Finlex - Etusivulle
Ennakkopäätökset

6.2.2018

Ennakkopäätökset

Korkeimman oikeuden verkkosivuilla ja vuosikirjassa julkaistut ratkaisut kokoteksteinä v. 1980 alkaen. Vuosilta 1926-1979 näkyvissä on ainoastaan otsikko tai hakemistoteksti.

KKO:2018:8

Asiasanat
Asiavaltuus, Saamisen siirto
Tapausvuosi
2018
Antopäivä
Diaarinumero
S2016/616
Taltio
238
ECLI-tunnus
ECLI:FI:KKO:2018:8

Työntekijäliitto vaati kanteessaan, että työnantaja velvoitetaan suorittamaan työntekijöille näiden liitolle perittäväksi siirtämät työpalkkasaamiset. Hovioikeus katsoi, ettei liitolla ollut oikeutta omissa nimissään ajaa kannetta ja jätti kanteen tutkimatta. Korkein oikeus kumosi hovioikeuden päätöksen katsoen, että siirronsaajalla oli perimissiirron perusteella oikeus omissa nimissään ajaa kannetta huolimatta siitä, että palkkasaamiset oli vaadittu maksettavaksi työntekijöille. (Ään.)

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Helsingin käräjäoikeuden tuomio 27.6.2014 (nro 14/28209) ja Helsingin hovioikeuden päätös 31.5.2016 (nro 840) selostetaan tarpeellisilta osiltaan Korkeimman oikeuden päätöksessä.

Asian on käräjäoikeudessa ratkaissut käräjätuomari Markku Saarikoski ja hovioikeudessa hovioikeuden jäsenet Paula Salonen, Helena Vihriälä ja Antti Tapanila.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry:lle (jäljempänä AKT) myönnettiin valituslupa.

AKT vaati valituksessaan, että hovioikeuden päätös jättää kanne tutkimatta kumotaan ja poistetaan ja että asia palautetaan käsiteltäväksi hovioikeuteen.

