KHO 23.10.2009/2602
- Asiasanat
- Henkilökohtaisen tulon verotus, Jälkiverotus, Veronoikaisu verovelvollisen vahingoksi, Tallennusvirhe, Kirjoitusvirheen korjaaminen
- Tapausvuosi
- 2009
- Antopäivä
- Diaarinumero
- 1759/2/08
- Taltio
- 2602
Veroviraston 8.2.2005 verovuodelta 2001 tekemän jälkiverotuspäätöksen mukaan A:n verotettaviin tuloihin oli lisätty auton käyttöetu 49 200 markkaa. Koska auton käyttöetu oli tallennusvirheen vuoksi jäänyt jälkiverotusta toimitettaessa tallentamatta A:n verotettaviin tuloihin, verovirasto oli 4.1.2006 tekemällään päätöksellä lisännyt mainitun edun A:n verotettaviin palkkatuloihin verovuodelta 2001.
Verotusmenettelystä annetussa laissa ei ole nimenomaista säännöstä jälkiverotuksessa tapahtuneen laskuvirheen tai muun siihen verrattavan erehdyksen oikaisemisesta tai korjaamisesta verovelvollisen vahingoksi. Näin ollen jälkiverotuksessa tapahtuneen ilmeisen kirjoitus- tai laskuvirheen tai muun siihen verrattavan virheen korjaamiseen oli sovellettava hallintolain yleisiä säännöksiä hallintopäätöksessä olevan virheen korjaamisesta.
Virhe oli ilmeinen ja se oli korjattu verotusmenettelystä annetun lain 57 §:ssä jälkiverotuksen toimittamiselle säädetyssä viiden vuoden määräajassa, minkä vuoksi ja muutoinkaan virheen korjaaminen ei johtanut verovelvolliselle kohtuuttomaan lopputulokseen. Tämän vuoksi korkein hallinto-oikeus hallintolain 51 ja 52 §:n nojalla katsoi, että verovirasto oli voinut 4.1.2006 tekemällään päätöksellä korjata 8.2.2005 tekemässään jälkiverotuspäätöksessä olleen virheen lisäämällä mainitun edun A:n verotettaviin palkkatuloihin verovuodelta 2001. Jälkiverotus verovuodelta 2001.
Äänestys 3-2. Vähemmistö katsoi, että myös nyt esillä olevassa tapauksessa oli sovellettava verotusmenettelystä annetun lain 56 §:n veronoikaisua koskevia säännöksiä ja että verovirasto näin ollen ei enää vuonna 2006 voinut oikaista verovuotta 2001 koskevaa aikaisempaa virheellistä jälkiverotuspäätöstään.
Laki verotusmenettelystä 56 § (1558/1995 ja 477/1998) ja 57 § (1558/1995)
Hallintolaki 51 ja 52 §