24.6.2004

Vaatimukset

Metallityöväen Liitto on vaatinut, että työtuomioistuin

velvoittaa Carrus Oy:n suorittamaan A:lle irtisanomissuojasopimuksen vastaisesta työsopimuksen päättämisestä 18 kuukauden palkkaa vastaavana korvauksena 33 553,26 euroa laillisine korkoineen haasteen tiedoksiantopäivästä 5.11.2003 lukien, ja

velvoittaa Teknologiateollisuus ry:n ja Carrus Oy:n korvaamaan Metallityöväen Liiton oikeudenkäyntikulut laillisine korkoineen siitä lähtien, kun kuukausi on kulunut työtuomioistuimen tuomion antopäivästä.

Perusteet

A oli työskennellyt Carrus Oy:n palveluksessa yhteensä noin 35 vuotta. A ja seitsemän muuta yhtiön palveluksessa samalla työosastolla työskentelevää työntekijää oli 18.2.2003 poistunut työpaikalta leimaamalla itsensä ulos niin sanotun henkilösyyn perusteella. Poistuminen oli tapahtunut puolenpäivän aikaan, kun vuoro oli päättynyt kello 14. Työnantaja oli antanut A:ta lukuun ottamatta kaikille työntekijöille ainoastaan varoituksen. Työnantaja oli 19.2.2003 irtisanonut ainoana työntekijöistä A:n työsopimuksen.

A sai työnantajan edustajalta 24.1.2003 kirjallisen varoituksen, jonka syyksi oli ilmoitettu pitkän ajan kuluessa tapahtunut epäasiallinen ja sopimaton käyttäytyminen esimiehiä ja työtovereita kohtaan sekä eri työasioiden käsittelyssä ilmenevä yhteistyökyvyttömyys ja harmonisen työyhteisöilmapiirin luomisen vastustamisen. Varoitus oli ollut aiheeton ja se oli johtunut lähinnä A:n ja varoituksen antajana toimineen työnantajan edustajan näkemyseroista muun muassa siitä, oliko yhtiössä tarvetta ryhtyä työskentelemään kahdessa vuorossa. A ei ollut tarkoituksellisesti käyttäytynyt epäasiallisesti ja sopimattomasti esimiehiään ja työtovereitaan kohtaan. Varoitus oli ollut ehdollinen, koska se ei ollut sisältänyt suoraa uhkausta työsopimuksen päättämisestä.

Varoitus oli ollut irrallinen irtisanomiseen johtaneen tapahtuman kanssa. Kun varoituksessa ei ollut viitattu vastaavankaltaiseen käyttäytymiseen kuin mikä oli johtanut irtisanomiseen, ei varoitus ollut irtisanomisperustetta harkittaessa otettavissa huomioon. Varoitus oli lisäksi ollut yksilöimätön. Se ei sisältänyt yksilöintiä siitä, milloin ja millä tavalla A oli käyttäytynyt epäasiallisesti ja sopimattomasti tai millä tavalla yhteistyökyvyttömyys oli ilmennyt.

Työntekijöillä oli yhtiössä ollut työnantajan hyväksyminen poistumiselle henkilöperusteella ilman, että siihen olisi tarvittu työnjohdon lupa. Työpaikalta poistuminen 18.2.2003 oli ollut siinä mielessä poikkeuksellinen, että siihen oli osallistunut useampia työntekijöitä. Ainoastaan A:ta oli rangaistu irtisanomalla hänen työsopimuksensa. Lisäksi A:n irtisanominen oli tapahtunut samassa tilanteessa ja samoin perustein kuin mistä hän oli saanut samalla kerralla kirjallisen varoituksen. Työnantajan menettely oli ollut virheellinen, koska työntekijä ei ollut saanut mahdollisuutta korjata menettelyään.

Työnantajalla ei ollut ollut irtisanomissuojasopimuksen mukaista asiallista ja painavaa perustetta irtisanoa A:n työsopimusta. Ottaen huomioon A:n erittäin pitkäaikainen työsuhde oli työnantajan menettely A:ta kohtaan kohtuutonta. A:ta oli syrjitty verrattuna muihin työntekijöihin, koska ainoastaan hänen työsopimuksensa oli irtisanottu. A:n itsensä antama aihe työsopimuksen päättämiseen oli otettu huomioon korvausvaatimuksen määrässä. A oli joutunut työnantajan menettelyn seurauksena työttömäksi ja hänen työnsaantimahdollisuutensa olivat huonot.

