16.12.2020

Päätös, jota valitus koskee

Pohjois-Suomen hallinto-oikeus 16.3.2018 nro 18/0117/2

Hakemus hallinto-oikeudelle

C on hallinto-oikeudelle osoittamassaan hakemuksessa vaatinut, että S:n kaupunki velvoitetaan maksamaan hänelle palkkiota D:n ja E:n hoitamisesta 1.5.2015 alkaen.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Pohjois-Suomen hallinto-oikeus on, siltä osin kuin korkeimmassa hallinto-oikeudessa nyt on kysymys, käsitellyt asian hallintoriita-asiana. Hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään hyväksynyt hakemuksen ja velvoittanut S:n kaupungin maksamaan C:lle perhehoitolain mukaisen palkkion ja kulukorvauksen 1.5.2015 alkaen.

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään seuraavasti:

Sovellettavat oikeusohjeet

Lastensuojelulain 32 §:n 2 momentin mukaan sosiaalihuollosta vastaavan toimielimen tulee ryhtyä toimenpiteisiin lapsen huollon järjestämiseksi vanhempien välisellä sopimuksella tai tuomioistuimen päätöksellä, jos tätä on lapsen edun kannalta pidettävä aiheellisena.

Saman pykälän 3 momentin mukaan henkilölle, jolle on uskottu lapsen huolto lapsen vanhempien ohella tai sijasta ja jonka luona lapsi asuu, tulee tarvittaessa turvata perhehoitajalain (312/1992) 4 §:n 1 ja 2 momentissa mainitut edellytykset lapsen hoitamiseksi ja kasvattamiseksi.

Kun lapsen hoito ja huolenpito on järjestetty kodin ulkopuolisen sijoituksen sijasta läheisverkoston kartoituksen perusteella huoltajuus- tai oheishuoltajuusmääräyksellä muun kuin biologisen vanhemman luona, tulee lasta hoitavalle henkilölle perhehoitolain 16 §:n 3 momentin mukaan maksaa tämän lain mukainen hoitopalkkio, 17 §:n mukainen kulukorvaus ja 18 §:n mukainen käynnistämiskorvaus.

Asiassa saatu selvitys ja oikeudellinen arvio

S:n kaupungin lastensuojelun palveluesimiehen päätöksestä ilmenee, että D ja E ovat olleet sijoitettuina avohuollon tukitoimena C:n perheeseen ajalla 7.9. - 30.11.2014. S:n kaupungin sosiaali- ja terveystoimen sosiaalityöntekijä on lasten äidin kuoltua sijoittanut lapset 1.12.2014 kiireellisesti C:n perheeseen.

S:n kaupungin sosiaali- ja terveystoimen viranhaltija on laittanut lasten oheishuoltajuutta (oikeastaan sijaishuoltajuutta) koskevan asian vireille käräjäoikeuteen. S:n kaupungin käräjäoikeus on määrännyt C:n 7.1.2015 D:n sijaishuoltajaksi ja 18.3.2015 E:n oheishuoltajaksi siten, että C päättää yksin E:n asuinpaikasta.

S:n kaupunki on maksanut C:lle perhehoitolain mukaisesti hoitopalkkiota, kulukorvausta ja käynnistämiskorvausta 30.4.2015 saakka. Lasten kotikunta on 1.5.2015 alkaen ollut T:n kunta.

S:n kaupungin sosiaali- ja terveystoimi on myötävaikuttanut lasten sijoitukseen C:n luokse ja maksanut C:lle perhehoitolain mukaista palkkiota ja korvauksia lasten hoidosta lastensuojelulain 32 §:ssä tarkoitetulla tavalla. S:n kaupungin vastuuseen D:lle ja E:lle järjestetyn hoidon kustannuksista ei näissä olosuhteissa ole vaikutusta sillä seikalla, että lasten kotikunta on muuttunut T:n kunnaksi. Tämän vuoksi D:n ja E:n hoidon kustannuksista myös 1.5.2015 alkaen vastaa S:n kaupunki.

Hallinto-oikeuden soveltamat oikeusohjeet

Hallintolainkäyttölaki 69 §

Lastensuojelulaki 32 § 2 ja 3 momentti

Perhehoitolaki 16 § 3 momentti, 17 §, 18 § ja 23 § 5 momentti

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Aila Kovana, Anna-Kaisa Marski ja Antti Toppari. Esittelijä Marko Vasankari.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

1. Korkein hallinto-oikeus on tutkinut asian. Valitus hylätään. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

2. S:n kaupunki velvoitetaan korvaamaan C:n oikeudenkäyntikulut korkeimmassa hallinto-oikeudessa 279 eurolla viivästyskorkoineen. Muilta osin oikeudenkäyntikuluvaatimus hylätään. Viivästyskorko määräytyy korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaisesti siitä lukien, kun kuukausi on kulunut korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen antamisesta.

