Finlex - Etusivulle
Ennakkopäätökset

12.7.2013

Ennakkopäätökset

Korkeimman hallinto-oikeuden ennakkopäätökset.

KHO:2013:127

Asiasanat
Perusopetus, Oppilaaksi ottaminen, Järjestämisvastuu, Koulupaikan irtisanominen, Avustaja, Kustannusvastuu, Huostaanotettu lapsi, Kunta, Rajakunta, Ruotsi
Tapausvuosi
2013
Antopäivä
Diaarinumero
3149/3/11
Taltio
2372

Y:n kunta oli ottanut K:n kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunnan huostaanottaman A:n peruskoulun oppilaaksi perusopetuslain 28 §:n 2 momentissa tarkoitettuna ulkokuntalaisena oppilaana. Y:n kunta oli siten vastuussa siitä, että A:lle järjestetään perusopetuslain 31 §:ssä tarkoitetut palvelut. A:n oli selvitetty tarvitsevan avustajaa koulunkäyntinsä tukemiseksi. Y:n kunnan sivistyslautakunta ei voinut päättää A:n koulupaikan irtisanomisesta sillä perusteella, että Y:n kunnan ja K:n kaupungin kesken oli erimielisyyttä avustajapalvelun järjestämisestä. Kuntien välinen kustannusriita voitiin saattaa hallintoriita-asiana erikseen ratkaistavaksi.

Perusopetuslaki 4 § 1 momentti, 28 § 2 momentti ja 31 §
Lastensuojelulaki 16 b § 1 ja 2 momentti

Kort referat på svenska

Päätös, josta valitetaan

Rovaniemen hallinto-oikeus 19.9.2011 nro 11/0390/1

Asian aikaisempi käsittely

Ylitornion sivistyslautakunta on 31.5.2011 päättänyt, ettei se järjestä A:n koulunkäyntiä 1.8.2011 alkaen.

Päätöksen mukaan A on 1.2.2009 otettu Kemin sosiaali- ja terveyslautakunnan huostaan ja hänet on sijoitettu 27.11.2009 sijaisperheeseen Ruotsin Övertorneålle. A on käynyt K:n koulun 3. luokkaa lukuvuonna 2010 - 2011. Lukuvuodelle 2011 - 2012 Ylitornion kunnan koulutoimella ei ole osoittaa A:lle riittäviä avustajapalveluja oman kunnan oppilaiden vaatimien tukitoimien vuoksi. Tästä syystä kemiläisen A:n, joka asuu Övertorneån M:ssä, koulupaikka on irtisanottu.

Käsittely hallinto-oikeudessa

Kemin sosiaali- ja terveyslautakunta on huostaanottamansa A:n puolesta vaatinut, että valituksenalainen päätös kumotaan ja Ylitornion kunta velvoitetaan järjestämään A:n perusopetus K:n koulussa.

A on otettu Kemin sosiaali- ja terveyslautakunnan huostaan ja sijoitettu sijaisperheeseen 27.11.2009 alkaen. Sijaisperhe asuu Övertorneån M:ssä. Kyseessä on suomalainen perhe, jonka Pelastakaa Lapset ry on hyväksynyt ja kouluttanut sijaisperheeksi. Asiassa oli normaalin käytännön mukaisesti sovittu, että sijaisvanhemmat ilmoittavat lapsen kouluun. A oli ilmoitettu K:n kouluun, jota oli käynyt myös kolme muuta sijaisperheeseen sijoitettua suomalaista lasta. Näiden lisäksi lukuvuoden 2009 - 2010 aikana M:stä oli käynyt K:n koulua ainakin kaksi muuta lasta, minkä vuoksi Ylitornion sivistyslautakunta oli järjestänyt lapsille myös koulukyydin M:n puolelta.

A:n koulunvaihto oli valmisteltu huolella. A oli aloittanut koulunkäynnin K:n koulussa 30.11.2009. Kun A oli otettu oppilaaksi K:n kouluun, koululla oli ollut tieto siitä, että A tarvitsee erityistä tukea koulunkäyntiinsä.

Ylitornion sivistyslautakunta on päättänyt irtisanoa A:n koulupaikan 1.8.2011 alkaen. Lapsen koulupaikkaa ei voida irtisanoa sillä perusteella, ettei kunnalla ole osoittaa lapselle perusopetuslain 31 §:n mukaista henkilökohtaista avustajaa. Ylitornion kunta on saanut valtionosuuden A:n koulunkäynnin järjestämiseksi.

