19.6.2012

HAKEMUS

Vaatimus

Kuluttaja-asiamies on vaatinut, että markkinaoikeus 50.000 euron sakon uhalla kieltää J.W.-Yhtiöt Oy:tä jatkamasta tai uudistamasta menettelyä, jossa kuluttajaluoton mainonnassa ilmenee luottosopimuksen ehtoja koskeva tieto, ellei mainonnassa ilmoiteta samalla myös luoton todellista vuosikorkoa, luoton korkoa ja muita luottokustannuksia, luoton määrää tai luottorajaa, luottosopimuksen kestoa sekä luoton ja luottokustannusten yhteismäärää ja maksuerien määrää selkeällä ja helposti havaittavalla tavalla siten, että tiedot annetaan edustavan esimerkin avulla.

Perusteet

J.W.-Yhtiöt Oy on markkinoinut pikaluottoja Reissuluotto.fi-nimellä laajamittaisella ja näkyvällä kampanjalla kadunvarsimainoksissaan ainakin 41 kaupungissa 14.2.2011 alkaen.

Toisessa hakemuksen kohteena olevassa mainoksessa on ilmoitettu luoton määrä ”Ensilaina 500€” ja toisessa luoton takaisinmaksuaika ”Maksuaika 30–90 päivää”. Ilmaisussa ”Ensilaina 500€” on esitetty kaksi luottosopimuksen ehtoja koskevaa tietoa eli yhtäältä yksilöity lainasumma ja toisaalta tieto siitä, että kyseinen lainasumma on mahdollista saada jo ensimmäisellä lainanhakukerralla. Ilmaisussa ”Maksuaika 30–90 päivää” on esitetty tietoja useista vaihtoehtoisista laina-ajoista, joista kuluttaja voi valita itselleen sopivan. Kummassakin puheen olevassa mainoksessa on jätetty ilmoittamatta esimerkiksi luoton korko ja muut luottokustannukset sekä luoton ja näiden kustannusten yhteismäärä ja maksuerien määrä. Yhtiön todettu kuluttajaluoton markkinointi on ollut kuluttajansuojalain vastaista, koska siinä on ilmoitettu ainoastaan osa kuluttajansuojalain 7 luvun 8 §:ssä määritellyn tiedonantovelvollisuuden mukaisista luottosopimuksen ehtoja koskevista tiedoista.

Kuluttajansuojalain 7 luvun säännökset ovat erityissäännöksiä suhteessa saman lain 2 luvun säännöksiin, eikä jälkimmäisillä tai niin sanotun sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin (2005/29/EY) säännöksillä ole mitään arviointia rajoittavaa merkitystä kuluttajansuojalain 7 luvun 8 §:n 1 momentissa säädetyn tiedonanto-velvollisuuden rikkomisen arvioinnin kannalta. Lisäksi todettu tiedonantovelvollisuus on laajempi kuin mitä niin sanotun kulutusluottodirektiivin (2008/48/EY) 4 artiklassa on edellytetty. Mainittu artikla ei edellytä täysharmonisointia vaan se mahdollistaa jäsenvaltiolle harkintavallan säätää kuluttajansuojalain 7 luvun 8 §:n 1 momentin mukaisesta laajemmasta tiedonantovelvollisuudesta.

Kummankin mainoksen ilmoitus lainan todellisesta vuosikorosta ”600 € lainan todellinen vuosikorko on 640,60%” on myös esitetty hyvin pienellä tekstillä siten, että tiedot eivät käytännössä ole olleet lainkaan luettavissa tavanomaiselta näköetäisyydeltä. Näin ollen puheena olevat mainokset eivät myöskään täytä markkinoinnissa annettavien tietojen selkeyden ja helpon havaittavuuden vaatimuksia ja tietojen esittämistapaa voidaan pitää sopimattomana tavalla, joka on kuluttajansuojalain 2 luvun 3 §:n vastaista.

Kadunvarsimainosten epäselvä ja vaikeasti havaittavissa oleva alareunan pieni teksti luottoehdoista ei ole perusteltavissa myöskään valitulla viestintävälineellä. Laissa määriteltyjen pakollisten tietojen riittävään ja asianmukaiseen esittämiseen markkinoinnissa tulee varautua jo mainosvälinettä valittaessa.