Vastaus kannevaatimuksiin

Teknologiateollisuus ry on vastauksessaan, johon Carrus Oy on osaltaan yhtynyt, kiistänyt kanteen ja vaatinut sen hylkäämistä.

Teknologiateollisuus on lisäksi vaatinut Metallityöväen Liiton velvoittamista korvaamaan Teknologiateollisuus ry:n ja Carrus Oy:n oikeudenkäyntikulut laillisine korkoineen.

Kanteen kiistämisen perusteet

A oli 18.2.2003 poistunut työpaikalta kiireellisessä kuormitustilanteessa ilman lupaa noin kaksi tuntia ennen työvuoronsa päättymistä laiminlyöden siten tahallaan työvelvoitteensa. Yhtiöllä oli siten ollut irtisanomissuojasopimuksen mukainen asiallinen ja painava peruste hänen työsopimuksensa irtisanomiseen.

A oli toiminut putkimiehenä asentaen lämpöputkia linja-auton runkoon. Hän oli toiminut työpisteessä, jossa oli työskennellyt useita eri ammattiryhmiä. Heidän kaikkien oli tullut tehdä työtä koordinoidusti. Normaalisti kyseessä olevalla työnjohtoalueella työskenneltiin yhdessä vuorossa, mutta kuormitushuipun vuoksi työaikajärjestely oli pari viikkoa aiemmin muutettu kaksivuorotyöksi. Tuotannossa oli suuria, korkeita linja-autoja, joihin tehtiin kahdet lattiat putkituksineen. Lisäkapasiteettia oli hankittu Puolasta, kotimaisista vuokramiehistä ja määräaikaisista työntekijöistä. Linja-autot kootaan yhtiön tehtaalla vaiheittain alkaen alustatöistä ja päätyen viimeistelyyn. A:n työpiste lattianvalmistuksessa oli ollut tehtaan toinen työnjohtoalue. Linja-auton oli tarkoitus siirtyä kerran työvuoron aikana alueelta toiselle. A:n työstä poistuminen oli aiheuttanut odotustunteja ja sittemmin kiirettä tuotantolinjan muilla alueilla.

Tehtaalla oli ollut käytössä tuntikirjausjärjestelmä, joka oli mahdollistanut työntekijöille uloskirjautumisen henkilökohtainen syy -koodilla. Työpaikalla oli kuitenkin aina edellytetty jokaiselta työntekijältä työnjohdon lupa tai pakottavassa tilanteessa vähintään työnjohdolle ilmoittamista, jos työstä lähdetään pois ennenaikaisesti puheena olevaa koodia käyttäen. Jo yleisen järjestyksenkään vuoksi työntekijöillä ei voinut olla oikeutta kulkea työhön ja työstä pois mielensä mukaisesti silloin, kun työaika oli järjestetty kiinteäksi. A ei ollut pyytänyt työnjohdolta minkäänlaista lupaa poistua työstä ennen työvuoronsa loppumista.

A oli vuosia ohjannut muiden työntekijöiden mielipiteitä ja käyttäytymistä työnantajan tavoitteita ja esityksiä vastaan. Erityisen moitittavaksi tämän käyttäytymisen teki se, että hänen motiivikseen oli poikkeuksetta osoittautunut vain pelkkä vastakkainasettelu ilman mitään perusteluja. A oli jatkuvasti käyttäytynyt kaikkia esimiehiään kohtaan agressiivisesti. Irtisanomisen jälkeen oli käynyt ilmi, että A oli talvella 2000 käyttäytynyt väkivaltaisesti silloista pääluottamusmiestä kohtaan tönimällä häntä pääluottamusmiehen työhuoneessa. Yhtiön yksikönjohtaja ja varatoimitusjohtaja pitivät 5.6.2002 A:lle vakavan puhuttelun hänen käyttäytymisensä johdosta korostaen työntekijän ammattitaitoon kuuluvan myös yhteistyökyvyn ja asianmukaisen käytöksen työtovereita ja esimiehiä kohtaan.

