20.5.2005

Syyte ja A:n vastaus Espoon käräjäoikeudessa

Virallinen syyttäjä vaati A:lle rangaistusta tapon yrityksestä 9.12.2002, koska A oli yrittänyt tappaa B:n lyömällä maassa makaavaa B:tä kaksi kertaa hedelmäveitsellä vatsaan. B:lle oli aiheutunut ohutsuoleen noin 0,5 cm suolen seinämän läpi menevä reikä ja kaksi pinnallisempaa suolen seinämän vauriota. Vatsaontelon takaisessa tilassa aortan (suuren vatsavaltimon) päällä oli ollut verenpurkauma, jonka keskellä oli ollut läpimitaltaan noin 0,5 cm veitsen tekemä jälki. Puukotusvamma oli ollut vakava ja hengenvaarallinen. Toissijaisesti syyttäjä vaati A:lle rangaistusta törkeästä pahoinpitelystä.

A kiisti syyllistyneensä tapon yritykseen. Hän tunnusti veitsellä lyönnit, mutta katsoi, että häneltä puuttui tahallisuus tapon yritykseen. Hän oli lisäksi soittanut ambulanssin torjuakseen tekonsa seuraukset.

Käräjäoikeuden tuomio 9.10.2003

Käräjäoikeus katsoi asiassa selvitetyksi, että A oli lyönyt B:tä kaksi kertaa veitsellä vatsaan aiheuttaen tälle ohutsuoleen reiän ja kaksi pinnallista suolen seinämän vauriota sekä aortan eli suuren vatsavaltimon päälle verenpurkauman. Ohutsuolessa olleen reiän vuoksi B:lle oli aiheutunut vatsakalvontulehdus, joka olisi hoitamattomana aiheuttanut hengenvaaran. Sen vuoksi B oli 9.12.2002 leikattu. B:n vammat huomioon ottaen käräjäoikeus katsoi, että A oli lyönneillään aiheuttanut B:lle merkittävän potentiaalisen hengenvaaran.

A:n tahallisuuden osalta käräjäoikeus totesi, ettei veitseniskuille ollut esitetty muuta erityistä syytä kuin se, että A oli toiminut suutuspäissään. Tapon yritystä koskevalta tahallisuudelta ei kuitenkaan edellytetty halua tai tarkoitusta tappaa vaan riittävää oli, että tekijä ymmärsi tekonsa seurauksen, hengenvaaran, varsin todennäköiseksi. A:n oli täytynyt mieltää ja ymmärtää, että hän lyömällä B:tä kaksi kertaa vatsan alueelle varsin todennäköisesti aiheuttaa tämän kuoleman, vaikka hän ei olisi tällaista seurausta halunnutkaan.

Rikoslain 4 luvun 2 §:ssä tarkoitetun "tehokkaan katumisen" osalta käräjäoikeus lausui, että A oli kutsunut paikalle ambulanssin B:n pyydettyä sitä kaksi kertaa. Ensimmäisen pyynnön A oli kuitenkin torjunut. Vasta B:n kipujen yllyttyä A oli soittanut hälytyskeskukseen. Tekopaikalle saapuneen poliisin todistajana antamasta kertomuksesta ilmeni, että A oli hyvin huolissaan B:n tilasta, vaikkakin hän oli salannut oman osuutensa teosta. Harkittaessa A:n toiminnan ja tehokkaan katumisen merkitystä oli otettava huomioon Korkeimman oikeuden ratkaisut 1990:9 ja 1993:44, joissa kummassakin oli syyksi luettu lievempi rikos siitä syystä, että tekijä oli omasta tahdostaan ehkäissyt tekonsa seurauksen, toisessa tapauksessa kuoleman ja toisessa tulipalon leviämisen talon rakenteisiin. Tehokkaalta katumiselta edellytettiin tekijän vapaaehtoista toimintaa ja sitä, että seurauksen syntyminen estyy. Edellytyksenä oli, että seurauksen estyminen on tekijän toiminnan aiheuttamaa. Seuraus voi olla tekijän ehkäisemää vaikka toinen henkilö, kuten sairaankuljetushenkilökunta tai lääkäri, on tosiasiassa ehkäissyt seurauksen. Käräjäoikeus otti harkitessaan teon rikosnimikettä huomioon sen, että A oli torjunut rikoksen seurauksen soittamalla paikalle ambulanssin. Sen vuoksi käräjäoikeus luki A:n syyksi tapon yrityksen asemesta törkeän pahoinpitelyn, josta A tuomittiin 2 vuoden 2 kuukauden vankeusrangaistukseen.

