KHO:2017:118
- Asiasanat
- Kunnallisasia, Vaalilautakunta, Kokoonpano, Varsinainen jäsen, Varajäsen
- Tapausvuosi
- 2017
- Antopäivä
- Diaarinumero
- 3162/3/15
- Taltio
- 3355
Hyvinkään kaupunginhallitus oli 2.3.2015 asettanut vaalilautakunnat 19.4.2015 toimitettavia eduskuntavaaleja varten jakaen vaalilautakuntien jäsenten ja varajäsenten paikat puolueiden vuoden 2011 eduskuntavaaleissa Hyvinkäällä saaman äänimäärän perusteella.
Kaupunginhallitus oli vaalilautakuntien kokoonpanosta päättäessään valinnut vaalilautakuntiin varsinaisiksi jäseniksi kaksi edustajaa samoista puolueista Suomen Kommunistinen Puolue r.p:n jäädessä ainoana puolueena ilman varsinaisen jäsenen paikkaa.
Korkein hallinto-oikeus katsoi, että vaalilain 15 §:n 2 momentti edellyttää eduskuntavaalien yhteydessä sitä, että asetettavaan vaalilautakuntaan ei voida valita useampaa samaa puoluetta edustavaa varsinaista jäsentä, jos samalla jokin kyseisessä vaalipiirissä edellisissä eduskuntavaaleissa ehdokkaita asettanut ja vaalilautakuntaan edustajaehdokkaan nimennyt puolue jäisi vaille edustusta vaalilautakunnan varsinaisissa jäsenissä. Vastaava vaatimus koski vaalilautakunnan varajäsenten valintaa. Korkein hallinto-oikeus katsoi lisäksi, että jos asetettavia vaalilautakuntia on useita, on pyrittävä siihen, että kukin edellisissä eduskuntavaaleissa ehdokkaita asettanut puolue saa edustajansa ainakin johonkin asetettavista vaalilautakunnista. Kaupunginhallituksen päätös oli vaalilain 15 §:n 2 momentin vastainen ja siten kuntalain 90 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla lainvastainen. Korkein hallinto-oikeus hylkäsi kaupunginhallituksen valituksen hallinto-oikeuden päätöksestä, jolla kaupunginhallituksen päätös 2.3.2015 ja kaupunginhallituksen oikaisuvaatimuspäätös 23.3.2015 oli kumottu.
Vaalilaki 15 § 1 ja 2 momentti
Päätös, jota valitus koskee
Helsingin hallinto-oikeus 9.9.2015 nro 15/0697/2
Asian aikaisempi käsittely
Hyvinkään kaupunginhallitus oli 2.3.2015 (§ 48) nimennyt 19.4.2015 toimitettavia eduskuntavaaleja varten vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenet ja varajäsenet esittelijän muutetun esityksen mukaisesti. Päätöksen esittelytekstissä on muun ohessa todettu, että vaalilautakuntien ja -toimikuntien paikat on jaettu puolueille vuoden 2011 eduskuntavaalien Hyvinkäällä toteutuneen tuloksen mukaan.
Kaupunginhallitus on päätöksellään 23.3.2015 (§ 52) hylännyt Suomen Kommunistisen puolueen (SKP) Hyvinkään osaston oikaisuvaatimuksen edellä mainitusta kaupunginhallituksen päätöksestä.
Hallinto-oikeuden ratkaisu
Helsingin hallinto-oikeus on Suomen Kommunistinen puolue r.p:n Hyvinkään osaston / A:n valituksesta kumonnut Hyvinkään kaupunginhallituksen päätökset 2.3.2015 (§ 48) ja 23.3.2015 (§ 52).