VASTAUS

Vaatimus

J.W.-Yhtiöt Oy on vaatinut hakemuksen hylkäämistä.

Perusteet

Mainoksessa käytetyssä lainan määrää koskevassa sanamuodossa ”Ensilaina 500€” ei ole kysymys lainan ehdosta, vaan ilmoitusluontoisesta tarjouksesta ottaa lainaa mainittu määrä.

Mainoksessa käytetyssä laina-aikaa koskevassa sanamuodossa ”Maksuaika 30–90 päivää” ei ole kysymys lainan ehdosta, vaan ilmoitusluontoisesta tarjouksesta koskien lainottajan valittavissa olevia laina-aikoja.

Lainan saaminen Reissuluotto.fi-palvelusta edellyttää lainanottajalta aina lainaehtojen lukemista ja erikseen tehtävää nimenomaista lainaehtojen hyväksyntää. Lainanottaja ei siis voi tehdä lainan ottamista koskevaa päätöstään mainosten perusteella, vaan hänen on hakeuduttava yhtiön internetsivuille. Pikaluoton ottaminen ei aiheuta lainanottajille maksuhäiriötilanteita tai kyvyttömyyttä selviytyä velvoitteistaan sen enempää kuin ylimitoitetun asuntolainan tai muun kulutusluoton ottaminen.

Hakemuksessa tarkoitettu mainoskampanja on lopetettu, eikä nyt käsillä olevia mainoksia ole enää mainostarkoituksessa olemassa.

TODISTELU

Kuluttaja-asiamiehen kirjalliset todisteet

1. Kaksi J.W.-Yhtiöt Oy:n ulkomainostelineissä ollutta mainosta ajalla 14.2.–20.3.2011
2. Mainosten paikkakuntakohtaiset levityslistat

MARKKINAOIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Kysymyksenasettelu

Asiassa on kysymys siitä, onko J.W.-Yhtiöt Oy:n markkinoidessaan niin sanottuja pikalainoja Reissuluotto.fi-nimellä kadunvarsimainoksilla, joissa on mainitun nimen ohella keskeisenä viestinä esitetty ”Ensilaina 500€” tai ”Maksuaika 30–90 päivää”, tullut esittää samassa yhteydessä kaikki kuluttajansuojalain 7 luvun 8 §:n 1 momentissa kuluttajaluoton mainonnassa ilmoitettaviksi säädetyt tiedot puheena olevan luoton markkinointia koskevien säännösten edellyttämin tavoin.

Asian tarkastelun oikeudelliset lähtökohdat

Kuluttajansuojalain 7 luvun 8 §:n 1 momentin mukaan kuluttajaluoton mainonnassa on ilmoitettava luoton todellinen vuosikorko, jos mainonnasta ilmenee luoton korko tai muu luotosta perittäviä kustannuksia kuvaava luku taikka muu luottosopimuksen ehtoja koskeva tieto. Lisäksi mainonnasta on tällöin käytävä ilmi seuraavat tiedot: 1) luoton korko ja muut luottokustannukset; 2) luoton määrä tai luottoraja; 3) luottosopimuksen kesto; 4) hyödykkeen käteishinta ja mahdollinen käsiraha, jos kyse on tietyn hyödykkeen oston rahoittamiseksi mainostetusta luotosta; 5) luoton ja luottokustannusten yhteismäärä ja maksuerien määrä. Pykälän 2 momentin mukaan todellisen vuosikoron ja muiden 1 momentissa mainittujen tietojen on vastattava luotonantajan tavanomaisesti tarjoamia luottoehtoja.

Mainitun pykälän esitöissä (HE 24/2010 vp s. 30–31) on tuotu esiin, että 1 momentilla on pantu täytäntöön 23.4.2008 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin kulutusluottosopimuksista ja neuvoston direktiivin 87/102/ETY kumoamisesta eli niin sanotun kulutusluottodirektiivin 4 artiklan 1 ja 2 kohta. Esitöiden mukaan momentin mukainen tiedonantovelvollisuus on kuitenkin laajempi kuin mitä direktiivissä edellytetään.