F Oy ja C Oy (jäljempänä myös yhtiöt) antoivat yhteisen vastauksen ja vaativat, että valitus hylätään.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa
  1. 1. Käräjäoikeuden tuomio
  2. 2. AKT on kanteessaan vaatinut, että F Oy velvoitetaan maksamaan sille perittäväksi siirrettyjä työaikalain 32 §:ään perustuvia työntekijöiden saatavia vuosilta 2007 - 2009 yhteensä 255 346,44 euroa korkoineen (pääkanne). AKT on lisäksi vaatinut, että yhtiöt velvoitetaan yhteisvastuullisesti maksamaan AKT:lle perittäväksi siirrettyjä vastaavia saatavia vuosilta 2010, 2011 ja 2012 yhteensä 174 827,80 euroa (lisäkanne). Kanteissa on pyydetty, että niissä vaaditut saatavat maksetaan kanteissa yksilöidyin tavoin suoraan kullekin työntekijälle.
  3. 3. Käräjäoikeus on hylännyt yhtiöiden lisäkanteen osalta esittämät AKT:n asiavaltuuden puutetta koskeneet väitteet, jotka perustuivat siihen, että lisäkanteen perusteena olleita saamisia ei voitu siirtää perittäväksi saatavan siirtämistä kolmannelle koskevan työsopimuslain 1 luvun 7 §:n 2 momentin nojalla ja että saamiset oli joka tapauksessa siirretty vasta lisäkanteen vireilletulon jälkeen. Käräjäoikeus on todennut, että lisäkanne koski saatavia, jotka olivat erääntyneet viimeistään 31.12.2012, jolloin työntekijät olivat allekirjoittaneet saatavia koskeneet siirtokirjat. AKT:lla oli viimeistään tuolloin ollut lupa työntekijöiden puolesta ajaa sille perittäväksi siirrettyjä saatavia koskenutta kannetta. Käräjäoikeus on katsonut AKT:n esittäneen työsopimuslain 1 luvun 7 §:n 2 momentin mukaisen perusteen ja asiavaltuuden toimia asiassa kantajana.
  4. 4. Käräjäoikeus on tuomiossaan kanteet osittain hyläten hyväksynyt pääkanteen 224 839,91 euron osalta ja lisäkanteen 143 906,13 euron osalta ja velvoittanut yhtiöt maksamaan saatavat kullekin työntekijälle korkoineen.
  5. 5. Hovioikeuden päätös
  6. 6. Yhtiöt ja AKT ovat valittaneet asiassa hovioikeuteen ja AKT on tehnyt lisäksi vastavalituksen. Yhtiöt ovat valituksessaan vaatineet muun ohella, että lisäkanne on jätettävä tutkimatta sillä perusteella, että AKT:ltä on puuttunut asiavaltuus, koska päteviä saatavien siirtoja ei ollut tapahtunut.
  7. 7. Hovioikeus on välitoimena varannut AKT:lle tilaisuuden lausua siitä, mihin se on perustanut asiavaltuutensa asiassa. Hovioikeus on lausumapyynnössään lisäksi todennut, että asialegitimaatiossa ei ollut kysymys pelkästään saatavien siirtämisen mahdollisuudesta ja oikea-aikaisuudesta vaan siitä, voiko AKT vaatia omissa nimissään kanteella saatavia työntekijöiden puolesta. Lausumassaan AKT on todennut, että sen ja työntekijöiden välillä ei ollut tapahtunut velvoiteoikeudellista saatavien siirtoa, vaan työntekijät olivat siirtäneet saatavat sille perittäväksi oikeudenkäyntiä varten. AKT on todennut vakiintuneen käytännön mukaisesti vaatineensa oikeutta antamaan tuomion, jolla työnantaja velvoitetaan maksamaan saatavat suoraan kullekin työntekijälle.
  8. 8. Yhtiöt ovat AKT:n lausuman johdosta hovioikeudelle antamassaan vastauksessa vaatineet, että AKT:n molemmat kanteet jätetään kaikilta osin tutkimatta puuttuvan asiavaltuuden johdosta. Kanneoikeus oli vain oikeussuhteen osapuolilla. Työntekijät eivät olleet tässä riita-asiassa osallisia, eikä AKT voinut vaatia yhtiötä maksamaan korvauksia riita-asian ulkopuolisille tahoille. Asiassa ei ollut tapahtunut sellaista velvoiteoikeudellista siirtoa, joka oikeuttaisi AKT:n ajamaan kannetta omissa nimissään, eikä sellaista siirtoa olisi edes voinut tapahtua työsopimuslain 1 luvun 7 §:n 1 momentti huomioon ottaen. Mikäli katsottaisiin, että AKT on vaatinut maksamaan kannevaatimuksessa mainitut erät itselleen, yhtiöt ovat toissijaisesti vaatineet kanteita hylättäväksi. AKT:lle ei ollut siirretty eikä voitukaan siirtää sellaista väitettyä oikeutta, jota kanteilla vaaditaan.
  9. 9. Hovioikeus on päätöksellään kumonnut käräjäoikeuden tuomion ja jättänyt AKT:n kanteen sekä lisäkanteen tutkimatta. Hovioikeus on päätöksensä perusteluissa todennut AKT:n esiintyneen kantajana asiassa sillä perusteella, että sen jäseninä olevat työntekijät olivat siirtäneet kanteessa mainitut saatavansa sille perittäväksi. Hovioikeus on todennut, että asiavaltuus tarkoittaa oikeutta ajaa omissa nimissä kannetta oikeudellisesta vaateesta, eikä kenelläkään ole asiavaltuutta ajaa kannetta sellaisesta oikeudesta, jonka ei väitä kuuluvan itselleen. Tämä prosessinedellytys on ehdoton. Siten asianosaiset eivät voi sopimuksin perustaa niin sanottua prosessimandaattia, jolla kanneoikeus annettaisiin subjektille, jolla sitä ei lain mukaan ole (viittaus Juha Lappalainen, teoksessa Frände ym. Prosessioikeus, 2012, s. 406 - 407).