Perustelut
Sovellettavat oikeusohjeet
Vaalilain 15 §:n 1 momentin mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava: 1) kutakin äänestysaluetta varten vaalilautakunta , johon kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään kolme; sekä 2) laitoksessa toimitettavaa ennakkoäänestystä varten yksi tai useampi vaalitoimikunta , joihin kuhunkin kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja yksi muu jäsen sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään kolme. Saman pykälän 2 momentin mukaan sekä vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan jäsenten että niiden varajäsenten tulee mahdollisuuksien mukaan edustaa asianomaisessa vaalipiirissä edellisissä eduskuntavaaleissa ehdokkaita asettaneita puoluerekisteriin merkittyjä puolueita. Kunnallisvaaleissa jäsenten ja varajäsenten tulee kuitenkin vastaavasti edustaa kunnassa edellisissä kunnallisvaaleissa ehdokkaita asettaneita äänestäjäryhmiä. Vaalilautakunnan varajäsenet ja vaalitoimikunnan varajäsenet laitoksissa toimitettavaa ennakkoäänestystä varten on asetettava siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan. Vaaleissa ehdokkaana oleva ei voi olla vaalitoimikunnan jäsenenä eikä varajäsenenä.
Asiassa saatu selvitys ja oikeudellinen arviointi
Kaupunginhallitus on päätöksellään 2.3.2015 § 48 asettanut Hyvinkään kaupungin äänestysalueille vaalilautakunnat vuoden 2015 eduskuntavaaleja varten. Valituksessa on katsottu, että vaalilautakuntien varsinaisten jäsenten paikkoja ei ole jaettu puolueiden kesken siten kuin vaalilain 15 §:n säännöksessä edellytetään, koska samasta puolueesta on valittu useisiin vaalilautakuntiin kaksi edustajaa varsinaisiksi jäseniksi Suomen Kommunistinen Puolue r.p.:n jäädessä kokonaan ilman varsinaisen jäsenen paikkaa. Valituksen mukaan vaalilautakunnan paikkoja ei voi jakaa suoraan puolueiden edellisissä eduskuntavaaleissa (2011) saamien ääniosuuksien mukaan.
Asiakirjoista saadun selvityksen mukaan ehdokkaita vaalilautakuntiin oli pyydetty edellisissä eduskuntavaaleissa Uudenmaan vaalipiirissä edustettuina olleilta puolueilta. Ehdokkaita oli saatu kahdeksalta puolueelta, joita olivat Suomen Kommunistinen Puolue r.p:n lisäksi Kansallinen Kokoomus r.p., Suomen Sosialidemokraattinen Puolue r.p., Perussuomalaiset r.p., Vihreä liitto r.p., Vasemmistoliitto r.p., Suomen Keskusta r.p. ja Suomen Kristillisdemokraatit r.p. Kaupunginhallituksen mukaan vaalilautakuntien paikat oli jaettu puolueille vuoden 2011 eduskuntavaalien Hyvinkäällä toteutuneen tuloksen mukaisesti. Lausunnon liitteestä ilmenee, että Kansallinen Kokoomus r.p:n ääniosuus annetuista äänistä on ol-lut noin 25 %, Suomen Sosialidemokraattinen Puolue r.p:n noin 24 %,
Perussuomalaiset r.p:n noin 22 %, Vihreä liitto r.p:n, Vasemmistoliitto r.p:n ja Suomen Keskusta r.p:n noin 7 - 8 % sekä Suomen Kristillisdemokraatit r.p:n 2,9 % ja Suomen Kommunistinen Puolue r.p:n 0,4 %.
Kaupunginhallitus oli valinnut vuoden 2015 eduskuntavaaleja varten 15 vaalilautakuntaa. Kuhunkin vaalilautakuntaan oli valittu viisi jäsentä ja kolme varajäsentä. Jäseniä on siten ollut yhteensä 120, joista puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat mukaan lukien varsinaisia jäseniä 75 ja varajäseniä 45. Valituksenalaisen päätöksen § 52 liitteestä ilmenee, että äänestysalueen 1 vaalilautakuntaan varsinaisiksi jäseniksi oli valittu kaksi edustajaa Kansallinen Kokoomus r.p:sta ja kaksi edustajaa Perussuomalaiset r.p:sta, äänestysalueen 4 vaalilautakuntaan varsinaisiksi jäseniksi kaksi edustajaa Suomen Kristillisdemokraatit r.p:sta ja kaksi jäsentä Suomen Sosialidemokraattinen Puolue r.p:sta sekä äänestysalueiden 2, 8, 12 ja 14 vaalilautakuntiin kuhunkin kaksi Kansallinen Kokoomus r.p:n edustajaa varsinaisiksi jäseniksi. Varsinaisiksi jäseniksi äänestysalueiden 7, 10, 11 ja 13 vaalilautakuntiin oli valittu kuhunkin kaksi Suomen Sosialidemokraattinen Puolue r.p:n edustajaa ja äänestysalueiden 6 ja 9 vaalilautakuntiin kuhunkin kaksi Perussuomalaiset r.p:n edustajaa. Suomen Kommunistinen Puolue r.p:n edustajia on valittu varajäseniksi äänestysalueiden 1, 3, 5 ja 11 vaalilautakuntiin yksi kuhunkin.
