16.3.1999

Kanne Kokemäen käräjäoikeudessa

A kertoi Broilertalo Oy:tä vastaan ajamassaan kanteessa, että hän oli ollut yhtiön palveluksessa toistaiseksi voimassa olleessa työsuhteessa toimien elintarviketyöntekijänä. Noin kolmen vuoden ajan hän oli työskennellyt broilermassan muotoilukoneella. A:lle oli 24.3.1993 sattunut työtapaturma hänen ajaessaan yksin viimeistä massaerää koneella. Hän oli noussut koneen päälle syöttämään käsin loppumassaa muotoilijaan, jolloin sen männät olivat osuneet hänen oikeaan käteensä niin, että kolme sormea olivat vahingoittuneet.

Yhtiö oli työnantajana tahallisesti tai ainakin tuottamuksellisesti laiminlyömällä työturvallisuudesta huolehtimisen aiheuttanut työtapaturman. Sen vuoksi yhtiö oli velvollinen korvaamaan hänelle aiheutuneen vahingon.

Tämän vuoksi A vaati, että yhtiö velvoitetaan suorittamaan hänelle korvausta pysyvästä viasta ja haitasta, pysyvästä kosmeettisesta haitasta, kivusta ja särystä sekä tulojen vähentymisestä.

Vastaus

Yhtiö kiisti kanteen vaatien sen hylkäämistä. A:lle aiheutunut henkilövahinko ei ollut aiheutunut yhtiön tahallisesta tai tuottamuksellisesta työsopimuslaista tai työsopimuksesta johtuneiden velvollisuuksien laiminlyömisestä. Joka tapauksessa A oli omalla myötävaikutuksellaan vaikuttanut vahingon syntymiseen.

Käräjäoikeuden välituomio 17.2.1997

Käräjäoikeus antoi asiassa välituomion siitä, oliko yhtiö vastuussa A:lle työtapaturman johdosta aiheutuneesta vahingosta ja mikä mahdollisesti oli A:n oman myötävaikutuksen osuus. Käräjäoikeuden ratkaisu perustui pääosin tapahtumapaikalla pääkäsittelyssä pidettyyn katselmukseen ja siinä koneen toiminnasta saatuun selvitykseen.

Käräjäoikeus lausui, että katselmuksessa oli todettu koneen pysähtyvän käynnistyskatkaisimesta hyvinkin pian. Suppilon jatko-osan poistamisen jälkeenkin massaohjain oli ollut vielä noin 40 senttimetriä syvä ennen liikkuvia mäntiä. Portaille noustuaankin työntekijän oli työnnettävä kätensä reilusti suppilon sisään ennen kuin ne saattoivat osua liikkuviin mäntiin. Mäntien käyntirytmi oli ollut niin harva, että nopeasti toimien juuri ja juuri oli saattanut kädellä nopeasti vetäen ehtiä poistamaan myös mäntien toiminta-alueelle jäänyttä massaa.

Todennäköisin tapahtumien kulku oli ollut se, että A oli massan loppuessa irrottanut suppilon jako-osan, noussut irtoportaille ja sieltä koneen käydessä tahallaan pannut kätensä suppiloon ja irrottanut massaa myös mäntien toiminta-alueelta. Työtään nopeuttaakseen A ei ollut pysäyttänyt konetta, jolloin hänen oikean käden sormensa olivat jääneet toisen männän ja koneessa olleen männänohjaimen väliin.

Vaikka työnantajan tuomat irtoportaat olivat mahdollistaneet A:n oletetun työtavan, portaiden tuominen ei ollut ollut yksin sellainen syy, jonka perusteella yhtiö olisi vastuussa tapahtuneesta. A:lle sattunut vahinko oli johtunut yksin hänen omasta menettelystään. Kone olisi ollut helposti pysäytettävissä käynnistimestä. Suppilo oli ollut niin syvä, että A:n oli täytynyt tahallaan laittaa kätensä mäntien alueelle. Muotoilukoneen männät olivat ilmiselvästi ja jokaiselle havaittavasti niin vaaralliset, ettei normaalia varovaisuutta työssään noudattava koneen käyttäjä voinut vahingossa laittaa käsiään mäntien liikealueelle. A:n olisi pitänyt ymmärtää menettelynsä riskit ja vaarat. Hän oli työskenneltyään kolme vuotta koneella tuntenut sen ja osannut käyttää sitä oikein.

Vaikka yhtiön taholta annetussa ohjauksessa ja opastuksessa sekä valvonnassa oli ollut puutteita, täydellisimmätkään ohjeet ja tehokkaampi valvonta eivät olisi estäneet onnettomuutta. Työnjohto ei ollut voinut jatkuvasti valvoa kokeneita työntekijöitä. Yhtiö ei siten ollut vastuussa A:lle aiheutuneesta työtapaturmasta.

Tämän vuoksi käräjäoikeus hylkäsi kanteen.