  10. 10. Hovioikeus on edelleen todennut, että työntekijä voi työsopimuslain 1 luvun 7 §:n 2 momentin nojalla siirtää ainakin erääntyneen rahasaatavansa kokonaan kolmannelle tai perittäväksi joko vapaaehtoisella tai oikeudellisella perinnällä. Kun saatava on siirretty perittäväksi, noudatetaan vapaaehtoisen perinnän osalta perintälakia ja oikeudellisen perinnän osalta oikeudenkäymiskaaren muun ohella asialegitimaatiota koskevia säännöksiä. AKT ei ollut väittänytkään, että sen edustamat työntekijät olisivat siirtäneet saamisensa kokonaan AKT:lle. Lisäksi hovioikeus on viitannut ratkaisuun KKO 1985 II 50 ja todennut, että oikeudenkäymiskaaressa ei ollut sellaista säännöstä, joka oikeuttaisi ammattiliiton omissa nimissään ajamaan yleisessä tuomioistuimessa kannetta jäsentensä puolesta. Johtopäätöksenään hovioikeus on katsonut, että AKT:lla ei ollut kanneoikeutta asiassa ja että sen ajamat kanne ja lisäkanne oli tämän ehdottoman prosessinedellytyksen puuttumisen vuoksi jätettävä tutkimatta.
Kysymyksenasettelu Korkeimmassa oikeudessa
  1. 11. Yhtiöt olivat siis valituksessaan hovioikeudelle vaatineet, että vain AKT:n lisäkanne oli jätettävä tutkimatta puuttuvan asiavaltuuden vuoksi, ja perustelleet tätä sillä, että päteviä saatavien siirtoja ei ollut tapahtunut. Hovioikeuden esittämään lausumapyyntöön antamassaan vastauksessa yhtiöt olivat vaatineet sekä pääkanteen että lisäkanteen jättämistä tutkimatta edellä kohdassa 6 todetuin perustein. Hovioikeus on edellä kohdissa 7 ja 8 mainituilla perusteilla jättänyt molemmat kanteet tutkimatta.
  2. 12. AKT:n valituksen johdosta Korkeimmassa oikeudessa on kysymys ensin siitä, onko hovioikeus voinut ottaa asiavaltuutta koskevan kysymyksen tutkittavakseen laajemmin kuin mitä se oli yhtiöiden hovioikeudelle tekemässä valituksessa riitautettu. Lisäksi kysymys on siitä, onko hovioikeuden tullut jättää kanteet tutkimatta AKT:n puuttuvan asiavaltuuden johdosta, kun AKT on esiintynyt kantajana sillä perusteella, että työntekijät olisivat siirtäneet saatavansa sille perittäväksi, ja vaatinut yhtiöitä maksamaan palkkasaatavat suoraan kullekin saatavan siirtäneelle työntekijälle.
Asiavaltuutta koskevan kysymyksen tutkiminen hovioikeudessa
  1. 13. Oikeuskäytännössä ja -kirjallisuudessa on katsottu, että oikeus esittää omissa nimissään vaatimuksia oikeudenkäynnissä (asiavaltuus eli asialegitimaatio) on ehdoton prosessinedellytys, jonka olemassaolosta tuomioistuimen tulee oikeudenkäynnin kaikissa vaiheissa varmistua myös omasta aloitteestaan. Asia tulee jättää tutkimatta, jos kantajalta puuttuu asiavaltuus (ks. KKO 2004:18, kohta 6 ja Juha Lappalainen teoksessa Frände ym., Prosessioikeus, 2017, s. 416 ja Siviiliprosessioikeus II, 2001, s. 11 - 12).
  2. 14. Kantajan asialegitimaatiosta erillinen kysymys on kanteen aineellisoikeudellinen hyväksyttävyys. Varallisuusoikeudellisissa asioissa kantajan kanteessaan väittämä oikeus vastaajaa vastaan synnyttää jo sellaisenaan normaalisti sekä kantajalle että vastaajalle asiavaltuuden. Oikeudenkäynnissä ratkaistavaksi tulee sanotun oikeuden olemassaolo (Juha Lappalainen, Siviiliprosessioikeus II, 2001, s. 12, Lappalainen teoksessa Frände ym., Prosessioikeus, 2017, s. 416).
  3. 15. Korkein oikeus toteaa, että AKT:n pääkanteessaan ja lisäkanteessaan esittämät väitteet siitä, että kanteen perusteena olevat saatavat oli siirretty sille perittäväksi, ovat lähtökohtaisesti perustaneet AKT:lle asiavaltuuden vaatia saatavien perusteella suoritusta. Saatavien siirron pätevyys on sen sijaan ollut pääasian yhteydessä tutkittava kanteen aineellisoikeudelliseen hyväksyttävyyteen liittyvä kysymys, jota hovioikeuden ei ole tullut omasta aloitteestaan tutkia laajemmin kuin se oli riitautettu yhtiöiden valituksessa hovioikeudelle.
