KKO:2001:12
- Asiasanat
- Avioliitto - Omaisuuden ositus
- Tapausvuosi
- 2001
- Antopäivä
- Diaarinumero
- S99/810
- Taltio
- 184
- Esittelypäivä
Eloonjäänyt puoliso A oli ilmoittanut hänen ja ensiksi kuolleen puolison B:n perillisten välisessä toimitusosituksessa kieltäytyvänsä avioliittolain 103 §:n 2 momentin nojalla luovuttamasta omaisuuttaan B:n perillisille. Ositus oli ilmoituksen perusteella toimitettu siten, että A sai pitää oman omaisuutensa. Ositusta oli moitittu ja A oli kuollut moiteoikeudenkäynnin aikana. Moitekanteen johdosta uudelleen toimitettavassa osituksessa A:n ilmoitus ei ollut voimassa hänen yleistestamentinsaajansa hyväksi.
AL 103 § 2 mom
ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA
Pesänjakajan toimittama ositus
Kymin kihlakunnanoikeus määräsi asianajaja X:n toimittamaan pesänjakajana omaisuuden osituksen 16.10.1990 kuolleen B:n perillisten ja lesken A:n välillä. Toimituksessa ilmeni, että lesken avio-oikeuden alaisen omaisuuden säästö oli suurempi kuin B:n. Pesänjakaja hyväksyi A:n osituksessa tekemän ilmoituksen, jonka mukaan hän avioliittolain 103§:n 2 momentin nojalla kieltäytyi luovuttamasta omaisuuttaan B:n perillisille, ja toimitti osituksen 4.2.1993 allekirjoittamallaan jakokirjalla. Eräiden osakkaiden moitekanteen johdosta Kouvolan hovioikeus palautti tuomiollaan 14.6.1995 osituksen pesänjakajalle uudelleen toimitettavaksi. A oli kuollut 13.5.1995 moitekanteen ollessa vireillä hovioikeudessa. B:n perillisten ja A:n yleistestamentin saajan C:n välillä uudelleen toimitettavassa osituksessa C vaati, että A:n avioliittolain 103§:n 2 momentin nojalla tekemä ilmoitus oli voimassa myös hänen hyväkseen.
Pesänjakaja lausui perusteluinaan, että avioliittolain 103§:n 2 momenttia oli tulkittava suppeasti. Kyse oli merkittävästä ja keskeisestä osituksen lopputulokseen vaikuttavasta seikasta. Lainkohdalla saattoi olla merkittävät taloudelliset vaikutukset. Tämän vuoksi lainkohtaa ei voitu tulkita laajentavasti lesken perillisten hyväksi. Lainkohdan esitöiden perusteella lainsäätäjän tarkoitus oli ollut suojata ainoastaan leskeä. Kumpikaan osapuoli ei ollut voinut ottaa huomioon lesken kuolemaa osituksen aikana. Riskiä mahdollisesta asianosaisen kuolemasta ei voitu osituksen pitkittymisen johdosta sälyttää kummallekaan osapuolelle.
Näillä perusteilla pesänjakaja toimitti osituksen 19.2.1997 allekirjoittamallaan jakokirjalla niin, että C määrättiin luovuttamaan osa A:lta testamentilla saamastaan omaisuudesta tasinkona B:n perillisille.
Kouvolan käräjäoikeuden tuomio 31.12.1997
Käräjäoikeus lausui C:n B:n perillisiä vastaan nostamasta moitekanteesta, että avioliittolain 103§:n 2 momentin toisen virkkeen säännös hallituksen esityksestä ilmenevin tavoin koskee ositusta, joka toimitetaan eloonjääneen puolison elinaikana. Esityksestä ei voitu päätellä, että siinä olisi tarkoitettu vain lainvoimaista ositusta.
Lainkohdan sanamuotoa voitiin tulkita niin, että oikeus olla luovuttamatta omaisuutta toteutuu vasta osituksen saatua lainvoiman ja että leski voi vasta tuolloin käyttää oikeutta hyväkseen.
