5.12.2005

Asian aikaisempi käsittely

Ulkomaalaisvirasto on 24.3.2005 tekemällään päätöksellä hylännyt B:n aviopuolison, vuonna 1983 tai 1986 syntyneen Irakin tai Iranin kansalaisen A:n oleskelulupahakemuksen. Ulkomaalaisvirasto on perustellut päätöstään seuraavasti:

Ulkomaalaislain 114 §:n 1 momentin mukaan oleskelulupa myönnetään perhesiteen perusteella pakolaisen, suojelun tarpeen perusteella oleskeluluvan saaneen tai tilapäistä suojelua saaneen ulkomaalaisen perheenjäsenelle, jos: 1) perheenkokoaja asuu Suomessa tai hänelle on myönnetty oleskelulupa Suomeen muuttoa varten; ja 2) hakijan ei katsota vaarantavan yleistä järjestystä, turvallisuutta, kansanterveyttä tai Suomen kansainvälisiä suhteita.

Ulkomaalaislain 114 §:n 2 momentin mukaan jos 1 momentin 2 kohdassa mainittuja seikkoja ilmenee, suoritetaan kokonaisharkinta, jossa otetaan huomioon perheenkokoajan mahdollisuus viettää perhe-elämää hakijan kanssa jossain kolmannessa maassa. Harkinnassa on otettava huomioon perhesiteen merkitys asianosaisille.

Ulkomaalaislain 37 §:n mukaan perheenjäseneksi katsotaan Suomessa asuvan henkilön aviopuoliso sekä alle 18-vuotias naimaton lapsi, jonka huoltaja Suomessa asuva henkilö on. Jos Suomessa asuva henkilö on alaikäinen lapsi, perheenjäsen on hänen huoltajansa. Perheenjäseneksi katsotaan myös samaa sukupuolta oleva henkilö, jos parisuhde on kansallisesti rekisteröity. Aviopuolisoihin rinnastetaan jatkuvasti yhteisessä taloudessa avioliitonomaisissa olosuhteissa elävät henkilöt sukupuolestaan riippumatta. Tällaisen rinnastuksen edellytyksenä on, että he ovat asuneet vähintään kaksi vuotta yhdessä. Asumisaikaa ei edellytetä, jos henkilöillä on yhteisessä huollossa oleva lapsi tai jos on muu painava syy.

Ulkomaalaislain 6 §:n 1 momentin mukaan ulkomaalaislain nojalla tapahtuvassa päätöksenteossa, joka koskee kahdeksaatoista vuotta nuorempaa lasta, on erityistä huomiota kiinnitettävä lapsen etuun sekä hänen kehitykseensä ja terveyteensä liittyviin seikkoihin.

Suomessa yleinen vähimmäisikä avioliiton solmimiselle on 18 vuotta ja se on määritelty avioliittolain 4 §:ssä. Ulkomailla ikäraja voi olla alempi, jolloin on harkittava, onko lopputulos Suomen oikeusjärjestyksen perusteiden vastainen. Lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskevassa rikoslain 20 luvun 6 §:ssä lapsena pidetään yleisesti alle 16-vuotiasta. Oikeusministeriö myöntää alle 18-vuotiaille tapauskohtaisesti lupia mennä avioliittoon ja ainoastaan "erityisistä syistä". Tällaisena erityisenä syynä ei ole pidetty esimerkiksi 15-vuotiaita koskevia hakemuksia, joissa vedotaan siihen, että toisen osapuolen kotimaassa lainsäädännön mukaan avioituminen olisi mahdollista. Edellä olevan perusteella 16 vuotta voidaan pitää vähimmäisikänä, jonka alle mentäessä avioliiton katsottaisiin olevan vastoin Suomen oikeusjärjestystä, vaikka avioliiton solmiminen alaikäisenä olisi kyseisessä maassa laillista.

Hakijan Suomessa asuva aviopuoliso B on ollut 15-vuotias solmiessaan avioliiton hakijan kanssa, eikä hänellä ole ollut Oikeusministeriön myöntämää erivapautta avioitumiseen. Vaikka puolisoiden avioliitto sen solmimismaassa Syyriassa onkin mahdollinen ja laillinen, on sen yllä mainituilla perusteilla katsottava olevan vastoin Suomen oikeusjärjestystä.