  4. 16. Hovioikeus ei olekaan perustanut kantaansa AKT:n asialegitimaation puutteesta aineellisiin kysymyksiin vaan siihen prosessuaaliseen kantaansa, ettei AKT:lla ole ollut väittämänsä perimissiirron nojalla oikeutta omissa nimissään ajaa kannetta jäsentensä puolesta siten, että suoritukset vaaditaan suoritettavaksi suoraan saatavat siirtäneille työntekijöille. Asianosaisten tähän liittyvät lausumat AKT:n asiavaltuuden perusteista tai niistä seikoista, joilla asiavaltuuden olemassaolo on asiassa kiistetty, ovat olleet vielä hovioikeudessakin epäselviä tai ainakin tulkinnanvaraisia. Tämän vuoksi ja koska hovioikeudella on ollut oikeus myös viran puolesta kiinnittää huomiota niihin prosessuaalisiin seikkoihin, joiden perusteella se on katsonut AKT:n asiavaltuuden määräytyvän, hovioikeus on voinut prosessinjohtotoimin kyselyoikeuttaan käyttämällä pyrkiä tältä osin selventämään asianosaisten kantoja ja niiden perusteita.
  5. 17. Edellä mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, että hovioikeus ei ole tutkinut AKT:n asialegitimaatiota koskevaa kysymystä laajemmin kuin mihin sillä on ollut oikeus.
Perimissiirtoon perustuvasta asiavaltuudesta
  1. 18. Asiavaltuudesta ei ole yleistä säännöstä oikeudenkäymiskaaressa. Tavanomaisesti asiavaltuus riita-asioissa kuuluu riitautetun oikeussuhteen osapuolille, eivätkä asianosaiset pääsääntöisesti voi määräämistoimillaan luoda kolmannelle henkilölle asemaa, jossa tämä omissa nimissään käy oikeutta asianosaisen oikeudesta (niin sanottu prosessimandaatin kielto).
  2. 19. Työ- ja virkaehtosopimusoikeudellisissa asioissa työtuomioistuimessa asiavaltuus on järjestetty oikeudenkäynnistä työtuomioistuimesta annetun lain 12 ja 13 §:ssä niin, että kantajina ja pääsääntöisesti myös vastaajina omissa nimissään toimivat työ- ja virkaehtosopimuksiin osalliset yhdistykset, eivätkä kantajina tai yleensä myöskään vastaajina voi toimia työnantajat tai työntekijät henkilökohtaisesti. Työtuomioistuimen ratkaisukäytännöstä ilmenevin tavoin lainsäännöksissä mainittu "kanteen ajaminen omissa nimissään" ei ole estänyt kantajayhdistystä vaatimasta vastaajan velvoittamista maksusuoritukseen suoraan työntekijöille (esimerkiksi TT 2017-63). Vastaavanlainen asiavaltuuden poikkeuksellinen järjestely on hyväksytty lainsäädännössä myös eräissä muissa tilanteissa, mutta ei kuitenkaan yleisissä tuomioistuimissa käsiteltävissä työoikeudellisissa asioissa.
  3. 20. Oikeudessamme on kuitenkin jo vanhastaan tunnettu myös siirronsaajan oikeus varallisuusoikeudellisissa asioissa ajaa omissa nimissään kannetta saatavan perimiseksi. Oikeuskirjallisuudessa tällaista perimissiirtoa tai prokurasiirtoa on luonnehdittu niin, että se on oikeustoimi, jolla velkoja siirtää saatavansa toiselle tämän nimissä tapahtuvaa perimistä varten mutta jossa siirtäjä jää edelleen saatavan perusteena olevan oikeussuhteen osapuoleksi (Sakari Laukkanen, Asialegitimaation ja kanteenmuutoskiellon tarkastelua perimissiirtoa koskevassa asiassa, Juhlajulkaisu Antti Jokela, 2004, s. 172). Perimissiirtoa on varhaisemmassa oikeuskirjallisuudessa toisaalta luonnehdittu myös järkevään intressiin perustuvaksi poikkeukseksi edellä kohdassa 16 selostetusta prosessimandaatin kiellosta (Tauno Tirkkonen, Siviiliprosessioikeus I, 1974, s. 323). Varsinkin perintäyhtiöiden ajamissa summaarisissa velkomusasioissa onkin nykyisin verraten tavallista, että kantajan kanneoikeus perustuu perimissiirtoon.
  4. 21. Oikeuskäytännössä esimerkiksi Korkeimman oikeuden ratkaisuissa KKO 2010:20, 1990:61, 1986 II 95, 1981 II 146 ja 1981 II 56 on hyväksytty myös se, että ammattijärjestö tai liitto on kantajana yleisessä tuomioistuimessa ajanut työsuhteeseen perustuvaa saatavaa koskevaa kannetta perimissiirron perusteella. Mainituissa tapauksissa kantaja on ajaessaan kannetta omissa nimissään vaatinut, että vastaaja velvoitetaan suoritukseen kantajalle perimissiirron saajana. Ratkaisussa KKO 1990:23 puolestaan katsottiin, että perimissiirroin saatavan vastaanottaneen työntekijäjärjestön suorittaman saatavan takaisinsiirron myötä oli tapahtunut asianosaisseuraanto, jossa kaikki saatavaan perustuvat oikeudet palautuivat työntekijälle.
  5. 22. Hovioikeuden viittaamassa ennakkopäätöksessä KKO 1985 II 50 työntekijäyhdistyksellä ei katsottu olleen oikeutta omissa nimissään tehdä takavarikkohakemusta työntekijöiden työsuhdesaatavien turvaamiseksi. Tämä tapaus ei kuitenkaan rinnastu nyt kysymyksessä olevaan asiaan tai horjuta edellä selostettua vakiintunutta käytäntöä, koska siinä työntekijäyhdistys ei ollut väittänytkään, että saatavat olisi siirretty sille perittäväksi tai esittänyt muutoinkaan perustetta oikeudelleen ajaa kannetta omissa nimissään.