Vuodenvaihteessa 2003 tehtaalla oli käyty useita neuvotteluja tilapäisen kaksivuorotyöaikajärjestelmän johdosta. A oli vastustanut jyrkästi hanketta. Tämä oli johtanut siihen, että A:lle oli jouduttu 24.1.2003 antamaan varoitus. Se ei ollut ollut mikään ehdollinen varoitus, vaan uhkaus siitä, että työntekijän työsuhde voidaan päättää, mikäli hän käyttäytyy jatkossa työsopimuksestaan johtuvien velvoitteiden vastaisesti. Varoituksessa käytetty sanamuoto "joudumme harkitsemaan" oli työmarkkinoilla käytetty yleinen ilmaus varoitusten yhteydessä.

A oli täysin tietoisena tekonsa sopimuksen vastaisuudesta rikkonut 18.2.2003 työsuhteensa päävelvoitetta eli työntekovelvollisuutta. A:ta kuultaessa ennen irtisanomista hän oli viitannut vain henkilökohtaiseen syyhyn sitä mitenkään tarkemmin yksilöimättä. Muille työpaikalta vastaavasti poistuneille työntekijöille työnantaja oli antanut varoituksen työvelvoitteen rikkomisesta paitsi työntekijälle, joka oli sopinut työnjohtajan kanssa jo työvuoronsa alussa työstä poistumisesta ennen työvuoron loppumista. A:n työsopimuksen irtisanominen oli tapahtunut ajankohtana, jolloin oli kulunut reilut kolme viikkoa hänelle annetusta varoituksesta. Tällaisessa tilanteessa työsopimuksen irtisanomisperusteen riittävyyden kokonaisharkinnassa voitiin ottaa huomioon myös perusteiltaan hieman toisistaan poikkeavat piittaamattomuudet työntekijän työsopimusvelvoitteiden noudattamisessa.

Perustelut

A:n työsuhde ja sen irtisanominen

A on kanteessa kerrotuin tavoin työskennellyt Carrus Oy:n autokoritehtaalla putkimiehenä asentaen lämpöputkia linja-auton runkoon.

Yhtiö on 24.1.2003 antanut A:lle epäasiallisesta käyttäytymisestä työyhteisössä seuraavan varoituksen: "Pitkän ajan kuluessa tapahtunut epäasiallinen ja sopimaton käyttäytyminen esimiehiä ja työtovereita kohtaan sekä eri työasioiden käsittelyssä ilmenevä yhteistyökyvyttömyys ja harmonisen työyhteisöilmapiirin luomisen vastustaminen ovat johtaneet siihen, että annamme sinulle vakavan varoituksen. Mikäli edellä mainittu käyttäytyminen vielä toistuu, joudumme harkitsemaan työsuhteesi päättämistä." Sopimattomasta käytöksestä A:ta oli puhuteltu aiemmin 5.6.2002.

Yhtiön tuotantopäällikkö on antanut A:lle 19.2.2003 kirjallisen varoituksen 18.2.2003 kesken työpäivän tapahtuneen luvattoman työstä poistumisen ja poissaolon johdosta. Kirjallisessa varoituksessa ja ilmoituksessa työsuhteen irtisanomisesta on todettu: "Koska A:lle on annettu edellinen varoitus epäasiallisesta käyttäytymisestä työyhteisössä 24.01.2003, katsoo työnantaja toistuvien varoitusten johtavan työsuhteen irtisanomiseen 19.2.2003."

Työsopimuksen irtisanomisperusteet

Työtuomioistuimessa on kuultu A:n työsopimuksen irtisanomiseen johtaneista tapahtumista todistajina yhtiön Tampereen tehtaan silloista yksikönjohtajaa B:tä, yhtiön tuotantopäällikköä C:tä, yhtiön työnjohtajia D:tä ja E:tä sekä entistä pääluottamusmiestä F:ää. Vastaavasti kantajapuolelta on kuultu todistelutarkoituksessa A:ta itseään ja todistajana pääluottamusmies G:tä.

Työnantajapuolelta kuullut todistajat ovat kertoneet, että A on normaalitilanteissa käyttäytynyt asiallisesti, mutta poikkeustilanteet ovat olleet hankalia. A:lla on ollut vaikeuksia hyväksyä vaikeita tosiasioita ja niitä toimenpiteitä, joihin työnantaja niiden johdosta oli ryhtynyt. A:n paineet olivat aika ajoin purkautuneet kasautuakseen taas vähitellen uuteen räjähdykseen. Ongelmat olivat lisääntyneet viimeisinä vuosina sen vuoksi, että kilpailutilanne oli entisestään kiristynyt ja työnantaja entistä vähemmin sieti tuotantoa haittaavia tekijöitä. A on todistajien mukaan vahva persoona ja johtajatyyppi, jonka suhtautuminen ja käyttäytyminen vaikutti myös muihin työntekijöihin. A:n suhtautumistapa työnantajaan oli siinä määrin erikoista, että sellaista ei eräiden todistajien mukaan juurikaan ollut esiintynyt heidän työuransa aikana.

