Vaasan HO 15.12.2021 154136

Rattijuopumus
Liikennevirhemaksu
Ne bis in idem
Euroopan ihmisoikeussopimus

RATKAISUN KESKEINEN SISÄLTÖ

Vastaajalle oli määrätty liikennevirhemaksu mopon kuljettamisesta sellaisella jalkakäytävän osuudella, jolla mopolla ajaminen oli ollut kiellettyä. Rattijuopumus, josta vastaajaa myöhemmin syytettiin, tosin kuului samaan tapahtumasarjaan, mutta sitä ei aikaan, paikkaan tai muihin teko-olosuhteisiin nähden ollut pidettävä samana tekona. Liikennevirhemaksun määrääminen oli lisäksi ollut tapauksessa selvästi tieliikennelain vastaista ja maksu oli myöhemmin mitätöity. Ne bis in idem -kieltoa ei ollut loukattu.

POHJANMAAN KÄRÄJÄOIKEUDEN TUOMIO 27.4.2021 NRO 118499

Syyttäjä

Aluesyyttäjä A

Vastaaja

B

Asia

Rattijuopumus

Syyttäjän rangaistusvaatimukset

1. Rattijuopumus
5710/R/0027000/20
Rikoslaki 23 luku 3 §

14.07.2020 Vaasa

B on kuljettanut mopoa yleisillä teillä käytettyään huumausaineita niin, että hänen veressään on ajon jälkeen ollut tetrahydrokannabinolia.

2. Huumausaineen käyttörikos
5710/R/0027000/20
Rikoslaki 50 luku 2a §

14.07.2020 Vaasa

B on laittomasti käyttänyt huumausaineita eli kannabista.

- - -

Tuomion perustelut

Syyksilukeminen

B on syyllistynyt niihin rikoksiin, joista hänelle on vaadittu rangaistusta.

Syyksilukemisen perustelut

Asiassa ei ole riitautettu sitä, että B on kuljettanut mopoa yleisillä teillä siten, että hänen veressään on ajon aikana ollut kannabiksen aineenvaihduntatuotetta tetrahydrokannabinolia.

B on vaatinut, että rangaistusvaatimus rattijuopumuksesta jätetään tutkimatta, koska asiaan liittyen hänelle on jo määrätty liikennevirhemaksu. Merkitystä B:n mukaan ei ole sillä, että liikennevirhemaksu on mitätöity.

Esitutkintapöytäkirjan tutkintailmoituksesta käy ilmi, että B:lle on määrätty liikennevirhemaksu, koska hän on kuljettanut mopoa jalkakäytävän osuudella, jossa mopolla ajo on ollut kiellettyä.

Kun otetaan huomioon se, että liikennevirhemaksu on mitätöity sekä se, että liikennevirhemaksu ei ole liittynyt siihen, että B on huumausaineen vaikutuksen alaisena kuljettanut mopoa, ei määrätty ja myöhemmin mitätöity liikennevirhemaksu estä tutkimasta rattijuopumukseen perustuvaa rangaistusvaatimusta.

Ottaen huomioon esitetty kirjallinen todistelu, on B syyllistynyt rattijuopumukseen sekä huumausaineen käyttörikokseen.

Seuraamukset

- - -

Tuomiolauselma

Vastaaja

B

Syyksi luetut rikokset

1. Rattijuopumus
14.07.2020 Vaasa
Rikoslaki 23 luku 3 §

2. Huumausaineen käyttörikos
14.07.2020
Rikoslaki 50 luku 2a §

Rangaistusseuraamukset

Yhteinen rangaistus
Syyksi luetut rikokset 1-2
30 päiväsakkoa à 6,00 euroa = 180,00 euroa

Korvausvelvollisuus

Vastaaja B määrätään suorittamaan valtiolle rikosuhrimaksu 40,00 euroa.

Laki rikosuhrimaksusta 2 §, 3 § ja 4 §

B velvoitetaan korvaamaan valtiolle päihdetutkimuskustannukset 111,58 euroa.

Laki oikeudenkäynnistä rikosasioissa 9 luku 1 §

Asian on käräjäoikeudessa ratkaissut käräjätuomari Toni Värttö.