Turun hovioikeuden tuomio 29.5.1998

A valitti hovioikeuteen. Hovioikeus lausui, että työturvallisuuslain 9 §:ssä työnantajan velvollisuudeksi oli säädetty ottaa tarkoin huomioon kaikki, mikä työn laatuun ja työolosuhteisiin nähden kohtuudella oli tarpeen työntekijän suojelemiseksi joutumasta työssä alttiiksi työtapaturmille. Tässä tarkoituksessa työympäristöä oli jatkuvasti tarkkailtava sekä ryhdyttävä asianmukaisiin toimiin muun muassa tapaturmien ja vaaratilanteiden selvittämiseksi ja torjumiseksi.

Lain 29 §:n mukaan muun muassa koneiden tuli olla tapaturmien ehkäisemiseksi tarkoituksenmukaisesti sijoitetut ja asennetut sekä varustetut tarpeellisin suojalaittein ja merkinnöin. Viimeksi mainittujen tarvetta ja laatua arvioitaessa tuli ottaa huomioon myös muun muassa puhdistuksesta aiheutuva tapaturman vaara.

Työturvallisuuslain 34 §:ssä määrättiin, että työntekijälle oli annettava työn laadun ja työolosuhteiden edellyttämää opetusta ja ohjausta tapaturman välttämiseksi ja tässä tarkoituksessa huolehdittava siitä, että työntekijä riittävästi perehdytettiin esimerkiksi työn oikeaan suorittamiseen, menettelytapoihin, joita oli noudatettava muun muassa tuotantotoiminnan aloituksessa ja lopetuksessa sekä koneiden puhdistuksessa, ja työssä käytettävien koneiden turvallisuusmääräyksiin.

Käräjäoikeuden selostamasta näytöstä oli havaittavissa, että broilermassan muotoilukoneella massa-ajon loputtua tai massaa kesken työpäivää vaihdettaessa kone oli käräjäoikeuden selostamin tavoin puhdistettu nousemalle sen päälle ja irrottamalla massaa ohjannut suppilo-osan jatke. Työntekijät olivat vuosien varrella omaksuneet sellaisen virheellisen työtavan, että kone oli puhdistettu massasta käsin koneen käydessä, mikä oli helpottanut ja nopeuttanut puhdistamista. A:n työtapaturma oli johtunut tästä virheellisestä työtavasta, jonka käyttämisen olivat mahdollistaneet koneelle asennetut irtoportaat. Käräjäoikeuden toteamin tavoin voitiin pitää selvänä, että A oli konetta puhdistaessaan tahallaan työntänyt kätensä koneen terien vaikutusalueelle. Ei ollut myöskään näytetty, että tehtaan työnjohto olisi tiennyt virheellisestä työskentelytavasta.

Tehtaalla oli työnjohdon toimesta annettu uusille työntekijöille muun muassa työturvallisuutta koskevia yleisohjeita, jotka olivat olleet myös tehtaan ilmoitustaululla. Näissä ohjeissa oli muiden käyttäytymissääntöjen ohessa kehotettu koneiden kanssa työskenneltäessä suureen varovaisuuteen ja määrätty, että pestäessä laitetta, joka käydessä voi aiheuttaa tapaturmavaaran, kone oli sammutettava. Kysymyksessä olleella massan muotoilukoneella työhönopastuksen A oli saanut edelliseltä koneella työskennelleeltä työntekijältä. Tehtaan työnjohto ei ollut ohjannut A:n työtapoja hänen aloittaessaan työnsä koneella. Muotoilukonetta ei ollut varustettu kirjallisella työturvallisuusohjeella eikä ollut edes esitetty, että koneen käytöstä aiheutuvaa tapaturmariskiä olisi jossakin vaiheessa kartoitettu.

Johtopäätöksenä hovioikeus päätteli, että muotoilukoneella omaksuttua virheellistä työtapaa oli noudatettu useita vuosia. Tehtaan työnjohto ei ollut havainnut tätä työtapaa. Siihen nähden että puhdistustyötä oli jouduttu tekemään päivittäin massaa vaihdettaessa tai sen ajon muutoin loputtua, virheellinen työtapa olisi ollut työympäristöä asianmukaisesti tarkkailtaessa jossakin vaiheessa työnjohdon havaittavissa. Muotoilukoneesta aiheutuvaa tapaturmavaaraa etenkään tuotaessa koneelle sen päälle nousemisen mahdollistaneet tikkaat ei ollut kartoitettu eikä konetta varustettu työturvallisuutta koskevin ohjein. A:n oli opastanut käyttämään muotoilukonetta vanha koneella työskennellyt työntekijä, mistä virheellinen työtapa ainakin merkittävältä osalta oli johtunut. A ei ollut saanut riittävää opastusta ja ohjausta työn oikeaan suorittamiseen tapaturman välttämiseksi. Myöskään uusille työntekijöille jaetut yleisohjeet eivät olleet riittävästi perehdyttäneet koneiden turvallisuusmääräyksiin.