F, joka oli toiminut pääluottamusmiehenä kuuden vuoden ajan joulukuulle 2002 saakka, on kertonut, että hänellä oli mennyt "sukset ristiin" A:n kanssa silloin, kun yhtiössä ensimmäisen kerran vuonna 2000 - 2001 siirryttiin vuorotyöhön. Asian johdosta kiihtynyt A oli kerran jopa käynyt kiinni todistajaan. Muut työntekijät olivat tyytyneet työnantajan päätökseen, joskaan vuorotyöjärjestelmä ei ollut oikein hyvin onnistunut. A:n ja todistajan väliset asiat olivat nousseet uudelleen esille vuonna 2003 työnantajan esittäessä uudelleen kaksivuorotyöhön siirtymistä.

F:n jälkeen pääluottamusmieheksi valittu G on kertonut, että mielestään A oli tunnollinen ja ammattitaitoinen, auktoriteettia omaava henkilö, joka ei kaihtanut ilmaisemasta käsityksiään suoraan, olipa kysymyksessä kuka tahansa henkilö. Työpaikalla oli vuoden 2003 alussa kaksi kiistanalaista asiaa. Ensinnäkin työnantaja pyrki leikkaamaan urakoita ikään kuin juustohöyläperiaatteella keskimäärin 10 prosentilla tutkimatta leikkausten aiheellisuutta. Toinen asia oli tarve järjestellä työaikoja ja lisätä tilapäisesti työvoimaa, mikä edellytti siirtymistä osittain kaksivuorojärjestelmään. Työntekijät vastustivat näitä muutoksia ja myös A:lla oli niihin jyrkästi vastustava kanta. A ei ollut oikein luottanut pääluottamusmiehen kykyyn ilmaista työnantajalle tiiminsä mahdollisuuksia selvitä töistä ilman vuorotyötä ja todistajan pyynnöstä oli järjestetty 23.1.2003 keskustelu, jossa A oli saanut kertoa itse omat näkemyksensä asiasta suoraan yksikönjohtaja B:lle.

A on kertonut, että tehtaalla oli vuoden 2003 alkupuolella ollut erimielisyyttä työnantajan kanssa kaksivuorotyöhön siirtymisestä ja urakkatöiden hinnoittelusta. Kaksivuorotyöhön siirtyminen oli jo kerran aikaisemmin edellisen tehtaanjohtajan aikana epäonnistunut. A oli 24.1.2003 keskustellut tehtaan käytävällä yksikönjohtaja B:n kanssa kaksivuorotyöhön siirtymisestä ja sanonut hänelle muun muassa, että älä toista kertaa munaa kaksivuorotyöhön siirtymisasiassa.

B on kertonut pitäneensä yhdessä yhtiön varatoimitusjohtajan kanssa A:lle puhuttelun 5.6.2002. Varatoimitusjohtaja oli ollut todistajan apuna urakkahintojen leikkausprosessissa. Hän oli valittanut todistajalle A:n käytöksestä. Puhuttelussa oli käyty läpi esiintyneet ongelmat ja todettu, että jos sama yhteistyötä vaikeuttava suhtautuminen jatkuu, niin siitä voi olla vakavia seurauksia ja mahdollisesti jopa työsopimuksen irtisanominen.

B:n mukaan keskustelu 24.1.2003 käytiin tehtaan ruokalan käytävässä, jossa A oli kovaäänisessä, voimasanoja sisältäneessä puheenvuorossaan sanonut B:lle yhtiössä vallitsevan viidakon lait. B oli kokenut A:n tehtaan yleisissä tiloissa esittämän arvostelun siinä määrin loukkaavana, että hän oli samana päivänä antanut A:lle kirjallisen varoituksen epäasiallisesta käyttäytymisestä työyhteisössä.