OIKEUDENKÄYNTI HOVIOIKEUDESSA

Valitus

B on vaatinut, että käräjäoikeuden tuomio kumotaan. Syyte kohdassa 1 rattijuopumuksesta on jätettävä tutkimatta ja syyte kohdassa 2 huumausaineen käyttörikoksesta hylättävä sekä Keskusrikospoliisin rikosteknisen laboratorion lausunto asetettava hyödyntämiskieltoon. Lisäksi B on vaatinut, että hänet vapautetaan käräjäoikeuden tuomitsemista rangaistuksesta ja korvausvelvollisuudesta.

Asiassa on ollut yhtä aikaa vireillä kaksi päällekkäistä menettelyä B:tä vastaan. Liikennevirhemaksun mitätöimisellä ei ole vaikutusta, koska asia oli jo tutkittu ja maksun antamisesta oli päätetty. B on viitannut professori Mikko Vuorenpään hallituksen esityksestä 180/2017 vp lakivaliokunnalle antamaan lisälausuntoon, jossa katsotaan muun ohella, että rattijuopumusta koskeva syyte pitäisi jättää tuomioistuimessa oikeusvoimavaikutuksen vuoksi tutkimatta, mikäli rattijuopumuksesta epäillylle olisi saman ajon seurauksena ehditty jo määrätä liikennevirhemaksu. Vastaavasti ne bis in idem -kielto ja negatiivinen oikeusvoimavaikutus estävät tässä asiassa rangaistuksen määräämisen tuomioistuimessa, kun liikennevirhemaksu oli ehditty määrätä. Lisäksi B pakotettiin todistamaan itseään vastaan siten, että hänen oli alistuttava verikokeeseen. Verikokeen tuloksia ei saa hyödyntää näyttönä.

Vastaus

Syyttäjä on vaatinut, että valitus hylätään.

Liikennevirhemaksu on mitätöity, koska asia on siirretty rikosprosessiin. Tieliikennelain 160 §:n mukaan liikennevirhemaksua ei saa määrätä, jos tienkäyttäjää epäillään samalla teolla tehdystä rikoksesta. Tieliikennelain 177 §:n mukaan liikennevirhemaksu on suoritettava 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Tällä perusteella voitaneen katsoa, että B:n saama liikennevirhemaksu on saavuttanut lainvoiman ennen kuin se on mitätöity. Jos tämä estää rikosasian käsittelyn, vastaaja jäisi kokonaan vaille seuraamusta. Ajallisesti rattijuopumus on täyttynyt jo kun moottori on käynnistetty, ja liikennevirhemaksuun johtanut teko vasta myöhemmin. Huumausaineen käyttörikosta ei voida pitää samana tekona ajon kanssa, joten negatiivinen oikeusvoimavaikutus ei missään tapauksessa voi koskea sitä. Hyödyntämiskiellon osalta syyttäjä on lausunut, että todistelu on vapaata. B oli viety verikokeisiin ajokyvyn selvittämiseksi eikä tämä ole liittynyt mopon kuljettamiseen kielletyssä paikassa.

Hovioikeuden ratkaisu

Perustelut

Ne bis in idem -kielto

Euroopan ihmisoikeussopimuksen 7. lisäpöytäkirjan 4 artiklan 1 kappaleen mukaan ketään ei saa saman valtion tuomiovallan nojalla tutkia uudelleen tai rangaista oikeudenkäynnissä rikoksesta, josta hänet on jo lopullisesti vapautettu tai tuomittu syylliseksi kyseisen valtion lakien ja oikeudenkäyntimenettelyn mukaisesti (niin sanottu ne bis in idem -kielto). Samankaltainen säännös on kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen 14 artiklan 7 kappaleessa.

Suomessa ne bis in idem -kieltoa on rikosoikeudenkäynnissä vakiintuneesti noudatettu siten, että sama asia ei voi johtaa kahteen rikosasian käsittelyyn tai rangaistukseen. Oikeus olla tulematta syytetyksi tai tuomituksi toistamiseen saman teon perusteella kuuluu perustuslain 21 §:ssä turvattuihin oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin takeisiin (HE 309/1993 vp s. 74). Kielto ei koske vain kahteen kertaan rankaisemista vaan myös kertaalleen ratkaistun asian tutkimista toiseen kertaan (KKO 2012:106, kohta 17). Kieltoa sovelletaan siitä riippumatta, onko asianomainen tuomittu vai vapautettu lopulliseksi jääneessä tuomiossa.