  6. 23. Korkein oikeus toteaa vielä, että kun oikeussuhteen ulkopuolinen taho esiintyy perimissiirron nojalla oikeudenkäynnissä asianosaisena omissa nimissään, jää oikeussuhteen osapuoli jutun asianosaistahojen ulkopuolelle kuitenkin siten, että asiassa annettavan tuomion sitova vaikutus, oikeusvoimavaikutus, ulottuu häneen. Oikeudenkäyntikuluista asiassa vastaa kanneoikeutta perimissiirron perusteella käyttävä asianosainen oikeudenkäymiskaaren 21 luvun säännösten mukaisesti riippumatta siitä, vaatiiko perimissiirron saaja suoritusta itselleen vai suoraan siirtäjälle.
Korkeimman oikeuden arviointi ja johtopäätökset tässä asiassa
  1. 24. Siltä osin kuin yhtiöt ovat vedonneet siihen, ettei AKT:llä ole edes voinut olla kanneoikeutta sen vuoksi, etteivät kanteen perusteena olevat väitetyt saatavat ole olleet siirtokelpoisia, Korkein oikeus lausuu seuraavan.
  2. 25. Työsopimuslain 1 luvun 7 §:n 1 momentissa säädetyn pääsäännön mukaan työsopimuksen osapuolet eivät saa siirtää työsopimuksesta johtuvia oikeuksiaan tai velvollisuuksiaan kolmannelle ilman toisen sopijapuolen suostumusta. Pykälän 2 momentin mukaan erääntynyt saaminen voidaan kuitenkin siirtää toisen sopijapuolen suostumuksetta.
  3. 26. AKT:n ajamassa kanteessa ja lisäkanteessa on vaadittu työnantajan velvoittamista suorittamaan työsuhteisiin perustuvia erääntyneiksi katsottuja rahamääräisiä korvauksia. Korkein oikeus katsoo, ettei tällaisissa kannevaatimuksissa ole kysymys sellaisesta työsuhteeseen perustuvaa oikeutta koskevasta vaateesta, jonka toteuttaminen estyisi suoraan työsopimuslain 1 luvun 7 §:n 1 momentin siirtokiellon nojalla. Kysymykset vaaditun saatavan oikeutuksesta, erääntyneisyydestä ja siirron pätevyydestä liittyvät kanteen aineelliseen perustaan. Kantajan asiavaltuuden olemassaolon kannalta vaatimuksen esittäminen on ollut riittävää.
  4. 27. Yhtiöt ovat lisäksi katsoneet, ettei AKT:lla ole ollut asiavaltuutta sen vuoksi, että kanteessa ja lisäkanteessa on vaadittu työnantajayhtiöitä suorittamaan saatavat suoraan niissä tarkoitetuille työntekijöille, jotka eivät olleet oikeusriidan asianosaisia. Tämän johdosta Korkein oikeus toteaa seuraavaa.
  5. 28. Varallisuusoikeudellisissa asioissa on edellä kohdassa 12 todetuin tavoin lähtökohtana, että kantajan kanteessa esittämä väite hänen vastaajaan kohdistuvasta oikeudestaan synnyttää kantajalle asiavaltuuden. Toisaalta kenelläkään ei ole asiavaltuutta esimerkiksi ajaa kannetta sellaisesta oikeudesta, jonka ei edes väitä kuuluvan itselleen. Kanne on tällaisessa tapauksessa jätettävä tutkimatta (ks. KKO 2001:59).
  6. 29. Niin kuin edellä kohdassa 18 on todettu, perimissiirto on oikeudessamme vakiintuneesti hyväksytty toimeksi, jonka nojalla siirronsaajalla on oikeus ajaa omissa nimissään perittäväksi siirrettyä saatavaa koskevaa velkomuskannetta. Saatavan siirtämisessä perittäväksi on kyse järjestelystä, jolla toinen henkilö kolmannen henkilön intressissä tämän oikeuttamana ajaa kannetta siirtäjän saatavan perimiseksi. Perimissiirron perusteella siirronsaaja saa siis oikeuden periä saatavan velkojan lukuun, mutta siirtäjä jää edelleen saatavan perusteena olevan oikeussuhteen osapuoleksi. Kysymys ei siten ole saamisoikeuden täysmittaisesta siirtämisestä, vaan järjestely tähtää siihen, että velkasuhteen tosiasiallinen osapuoli saa maksun perittäväksi siirtämästään saatavasta. Ottaen huomioon tämä perimissiirron tarkoitus Korkein oikeus katsoo, ettei riittävää asiallista perustetta ole sille, että perimissiirronsaajan asiavaltuuden kannalta ratkaisevaa olisi se, vaatiiko hän suoritusta maksettavaksi itselleen vai suoraan saatavan perittäväksi siirtäneelle velkojalle. Yksinomaan siitä, että AKT:n ajamassa kanteessa ja lisäkanteessa suorituksia on vaadittu maksettavaksi suoraan kullekin työntekijälle, ei siten sinänsä johdu estettä sille, etteikö AKT voisi omissa nimissään ajaa kanteita.
  7. 30. Edellä mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, että AKT on ollut oikeutettu omissa nimissään ajamaan sille perittäväksi siirrettyjä työsuhdesaatavia koskevaa kannetta ja lisäkannetta siltä osin kuin niissä tarkoitetut saatavat on pätevästi siirretty sille perittäväksi. Hovioikeuden ei siten olisi mainitsemillaan perusteilla tullut jättää kannetta ja lisäkannetta tutkimatta.
  8. 31. Hovioikeus ei ole lausunut yhtiöiden valituksesta siltä osin kuin siinä on väitetty, että lisäkanteessa tarkoitettuja työsuhteeseen perustuvia saatavia ei olisi asianmukaisesti siirretty AKT:lle perittäväksi. Asia on tämän ja muiden hovioikeudessa esitettyjen vaatimusten ja perusteiden käsittelemiseksi palautettava hovioikeuteen.

