9.6.2014

Päätös, jota hakemus koskee

Hämeenlinnan hallinto-oikeus 11.3.2011 nro 11/0075/4

Asian aikaisempi käsittely

A:n perusturvalautakunnan alaisen viranhaltijan maksupäätöksen 18.3.2009 mukaan sosiaalihuollon asiakkaan X:n maksu pitkäaikaishoidosta C:n vanhainkodissa on 1.2.2009 alkaen 1 938,30 euroa kuukaudessa. Päätökseen liittyvän tuloselvityksen mukaan maksu perustui 2 363,78 euron kuukausituloon, johon sisältyi metsätuloa 1 347,62 euroa. B:n laskelman mukaiseksi käyttövaraksi muodostui 425,48 euroa kuukaudessa.

X:n oikaisuvaatimuksessa perusturvalautakunnalle on vaadittu, että X:n pitkäaikaishoidon maksuksi vahvistetaan 1.2.2009 alkaen 926,16 euroa kuukaudessa. Lisäksi on vaadittu, että maksua oikaistaan vastaavalla tavalla takautuvasti viideltä vuodelta eli vuodesta 2004 alkaen ja että liikaa perityt määrät palautetaan.

A:n perusturvalautakunta on 17.9.2009 (§ 13) hylännyt oikaisuvaatimuksen.

X:n kuolinpesä on valituksessaan hallinto-oikeudelle vaatinut, että A:n perusturvalautakunnan päätös kumotaan ja X:n pitkäaikaishoidon maksuksi vahvistetaan 1.2.2009 alkaen 926,16 euroa kuukaudessa. Maksu on oikaistava myös takautuvasti viideltä vuodelta eli vuodesta 2004 alkaen ja liikaa peritty hoitomaksu on palautettava kuolinpesälle. X oli kuollut 23.6.2009.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Hallinto-oikeus on alentanut X:n 1.2.2009 alkaen maksettavaksi määrätyn hoitomaksun 926,16 euroon kuukaudessa ja velvoittanut A:n perusturvalautakunnan palauttamaan liikaa perityn maksun.

Muilta osin hallinto-oikeus on käsitellyt asian perustevalituksena ja kumonnut perusturvalautakunnan päätöksen ja palauttanut asian ajalta 1.1.2004 - 31.1.2009 määräytyvän maksun osalta lautakunnalle uudelleen käsiteltäväksi.

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään seuraavasti:

Sovellettavat oikeusohjeet

Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain (asiakasmaksulaki) 1 §:n mukaan kunnallisista sosiaali- ja terveyspalveluista voidaan periä maksu palvelun käyttäjältä, jollei lailla toisin säädetä. Maksu voidaan periä henkilön maksukyvyn mukaan. Saman lain 2 §:n mukaan palvelusta perittävä maksu saa olla enintään palvelun tuottamisesta aiheutuvien kustannusten suuruinen. Valtioneuvoston asetuksella voidaan säätää palvelusta perittävän maksun enimmäismäärä ja maksu määräytyväksi maksukyvyn mukaan.

Asiakasmaksulain 7 c §:n 1 momentin (2007/1217, voimassa 1.1.2008 - 31.12.2009) mukaan pitkäaikaisessa laitoshoidossa olevalta peritään maksukyvyn mukaan määräytyvä maksu. Maksu voi olla enintään 82 prosenttia hoidossa olevan tässä laissa tarkoitetusta kuukausitulosta, jollei tässä laissa toisin säädetä. Maksu voidaan kuitenkin määrätä enintään sen suuruiseksi, että hoitoa saavan henkilökohtaiseen käyttöön jää kuukausittain vähintään 90 euroa.

Asiakasmaksulain 7 c §:n 1 momentin (2003/221, voimassa 1.4.2003 - 31.12.2007) mukaan pitkäaikaisessa laitoshoidossa olevalta peritään maksukyvyn mukaan määräytyvä maksu. Maksu voi olla enintään 80 prosenttia hoidossa olevan tässä laissa tarkoitetuista kuukausituloista, jollei tässä laissa toisin säädetä. Maksu voidaan kuitenkin määrätä enintään sen suuruiseksi, että hoitoa saavan henkilön henkilökohtaiseen käyttöön jää kuukausittain vähintään 80 euroa.

Asiakasmaksulain 10 b §:n 3 momentin mukaan metsätulo otetaan huomioon 10 a §:n 2 momentissa säädetyllä tavalla. Lain 10 a §:n 2 momentin (2007/1217, voimassa 1.1.2008 alkaen) mukaan metsätulona otetaan huomioon varojen arvostamisesta verotuksessa annetun lain 7 §:n 3 momentin mukaan vahvistettu metsän keskimääräinen vuotuinen tuotto hehtaarilta kerrottuna metsämaan pinta-alalla. Tästä määrästä vähennetään 10 prosenttia ja metsätalouden korot. Metsätuloa on lisäksi alennettava palvelun käyttäjän vaatimuksesta, mikäli tilakohtaisen vuotuisen hakkuumahdollisuuden nettoraha-arvo on metsänhoitoyhdistyksen tai metsäkeskuksen antaman lausunnon perusteella vähintään 10 prosenttia alempi kuin metsätulo. Alennus on metsätulon ja hakkuumahdollisuuden nettoraha-arvon erotuksen suuruinen.

Asiakasmaksulain 10 a §:n 2 momentin (1996/1134, voimassa 1.8.1997 - 31.12.2007) mukaan metsätulona otetaan huomioon varallisuusverotusta varten määritelty metsän puhdas tuotto, josta vähennetään metsätalouden korot ja 10 prosenttia puhtaan tuoton arvosta. Metsätuloa on alennettava palvelun käyttäjän vaatimuksesta, mikäli tilakohtaisen vuotuisen hakkuumahdollisuuden nettoraha-arvo on metsänhoitoyhdistyksen tai metsälautakunnan antaman lausunnon perusteella vähintään 10 prosenttia alempi kuin metsätulo. Alennus on metsätulon ja hakkuumahdollisuuden nettoraha-arvon erotuksen suuruinen.

Verojen ja maksujen täytäntöönpanosta annetun lain 9 §:n mukaan se, joka katsoo, että julkinen saatava on määrätty tai maksuunpantu virheellisesti, saa tehdä perustevalituksen.

Asiassa saatu selvitys

X on ollut pitkäaikaishoidossa C:n vanhainkodissa. Häneltä on siten voitu periä maksukyvyn mukaan määräytyvä kuukausimaksu. X:n asiakasmaksuksi on 1.2.2009 alkaen määrätty 1 938,30 euroa kuukaudessa. Maksun suuruutta määritettäessä X:n tuloina on tuloselvityksen mukaan huomioitu muun muassa asiakasmaksulain mukaan määritelty laskennallinen metsätulo 1 347,62 euroa. Muut asiakasmaksulain mukaiset tulot ovat olleet 1 016,16 euroa ja maksun perusteena olevat tulot siten yhteensä 2 363,78 euroa. X on kuollut 23.6.2009.