Vaalilain 15 §:n 2 momentin mukaan sekä vaalilautakunnan jäsenten että niiden varajäsenten tulee mahdollisuuksien mukaan edustaa asianomaisessa vaalipiirissä edellisissä eduskuntavaaleissa ehdokkaita asettaneita puoluerekisteriin merkittyjä puolueita. Lain sanamuodosta ilmenee, että siinä tarkoitettua vaalilautakuntien poliittista edustavuutta tarkastellaan erikseen jäsenten ja varajäsenten osalta.
Säännöksen sääntelyn tarkoituksena on poliittisen edustavuuden turvaaminen vaalilautakunnassa. Lähtökohtaisesti tämän voidaan katsoa edellyttävän, että ehdotuksia jäseniksi ja varajäseniksi lautakuntaan tehneet puolueet ovat lautakunnassa edustettuina mahdollisimman tasapuolisesti. Mainitussa lainkohdassa ei ole nimenomaisesti kielletty, että puolueiden edellisissä eduskuntavaaleissa saamaa kannatusta ei voisi ottaa huomioon vaalilautakunnan kokoonpanossa. Lähtökohtaisesti tällaiselle menettelylle ei siis ole estettä. Käsiteltävänä olevassa tapauksessa mikään asianomaisista puolueista ei ole jäänyt kokonaan vaille paikkaa. Vaalilautakuntiin on kuitenkin valittu edellä mainitulla tavalla varsinaiseksi jäseneksi kaksi edustajaa samoista puolueista Suomen Kommunistinen Puolue r.p:n jäädessä ainoana puolueena ilman varsinaisen jäsenen paikkaa.
Hallinto-oikeus katsoo asiassa saadun selvityksen perusteella, että vaalilautakuntien kokoonpanosta päätettäessä ei ole otettu huomioon vaalilain 15 §:n 2 momentin vaatimusta siitä, että varsinaisten jäsenten tulee mahdollisuuksien mukaan edustaa vaalipiirissä edellisissä eduskuntavaaleissa ehdokkaita asettaneita puoluerekisteriin merkittyjä puolueita. Sillä kaupunginhallituksen esittämällä seikalla, että vaalilautakuntia on sittemmin täydennetty eikä Suomen Kommunistinen Puolue r.p. ole tuolloin esittänyt ehdokasta, ei ole merkitystä valituksenalaisen päätöksen lainmukaisuutta arvioitaessa.
Kaupunginhallituksen päätökset ovat valituksessa esitetyillä perusteilla lainvastaiset.
Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Anja Sahla, Rita Ruuhimäki ja Kaija Sarasma, joka on myös esitellyt asian.
Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa
Hyvinkään kaupunginhallitus on valituksessaan vaatinut, että Helsingin hallinto-oikeuden päätös kumotaan.
Kaupunginhallitus on uudistanut asiassa aikaisemmin lausumansa ja esittänyt vaatimuksensa tueksi lisäksi muun ohella seuraavaa:
Suomen Kommunistinen Puolue r.p:n Hyvinkään osaston (myöhemmin SKP) valitus ei ole miltään osin kohdistunut vaalitulokseen, vaan kunnanhallituksen harkintavaltaan vaalilautakunnan kokoonpanoa määrättäessä ja demokratian toteutumiseen pienpuolueiden ja oppositiopuolueiden osalta tätä valintaa tehtäessä. Kyse on näin ollen vaalilain 15 §:n sanamuodon oikeasta tulkinnasta.