Hakijan puoliso on Kemin kihlakunnan poliisilaitoksella 6.9.2004 suoritetussa kuulustelussa ilmoittanut asuvansa samassa asunnossa vanhempiensa ja sisarustensa kanssa ja opiskelevansa ensimmäistä vuotta ammattiopistossa. Ulkomaalaisvirasto katsoo, koska hakijan puoliso on ollut 15-vuotias avioituessaan hakijan kanssa, hakijan puoliso asuu vanhempiensa kanssa Kemissä ja käy ammattiin valmistavaa koulua, ettei oleskeluluvan myöntäminen hakijalle olisi ulkomaalaislain 6 §:n 1 momentin mukaisesti hakijan Suomessa asuvan alaikäisen puolison edun mukaista.

Tämän lisäksi Ulkomaalaisvirasto toteaa, että hakija ja hänen Suomessa asuvan puolisonsa Syyriassa 20.6.2004 solmima avioliitto on Suomen oikeusjärjestyksen vastainen ja näin ollen se ei ole pätevä Suomessa, mistä seuraa se, ettei hakijan katsota olevan ulkomaalaislain 37 §:n 1 momentin mukainen Suomessa asuvan henkilön perheenjäsen. Hakija ja hänen puolisonsa eivät myöskään ole asuneet yhteisessä taloudessa avioliitonomaisissa olosuhteissa ulkomaalaislain 37 §:n 2 momentin mukaisesti kahta vuotta, joten hakija ei ole B:n perheenjäsen tämänkään perusteella. Näin ollen hakijalle ei voida myöntää oleskelulupaa ulkomaalaislain 114 §:n perusteella.

Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan mukaan jokaisella on oikeus nauttia yksityis- ja perhe-elämäänsä kohdistuvaa kunnioitusta. Viranomaiset eivät saa puuttua tämän oikeuden käyttämiseen, paitsi silloin kun laki sen sallii ja se on demokraattisessa yhteiskunnassa välttämätöntä kansallisen ja yleisen turvallisuuden tai maan taloudellisen hyvinvoinnin vuoksi, tai epäjärjestyksen ja rikollisuuden estämiseksi, terveyden tai moraalin suojaamiseksi, tai muiden henkilöiden oikeuksien ja vapauksien turvaamiseksi. Sopimus suojaa riittävän läheistä, tosiasiallista perhe-elämää. Ulkomaalaisvirasto ei kielteisessä päätöksessään puutu perhe-elämän suojaan hakijan ja hänen puolisonsa osalta, koska Ulkomaalaisvirasto katsoo, ettei hakijan ja hänen puolisonsa välille ole syntynyt sellaista tosiasiallista perhe-elämää, jota Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artikla suojaa.

Rovaniemen hallinto-oikeuden ratkaisu

Hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään kumonnut Ulkomaalaisviraston päätöksen ja palauttanut asian virastolle uudelleen käsiteltäväksi. Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään seuraavasti:

Ulkomaalaislain 114 §:n 1 momentin mukaan oleskelulupa myönnetään perhesiteen perusteella pakolaisen, suojelun tarpeen perusteella oleskeluluvan saaneen tai tilapäistä suojelua saaneen ulkomaalaisen perheenjäsenelle, jos: 1) perheenkokoaja asuu Suomessa tai hänelle on myönnetty oleskelulupa Suomeen muuttoa varten; ja 2) hakijan ei katsota vaarantavan yleistä järjestystä, turvallisuutta, kansanterveyttä tai Suomen kansainvälisiä suhteita.

Ulkomaalaislain 37 §:n 1 momentin mukaan perheenjäseneksi katsotaan muun muassa Suomessa asuvan henkilön aviopuoliso.

Ulkomaalaislain 6 §:n 1 momentin mukaan ulkomaalaislain nojalla tapahtuvassa päätöksenteossa, joka koskee kahdeksaatoista vuotta nuorempaa lasta, on erityistä huomiota kiinnitettävä lapsen etuun sekä hänen kehitykseensä ja terveyteensä liittyviin seikkoihin.

