4.7.2014

Päätös, jota valitus koskee

Keskusverolautakunta 8.5.2013 nro 21/2013

Asian käsittely keskusverolautakunnassa

Ennakkoratkaisuhakemus nyt kysymyksessä olevalta osin

A Oy on pankkiryhmistä riippumaton varainhoitopalveluja tarjoava yritys. Yhtiöllä on sijoituspalvelulain (14.12.2012/747) 3 luvun 2 §:ssä tarkoitettu Finanssivalvonnan myöntämä toimilupa sijoituspalvelutoiminnan harjoittamiseen.

A Oy tekee asiakkaidensa kanssa omaisuudenhoitoa koskevia sopimuksia, joissa sovitaan asiakkaan omaisuuden hoitamisesta asiakaskohtaisen sijoitussuunnitelman mukaisesti. Keskeisiä sijoitussuunnitelman valintaan vaikuttavia tekijöitä ovat sijoitusaika, tuottotavoite sekä asiakkaan riskinottokyky ja -halukkuus.

A Oy:n varainhoitajat vastaavat asiakkaidensa sijoitusomaisuuden analysoinnista ja sijoituskohteiden valinnasta asiakkaan kanssa laaditun omaisuudenhoitosuunnitelman ja -sopimuksen mukaisesti.

A Oy perii omaisuudenhoitopalvelusta tuottosidonnaisen palkkion neljännesvuosittain jälkikäteen. Palkkio perustuu omaisuuden realisoituun nettovoittoon. Palkkio on 5 - 15 prosenttia nettovoitosta hoidettavien varojen määrästä riippuen. Laskutusajanjakson nettovoitosta vähennetään mahdollisesti aikaisempien neljännesvuosien aikana realisoitu tappio. Asiakaskohtaisesti palkkion perusteeksi voidaan sopia myös hoidettavana olevan omaisuuden arvo.

Sijoituskohteiden analysoinnin ja valinnan jälkeen A Oy välittää arvopaperia koskevan toimeksiannon toteutettavaksi arvonpaperinvälittäjälle. Sijoituskohteita ovat muun muassa osakkeet, rahasto-osuudet ja joukkovelkakirjalainat. Arvopaperinvälittäjänä voi toimia A Oy:n kanssa samaa konserniin kuuluva arvopaperivälittäjä tai jokin muu arvopaperien välitykseen Finanssivalvonnalta tai muun valtion sitä vastaavalta viranomaiselta toimiluvan saanut arvopaperinvälittäjä. A Oy päättää, mikä arvonpaperinvälittäjä toteuttaa arvopaperin välityksen.

Yhtiö perii asiakkaalta arvopaperikaupan toteutuksesta välityspalkkion, joka yleensä on 0,25 - 1,0 % arvopapereita koskevan transaktion arvosta. A Oy maksaa arvopaperinvälittäjälle A Oy:n ja välittäjän välisen sopimuksen mukaisen palkkion, joka yleensä on 0,05 - 0,2 % transaktion arvosta. Asiakkaalta perityn ja välittäjälle maksetun välityspalkkion erotus jää A Oy:n palkkioksi yhtiön suorittamasta arvopaperia koskevan välitystoimeksiannon alivälityksestä.

Pyydettynä lisäselvityksenä A Oy on ilmoittanut keskusverolautakunnalle seuraavaa:

Yhtiö tekee asiakkaan kanssa täyden valtakirjan omaisuudenhoitosopimuksen. Omaisuudenhoitosopimuksessa asiakas valtuuttaa A Oy:n hoitamaan omaisuutta itsenäisesti asiakkaan lukuun sopimuksen ehtojen mukaisesti. Omaisuudenhoitosopimuksessa sovitaan asiakkaan valitsemasta sijoitusstrategiasta, jota omaisuudenhoitaja sitoutuu noudattamaan. Asiakkaalla on kuitenkin oikeus antaa omaisuutta koskevia ohjeita ja toimeksiantoja A Oy:lle. Sopimuksessa sovitaan lisäksi myös osapuolten vastuista ja velvoitteista. Sopimuksessa sovitaan myös siitä, että A Oy:llä on oikeus antaa asiakasta sitovia toimeksiantoja eli toimia arvopapereita koskevien toimeksiantojen alivälittäjänä.

Omaisuudenhoitosopimuksen liitteessä 3 määritellään asiakkaalta perittävät palkkiot. Välityspalkkio peritään asiakkaalta aina, kun rahoitusvälineitä koskeva osto tai myynti toteutetaan. Liitteessä on selkeästi mainittu, että yhtiön asiakkaalta perimä välityspalkkio jaetaan yhtiön ja päävälittäjän kesken.

Samassa liitteessä on määritelty A Oy:n asiakkaalta salkunhoidosta perimä tuottosidonnainen palkkio. Palkkio määräytyy asiakkaan omaisuuden realisoidun nettovoiton perusteella. Realisoitu nettovoitto/nettotappio lasketaan siten, että myytyjen tai siirrettyjen arvopapereiden myyntituotosta, josta on vähennetty välityspalkkio ja mahdollinen varainsiirtovero, vähennetään ko. arvopapereiden ostokulu, joka sisältää välityspalkkion ja mahdollisen varainsiirtoveron. Näin ollen A Oy saa omaisuuden tuottoon sidotun palkkion ainoastaan, mikäli asiakkaan sijoitettuna olevan omaisuuden arvo kasvaa eli mikäli A Oy onnistuu sille osoitetussa omaisuudenhoitoa koskevassa tehtävässä.

A Oy on liittänyt lisäselvitykseen edellä mainitun omaisuudenhoitosopimuksen.