Lainkohdassa oli kysymys tasingon luovuttamisvelvollisuudesta. Tasinko määriteltiin osituksessa. Lainsäädännön tarkoitus ei ollut edellyttänyt ensiksi kuolleen puolison avio-oikeuden rajoittamista. Lainkohdan sanamuodon perusteella ei voitu päätyä suoraan siihen, että lainkohdan tarkoittaman oikeuden tunnusmerkkien olisi oltava olemassa osituksen saadessa lainvoiman.
Lähtökohtana oli, että asianmukaisesti esitetty vaatimus oikeutti tuota vaatimusta koskevaan ratkaisuun. Vaatimuksessa väitetty oikeus siirtyi seuraantoa koskevien säännösten mukaisesti. Näin ollen lähtökohtaisesti vaatimuksen esittämisen jälkeen tapahtuneet seuraannot eivät poistaneet vaatimuksessa väitettyä oikeutta.
Kysymys oli varallisuusoikeudesta. Säännöksen tarkoituksena oli lesken aseman turvaaminen. Tämä tarkoitus saattoi kuitenkin eri syistä jäädä yksittäistapauksissa toteutumatta. Yksittäistapauksessa saattoi myös olla sellainen tilanne, että lesken aseman turvaaminen ei edellytä kysymyksessä olevaa oikeutta. Oikeus itsessään ei ollut siten henkilökohtainen, ettei se voisi siirtyä toiselle.
Mikäli oikeus voitaisiin toteuttaa vain lesken eläessä, lesken ja perillisten oikeusasema olisi lain perusteella ehdollinen, koska vaadittu oikeus edellyttäisi ehdon täyttymistä osituksen tullessa lainvoimaiseksi. Tämä toisi epävarmuutta lesken ja perillisten ja heidän seuraajiensa oikeusasemiin.
Näiden seikkojen johdosta käräjäoikeus katsoi, ettei lesken nyt tarkoitetun oikeuden käyttäminen edellyttänyt osituksen lainvoimaisuutta, vaan lesken asianmukainen ilmoitus olla luovuttamatta omaisuuttaan riitti toteuttamaan avioliittolain 103 §:n 2 momentin toisessa virkkeessä tarkoitetun oikeuden ja näin toteutettu oikeus siirtyi lesken perillisille.
Kysymyksessä oleva ositus oli aloitettu A:n eläessä, ja A oli ilmoittanut pesänjakajalle käyttävänsä oikeuttaan olla luovuttamatta omaisuuttaan B:n perillisille. A:n oikeus oli hänen kuollessaan siirtynyt yleistestamentinsaajalle C:lle.
Sen vuoksi käräjäoikeus kumosi osituksen ja palautti sen pesänjakajalle, jonka tuli jatkaa toimitusta siten, että C ei ole velvollinen luovuttamaan testamentilla saamaansa A:n omaisuutta tasinkona B:n perillisille.
Asian ovat ratkaisseet virkaa toimittava laamanni Risto Setälä sekä käräjätuomarit Markku Leporanta ja Anneli Tommola.
Kouvolan hovioikeuden tuomio 28.5.1999
B:n perilliset valittivat hovioikeuteen. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.
Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Pertti Pitkänen, Seppo Ikävalko ja Hilpi Ketola. Esittelijä Tomi Vistilä.
MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA
B:n perillisille myönnettiin valituslupa. Valituksissaan he vaativat kanteen hylkäämistä.
C on vastasi valituksiin.
KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU
Perustelut
Tosiseikasto ja riitakysymys
A on hänen ja hänen edesmenneen puolisonsa B:n perillisten välisessä toimitusosituksessa ilmoittanut kieltäytyvänsä avioliittolain 103§:n 2 momentin nojalla luovuttamasta omaisuuttaan B:n perillisille. Ositus on ilmoituksen perusteella toimitettu siten, että A sai pitää oman omaisuutensa. Ositusta on moitittu, ja A on kuollut moiteoikeudenkäynnin ollessa vireillä hovioikeudessa. Hovioikeus on moitekanteen johdosta palauttanut osituksen pesänjakajalle.