Ennakkopäätöksessään KKO 2013:59 (kohta 36) korkein oikeus katsoi aikaisemmasta tulkintalinjastaan poiketen, että ne bis in idem -säännöstä johtuvaa estevaikutusta ei ole perusteltua kytkeä vasta siihen menettelyn vaiheeseen, jossa seuraamusratkaisu tulee lopulliseksi, mutta ei toisaalta myöskään seuraamukseen mahdollisesti johtavan hallinnollisen menettelyn vireilletuloon. Korkein oikeus päätyi tuossa asiassa siihen, että jos verotusmenettelyssä veronkorotusta koskevaa päätösvaltaa on käytetty joko määräämällä veronkorotus tai jättämällä se määräämättä, syytettä samaan tekoon perustuvasta veropetosrikoksesta ei enää voida nostaa taikka sen käsittelyä jatkaa.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) on kuitenkin tästä poiketen katsonut, että kansallisten viranomaisten täytyy voida korjata mahdollisesti tapahtuneet oikeudenloukkaukset. Tilanteissa, joissa vireille saatetaan kaksi prosessia, mutta myöhemmin havaitaan tämän loukkaavan ne bis in idem -kieltoa, virhe voidaan korjata esimerkiksi keskeyttämällä tai mitätöimällä aiheeton menettely ja poistamalla sen vaikutukset (ks. suuren jaoston tuomio asiassa Sergey Zolotukhin v. Venäjä, 10.2.2009, kohta 115).

Zolotukhin-tuomion kohdassa 114 viitataan asiassa Falkner v. Itävalta annettuun EIT:n päätökseen 30.9.2004. Siinä katsottiin, että ne bis in idem -kiellon lähtökohtaisen loukkauksen vaikutukset oli riittävällä tavalla poistettu kansallisten viranomaisten toimesta. Tapauksessa hallintoviranomainen oli määrännyt valittajalle sakon rattijuopumuksesta. Myöhemmin alioikeus tuomitsi valittajan rangaistukseen vammantuottamuksesta saman tapahtumainkulun perusteella. Kansallisen ylimmän tuomioistuimen mukaan rangaistuksen määrääminen kyseisessä tapauksessa kuului selvästi yleisille tuomioistuimille eikä hallintoviranomaiselle. Hallinnollinen menettely lopetettiin ja jo maksettu sakko hyvitettiin valittajalle. EIT:n mukaan kansallisilla viranomaisilla tulee olla mahdollisuus korjata tilanne, jos ne ovat toimivaltansa selvästi ylittäen määränneet sinänsä ne bis in idem -kiellon vastaisen seuraamuksen.

Tieliikennelain 160 §:n 4 momentin 3 kohdan mukaan liikennevirhemaksua ei saa määrätä, jos tienkäyttäjää epäillään samalla teolla tehdystä rikoksesta. Lain esitöissä mainitaan esimerkkinä, että jos samassa (yhdessä) ajosuorituksessa syyllistytään rattijuopumukseen, turvavyön käyttörikkomukseen ja lievään ylinopeuteen, liikennevirhemaksua ei säännöksen mukaan määrättäisi lainkaan turvavyörikkomuksesta ja lievästä ylinopeudesta (HE 180/2017 vp s. 272).

Lisäksi on otettava huomioon vaatimus teon samuudesta (idem). Suuren jaoston Zolotukhin-tuomion (kohdat 82 ja 84) mukaan kiellettyä on ottaa uudelleen tutkittavaksi täysin tai olennaisesti samoihin tosiseikkoihin perustuva rangaistusvaatimus. Tässä arvioinnissa keskitytään sellaisiin konkreettisiin seikkoihin, jotka koskevat samaa vastaajaa ja liittyvät ajan ja paikan suhteen erottamattomasti toisiinsa. Suomessa vakiintunein käsittein sama voidaan ilmaista siten, että lähtökohtaisesti kiellettyä on samaan tapahtumainkulkuun tai oikeustosiseikkoihin perustuvan rangaistusvaatimuksen tutkiminen uudelleen (ks. myös Helenius, Dan: Ne bis in idem i den finska och europeiska straffprocessrätten, 2019 s. 231).