A Oy perii asiakkaalta arvopaperin välityspalkkion, kun arvopaperia koskeva transaktio toteutetaan. A Oy ei lähetä asiakkaalle erillistä laskua arvopaperivälityksestä, vaan transaktiokohtainen palkkio veloitetaan asiakkaan omaisuusmassasta arvopaperikaupan toteuttamisen yhteydessä. Asiakas saa kuukausittain, neljännesvuosittain ja vuosittain raportit, joissa on selvitys arvopaperikaupoista ja kauppoihin liittyvistä palkkioista. Toimialalla on vakiintunut käytäntö, että välityspalkkiot peritään asiakkaan omaisuusmassasta, koska erillisen laskun lähettäminen aiheuttaisi ylimääräistä työtä ja kustannuksia sekä välittäjälle että asiakkaalle.

Ennakkoratkaisukysymys nyt kysymyksessä olevalta osin

Katsotaanko yhtiön saamat ennakkoratkaisuhakemuksessa kuvatut välityspalkkiot saaduksi arvonlisäverolain 42 §:n 1 momentin 6 kohdan mukaisesta rahoituspalvelun myynnistä?

Keskusverolautakunnan ennakkoratkaisu

Ennakkoratkaisuhakemuksessa tarkoitettuja välityspalkkioita ei katsota saaduiksi arvonlisäverolain 42 §:n 1 momentin 6 kohdan mukaisesta rahoituspalvelun myynnistä.

Ennakkoratkaisu on annettu ajalle 8.5.2013 - 31.12.2014.

Keskusverolautakunta on perustellut antamaansa ennakkoratkaisua seuraavasti:

Arvonlisäverolain 41 §:n mukaan arvonlisäveroa ei suoriteta rahoituspalvelun myynnistä.

Arvonlisäverolain 42 §:n 1 momentin 6 kohdan mukaan rahoituspalveluna pidetään muun muassa arvopaperikauppaa. Saman pykälän 2 momentin mukaan arvopaperikaupalla tarkoitetaan osakkeiden ja muiden niihin verrattavien osuuksien, saatavien sekä johdannaissopimusten myyntiä ja välitystä, myös silloin kun ne eivät perustu asiakirjaan.

Arvonlisäverodirektiivin (2006/112/EY) 135 artiklan 1 kohdan f alakohdan mukaan jäsenvaltioiden on vapautettava arvonlisäverosta liiketoimet, mukaan lukien välitys mutta lukuun ottamatta hallintoa ja tallessapitoa, jotka koskevat osakkeita, yhtiö- ja yhteenliittymäosuuksia, obligaatioita ja muita arvopapereita.

Arvonlisäverolakia koskevan hallituksen esityksen (HE 88/1993 vp) mukaan arvopaperikauppa olisi arvonlisäverotonta. Arvopaperikaupalla tarkoitettaisiin osakkeiden ja muiden niihin verrattavien osuuksien, saatavien sekä johdannaissopimusten myyntiä ja välitystä, myös silloin kun ne eivät perustu asiakirjaan.

Arvopaperin käsite olisi arvonlisäverotuksessa laajempi kuin esimerkiksi arvopaperimarkkinalaissa (495/89). Arvopapereita olisivat lähinnä osakkeet, osuustodistukset, sijoitusrahasto-osuudet, joukkovelkakirjat sekä näiden merkintäoikeus- ja väliaikaistodistukset sekä osinko- ja maksuliput samoin kuin erilaiset haltijalle asetut velkasitoumukset, joita käytetään rahamarkkinoilla.

Arvonlisäverottomuus koskisi omaan salkkuun tapahtuvan arvopaperikaupan lisäksi arvopaperin välitystoimintaa. Arvonlisäverotonta olisi myös arvopapereiden liikkeellelasku. Myös sijoitusrahastotoiminta jäisi arvonlisäverotuksen ulkopuolelle. Arvopapereiden säilytys- ja hallintapalvelut olisivat sitä vastoin arvonlisäverollisia.

Euroopan unionin tuomioistuimen tuomiossa asiassa C-44/11, Deutsche Bank , oli kyse Deutsche Bank AG:n suorittaman, arvopaperiomaisuuden hallinnointiin liittyvän palvelun arvonlisäverokäsittelystä. Deutsche Bank AG sai itsenäisesti ryhtyä oman harkintansa mukaan kaikkiin sellaisiin toimenpiteisiin, jotka vaikuttivat tarpeellisilta omaisuuden hallinnoimisen yhteydessä. Sijoittajat maksoivat vuosittaisena korvauksena 1,8 prosenttia hallinnoidun omaisuuden arvosta. Tämä korvaus koostui omaisuudenhoidon osuudesta, jonka suuruus oli 1,2 prosenttia hallinnoidun omaisuuden arvosta ja arvopapereiden ostoihin ja myynteihin liittyvästä osuudesta, jonka suuruus oli 0,6 prosenttia hallinnoidun omaisuuden arvosta.

Tuomiossa todetaan Euroopan unionin tuomioistuimen oikeuskäytännöstä seuraavaa: Silloin kun liiketoimi koostuu useasta eri osatekijästä ja toiminnosta, on otettava huomioon kaikki ne olosuhteet, joissa kyseinen liiketoimi suoritetaan, jotta voidaan ratkaista yhtäältä, onko kyse kahdesta tai useammasta erillisestä suorituksesta vai yhdestä yhtenäisestä suorituksesta. Liiketoimea on pidettävä yhtenä yhtenäisenä suorituksena muun muassa silloin, kun tiettyä osatekijää on pidettävä pääasiallisena suorituksena ja tiettyä toista osatekijää liitännäisenä suorituksena, jota kohdellaan arvonlisäverotuksessa samoin kuin pääasiallista suoritusta. Arvonlisäveron kannalta kyseessä voi olla yksi yhtenäinen suoritus muissakin olosuhteissa. Näin voidaan katsoa olevan myös silloin, kun arvonlisäverovelvollisen keskivertokuluttajalle tarjoamat kaksi osatekijää tai toimintoa tai sitä useammat osatekijät tai toiminnot liittyvät niin läheisesti yhteen, että ne muodostavat objektiivisesti tarkasteltuna yhden jakamattoman taloudellisen suorituksen, jonka paloittelu osiin olisi keinotekoista.