A:n mukaan yhtiön työntutkija oli 18.2.2003 tullut urakka-asiakirjojen kanssa työosastolle, jossa oli tuolloin ollut kahdeksan työntekijää. Erimielisyyttä oli syntynyt työntutkijan esittämästä urakkapalkkojen leikkaamisesta. Tämän keskustelun jälkeen työntekijät olivat lähteneet pois työstä ilmoittamalla poistumisen perusteeksi henkilökohtaisen syyn. Käytäntönä tehtaalla oli ollut, että työntekijä saattoi poistua työpaikalta henkilökohtaisella syyllä, jos työnjohtajalla ei ollut osoittaa toista työkohdetta. A:n työtehtävä oli juuri ennen poistumista tullut valmiiksi eikä hänellä ollut uutta työtä. Lupaa poistumiseen hän ei kuitenkaan ollut pyytänyt. Työnantaja oli työstä poistumisten johdosta antanut muille työntekijöille varoituksen ja ainoastaan A oli irtisanottu.

B ja C ovat kertoneet, että poistuttaessa tehtaalta työaikana oli aina kysyttävä lupa esimieheltä. Tehtaalta ei siten saanut poistua sopimatta siitä työnjohdon kanssa. C:n mukaan tehtaan työnjohtaja ja työntutkija olivat 18.2.2003 keskustelleet työntekijöiden kanssa seuraavien autojen urakoiden suuruudesta. Neuvottelun jälkeen tehtaalta poistui kahdeksan työntekijää ilmoittamatta poistumisesta kenellekään työnantajan edustajalle. Jokainen työpaikalta poistunut työntekijä oli seuraavana päivänä erikseen puhuteltuna ilmoittanut työnjohdolle, että poistumisen peruste oli ollut henkilökohtainen syy ja että kysymyksessä ei ollut työtaistelutoimenpide.

D:n kertoman mukaan kahdeksan työntekijää, jotka kaikki olivat olleet hänen alaisiaan, olivat 18.2.2003 poistuneet työpaikalta. Hän oli antanut samana aamuna yhdelle työntekijälle luvan henkilökohtaisesta syystä poistua tehtaalta muutamaa tuntia ennen työajan päättymistä, mutta muut olivat poistuneet työpaikalta ilman hänen lupaansa. Todistaja oli nähnyt poistumassa olleet työntekijät, mutta ei ollut tilanteesta yllättyneenä osannut siihen puuttua muutoin kuin ilmoittamalla asiasta esimiehilleen.

G on kertonut, että työstä poistumisen pääasiallinen syy oli ollut mielenilmaus urakoiden leikkaamista vastaan. Samaisena aamuna työnjohtajan ja työntutkijan taholta oli annettu urakkatyömääräys, joka olisi leikannut urakka-ansiota. Työstä poistuminen oli ollut mielenilmaus tätä toimenpidettä kohtaan. Todistaja ei ollut riitauttanut annettuja varoituksia, mutta oli katsonut A:n joutuneen muihin nähden eriarvoiseen asemaan, koska tälle ei ollut aiemmin annettu tällaisesta asiasta varoitusta eikä tämä sen vuoksi voinut olettaa, että työstä poistumisen seuraamuksena voisi olla työsopimuksen irtisanominen.

Arviointi ja johtopäätökset

Asiassa on selvitetty, että A:ta on puhuteltu ja noin puoli vuotta myöhemmin työsopimuksen päättämisen uhalla varoitettu sopimattoman käytöksen johdosta. Noin kolme viikkoa saamansa varoituksen jälkeen A on yhdessä työalueensa kuuden muun työntekijän kanssa poistunut kesken työpäivän luvatta työpaikaltaan. Kyseiset kuusi työntekijää ovat saaneet kirjallisen varoituksen, mutta A:n työsopimus oli irtisanottu.

Metalliteollisuuden irtisanomissuojasopimuksen 6 §:n mukaan työnantaja ei saa irtisanoa työsopimusta työntekijästä johtuvasta tai hänen henkilöönsä liittyvästä syystä ilman työsopimuslain 7 luvun 1-2 §:n mukaista asiallista ja painavaa perustetta. Irtisanomissuojasopimuksen 6 §:n soveltamisohjeen mukaan asiallisena ja painavana syynä pidetään sellaisia työntekijästä itsestään riippuvia syitä, kuten töiden laiminlyömistä, työnantajan työnjohto-oikeutensa rajoissa antamien määräysten rikkomista, perusteetonta poissaoloa ja ilmeistä huolimattomuutta työssä.