Vaalilain 15 §:ssä edellytetään, että vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien jäsenet edustavat mahdollisuuksien mukaan asianomaisessa vaalipiirissä edellisissä eduskuntavaaleissa ehdokkaita asettaneita puoluerekisteriin merkittyjä puolueita.
Paikkajakoa harkittaessa kaikkien puolueiden etu tulee tasapuolisesti ottaa huomioon. Lain sanamuodossa ei ole määritelty, miten tasapuolisuus toteutetaan paikkajaossa. Vaalilain ainoa ohje on, että varsinaisten jäsenten ja varajäsenten tulee mahdollisuuksien mukaan edustaa edellisissä eduskuntavaaleissa ehdokkaita asettaneita puoluerekisteriin merkittyjä puolueita.
Hyvinkään kaupungissa vaalilautakuntiin on nimetty puheenjohtaja, varapuheenjohtaja sekä kolme varsinaista jäsentä. Varajäseniä on nimetty kolme sijaantulojärjestyksessä eli varajäsenet eivät ole henkilökohtaisia. Hyvinkään kaupungissa on 15 äänestysaluetta, joten varsinaisia jäseniä on nimetty 75 ja varajäseniä 45.
Hyvinkään kaupunginhallitus on varsinaisia ja varajäseniä valittaessa noudattanut vaalilain säännöksiä. Lain sanamuoto "mahdollisuuksien mukaan" pitää sisällään myös harkinnan. Tätä kaupunginhallituksen harkintavaltaa kuitenkin ohjaavat ja rajaavat hyvän hallinnon periaatteet, jotka asettavat viranomaisten toiminnalle vähimmäisvaatimukset. Kunnanhallitus ei esimerkiksi voi tarkoitussidonnaisuusperiaatteen vastaisesti käyttää harkintavaltaansa väärin.
Käsiteltävässä tapauksessa tärkeä harkintaa ohjaava oikeusperiaate on ehdokkaita asettaneiden puolueiden yhdenvertainen ja tasapuolinen kohtelu. Yhdenvertaisuutta ja tasapuolisuutta voidaan tarkastella kahdesta näkökulmasta:
1. Onko jokaiselle puolueelle taattava yksi paikka siitä riippumatta, onko puolue saanut neljänneksen äänistä vai 0,4 prosenttia äänistä?
2. Onko oikeudenmukaisempaa, että puolueen vaalitulos ja äänestäjiltä saama luottamus otetaan huomioon paikkajaossa niin, että puolueelle jaetaan paikkoja niiden edellisissä vaaleissa saaman äänimäärän suhteessa?
Hyvinkään kaupunginhallituksen näkemys on, että lain sanonta "mahdollisuuksien mukaan" jättää asian tältä osin kunkin kunnan harkintaan. Mikäli lainsäätäjä olisi halunnut, että jokaiselle puolueelle on edellisten vaalien vaalituloksesta riippumatta aina annettava yksi paikka, lain sana- muoto olisi kirjoitettu ehdottomampaan muotoon. On ollut oikeudenmukaista, että vaalilautakuntapaikat on jaettu eduskuntavaalien toteutuneen tuloksen mukaisesti niin, että enemmän ääniä saaneet ovat saaneet paikkoja vaalimenestyksen suhteessa.
SKP:n edellisissä vaaleissa saama kannatusprosentti on ollut 0,4, mikä ei ole riittänyt varsinaisen jäsenen paikkaan. Tosiasiassa varsinaisena vaalipäivänä vaalityöskentelyyn osallistuvat myös varajäsenet. Näin demokratia on toteutunut kaikkien puolueiden osalta. Valitukseen liitetyistä työvuorolistoista ilmenee, että myös SKP:n edustajat ovat osallistuneet tasavertaisesti vaalilautakuntien työhön. Tämä on ollut vakiintunut käytäntö jo usean vaalin ajan. SKP:n edustajat ovat omalta osaltaan voineet toimia vaalivirkailijoina ja varmistua vaalien rehellisyydestä.