Tuomioistuin toteaa edellä esitetyn jälkeen, että kun otetaan huomioon kaikki ne olosuhteet, joiden vallitessa Deutsche Bank AG palvelunsa suoritti, on selvää, että palvelussa on kyse sijoittajan omaisuuden analysoinnin ja valvonnan sekä arvopapereiden osto- ja myyntitoimeksiantojen yhdistelmästä. Nämä palvelut voidaan tarjota myös erikseen. Sijoittaja voi haluta vain omaisuuden analysoinnin ja valvonnan kaltaista palvelua ja mieluummin toteuttaa itse arvopapereiden osto- ja myyntitoimeksiannot. Ja vastaavasti sijoittaja, joka mieluummin itse analysoi ja valvoo omaisuuttaan suorittamatta osto- ja myyntitoimenpiteitä, voi käyttää välittäjää jälkimmäisiin liiketoimiin. Keskivertosijoittaja hakee kuitenkin Deutsche Bank AG:n myymästä palvelusta juuri näiden kahden osatekijän yhdistelmää. Tuomioistuin katsoo näin ollen, että palvelun kaksi osatekijää eivät ole ainoastaan erottamattomat, vaan ne on lisäksi sijoitettava samalle tasolle. Näin ollen on katsottava, että mainitut osatekijät liittyvät niin läheisesti yhteen, että ne muodostavat objektiivisesti tarkasteltuna yhden jakamattoman taloudellisen suorituksen, jonka paloittelu osiin olisi keinotekoista.

Tuomioistuin toteaa edelleen, että vaikka arvopapereiden osto- ja myyntitoimeksiannot voivatkin kuulua arvonlisäverodirektiivin 135 artiklan 1 kohdan f alakohdan soveltamisalaan, sijoittajan omaisuuden analysointi ja valvonta sitä vastoin eivät voi kuulua. Sijoittajan omaisuuden analysointi ja valvonta eivät välttämättä edellytä liiketoimia, joilla voidaan luoda, muuttaa tai lakkauttaa oikeuksia ja velvollisuuksia, joita osapuolilla on arvopapereiden perusteella. Kun otetaan huomioon, että arvonlisäveron vapautuksia on tulkittava suppeasti ja Deutsche Bank AG:n myymää palvelua on tarkasteltava yhtenä kokonaisuutena, ei arvonlisäverolain 135 artiklan 1 kohdan f alakohta koske tätä palvelua.

Tuomiossa todetaan lisäksi, että Deutsche Bank AG:n suorittama palvelu ei vastannut myöskään arvonlisäverodirektiivin 135 artiklan 1 kohdan f alakohdassa tarkoitettua "sijoitusrahaston hallinnan käsitettä".

Euroopan unionin tuomioistuimen tuomiossa asiassa C-235/00, CSC Financial Services , on käsitelty arvopapereita koskevan välityspalvelun käsitettä. Tuomiossa todetaan, että tätä käsitettä ei ole määritelty arvonlisäverodirektiivissä. Välityspalvelulla tarkoitetaan sellaisen välittäjänä toimivan henkilön toimintaa, joka ei ole tietyn rahoituspalvelutuotetta koskevan sopimuksen osapuoli ja jonka toiminta muodostuu muista suorituksista kuin rahoituspalvelutuotetta koskevan sopimuksen osapuolien tyypillisesti tällaisen sopimuksen perusteella tekemistä suorituksista. Välityspalvelulla tarkoitetaan palvelua, joka suoritetaan sopimuksen yhdelle osapuolelle ja josta tämä osapuoli suorittaa vastikkeen erillisenä välityspalkkiona. Kyseinen välityspalvelu voi käsittää muun muassa sen, että tälle osapuolelle ilmoitetaan tilaisuuksista tehdä tällainen sopimus ja että välittäjä on yhteydessä toiseen osapuoleen ja neuvottelee asiakkaan nimissä ja puolesta osapuolten vastavuoroisten suoritusten yksityiskohdista. Toiminnan tavoitteena on tehdä se, mikä on tarpeen, jotta kaksi osapuolta tekisivät sopimuksen ilman, että välittäjällä olisi omaa intressiä sopimuksen sisällön suhteen.

Edellä mainitussa tuomiossa todetaan edelleen, että kyse ei ole välityspalvelusta silloin, kun yksi rahoituspalvelutuotetta koskevan sopimuksen osapuolista antaa alihankkijan tehtäväksi osan sopimukseen liittyvistä aineellisista toimista. Tällaisessa tapauksessa alihankintapalvelun ostaja on samassa asemassa kuin rahoituspalvelutuotteen myyjä eikä alihankintapalvelun ostaja toimi siten välittäjänä, jolla ei ole sopimuksen osapuolen asemaa.

Euroopan unionin tuomioistuimen tuomiossa asiassa C-2/95, Sparekassernes Datacenter , todetaan, että on selvää, että kuudennen arvonlisäverodirektiivin 13 artiklan d alakohdan 5 alakohdassa (arvonlisäverodirektiivin 135 artiklan 1 kohdan f alakohta) liiketoimilla, jotka koskevat osakkeita ja muita arvopapereita, mutta jotka eivät ole arvopapereiden hallinnointia ja tallessapitoa, tarkoitetaan arvopaperimarkkinoilla toteutettuja liiketoimia. Arvopaperikauppaan kuuluu liiketoimia, joilla muutetaan osapuolten oikeudellista ja taloudellista tilannetta vastaavalla tavalla kuin tilisiirron ja maksun osalta.

