8.11.1974

RATKAISU

Asianosaisliittojen välillä 20.4.1972 tehdyssä sähköasennusalan työehtosopimuksessa oli muun muassa seuraavat määräykset:

II. TYÖSUHTEEN SYNTYMINEN JA LAKKAAMINEN

V. ERINÄISET KORVAUKSET

13 § MATKAKULUT, MATKA-AJAN KORVAUS SEKÄ PÄIVÄ- JA RUOKARAHAT

A. Matkakulut, matka-ajan korvaus sekä päivä- ja ruokarahat, milloin työ suoritetaan vieraalla paikkakunnalla, josta työntekijä ei voi saapua yöksi työhönottopaikkaansa.

X NEUVOTTELUJÄRJESTYS

21 § ERIMIELISYYDET JA NIIDEN RATKAISEMINEN

1) Jos jostakin työehtosopimukseen liittyvästä tai sille läheisestä asiasta, samoin kuin työehtosopimuksen liitteinä olevista erillisistä sopimuksista syntyy erimielisyyttä työnantajan tai hänen edustajansa ja yhden tai useamman työntekijän välillä, on pyrittävä sovintoon paikallisissa neuvotteluissa mainittujen osapuolten kesken.

Ellei sovintoon päästä neuvottelevat työnantaja tai hänen edustajansa sekä pääluottamusmies.

Ellei yksimielisyyteen päästä, voidaan asia alistaa jommankumman osapuolen toimesta liittojen ratkaistavaksi.

Erimielisyydestä on tallöin laadittava yhteinen muistio, jossa osapuolten tulee esittää oma kantansa asiasta ja käsityksensä erimielisyyden syystä.

Tämän työehtosopimuksen allekirjoittaneille liitoille, samoinkuin paikallisille osapuolille on annettava muistiosta oma kappaleensa.

2) Liittojen välisestä neuvottelujärjestyksestä on määrätty Yleisten määräysten 1. ja 2 kohdissa.

3) Jos liitot eivät pääse sovintoon 2)-kohdan edellyttämää neuvottelujärjestystä käyttäen, voidaan asia alistaa työtuomioistuimelle.

4) Sellaiset liittojen väliset erimielisyydet, jotka työtuomioistuin on katsonut lankeavan tuomiovaltansa ulkopuolelle, ratkaistaan välimiesmenettelyä käyttäen siinä järjestyksessä, mitä laki välimiesmenettelystä määrää.

5) Kumpikin sopijapuoli sekä niiden jäsenet pidättäytyvät tätä työehtosopimusta koskevista oikeudellisista toimenpiteistä toisiaan vastaan, kunnes tässä pykälässä sovittu liittojen välinen neuvottelujärjestys on toteutettu.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Suomen Sähköalantyöntekijäin Liitto on työtuomioistuimessa lausunut, että liiton jäsen, sähköasentaja Heikki Silakoski oli 8.1.1973 tullut Sähkötyönantajain Liiton jäsenen, Olavin Sähkö Tarhonen & K:nin palvelukseen työsuhteeseen, joka oli kestänyt 6.7.1973 saakka. Työsuhteen alkamisesta oli sovittu puhelimitse Silakosken soitettua yhtiön Savonlinnassa sijaitsevaan toimistoon. Puhelinkeskustelussa oli sovittu, että Silakoski aloittaisi työnsä yrityksen palveluksessa 8.1.1973 Tohmajärvellä sijainneella ns. tiilitehtaan työmaalla. Tämä oli ollut Silakosken pääasiallinen työpaikka 22.3.1973 saakka, minkä jälkeen pääasiallinen työpaikka työsuhteen lakkaamiseen saakka oli ollut tie- ja vesirakennuslaitoksen Tohmajärven piirin- työmaa Tohmajärvellä. Silakoski oli 19.1.1973 alkaen esittänyt tuntikorteissaan vaatimuksen päivärahojen, matkakorvausten yms. suorittamisesta sen mukaan, että hänen työhönottopaikkansa oli työnantajan Savonlinnassa sijaitseva toimisto. Työnantaja oli kuitenkin kieltäytynyt korvauksen suorittamisesta perustelematta aluksi kieltäytymistään. Myöhemmin kun Silakosken työsuhde jo oli lakannut, oli työnantaja ilmoittanut pitävänsä Silakosken työehtosopimuksen 5 §:n B 2 kohdan mukaisena työhönottopaikkana mainittua TVL:n Tohmajärven tiemestaripiirin työmaata ja kieltäytyvänsä näin ollen työehtosopimuksen 13 §:n C kohdan mukaisesti maksamasta Silakoskelle päivärahoja yms. korvauksia. Työnantajan menettelyä oli pidettävä työehtosopimuksen vastaisena. Silakosken työhönottopaikkana oli koko hänen työsuhteensa kestoajan ollut pidettävä työnantajan Savonlinnassa olevaa toimistoa ja päivärahat olisi tullut maksaa sen mukaisesti. Poikkeuksen pääsäännöstä muodosti vain työehtosopimuksen 5 §:n B 2 kohdassa oleva määräys yksinomaan määrättyä työtä varten jollekin työmaalle työhön otetun työntekijän työhönottopaikasta. Poikkeuksellinen työhönottopaikka saattoi tulla kysymykseen vain kun henkilö oli otettu yksinomaan määrättyä työtä varten jollekin työmaalle ja tästä poikkeuksellisesta työhönottopaikasta oli työntekijälle häntä työhön otettaessa selvästi ilmoitettu. Nyt kysymyksessä olevassa tapauksessa ei kumpikaan näistä edellytyksistä ollut täyttynyt. Ei voitu nimittäin katsoa, että Silakoski olisi otettu työmaalle yksinomaan tieja vesirakennuslaitoksen työmaata varten, olihan hän ennen sen alkamista jo yli kolmen kuukauden ajan työskennellyt Tohmajärvellä toisella työmaalla. Työnantajapuoli ei myöskään ollut esittänyt mitään selvitystä siitä, että Silakoskea työhön otettaessa hänen työhönottopaikakseen olisi selvästi määrätty tie- ja vesirakennuslaitoksen sanottu työmaa.