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätös kumotaan. Asia palautetaan Helsingin hovioikeuteen, jonka tulee ottaa se omasta aloitteestaan uudelleen käsiteltäväksi.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Jukka Sippo, Pekka Koponen, Tuula Pynnä (eri mieltä), Päivi Hirvelä ja Kirsti Uusitalo. Esittelijä Jukka-Pekka Salonen.

Eri mieltä olevan jäsenen lausunto

Oikeusneuvos Pynnä : Kohtien 1 - 10 osalta olen samaa mieltä kuin Korkeimman oikeuden enemmistö. Muilta osin lausun seuraavaa:

Oikeuskäytännössä ja oikeuskirjallisuudessa on vakiintuneesti katsottu, että oikeus esittää omissa nimissään vaatimuksia oikeudenkäynnissä eli asiavaltuus on ehdoton prosessinedellytys. Tuomioistuin ja asianosaiset ovat sidottuja siihen, kenellä tämä oikeus lain mukaan on. Tämän vuoksi asianosaiset eivät voi tuomioistuinta sitovasti sopia siitä, että oikeus esittää omissa nimissään vaatimuksia annettaisiin henkilölle, jolla sitä ei lain mukaan ole (KKO 2004:18 kohta 6). Mikäli kantajana esiintyvällä henkilöllä ei ole asiavaltuutta, kanne on jätettävä tutkimatta (KKO 2001:59). Katson edellä todetusta seuraavan, että asiavaltuuden olemassaolo on myös tutkittava oikeudenkäynnin kaikissa vaiheissa viran puolesta. Hovioikeus ei ole menetellyt virheellisesti ottaessaan asiavaltuutta koskevan kysymyksen käsiteltäväkseen. Kysymys asiavaltuuden olemassaolosta on ollut asianosaisten lausumat ja vaatimukset huomioon ottaen epäselvä.