Perustelut

1. Pääasia

Sovellettavat oikeusohjeet

Lastensuojelulain 32 §:n 1 momentin mukaan ennen lapsen sijoittamista kodin ulkopuolelle on selvitettävä lapsen vanhemman, jonka luona lapsi ei pääasiallisesti asu, sukulaisten tai muiden lapselle läheisten henkilöiden mahdollisuudet ottaa lapsi luokseen asumaan tai muutoin osallistua lapsen tukemiseen. Lapsen asumista ja sijoituspaikkaa koskeva asia on ratkaistava aina lapsen edun mukaisella tavalla.

Pykälän 2 momentin mukaan sosiaalihuollosta vastaavan toimielimen tulee ryhtyä toimenpiteisiin lapsen huollon järjestämiseksi vanhempien välisellä sopimuksella tai tuomioistuimen päätöksellä, jos tätä on lapsen edun kannalta pidettävä aiheellisena.

Pykälän 3 momentin mukaan henkilölle, jolle on uskottu lapsen huolto lapsen vanhempien ohella tai sijasta ja jonka luona lapsi asuu, tulee tarvittaessa turvata perhehoitajalain (312/1992) 4 §:n 1 ja 2 momentissa mainitut edellytykset lapsen hoitamiseksi ja kasvattamiseksi.

Perhehoitajalaki on sittemmin kumottu perhehoitolailla (263/2015), joka on tullut voimaan 1.4.2015.

Hallituksen esityksessä lastensuojelulaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 252/2006 vp) lastensuojelulain 32 §:n 2 ja 3 momentin yksityiskohtaisissa perusteluissa todetaan muun ohella seuraavaa:

”Ehdotetun säännöksen [2 momentti] tarkoituksena on täsmentää lapsen huollosta annettavan määräyksen suhdetta huostaanottoon. Jos lapsen tilanne voidaan turvata siten, että hänen läheisverkostostaan löytyy lapsen kannalta sopiva henkilö tai perhe huolehtimaan hänen hoidostaan ja huollostaan, on ensisijaisesti haettava lapsen huoltoa ja asumista koskevaa määräystä.

(---)

Ehdotettu 3 momentti on tarkoitettu sovellettavaksi tilanteissa, joissa lapsen huostaanotto voidaan välttää siirtämällä lapsen huolto muulle henkilölle kuin lapsen vanhemmalle.”

Lastensuojelulain 16 a §:n 1 momentin mukaan lastensuojelun kustannuksista vastaa lapsen kotikunta, ellei muualla laissa toisin säädetä. Pykälän 3 momentin mukaan lapsen sijaishuollon kustannuksista vastaa se kunta, jossa lapsen sijaishuollon järjestämisen tarve on syntynyt.

Lastensuojelulain ym. lakien muuttamista koskevan hallituksen esityksen (HE 225/2009 vp) 16 a §:n 3 momentin yksityiskohtaisissa perusteluissa on todettu seuraavaa:

”Sijaishuolto pitäisi lastensuojelulain 49 §:n mukaisesti sisällään paitsi huostaanoton perusteella järjestetyn sijaishuollon, myös kiireellisen sijoituksen tai tuomioistuimen väliaikaisen määräyksen perusteella järjestetyn sijaishuollon.”

Perhehoitolain 16 §:n 3 momentin mukaan, kun lapsen hoito ja huolenpito on järjestetty kodin ulkopuolisen sijoituksen sijasta läheisverkoston kartoituksen perusteella huoltajuus- tai oheishuoltajuusmääräyksellä muun kuin biologisen vanhemman luona, tulee lasta hoitavalle henkilölle maksaa perhehoitolain 16 §:n mukainen hoitopalkkio, 17 §:n mukainen kulukorvaus ja 18 §:n mukainen käynnistämiskorvaus.

Asiassa saatu selvitys

D ja E ovat olleet sijoitettuina avohuollon tukitoimena sukulaisensa C:n perheeseen ajalla 7.9. - 30.11.2014. S:n kaupungin sosiaali- ja terveystoimen sosiaalityöntekijä on lasten äidin kuoltua sijoittanut lapset 1.12.2014 kiireellisesti C:n perheeseen.

S:n kaupunki on pannut vireille lasten sijaishuoltajuutta koskevat asiat vireille S:n kaupungin käräjäoikeudessa. Käräjäoikeus on määrännyt C:n 7.1.2015 D:n sijaishuoltajaksi ja 18.3.2015 E:n oheishuoltajaksi siten, että C päättää yksin E:n asuinpaikasta.