Asiassa on kysymys siitä, onko A:n ilmoitus ositusta uudelleen toimitettaessa voimassa hänen yleistestamentinsaajansa C:n hyväksi.
Sovellettava säännös ja sen tulkintaa koskevat kannanotot
Avioliittolain 103 §:n 2 momentin jälkimmäisen virkkeen mukaan osituksessa, joka toimitetaan ensiksi kuolleen puolison kuoleman jälkeen, ei eloonjäänyt puoliso ole velvollinen luovuttamaan omaisuuttaan ensiksi kuolleen puolison perillisille.
Säännöksen säätämiseen johtaneen hallituksen esityksen perusteluista (HE 90/1974 vp. s. 62) ilmenee, että säännöksen tavoitteena on suojata eloonjäänyttä puolisoa hänen elinaikanaan toimitettavassa osituksessa. Perusteluissa on esitetty, että ensiksi kuolleen puolison perillisten tasinkovaade sulkeutuu säännöksen nimenomaisen sanonnan mukaan pois vain, mikäli ositus toimitetaan eloonjääneen puolison elinaikana. Säännös suojaa perustelujen mukaan siten vain leskeä henkilökohtaisesti, mutta se ei koidu hänen perillistensä eduksi, mikäli ositusta ei ole lesken elinaikana toimitettu.
Oikeuskirjallisuudessa on esitetty eriäviä käsityksiä säännöksen tulkinnasta. Yhtäältä on puollettu tulkintaa, jonka mukaan ensiksi kuolleen puolison perillisten tasinkovaade palautuu automaattisesti lesken kuoleman johdosta eikä lesken ilmoituksella vetoamisestaan säännöksen mukaiseen etuuteen siten olisi lesken perillisten kannalta merkitystä, jos leski kuolee ennen osituksen loppuun saattamista. Tulkinnan tueksi on viitattu ennen muuta siihen, että säännöksen tarkoituksena on suojata vain eloonjäänyttä puolisoa henkilökohtaisesti. (Savolainen: Osituksen erilliskysymyksiä-tasingon antamista koskevat avioliittolain uudet säännökset, teoksessa Avioliitto-oikeutta, 1979, s. 74, ja Kangas: Lesken oikeudellinen asema, 1982, s. 73-74.)
Toisaalta oikeuskirjallisuudessa on puollettu myös tulkintaa, jonka mukaan eloonjääneen puolison ilmoitus vetoamisestaan kysymyksessä olevaan etuuteen pysyy voimassa hänen perillistensä hyväksi, vaikka hän kuolisi ennen osituksen loppuun saattamista. Tulkinnan tueksi on esitetty, että tällöin ositus toimitettaisiin osapuolten tahdonilmaisujen mukaisesti. Lisäksi on esitetty muun ohella, että eloonjääneen puolison ilmoituksen raukeaminen hänen kuollessaan johtaisi siihen, että ensiksi kuolleen puolison perillisten oikeus saada tasinkoa riippuisi satunnaisesta väliin tulevasta tekijästä. Ehdotetulla tulkinnalla estettäisiin tällaisen epävarmuustilanteen syntyminen. (Mm. Aurejärvi: Lesken vapauttaminen tasingon luovuttamisesta. Avioliittolain 103 §:n 2 momentin uudistuksesta, Lakimies 1978 s. 634 - 635; Aarnio-Helin: Suomen avioliitto-oikeus, 3.p., 1991, s.198-199, ja Saarenpää: Perintö ja jäämistö, 1994, s.39-41.)
Korkeimman oikeuden kanta
Korkein oikeus pitää perusteltuna avioliittolain 103 §:n 2 momentin jälkimmäisen virkkeen säännöksen sellaista tulkintaa, että eloonjääneen puolison ilmoitus vetoamisestaan säännöksessä tarkoitettuun etuuteen raukeaa, jos eloonjäänyt puoliso kuolee ennen osituksen loppuun saattamista. Tähän Korkein oikeus on päätynyt seuraavilla perusteilla.