Se, kenellä on asiavaltuus, riippuu asian laadusta. Varallisuusoikeudellisissa asioissa lähtökohtana on, että kantajan kanteessa esittämä väite hänen vastaajaan kohdistuvasta oikeudesta synnyttää asiavaltuuden. Tällöin kantaja väittää, että hänellä on vastaajaa kohtaan tietty oikeus, jonka paikkansapitävyydestä oikeudenkäynnissä on kysymys. Toisaalta, asiavaltuus puuttuu silloin, jos kantaja ajaa kannetta sellaisesta oikeudesta, jonka hän ei edes väitä kuuluvan hänelle itselleen vaan jollekin muulle henkilölle. Normaalisti asiavaltuus varallisuusoikeudellisissa asioissa kuuluu riitautetun oikeussuhteen osapuolille.

Tästä lähtökohdasta on lainsäädännössä eräitä poikkeuksia. Esimerkiksi osakeyhtiölain mukaan osakkeenomistajalla on oikeus laissa tarkemmin säädetyin edellytyksin ajaa vahingonkorvauskannetta omissa nimissään yhtiön hyväksi. Ryhmäkannelain mukaan kuluttaja-asiamies voi laissa säädetyin edellytyksin ajaa kannetta kanteessa määritellyn ryhmän nimissä. Työtuomioistuimessa työ- ja virkaehtosopimusta koskevissa asioissa kannetta voi ajaa työehtosopimukseen osallinen yhdistys omissa nimissään niiden puolesta, jotka sen tekemän työehtosopimuksen johdosta ovat työ- tai virkaehtosopimukseen sidottuja. Sen sijaan sellaista säännöstä, joka oikeuttaisi työntekijäyhdistyksen omissa nimissään ajamaan yleisessä tuomioistuimessa työehtosopimukseen perustettua palkkasaatavaa koskevaa kannetta jäsentensä tai alan työntekijöiden puolesta, ei ole. Niissä tilanteissa, joissa lainsäätäjä on katsonut perustelluksi mahdollistaa kanteen ajamisen toisen nimissä, laissa on samalla säädetty tarvittavin osin noudatettavasta oikeudenkäyntimenettelystä. Esimerkiksi ryhmäkannelaissa on muun ohella säädetty kanteen vireillepanosta, oikeudenkäyntikuluvastuusta, muutoksenhausta sekä ryhmän jäsenen asemasta. Lain mukaan ryhmän jäsen rinnastetaan asianosaiseen sovellettaessa riidan kohteen luovuttamista, tuomarin esteellisyyttä, oikeudenkäynnin vireilläolovaikutuksia, kanteiden yhdistämistä ja kuulemista koskevia oikeudenkäymiskaaren säännöksiä.

Oikeuskäytännössä on lisäksi edellä mainittujen laissa säädettyjen tilanteiden lisäksi vakiintuneesti hyväksytty se, että velkoja siirtää saatavansa toiselle tämän omissa nimissä tapahtuvaa perimistä varten (siirto perittäväksi). Tällöin asiavaltuus siirtyy siirronsaajalle ja tämä voi omissa nimissään asianosaisena vaatia saamista velalliselta itselleen. Perittäväksi siirto perustuu alkuperäisen velkojan ja siirronsaajan väliseen sopimukseen. Se, miten siirronsaaja myöhemmin tilittää alkuperäiselle velkojalle varoja, perustuu niin ikään heidän keskinäiseen sopimukseensa.

Perimissiirronsaaja esiintyy tuomioistuimessa samoin kuin täytäntöönpanossa omissa nimissään, eikä hän tarvitse valtakirjaa. Tässä suhteessa tilanne on oikeudenkäynnissä samanlainen kuin, jos saatava olisi siirretty kokonaan. Siirronsaaja toimii molemmissa tilanteissa velkojan asemassa. Myös Korkeimman oikeuden ratkaisusta KKO 1990:23 ilmenee, että perimissiirrossa syntyy asianosaisseuraanto, joka voidaan uudella siirrolla siirtää takaisin alkuperäiselle velkojalle.

