16.12.1998

Syyte ja kanne Helsingin raastuvanoikeudessa

Virallinen syyttäjä kertoi A:ta ja B:tä vastaan nostamassaan kanteessa, että A oli vuoden 1987 alkupuolelta lähtien Turussa X Oy:n toimitusjohtajana ja siten yhtiön edustajana tahallaan ansiotarkoituksessa lähettänyt edelleen yleisön vastaanotettavaksi yhtiön toimialueeseen kuuluviin 1093 talouteen alueantennijärjestelmää käyttäen Ruotsin television yleisradiolähetyksiin sisältyviä teoksia ilman oikeudenhaltijoiden edustajan Kopiosto r.y:n lupaa. B oli vuoden 1987 alkupuolelta Turussa Y Oy:n toimitusjohtajana ja siten yhtiön edustajana tahallaan ansiotarkoituksessa lähettänyt edelleen yleisön vastaanotettavaksi yhtiön toimialueeseen kuuluviin ainakin 483 talouteen alueantennijärjestelmää käyttäen Ruotsin television yleisradiolähetyksiin sisältyviä teoksia ilman oikeudenhaltijoiden edustajan Kopiosto r.y:n lupaa.

Tämän vuoksi syyttäjä vaati, että A ja B tuomitaan tekijänoikeuslain 22 a §:n ja 56 §:n 1 momentin 1 kohdan nojalla tekijänoikeusrikoksesta rangaistukseen.

Kopiosto r.y. yhtyi syyttäjän syytteeseen ja vaati A:n ja B:n velvoittamista suorittamaan yhdistykselle tekijänoikeuslain 57 §:n 1 momentin mukaisena kohtuullisena hyvityksenä laskelmissa yksilöidyt määrät. Samalla Kopiosto r.y. vaati X Oy:tä ja Y Oy:tä vastaan ajamissaan kanteissa yhtiöiden velvoittamista suorittamaan yhteisvastuullisesti A:n ja B:n kanssa tekijänoikeuslain 57 §:n 1 momentin tarkoittamina kohtuullisina hyvityksinä laskelmissa yksilöidyt määrät. Vielä yhdistys vaati X Oy:ltä kohtuullista hyvitystä myös yhtiön edelleen lähettämien RTL Plus -kanavan yleisradiolähetysten osalta.

Vastaus

A ja B sekä X Oy ja Y Oy kiistivät syytteet ja kanteet sekä vaativat niiden hylkäämistä.

Raastuvanoikeuden päätös 14.9.1993

Raastuvanoikeus lausui selvitetyksi, että A ja B olivat vuoden 1987 alkupuolelta helmikuulle 1993 asti lähettäneet alueantennijärjestelmää käyttäen edelleen Ruotsin television yleisradiolähetyksiin sisältyviä teoksia ilman oikeudenhaltijoiden edustajan Kopiosto r.y:n lupaa. Sen sijaan asiassa oli jäänyt näyttämättä, että he olisivat menetelleet kerrotuin tavoin ansiotarkoituksessa. Tämän vuosi raastuvanoikeus hylkäsi syytteet ja kanteet.

Helsingin hovioikeuden tuomio 20.6.1996

Kopiosto r.y. valitti hovioikeuteen ja toisti vaatimuksensa.

Hovioikeus, joka toimitti asiassa suullisen käsittelyn, totesi, että asiassa ei ole tekijänoikeuslain 54 §:n 1 momentin 4 kohdassa (54/1986) säädetyllä tavalla kysymys tekijänoikeuslain 22 a §:n (54/1986) mukaisen luvan myöntämisestä, vaan tuossa lainkohdassa tarkoitetun toiminnan harjoittamisesta ilman lupaa ja sellaisen menettelyn seuraamuksista. Siksi hovioikeus hylkäsi A:n, B:n, X Oy:n ja Y Oy:n esittämän oikeudenkäyntiväitteen, jonka mukaan asia olisi tullut käsitellä välimiesmenettelyssä.

A ja B olivat vuoden 1987 alkupuolelta lähtien, A X Oy:n toimitusjohtajana ja lukuun sekä B Y Oy:n toimitusjohtajana ja lukuun tahallaan lähettäneet alueantennijärjestelmiä käyttäen Ruotsin television yleisradiolähetyksiin sisältyviä teoksia edelleen yhtiöiden toimialueisiin kuuluviin talouksiin. Menettely oli jatkunut A:n osalta ainakin 31.8.1992 saakka, jolloin A oli jäänyt eläkkeelle, ja B:n osalta ainakin 24.2.1993 saakka, jolloin Y Oy:n hallitus oli päättänyt sanotun toiminnan lopettamisesta.