A Oy myy omaisuudenhoitopalveluja. A Oy analysoi sijoitusomaisuutta ja valitsee sijoituskohteet. Sijoituskohteiden analysoinnin jälkeen A Oy tekee arvopaperia koskevan osto- ja myyntitoimeksiannon arvopaperinvälittäjälle. A Oy päättää, mikä arvopaperinvälittäjä suorittaa arvopapereiden ostot ja myynnit.

A Oy saa myymästään omaisuudenhoitopalvelusta tuottosidonnaisen palkkion neljännesvuosittain jälkikäteen. Tämä palkkio on 5 - 15 prosenttia omaisuuden nettotuotosta hoidettavien varojen määrästä riippuen. Tämän lisäksi A Oy perii erillisen palkkion kustakin suoritetusta arvopaperin osto- ja myyntitapahtumasta. Tämä palkkio on yleensä 0,25 - 1,0 prosenttia osto- ja myyntitapahtuman arvosta. Tämä palkkio muodostuu arvopaperinvälittäjän veloittamasta palkkiosta sekä A Oy:n omasta palkkiosta.

Ennakkoratkaisuhakemuksessa tarkoitetuissa omaisuudenhoitosopimuksissa palvelun ostaja valtuuttaa A Oy:n hoitamaan palvelun ostajan arvopaperiomaisuutta itsenäisesti. Tämä valtuutus koskee myös arvopapereita koskevia osto- ja myyntitoimeksiantoja. A Oy toteuttaa nämä osto- ja myyntitoimeksiannot alihankkijaa käyttäen. Arvopapereiden osto- ja myyntitoimeksiantojen toteuttamista koskeva sopimus tehdään siten A Oy:n ja arvopaperinvälittäjän välillä. Arvopapereiden ostoon ja myyntiin liittyvät palvelut ovat arvonlisäverolain 42 §:n 1 kohdan 6 kohdassa ja arvonlisäverodirektiivin 135 artiklan 1 kohdan f alakohdassa tarkoitettuja arvonlisäverottomia palveluja.

Omaisuudenhoitopalvelun ostaja ei kuitenkaan osta edellä tarkoitettuja arvopapereiden ostoon ja myyntiin liittyviä palveluja vaan palvelukokonaisuuden, johon kuuluu näiden palvelujen lisäksi myös muita palveluja. Tämä on nimenomaan luonteenomaista ennakkoratkaisuhakemuksessa tarkoitetulle omaisuudenhoitopalvelulle. Nämä palvelukokonaisuuteen kuuluvat palvelut liittyvät niin läheisesti yhteen, että ne muodostavat objektiivisesti tarkasteltuna yhden jakamattoman taloudellisen suorituksen, jonka paloittelu osiin olisi keinotekoista. Toisin kuin arvopapereiden ostoon ja myyntiin liittyvät palvelut arvopapereiden analysointiin liittyvät palvelut ovat arvonlisäverollisia palveluja. Näin ollen ja koska vapautuksia arvonlisäverosta on tulkittava suppeasti, on ennakkoratkaisuhakemuksessa tarkoitettua omaisuudenhoitopalvelua pidettävä kokonaisuudessaan arvonlisäverollisena palveluna. Ennakkoratkaisukysymyksessä tarkoitettuja palkkioita ei siten katsota saaduiksi arvonlisäverolain 42 §:n 1 momentin 6 kohdan mukaisesta rahoituspalvelun myynnistä.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

A Oy on valituksessaan vaatinut, että keskusverolautakunnan päätös kumotaan ja uutena ennakkoratkaisuna lausutaan, että yhtiön saamat välityspalkkiot katsotaan saaduksi arvonlisäverolain 42 §:n 1 momentin 6 kohdan mukaisesta rahoituspalvelun myynnistä.

Vaatimuksensa tueksi yhtiö on esittänyt muun ohella seuraavaa:

Keskusverolautakunnan ratkaisu perustuu EUT:n asiassa C-44/11, Deutsche Bank, antaman tuomion virheelliseen tulkintaan. Tuomiossa ei ole otettu kantaa transaktiokohtaisten välistyspalkkioiden arvonlisäverokohteluun, koska kyseisten palveluveloitusten arvonlisäverokohtelu ei ollut edes tuomioistuimen ratkaistavana. Tuomiossa on ratkaistu ainoastaan kokonaisuudessaan omaisuuden arvoon perustuvan käytännössä jakamattoman kokonaispalkkion arvonlisäverokäsittely.

A Oy solmii asiakkaansa kanssa omaisuudenhoitosopimuksen, jossa sovitaan asiakkaan omaisuuden hoitamisesta asiakkaan määrittämän sijoitusstrategian mukaisesti. Sopimuksessa sovitaan erikseen omaisuudenhoidosta sekä arvopapereita koskevien toimeksiantojen välittämisestä ja toteuttamisesta. Erikseen sovituista palveluista on lisäksi sovittu täysin toisistaan poikkeava palkkiorakenne. Omaisuudenhoitopalvelusta, joka on yhtiön varsinaista ydinliiketoimintaa, yhtiö perii omaisuuden tuottoon perustuvan palkkion. Tuottosidonnainen palkkio omaisuuden hoidosta edellyttää salkun arvon kasvua ja voi olla riippuvainen täysin yhtiöstä riippumattomista syistä, kuten yleisestä markkinatilanteesta.