Hoitomaksu 1.2.2009 alkaen

Asiakasmaksulaissa tarkoitettu metsätulo on riippumaton siitä, onko X tosiasiassa saanut metsästä tuloa vai ei. Kysymys on siten niin sanotusta laskennallisesta metsätulosta, joka ei perustu todelliseen myyntiin ja konkreettisen tulon saantiin. Valituksessa ei ole väitettykään, että metsätulo sinänsä olisi laskettu väärin perustein. Hoitomaksun perusteena pidettävät tulojen määrät eivät siten ole virheelliset. Kun yhteenlasketuissa tuloissa on mukana myös laskennallinen tuloerä, on hoitomaksu ollut määrättävä kuitenkin niin, että X:n henkilökohtaiseen käyttöön on jäänyt tosiasiassa saaduista eläke- ja muista tuloista säädetty vähimmäismäärä 90 euroa. Kun X:n tosiasialliset tulot olivat 1 016,16 euroa kuukaudessa, hoitomaksun määrää on alennettava 1 012,14 euroa.

Hoitomaksu 1.1.2004 - 31.1.2009

Valituksessa on vaadittu, että hoitomaksu on oikaistava takautuvasti vuoden 2004 alusta alkaen. Valituksen mukaan hoitomaksun perusteena on myös tällöin ollut laskennallisia metsätuloja. A:n perusturvalautakunta ei ole kiistänyt tätä väitettä. Edellä tässä päätöksessä todettu huomioon ottaen X:n hoitomaksu ajalta 1.1.2004 - 31.1.2009 on määriteltävä uudelleen siten, että hänelle eläke- ja muista tuloista käyttöön jäävä osuus kuukaudessa on ajalla 1.1.2004 - 31.12.2007 ollut vähintään 80 euroa ja ajalla 1.1.2008 - 31.1.2009 ollut vähintään 90 euroa. Hallinto-oikeus ei ota välittömästi ratkaistavakseen hoitomaksun määrää, vaan palauttaa asian perusturvalautakunnan käsiteltäväksi.

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Vesa Sirkesalo ja Irmeli Rautaharkko. Esittelijä Virpi Juujärvi.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

A:n perusturvalautakunta on korkeimpaan hallinto-oikeuteen 19.5.2011 saapuneessa hakemuksessaan vaatinut, että hallinto-oikeuden päätös puretaan ja poistetaan ja asia palautetaan uudelleen hallinto-oikeuden käsiteltäväksi, jollei korkein hallinto-oikeus ota asiaa välittömästi ratkaistavakseen. Hallinto-oikeudelle tehty valitus ja perustevalitus tulee aiheettomana hylätä.

Vaatimustensa tueksi hakija on esittänyt muun ohella seuraavaa:

Hallinto-oikeuden päätös perustuu hallintolainkäyttölain 63 §:ssä säädetyllä tavalla ilmeisesti väärään lain soveltamiseen. Hallinto-oikeuden tulkinta sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain säännöksistä johtaa yhdenvertaisuusperiaatteen vastaiseen tilanteeseen. Tilanteessa, jossa palvelun käyttäjällä on vähän metsää ja riittävän suuri eläke, metsän laskennallinen tuotto otetaan huomioon kokonaisuudessaan. Jos palvelun käyttäjällä sen sijaan on suuri metsäomaisuus ja pieni eläke, metsätuloa ei voitaisi ottaa huomioon juuri ollenkaan.

Hallinto-oikeuden tulkinnassa metsän laskennallista tuottoa ei voida ottaa huomioon hoitoa saavan vähimmäiskäyttövarana. Tulkinnassa eriarvoisuus korostuu. Jos palvelun käyttäjän varallisuus koostuu esimerkiksi osakesijoituksista tai talletuksista, osinkotuotot ja talletuskorot otetaan huomioon sellaisenaan asiakasmaksupäätöstä tehtäessä. Sen sijaan metsän laskennallista tuottoa ei voitaisi huomioida täysimääräisenä, ellei asiakkaalle jää likvidinä rahana asiakasmaksulain 7 c §:n mukaista vähimmäiskäyttövaraa.

Ratkaisukäytäntö eri kunnissa on kirjavaa. Samassakin kunnassa saatetaan lakia tulkita eri tavoin esimerkiksi perusterveydenhuollossa ja sosiaalitoimessa. Oikeuskäytännön yhtenäistämisenkin vuoksi korkeimman hallinto-oikeuden tulisi ottaa asiaan kantaa.

X:n kuolinpesän ainoana osakkaana Y on antanut selityksen ja vaatinut purkuhakemuksen hylkäämistä. Y on lisäksi vaatinut oikeudenkäyntikulujensa korvaamista korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

Viranhaltijapäätöksen tuloselvitys on riidaton. Asiassa on kysymys siitä, että hoitomaksun perusteena on ollut laskennallisia metsätuloja, jotka eivät ole perustuneet X:n todellisiin käytössä oleviin tuloihin. Hoitomaksu on siten muodostunut ylisuureksi ja kohtuuttomaksi, mikä on johtanut pääoman käyttämiseen hoitomaksun maksamisessa. Tämä on ollut selkeän periaatteen vastaista: hoitomaksu lasketaan tulojen, ei varallisuuden perusteella.

X:n todelliset käytössä olevat tulot olivat 1 016,18 euroa kuukaudessa. Kun käyttövaran tuli olla 90 euroa, hoitomaksun oikea määrä oli 926,16 euroa kuukaudessa. Laskennalliset tulot eivät voi johtaa niin suureen hoitomaksuun, ettei potilaalle jää lainkaan käyttövaroja. Vastaavasti ei muunkaan omaisuuden mahdollista arvonnousua oteta huomioon hoitomaksua määrättäessä.

Hämeenlinnan hallinto-oikeus on ratkaissut samankaltaisen asian 5.2.2001. Tuosta ratkaisusta ilmenevää tulkintaa on Suomen Kuntaliitosta suullisesti saadun tiedon mukaan pidetty voimassa olevan lain ja asetuksen mukaisena. Useat muut kunnat noudattavat hallinto-oikeuden päätöstä.

Sosiaali- ja terveysministeriön kunnalle antaman lausunnon mukaan metsää tai omaisuutta voi aina myydä ja siten voi muuttaa metsätulon todelliseksi.

