Finlex - Etusivulle
Vakuutusoikeus

17.2.2023

Vakuutusoikeus

Valikoima vakuutusoikeuden ratkaisuja kaikista asiaryhmistä v. 1961 alkaen.

VakO 17.2.2023/23651:2021(L)

Asiasanat
Työuraeläke, Rasittuneisuutta ja kuluneisuutta aiheuttava työ, Työajan lyhentäminen, Päätoiminen työ
Tapausvuosi
2023
Antopäivä
Diaarinumero
23651:2021(L)

A oli sopinut työnantajansa kanssa työajan lyhentämisestä vajaa kaksi vuotta ennen työuraeläkkeen hakemista. Hänen vuosiansioissaan ei ollut tämän jälkeen tapahtunut olennaista pienenemistä eikä myöskään hänen tosiasiallisissa työtunneissaan ollut esitettyjen palkkalaskelmien perusteella tapahtunut olennaista vähenemistä. Vakuutusoikeus katsoi, että A:n työtä oli asiaa kokonaisuutena arvioiden pidettävä sovitun työajan vähentämisen jälkeenkin laissa tarkoitetulla tavalla rasittuneisuutta ja kuluneisuutta aiheuttavana päätoimisena työnä. Sanotun kaltaisen työn päättymisestä oli siten kulunut eläkehakemuksen vireille tullessa alle vuosi, joten työuraeläkkeen myöntämisen edellytykset olivat myös tältä osin täyttyneet. A:lla oli näin ollen oikeus työuraeläkkeeseen hakemista seuraavan kuun alusta alkaen.

Lainkohdat

Työntekijän eläkelaki 53 a §

Työntekijän eläkelaki 53 b §

Työntekijän eläkelaki 53 d §

Sivun alkuun