Arvopapereiden osto- ja myyntitoimeksiantojen toteuttamisesta yhtiö perii asiakkaalta transaktiokohtaisen palkkion, joka jakautuu yhtiön ja arvopaperivälittäjän kesken. Transaktioperusteinen välityspalkkio on nimenomaisesti hinnoiteltu erikseen, jotta yhtiö saa palkkion jokaiseen yksittäiseen välitykseen tekemästään työstä ja arvopaperivälittäjälle maksamastaan palkkiosta riippumatta salkun arvonkehityksestä.

EUT:n tuomiossa asiassa C-44/11 oli kyse tilanteessa, jossa pelkästään omaisuuden arvoon perustuva omaisuudenhoitopalkkio katsottiin asiakkaan kannalta jakamattomaksi kokonaisuudeksi. Tuomiossa EUT totesi nimenomaisesti, että kun oikeuskäytännön mukaisesti otetaan huomioon kaikki olosuhteet, joiden vallitessa kyseinen salkunhoitopalvelu suoritetaan, kysymyksessä on palvelujen yhdistelmä ja jakamaton kokonaisuus. Vastaavasti ratkaistaessa A Oy:n myymien palvelujen arvonlisäverokohtelua tulee ottaa huomioon tuomiosta asiassa C-44/11 selkeästi ja olennaisilta osin poikkeavat olosuhteet. Yhtiö haluaa korostaa, että nyt kysymyksessä olevassa tapauksessa yhtiön suorittamat palvelut, joista on nimenomaisesti asiakkaan kanssa sovittu erikseen ja joista veloitetaan eri perustein määräytyvä hinta, eivät muodosta jakamatonta kokonaisuutta, vaan kaksi erillistä palvelusuoritetta.

Yhtiön omaisuudenhoitosopimus koostuu selkeästi kahdesta toisistaan erillisestä palvelusta, omaisuudenhoitopalvelusta ja arvopaperinvälityksestä. Näin ollen tuomiosta asiassa C-44/11 ei ole löydettävissä ratkaisua nyt ratkaistavana olevaan asiaan eli välityksestä saadun transaktiopohjaisen palkkion arvonlisäverokäsittelyyn.

Arvonlisäverotuksessa jokaista suoritusta on lähtökohtaisesti pidettävä erillisenä ja itsenäisenä. Kun liiketoimet katsotaan erillisiksi, niiden verokäsittely määräytyy kunkin liiketoimen osalta erikseen. Taloudelliselta kannalta katsottuna yhdestä ainoasta suorituksesta koostuvaa liiketointa ei kuitenkaan pidä jakaa keinotekoisesti osiin. EUT on useassa tuomiossa ottanut kantaa niin sanotun liittymisperiaatteen soveltamiseen. Perinteisesti on ymmärretty, että liittymisperiaatetta voidaan soveltaa silloin, kun myydään varsinainen suorite ja sille alisteinen sivusuorite. Deutsche Bankin tapausta ratkaistaessa EUT sovelsi kyseisen tapauksen olosuhteissa liittymisperiaatetta ja katsoi, että pankin myymät palvelut muodostavat yhden jakamattoman kokonaisuuden. EUT katsoi, että keskivertokuluttaja haki Deutsche Bankin sopimuksen kaltaisessa tilanteessa nimenomaisesti palvelujen yhdistelmää. Julkisasiamiehen ratkaisuehdotuksesta ilmenee, että Deutsche Bank on tuonut esiin suullisessa käsittelyssä, että pankin saama kokonaispalkkio oli eritelty (arvioidut prosenttiosuudet) ainoastaan voittojen verotukseen liittyvistä historiallisista syistä eikä erittely ilmentänyt niiden osatekijöiden suhteellista arvoa, joista palkkion osa nimellisesti perittiin. Asiakkaan kanssa ei siis ollut erikseen sovittu omaisuudenhoito- ja välityspalkkiosta. Näissä olosuhteissa oli selvää, että Deutsche Bankin palvelujen erottaminen toisistaan olisi ollut keinotekoista.

EUT on oikeuskäytännössään todennut, että liittymisperiaatteen soveltuminen tulee ratkaista tapauskohtaisesti (näin muun muassa C-349/96, CPP). Nyt kysymyksessä olevassa tilanteessa A Oy:n saama välityspalkkio perustuu onnistuneisiin välitystoimeksiantoihin ja kyseessä olevan transaktion kauppahintaan. Yhtiön asiakas tietää, että transaktioista peritään erillinen palkkio riippuen niiden volyymistä. Yhtiön näkemyksen mukaan sen saama välityspalkkio on omaisuudenhoitopalvelusta erillinen palvelu, jolloin välityspalkkion arvonlisäverokäsittely tulee arvioida itsenäisesti omaisuudenhoitopalkkiosta erillisenä palveluna. Palveluja ei ole keinotekoisesti jaettu osiin, koska ne eivät muodosta yhtä kokonaisuutta. Asiakas selkeästi ostaa sekä omaisuudenhoitopalvelun että välityspalvelun.

Kuvattu palvelurakenne on hyvin tyypillinen suomalaisilla markkinoilla. Sijoituspalvelulaissa on toimeksiantojen välittäminen ja toteuttaminen eriytetty omaisuudenhoidosta ja näihin tarvitaan erilliset toimiluvat, eikä toimijoilla välttämättä ole molempia lupia. Omaisuudenhoito ja toimeksiantojen välittäminen tai toteuttaminen ovat siten myös toimialan näkökulmasta täysin erilliset palvelut.

Omaisuudenhoitopalvelun ja välityspalvelun liiketoimintalogiikka poikkeavat toisistaan täysin. Omaisuudenhoitopalvelun palkkio perustuu omaisuudenhoitajan onnistumiseen sille annetussa tehtävässä eli omaisuuden tuottoon. Välityspalvelun palkkio perustuu tehtyjen välitystransaktioiden määrään ja niistä aiheutuviin kustannuksiin. Palvelujen palkkiot määräytyvät eri tavoin ja ne myös peritään eri tavoin. Näin ollen näitä kahta palvelua tulee pitää erillisinä palveluina, joiden arvonlisäverokohtelu tulee määrittää erikseen.