Ministeriön lausunnossa esitetty kanta on virheellinen. Metsää ei voi vapaasti myydä, vaan myynnin tulee tapahtua hyväksytyn metsänhoitosuunnitelman mukaisesti. Lisäksi hoitomaksu on erityisesti säädetty määräytyväksi tulojen perusteella. Omaisuuden realisointia hoitomaksujen maksamiseksi ei edellytetä. Metsänomistajaa ei voida pakottaa myymään omaisuuttaan saadakseen käyttöönsä sinänsä vaatimattoman vähimmäiskäyttövaran. Esimerkiksi talletusvarat pankissa vaikuttavat hoitomaksuun vain korkotulon osalta.

X on kuollut kesäkuussa 2009. Hoitomaksun periminen jälkikäteen olisi kohtuutonta. X:n testamentti on pantu täytäntöön ja kuolinpesän varat on luovutettu lainvoimaisen testamentin saajille. Kuolinpesä on siten varsinaisesti lakannut, eikä kuolinpesällä ole enää varoja. Kuolinpesällä on ollut oikeus luottaa lainvoimaisesti ratkaistuun asiaan ja toimittaa testamentin täytäntöönpano.

A:n perusturvalautakunta on antanut vastaselityksen.

Hämeenlinnan hallinto-oikeuden ratkaisussa 5.2.2001 on linjattu, ettei pitkäaikaisen laitoshoidon asiakkaan käyttövara saa sisältää laskennallista tuloa. Esillä oleva purettavaksi haettu hallinto-oikeuden päätös seuraa tuota kantaa. Tulkinta on ristiriidassa sen tulkinnan kanssa, jonka sosiaali- ja terveysministeriö on esittänyt kunnalle 29.6.2009 antamassaan lausunnossa.

Asiakasmaksulaissa ei määritetä, että käyttövara ei saisi sisältää metsä­tulosta syntyviä laskennallisia eriä. Sosiaali- ja terveysministeriö on lausunnossaan 29.6.2009 kiinnittänyt huomiota yhdenvertaisuusperi­aatteen toteutumiseen: Jos metsätulon laskennallista osuutta ei otettaisi huomioon lainkohdan esittämällä tavalla vähimmäiskäyttövaran lasken­nassa, tämä aiheuttaisi yhdenvertaisuusperiaatteen näkökulmasta ongel­mallisen tilanteen, koska tällöin paljon metsätuloja omaava laitoshoidon asiakas saisi laskennallisten ja konkreettisten tulojen erottelussa vähimmäiskäyttövaraa määritettäessä taloudellista etua esimerkiksi kokonai­suudessaan konkreettista eläketuloa saavaan laitoshoidon asiakkaaseen verrattuna.

Sosiaali- ja terveysministeriö on korkeimman hallinto-oikeuden pyynnöstä antanut lausunnon. Lausuntoa on pyydetty siitä, miten ministeriön käsityksen mukaan vähimmäiskäyttövaraa koskevia asiakasmaksulain 7 c §:n säännöksiä on kunnissa ja kuntayhtymissä sovellettu tilanteissa, joissa maksun määräämisen perusteena oleviin tuloihin on sisältynyt asiakasmaksulain 10 a §:n 2 momentin mukaisesti huomioon otettavaa (laskennallista) metsätuloa. Sosiaali- ja terveysministeriöllä ei lausunnon mukaan ole systemaattisesti kerättyä tietoa asiakasmaksulain 7 c §:n soveltamiskäytännöistä.

A:n kunnanhallitus on antanut selityksen sosiaali- ja terveys­ministeriön lausunnosta.

A:n kunnan viranhaltija kartoitti jonkin verran kuntien käytäntöä esillä olevan asian yhteydessä. Kuntien käytännöt vaihtelivat. Kirjallista dokumentointia kartoituksesta ei ole.

X:n kuolinpesän osakkaana Y on antanut selityksen sosiaali- ja terveysministeriön lausunnon ja A:n kunnanhallituksen selityksen johdosta.

Perusteita hallinto-oikeuden päätöksen purkamiselle ei ole. Hallinto-­oikeus on antanut päätöksen, johon ei saa hakea muutosta. Tuomioistuimen ratkaisut ovat erityisen luottamuksen alaisia. Testamentinsaajilla on ollut oikeus luottaa hallinto-oikeuden päätöksen pysyvyyteen.

Kansalaisia on kohdeltava yhdenvertaisesti. Metsänomistajia ei voida kohdella eri tavalla kuin asunnon omistajia. Asuntoa ei edellytetä vuokrattavaksi eikä tyhjillään olevalle asunnolle lasketa laskennallista tuloa. Asunnosta ja metsästä voi saada tuloa, mutta vain todellinen ja kertyvä tulo tulee ottaa huomioon hoitomaksupäätöksessä. Laskennallinen tulo ei voi johtaa siihen, että hoitomaksu ylittää todelliset tulot, vaan aina pitää jäädä todellisten tulojen ja hoitomaksun jälkeen vähimmäiskäyttö­vara.

A:n kunnalle on lähetetty tiedoksi kuolinpesän antama selitys.

Merkitään , että korkein hallinto-oikeus on tänään asioissa 4049-4055/3/11 antamallaan päätöksellä purkanut seitsemän A:n perusturvalautakunnan alaisen viranhaltijan 2.5.2011 tekemää päätöstä, joilla oli oikaistu X:n pitkäaikaisesta laitoshoidosta ajalla 1.1.2004 - 31.1.2009 perittyjä maksuja.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

1. Korkein hallinto-oikeus on tutkinut asian. Hallinto-oikeuden päätös puretaan ja X:n kuolinpesän valitus ja perustevalitus hallinto-oikeudelle hylätään. A:n perusturvalautakunnan päätös 17.9.2009 (§ 13) jää voimaan.

2. Kuolinpesän oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskeva vaatimus hylätään.

Perustelut

1.

Sovellettavat oikeusohjeet

Hallintolainkäyttölain 58 §:n mukaan hallintoasiassa tehtyyn lainvoiman saaneeseen päätökseen saa hakea muutosta ylimääräisellä muutoksen­hakukeinolla, joita ovat kantelu, menetetyn määräajan palauttaminen ja purku.

Hallintolainkäyttölain 63 §:n 1 momentin mukaan päätös voidaan purkaa:

1) jos asiassa on tapahtunut menettelyvirhe, joka on voinut olennaisesti vaikuttaa päätökseen;

2) jos päätös perustuu ilmeisesti väärään lain soveltamiseen tai erehdykseen, joka on voinut olennaisesti vaikuttaa päätökseen; tai

3) jos asiaan on tullut sellaista uutta selvitystä, joka olisi olennaisesti voinut vaikuttaa päätökseen, eikä hakijasta johdu, että uutta selvitystä ei ole aikanaan esitetty.

Pykälän 2 momentin mukaan päätöstä ei saa purkaa, ellei se loukkaa yksityisen oikeutta tai julkisen edun katsota vaativan päätöksen purkamista.