S:n kaupunki on maksanut C:lle perhehoitolain mukaisesti hoitopalkkiota, kulukorvausta ja käynnistämiskorvausta 30.4.2015 saakka ja tämän jälkeen evännyt palkkion ja kulukorvauksen 1.5.2015 alkaen, koska lasten kotikunta on samasta päivästä alkaen ollut T:n kunta.

Oikeudellinen arvio

Korkein hallinto-oikeus toteaa, että asiassa on kyse lastensuojelulain 32 §:ssä tarkoitetusta tilanteesta, jossa lasten kodin ulkopuolinen sijoitus on vältetty läheisverkoston kartoituksen perusteella oheishuoltajuus- ja sijaishuoltajuusmääräyksillä. Lastensuojelulain 32 §:n 3 momentin ja perhehoitolain 16 §:n 3 momentin perusteella on selvää, että tällöin oheis- ja sijaishuoltajalle, jonka luona lapset asuvat, tulee maksaa perhehoitolain mukainen hoitopalkkio, kulukorvaus ja käynnistämiskorvaus.

Lainsäädäntö ei sisällä nimenomaista vastausta siihen, mikä kunta vastaa oheis- ja sijaishuoltajalle perhehoitolain nojalla maksettavien palkkion ja korvausten kustannuksista asiassa käsillä olevan kaltaisessa tilanteessa, jossa lasten kotikunta on muuttunut oheishuoltajuusmääräyksen seurauksena. Lastensuojelulain 16 a §:n 3 momentin mukaan sijaishuollon kustannuksista vastaa se kunta, jossa sijaishuollon järjestämisen tarve on syntynyt. Perhehoitolain mukaiset palkkio ja korvaukset eivät ole säännöksessä tarkoitettuja sijaishuollon kustannuksia.

Asiassa on siten ratkaistavana, onko hallinto-oikeus voinut velvoittaa S:n kaupungin maksamaan C:lle D:n ja E:n hoidosta perhehoitolain mukaista hoitopalkkiota ja kulukorvausta 1.5.2015 alkaen, vaikka kyse ei ole sijaishuollon kustannuksista.

Perhehoitolain nojalla oheis- ja sijaishuoltajalle maksettavassa palkkiossa ja kulukorvauksessa ei sanamuodon mukaisesti tulkiten ole kyse sijaishuollon kustannuksista. Edellä lainsäädännön tavoitteista ja systematiikasta esitetyn perusteella korkein hallinto-oikeus kuitenkin katsoo, että lastensuojelulain 16 a §:n 3 momentin kustannusvastuuta koskevaa säännöstä on sovellettava myös tilanteessa, jossa kodin ulkopuolinen sijoitus on vältetty läheisverkoston kartoituksen perusteella oheishuoltajuus- ja sijaishuoltajuusmääräyksillä lastensuojelulain 32 §:ssä tarkoitetulla tavalla. Esillä olevassa asiassa on selvää, että sijaishuollon järjestämisen tarve on syntynyt S:n kaupungissa lasten äidin kuoltua. S:n kaupunki on myötävaikuttanut lapsen hoidon ja huolenpidon järjestämiseen oheishuoltajuus- ja sijaishuoltajuusmääräyksillä. S:n kaupunki on siten tullut velvoittaa maksamaan C:lle perhehoitolain mukaista hoitopalkkiota ja kulukorvausta D:n ja E:n hoidosta 1.5.2015 alkaen.

Tämän vuoksi ja kun otetaan huomioon korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, hallinto-oikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen ei ole perusteita.

2. Oikeudenkäyntikulut

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisun lopputulos huomioon ottaen olisi kohtuutonta, jos C joutuisi pitämään oikeudenkäyntikulunsa eli yleisen oikeusavun omavastuuosuuden vahinkonaan. Tämän vuoksi S:n kaupunki on hallintolainkäyttölain (1996/586) 74 §:n nojalla velvoitettava korvaamaan C:n oikeudenkäyntikulut korkeimmassa hallinto-oikeudessa edellä ratkaisuosasta ilmenevällä tavalla.

Ottaen huomioon korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu 3.1.2005 taltio 2 (lyhyt ratkaisuseloste) S:n kaupunkia ei ole pidettävä tässä asiassa oikeusapulain 22 §:n 1 momentissa tarkoitettuna oikeusavun saajan vastapuolena. Näin ollen oikeudenkäyntikuluvaatimus tulee hylätä muilta osin.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Anne E. Niemi, Eija Siitari, Outi Suviranta, Janne Aer, Petri Helander, Toomas Kotkas, Ari Wirén ja Antti Pekkala. Asian esittelijä Anne Rautiainen.