Y Oy:n toimialueeseen oli kuulunut 483 huoneistoa sekä vanhainkoti ja X Oy:n toimialueeseen 1093 taloutta. Alueantennijärjestelmiin kuuluneiden talouksien ja siten televisiolähetyksiä seuranneiden henkilöiden suuren lukumäärän perusteella edelleen lähettäminen oli ollut tekijänoikeuslain 2 §:n 3 momentissa tarkoitetuin tavoin lähetyksiin sisältyneiden teosten julkista esittämistä eli tuossa lainkohdassa tekijän yksinoikeudeksi säädettyä teosten yleisön saataviin saattamista. Edelleen lähettämiseen ei ollut ollut oikeudenhaltijoiden lupaa. Luvan antamiseen olisi tekijänoikeuslain 22 a §:n (54/1986) nojalla ollut oikeutettu Kopiosto r.y. opetusministeriön hyväksymänä lukuisia suomalaisia tekijöitä edustavana järjestönä.

A ja B olivat menettelyllään loukanneet asianomistajan tekijänoikeutta. Koska edelleen lähettäminen oli tapahtunut taloudellista hyötyä tavoittelematta, sen ei voitu katsoa tapahtuneen tekijänoikeuslain 56 §:n (442/1984) tarkoittamalla tavalla ansiotarkoituksessa. A ja B eivät siten olleet syyllistyneet tuossa lainkohdassa tarkoitettuun tekijänoikeusrikokseen, josta heille oli vaadittu asiassa rangaistusta, vaan tekijänoikeuslain 56 a §:ssä (442/1984) tarkoitettuun tekijänoikeusrikkomukseen.

A:n ja B:n rikoksia oli kuitenkin heidän niistä ilmenevä syyllisyytensä huomioon otettava pidettävä kokonaisuutena arvostellen vähäisinä.

A ja X Oy yhteisvastuullisesti sekä toisaalta B ja Y Oy yhteisvastuullisesti olivat edellä esitetyin perustein velvollisia maksamaan Kopiosto r.y:lle tekijänoikeuden loukkaamisesta tekijänoikeuslain 57 §:n 1 momentissa tarkoitetun kohtuullisen hyvityksen edellä mainituilta ajoilta. X Oy oli korvausvelvollinen aina 19.2.1993 saakka, johon asti sen oli selvitetty jatkaneen A:n syyksi luettua toimintaa. Kopiosto r.y:llä oli korkolain 8 §:n nojalla oikeus saada näille korvauksille viivästyskorko vahingon tapahtumisesta lähtien eli siitä ajankohdasta, jolloin maksut edelleen lähettämisestä olisi tullut suorittaa, jos toiminta olisi tapahtunut luvallisesti.

Asiassa oli myös selvitetty X Oy:n lähettäneen 1.7.1991 - 19.2.1993 alueantennijärjestelmää käyttäen RTL Plus -kanavan yleisradiolähetyksiä edelleen yhtiön toimialueeseen kuuluviin talouksiin ilman Kopiosto r.y:n edustamien oikeudenhaltijoiden lupaa. X Oy oli velvollinen maksamaan Kopiosto r.y:lle tekijänoikeuslain 57 §:n 1 momentissa tarkoitetun kohtuullisen hyvityksen. Tälle korvaukselle Kopiosto r.y:llä oli, kun selvitystä korkolain 7 §:n soveltamisen edellytyksistä ei ollut esitetty, korkolain 9 §:n nojalla oikeus saada viivästyskorkoa haasteen tiedoksiannosta 18.5.1993 lukien.

Näillä perusteilla hovioikeus totesi tekijänoikeuslain 56 a §:n 1 momentin (442/1984) nojalla A:n ja B:n kummankin syyllistyneen tekijänoikeusrikkomukseen, mutta jätti rikoslain 3 luvun 5 §:n 3 momentin 1 kohdan nojalla heidät rangaistukseen tuomitsematta.

Hovioikeus velvoitti A:n, B:n, X Oy:n ja Y Oy:n maksamaan Kopiosto r.y:lle tekijänoikeuslain 57 §:n 1 momentin tarkoittamana kohtuullisena hyvityksenä tuomiossa mainittuine korkoineen - A:n ja X Oy:n yhteisvastuullisesti 11 214,36 markkaa, - B:n ja Y Oy:n yhteisvastuullisesti 13 813,88 markkaa sekä - X Oy:n yksin 88 926,48 markkaa.

Perustelut

X Oy ja Y Oy ovat ylläpitämissään yhteisantenniverkoissa lähettäneet edelleen Ruotsin television yleisradiolähetyksiä ja samalla niihin sisältyviä teoksia. Kysymys on siitä, onko ohjelmien lähettäminen merkinnyt niiden esittämistä tekijänoikeuslain 2 §:n 3 momentissa tarkoitetulla tavalla julkisesti ja olisiko niiden lähettämiseen sen vuoksi pitänyt olla tekijänoikeuslain 22 a §:ssä (54/1986) tarkoitettu lupa Kopiosto r.y:ltä.

Tekijänoikeuslain 2 §:n 3 momentin mukaan teos saatetaan yleisön saataviin muun muassa, kun se esitetään julkisesti tai kun sen kappale tarjotaan myytäväksi taikka sitä muutoin levitetään yleisön keskuuteen tai näytetään julkisesti. Momentin viimeisen virkkeen mukaan julkisena esittämisenä pidetään myös ansiotoiminnassa suurehkolle suljetulle piirille tapahtuva esittämistä.