Hallintolain 6 §:n mukaan viranomaisen toimien on suojattava oikeus­järjestyksen perusteella oikeutettuja odotuksia.

Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain (asiakasmaksulaki) 1 §:n mukaan kunnallisista sosiaali- ja terveyspalveluista voidaan periä maksu palvelun käyttäjältä, jollei lailla toisin säädetä. Maksu voidaan periä henkilön maksukyvyn mukaan.

Saman lain 2 §:n 1 momentin mukaan palvelusta perittävä maksu saa olla enintään palvelun tuottamisesta aiheutuvien kustannusten suuruinen.

Asiakasmaksulain 7 c §:ssä säädetään pitkäaikaisesta laitoshoidosta perittävän maksun perusteista. Pykälän 1 momentin (1217/2007, joka on ollut voimassa 1.1.2008 - 31.12.2009) mukaan pitkäaikaisessa laitoshoidossa olevalta peritään maksukyvyn mukaan määräytyvä maksu. Maksu voi olla enintään 82 prosenttia hoidossa olevan mainitussa laissa tarkoitetusta kuukausitulosta, jollei mainitussa laissa toisin säädetä. Maksu voidaan kuitenkin määrätä enintään sen suuruiseksi, että hoitoa saavan henkilökohtaiseen käyttöön jää kuukausittain vähintään 90 euroa.

Hallituksen esityksessä (HE 101/2007 vp) edellä mainitun lainkohdan yksityiskohtaisissa perusteluissa todetaan, että pykälässä säädetään niistä perusteista, joiden mukaan pitkäaikaisessa laitoshoidossa olevan henkilön asiakasmaksu määräytyy. Perustelujen mukaan pykälän 1 momentissa on todettu pääsääntö, jonka mukaan maksu on 80 prosenttia hoidossa olevan nettotuloista. Henkilökohtaiseksi käyttövaraksi on kuitenkin aina jäätävä 80 euroa kuukaudessa. Pykälän 1 momenttia ehdotettiin muutettavaksi siten, että maksu olisi aiemmasta poiketen 82 prosenttia hoidettavan nettotuloista. Hoidossa olevan henkilökohtaiseen käyttöön tulisi kuitenkin aina jäädä kuukausittain vähintään 90 euron käyttövara.

Saman hallituksen esityksen yleisperusteluissa (s. 4) todetaan, että kaikkein pienituloisimpien henkilöiden saama 80 euron vähimmäiskäyttövara on ollut sama vuodesta 2002 lähtien, eikä siinä ole otettu huomioon kustannustason muutosta. Sen vuoksi maksuprosentin korotuksen yhteydessä olisi perusteltua korottaa vähimmäiskäyttövaraa 10 eurolla 90 euroon kuukaudessa.

Asiakasmaksulain 7 c §:n 1 momentin (221/2003, joka on ollut voimassa 1.4.2003 - 31.12.2007) mukaan pitkäaikaisessa laitoshoidossa olevalta peritään maksukyvyn mukaan määräytyvä maksu. Maksu voi olla enintään 80 prosenttia hoidossa olevan tässä laissa tarkoitetuista kuukausituloista, jollei tässä laissa toisin säädetä. Maksu voidaan kuitenkin määrätä enintään sen suuruiseksi, että hoitoa saavan henkilön henkilökohtaiseen käyttöön jää kuukausittain vähintään 80 euroa.

Asiakasmaksulain 10 b §:ssä säädetään pitkäaikaisen laitoshoidon maksun perusteena olevista tuloista. Pykälän 1 momentin mukaan edellä 7 c §:n 1 momentissa tarkoitettuina kuukausituloina otetaan huomioon pitkäaikaisessa laitoshoidossa olevan tulot ennakonpidätyksen ja ennakonkannon jälkeen sekä verosta vapaat tulot siten kuin tässä pykälässä säädetään.

Pykälän 2 momentin mukaan palkkatulojen lisäksi otetaan huomioon eläkkeet ja niihin rinnastettavat jatkuvat etuudet, elinkorot ja kiinteistön luovutuksen yhteydessä määräajaksi tai elinkaudeksi pidätetty rahana suoritettava etuus ( syytinki ) sekä muut jatkuvat henkilökohtaiset tulot samoin kuin pääomasta ja muusta omaisuudesta saatavat nettotulot kuten korko-, osinko- ja vuokratulot.

Pykälän 3 momentin mukaan tuloina otetaan huomioon myös viimeksi toimitetussa verotuksessa vahvistetut maatalouden ja elinkeinotoiminnan pääoma- ja ansiotulo-osuudet sekä verovelvollisen osuus yhtymän tulosta. Mainittuja tuloja voidaan tarkistaa viimeksi toimitetun verotuksen osoittamasta tulosta niillä prosenttimäärillä, jotka Verohallitus vuosittain antamassaan päätöksessä ennakon kannon perusteeksi pantavasta tulosta määrää. Siitä poiketen mitä edellä tässä pykälässä säädetään, metsätulo otetaan huomioon 10 a §:n 2 momentissa säädetyllä tavalla.

Asiakasmaksulain 10 a §:n 2 momentin (1217/2007, joka on ollut voimassa 1.1.2008 alkaen) mukaan metsätulona otetaan huomioon varojen arvostamisesta verotuksessa annetun lain 7 §:n 3 momentin mukaan vahvistettu metsän keskimääräinen vuotuinen tuotto hehtaarilta kerrottuna metsämaan pinta-alalla. Tästä määrästä vähennetään 10 prosenttia ja metsätalouden korot. Metsätuloa on lisäksi alennettava palvelun käyttäjän vaatimuksesta, mikäli tilakohtaisen vuotuisen hakkuumahdollisuuden nettoraha-arvo on metsänhoitoyhdistyksen tai metsäkeskuksen antaman lausunnon perusteella vähintään 10 prosenttia alempi kuin metsä­tulo. Alennus on metsätulon ja hakkuumahdollisuuden nettoraha-arvon erotuksen suuruinen.

Hallituksen esityksessä (HE 101/2007 vp) edellä mainitun lainkohdan yksityiskohtaisissa perusteluissa todetaan, että ehdotuksen mukaan 2 momenttia muutetaan siten, että metsätulona otetaan huomioon varojen arvostamisesta verotuksessa annetun lain (1142/2005) 7 §:n 3 momentin mukaan vahvistettu metsän keskimääräinen vuotuinen tuotto hehtaarilta. Tämä kerrotaan metsämaan pinta-alalla ja tulosta vähennetään metsätalouden korot. Tästä määrästä vähennetään lisäksi 10 prosenttia. Koska metsän hakkuumahdollisuudet saattavat olla huomattavasti edellä todettua vähäisemmät, metsätuloa tulee alentaa palvelun käyttäjän vaatimuksesta, jos tilakohtaisen vuotuisen hakkuumahdollisuuden nettoraha-arvo on metsänhoitoyhdistyksen tai metsäkeskuksen antaman lausunnon perusteella vähintään 10 prosenttia alempi kuin metsätulo. Alennus on metsätulon ja hakkuumahdollisuuden nettoraha-arvon erotuksen suuruinen.