Ylitornion ja Övertorneån välillä ei ole kirjallisia sopimuksia koulunkäynnistä, mutta käytännössä lapset ovat voineet käydä koulua M:stä Ylitorniolla ja päinvastoin. A:n koulunkäynti jatkuisi syksyllä 2011 normaalisti Ylitornion puolella, jollei hän tarvitsisi erityispalveluja koulunkäyntinsä tukemiseen. Ylitornion kunta on kohdellut A:ta eriarvoisesti suhteessa toisiin rajan yli koulua käyviin lapsiin.

Ylitornion sivistyslautakunta on lausunnossaan muun ohella todennut, että Ylitornion ja Övertorneån välillä ei ole kirjallista sopimusta rajan yli tapahtuvasta koulunkäynnin järjestämisestä. Muualla kuin Ylitornion kunnan alueella asuvien oppilaiden opinto-oikeus Ylitornion kunnan alueella sijaitsevassa koulussa harkitaan oppilaskohtaisesti lukuvuosittain. Nykykäytännön mukaisesti Ylitornion sivistyslautakunta käsittelee ulkopaikkakuntalaisten opinto-oikeutta koskevat hakemukset. Opinto-oikeus myönnetään lukuvuodeksi kerrallaan.

Ulkopaikkakuntalaisen opinto-oikeus Ylitornion kunnan alueella sijaitsevassa koulussa ei ole itsestäänselvyys. Näin ollen myöskään A:n koulunkäynnin jatkuminen K:n koulussa ei ole itsestäänselvyys, vaikka hän ei tarvitsisikaan erityispalveluja. Joissakin tapauksissa on muun muassa neuvoteltu erillissopimus koulunkäynnin järjestämisestä oppilaan kotikunnan kanssa, jos esimerkiksi valtionosuus ei ole riittänyt kyseisen lapsen koulunkäynnistä aiheutuviin kuluihin.

Kemin sosiaali- ja terveyslautakunta on vastaselityksessään todennut, että A:n sijaisperheessä asuu A:n lisäksi kaksi muuta toisen kunnan sijoittamaa lasta, joiden koulunkäynti on jatkunut elokuussa 2011 Ylitornion puolella. Lautakunnan tiedossa ei ole, että heidän koulunkäyntioikeudestaan ja sen jatkumisesta olisi tehty erillistä hakemusta tai päätöstä, vaan koulunkäynti on jatkunut normaalisti lukuvuodesta toiseen. Lasten koulunkäyntioikeuden arvioiminen lukuvuosittain ei turvaa lapsen oikeutta tasa-arvoiseen kohteluun ja koulunkäynnin pysyvyyteen. Epäselvää on, millä perusteella opinto-oikeus evätään tai myönnetään kullekin lapselle. A:n koulunkäyntioikeus on evätty, koska hän tarvitsee henkilökohtaista avustajaa koulunkäynnin tukemiseen.

A:n huoltajalle B:lle on varattu tilaisuus antaa vastine valituksen ja lausunnon johdosta.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Hallinto-oikeus on A:n, edustajanaan Kemin sosiaali- ja terveyslautakunta, valituksesta kumonnut valituksenalaisen päätöksen.

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään seuraavasti:

Perustuslain 16 §:n 1 momentin mukaan jokaisella on oikeus maksuttomaan perusopetukseen. Oppivelvollisuudesta säädetään lailla.

Perusopetuslain 4 §:n 1 momentin mukaan kunta on velvollinen järjestämään sen alueella asuville oppivelvollisuusikäisille perusopetusta sekä oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä vuonna esiopetusta.

Lastensuojelulain 16 b §:n 1 momentin mukaan kunnan, jossa lapsi tai nuori on avohuollon tukitoimena tai sijaishuoltoon sijoitettuna taikka jälkihuollossa (sijoituskunta), on järjestettävä yhteistyössä 16 §:n 1 momentin tai 17 §:n mukaan vastuussa olevan kunnan (sijoittajakunta) kanssa lapselle tai nuorelle hänen huollon tai hoidon tarpeensa edellyttämät palvelut ja tukitoimet. Järjestetyistä palveluista ja tukitoimista aiheutuneet kustannukset sijoituskunta on oikeutettu perimään sijoittajakunnalta.