Äänestyslausunto

Eri mieltä olleen oikeusneuvos Outi Suvirannan äänestyslausunto:

”Kumoan hallinto-oikeuden päätöksen ja hylkään C:n hallintoriitahakemuksen.

Sovellettavat säännökset

Lastensuojelulain 16 §:n 1 momentin mukaan lastensuojelun järjestämisestä vastaa lapsen tai nuoren kotikunta.

Saman lain 16 a §:n 1 momentin mukaan lastensuojelun kustannuksista vastaa lapsen kotikunta, ellei muualla laissa toisin säädetä.

Saman lain 32 §:n 3 momentin mukaan henkilölle, jolle on uskottu lapsen huolto lapsen vanhempien ohella tai sijasta ja jonka luona lapsi asuu, tulee tarvittaessa turvata perhehoitajalain (312/1992) 4 §:n 1 ja 2 momentissa mainitut edellytykset lapsen hoitamiseksi ja kasvattamiseksi.

Perhehoitajalaki on kumottu perhehoitolailla (263/2015), jota sovelletaan perhehoitajalain asemesta.

Asiassa saatu selvitys

D:n (---) ja E:n (---) äiti ja ainoa huoltaja on kuollut 1.12.2014.

S:n kaupungin käräjäoikeus on 7.1.2015 määrännyt lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain nojalla C:n D:n sijaishuoltajaksi. Käräjäoikeus on 18.3.2015 määrännyt E:n isän hänen huoltajakseen ja C:n hänen oheishuoltajakseen. C päättää yksin E:n asuinpaikasta.

D ja E ovat olleet sijoitettuna sukulaisensa C:n luona S:n kaupungin lastensuojeluviranomaisten järjestämän avohuollon tukitoimen tai kiireellisen sijoituksen perusteella 7.9.2014 - 31.1.2015.

Lasten kotikunta on muuttunut S:n kaupungista T:n kunnaksi 1.5.2015 alkaen.

S:n kaupunki on maksanut C:lle perhehoitolain 16 §:n mukaista hoitopalkkiota ja 17 §:n mukaista kulukorvausta 30.4.2015 saakka sekä 18 §:n mukaista käynnistämiskorvausta. S:n kaupunki on kieltäytynyt maksamasta hoitopalkkiota ja kulukorvausta 1.5.2015 lukien, koska lasten kotikunta on T:n kunta eikä S:n kaupunki vastaa lasta hoitavalle henkilölle kuuluvasta hoitopalkkiosta ja kulukorvauksesta.

C on hallinto-oikeudessa vaatinut, että S:n kaupunki velvoitetaan maksamaan hänelle perhehoitolain mukaista palkkiota ja kulukorvausta edelleen 1.5.2015 lukien.

Oikeudellinen arviointi ja lopputulos

Esillä olevassa asiassa on kysymys siitä, onko S:n kaupunki velvollinen turvaamaan C:lle, jolle on uskottu D:n ja E:n huolto lapsen vanhemman ohella tai sijasta ja jonka luona lapset asuvat, lastensuojelulain 32 §:n 3 momentissa tarkoitetut edellytykset lasten hoitamiseksi ja kasvattamiseksi.

D:n ja E:n jäätyä vaille huoltajaa heidän huoltonsa on järjestetty käräjäoikeuden päätöksillä. Lapset ovat asuneet sijais- ja oheishuoltajansa C:n luona T:n kunnassa, joka on ollut myös lasten kotikunta 1.5.2015 alkaen

Lastensuojelulain 16 a §:n 1 momentista ilmenee, että lastensuojelun kustannuksista vastaa lapsen kotikunta, ellei muualla laissa toisin säädetä. Muualla laissa ei ole säännöksiä, joiden perusteella lasten aiempi kotikunta olisi velvollinen turvaamaan oheis- tai sijaishuoltajan edellytykset lapsen hoitamiseksi ja kasvattamiseksi lastensuojelulain 32 §:n 3 momentissa tarkoitetulla tavalla nyt esillä olevissa tilanteissa eli tilanteissa, joissa ainoan huoltajan kuoltua lasten huolto on järjestetty sijais- ja oheishuoltoa koskevilla määräyksillä. Lapsia ei tällöin sijoiteta kodin ulkopuolelle lastensuojelulain 32 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla, vaan heille järjestetään käräjäoikeuden päätöksellä uusi koti. Tämän vuoksi katson, että hallinto-oikeuden päätös on kumottava ja C:n S:n kaupunkiin kohdistamat vaatimukset hylättävä.

Enemmistön pääasiaratkaisun pohjalta asiaa arvioiden olen oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta samaa mieltä kuin enemmistö.”