B on Iranin kansalainen ja etniseltä taustaltaan kurdi. Hän on vuonna 1996 tullut vanhempiensa ja sisarustensa kanssa Suomeen Irakista pakolaisena. B on kesällä 2004 matkustanut isänsä ja kolmen sisarensa kanssa Syyriaan, missä hän on avioitunut. Myös kaksi hänen sisartaan on solminut avioliiton samalla matkalla. Suomen väestötietojärjestelmään on merkitty, että B on 20.6.2004 avioitunut irakilaisen miehen kanssa ja että hän on avioliitossa. Koska avioliitto on solmittu Syyrian viranomaisen edessä, sillä seikalla ei ole merkitystä, että B:llä ei ole ollut alaikäiseltä Suomessa edellytettävää oikeusministeriön lupaa avioliitolle. B on ollut avioliiton solmiessaan 15-vuotias ja ulkomaalaisviraston päätöksentekohetkellä 16-vuotias. Hallinto-oikeus katsoo, ettei avioliittoa voida pitää suostumusta avioliittoon, vähimmäisavioikää ja avioliittojen kirjaamista koskevan yleissopimuksen johdannossa tarkoitettuna lapsiavioliittona taikka muutoinkaan sillä tavoin Suomen oikeusjärjestyksen vastaisena, että avioliitto tämän vuoksi olisi Suomessa pätemätön. Näin ollen A on B:n ulkomaalaislain 114 §:ssä tarkoitettu perheenjäsen.

Koska B on avioliiton solmiessaan ollut 15-vuotias ja siis Suomen lain mukaan alaikäinen, asiassa on otettava huomioon ulkomaalaislain 6 §:n säännökset. Hallinto-oikeus katsoo, että mainitussa lainkohdassa tarkoitettua lapsen etua arvioitaessa on muiden seikkojen ohella otettava huomioon myös se, mikä on alle 18-vuotiaan henkilön edun mukaista hänen omassa kulttuurissaan. Asiakirjoista ilmenee, että B on solminut avioliiton oman kulttuurinsa ja uskontonsa mukaisesti samaan sukuun kuuluvan häntä pari vuotta vanhemman miehen kanssa, johon hän on tutustunut jo lapsena. Valituksenalaisen päätöksen tekohetkellä B on ollut 16-vuotias. Näissä oloissa ei voida katsoa, että oleskeluluvan myöntäminen B:n aviopuolisolle olisi ulkomaalaislain 6 §:ssä tarkoitetulla tavalla vastoin lapsen etua. Ulkomaalaisvirasto ei siis ole voinut tällä perusteella hylätä oleskelulupahakemusta.

Puolisot ovat häiden jälkeen asuneet yhdessä kuusi päivää Syyriassa. Sen jälkeen he ovat pitäneet yhteyttä puhelimitse kerran viikossa. Ulkomaalaisvirasto on katsonut, ettei puolisoiden välille ole syntynyt Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan suojaamaa todellista perhe-elämää. Hallinto-oikeus katsoo, että kun otetaan huomioon puolisoiden uskonnon ja kulttuurin asettamat vaatimukset sekä B:n pakolaisaseman perhe-elämän viettämiselle asettamat rajoitukset, ei voida katsoa, että perhe-elämän tähänastinen puuttuminen merkitsisi perheenjäsenyyteen perustuvan todellisen perhe-elämän suojaa vaativan siteen puuttumista puolisoiden väliltä. Ulkomaalaisvirasto ei ole voinut tälläkään perusteella hylätä oleskelulupahakemusta.

Ulkomaalaisvirasto on päätöksessään todennut, että A:n henkilöllisyyttä ja kansalaisuutta koskevat tiedot ovat epäselviä. Ulkomaalaisviraston päätös ei kuitenkaan ole perustunut tähän seikkaan. Ei ole väitettykään, että asiassa olisi ilmennyt ulkomaalaislain 114 §:n 1 momentin 2 kohdassa mainittuja seikkoja.