Hyvinkään kaupunki joutui täydentämään valintoja useamman kerran 2.3.2015 tehdyn päätöksen jälkeen. Myös SKP:n edustajilla on ollut mahdollisuus tulla valituksi varsinaiseksi jäseneksi, mutta pyydettyjä ehdokkaita ei ole saatu täydennyspäätöksiä varten. Lisäksi myös SKP:tä on pyydetty nimeämään naispuolinen ehdokas äänestysalueen 4 puheenjohtajan paikalle, mutta ehdokasta ei ole esitetty.
Yhtenä vaaleja koskevana näkökulmana on myös otettava huomioon, että varsinaisia jäseniä valitaan puheenjohtajisto mukaan lukien 75 ja varajäseniä 45. Koska varajäsenet eivät ole henkilökohtaisia varajäseniä, ei myöskään ole mahdollista, että kaikkien puolueiden edustajat tulevat yhdenmukaisesti nimetyiksi sekä varsinaiseksi jäseniksi että varajäseniksi. Toisin kuin kunnallisten toimielinten vaaleissa, vaalilautakuntien varajäsenet eivät myöskään edusta samaa puoluetta kuin varsinainen jäsen. Varsinaiset ja varajäsenet on valittu erikseen vaalilain edellyttämällä tavalla puolueiden välinen tasapuolisuus huomioon ottaen.
Vaalilain 15 §:ssä ei ole määrätty, että jokaiselle eduskuntavaaleissa edustettuna olleelle puolueelle olisi annettava paikka vaalilautakunnassa riippumatta sen edellisissä vaaleissa saamasta kannatuksesta. Hyvinkään kaupunginhallitus on harkinnut oikeudenmukaiseksi jakaa paikat puolueiden edellisissä vaaleissa saaman äänimäärän suhteessa. Vaalilautakuntien käytännön toiminnan, demokratian toteutumisen ja puolueiden yhdenvertaisen kohtelun kannalta on kuitenkin olennaista, että varajäsenet ovat osallistuneet vakiintuneen käytännön mukaisesti yhdessä varsinaisten jäsenten kanssa varsinaisen vaalipäivän työhön. Näin toimien menettely on tasapuolista myös niille puolueille, jotka ovat esittäneet ehdokkaita vaalilautakuntiin, mutta ovat edellä mainitun laskukaavan mukaisesti saaneet varajäsenen paikan.
Käytetty laskentamalli takaa oikeudenmukaisen kohtelun kaikille. On todennäköistä, että valintaprosessin toteutuessa Helsingin hallinto-oikeuden päätöksen mukaisesti vaalilautakuntien valinta tulisi entistä haasteellisemmaksi.
Suomen Kommunistinen Puolue r.p:n Hyvinkään osasto / A on antanut selityksen ja vaatinut, että valitus hylätään.
Tasapuolisena kohteluna ei voida pitää sitä, että Hyvinkäällä nimettiin vaalilautakuntien jäseniä useampia samasta puolueesta samaan vaalilautakuntaan varsinaisiksi jäseniksi. Kaupunginhallituksen kanta on ristiriidassa vaalilain 15 §:n 2 momentin kanssa.
SKP:n Hyvinkään osastolta pyydettiin ehdokkaita, ja osasto asetti vaalilautakuntiin neljä ehdokasta, jotka valittiin kaikki varajäseniksi vaalilautakuntiin, vaikka useissa lautakunnissa oli useita varsinaisia jäseniä samasta puolueesta.
Esillä olevassa asiassa ei ole kysymys vain vaalilain yksityiskohtaisesta tarkastelusta, vaan osasta kansalaisyhteiskunnan säilyttämistä.
Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu
Korkein hallinto-oikeus on tutkinut asian. Valitus hylätään. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.
Perustelut
Sovellettavat oikeusohjeet
Vaalilain 15 §:n (496/2013) 1 momentin mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava: 1) kutakin äänestysaluetta varten vaalilautakunta , johon kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään kolme; sekä 2) laitoksessa toimitettavaa ennakkoäänestystä varten yksi tai useampi vaalitoimikunta , joihin kuhunkin kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja yksi muu jäsen sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään kolme.
