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Tämän vuoksi Korkein oikeus katsoo, että B:llä, C:llä ja D:llä on oikeus saada valtion varoista kohtuullinen korvaus oikeudenkäyntikuluistaan asiassa.

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätös ja B:n, C:n sekä D:n asianajaja A:lle antamiin, keskusrikospoliisin optisella levyllä oleviin tietoihin kohdistuva takavarikko kumotaan. Korkein oikeus toteaa B:hen, C:hen ja D:hen kohdistuneen takavarikon pakkokeinolain 4 luvun 2 §:n 2 momentin vastaiseksi.

Korkein oikeus määrää mainitut B:tä, C:tä ja D:tä koskevat tiedot heti luovutettaviksi A:lle. Jollei tietoja voida optisen levyn teknisen rakenteen tai muun syyn vuoksi luovuttaa A:lle, Korkein oikeus määrää sanotut tiedot poistettavaksi levyltä.

Valtio velvoitetaan suorittamaan B:lle, C:lle sekä D:lle yhteisesti kohtuulliseksi korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista asiassa kolmetuhatta viisisataa (3 500) euroa, mille määrälle on maksettava viivästyskorkoa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaan siitä lukien kun yksi kuukausi on kulunut Korkeimman oikeuden päätöksen antamisesta.

Asian ovat ratkaisseet presidentti Leif Sevón sekä oikeusneuvokset Kari Raulos, Pertti Välimäki, Pasi Aarnio ja Mikko Könkkölä. Esittelijä Kari Vesanen.