Koska ulkomaalaislain 114 §:ssä säädetyt oleskeluluvan edellytykset ovat täyttyneet, ulkomaalaisviraston päätös on lainvastaisena kumottava.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Ulkomaalaisvirasto on pyytänyt lupaa valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä. Valituksessaan Ulkomaalaisvirasto on ensisijaisesti vaatinut Rovaniemen hallinto-oikeuden päätöksen kumoamista ja viraston päätöksen pysyttämistä sekä toissijaisesti Rovaniemen hallinto-oikeuden päätöksen kumoamista ja asian palauttamista hallinto-oikeudelle uudelleen käsiteltäväksi.

B on ollut 15-vuotias solmiessaan avioliiton A:n kanssa ja hän on tälläkin hetkellä vasta 16-vuotias. Avioliittolain 4 §:n mukaan avioliittoon ei saa mennä alle kahdeksantoistavuotias. Oikeusministeriö voi kuitenkin erityisistä syistä antaa kahdeksaatoista vuotta nuoremmalle luvan mennä avioliittoon. Avioliittolain 115 §:n 1momentin mukaan avioliitto, johon nainen ja mies ovat menneet vieraassa valtiossa sen valtion viranomaisen edessä, on pätevä Suomessa, jos se on pätevä siinä valtiossa, jossa avioliitto solmittiin, tai siinä valtiossa, jossa jommallakummalla puolisolla oli asuinpaikka tai jonka kansalainen hän oli avioliittoa solmittaessa. B:n ja A:n avioliitto on Ulkomaalaisviraston tietojen mukaan solmittu Syyriassa laillisesti.

Oleskelulupa voidaan evätä, vaikka avioliiton solmiminen alaikäisenä olisi mahdollista alaikäisen kotimaassa tai kolmannessa maassa, jos sen katsotaan olevan vastoin Suomen oikeusjärjestystä. Niin sanotun ordre public - eli ehdottomuusperiaatteen mukaan vieraan valtion lain soveltamisesta voidaan kieltäytyä silloin, kun sen soveltaminen johtaisi tuomioistuinvaltion oikeusjärjestyksen perusperiaatteiden vastaiseen tulokseen. Ehdottomuusperiaatteen soveltaminen tulee kysymykseen esimerkiksi silloin, kun avioliitto on solmittu alle 16-vuotiaan kanssa. Avioliittolain 139 §:n 2 momentin mukaan vieraan valtion lain säännös on jätettävä huomiotta, jos sen soveltaminen johtaisi Suomen oikeusjärjestyksen perusteiden vastaiseen tulokseen. B ja A eivät ole oleskelulupahakemuksessa tuoneet esille sellaisia seikkoja, joiden perusteella voitaisiin katsoa heidän solmimansa avioliiton olevan Suomen oikeusjärjestyksen mukainen.

Ulkomaalaisvirasto on päätöstä tehdessään ottanut huomioon ulkomaalaislain 6 §:n, jonka mukaan kahdeksaatoista vuotta nuorempaa lasta koskevassa päätöksenteossa on erityistä huomiota kiinnitettävä lapsen etuun sekä hänen kehitykseensä ja terveyteensä liittyviin seikkoihin. Lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskevassa rikoslain 20 luvun 6 §:ssä lapsena pidetään yleisesti alle 16-vuotiasta. Rikoslain suojaikäraja huomioon ottaen 16 vuotta voidaan pitää vähimmäisikärajana, josta ei voida lapsen edun perusteella poiketa, vaikka avioliiton solmiminen alle 16-vuotiaana olisi kyseisessä maassa oikeusjärjestyksen mukaista sekä puolisoiden kulttuurin ja uskonnon mukaan hyväksyttävää. Ulkomaalaisvirasto painottaa, ettei alle 16-vuotiaana solmittu avioliitto voi olla ulkomaalaislain 6 §:n mukaisesti lapsen edun mukaista kuin äärimmäisissä poikkeustapauksissa, jollaisesta nyt ei ole kysymys.

