KHO:2005:3
- Asiasanat
- Maankäyttö ja rakentaminen, Kunnallisasia, Rakennusjärjestys, Suunnittelutarvealue, Edellytykset, Selvitysten riittävyys
- Tapausvuosi
- 2005
- Antopäivä
- Diaarinumero
- 3822/1/02
- Taltio
- 83
Sipoon kunnanvaltuuston hyväksymässä rakennusjärjestyksessä koko kunnan asemakaavoitetun tai ranta-asemakaavoitetun alueen ulkopuolinen alue oli osoitettu maankäyttö- ja rakennuslain 16 §:n 3 momentissa tarkoitetuksi suunnittelutarvealueeksi. Rakennusjärjestyksen mukaan määräys oli annettu kuntaan suuntautuvan pääkaupunkiseudun rakentamispaineen vuoksi.
Rakennusjärjestyksen liitteinä olivat kartat kunnan pohjavesialueista, mahdollisesti saastuneista maa-alueista, Natura 2000 -kohteista sekä luonnonsuojelualueista. Kunta oli lisäksi toimittanut erilaista tilasto- ja kartta-aineistoa valituksenalaisen asian asiakirjojen liitteeksi.
Kunnan sijainti ja rakentamistilastot huomioon ottaen asiassa katsottiin selvitetyksi, että pääkaupunkiseudun rakentamispaine kohdistui erityisen voimakkaana kunnan alueeseen. Kunnan alueesta ei ollut myöskään selkeästi erotettavissa sellaista laajahkoa aluetta, johon tämä rakentamispaine ei lainkaan ulottuisi. Kunnan alueella oli lisäksi osia, joilla maankäytön suunnittelutarve perustui erityisiin ympäristöarvoihin tai ympäristöhaittoihin. Kunnan lähivuosien kaavoitusohjelmaan oli sisällytetty muun ohella koko kunnan aluetta koskevan yleiskaavoituksen valmistelu. Suunnittelutarvealuetta koskevan määräyksen katsottiin täyttävän maankäyttö- ja rakennuslain 16 §:n 3 momentissa asetetut edellytykset. Myös maankäyttö- ja rakennuslain 137 §:ssä tarkoitetun lupaharkinnan perusteeksi oli olemassa riittävästi selvitystä osa-alueiden mahdollisista erityispiirteistä.
Maankäyttö- ja rakennuslaki 14 § 2 ja 3 mom., 16 § 1 ja 3 mom. ja 137 §
Kuntalaki 90 § 2 mom.
Ks. ja vrt. KHO 20.1.2005 T 84.