Kulutusluottodirektiivin 4 artiklan 1 kohdan mukaan luottosopimuksia koskevassa mainonnassa, jossa ilmoitetaan korko tai mitä hyvänsä muita kuluttajalle aiheutuvia luoton kustannuksia koskevia lukuja, on oltava mukana tämän artiklan mukaiset vakiotiedot. Tätä velvollisuutta ei sovelleta, jos kansallisessa lainsäädännössä vaaditaan ilmoittamaan todellinen vuosikorko luottosopimuksia koskevassa mainonnassa, jossa ei ilmoiteta korkoa tai kuluttajalle aiheutuvia ensimmäisessä alakohdassa tarkoitettuja luoton kustannuksia koskevia lukuja.

Kulutusluottodirektiivin 4 artiklan 2 kohdan mukaan vakiotiedoissa on viitattava seuraaviin seikkoihin selkeästi, tiiviisti ja näkyvästi edustavan esimerkin avulla: a) luoton korko, kiinteänä tai vaihtuvana tai molempina, sekä yksityiskohtaiset tiedot kaikista sovellettavista maksuista, jotka sisältyvät kuluttajalle aiheutuviin kokonaisluottokustannuksiin; b) luoton kokonaismäärä; c) todellinen vuosikorko; jos on kyse 2 artiklan 3 kohdassa tarkoitetusta luottosopimuksesta, jäsenvaltiot voivat päättää, ettei todellista vuosikorkoa tarvitse ilmoittaa; d) tapauksen mukaan luottosopimuksen kesto; e) jos on kyse tietyn tavaran tai palvelun maksun lykkäyksenä myönnettävästä luotosta, käteishinta ja mahdollisten ennakkomaksujen määrä; ja f) tarvittaessa mukaan kuluttajan maksettava kokonaismäärä ja maksuerien määrä.

Kulutusluottodirektiivin 4 artiklan 4 kohdan mukaan tällä artiklalla ei rajoiteta direktiivin 2005/29/EY soveltamista. Viimeksi mainittu säädös on 11.5.2005 annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2005/29/EY sopimattomista elinkeinonharjoittajien ja kuluttajien välisistä kaupallisista menettelyistä sisämarkkinoilla ja neuvoston direktiivin 84/450/ETY, Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivien 97/7/EY, 98/27/EY ja 2002/65/EY sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 2006/2004 muuttamisesta (sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskeva direktiivi).

Myös kulutusluottodirektiivin johdanto-osan kappaleesta 18 käy ilmi, että ”jäsenvaltioilla olisi edelleen oltava mahdollisuus säätää kansallisessa lainsäädännössään sellaisessa mainonnassa annettavia tietoja koskevista vaatimuksista, joissa ei ole tietoja luoton kustannuksista”.

Todettu huomioon ottaen kulutusluottodirektiivi ei aseta kansalliselle lainsäätäjälle rajoituksia säätää kuluttajien eduksi kulutusluotto-direktiiviä laajemmasta tiedonantovelvollisuudesta.

Jo edellä mainitun sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin 3 artiklan 4 kohdan mukaan, jos tämän direktiivin säännökset ovat ristiriidassa sopimattomien kaupallisten menettelyjen yksittäisiä näkökohtia sääntelevien muiden yhteisön sääntöjen kanssa, jälkimmäisillä on etusija ja niitä sovelletaan yksittäisiin näkökohtiin. Mainitun artiklan 9 kohdan mukaan direktiivissä 2002/65/EY määriteltyjen rahoituspalvelujen sekä kiinteän omaisuuden osalta jäsenvaltiot voivat asettaa vaatimuksia, jotka ovat ohjailevampia tai rajoittavampia kuin tämä direktiivi alalla, jota se lähentää.

Se, että sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskeva direktiivi on todetuin tavoin yleissäädös suhteessa Euroopan unionin erityissäädöksiin ja että sillä tällöin, muun ohessa rahoituspalvelujen alalla, turvataan vain kuluttajien vähimmäisoikeuksia, on tuotu esiin myös puheena olevan direktiivin johdanto-osan kappaleissa 9 ja 10. Kulutusluottodirektiivin ja sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskevan direktiivin keskinäisen suhteen osalta tästä näkökohdasta on säädetty nimenomaisesti edellä mainitussa kulutusluottodirektiivin 4 artiklan 4 kohdassa.