Ulkomaalaisvirasto viittaa lisäksi Vaasan hallinto-oikeuden 21.6.2005 tekemään päätökseen (numero 05/0253/1, diaarinumero 00724/05/3101) ja katsoo, että A:n ja B:n 20.6.2004 Damaskoksessa solmima avioliitto on Suomen oikeusjärjestyksen vastainen ja näin ollen se on pätemätön Suomessa. A:ta ei voida pitää B:n ulkomaalaislain 37 §:n 1 momentin mukaisena perheenjäsenenä, eikä hänelle voida näin ollen myöntää oleskelulupaa ulkomaalaislain 114 §:n perusteella.

Selvitykset korkeimmassa hallinto-oikeudessa:

B on antanut selityksen, jossa todetaan, että Rovaniemen hallinto-oikeuden päätös on oikea ja hyvin perusteltu. Sen muuttamiseen ei ole aihetta. Ratkaisun konkreettiset ja johdonmukaiset perustelut sisältävät ne seikat, joiden perusteella B:n ja A:n avioliiton voidaan vaikeuksitta todeta olevan Suomen oikeusjärjestyksen mukainen ja perheenyhdistämisen edellytysten muutoinkin olemassa.

Ulkomaalaisviraston lainsoveltamista on tässä tapauksessa vaivattominta ohjata hylkäämällä valituslupapyyntö. Tämä ratkaisu on toivottavin myös asianosaisten kannalta, sillä A odottaa asiansa ratkaisua Syyriassa hänelle vaikeissa olosuhteissa vailla mahdollisuuksia työhön ja muuhun kuin puhelimen välityksellä tapahtuvaan yhteydenpitoon läheistensä kanssa.

Vaasan hallinto-oikeuden päätös ei oikeuta päättelemään oikeuskäytännön yhtenäisyyden edellyttävän valitusluvan myöntämistä. Nyt käsillä olevassa tapauksessa B oli avioliiton solmiessaan lähes 16-vuotias. Vaasan hallinto-oikeuden ratkaisemassa tapauksessa alaikäinen oli avioliiton solmiessaan 14-vuotias. Kun otetaan lukuun 15 vuoden ikärajan merkitys lainsäädännössämme (rikosoikeudellinen vastuunalaisuus, toimikelpoisuus henkilö koskevissa asioissa ja asema oikeudenkäynnissä, oikeus osallistua palkkatyöhön ja disponoida palkkatuloista ym), tapauksia on syytä pitää siinä määrin erilaisina, että hallinto-oikeuksien vastakkaiset ratkaisut ovat ymmärrettäviä, eivätkä ne osoita oikeuskäytännön olevan saman oikeuskysymyksen suhteen epäyhtenäinen.

Elokuun 20. päivänä 1988 syntynyt B oli 20.6.2004 avioliiton solmiessaan 15-vuotias. Hän täytti kaksi kuukautta häiden jälkeen 16 vuotta. Nyt hän on 17-vuotias.

Ulkomaalaisvirasto lausuu rikoslain 20 luvun 6 §:n suojaikärajaan viitaten, että 16 vuotta voidaan pitää vähimmäisikärajana, josta ei lapsen edun perusteella voida poiketa, vaikka avioliiton solmiminen alle 16-vuotiaana olisi kyseisessä maassa oikeusjärjestyksen mukaista sekä puolisoiden kulttuurin ja uskonnon mukaan hyväksyttävää. Samassa yhteydessä Ulkomaalaisvirasto painottaa, ettei 16-vuotiaana solmittu avioliitto voi olla ulkomaalaislain 6 §:n mukaisesti lapsen edun mukaista kuin äärimmäisissä poikkeustapauksissa, jollaisesta nyt ei ole kysymys.