Eri mieltä ollut lautamies Antti Kainulainen oli muutoin käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevällä kannalla, mutta katsoi jääneen näyttämättä, että B:lle olisi aiheutunut hengenvaara A:n häneen kohdistamista veitseniskuista.

Eri mieltä ollut käräjätuomari Levo lausui, että A oli tosin soittanut paikalle ambulanssin vasta, kun B oli tätä kahdesti pyytänyt ja A oli torjunut ensimmäisen pyynnön. A:n toiminta ei ollut täysin rinnastettavissa oikeustapauksissa KKO 1990:9 ja 1993:44 tarkoitettujen tekijöiden aktiiviseen toimintaan. A oli menettelyllään kuitenkin ehkäissyt rikoksensa vaikutuksen, mutta tämä ei ollut tapahtunut hänen omasta tahdostaan vaan ulkoisista syistä. Näissä olosuhteissa käräjätuomari katsoi A:n syyllistyneen tapon yritykseen ja tuomitsi A:n neljän vuoden vankeusrangaistukseen, jota mitattaessa hän otti huomioon A:n teon seurauksia estävän toiminnan rangaistusta lieventävänä seikkana.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Kirsti Levo ja lautamiehet Agneta Brenner, Antti Kainulainen ja Airi Valkonen.

Helsingin hovioikeuden tuomio 26.2.2004

Virallinen syyttäjä ja A valittivat hovioikeuteen.

Hovioikeus totesi asiassa olevan riidatonta, että A oli aiheuttanut B:lle käräjäoikeuden tuomiossa selostetut vammat lyömällä tätä hedelmäveitsellä kaksi kertaa vatsan alueelle. Vammat olivat olleet vakavia, ja sekä vammoista että niiden seurauksena kehittyneestä vatsakalvontulehduksesta olisi hoitamattomana aiheutunut hengenvaara. Veitsenisku oli lisäksi ulottunut aortan (suuren vatsavaltimon) viereen ja olisi aorttaan osuessaan aiheuttanut kuoleman. Käsillä oli näin ollen ollut todellinen vaara B:n menehtymisestä.

A:n ei ollut osoitettu teollaan nimenomaisesti tavoitelleen B:n kuolemaa. Yleisen elämänkokemuksen mukaan hengen menettämisen vaara keskivartaloon kohdistuneiden veitseniskujen seurauksena oli kuitenkin suuri. B:lle veitseniskusta aiheutuneet vammat olivat ulottuneet lääkärinlausunnosta ilmenevin tavoin ohutsuoleen ja suuren vatsavaltimon pinnalle saakka. Ottaen huomioon A:n lyöntien määrä ja voima sekä kohdistuminen B:n keskivartalon alueelle, jossa helposti vioittuvat sisäelimet sijaitsivat, hovioikeus katsoi, että B:n kuolema näissä olosuhteissa oli A:n tieten ollut A:n menettelyn varsin todennäköinen seuraus. Näillä perusteilla hovioikeus katsoi kuten käräjäoikeus, että A oli tahallaan yrittänyt tappaa B:n.

Lisäksi hovioikeus lausui, että A oli hälyttänyt paikalle ambulanssin vasta B:n pyydettyä tätä kaksi kertaa ja A:n torjuttua ensimmäisen pyynnön. Kun avun hankkiminen ei ollut tapahtunut ilman ulkopuolista vaikutusta, A:n menettelyä ei ollut pidettävä sellaisena vapaaehtoisena toimintana rikoksen täyttymisen ehkäisemiseksi, jonka vuoksi A:n teko olisi katsottava vain törkeäksi pahoinpitelyksi. A:n syyksi oli siten luettava tapon yritys.