Asiakasmaksulain 10 a §:n 2 momentin (1134/1996, joka on ollut voimassa 1.8.1997 - 31.12.2007) mukaan metsätulona otetaan huomioon varallisuusverotusta varten määritelty metsän puhdas tuotto, josta vähennetään metsätalouden korot ja 10 prosenttia puhtaan tuoton arvosta. Metsätuloa on alennettava palvelun käyttäjän vaatimuksesta, mikäli tilakohtaisen vuotuisen hakkuumahdollisuuden nettoraha-arvo on metsänhoitoyhdistyksen tai metsälautakunnan antaman lausunnon perusteella vähintään 10 prosenttia alempi kuin metsätulo. Alennus on metsätulon ja hakkuumahdollisuuden nettoraha-arvon erotuksen suuruinen.

Asiassa saatu selvitys ja kysymyksenasettelu

X on ollut pitkäaikaisessa laitoshoidossa C:n vanhainkodissa, ja häneltä on peritty asiakasmaksulain 7 c §:n 1 momentin nojalla maksukyvyn mukaan määräytyvää maksua tästä palvelusta. Hänen pitkäaikaisen laitoshoitonsa maksun määräämisen perusteena oleva, asiakasmaksulain 10 b §:n ja 10 a §:n 2 momentin mukaan laskettu kuukausitulo oli 2 363,78 euroa, kun maksun suuruudesta 1.2.2009 alkaen päätettiin. Tuloon sisältyi asiakasmaksulain 10 a §:n 2 momentin mukaan laskettua laskennallista metsätuloa 1 347,62 euroa kuukaudessa.

Asiassa ei ole selvitetty, eikä ole tarvinnutkaan selvittää, onko X:llä ollut toteutunutta myyntituloa puun myynnistä. X ei ole esittänyt asiakasmaksulain 10 a §:n 2 momentissa tarkoitettua vaatimusta laskennallisen metsätulon alentamisesta tavanomaista vähäisempien hakkuumahdollisuuksien perusteella.

A:n perusturvalautakunnan alaisen viranhaltijan maksupäätöksen mukaan X:ltä perittiin 1.2.2009 alkaen maksua, joka oli asiakasmaksulain tuolloin voimassa olleen 7 c §:n 1 momentin pääsäännön mukaisesti 82 prosenttia hänen edellä selostetusta, asiakasmaksulaissa tarkoitetusta kuukausitulostaan eli 1 938,30 euroa kuukaudessa. Laskelmassa hänen käyttövarakseen muodostui 425,48 euroa kuukaudessa.

A:n perusturvalautakunta on hylännyt viranhaltijan päätöksestä tehdyn oikaisuvaatimuksen.

Hämeenlinnan hallinto-oikeus on X:n sittemmin menehdyttyä hänen kuolinpesänsä valituksesta alentanut 1.2.2009 alkaen perityn maksun 926,15 euroon kuukaudessa ja määrännyt liikaa perityn maksun palautettavaksi. Lisäksi hallinto-oikeus on perustevalituksen johdosta palauttanut asian lautakunnalle ajalta 1.1.2004 - 31.1.2009 perittyjen maksujen osalta.

Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätöksen täytäntöön panemiseksi kuolinpesälle on 2.5.2009 päivätyn maksumääräyksen perusteella palautettu maksuja 4 824,54 euroa ajalta 1.2.2009 - 23.6.2009. Hallinto-oikeuden päätöksen velvoittamana perusturvalautakunnan alainen viranhaltija on 2.5.2009 oikaissut ajanjaksoa 1.1.2004 - 31.1.2009 koskevat maksupäätökset. Oikaisupäätösten nojalla kuolinpesälle on palautettu yhteensä 64 026,41 euroa. Maksumääräyksestä ja palautuspäätöksistä ilmenee, että asiaratkaisu perustuu Hämeenlinnan hallinto-oikeuden ratkaisuun, jonka purkua perusturvalautakunta tulee hakemaan korkeimmalta hallinto-oikeudelta.

Hämeenlinnan hallinto-oikeus on purettavaksi haetussa päätöksessään katsonut, että kun X:n asiakasmaksulain mukaisesti laskettuun kuukausituloon on sisältynyt laskennallista tuloa, hoitomaksu on tullut määrätä siten, että X:n henkilökohtaiseen käyttöön jää tosiasiassa saaduista eläke- ja muista tuloista säädetty vähimmäismäärä, joka on ollut 1.1.2008 alkaen 90 euroa kuukaudessa ja 1.1.2004 - 31.12.2007 80 euroa kuukaudessa. Hallinto-oikeus on siten tulkinnut, että X:ltä ei voi periä maksua asiakasmaksulain 7 c §:n 1 momentin pääsäännön mukaisesti, koska hänen henkilökohtaiseen käyttöönsä ei tällöin jää mainitussa pykälässä edellytettyä vähimmäiskäyttövaraa. Hallinto-oikeuden tulkinta on edellä todetun mukaisesti johtanut siihen, että X:n pitkäaikaishoidosta 1.2.2009 alkaen perittävää maksua on alennettu 1 938,30 eurosta kuukaudessa 926,16 euroon kuukaudessa ja että ajalta 1.1.2004 - 31.1.2009 perityt maksut on oikaistu vastaavalla tavalla.

Korkeimman hallinto-oikeuden on A:n perusturvalautakunnan purkuhakemuksesta ratkaistava, perustuuko purkuhakemuksen kohteena oleva hallinto-oikeuden päätös ilmeisesti väärään lain soveltamiseen, kun hallinto-oikeus on tulkinnut, että X:ltä pitkäaikaisesta laitoshoidosta perittävä maksu ei voi olla asiakasmaksulain 7 c §:n 1 momentin pääsäännön mukainen saman momentin vähimmäiskäyttövaraa koskevasta säännöksestä johtuen.

Asiakasmaksulain tulkinta

Asiakasmaksulain 7 c §:n 1 momentista ilmenee, että maksu pitkäaikaisesta laitoshoidosta määräytyy maksukyvyn perusteella ja että se vie suurimman osan palvelun käyttäjän tuloista. Vuonna 2009 tämä osa oli 82 prosenttia asiakasmaksulain mukaisesti lasketuista nettotuloista. Asiakasmaksulain 2 §:n 1 momentista ilmenee, että maksu voi kuitenkin olla enintään palvelun tuottamisesta aiheutuvien kustannusten suuruinen.