Työtuomioistuimelle esitetty selvitys osoittaa, että A on työsuhteensa kestäessä tavannut ilmaista voimakkaasti kantansa erityisesti asioihin, joita hän ei ole ollut valmis hyväksymään. Tällaisia asioita on vuosina 2002 ja 2003 ollut ainakin työnantajan ilmoittama tarve tarkistaa urakkahinnoittelua ja niin ikään tarve järjestellä työaikoja ja siinä yhteydessä siirtyä ainakin osittain vuorotyöhön. Tilanne on työnantajan ja A:n välillä kärjistynyt ensimmäisen kerran kesäkuussa 2002, jolloin työnantaja on pitänyt A:lle edellä kerrotun puhuttelun.

A ei ole uskonut luottamusmiehen mahdollisuuksiin hoitaa avoinna olleita kysymyksiä, minkä vuoksi työnantaja on luottamusmiehen pyynnöstä järjestänyt A:lle 23.1.2003 mahdollisuuden esittää kantansa suoraan työnantajan edustajille. Tilanne ei ole tästä kuitenkaan rauhoittunut, vaan A on kiihtyneessä mielentilassa arvostellut edellä kuvatulla tavalla 24.1.2003 yksikönjohtajaa. A:n tästä ja sitä edeltäneestä sopimattomasta menettelystä saama varoitus ei ole ollut kantajan väittämin tavoin ehdollinen, vaan se on sisältänyt selkeän varoituksen siitä, että työsuhde voi päättyä, mikäli menettely toistuu.

A on samanaikaisesti kuuden muun työntekijän kanssa poistunut 18.2.2003 luvatta työpaikalta. Kyseisen työkohteen kaikkien työntekijöiden samanaikainen poistuminen työpaikalta on esitetyn selvityksen perusteella liittynyt urakkahinnoittelukiistaan ja sitä on pidettävä vastareaktiona työnantajan ilmoittamille uusille urakkahinnoille. Asian käsittelyn yhteydessä ei ole väitetty, että ammattiosasto olisi ollut tämän mielenilmaisun taustalla tai edes ollut siitä etukäteen tietoinen, joten kysymyksessä on ollut kyseisten työntekijöiden oma erillinen toimenpide.

A:lle oli edellä kerrotuin tavoin annettu 24.1.2003 varoitus sopimattomasta käytöksestä työnantajaa kohtaan. Työnantajalla on ollut asialliset perusteet tuon varoituksen antamiseen. A on varsin pian saamansa varoituksen jälkeen syyllistynyt moitittavaan menettelyyn.

A on vastustanut työnantajan edellä tarkoitettuja toimenpiteitä arvostelemalla niitä sopimattomalla tavalla ja sittemmin saamastaan varoituksesta huolimatta poistumalla luvatta työpaikalta kesken työpäivän. A:n tapa toimia osoittaa välinpitämättömyyttä työntekijän velvoitteita kohtaan ja on ollut ristiriidassa hänen asemassaan olevalta työntekijältä kohtuuden mukaan vaadittavan menettelyn kanssa. Tässä tilanteessa Carrus Oy:llä on ollut irtisanomissuojasopimuksessa edellytetty asiallinen ja painava peruste A:n työsopimuksen irtisanomiseen. Näin ollen A:lla ei ole oikeutta työsopimuksen työehtosopimuslain vastaisesta irtisanomisesta vaadittuun korvaukseen.

Oikeudenkäyntikulut

Metallityöväen Liitto on jutun hävitessään velvollinen työtuomioistuimesta annetun lain 33 a §:n 1 momentin nojalla korvaamaan Teknologiateollisuus ry:n ja Carrus Oy:n oikeudenkäyntikulut vaadittuine korkoineen. Teknologiateollisuus ja Carrus Oy ovat ilmoittaneet yhteisen korvausvaatimuksensa määräksi 4 000 euroa. Korvausvaatimuksen määrä on riidaton.

Tuomiolauselma

Kanne hylätään.

Metallityöväen Liitto on velvoitetaan korvaamaan Teknologiateollisuus ry:n ja Carrus Oy:n yhteiset oikeudenkäyntikulut 4 000 eurolla, jolle on maksettava viivästyskorkoa korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaan siitä lähtien, kun kuukausi on kulunut työtuomioistuimen tuomion antopäivästä.