Keskusverolautakunnan näkemyksen mukaan omaisuudenhoitopalvelun ostaja ei osta arvopapereiden ostoon ja myyntiin liittyviä palveluja. Keskusverolautakunnan tulkinnalle ei löydy todellisuuspohjaisia perusteita, koska asiakas on nimenomaisesti sopinut ostavansa sekä neuvontapalvelun että välityspalvelun ja sopinut maksavansa näistä erilliset, täysin toisistaan poikkeavasti määräytyvät palkkiot.

Yhtiön saama välityspalkkio on omaisuudenhoitopalvelusta irrallinen palkkio, jonka yhtiö saa arvopaperikaupan välittämisestä. A Oy:n suorittama välitys täyttää EUT:n oikeuskäytännössään välitystoiminnalle asetetut kriteerit.

Yhtiö saa hakemuksessa tarkoitetut palkkiot arvopaperia koskevan transaktion välittämisestä. Yhtiö toteuttaa siten arvopapereita koskevan välityksen, joka on arvonlisäverolain 42 §:n 1momentin 6 kohdan mukaisesti katsottava verottomaksi arvopaperin välitykseksi.

Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö on antamassaan vastineessa esittänyt muun ohella seuraavaa:

Kaikki sellaiset sopimukset, joissa asiakas sitoutuu siihen, että omaisuudenhoitaja saa tehtäväkseen hoitaa asiakkaan omaisuutta itsenäisesti, ovat oikeudenvalvontayksikön käsityksen mukaan peruslähtökohdaltaan samanlaisia. Kaikkien tällaisten sopimusten lähtökohtainen tarkoitus on se, että asiakas ulkoistaa omaisuudenhoitajalle omalla riskillään vastuun oman raha- ja sijoitusvarallisuutensa kasvattamisesta ja sen arvon säilyttämisestä.

Oikeudenvalvontayksikön käsityksen mukaan asiakkaan puolesta kaupankäynti on olennainen osa täydenvaltakirjan omaisuudenhoitoa. Pörssisäätiö opastaa internet-sivuillaan, että pörssin järjestelmässä ylempi ostotarjous syrjäyttää alemman ja alempi myyntitarjous ylemmän. Oikeudenvalvontayksikön käsityksen mukaan täydenvaltakirjan omaisuuden hoidossa on kyse siitä, että omaisuudenhoitaja päättää, mitä kannattaa ostaa ja mihin hintaan sekä mitä kannattaa myydä ja mihin hintaan. Täydenvaltakirjan omaisuudenhoitopalvelu on jatkumo, joka käsittää myös kauppojen toteutumista koskevan seurannan ja tilannearvion toteutuneiden kauppojen jälkeen.

Muutoksenhakijan käsityksen mukaan asiassa C-44/11 ei ollut lainkaan kysymys välittäjän omaisuudenhoitajan kautta sijoittajalta veloitetuista välityspalkkioista. Oikeudenvalvontayksikön käsityksen mukaan käsillä olevan asian taustatilanne eroaa unionin tuomioistuimen ratkaisusta vain siltä osin, että käsillä olevassa asiassa kaupankäyntikulut laskutetaan erikseen. Asiassa C-44/11 kaupankäyntikulut laskutettiin osana täyden valtakirjan omaisuuden hoidosta perittyä palkkiota. Ero käsillä olevaan tilanteeseen on vähäinen.

Unionin tuomioistuin linjasi tuomiossaan asiassa C-44/11, että täyden valtakirjan omaisuudenhoidossa kaupankäynti liittyy liiketoimeen, jota on pidettävä yhtenä taloudellisena suorituksena (tuomion kohta 29). Oikeudenvalvontayksikön käsityksen mukaan tämän ratkaisun jälkeen ei ole enää mahdollista tarkastella omaisuudenhoidosta erillään siihen olennaisesti liittyvää kaupankäyntiä. Kyse ei ole vain siitä, että erillään tarkastelu olisi keinotekoista. Oikeudenvalvontayksikön käsityksen mukaan kyse on myös siitä, että erillään tarkastelu olisi vastoin ennakkoratkaisulla vahvistettua direktiivin tulkintaa.

Jos tuomion asiassa C-44/11 katsotaan kuitenkin koskevan erilaista tilannetta kuin mistä käsillä olevassa asiassa on kyse, asia voidaan ratkaista liittymisperiaatetta ja vapautusten suppean tulkinnan periaatetta soveltamalla siten, että palvelusuoritus on verollinen myös veloitettujen kaupankäyntikulujen osalta. Näin, kun välityspalkkiot asiakkaalta edelleen veloittanut taho on sama verovelvollinen kuin se, joka suorittaa täydenvaltakirjan omaisuudenhoitopalvelun. Oikeudenvalvontayksikkö katsoo siten toissijaisesti, että kyse on monitahoisesta palvelusuoritekokonaisuudesta, jossa pääsuorite on tuomiossa asiassa C-44/11 arvonlisäverolliseksi vahvistettu täyden valtakirjan omaisuudenhoito eli verollinen palvelu. Sillä, että omaisuudenhoidosta laskutetaan erikseen ja eri perusteella ei ole oikeudenvalvontayksikön käsityksen mukaan merkitystä asian arvioimisessa.

Liittymisperiaatteen soveltaminen merkitsee verokohtelun yhdistämistä. Periaatteen soveltaminen merkitsee sitä, että tämän ratkaisun jälkeen ei ole enää tarpeen pohtia sivusuoritteen verokohtelua ja sääntelyä eli arvioida sivusuoritetta itsenäisenä suorituksena.