Edellä mainitun pykälän 2 momentin mukaan sijoituskunnan velvollisuudesta järjestää avohuollon tukitoimena tai sijaishuoltoon sijoitetun taikka jälkihuollossa olevan lapsen perusopetus säädetään perusopetuslaissa ja siitä aiheutuvien kustannusten korvaamisesta kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain (1704/2009) 41 §:ssä.

A:n kotikunta on Kemi ja hänet on sijoitettu sijaisperheeseen, joka asuu Ruotsissa, Övertorneån M:ssä. Näin ollen Ylitornion kunta ei ole perusopetuslain mukaan velvollinen järjestämään A:n perusopetusta.

Ylitornion kunta on kuitenkin ottanut A:n oppilaaksi kunnassa sijaitsevaan K:n kouluun, jota A on käynyt 30.11.2009 lähtien. Valituksesta ilmenee, että useat muutkin Övertorneålla asuvat suomalaiset lapset käyvät koulua Ylitorniolla.

Valituksenalaisesta päätöksestä ilmenee, että A:n koulupaikan irtisanominen on johtunut siitä, että hän tarvitsee avustajapalvelua. Ylitornion kunta ja Kemin kaupunki ovat olleet erimielisiä palvelun järjestämisvastuusta.

Edellä kerrotuissa olosuhteissa ja kun otetaan huomioon yhdenvertaisen kohtelun periaate sekä perustuslain 16 §:n mukainen oikeus maksuttomaan perusopetukseen, Ylitornion sivistyslautakunta ei olisi saanut jättää järjestämättä A:n perusopetusta sen vuoksi, että kuntien kesken on erimielisyyttä avustajapalvelun järjestämisvastuusta. Kyseinen perusopetuksen järjestämistä koskeva asia voidaan saattaa hallinto-oikeuden ratkaistavaksi, eikä kuntien välinen riita saa johtaa siihen, että oppilaalle perustuslaissa turvattu oikeus perusopetukseen jää sen vuoksi kokonaan järjestämättä. Näin ollen valituksenalainen päätös on kumottava.

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Pirkko Wesslin-Nenonen, Pirjo Pyhäjärvi ja Anna-Kaisa Marski. Esittelijä Karoliina Hyvärinen.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Ylitornion sivistyslautakunta on valituksessaan vaatinut, että hallinto-oikeuden päätös kumotaan.

Perusopetuslain 4 §:n ja lastensuojelulain 16 b §:n 1 momentin nojalla kunnalla ei ole minkäänlaista velvollisuutta järjestää perusopetusta muille kuin oman kunnan alueella asuville tai kunnan alueelle sijoitetuille oppivelvollisuusikäisille. Näin ollen Ylitornion kunnalla ei ole velvollisuutta järjestää perusopetusta kemiläiselle A:lle, joka on sijoitettu Ruotsin Övertorneån M:ssä sijaitsevaan sijaiskotiin.

Ylitornion kunta ei ole tehnyt Övertorneån tai muidenkaan kuntien kanssa kirjallista sopimusta rajan yli tapahtuvasta koulunkäynnin järjestämisestä. Nykykäytännön mukaan Ylitornion kunnan sivistyslautakunta käsittelee ulkopaikkakuntalaisten opinto-oikeutta koskeva hakemukset yksilöllisesti ja opinto-oikeudet myönnetään lukuvuodeksi kerrallaan. Kun opinto-oikeus annetaan lukuvuodeksi kerrallaan, se voi joskus myös katketa, jolloin perusopetuksen turvaaminen kuuluu ensisijaisesti kotikunnalle tai sijoituskunnalle.

Mikäli hallinto-oikeuden päätöstä ei kumota, kunnan harkintaoikeus palvelujen järjestämisestä muille kuin kunnassa asuville poistuu. Tämä merkitsee kunnan velvoitteiden huomattavaa lisääntymistä siitä, mitä lainsäätäjä on tarkoittanut.

Kemin kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunta on selityksenään viitannut asiassa aikaisemmin esittämäänsä.

B:lle on varattu tilaisuus antaa selitys. Selitystä ei ole annettu.

Ylitornion kunnan sivistyslautakunta on vastaselityksenään viitannut asiassa aikaisemmin esittämäänsä.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus on tutkinut asian. Valitus hylätään. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Perustelut

Sovellettavat säännökset

Perusopetuslain 4 §:n 1 momentin mukaan kunta on velvollinen järjestämään sen alueella asuville oppivelvollisuusikäisille perusopetusta sekä oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä vuonna esiopetusta.