Asiakasmaksulain 7 c §:n vähimmäiskäyttövaraa koskevan säännöksen tarkoituksena on varmistaa, että myös pienituloisille pitkäaikaisessa laitoshoidossa oleville jää riittävästi rahaa henkilökohtaisiin tarpeisiinsa.

Asiakasmaksulain 10 b §:stä ilmenee, mistä tuloista muodostuu se kuukausitulo, joka on pitkäaikaisen laitoshoidon maksun määräytymisen perusteena. Huomioon otetaan veronalaiset palkka-, eläke-, yritys- ja pääomatulot ja muut omaisuudesta saatavat tulot nettomääräisinä sekä pykälässä säädetyt verosta vapaat tulot. Poikkeuksena on kuitenkin metsätulo, jonka huomioon ottamisesta säädetään 10 a §:n 2 momentissa.

Asiakasmaksulain 10 a §:n 2 momentista ilmene, että metsätuloa ei oteta huomioon toteutuneen myyntitulon perusteella. Puun myynnistä saadulla tulolla ei siten ole vaikutusta asiakasmaksun suuruuteen. Asiakasmaksun perusteena oleva metsätulo määräytyy sen sijaan laskennallisesti metsän keskimääräisen vuotuisen tuoton perusteella. Jos hakkuumahdollisuudet ovat tavanomaista pienemmät, metsätuloa on alennettava palvelun käyttäjän vaatimuksesta.

Metsätulon perustana on puuston kasvusta johtuva metsäomaisuuden tuotto. Puuston kasvu ei rinnastu omaisuuden arvonnousuun, vaan puuston kasvua vastaavasta puun myynnistä saatu tulo rinnastuu pääomatuloon. Puuston kasvuun perustuva metsätulo on todellista ja vaikuttaa palvelun käyttäjän varallisuusasemaan siinäkin tapauksessa, että puuta ei joinakin vuosina myytäisi. Siten metsätuloa ei voi rinnastaa esimerkiksi mahdollisuuteen saada vuokratuloa tyhjillään olevasta asunnosta.

X:n asiakasmaksulain 10 b §:n ja 10 a §:n 2 momentin mukaan laskettu kuukausitulo oli 2 363,78 euroa, kun maksun suuruudesta 1.2.2009 alkaen päätettiin. Kun maksu määrättiin 1 938,30 euroksi kuukaudessa, käyttövaraksi muodostui 425,48 euroa kuukaudessa. Koska käyttövara näin ollen oli suurempi kuin asiakasmaksulain 7 c §:n 1 momentissa säädetty 80 euron vähimmäiskäyttövara, mainitun lainkohdan vähimmäiskäyttövaraa koskeva säännös ei tule asiassa lainkaan sovellettavaksi.

Hallinto-oikeuden tulkinta, jonka mukaan hoitoa saavalle tulee häneltä perittävän asiakasmaksun jälkeen jäädä muista tuloistaan kuin laskennallisista metsätuloistaan vähimmäiskäyttövaraa vastaava määrä henkilökohtaiseen käyttöönsä, ei perustu lakiin. Tulkinta johtaa lisäksi siihen, että metsäomaisuudesta saatava tuotto saattaisi jäädä lähes kokonaan huomiotta maksun suuruutta määrättäessä, kun puun myynnistä saatu toteutunut myyntitulo ei vaikuta asiakasmaksulain mukaiseen kuukausituloon ja kun asiakasmaksulaissa tätä kompensoiva laskennallinen metsätulo jäisi hallinto-oikeuden vähimmäiskäyttövarasta omaksuman tulkinnan takia lähes vaille merkitystä. Näin on asianlaita esillä olevassa asiassa. Tämä ei vastaa lainsäädännön tavoitetta maksujen määräytymisestä maksukyvyn mukaan.

Edellä todettuun nähden hallinto-oikeuden päätös on perustunut ilmeisesti väärään lain soveltamiseen hallintolainkäyttölain 63 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla.

Päätöksen purkamisen muut edellytykset ja lopputulos

Hallintolainkäyttölain 63 §:n 2 momentin mukaan päätöstä ei saa purkaa, ellei se loukkaa yksityisen oikeutta tai julkisen edun katsota vaativan päätöksen purkamista. Hallintolain 6 §:stä ilmenevän luottamuksen suojan periaatteen mukaan viranomaisten toimien on suojattava oikeusjärjestyksen perusteella oikeutettuja odotuksia.

Esillä olevassa asiassa hallinto-oikeuden virheellinen tulkinta asiakasmaksulain säännöksistä on johtanut siihen, että X:ltä peritty maksu on muodostunut merkittävästi pienemmäksi kuin mikä maksun asiakasmaksulain mukaan olisi tullut olla. Tulkinta on johtanut myös siihen, että A:n kunta on joutunut oikaisemaan maksupäätöksiä viideltä edelliseltä vuodelta ja palauttamaan kuolinpesälle osan X:ltä vuosina 2004 - 2009 oikein perityistä maksuista. Kuolinpesälle näin palautettu määrä on ollut yhteensä yli 68 000 euroa.

Kuolinpesä on vedonnut siihen, että sen on tullut voida luottaa hallinto-oikeuden lainvoimaisen päätöksen pysyvyyteen. Korkein hallinto-oikeus toteaa, että A:n perusturvalautakunta on hakenut hallinto-oikeuden 11.3.2011 antaman päätöksen purkamista korkeimmalta hallinto-oikeudelta tänne 19.5.2011 saapuneella hakemuksella. Kuolinpesä on ollut tietoinen tästä hakemuksesta. Myös 2.5.2011 tehdyissä maksumääräyksessä ja oikaisupäätöksissä on todettu, että päätökset perustuvat Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätökseen 11.3.2011 ja että asiaratkaisuun haetaan purkua korkeimmalta hallinto-oikeudelta. Kuolinpesä on siten jo ennen maksujen palauttamista sille ollut tietoinen siitä, että hallinto-oikeuden päätös saatetaan purkaa.

Korkein hallinto-oikeus katsoo, että julkisen edun on katsottava vaativan hallinto-oikeuden päätöksen purkamista. Päätöksen purkaminen ei loukkaa kuolinpesän oikeusjärjestyksen perusteella oikeutettuja odotuksia. Tähän nähden hallinto-oikeuden päätös on purettava ja kuolinpesän valitus ja perustevalitus hallinto-oikeudelle hylättävä.

2. Asian näin päättyessä ja kun otetaan huomioon hallintolainkäyttölain 74 §, kuolinpesälle ei ole määrättävä maksettavaksi korvausta oikeudenkäyntikuluista korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

Asian ovat ratkaisseet presidentti Pekka Vihervuori sekä hallintoneuvokset Anne E. Niemi, Eija Siitari, Alice Guimaraes-Purokoski, Tuomas Lehtonen, Outi Suviranta ja Janne Aer. Asian esittelijä Marja-Liisa Judström.