X Oy on huoltoyhtiö, jonka sen omistavat asunto-osakeyhtiöt ovat perustaneet kiinteistöjensä huoltotoimenpiteiden hoitamista varten. Y Oy:n perustajaomistajana on asunto-osakeyhtiöiden lisäksi kaupunki sen ylläpitämän vanhainkodin huoltotarpeen vuoksi. Antenniverkot on rakennettu vain näiden kiinteistöjen tarpeita varten. X Oy toiminnan piiriin on kuulunut 1 093 kotitaloutta ja Y Oy:n toiminnan piiriin 483 kotitaloutta sekä vanhainkoti.

Kun huoltoyhtiöiden toimintapiirit ovat olleet edellä kerrotulla tavalla rajoitetut tiettyihin talouksiin ja siten suljetut ja kun edelleen lähettäminen ei, kuten alemmat oikeudet ovat todenneet, ole myöskään tapahtunut ansiotarkoituksessa, vastaajat ovat tekijänoikeuslain 2 §:n 3 momentin viimeiseen virkkeeseen viitaten katsoneet, että kysymys ei ole ollut julkisesta esittämisestä.

Tekijänoikeuslain keskeisiä tavoitteita on suojata tekijälle kuuluvaa oikeutta määrätä teoksen esittämisestä. Tämän vuoksi sen arvioimisen, onko kysymys teoksen julkisesta esittämisestä tai levittämisestä muutoin yleisön keskuuteen, tulee perustua kokonaisharkintaan, jossa on erityisesti kiinnitettävä huomiota siihen, merkitseekö kysymyksessä oleva esittäminen tai levittäminen tekijälle kuuluvan määräysvallan kaventumista.

X Oy ja Y Oy:n ylläpitämiin yhteisantenniverkkoihin ei ole voinut vapaasti liittyä ja niiden käyttäjäpiirit ovat siten olleet suljetut. Verkot ovat kuitenkin olleet laajat ja ohjelmien lähettäminen niiden kautta on merkinnyt ohjelmien välittämistä lukuisiin kotitalouksiin. Näin tekijänoikeuden haltijat ovat tosiasiassa menettäneet oikeutensa määrätä teosten esittämisestä suureen henkilömäärään nähden. Tämän vuoksi Korkein oikeus katsoo hovioikeuden tavoin, että kaapelilähetyksiin rinnastuvalla tavalla tapahtunut ohjelmien lähettäminen edelleen antenniverkon kautta on ollut ohjelmien ja niihin sisältyvien teoksien levittämistä yleisön keskuuteen ja niiden esittämistä julkisesti. Tätä arviota ei muuta se seikka, että antenniverkot ovat olleet ulkopuolisilta suljetut tai että lähettäminen ei ole tapahtunut varsinaisesti ansiotarkoituksessa. Kantaa tukee myös tekijänoikeuslain 22 a §:n säätämiseen johtanut hallituksen esitys (HE 235/1985 s 12), jonka perusteluissa todetaan: "Kaapeliverkoissa tapahtuva lähettäminen on puolestaan julkinen esitys, jos verkko on avoin - siihen voi periaatteessa liittyä kuka tahansa - tai jos verkko on laaja". Vielä voidaan todeta, että muissa Pohjoismaissa on lainsäädännössä, oikeuskäytännössä tai sopimuskäytännössä pidetty julkisena esittämisenä yleisradiolähetysten edelleen lähettämistä yli 25 kotitalouteen.

A ja B ovat tienneet, että Kopiosto r.y. oli toistuvasti vaatinut yhtiöitä hankkimaan tekijänoikeuslain 22 a §:ssä (54/1986) tarkoitetun luvan Ruotsin television ohjelmien edelleen lähettämiselle. A ja B ovat siten rikkoneet tekijänoikeuden suojaksi säännöstä törkeästä varomattomuudesta. Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, ettei ole syytä muuttaa hovioikeuden tuomiota siltä osin kuin A:n ja B:n syyksi on luettu tekijänoikeusrikkomus.

Tekijänoikeuslain 57 §:n 1 momentin nojalla maksettavaksi tuomittava hyvitys määrätään jo itse sovellettavan säännöksen mukaan kohtuulliseksi. Hyvityksen osalta ei, toisin kuin saman pykälän 3 momentin mukaan 2 momentissa tarkoitetun vahingonkorvauksen osalta, sovelleta vahingonkorvauslakia eikä A:n ja B:n sekä osakeyhtiöiden maksettaviksi tuomittuja hyvityksiä ole mahdollista alentaa valituksessa vaaditulla tavalla niitä vielä erikseen sovittelemalla.

Näillä ja muutoin hovioikeuden tuomiosta ilmenevillä perusteilla Korkein oikeus on ratkaissut asian tuomiolauselmasta ilmenevällä tavalla.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.