Jälkimmäisestä lausumasta todettakoon aluksi, että Ulkomaalaisvirasto näyttää käyttävän lain 6 §:ää sille vieraassa tarkoituksessa kantansa perustelemiseen. Viraston kannanotto on eräässä mielessä ymmärrettävä. Muta se on ensisijaisesti liitettävissä tapauksiin, joista nyt ei ole kysymys. Tässä jutussa lainkohdan tarkoittama "lapsi" on 17-vuotias B, joka on solminut kulttuurinsa ja uskontonsa mukaisesti avioliiton ja haluaa sen mukaisesti elää. Ulkomaalaislain 6 § on hänen etuaan ja oikeuttaan korostava säännös. Sen sisältönä on, että häntä on kuultava ja hänen mielipiteelleen on annettava erityistä painoa ratkaistaessa tätä ulkomaalaislain piiriin kuuluvaa oikeusriitaa. Ulkomaalaisvirasto on antanut säännökselle toisen merkityksen ja käyttää säännöstä päinvastaisessa tarkoituksessa.

Mitä taas tulee Ulkomaalaisviraston rikoslain 20 luvun 6 §:stä johtamaan vähimmäisikärajaan, niin muistutettakoon aluksi siitä, että sanottu pykälä sisältää toisen momentin, jonka mukaa ensimmäisessä momentissa kuvatut seksuaaliset teot eivät ole lainvastaisia tekoja, jos osapuolten iässä tai henkisessä ja ruumiillisessa kypsyydessä ei ole suuria eroja. Tämän vuoksi sopiikin kysyä, miksi ulkomaalaislain kannalta 16 vuodan suojaikärajasta ei olisi mahdollista poiketa, jos rikoslain kannalta tällainen mahdollisuus on säädetty. Sanottu oikeuttaneekin toteamaan, että Ulkomaalaisviraston kantaa ei ole mahdollista perustaa sanottuun lainkohtaan. Säännös velvoittaa ottamaan tarkasteluun puolisoiden ikäeron sen sijasta, että huomiota kiinnitettäisiin vain toisen puolison alaikäisyyteen. Tällaista tarkastelua Ulkomaalaisvirasto ei näytä tehneen tai ainakaan siitä nimenomaisesti lausuneen.

A on kaksi vuotta vaimoaan vanhempi. Hän on syntynyt vuonna 1986. Tarkkaa päivämäärää emme tiedä. Vaimon ollessa nyt 17 vuotta hän on 19-vuotias. Avioliiton solmimishetkellä vaimon ollessa alle rikoslain 20 luvun 6 §:n 1 momentin suojaikärajan A oli 17-vuotias. Rikoslain 20 luvun 6 §:n 2 momentin säännös huomioon ottaen B:hen ei tuolloin kohdistunut, mitä tahansa tapahtuikin, sanotun pykälän 1 momentin tarkoittamaa lainvastaista tekoa. Ehdottomuusperiaatteen soveltamista ei siis tässä tapauksessa voida johtaa rikoslaista.

Ehdottomuusperiaatteessa on kysymys oikeusjärjestyksen perusteiden vastaisuudesta, siis aina hyvin poikkeuksellisesta ja selvästi torjuttavasta tilanteesta. Sellainen tilanne ei nyt millään muotoa ole käsillä.

Suomessa on ollut ja ilmeisesti jatkossakin on mahdollista saada lupa avioliitolle, johon aikovat ovat saman ikäisiä kuin B ja A olivat avioliiton solmimishetkellä. Jos luvan myöntäminen olisi oikeusjärjestyksen perusteiden vastaista, lupia ei olisi myönnetty, tuskin edes pyydetty. Vastaavanlaisen ajatuskokeen voi tehdä avioliittolain 115 §:n suhteen. Ei liene ajateltavissa, että suomalainen viranomainen yleensä kieltäytyisi pitämästä B:n ja A:n avioliittona pätemättömänä sen vuoksi, että B oli alaikäinen avioliittoa solmittaessa. Väestörekisterinpitäjä esimerkiksi näyttää soveltaneen avioliittolain 115 §:ää sellaisenaan, vaikka asiakirjoista on voitu nähdä, että avioliitto oli solmittu B:n ollessa 15-vuotias. Ordre public -tilanne olisi edellyttänyt, että avioliittoa ei olisi tunnustettu lailliseksi ja merkitty väestötietoihin.