Totean vielä, että oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 1 §:stä ilmenevän pääsäännön mukaan hävinneen asianosaisen on korvattava vastapuolensa oikeudenkäyntikulut. Mikäli oikeudenkäynneissä sallittaisiin yleisesti tilanne, jossa kantaja voisi vaatia suorituksia maksettavaksi sellaiselle alkuperäiselle velkojalle, joka ei siirrettyään saatavansa enää olisi asiassa asianosaisena, eikä siten kantaisi riskiä mahdollisista oikeudenkäyntikuluista, poikettaisiin oikeudenkäymiskaaren 21 luvun perusperiaatteista. Katson, että tällaisesta oikeudenkäynnin perusteisiin kuuluvasta asiasta, samoin kuin muista alkuperäisen velkojan asemaan oikeudenkäynnissä ja perinnässä liittyvistä keskeisistä seikoista, tulee säätää lailla.

Perimissiirrosta on erotettava oikeudenkäymiskaaren 15 luvun tarkoittama valtuutus oikeudenkäynnin hoitamista varten. Oikeudenkäyntiasiamies ajaa kannetta päämiehensä puolesta tämän nimissä. Asiavaltuus säilyy tällöin päämiehellä, joka myös vastaa mahdollisista oikeudenkäyntikuluista suhteessa vastapuoleen. Oikeudenkäyntiasiamies ei tule asian asianosaiseksi.

Työsopimuslain 1 luvun 7 §:n mahdollistaa työntekijöiden erääntyneiden palkkasaatavien siirtämisen perittäväksi esimerkiksi työntekijäyhdistykselle tai -liitolle siten, että asiavaltuus kanteen ajamiseen siirtyy työntekijältä liitolle. Oikeuskäytännössä ammattijärjestö tai -liitto on kantajana hyväksytysti ajanut työsuhteeseen perustuvaa saatavaa koskevaa kannetta perimissiirron perusteella esimerkiksi asioissa 2010:20, 1990:61, 1986 II 95, 1981 II 146 ja 1981 II 56.

AKT on perimissiirtoon vedoten vaatinut, että yhtiön velvoitetaan suorittamaan palkkasaatavat kanteessa yksilöidyille työntekijöille. Se on hovioikeudelle antamassaan lausumassa todennut, että esillä olevassa asiassa ei ole tapahtunut velvoiteoikeudellista saatavien siirtoa.

Perimissiirron tarkoituksena on, että siirronsaaja voi huolehtia omissa nimissään niin oikeudenkäynnistä kuin täytäntöönpanosta. Asiavaltuutta koskevien yleisten oppien mukaisesti edellytyksenä tällöin on, että siirronsaaja vaatii suoritusta itselleen. Perimissiirto edellyttää siten sitä, että alkuperäinen velkoja eli tässä tapauksessa työntekijät ovat siirtäneet saatavansa oikeudenkäyntiä varten siirronsaajalle siten, että asiavaltuus siirtyy. Tässä tapauksessa näin ei ole tapahtunut AKT:n vaatiessa saatavia työntekijöille. AKT ei myöskään ole toiminut asiassa työntekijöiden valtuuttamana asiamiehenä, koska kannetta on ajettu AKT:n nimissä.

AKT on katsonut, että unionin oikeuden tehokas toteutuminen edellyttää mahdollisuutta siirtää työntekijöiden saatavat ammattiyhdistysten tai -liittojen perittäväksi ja vaatinut, että Korkein oikeus tekee asiassa ennakkoratkaisupyynnön unionin tuomioistuimelle. Katson, että ennakkoratkaisupyynnön esittäminen ei tässä asiassa ole tarpeen. Unionin tuomioistuimen vakiintuneen käytännön mukaan unionin oikeuden toteuttamisessa noudatetaan kansallista oikeudenkäyntimenettelyä koskevia sääntöjä tehokkuusperiaatteen ja vastaavuusperiaatteen asettamissa rajoissa. Työntekijöillä on kansallisen oikeuden mukaan mahdollista esittää palkkasaataviaan koskevia vaatimuksia itse, valitsemansa asiamiehen välityksellä tai siirtämällä saatavansa perittäväksi työsopimuslain 1 luvun 7 §:n mukaisesti esimerkiksi ammattiliitolle siten, että ammattiliitto voi omissa nimissään vaatia siirron tehneiden työntekijöiden saatavia itselleen. Tässä tapauksessa työntekijät eivät olleet siirtäneet saatavaansa AKT:lle siten, että asiavaltuus olisi siirtynyt sille. Unionin oikeuden tehokas toteutuminen ei vaadi poikkeamaan Suomen oikeuden vakiintuneesta periaatteesta, jonka mukaan kukaan ei voi vaatia suoritusta toiselle.

Näillä perusteilla hylkään AKT:n valituksen ja katson, että hovioikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen ei ole aihetta.

Sivun alkuun