Todettu huomioon ottaen sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskeva direktiivi on merkityksellinen kuluttajaluottoja koskevia säännöksiä sovellettaessa vain silloin, kun ei ole olemassa niitä koskevaa erityissääntelyä.

Ottaen huomioon, että kuluttajansuojalain markkinointia koskevilla 2 luvun säännöksillä on ollut tarkoitus panna täytäntöön sopimattomia kaupallisia menettelyjä koskeva direktiivi, kuten mainitun 2 luvun esitöissä (HE 32/2008 vp s. 12) on todettu, kuluttajansuojalain 2 luvun säännöksilläkään ei ole arviointia rajoittavaa merkitystä kuluttajansuojalain 7 luvun 8 §:ssä säädetyn tiedonantovelvollisuuden rikkomisen arvioinnin kannalta. Tämä tarkoittaa muun ohessa sitä, että kuluttajansuojalain 2 luvun 7 §:n 2 momentin säännökset käytettyyn viestimeen liittyvistä rajoitteista ja elinkeinonharjoittajan muista toimenpiteistä olennaisten tietojen antamiseksi kuluttajille eivät ole asian arvioinnin kannalta merkityksellisiä. Todettu ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö kuluttajansuojalain 7 luvun 8 §:n ohella, silloin kuin kuluttajan suojaaminen sitä edellyttää, saata tulla sovellettaviksi myös kuluttajansuojalain 2 luvun säännöksiä, kuten kuluttajansuojalain 7 luvun 8 §:n esitöissäkin (HE 24/2010 vp s. 31) on tuotu esiin.

Kuluttajansuojalain 7 luvun 8 §:n esitöissä (HE 24/2010 vp s. 31) on esitetty luottosopimuksen ehtoja koskevien tietojen osalta asiaa selventäen, että koska säännöksessä tarkoitettu tiedonantovelvollisuus koskee vain tilanteita, joissa kuluttajaluoton mainonnasta ilmenee jokin luottosopimuksen ehtoa koskeva tieto, pelkän kuluttajaluotto-mahdollisuuden mainitseminen ei johda siihen, että kaikki säännöksessä mainittavat tiedot olisi samalla annettava. Sama koskee pelkkää mainintaa luoton tai siihen liittyvien maksujen edullisuudesta. Lisäksi on syytä todeta, että luottosopimuksen ehtoja koskevina tietoina ei pidetä seikkoja, jotka koskevat yleisesti luoton saamisen edellytyksiä, esimerkiksi vaatimusta luotonhakijan täysi-ikäisyydestä tai siitä, että tällä on säännölliset tulot.

Vastaajan menettelyn arviointi

Asiassa on selvää, että J.W.-Yhtiöt Oy on markkinoinut kuluttajille niin sanottuja pikalainoja Reissuluotto.fi-nimellä kadunvarsimainoksissa. Mainoksista kaksi on esitetty markkinaoikeudelle. Ensimmäisen mainoksen ilmaisusta ”Ensilaina 500€” ilmenee ennen muuta kuluttajansuojalain 7 luvun 8 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettu tieto luoton määrästä ja toisen mainoksen ilmaisusta ”Maksuaika 30–90 päivää” mainitun momentin 3 kohdassa tarkoitettu tieto luottosopimuksen kestosta tyypillisesti. Kummassakin mainoksessa on myös esitetty pienellä tekstillä tietyn lainasumman todellinen vuosikorko. Selvää on, että kummassakaan näistä mainoksista ei ole esitetty kaikkia kuluttajasuojalain 7 luvun 8 §:n 1 momentissa lueteltuja tietoja.

Puheena olevat mainokset eivät jo edellä todetuista tietojen ilmoittamista koskevista puutteellisuuksista johtuen ole täyttäneet myöskään kuluttajansuojalain 7 luvun 8 §:n 2 momentin vaatimusta siitä, että 1 momentissa mainittujen tietojen on vastattava luotonantajan tavanomaisesti tarjoamia luottoehtoja. Ensiksi mainitun lainkohdan esitöissä (HE 24/2010 vp s. 31) on tuotu esiin, että momentilla on pantu täytäntöön edellä mainitun kulutusluottodirektiivin 4 artiklan 2 kohdan vaatimus siitä, että tiedot on annettava edustavan esimerkin avulla.