Ulkomaalaisvirasto on antanut vastaselityksen, jossa se korostaa, ettei B ole ollut täysi-ikäinen eikä hänen ole osoitettu antaneen omaa ja vapaaehtoista suostumustaan avioliitolle. B, joka oli avioliiton solmimishetkellä 15-vuotias, on avioitunut A:n kanssa Syyriassa. Kyseisellä matkalla ovat avioituneet myös B:n kaksi muuta siskoa. Ulkomaalaisvirasto katsoo, että Rovaniemen hallinto-oikeuden olisi tullut varmistaa suullisella kuulemisella alaikäisen perheenyhdistämishakemuksen tekijän oma tahto ennen päätöksentekoa. Hallinto-oikeuden suullista kuulemista tukee myös rikoslain 20 luvun 6 §, joka painottaa alaikäisen kuulemista ja hänen oman mielipiteensä selvittämistä.

Ulkomaalaisvirasto toteaa, ettei ole ordre public -periaatteen mukaista, että Suomessa asuva alaikäinen naitetaan hänen täällä asuvan isänsä tahdon mukaisesti ilman alaikäisen suostumusta, vaikka se avioliiton solmimisvaltion lainsäädännön mukaan olisikin mahdollista.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan ja tutkii valituksen.

Korkein hallinto-oikeus kumoaa Rovaniemen hallinto-oikeuden päätöksen ja saattaa Ulkomaalaisviraston päätöksen voimaan.

Perustelut

Asiassa sovellettavat säännökset

Ulkomaalaislain 114 §:n 1 momentin mukaan oleskelulupa myönnetään perhesiteen perusteella pakolaisen, suojelun tarpeen perusteella oleskeluluvan saaneen tai tilapäistä suojelua saaneen ulkomaalaisen perheenjäsenelle, jos: 1) perheenkokoaja asuu Suomessa tai hänelle on myönnetty oleskelulupa Suomeen muuttoa varten; ja 2) hakijan ei katsota vaarantavan yleistä järjestystä, turvallisuutta, kansanterveyttä tai Suomen kansainvälisiä suhteita.

Ulkomaalaislain 37 §:n 1 momentin mukaan perheenjäseneksi katsotaan muun ohella Suomessa asuvan henkilön aviopuoliso.

Ulkomaalaislain 6 §:n 1 momentin mukaan ulkomaalaislain nojalla tapahtuvassa päätöksenteossa, joka koskee kahdeksaatoista vuotta nuorempaa lasta, on erityistä huomiota kiinnitettävä lapsen etuun sekä hänen kehitykseensä ja terveyteensä liittyviin seikkoihin.

Ulkomaalaislain 36 §:n 2 momentin mukaan oleskelulupa voidaan jättää myöntämättä, jos on perusteltua aihetta epäillä ulkomaalaisen tarkoituksena olevan maahantuloa tai maassa oleskelua koskevien säännösten kiertäminen.

Avioliittolain 4 §:n mukaan avioliittoon ei saa mennä alle kahdeksantoistavuotias. Oikeusministeriö voi kuitenkin erityisistä syistä antaa kahdeksaatoista vuotta nuoremmalle luvan mennä avioliittoon.

Avioliittolain 115 §:n 1 momentin mukaan avioliitto, johon nainen ja mies ovat menneet vieraassa valtiossa sen valtion viranomaisen edessä, on pätevä Suomessa, jos se on pätevä siinä valtiossa, jossa avioliitto solmittiin, tai siinä valtiossa, jossa jommallakummalla puolisolla oli asuinpaikka tai jonka kansalainen hän oli avioliittoa solmittaessa.

Avioliittolain 117 §:n 2 momentin mukaan jos jonkin asian ratkaisu riippuu siitä, onko avioliitto pätevä, Suomen viranomainen voi tutkia avioliiton pätevyyden tuon asian yhteydessä, vaikka viranomaisella ei olisi sanotun pykälän 1 momentin nojalla toimivaltaa.

Avioliittolain 139 §:n 2 momentin mukaan vieraan valtion lain säännös on jätettävä huomiotta, jos sen soveltaminen johtaisi Suomen oikeusjärjestyksen perusteiden vastaiseen tulokseen.