Asian ratkaisemiseen ovat osallistuneet Orasmaa puheenjohtajana sekä jäseninä Lonka, Virtanen, Tuliara, Raitoharju ja Lehto. Sihteeri on ollut Salonen.

Eri mieltä olevien jäsenten lausunto:

Jäsen Lehto, jonka lausuntoon jäsen Raitoharju yhtyi, lausui:

A on todistajien kertoman mukaan aina ilmaissut mielipiteensä suoraan, selvästi ja äänekkäästi. Hän on todistaja D:n mukaan ikään kuin kerännyt höyryä ja sitten päästänyt sen ulos. A on lisäksi todistajien mukaan voinut niin halutessaan vaikuttaa muiden mielipiteeseen. A on myös itse todennut sanovansa selkeästi "ja niin, että se menee perille" mutta aina asiasta. Siitä, missä määrin A:n käytös on tässä suhteessa huonontanut työyhteisön ilmapiiriä, todistajilla on ollut hieman eri näkemys. Vaikka työnantajan nimeämät todistajat ovat arvostelleet A:n käytöstä, he eivät todistaja B:tä lukuun ottamatta olleet merkittävästi häiriintyneet tästä. A:n tapa ilmaista mielipiteensä ei ole vaikuttanut hänen työhönsä, sillä kaikki todistajat ovat kertoneet, että A on ammattimies, joka on hoitanut työnsä hyvin.

A:lle ei ole näytetty annetun huomautuksia tai varoituksia ennen 5.6.2002 tapahtunutta puhuttelua. Tämän jälkeen A:lle on annettu kirjallinen varoitus 24.1.2003 ja toinen 19.2.2003, minkä jälkeen hänet on välittömästi irtisanottu. Ensimmäinen varoitus on annettu, koska todistaja B oli kokenut itsensä loukatuksi A:n arvosteltua hänen johtamistapaansa. Pelkästään se, että kohde itse kokee tilanteen loukkaavaksi ja että työntekijä väittää työpaikalla vallitsevan "viidakon lait", ei kuitenkaan oikeuta antamaan työntekijälle varoitusta. Varoituksen uskottavuutta horjuttaa myös se, että väitetyn loukkaamisen kohde on itse antanut varoituksen ja oikeudessa vahvistaa varoituksen oikeellisuuden. Sinänsä varoitus täyttää muodoltaan varoituksen antamisedellytykset, sillä siinä on selkeästi viitattu siihen, että jos varoituksessa mainittu käyttäytyminen toistuu, työnantaja harkitsee työsopimuksen päättämistä.

Toinen, 19.2.2003 annettu varoitus ja sitä seurannut irtisanominen ovat työnantajan mukaan johtuneet luvattomasta poistumisesta, joka yhdessä aikaisemman kirjallisen varoituksen kanssa osoittaa työntekijän piittaamattomuutta työsopimusvelvoitteidensa noudattamisesta. A on puolestaan pitänyt varoitusta yksilöimättömänä. Myös minä pidän varoitusta ylimalkaisena. A:lle on tosin 5.6.2002 pidetty puhuttelu samankaltaisista asioista, joten hänen olisi tullut tietää, mistä on kysymys. Puhuttelua ei kuitenkaan voi tässä ottaa huomioon, koska se on tapahtunut yli puoli vuotta aikaisemmin.

Todistajat B, C ja D ovat kertoneet, että työpaikalta poistumiseen tarvitaan aina lupa. Todistaja F on kertonut, ettei poistumisesta ole selviä ohjeita. Eräälle työntekijälle on kuitenkin todistaja F:n mukaan annettu varoitus, koska tämä ei ollut pyytänyt niin sanotun pekkasen pitämiseen lupaa. Edellä mainittujen kertomusten perusteella, ottaen lisäksi huomioon sen, ettei ole tavanomaista, että työntekijä voi vapaasti poistua työpaikalta, katson, että poistumiseen olisi tarvittu työnantajan lupa. Työnantajalla on siten ollut oikeus antaa A:lle varoitus. Työnantaja on antanut varoitukset ja puhutellut A:ta epäasiallisen käyttäytymisen, yhteistyökyvyttömyyden, harmonisen työyhteisöilmapiirin vastustamisen ynnä muiden sellaisten syiden takia. Todistajien kertomuksista ilmenee, että A:lle on annettu kirjalliset varoitukset ja häntä on puhuteltu sen jälkeen, kun hän on arvostellut työnantajan tapaa muuttaa työaikajärjestelyjä ja urakkahinnoittelua. Mitään muuta syytä ei ole näytetty.