Sanotuilla perusteilla Suomen Sähköalantyöntekijäin Liitto on vaatinut työtuomioistuinta vahvistamaan, että Olavin Sähkö Tarhonen & K:nin edellä selostettu menettely on ollut työehtosopimuksen vastaista. Lisäksi Suomen Sähköalantyöntekijäin Liitto on, esitettyään haastehakemuksessa tämän vahvistusvaatimuksen yleisessä muodossa, jutun suullisessa käsittelyssä vaatinut vahvistettavaksi, että sähköasentaja Heikki Silakosken työhönottopaikkana on koko sen ajan, jonka hän on ollut yhtiön palveluksessa, ollut pidettävä yhtiön Savonlinnassa olevaa toimistoa.

Kanteen johdosta Sähkötyönantajain Liitto on ensin vaatinut yleisessä muodossa haastehakemuksessa esitetyn vaatimuksen jättämistä tutkimatta. Itse asiasta Sähkötyönantajain Liitto on lausunut, että työehtosopimuksen mukaan työhönottopaikat saattoivat olla joko ulapäisiä taikka pysyviä. Tilapäisen työhönottopaikan keskeisenä kriteerinä oli työsuhteen kestoaika. Työhönottopaikka saattoi olla tilapäinen vain tilapäiseen, määräaikaiseen työsuhteeseen otetun työntekijän kohdalla. Tällaisen työntekijän työsuhde oli tarkoitettu kestämään enintään ko. työmaan kestoajan. Tämä oli ollut kantajaliitonkin kanta asiassa. Asia kävi selvästi ilmi työehtosopimustekstistäkin. Vakinaisen työsuhteen kestoaika määräytyi 5 §:n B 1 kohdan ja tilapäisen työsuhteen kestoaika 5 §:n B 2 kohdan mukaan. Nyt kysymyksessä olevassa tapauksessa oli työntekijän työpaikka Tohmajärvellä oleva työmaa. Silakoskea ei ollut koskaan otettu yritykseen vakinaiseen työsuhteeseen, joten Savonlinna ei voinut olla hänen työhönottopaikkansa. Silakoski oli otettu työsuhteeseen määrättyä tie- ja vesirakennuslaitoksen työtä varten. Kantajaliittokin oli omaksunut sen kannan, että tilapäiseen työsuhteeseen otettua työntekijää voitiin käyttää niin kutsuttujen välitöiden suorittamiseen työehtosopimuksen 13 §:n C 1 kohdan mukaisin perustein. Jos siis työmaalla, jota varten työntekijä oli otettu, ei ollut riittävästi työtä, voitiin työntekijä siirtää myös muille työkohteille. Näin oli ollut laita myös Silakosken kohdalla. Kysymyksessä olevassa tapauksessa voisi siis erimielisyyttä olla vain siitä, mikä työmaa Tohmajärvellä olisi ollut Silakosken työhönottopaikka ja mitä se vaikuttaisi velvollisuuteen maksaa vaadittuja korvauksia. Tätä seikkaa ei kanteessa kuitenkaan ollut väitetty riitaiseksi. Kun Silakosken työhönottopaikan ja välityöpaikkojen välinen etäisyys oli ollut alle työehtosopimuksessa korvauksen maksamisen edellytykseksi asetetun viiden kilometrin rajan, ei vaadittua maksuvelvollisuutta ollut voinutkaan syntyä, olipa työhönottopaikka mikä tahansa Tohmajärvellä sijainneista työmaista.