Kuluttaja-asiamies on vaatimuksessaan myös edellyttänyt, että kuluttajansuojalain 7 luvun 8 §:ssä luetellut tiedot on ilmoitettava selkeällä ja helposti havaittavalla tavalla. Jo mainitun pykälän 1 momentin ilmaisut ”on ilmoitettava” ja ”on tällöin käytävä ilmi” edellyttävät tällaista ilmoittamista ottaen huomioon, että puheena olevalla säännöksellä on jo edellä esitetyin tavoin pantu täytäntöön kulutusluottodirektiivin 4 artiklan 2 kohdan vaatimus selkeästä, tiiviistä ja näkyvästä viittaamisesta mainonnassa ilmoitettaviin tietoihin.

Mainitut seikat huomioon ottaen markkinaoikeus katsoo, että J.W.-Yhtiöt Oy on kuluttajaluottoja tässä päätöksessä esitetyin tavoin markkinoidessaan menetellyt kuluttajansuojalain 7 luvun 8 §:n vastaisesti.

Kiellon määrääminen ja uhkasakon asettaminen

Kuluttajansuojalain 7 luvun 50 §:n mukaan luotonantajaa ja luotonvälittäjää, joka rikkoo tämän luvun säännöksiä, voidaan, jos se on kuluttajansuojan kannalta tarpeellista, kieltää jatkamasta tällaista menettelyä taikka uudistamasta sitä tai siihen rinnastettavaa menettelyä. Kiellon määräämisestä säädetään 2 ja 3 luvussa.

Kun vastaajan jo toteuttama menettely katsotaan lainvastaiseksi, tulee pääsääntöisesti määrättäväksi markkinaoikeudellinen kielto. Kieltoa ei ole perustetta jättää määräämättä esimerkiksi siitä syystä, että vastaaja on lopettanut hakemuksessa tarkoitetun mainoskampanjan.

Edelleen kuluttajansuojalain 7 luvun 50 §:n perusteella myös kiellon tehostamisesta uhkasakolla säädetään 2 ja 3 luvussa. Markkinaoikeuden on kuluttajansuojalain 2 luvun 16 §:n 1 momentin mukaan tehostettava asiassa annettavaa kieltoa uhkasakolla, jollei se erityisestä syystä ole tarpeetonta. Markkinaoikeus katsoo, ettei asiassa ole laissa tarkoitettuja erityisiä syitä olla asettamatta uhkasakkoa kiellon tehosteeksi. Harkittaessa kiellon tehosteeksi asetettavan uhkasakon suuruutta on otettava huomioon se, että sakon uhka on omiaan tehokkaasti ehkäisemään annettavan kiellon rikkomisen. Tähän nähden markkinaoikeus katsoo, että uhkasakko on asetettava vaaditun 50.000 euron määräisenä.

Päätöslauselma

Markkinaoikeus kieltää J.W.-Yhtiöt Oy:tä 50.000 euron sakon uhalla jatkamasta tai uudistamasta menettelyä, jossa kuluttajaluoton mainonnassa ilmenee luottosopimuksen ehtoja koskeva tieto, ellei mainonnassa ilmoiteta samalla myös luoton todellista vuosikorkoa, luoton korkoa ja muita luottokustannuksia, luoton määrää tai luottorajaa, luottosopimuksen kestoa sekä luoton ja luottokustannusten yhteismäärää ja maksuerien määrää selkeällä ja helposti havaittavalla tavalla siten, että tiedot annetaan edustavan esimerkin avulla.

Kieltoa on noudatettava heti.

Edellä mainittu kielto korvaa markkinaoikeuden 21.3.2011 julistamallaan päätöksellä määräämän väliaikaisen kiellon.

MUUTOKSENHAKU

Muutosta tähän ratkaisuun saa hakea korkeimmalta oikeudelta valittamalla vain, jos korkein oikeus niillä erityisillä perusteilla, jotka ilmenevät oheisesta valitusosoituksesta, myöntää valitusluvan.

Määräaika valitusluvan pyytämiseen ja valituksen tekemiseen päättyy 20.8.2012.

Asian ovat yksimielisesti ratkaisseet markkinaoikeustuomarit Anne Ekblom-Wörlund, Sami Myöhänen ja Sami Rautiainen.

LAINVOIMAISUUS

Lainvoimainen