Suostumusta avioliittoon, vähimmäisavioikää ja avioliittojen kirjaamista koskevan yleissopimuksen (Sops 50/1964) 1 artiklan 1 kappaleen mukaan mitään avioliittoa ei voida laillisesti solmia ilman molempien osapuolten täyttä ja vapaaehtoista suostumusta.

Kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan yleissopimuksen (SopS 8/1976) 23 artiklan 3 kappaleen mukaan avioliittoa ei saa solmia ilman avioliittoon aikovien puolisoiden vapaata ja täyttä suostumusta.

Kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamisesta tehdyn sopimuksen (Sops 68/1986) 16 artiklan 1 kappaleen 6 kohdan mukaan sopimusvaltioiden tulee miesten ja naisten tasa-arvon pohjalta turvata sama oikeus vapaasti valita aviopuolisonsa ja mennä avioliittoon vain omasta vapaasta tahdostaan. Artiklan 2 kappaleen mukaan lapsen kihlaaminen ja lapsiavioliitto on katsottava mitättömiksi.

Oikeudellinen arviointi

Suomessa vuodesta 1996 asuva B on ollut 15-vuotias solmiessaan avioliiton vuonna 2004 serkkunsa kanssa, eikä hänellä ole ollut oikeusministeriön antamaa lupaa mennä avioliittoon. Asiakirjoista saatavan selvityksen mukaan avioliitto on sen solmimismaassa Syyriassa pätevä ja siten se on myös avioliittolain 115 §:n 1 momentin mukaan lähtökohtaisesti pätevä Suomessa. Tällä siviilioikeudellisella pätevyydellä ei kuitenkaan ole suoranaista vaikutusta nyt käsillä olevan oleskelulupa-asian arvioinnissa. Kumpikaan avioliittoon vihityistä ei ole ollut Syyrian kansalainen eikä asunut siellä. Sillä seikalla, että joissain valtioissa se, joka Suomen lain mukaan on vielä lapsi, voi solmia avioliiton, ei voi olla sitä vaikutusta, että tällaisten avioliittojen perusteella tulisi asianomaisille myöntää oleskelulupa Suomeen samoin edellytyksin kuin täysi-ikäisenä avioliiton solmineille.

Asiassa tulee ottaa huomioon ulkomaalaislain 6 §:n mukaisesti lapsen etu. B asuu vanhempiensa luona Suomessa. Hän on alaikäisenä lapsena ollut avioliiton solmimisaikaan sellaisessa riippuvuussuhteessa vanhempiinsa, ettei hän ole voinut antaa vapaaehtoista ja täyttä suostumusta avioliitolle eikä hän Ulkomaalaisviraston päätöksen tekohetkelläkään olisi ollut oikeutettu solmimaan avioliittoa ilman oikeusministeriön lupaa. Kun otetaan huomioon edellä selostetut kansainvälisten ihmisoikeussopimusten määräykset, B:n kulttuuritaustalla ei voida puolustaa sitä, että hänet on viety Suomesta lapsena kolmanteen maahan, johon hänellä ei ole siteitä, ja siellä liitetty avioliittoon henkilön kanssa, jota hänen ei ole väitettykään tavanneen muutoin kuin pikkulapsena ennen Suomeen muuttoaan. Selvästi lapsi-ikäisenä solmittua avioliittoa ja sen perusteella oleskeluluvan hakemista voidaan myös pitää ulkomaalaislain 36 §:n 2 momentissa tarkoitettuna maahantulosäännösten kiertämisenä. Kun otetaan huomioon myös maahanmuuttajatytöillä kulttuuritaustasta ja uskonnosta riippumatta oleva oikeus täyttä ja vapaaehtoista suostumusta ilmentävään aviopuolison valintaan sekä edellä mainitut säännökset ja kaikki asiassa ilmenneet seikat kokonaisuudessaan, korkein hallinto-oikeus katsoo, että Rovaniemen hallinto-oikeuden päätös tulee kumota ja Ulkomaalaisviraston päätös saattaa voimaan.

Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Pirkko Ignatius, Niilo Jääskinen, Ahti Vapaavuori, Jukka Mattila ja Eila Rother. Asian esittelijä Henna Rintala.