Eri mieltä olleen hallintoneuvos Janne Aerin äänestyslausunto, johon hallintoneuvos Eija Siitari ja presidentti Pekka Vihervuori yhtyivät:

"Hylkään hallinto-oikeuden lainvoimaisen päätöksen purkamista koskevan hakemuksen.

Perustelut

Hallinto-oikeus on hakemuksessa tarkoitetulla päätöksellään katsonut, että X:n hoitomaksu on tullut määritellä uudelleen siten, että hänelle eläke- ja muista tuloista käyttöön jäävä osuus kuukaudessa on ajalla 1.1.2004 - 31.12.2007 ollut vähintään 80 euroa ja 1.1.2008 - 31.1.2009 ollut vähintään 90 euroa.

Kysymyksenasettelu

A:n perusturvalautakunta on hakenut hallinto-oikeuden päätöksen purkamista. Päätös voidaan purkaa hallintolainkäyttölain 63 §:ssä säädetyin edellytyksin.

Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain (734/1992, jäljempänä asiakasmaksulaki ) soveltamisen osalta asiassa on kysymys siitä, onko hoitomaksua määrättäessä pitkäaikaisessa laitoshoidossa olevalle henkilölle jäätävä hänen kuukausitulostaan henkilökohtaiseen käyttöön kuukausittain euromääräinen vähimmäiskäyttövara siinäkin tapauksessa, että hänen kuukausitulonsa mukaan määräytyvä maksu, jossa on otettu huomioon myös laskennallinen metsätulo, ylittää hänen muutoin saamansa kuukausitulon.

Asiakasmaksulain säännökset

Asiakasmaksulain 7 c §:n 1 momentin mukaan pitkäaikaisessa laitoshoidossa olevalta peritään maksukyvyn mukaan määräytyvä maksu. Maksu voi olla enintään 82 prosenttia hoidossa olevan mainitussa laissa tarkoitetusta kuukausitulosta, jollei mainitussa laissa toisin säädetä. Maksu voidaan kuitenkin määrätä enintään sen suuruiseksi, että hoitoa saavan henkilökohtaiseen käyttöön jää kuukausittain vähintään 80 euroa.

Asiakasmaksulain 7 c §:n 1 momenttia vastaava momentti oli aikaisemmin sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetussa asetuksessa (992/1992). Asetus on annettu asiakasmaksulain maksun enimmäis-määrää koskevan 2 §:n nojalla. Asiakasmaksulain 2 §:n mukaan palvelusta perittävä maksu saa olla enintään palvelun tuottamisesta aiheutuvien kustannusten suuruinen, ja asetuksella voidaan säätää palvelusta perittävän maksun enimmäismäärä ja maksu määräytyväksi maksukyvyn mukaan.

Asetuksen (992/1992) 15 §:n 1 momentin mukaan pitkäaikaisessa laitoshoidossa olevalta perittiin maksukyvyn mukaan määräytyvä maksu. Maksu voi olla enintään 80 prosenttia hoidossa olevan kuukausituloista. Maksu voitiin kuitenkin määrätä enintään sen suuruiseksi, että hoitoa saavan henkilön henkilökohtaiseen käyttöön jäi kuukausittain vähintään kansaneläkkeen pohjaosan suuruinen määrä. Milloin laitoshoidossa oleva sai rintamalisää, oli käyttövaraksi jätettävä vähintään kansaneläkkeen pohjaosan ja rintamalisän yhteismäärä. Perittävä maksu ei saanut ylittää palvelun tuottamisesta aiheutuvia kustannuksia.

Asetuksen (992/1992) 28 §:ssä säädettiin maksukykyä määriteltäessä huomioon otettavista tuloista pitkäaikaisessa laitoshoidossa. Mainitun pykälän mukaan asetuksen 15 §:n 1 momentissa tarkoitettuina kuukausituloina otettiin huomioon hoitoa saaneen tulot ennakonpidätyksen ja ennakonkannon jälkeen sekä verosta vapaat tulot. Asetuksen 28 §:n 1 ja 2 momentissa säädettiin huomioon otettavista tuloista tarkemmin. Pykälässä ei ollut erikseen säädetty metsätulon huomioon ottamisesta. Verotettava metsätulo määräytyi tuolloin pinta-alaverotuksen mukaisesti.

Asetusta täydennettiin uudella 28 a §:llä (1386/1993), jonka 1 momentin mukaan metsätulona otettiin huomioon varallisuusverotusta varten määritelty metsän puhdas tuotto, josta vähennettiin metsätalouden korot ja 10 prosenttia puhtaan tuoton arvosta. Pykälän 1 momenttia muutettiin myöhemmin (772/1998) siten, että sen alkuun lisättiin maininta, että momentti poikkeaa siitä, mitä asetuksen 28 §:ssä säädetään.

Asiakasmaksulakiin lisättiin lailla 221/2003 pitkäaikaisesta laitoshoidosta perittävän maksun perusteita koskeva 7 c § ja pitkäaikaisen laitoshoidon maksun määräämisen perusteena olevia tuloja koskeva 10 b §. Hallituksen esityksestä (HE 49/2002 vp) ilmenee, ettei tarkoituksena ollut tehdä asiallisia muutoksia maksun määräytymiseen, vaan että muutosten tarkoituksena oli perustuslain vaatimusten mukaisesti säännösten nosto lain tasolle. Lakiin tuolloin tehdyt muut muutokset koskivat laitoshoidossa olevan henkilön ja hänen puolisonsa yhteisten tulojen huomioon ottamista.

Asiakasmaksulain 7 c §:ä muutettiin lailla 1217/2007 siten, että maksu voi olla 82 prosenttia hoidettavan nettotuloista ja että hoidossa olevan henkilökohtaiseen käyttöön jää kuukausittain vähintään 90 euron käyttövara. Samalla muutettiin metsätulojen huomioon ottamista koskevaa lain 10 a §:n 2 momenttia siten, että metsätulona otetaan huomioon eräin tarkistuksin varojen arvostamisesta verotuksessa annetun lain (1142/2005) 7 §:n 3 momentin mukaan vahvistettu metsän keskimääräinen vuotuinen tuotto hehtaarilta.

Asiakasmaksulain 7 c §:ään lisättiin edellä tarkoitetulla lailla uusi neljäs momentti, joka koskee käyttövaran indeksitarkistusta. Käyttövaran vähimmäiseuromäärää tarkistetaan joka toinen vuosi työntekijän eläkelain 98 §:ssä tarkoitetun työeläkeindeksin muutoksen mukaisesti.