Hovioikeus lausui, että koska A oli poliisin saavuttua tapahtumapaikalle ja vielä poliisikuulustelun aluksi kiistänyt syyllisyytensä kysymyksessä olevassa asiassa, hänen ei voitu katsoa edistäneen oman rikoksensa selvittämistä siten, että se voitaisiin ottaa huomioon rangaistusta lieventävänä seikkana. Rangaistusta mitattaessa hovioikeus otti kuitenkin huomioon, että A oli hankkimalla B:lle apua pyrkinyt estämään rikoksensa vaikutuksia. Ottaen huomioon teon vahingollisuus, vaarallisuus ja A:n teosta ilmenevä syyllisyys sekä hänen ikänsä ja se, että häntä ei ollut aikaisemmin tuomittu rikoksesta rangaistukseen, oikeudenmukainen rangaistus teosta oli 2 vuotta 9 kuukautta vankeutta.

Edellä kerrotuilla perusteilla hovioikeus tuomitsi A:n tapon yrityksestä 2 vuodeksi 9 kuukaudeksi vankeuteen.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Pentti W. Korhonen, Eero Karttunen ja Jukka Kontio. Esittelijä Heli Sankari.

Perustelut

1. A on vaatinut hovioikeuden tuomion kumoamista, koska hovioikeus on toimittamatta pääkäsittelyä ja kuulematta asianosaisia henkilökohtaisesti lukenut hänen syykseen vakavamman rikoksen ja tuominnut hänet ankarampaan rangaistukseen kuin käräjäoikeus.

2. A on hovioikeudessa vaatinut vain hänelle tuomitun rangaistuksen alentamista ja sen määräämistä ehdolliseksi. Hän ei ole vaatinut pääkäsittelyn toimittamista hovioikeudessa. Virallinen syyttäjä on hovioikeudessa vaatinut A:n tuomitsemista törkeän pahoinpitelyn asemesta tapon yrityksestä, koska A ei ollut rikoslain 4 luvun 2 §:ssä (39/1889), sellaisena kuin tuo lainkohta oli ennen 1.1.2004 voimaan tullutta lakia, tarkoitetulla tavalla omasta tahdostaan ehkäissyt rikoksensa vaikutusta. Hovioikeuteen tekemässään valituksessa syyttäjä on lisäksi nimenomaisesti lausunut, ettei pääkäsittelyä tarvitse toimittaa hovioikeudessa, koska kysymys ei ole näytön vaan A:n teon oikeudellisesta arvioinnista.

3. Hovioikeudessa ei siten ole vaadittu pääkäsittelyn toimittamista, eikä siellä myöskään ole ollut kysymys käräjäoikeudessa vastaanotetun suullisen todistelun uskottavuudesta tai käräjäoikeuden katselmusta tehtäessä tekemien havaintojen uskottavuudesta taikka hovioikeudessa vastaanotettavasta uudesta todistelusta. Kun hovioikeudessa on ollut kysymys lähinnä vain käräjäoikeuden A:n syyksi lukeman rikoksen oikeudellisesta arvioinnista ja siitä tuomittavasta rangaistuksesta, Korkein oikeus katsoo, että hovioikeus on saanut ratkaista jutun toimittamatta pääkäsittelyä.

4. Korkein oikeus katsoo hovioikeuden tuomiossa mainitulla perusteella, että A on tahallaan yrittänyt tappaa B:n.

5. Asiassa on seuraavaksi kysymys siitä, onko A omasta tahdostaan ehkäissyt B:n kuoleman.

6. Rikoslain 3 luvun 2 §:n 1 momentin mukaan sovelletaan sitä lakia, joka oli voimassa, kun rikos tehtiin. Jos tuomitessa on voimassa toinen laki kuin rikosta tehtäessä, sovelletaan kuitenkin saman pykälän 2 momentin mukaan uutta lakia, jos sen soveltaminen johtaa lievempään lopputulokseen. Korkein oikeus katsoo, että tekoaikana voimassa olleen rikoslain 4 luvun 2 §:n sijaan tullut rikoslain nykyinen 5 luvun 2 § (515/2003) ei johda tässä tapauksessa lievempään lopputulokseen kuin ensiksi mainittu lainkohta.

7. Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 1990:9 hylännyt syytteen tapon yrityksestä, kun syytetty oli pyytämällä naapuriaan soittamaan sairasauton saanut keittiöveitsellä puukottamansa henkilön toimitetuksi sairaalahoitoon riittävän nopeasti ja siten omasta tahdostaan ehkäissyt surmaamisrikoksen täyttymisen. Tässä jutussa A oli hälyttänyt paikalle sairasauton vasta sen jälkeen, kun B oli sitä kaksi kertaa pyytänyt. A ei ollut noudattanut ensimmäistä pyyntöä. Hovioikeus on katsonut, ettei avun hankkiminen ollut tapahtunut ilman ulkopuolista vaikutusta eikä A:n menettelyä siten ollut pidettävä sellaisena vapaaehtoisena toimintana rikoksen täyttymisen ehkäisemiseksi, jonka vuoksi hänen tekonsa olisi katsottava vain törkeäksi pahoinpitelyksi eikä tapon yritykseksi.

8. Korkein oikeus toteaa, että asiassa sovellettava rikoslain 4 luvun 2 §:n (39/1889), sellaisena kuin se oli ennen edellä mainittua lainmuutosta, mukaan yritys jää rankaisematta, jos tekijä omasta tahdostaan eikä ulkonaisten esteiden tähden on ehkäissyt sen vaikutuksen, joka tekee rikoksen täytetyksi.

9. A ja B ovat yhdenmukaisesti kertoneet tapahtumien kysymyksessä olevien hedelmäveitsellä tapahtuneiden kahden lyönnin jälkeen edenneen siten, että B oli tuntenut vatsassaan kovaa kipua ja huomannut verta. B oli tämän jälkeen pyytänyt A:ta tilaamaan sairasauton. A oli tuolloin sanonut, ettei tilanne ollut hänestä niin vakava. B:n pyydettyä sairasauton tilaamista uudestaan A oli soittanut sairasauton paikalle. B oli saatu toimitettua sairaalahoitoon niin nopeasti, että hänen henkensä hengenvaarallisista vammoista huolimatta on voitu pelastaa.

10. A on siten toiminut niin, että rikoksen täyttyminen on estynyt, vasta sen jälkeen kun B on sitä kahdesti pyytänyt. Vaikka pyynnöt ovat vaikuttaneet A:n toimintaan, tilanne ei ole kuitenkaan ollut sellainen, että hän olisi ollut pakotettu toimimaan niiden mukaan. Näin ollen A:n on pyyntöjen perusteella toimittuaankin katsottava omasta tahdostaan ehkäisseen B:n kuoleman.

11. Edellä esitetyn perusteella Korkein oikeus katsoo, ettei A:ta ole rangaistava tapon yrityksestä. A:n yritys tappaa B käsittää kuitenkin pahoinpitelyn. A on hänen syykseen luetulla menettelyllä aiheuttanut B:lle vakavan ruumiinvamman ja hengenvaarallisen tilan. Kun teko on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, A on syyllistynyt törkeään pahoinpitelyyn.

12. Ottaen huomioon A:n rikoksen vahingollisuus ja vaarallisuus sekä siitä ilmenevä tekijän syyllisyys hänet on tuomittava 2 vuoden 2 kuukauden vankeusrangaistukseen.

Lainkohdat

Rikoslaki 4 luku 2 § 1 momentti (39/1889)
Rikoslaki 21 luku 6 § 1 momentti (654/2001)

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan. A tuomitaan hovioikeuden hänen syykseen lukeman rikoksen ja siitä tuomitseman rangaistuksen asemesta 9.12.2002 tehdystä törkeästä pahoinpitelystä 2 vuoden 2 kuukauden vankeusrangaistukseen.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Riitta Suhonen, Kari Raulos, Gustaf Möller, Kati Hidén ja Pasi Aarnio. Esittelijä Reima Jussila.