Silakosken työsuhde oli alkanut 8.1.1974 hänen itsensä otettua yhteyttä työnantajan toimistoon ja tiedusteltua työmahdollisuutta Tohmajärvellä. Silakoski oli otettu nimenomaan TVL:n Tohmajärven työmaalle. Kun TVL:n työt olivat edistyneet hitaasti eikä Silakoskelle siellä ollut jatkuvasti työtä, oli hänet osoitettu ns. välityöhön lähellä olevalle Tiiliyhtymän tiilitehtaan työmaalle. Kuten palkkalistoista selvisi, Silakoski oli ensimmäisenä työpäivänään työskennellyt kuusi tuntia TVL:n työmaasta kahden kilometrin etäisyydellä olevalla Tiiliyhtymän työmaalla ja kaksi tuntia eräällä pienemmällä työmaalla. Jo seuraavana työpäivänä hän oli työskennellyt TVL:n työmaalla ja tämän jälkeen vuorotellen TVL:n työmaalla ja Tiiliyhtymän työmaalla. Näiden töiden lisäksi hän oli tehnyt eri tilaajille pienempiä töitä. Kanteen väite, jonka mukaan Silakoskelle ei olisi selvästi ilmoitettu työhönottopaikan olleen TVL:n työmaa, ei pitänyt paikkaansa. Asian oikean laidan osoitti sekin, että Silakoski vasta 19.1.1973 oli alkanut merkitä päivärahavaatimuksensa tuntikortteihin. Hän oli siis itsekin käsittänyt tulleensa otetuksi työhön Tohmajärvellä. Kanteessa ei ollut väitetty, että Silakoski olisi alunpitäen palkattu siten, että työhönottopaikkana olisi ollut Savonlinna ja että hänet olisi otettu vakinaiseen työsuhteeseen.

Kun siis tilapäiseen työsuhteeseen otetun Silakosken työhönottopaikaksi oli määrätty Tohmajärvi ja kun hän oli työehtosopimuksen edellytyksin työskennellyt välitöinä alle viiden kilometrin etäisyydellä työhönottopaikasta, ei työnantaja ollut velvollinen suorittamaan hänelle työehtosopimuksen 13 §:ssä tarkoitettuja korvauksia, minkä vuoksi Sähkötyönantajain Liitto on vaatinut kanteen hylkäämistä.

Asianosaiset ovat vaatineet korvausta oikeudenkäyntikuluistaan.

Olavin Sähkö Tarhonen & K:ni on ollut jutussa kuultavana.

Työtuomioistuin on käsitellyt jutun ja toteaa, että Suomen Sähköalantyöntekijäin Liitto on, esitettyään kirjallisessa haastehakemuksessa toisen vahvistusvaatimuksensa yleisessä muodossa, jutun suullisessa käsittelyssä ilmoittanut vaatimuksen koskevan vain Olavin Sähkö Tarhonen & K:nin menettelyä sähköasentaja Heikki Silakosken työhönottopaikan ja siihen liittyen erinäisten korvausten määrittelyssä, mistä kysymyksestä työehtosopimuksen edellyttämät neuvottelutkin on käyty. Kun asiassa tämän jälkeen enää on kysymys Silakosken työhönottopaikasta, työtuomioistuin hylkää Sähkötyönantajain Liiton kanteen tutkimista vastaan esittämän väitteen.

Jutun tutkiessaan työtuomioistuin toteaa, että vuoden 1972 työehtosopimuksen mukaan työhönottopaikalla tarkoitetaan sitä yrityksen toimistoa, missä työntekijä on otettu työhön. Yksinomaan määrättyä työmaata varten työhön otetun työntekijän työhönottopaikka on ko. työmaa, ja on tästä hänelle työhönotettaessa selvästi ilmoitettava. Vuoden 1973 työehtosopimuksessa on puheena oleva määräys kirjoitettu vuoden 1972 työehtosopimuksesta hieman poikkeavasti, mutta sanonnan erolla ei kuitenkaan ole merkitystä tämän asian ratkaisulle.