Perusopetuslain 28 §:n 2 momentin mukaan oppivelvollinen voi pyrkiä oppilaaksi myös muuhun kuin saman pykälän 1 momentissa tarkoitettuun kouluun.

Perusopetuslain 31 §:n 1 momentin mukaan erityistä tukea tarvitsevalla oppilaalla on oikeus saada maksutta opetukseen osallistumisen edellyttämät avustajapalvelut.

Lastensuojelulain 16 b §:n 1 momentin mukaan kunnan, jossa lapsi tai nuori on avohuollon tukitoimena tai sijaishuoltoon sijoitettuna taikka jälkihuollossa (sijoituskunta), on järjestettävä yhteistyössä lain 16 §:n 1 momentin tai 17 §:n mukaan vastuussa olevan kunnan ( sijoittajakunta ) kanssa lapselle tai nuorelle hänen huollon tai hoidon tarpeensa edellyttämät palvelut ja tukitoimet. Järjestetyistä palveluista ja tukitoimista aiheutuneet kustannukset sijoituskunta on oikeutettu perimään sijoittajakunnalta.

Lastensuojelulain 16 §:n 2 momentin mukaan sijoituskunnan velvollisuudesta järjestää avohuollon tukitoimena tai sijaishuoltoon sijoitetun taikka jälkihuollossa olevan lapsen perusopetus säädetään perusopetuslaissa ja siitä aiheutuvien kustannusten korvaamisesta kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain (1704/2009) 41 §:ssä.

Oikeudellinen arviointi

Ylitornion kunta on vuonna 2009 antanut A:lle koulupaikan K:n koulusta, jota A on käynyt 30.11.2009 lähtien.

A ei asu Ylitorniossa. Ylitornion kunta ei ole perusopetuslain 4 §:n perusteella velvollinen järjestämään hänen opetustaan. Kemin kaupunki on sijoittanut A:n lastensuojelulain perusteella sijaisperheeseen, joka asuu Ruotsissa, Övertorneån M:ssä. Ylitornion kunta ei ole siten myöskään A:n lastensuojelulain 16 b §:ssä tarkoitettuna sijoituskuntana velvollinen järjestämään A:n perusopetusta. Ylitornion on katsottava ottaneen A:n K:n kouluun perusopetuslain 28 §:n 2 momentissa tarkoitettuna ulkokuntalaisena oppilaana.

Valituksenalaisesta päätöksestä ilmenee, että A:n koulupaikan irtisanominen on johtunut siitä, että hän tarvitsee avustajapalvelua. Ylitornion kunta ja Kemin kaupunki ovat olleet erimielisiä palvelun järjestämisvastuusta.

Koulutusta järjestävä kunta on velvollinen järjestämään perusopetuslain 31 §:ssä säädetyt erityistä tukea tarvitsevan oppilaan palvelut myös sellaiselle ulkokuntalaiselle oppilaalle, joka on otettu kunnan kouluun perusopetuslain 28 §:n 2 momentin nojalla. Tällaisen toissijaisessa koulussa olevan ulkokuntalaisen oppilaan kotikunnan velvollisuudesta suorittaa kotikuntakorvausta koulutusta järjestävälle kunnalle säädetään kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetussa laissa.

Edellä mainitut perusopetuslain 28 ja 31 §:n säännökset huomioon ottaen Ylitornion kunnalla on vastuu siitä, että Ylitornion K:n koulussa olevalle A:lle järjestetään perusopetuslain 31 §:ssä tarkoitetut palvelut.

Kemin kaupungin vastuu A:n koulunkäynnistä Ylitorniossa aiheutuvista kustannuksista määräytyy kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain mukaan. Tässä yhteydessä ei ole ratkaistavana kysymys Kemin kaupungin kustannusvastuusta. Sitä koskeva erimielisyys voidaan saattaa hallintoriita-asiana erikseen ratkaistavaksi.

Lopputulos

Ylitornion sivistyslautakunta ei näin ollen ole voinut päättää A:n koulupaikan lakkauttamisesta sillä perusteella, että kuntien kesken on erimielisyyttä avustajapalvelun järjestämisvastuusta. Sivistyslautakunnan päätös 31.5.2011 on tämän vuoksi kumottava. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen ei siten ole perusteita.

Asian ovat ratkaisseet presidentti Pekka Vihervuori sekä hallintoneuvokset Anne E. Niemi, Eija Siitari, Alice Guimaraes-Purokoski ja Janne Aer. Asian esittelijä Virpi Ikkelä.

Sivun alkuun