Oikeudenvalvontayksikön käsityksen mukaan verokohtelun yhtenäistäminen on perusteltua muutoinkin kuin vain vapautuksien suppean tulkinnan kannalta tai sen kannalta, että verotuskäytäntö olisi yhteneväistä tuomiossa asiassa C-44/11 vahvistetun tulkinnan kanssa. Keskusverolautakunnan tekemää tulkintaa voidaan perustella myös kilpailuneutraalisuudella. Keskusverolautakunnan ottaman tulkinnan perusteella kaikki täydenvaltakirjan omaisuudenhoitopalveluja myyvät tahot ovat kaupankäyntikulujen suhteen samassa asemassa, kun omaisuudenhoitopalvelun ostaja maksaa kaupankäynnistä omaisuudenhoidosta vastaavalle verovelvolliselle. Oikeudenvalvontayksikön käsityksen mukaan yhtiön tapauksessa omaisuudenhoitopalvelun ostajia ovat sellaiset yhtiön omaisuudenhoitoasiakkaat, jotka ovat solmineet suoraan yhtiön kanssa sopimuksen omaisuutensa hoitamisesta.

Oikeudenvalvontayksikön käsityksen mukaan sijoituspalvelulain säännöksillä ei ole merkitystä käsillä olevan asian ratkaisemisessa.

Oikeudenvalvontayksikkö on esittänyt, että korkein hallinto-oikeus hylkää yhtiön valituksen.

Yhtiö on antanut valituksen täydennyksen ja vastaselityksen. Valituksen täydennys ja vastaselitys on lähetetty veronsaajien oikeudenvalvontayksikölle tiedoksi.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus on tutkinut asian.

Yhtiön valitus hylätään. Keskusverolautakunnan päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Perustelut

A Oy myy täyden valtakirjan omaisuudenhoitopalveluja, joissa asiakas valtuuttaa yhtiön hoitamaan asiakkaan omaisuutta itsenäisesti asiakkaan lukuun sopimuksen ehtojen mukaisesti. Yhtiö analysoi sijoitusomaisuutta ja valitsee sijoituskohteet. Sijoituskohteiden analysoinnin jälkeen yhtiö tekee arvopapereita koskevan osto- ja myyntitoimeksiannon itse valitsemalleen arvopaperinvälittäjälle. Yhtiö saa myymästään omaisuudenhoitopalvelusta tuottosidonnaisen 5 - 15 prosentin suuruisen palkkion neljännesvuosittain jälkikäteen. Tämän lisäksi yhtiö perii erillisen palkkion kustakin suoritetusta arvopaperin osto- ja myyntitapahtumasta. Tämä palkkio on yleensä 0,25 - 1,0 prosenttia osto- ja myyntitapahtuman arvosta. Palkkio muodostuu arvopaperinvälittäjän yhtiöltä veloittamasta palkkiosta sekä yhtiön omasta palkkiosta.

Unionin tuomioistuimen asiassa C-44/11, Deutsche Bank , antaman tuomion mukaan tuomiossa tarkoitettu täyden valtakirjan omaisuudenhoitopalvelu eli toiminta, jossa toimeksisaajana oleva omaisuudenhoitaja päättää korvausta vastaan oman harkintansa mukaan arvopapereiden ostoista ja myynneistä sekä toteuttaa tällaiset päätökset ostamalla ja myymällä arvopapereita, muodostuu kahdesta osatekijästä, jotka liittyvät niin läheisesti yhteen, että ne muodostavat objektiivisesti tarkasteltuna yhden ainoan taloudellisen suorituksen. Tuomion mukaan tällaista arvopaperiomaisuuden hallinnointia ei ole vapautettu arvonlisäverosta. Tuomiossa tarkoitetussa tapauksessa omaisuudenhoitaja veloitti asiakkaalta palkkiona hallinnoidun omaisuuden arvoon perustuvan 1,8 prosentin suuruisen palkkion. Palkkio koostui omaisuudenhoidon osuudesta, jonka suuruus oli 1,2 prosenttia hallinnoidun omaisuuden arvosta, ja arvopaperien ostoihin ja myynteihin liittyvästä osuudesta, jonka suuruus oli 0,6 prosenttia omaisuuden arvosta.

Asiassa on kysymys siitä, onko arvopaperikauppojen toteuttamisesta saaduista palkkioista suoritettava arvonlisäveroa myös nyt kysymyksessä olevassa tapauksessa, jossa A Oy suorittaa itse omalla henkilökunnallaan ostoista ja myynneistä päättämisen saaden tästä omaisuuden tuottoon perustuvan prosentuaalisen palkkion, kun taas arvopaperikauppojen toteuttamisen suorittaa A Oy:n toimeksiannosta arvopaperinvälitysliike veloittaen palkkionsa A Oy:ltä, joka puolestaan veloittaa tämän kauppojen arvoon perustuvan prosentuaalisen palkkion edelleen asiakkaalta omalla palkkiollaan lisättynä.

Tuomion C-44/11 mukaan kumpikaan osatekijä eli ostoista ja myynneistä päättäminen tai arvopaperikauppojen toteuttaminen ei ole toiseen nähden pääsuoritteen tai sivusuoritteen asemassa, vaan näitä osatekijöitä on pidettävä samanarvoisina (tuomion 27 kohta). Korkein hallinto-oikeus katsoo, ettei arvio osatekijöiden samanarvoisuudesta ole riippuvainen siitä, miten nämä osatekijät hinnoitellaan tai suoritetaanko toinen niistä alihankkijan toimesta. Näin ollen A Oy:n tarjoaman täyden valtakirjan omaisuudenhoitopalvelun on katsottava koostuvan kahdesta samanarvoisesta osatekijästä eli asiantuntemukseen ja markkina-analyysiin perustuvasta ostoista ja myynneistä päättämisestä sekä arvopaperikauppojen toteuttamisesta alihankkijaa käyttäen.