Avioliittolain mukainen pääsääntö on, että avioliiton purkauduttua kumpikin puoliso on osituksessa oikeutettu saamaan puolet puolisoiden avio-oikeuden alaisen omaisuuden yhteenlasketusta säästöstä. Pääsääntö koskee yleensä myös puolisoiden perillistahoja. Sovellettavana oleva säännös merkitsee poikkeusta tästä pääsäännöstä. Sen vuoksi tulkinnan yleisenä lähtökohtana on, että säännöstä tulkitaan suppeasti.
Säännös koskee sanamuotonsa mukaan vain eloonjäänyttä puolisoa. Sanamuoto tukee tulkintaa, jonka mukaan säännöksessä tarkoitettu etuus ei tule eloonjääneen puolison perillistahon hyväksi, jos tämä on tullut osituksen toiseksi osapuoleksi eloonjääneen puolison kuoltua osituksen aikana.
Säännöksen esitöissä on nimenomaisesti korostettu, että sen tarkoituksena on suojata vain eloonjäänyttä puolisoa henkilökohtaisesti. Jos ositus on eloonjääneen puolison elinaikana saatettu loppuun, hänen mainitun säännöksen nojalla osituksessa saamansa etuus tosin hyödyttää myös hänen perillistahoaan hänen kuollessaan. Tätä voidaan kuitenkin pitää yksinomaan säännöksen tarkoitukseen liittymättömänä tosiasiallisena seurauksena. Säännöksen tarkoitusta ei vastaisi se, että eloonjääneen puolison vetoaminen säännöksen mukaiseen etuuteen pysyisi voimassa hänen perillistahonsa hyväksi, vaikka eloonjäänyt puoliso on kuollut jo osituksen aikana.
Kysymyksessä olevan etuuden raukeaminen eloonjääneen puolison kuollessa on omiaan aiheuttamaan tiettyä epävarmuutta osituksessa. Se saattaa jopa johtaa sellaiseen epätoivottavaan tilanteeseen, jossa ensiksi kuolleen puolison perillisten on edullista pyrkiä pitkittämään ositusta eloonjääneen puolison kuolemasta heille aiheutuvan varallisuusedun vuoksi. Vaikka sanottujen näkökohtien voidaan katsoa puoltavan tulkintaa, jonka mukaan eloonjääneen puolison vetoaminen kyseiseen etuuteen olisi voimassa hänen perillistensä hyväksi, mikäli hän kuolisi osituksen ollessa kesken, Korkein oikeus kuitenkin katsoo, ettei niille voida antaa niin suurta painoarvoa, että säännöstä olisi niiden johdosta perusteltua tulkita vastoin sen sanamuotoa ja esitöistä ilmenevää tarkoitusta.
Vielä on harkittava, onko säännöstä sovellettava samalla tavoin myös siinä tapauksessa, että eloonjäänyt puoliso kuolee vasta silloin, kun hänen elinaikanaan kertaalleen jo toimitettu ositus joudutaan moitekanteen johdosta suorittamaan uudelleen. Korkein oikeus katsoo, että tällaisessakin tilanteessa sekä säännöksen sanamuodon että sen tarkoituksen mukainen tulkinta johtaa siihen, ettei eloonjääneen puolison ilmoitus avioliittolain 103§:n 2 momentin jälkimmäisessä virkkeessä säädetyn edun käyttämisestä ole voimassa hänen perillistahonsa hyväksi.
Nyt kysymyksessä oleva ositus oli kesken A:n kuollessa. Näin ollen A:n ilmoitus siitä, ettei hän luovuta omaisuuttaan B:n perillisille, ei ole ositusta moitekanteen johdosta uudelleen toimitettaessa voimassa hänen yleistestamentinsaajansa C:n hyväksi. Pesänjakaja on siten toimittanut osituksen moitteenalaiselta osalta oikein.
Tuomiolauselma
Hovioikeuden ja käräjäoikeuden tuomiot kumotaan. Kanne hylätään.
Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Anja Tulenheimo-Takki, Riitta Suhonen, Kari Raulos, Gustaf Möller ja Mikael Krogerus. Esittelijä Tuomo Antila.