Hovioikeus katsoi, että yhtiö oli edellä kuvaillulla tavalla laiminlyönyt noudattaa, mitä sen velvollisuudeksi työturvallisuuslain 9, 29 ja 34 §:ssä oli säädetty. A:n työtapaturma oli aiheutunut yhtiön laiminlyönnistä.

Tämän vuoksi hovioikeus kumosi käräjäoikeuden välituomion ja vahvisti, että yhtiö oli velvollinen korvaamaan A:lle tapaturmasta aiheutuneen vahingon. Vahingonkorvauksen määräämistä varten asia palautettiin käräjäoikeuteen.

Perustelut

Oikeudenkäymiskaaren 24 luvun 6 §:n 2 momentin mukaan tuomioistuin voi ratkaista välituomiolla sellaisen kysymyksen, jonka selvittämisestä vaatimuksen ratkaiseminen muilta osin riippuu.

A:n vaadittua Broilertalo Oy:ltä korvausta työtapaturmassa saamastaan vahingosta yhtiö on kiistänyt väitetyn tuottamuksensa ja vedonnut lisäksi A:n myötävaikutukseen korvausvelvollisuutensa poistavana tai ainakin korvausta alentavana seikkana. Jutussa on ollut välituomiolla ratkaistavana, onko Broilertalo Oy vastuussa vahingosta ja mikä mahdollisesti on A:n oman myötävaikutuksen osuus.

Vahingonkorvauslain 6 luvun 1 §:n 2 momentin mukaan vahingonkorvausta voidaan kohtuuden mukaan sovitella, jos vahingon kärsineen puolelta on myötävaikutettu vahinkoon tai jos muu vahingon aiheuttaneeseen tekoon kuulumaton seikka on myös ollut vahingon syynä.

Käräjäoikeus on välituomiossaan lausunut, että yhtiön työsuojelussa oli ollut puutteita. A oli kuitenkin menetellyt tahallaan virheellisesti ja hänen oli pitänyt ymmärtää menettelynsä riskit. Vahinko oli johtunut yksin hänen menettelystään eikä yhtiö ollut vastuussa tapaturmasta. Hovioikeus puolestaan on todennut käräjäoikeuden selostamasta näytöstä olevan havaittavissa, että työtapaturma oli johtunut A:n tahallisesta menettelystä ja virheellisestä työtavasta, jota yhtiössä oli yleisesti noudatettu useita vuosia. Yhtiö oli laiminlyönyt työsuojeluvelvoitteitaan eikä A ollut saanut riittävää ohjausta tapaturman välttämiseksi. Hovioikeus on tämän vuoksi kumonnut käräjäoikeuden välituomion ja vahvistanut, että yhtiö on velvollinen korvaamaan vahingon, ja palauttanut jutun käräjäoikeuteen korvauksen määräämistä varten.

Välituomiolla on ollut tarkoitus oikeusvoimaisesti vahvistaa sekä työnantajan vastuu vahingosta että työntekijän myötävaikutuksen osuus. Viimeksi mainittu voi tarkoittaa sekä korvausvastuun edellytyksenä olevan syy-yhteysvaatimuksen arviointia että vahingonkärsijän menettelyn arviointia korvausta alentavana tekijänä. Käräjäoikeus on päätynyt siihen, ettei yhtiön menettely ole syy-yhteydessä vahinkoon.

Yhtiö on vaatiessaan hovioikeudessa A:n valituksen hylkäämistä vedonnut molempien osapuolten menettelyyn ja syy-yhteyskysymykseen. Hovioikeuden ratkaisusta ei ilmene, onko se katsonut, ettei myötävaikutuksesta ole siellä esitetyn johdosta enää kysymys vai ettei A:n tuomiossa kerrottu menettely ole laissa tarkoitettua myötävaikutusta vai onko se jättänyt sovittelun käräjäoikeuden harkittavaksi.

Päätyessään siihen, että yhtiö on velvollinen korvaamaan A:n vahingon, hovioikeuden olisi tullut välituomion rajaus ja yhtiön vastaus huomioon ottaen selvästi lausua, onko vahinko aiheutunut osaksikaan A:n tuottamuksesta, sekä myönteisessä tapauksessa vahvistaa, missä määrin myötävaikutus vaikuttaa hänen oikeuteensa saada vahingonkorvausta yhtiöltä.

Tuomio on kerrotuin tavoin puutteellinen. Se, että Korkein oikeus ottaisi asian välittömästi ratkaistavakseen, ei ole riittävästi perusteltavissa tarkoituksenmukaisuudesta johtuvilla näkökohdilla.

Päätöslauselma

Hovioikeuden tuomio kumotaan. Asia palautetaan hovioikeuteen, jonka tulee ottaa se omasta aloitteestaan uudelleen käsiteltäväkseen.