Saman pykälän 2 momentin mukaan sekä vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan jäsenten että niiden varajäsenten tulee mahdollisuuksien mukaan edustaa asianomaisessa vaalipiirissä edellisissä eduskuntavaaleissa ehdokkaita asettaneita puoluerekisteriin merkittyjä puolueita. Kunnallisvaaleissa jäsenten ja varajäsenten tulee kuitenkin vastaavasti edustaa kunnassa edellisissä kunnallisvaaleissa ehdokkaita asettaneita äänestäjäryhmiä. Vaalilautakunnan varajäsenet ja vaalitoimikunnan varajäsenet laitoksissa toimitettavaa ennakkoäänestystä varten on asetettava siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan. Vaaleissa ehdokkaana oleva ei voi olla vaalitoimikunnan jäsenenä eikä varajäsenenä.
Asiakirjoista saatu selvitys
Hyvinkään kaupunginhallitus on päätöksellään 2.3.2015 (§ 48) asettanut Hyvinkään kaupungin äänestysalueille vaalilautakunnat ja vaalitoimikunnan vuoden 2015 eduskuntavaaleja varten. Ehdokkaita vaalilautakuntiin ja -toimikuntaan oli pyydetty Uudenmaan vaalipiirissä edellisissä eduskuntavaaleissa ehdokkaita asettaneilta puolueilta. Ehdokkaita oli saatu kahdeksalta puolueelta, joita olivat Suomen Kommunistinen Puolue r.p:n lisäksi Kansallinen Kokoomus r.p., Suomen Sosialidemokraattinen Puolue r.p., Perussuomalaiset r.p., Vihreä liitto r.p., Vasemmistoliitto r.p., Suomen Keskusta r.p. ja Suomen Kristillisdemokraatit r.p.
Kaupunginhallitus oli valinnut vuoden 2015 eduskuntavaaleja varten 15 vaalilautakuntaa sekä vaalitoimikunnan. Kuhunkin vaalilautakuntaan oli valittu viisi jäsentä ja kolme varajäsentä. Jäseniä on siten ollut yhteensä 120, joista puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat mukaan lukien varsinaisia jäseniä 75 ja varajäseniä 45. Kaupunginhallituksen oikaisuvaatimuspäätöksen 23.3.2015 (§ 52) liitteestä ilmenee, että äänestysalueen 1 vaalilautakuntaan varsinaisiksi jäseniksi oli valittu kaksi edustajaa Kansallinen Kokoomus r.p:sta ja kaksi edustajaa Perussuomalaiset r.p:sta, äänestysalueen 4 vaalilautakuntaan varsinaisiksi jäseniksi kaksi edustajaa Suomen Kristillisdemokraatit r.p:sta ja kaksi jäsentä Suomen Sosialidemokraattinen Puolue r.p:sta sekä äänestysalueiden 2, 8, 12 ja 14 vaalilautakuntiin kuhunkin kaksi Kansallinen Kokoomus r.p:n edustajaa varsinaisiksi jäseniksi. Varsinaisiksi jäseniksi äänestysalueiden 7, 10, 11 ja 13 vaalilautakuntiin oli valittu kuhunkin kaksi Suomen Sosialidemokraattinen Puolue r.p:n edustajaa ja äänestysalueiden 6 ja 9 vaalilautakuntiin kuhunkin kaksi Perussuomalaiset r.p:n edustajaa. Suomen Kommunistinen Puolue r.p:n edustajia on valittu varajäseniksi äänestysalueiden 1, 3, 5 ja 11 vaalilautakuntiin yksi kuhunkin.
Kaupunginhallituksen päätöksistä ilmenee, että vaalilautakuntien paikat oli jaettu puolueille vuoden 2011 eduskuntavaalien Hyvinkäällä toteutuneen tuloksen mukaisesti. Kaupunginhallituksen hallinto-oikeudelle antaman lausunnon liitteestä ilmenee, että Kansallinen Kokoomus r.p:n ääniosuus annetuista äänistä on ollut noin 25 prosenttia, Suomen Sosialidemokraattinen Puolue r.p:n noin 24 prosenttia, Perussuomalaiset r.p:n noin 22 prosenttia, Vihreä liitto r.p:n, Vasemmistoliitto r.p:n ja Suomen Keskusta r.p:n noin 7 - 8 prosenttia sekä Suomen Kristillisdemokraatit r.p:n 2,9 prosenttia ja Suomen Kommunistinen Puolue r.p:n 0,4 prosenttia.