Asiassa on vielä ratkaistava kysymys siitä, muodostavatko nämä kaksi samanarvoista osatekijää nyt kysymyksessä olevassa tapauksessa yhden ainoan taloudellisen suorituksen vai onko näiden osatekijöiden verokohtelua arvioitava erikseen. Toisin sanoen kysymys on siitä, johtaako se seikka, että arvopaperikauppojen toteuttamisesta veloitetaan muusta omaisuudenhoitopalkkiosta erillinen transaktiokohtainen kauppojen arvoon perustuva prosentuaalinen palkkio siihen, että arvopaperikauppojen toteuttamisesta perittävään palkkioon on sovellettava arvonlisäverolain 42 §:n 1 momentin 6 kohdassa ja arvonlisäverodirektiivin 135 artiklan 1 kohdan f alakohdassa tarkoitettua verottomuutta.

Arvopaperinvälittäjän kauppojen toteuttamisesta veloittamaa palkkiota on pidettävä vastikkeena arvonlisäverolain 42 §:n 1 momentin 6 kohdassa ja 2 momentissa tarkoitetusta verottomasta rahoituspalvelusta. Verotuksen neutraalisuus puoltaisi tulkintaa, jonka mukaan kauppojen toteuttamisesta veloitettava vastike olisi veroton myös silloin, kun veloitus liittyy täyden valtakirjan omaisuudenhoitosopimukseen ja omaisuudenhoitaja veloittaa palkkion myös kauppojen toteuttamisesta. Tämän tulkinnan omaksuminen edellyttäisi, että arvioitaessa sitä, muodostavatko edellä mainitut kaksi täyden valtakirjan omaisuudenhoidon osatekijää yhden taloudellisen kokonaisuuden, osatekijöiden erilliselle hinnoittelulle annettaisiin asiassa ratkaiseva merkitys.

Unionin tuomioistuin on tuomiossaan C-44/11 viitannut muun ohella tuomioon C-41/04, Levob . Tuomiossa katsottiin siinä kysymyksessä olevat suoritukset yhdeksi taloudelliseksi kokonaisuudeksi, jonka paloittelu osiin olisi keinotekoista. Tuomion mukaan se seikka, että asiassa oli sovittu eri osatekijöille eri hinnat, ei ollut sellaisenaan ratkaiseva (tuomion 25 kohta). Vastaavasti tuomiossa C-349/96, Card Protection Plan , tuomioistuin arvioidessaan sitä, onko kysymyksessä yksi vai useampia suorituksia, toteaa, että sillä, että palvelusta on laskutettu vain yksi hinta, ei ole ratkaisevaa merkitystä (tuomion 31 kohta).

Lisäksi on huomattava, että tuomion C-44/11 perusteluissa unionin tuomioistuin ei käsittele eri osatekijöiden hinnoittelua. Sen sijaan tuomioistuin toteaa, että kun otetaan vakiintuneen oikeuskäytännön mukaisesti huomioon kaikki olosuhteet, joiden vallitessa kyseinen salkunhoitopalvelu suoritetaan, on selvää, että siinä on kyse lähinnä sijoittajan omaisuuden analysoinnin ja seurannan sekä varsinaisten arvopapereiden osto- ja myyntisuoritusten yhdistelmästä. Vaikka nämä kaksi osatekijää voidaankin tarjota erikseen, tuomion mukaan keskivertosijoittaja hakee kuitenkin tämän kaltaisilta salkunhoitopalveluilta juuri näiden kahden osatekijän yhdistelmää (tuomion 23 - 25 kohta). Näin ollen tuomioistuimen tulkinnan, jonka mukaan salkunhoitopalvelua ei miltään osin voida pitää verosta vapautettuna, ei ole katsottava perustuvan Deutsche Bank AG:n noudattamaan hinnoittelukäytäntöön vaan palvelun luonteeseen keskiverokuluttajan kannalta arvioituna.

Edellä esitetyillä perusteilla sillä seikalla, että A Oy veloittaa arvopaperikauppojen toteuttamisesta muusta omaisuudenhoitopalkkiosta erillisen kauppojen arvoon perustuvan palkkion, ei ole katsottava olevan asiassa merkitystä. Yhtiön myymän omaisuudenhoitopalvelun on katsottava muodostavan yhden taloudellisen suorituksen, josta suoritettavan veron perusteeseen on arvonlisäverolain 73 §:n 1 momentin nojalla luettava myös arvopaperikauppojen toteuttamisesta perittävät vastikkeet ja josta on arvonlisäverolain 1 §:n 1 momentin 1 kohdan nojalla suoritettava arvonlisäveroa. Yhtiön saamia palkkioita arvopaperikauppojen toteuttamisesta ei ole pidettävä arvonlisäverolain 42 §:n 1 momentin 6 kohdassa ja 2 momentissa tarkoitettuina rahoituspalvelujen myynnistä saatuina vastikkeina.

Näillä ja keskusverolautakunnan päätöksessä esitetyillä perusteilla keskusverolautakunnan päätöksen lopputulosta ei ole syytä muuttaa.

Asiassa on toimitettu äänestys. Äänestyslausunto ilmenee päätöksen liitteestä.

Eri mieltä olleen hallintoneuvos Eila Rotherin äänestyslausunto:

"Katson, ettei keskusverolautakunnan päätöksen muuttamiseen ole perusteita."

Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Ahti Vapaavuori, Matti Halén, Eila Rother, Timo Viherkenttä ja Leena Äärilä. Asian esittelijä Juhana Niemi.