KHO:2013:56
- Asiasanat
- Kunnallisvaalit, Vaalikelpoisuus, Virheellinen järjestys, Ehdokasasettelu, Valitusoikeus, Valitusperuste
- Tapausvuosi
- 2013
- Antopäivä
- Diaarinumero
- 198/3/13
- Taltio
- 1156
A oli valittanut keskusvaalilautakunnan kunnallisvaalien tuloksen vahvistamista koskeneesta päätöksestä kunnan jäsenenä sillä perusteella, että keskusvaalilautakunta oli hyväksynyt ehdokaslistalle B:n, joka ei ollut vaalikelpoinen.
Keskusvaalilautakunnan aikanaan tekemä päätös ehdokashakemuksen hyväksymisestä on valmistelua koskeva päätös, jonka lainmukaisuus tulee tutkittavaksi valitettaessa keskusvaalilautakunnan kunnallisvaalien tuloksen vahvistamista koskevasta päätöksestä.
Asiassa oli siten kysymys siitä, onko keskusvaalilautakunta menetellyt vaalilain 101 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla virheellisesti hyväksyessään ehdokaslistalle B:n. Vaalikelpoisuutta koskevaa valitusperustetta on vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan pidetty virheellistä järjestystä koskevana valitusperusteena. Hallinto-oikeuden ei olisi tullut jättää A:n valitusta tutkimatta. Hallinto-oikeuden päätös kumottiin ja asia palautettiin sille uudelleen käsiteltäväksi.
Vaalilaki 31 § 1 momentti, 45 § ja 101 §
Päätös, josta valitetaan
Kuopion hallinto-oikeus 18.12.2012 nro 12/0393/3
Asian käsittely hallinto-oikeudessa
A on valittanut keskusvaalilautakunnan päätöksestä hallinto-oikeudelle. Hän on vaatinut, että keskusvaalilautakunnan päätös kumotaan siltä osin kuin valtuutetuksi on tullut valituksi B (ehdokasnumero 75). B ei ole Polvijärven kunnan jäsen, vaan hänen tosiasiallinen kotikuntansa on Outokummun kaupunki.
Hallinto-oikeus on pyytänyt A:lta selvitystä hänen valitusoikeudestaan. A on todennut olevansa Polvijärven kunnan jäsen.
Hallinto-oikeuden ratkaisu
Kuopion hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään jättänyt A:n valituksen tutkimatta.
Hallinto-oikeus on päätöksensä perusteluina lausunut tältä osin seuraavaa:
Kunnallisvaalin toimittamisesta säädetään vaalilaissa (714/1998). Vaalilain 101 §:n 1 momentin mukaan kunnallisvaalissa on valitusoikeus sillä, jonka etua tai oikeutta päätös loukkaa, sekä jokaisella vaalissa ehdokkaana olleella henkilöllä ja ehdokashakemuksen antaneella puolueella ja yhteislistalla sillä perusteella, että päätös on lainvastainen.
Vaalilain 101 §:n 2 momentin mukaan kunnallisvaaleissa saavat kunnan jäsenet valittaa päätöksestä lisäksi sillä perusteella, että vaalit on toimitettu virheellisessä järjestyksessä ja että se on saattanut vaikuttaa vaalien tulokseen.
A on sekä valituksessaan että hallinto-oikeudelle antamassaan lisäselvityksessä ilmoittanut valitusoikeutensa perustuvan Polvijärven kunnan jäsenyyteen. Hallinto-oikeudelle toimitetun selvityksen mukaan A ei ole ollut vaalissa ehdokkaana eikä hän ole valituksessaan eikä lisäselvityksessään vedonnut siihen, että keskusvaalilautakunnan päätös muutoin loukkaisi hänen etuaan tai oikeuttaan.
Hallinto-oikeus toteaa A:n tehneen valituksen sillä perusteella, että hän on Polvijärven kunnan jäsen. Kunnan jäsenen valitusoikeus on vaalilaissa rajoitettu vain menettelyllisiin kysymyksiin. A on kuitenkin perustanut valituksensa siihen, että B ei ole ollut kuntalain 33 §:n edellyttämällä tavalla vaalikelpoinen. A on siis esittänyt valituksensa perusteeksi ainoastaan laillisuusväitteen. Hän ei ole valituksessaan vedonnut siihen, että vaalit olisi toimitettu virheellisessä järjestyksessä.