Työntekijällä kuten kaikilla Suomen kansalaisilla on perustuslaissa sekä ihmisoikeussopimuksissa taattu mielipiteenvapaus. Vaikka vapauteen ilmaista mielipiteensä liittyy aina tiettyjä velvollisuuksia ja vastuita, työntekijällä on oikeus esittää mielipiteensä silloin, kun kysymys on työsuhteen ehtoihin puuttumisesta. Melko voimakaskin arvostelu tulee tällöin olla sallittua. Aina ei myöskään voida edellyttää, että työntekijä osaisi kritiikkiä esittäessään ratkaista ongelman työnantajaa tyydyttävästi. Myös kritiikki kritiikin itsensä vuoksi tulee näissä tilanteissa olla sallittua.

A:n arvostelu on kohdistunut työsuhteen ehtoihin ja työpaikan käytäntöihin. Arvostelun ei ole väitetty vaikuttaneen hänen työhönsä negatiivisesti. A on arvostellut työnantajaansa tilanteessa, jossa työvuorojärjestelmän muuttaminen oli aikaisemminkin epäonnistunut. Todistaja B on kertonut, että urakkahinnoitteluun puuttuminen oli aiheuttanut vastustusta. Työpaikalla on A:n työsuhteen päättymisen jälkeen ollut lakko työnantajan puututtua työsuhteen ehtoihin. A:n kertoman mukaan häntä on joskus pyydetty luottamusmieheksi, mihin hän ei kuitenkaan ollut suostunut. A ei siis ole ollut ainoa kriittinen työntekijä. Vaikka A:n työnantajaa kohtaan osoittama arvostelu on ollut ylimitoitettua, se on kuitenkin ollut sellaista, mikä ei ole oikeuttanut irtisanomaan A:ta. Yritys on siten rikkonut työehtosopimusta, minkä vuoksi sen on maksettava A:lle vahingonkorvausta.

Vahingonkorvausta määrätessäni olen ottanut huomioon A:n yhdenjaksoisesti noin 25 vuotta kestäneen työsuhteen hänen työsuhteen päättymisestä lähtien jatkuneen työttömyytensä sekä ikänsä puolesta vaikeutensa saada uutta työtä. Vahingonkorvausta vähentävänä tekijänä olen ottanut huomioon hänen käyttäytymisensä työpaikalla. Korvauksen määrää vaikuttavat seikat kokonaisuudessaan huomioon ottaen kohtuulliseksi arvioimani korvauksen määrä on yhdeksän kuukauden palkkaa vastaavat 16 776,63 euroa.

Työsopimuslain 12 luvun 3 §:n mukaan on saman luvun 2 §:n mukaan määrätystä korvauksesta siltä osin kuin se on korvausta työntekijälle ennen tuomion antamista menetetyistä työttömyydestä johtuvista palkkaeduista vähennettävä 75 prosenttia työntekijälle kyseiseltä ajalta maksetusta työttömyysturvalaissa tarkoitetusta ansioon suhteutetusta työttömyyspäivärahasta. A:lle on Metallityöväen Liiton työttömyyskassan antaman selvityksen mukaan maksettu työsuhteen päättymisestä 19.8.2003 lukien tuomion antamiseen mennessä työttömyysturvalain mukaista ansioon suhteutettua työttömyyspäivärahaa 6 046,81 euroa. A:lle tuomittavasta korvauksesta 16 776,63 eurosta on vähennettävä edellä todetun mukaisesti 75 prosenttia maksetuista työttömyyspäivärahoista eli 4.535,11 euroa. Näin ollen Carrus Oy:n A:lle maksettavan korvauksen määräksi jää 12 241,52 euroa. Carrus Oy:n velvoitan työsopimuslain 12 luvun 3 §:n 3 momentin nojalla maksamaan korvauksesta vähennetyn rahamäärän eli 4 535,81 euroa työttömyysvakuutusrahastolle. Velvoitan lisäksi Teknologiateollisuus ry:n ja Carrus Oy:n korvaamaan Metallityöväen Liiton oikeudenkäyntikulut 6 112,38 eurolla, jolle on maksettava viivästyskorkoa korkolain 4 §.n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaan siitä lähtien, kun kuukausi on kulunut työtuomioistuimen tuomion antopäivästä.