Suomen Kommunisten Puolue r.p:n Hyvinkään osaston mukaan vaalilautakuntien paikkojen jakaminen suoraan puolueiden edellisissä eduskuntavaaleissa saaman ääniosuuden mukaan on lainvastaista. Hyvinkään vaalilautakuntien varsinaisten jäsenten paikkojen jakamisessa ei ole noudatettu vaalilain 15 §:ää eikä oikeusministeriön vaaliohjeita, kun SKP:n edustajat on nimetty ainoastaan varajäseniksi.
Oikeudellinen arviointi
Asiassa on Hyvinkään kaupunginhallituksen valituksen johdosta ratkaistava, onko kaupunginhallitus vaalilautakuntien kokoonpanosta päättäessään ja valitessaan vaalilautakuntiin edellä todetulla tavalla varsinaisiksi jäseniksi kaksi edustajaa samoista puolueista Suomen Kommunistinen Puolue r.p:n jäädessä ainoana puolueena ilman varsinaisen jäsenen paikkaa jättänyt ottamatta huomioon vaalilain 15 §:n 2 momentissa säädetyn vaatimuksen, jonka mukaan sekä vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan varsinaisten jäsenten että varajäsenten tulee mahdollisuuksien mukaan edustaa asianomaisessa vaalipiirissä edellisissä eduskuntavaaleissa ehdokkaita asettaneita puoluerekisteriin merkittyjä puolueita.
Korkein hallinto-oikeus katsoo, että vaalilain 15 §:n 2 momentti edellyttää eduskuntavaalien yhteydessä sitä, että asetettavaan vaalilautakuntaan ei voida valita useampaa samaa puoluetta edustavaa varsinaista jäsentä, jos samalla jokin kyseisessä vaalipiirissä edellisissä eduskuntavaaleissa ehdokkaita asettanut ja vaalilautakuntaan edustajaehdokkaan nimennyt puolue jäisi vaille edustusta vaalilautakunnan varsinaisissa jäsenissä. Vastaava vaatimus koskee vaalilautakunnan varajäsenten valintaa. Kuten vaalilain 15 §:n 2 momentin sanamuodosta ilmenee, vaalilautakuntia asetettaessa varsinaisia jäseniä ja varajäseniä tarkastellaan omina ryhminään.
Korkein hallinto-oikeus katsoo lisäksi, että jos asetettavia vaalilautakuntia on useita, on pyrittävä siihen, että kukin edellisissä eduskuntavaaleissa ehdokkaita asettanut puolue saa edustajansa ainakin johonkin asetettavista vaalilautakunnista.
Hyvinkään kaupunginhallitus on valituksenalaisella päätöksellään vaalilautakuntia asettaessaan valinnut useampaan vaalilautakuntaan kaksi varsinaista jäsentä, jotka ovat edustaneet samaa puoluetta, vaikka varsinaiseksi jäseneksi olisi voitu valita vaalilautakunnissa edustajatta jäänyttä Suomen Kommunistinen Puolue r.p.:tta edustava henkilö. Suomen Kommunistinen Puolue r.p. on lisäksi jäänyt ilman varsinaisen jäsenen paikkaa, vaikka varsinaisten jäsenten paikkoja on ollut huomattavasti enemmän kuin puolueita, jotka olivat nimenneet edustajiaan ehdolle varsinaisiksi jäseniksi.
Näin ollen kaupunginhallituksen päätös on vaalilain 15 §:n 2 momentin vastainen ja siten kuntalain 90 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla lainvastainen. Sillä kaupunginhallituksen esittämällä seikalla, että vaalilautakuntia on sittemmin täydennetty eikä Suomen Kommunistinen Puolue r.p. ole tuolloin esittänyt ehdokasta, ei ole merkitystä valituksenalaisen päätöksen lainmukaisuutta arvioitaessa.
Näillä perusteilla ja kun otetaan huomioon korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, hallinto-oikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen ei ole perusteita.
Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Niilo Jääskinen, Alice Guimaraes-Purokoski, Outi Suviranta, Anne Nenonen ja Maarit Lindroos. Asian esittelijä Riitta Kreula.