A ei voi kunnan jäsenyyteen perustuvan valitusoikeutensa nojalla tehdä vaalien laillisuuteen liittyvää väitettä, joten hänen valituksensa on jätettävä tutkimatta.
Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Riikka Tiainen, Jukka Hartikainen ja Mirjami Paso.
Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa
A on valituksessaan vaatinut, että hallinto-oikeuden päätös kumotaan ja hänen valituksensa hallinto-oikeudelle tutkitaan. Hallinto-oikeuden päätös kuntalaisen valitusoikeudesta on lainvastainen. Kuntalaisen valitusoikeus toteuttaa kansalaisvalvontaa, mikä ilmenee myös oikeuskirjallisuudesta.
Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu
Korkein hallinto-oikeus kumoaa Kuopion hallinto-oikeuden päätöksen ja palauttaa asian hallinto-oikeudelle uudelleen käsiteltäväksi.
Perustelut
Vaalilain 31 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan ehdokashakemukset käsittelee kunnallisvaaleissa kunnan keskusvaalilautakunta.
Vaalilain 45 §:n mukaan ehdokasasettelusta ei saa erikseen hakea muutosta.
Vaalilain 101 §:n 1 momentin mukaan kunnallisvaalissa on valitusoikeus sillä, jonka etua tai oikeutta päätös loukkaa, sekä jokaisella vaalissa ehdokkaana olleella henkilöllä ja ehdokashakemuksen antaneella puolueella ja yhteislistalla sillä perusteella, että päätös on lainvastainen.
Vaalilain 101 §:n 2 momentin mukaan 1 momentin lisäksi saavat päätöksestä valittaa sillä perusteella, että vaalit on toimitettu virheellisessä järjestyksessä ja että se on saattanut vaikuttaa vaalien tulokseen: --- 2) kunnallisvaaleissa kunnan jäsen.
Polvijärveltä oleva A on valittanut keskusvaalilautakunnan kunnallisvaalien tuloksen vahvistamista koskevasta päätöksestä kunnan jäsenenä sillä perusteella, että valituksi on tullut vaalikelpoisuutta vailla oleva henkilö. Tämän taustalla puolestaan on se, että keskusvaalilautakunta oli aikanaan vaalien valmisteluvaiheessa hyväksynyt mainitun henkilön ehdokashakemuksen.
Keskusvaalilautakunnan päätös ehdokashakemuksen hyväksymisestä koskee vain valmistelua, eikä päätös vaalilain 45 §:n mukaan ole erikseen muutoksenhakukelpoinen. Tähän nähden, kun valitetaan kunnallisvaalien tuloksen vahvistamista koskevasta päätöksestä, valitusperusteena voidaan vedota seikkoihin, jotka liittyvät ehdokashakemusten hyväksymiseen tai hylkäämiseen.
Asiassa on siten kysymys siitä, onko keskusvaalilautakunta menetellyt virheellisesti, kun se on hyväksynyt ehdokaslistalle valituksessa mainitun B:n. Vaalikelpoisuutta koskevaa valitusperustetta on vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan pidetty virheellistä järjestystä koskevana valitusperusteena.
Kun A näin ollen on valittanut keskusvaalilautakunnan päätöksestä sillä perusteella, että vaalit on toimitettu virheellisessä järjestyksessä ja että se on saattanut vaikuttaa vaalien tulokseen, hallinto-oikeuden ei olisi tullut, kun otetaan huomioon vaalilain 101 §:n 2 momentti, jättää valitusta tutkimatta.
Hallinto-oikeuden päätös on näin ollen kumottava ja asia palautettava hallinto-oikeudelle uudelleen käsiteltäväksi.
Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Irma Telivuo, Anne E. Niemi, Eija Siitari-Vanne, Tuomas Lehtonen ja Janne Aer. Asian esittelijä Anneli Tulikallio.