Hallinto-oikeuskäytäntö ja muut oikeuslähteet

Hämeenlinnan hallinto-oikeus on katsonut päätöksessään 5.2.2001 nro 01/0038/4, että pitkäaikaisessa laitoshoidossa olevan henkilön hoitomaksun suuruutta määrättäessä on otettava huomioon se, että henkilön henkilökohtaiseen käyttöön kuukausittain tosiasiassa jää saaduista eläketuloista ainakin asiakasmaksuasetuksessa säädetty vähimmäismäärä (tuolloin 450 markkaa). Päätöksen ratkaisuseloste on julkaistu Finlex-tietokannassa.

Kuntaliiton ohjeessa Metsätulon selvittäminen maksukyvyn mukaan määräytyvissä asiakasmaksuissa on viitattu Hämeenlinnan hallinto-oikeuden edellä tarkoitettuun julkaistuun ratkaisuun ja todettu, että kun palvelun käyttäjällä on metsätuloa, on ennen pitkäaikaisen laitoshoidon vahvistamista tarkistettava, että henkilölle jää omaan käyttöön laissa säädetty vähimmäiskäyttövara. Tämä tulkinta ilmenee myös Kuntaliiton A:n kunnalle 25.5.2009 antamasta lausunnosta.

Oikeudellinen arvio

Asiakasmaksulaki koskee sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaille määrättäviä maksuja. Palveluista perittävien maksujen enimmäismäärästä on yleissäännös lain 2 §:ssä. Mainitun yleissäännöksen perusteella eri palveluista perittävien maksujen enimmäismäärästä ja määräytymisestä maksukyvyn perusteella voidaan säätää asetuksella.

Asiakasmaksulain 7 c §:n mukaan pitkäaikaisessa laitoshoidossa olevalle henkilölle voidaan määrätä maksu, joka on enintään 80 prosenttia hänen kuukausituloistaan. Tämä on pääsääntö, joka koskee maksun määräämistä riippumatta maksun perusteena olevan kuukausitulon laadusta. Lisäksi mainitussa pykälässä on säädetty hoitoa saavan henkilön henkilökohtaiseen käyttöön jäävistä varoista eli vähimmäiskäyttövarasta. Aikaisemmin tämä vähimmäismäärä oli sidottu kansaneläkkeen pohjaosan määrään, nyt vähimmäismäärä on ilmaistu laissa euromääräisenä.

Katson, että asiakasmaksulain 7 c §:ssä sekä prosentuaalisesti ilmaistu oikeussääntö (enintään 80 prosenttia kuukausituloista) että euromääräinen oikeussääntö osoittavat hoitomaksun enimmäismäärän yksittäistapauksessa. Tämä ilmenee pykälän viimeisen lauseen sanamuodosta "maksu voidaan määrätä enintään sen suuruiseksi". Vähimmäiskäyttövarankin sääntelyn tarkoituksena on rajoittaa maksun suuruutta suhteessa hoidossa olevan henkilön tuloihin.

Vähimmäiskäyttövarasta on säädetty yhtäläisesti kaikkia hoitomaksuvelvollisia koskien. Asiakasmaksulaissa ei ole erikseen säädetty siitä, että vähimmäiskäyttövaraa koskevasta vaatimuksesta voitaisiin henkilön varallisuuden vuoksi poiketa tai että vähimmäiskäyttövaravaatimus ei koske tilannetta, jossa hoitomaksun määräytymisen perusteena on muiden kuukausitulojen lisäksi laskennallista metsätuloa.

Tässä asiassa on ratkaisevaa, merkitseekö vaatimus siitä, että hoitoa saavan henkilön henkilökohtaiseen käyttöön on jäätävä kuukausittain vähintään 80 euroa (tai vastaavasti 90 euroa) myös sitä, että henkilön hoitomaksun perusteena olevasta kuukausitulosta on hänen käyttöönsä tosiasiallisesti jätettävä kuukausittain vähintään 80 euroa (tai 90 euroa) riippumatta hänen kuukausitulojensa suuruudesta.

Koska maksun määräytyminen perustuu henkilön asetuksessa tarkennettujen tulojen huomioon ottamiseen, on ilmeistä, että henkilökohtaiseen käyttöön tarkoitetulla osuudella tarkoitetaan osuutta maksun perusteena olevasta tulosta, mihin viittaa myös asiakasmaksulain 7 c §:ssä käytetty ilmaisu "henkilökohtaiseen käyttöön jää kuukausittain". Koska metsätulo on laskennallinen tulo eikä se perustu todelliseen metsän myyntituloon, metsätulosta ei sen laskennallisen luonteen vuoksi voi muodostua laitoshoidossa olevalle henkilölle sellaista tuloa, joka voitaisiin ottaa huomioon hänen henkilökohtaiseen käyttöönsä tosiasiassa jäävänä tulona eli vähimmäiskäyttövarana, vaikka metsätulo sinänsä otetaan huomioon maksukyvyn arvioinnissa. Henkilökohtaiseen käyttöön jäävällä osuudella ei voida myöskään tarkoittaa henkilön mahdollista muuta varallisuutta tai mahdollisesta metsän myynnistä saatua tuloa, koska niitä ei maksua määrättäessä oteta asiakasmaksulain mukaan tulona huomioon.

Tämä tulkinta vähimmäiskäyttövaran vaikutuksesta asiakasmaksun suuruuteen vastaa Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätöksestä 5.2.2001 nro 01/0038/4 ilmenevää tulkintaa. Hallinto-oikeuden päätöksestä on julkaistu ratkaisuseloste ja ratkaisu on ollut Kuntaliiton ohjeistuksen perusteena. Ratkaisun mukaista tulkintaa on oletettavasti sovellettu kunnissa.

Hallinto-oikeuden edellä tarkoitetun päätöksen julkaisemisen jälkeen asiakasmaksulakia on muutettu useita kertoja. Näissä muutoksissa ei ole pyritty täsmentämään metsätulon ja vähimmäiskäyttövaran suhdetta. Tähän kysymykseen ei ole puututtu myöskään sosiaali- ja terveydenhuollon maksupolitiikan ja maksujärjestelmän uudistamista selvittäneen toimikunnan mietinnössä (sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2005:10).

Asiakasmaksulain 7 c §:n soveltamista koskevan oikeuskysymyksen ratkaisu ei riipu siitä, onko hallinto-oikeudessa ollut kysymys pitkäaikaishoidossa olleen asiakkaan itsensä vai hänen kuolinpesänsä valituksesta.

Lopputulos

Edellä mainituilla perusteilla katson, että hallinto-oikeuden päätös ei ole perustunut väärään lain soveltamiseen eikä päätöstä ole siten hallintolainkäyttölain 63 §:n 1 momentti huomioon ottaen syytä purkaa. Perusturvalautakunnan hakemus on siten hylättävä."

Asian esittelijän esittelijäneuvos Marja-Liisa Judströmin esitys asian ratkaisemiseksi oli samansisältöinen kuin hallintoneuvos Janne Aerin äänestyslausunto.