Työtuomioistuin on tuomiollaan n:o 46/1973 ratkaissut asianosaisten välisen erimielisyyden saman työehtosopimuskohdan tulkinnasta. Sanotussa tuomiossa selitettiin kahden vakinaisen Tohmajärvellä toimivan niin sanotun paikallisasentajan työhönottopaikaksi tuomiossa olevin perustein nyt kysymyksessä olevan työnantajan toimiston sijaintipaikka Savonlinna. Sanotussa asiassa asianosaiset, nyt puheena olevasta asiasta poiketen, olivat yhtä mieltä asentajien työsuhteen vakinaisuudesta.

Nyt kysymyksessä olevan asentaja Silakosken työsuhde on syntynyt niin, että yhtiön palveluksessa ennen asevelvollisuuden suorittamista Tohmajärvellä ollut Silakoski on soittanut yhtiön toimistoon Savonlinnaan ja tiedustellut työtä kotipaikkakunnaltaan Tohmajärveltä. Hän on tällöin saanut tiedon, että hänet otetaan työhön Tohmajärvelle, missä hänen tuli ottaa yhteyttä paikalliseen työnjohtajaan. Tämä taas on ohjannut Silakosken ensin Tiiliyhtymän työmaalle ja pian työsuhteen alettua selostanut tie- ja vesirakennuslaitoksen Tohmajärvellä olevaa työmaata, jolla Silakoski on työskennellyt ajoittain, työskennellen välillä useilla muillakin paikkakunnan työmailla siihen saakka kunnes erosi yhtiöstä heinäkuussa 1973. Työnantajan ilmoituksen mukaan, joka tosin on näytetty saatetun työntekijäpuolen tietoon vasta syksyllä 1973 neuvottelujen kestäessä, Silakosken työmaa on ollut TVL:n työmaa Tohmajärvellä, minkä työmaan päätyttyä yhtiöllä ilmoituksensa mukaan ei ollut Tohmajärvellä yhtään työmaata.

Asiassa esitetyn selvityksen mukaan Silakoski on työsopimusta tehdessään saattanut ymmärtää, että hänet otettiin työmaata tarkemmin määrittelemättä yhtiön työhön Tohmajärvelle toistaiseksi. Tätä käsitystä vahvistaa myös se työmaiden lukuisuus, joilla hän yhtiön palveluksessa ollessaan Tohmajärvellä työskenteli. Yhtiön tarkoituksena sen ottaessa Silakosken palvelukseensa on taas saattanut olla ottaa hänet juuri TVL:n työmaata varten niin, että Silakoski tekisi työehtosopimuksen mukaisina välitöinä muita yhtiön Tohmajärvellä suoritettavia sähköasennustöitä. Kuitenkaan ei asiassa ole näytetty, että tästä seikasta olisi Silakoskelle työehtosopimuksen edellyttämin tavoin ilmoitettu. Sillä seikalla, että Suomen Sähköalantyöntekijäin Liitto on asiassa käytyjen neuvottelujen aikana ilmoituksensa mukaan sovinnon aikaansaamiseksi ollut sellaisen ratkaisun kannalla, että työhönottopaikaksi olisi työsuhteen alussa katsottu Tohmajärvi ja myöhemmin Savonlinnan kaupunki, ei ole merkitystä asian ratkaisulle.

Näillä perusteilla työtuomioistuin harkitsee kanteen hyväksyen oikeaksi selittää, että asentaja Heikki Silakosken työhönottopaikkana on koko hänen työsuhteensa kestoajan ollut Olavin Sähkö Tarhonen & K:nin Savonlinnassa oleva toimisto ja että yhtiö näin ollen on menetellyt virheellisesti pitäessään hänen työhönottopaikkanaan Tohmajärvellä olevaa TVL:n työmaata siitä huolimatta, että Silakoski on työehtosopimuksen edellyttämässä 30 päivän määräajassa työhönottopäivästään tehnyt päivärahavaatimuksensa. Asian laatuun katsoen saa Suomen Sähköalantyöntekijäin Liitto itse kärsiä juttukulunsa.

Työtuomioistuimessa läsnä juttua ratkaistaessa: Suviranta, puheenjohtaja, Lampi, Peltola, Leiponen, Äimälä, Airaksinen, Hyppönen, Kaski ja Lankinen.

Tuomio oli yksimielinen.