Suomen oikeudessa teon samuutta arvioitaessa voidaan soveltuvin osin hyödyntää syytteen laajentamista koskevia oikeusohjeita. Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 5 luvun 17 §:n 1 momentin mukaan syyttäjä voi lähtökohtaisen syytteenmuutoskiellon estämättä laajentaa samaa vastaajaa koskevan syytteen käsittämään toisen teon, jos tuomioistuin esitettävään selvitykseen ja muihin seikkoihin nähden katsoo sen soveliaaksi.

Ennakkopäätös KKO 2000:37 koski tilannetta, jossa käräjäoikeus oli lainvoimaisesti tuominnut vastaajan rangaistukseen henkilöauton luvattomasta käytöstä. Uudessa oikeudenkäynnissä vastaajalle vaadittiin rangaistusta törkeästä liikenteen vaarantamisesta, liikennerikkomuksesta, liikenteen vaarantamisesta ja ajo-oikeudetta ajosta. Teot kuuluivat tapahtumasarjaan, joka oli saanut alkunsa auton luvattomasta käyttöön ottamisesta, mutta jälkimmäinen syyte ei aikaan, paikkaan tai muihin teko-olosuhteisiin nähden tarkoittanut sitä aikaisemmassa syytteessä tarkoitettua tekoa, josta vastaaja jo oli tuomittu. Uudet rangaistusvaatimukset voitiin tutkia.

Kiellon soveltaminen tässä asiassa

Hovioikeus toteaa ensiksi, että korkein oikeus ei tiettävästi ole ottanut ennakkopäätöksellä kantaa nyt arvioitavan kaltaiseen tilanteeseen. Tapaus poikkeaa sekä tosiseikoiltaan että sovellettavien oikeusohjeiden osalta verotusmenettelyä koskevista ennakkopäätöksistä, joita ei siten voida sellaisinaan soveltaa tässä asiassa.

B:lle on 14.7.2020 määrätty liikennevirhemaksu sillä perusteella, että hän on kuljettanut mopoa sellaisella jalkakäytävän osuudella, jolla mopolla ajaminen on ollut kiellettyä. Syyttäjän vastauksessa esitetyllä tavalla rattijuopumuksella ja liikennevirhemaksun perusteena olleella menettelyllä ei ole ollut erottamatonta ajallista tai paikallista yhteyttä, koska rattijuopumus on täyttynyt heti ajosuorituksen alkaessa eikä sen rangaistavuuden kannalta ole ollut olennaista, missä ajaminen on tapahtunut. Vaikka kysymys on ollut sinänsä samasta ajosuorituksesta ja samasta kuljettajasta, ei liikennevirhemaksun perusteena ollutta menettelyä ja syytteessä kuvattua menettelyä voida pitää tosiseikoiltaan olennaisesti samoina. Teot tosin kuuluivat samaan tapahtumasarjaan, mutta syyte rattijuopumuksesta ei aikaan, paikkaan tai muihin teko-olosuhteisiin nähden ole tarkoittanut sitä tekoa, josta liikennevirhemaksu oli määrätty. Näin ollen ne bis in idem -kiellon vaatimus tekojen samuudesta ei täyty. Sama koskee vielä selvemmin kohdan 2 rikosta, koska se ei tosiseikoiltaan ole miltään osin liitännäinen ajosuoritukseen.

Kysymys on lisäksi ollut tilanteesta, jossa tieliikennelain selvä säännös on estänyt liikennevirhemaksun määräämisen, koska B:tä on epäilty samalla teolla tehdystä rikoksesta. Asiakirjoista ilmenee, että verikoe on otettu alle tunti liikennevirhemaksun määräämisen jälkeen, joten B:tä on epäilty rikoksesta käytännössä välittömästi. Liikennevirhemaksu onkin mitätöity 1.12.2020. Edellä selostetun EIT:n oikeuskäytännön mukaisesti kansallisilla viranomaisilla tulee tämän kaltaisissa tilanteissa olla mahdollisuus korjata ne bis in idem -kieltoa mahdollisesti loukkaava menettely vielä jälkikäteenkin, kun se on myös selvästi ollut kansallisen lainsäädännön toimivaltuuksien vastaista. Se, että maksuaika on kulunut umpeen ja liikennevirhemaksu on tullut tässä mielessä lopulliseksi, ei anna aihetta arvioida asiaa toisin, koska liikennevirhemaksun vaikutukset on joka tapauksessa poistettu. Estettä syytteiden tutkimiselle ei siten ole ollut.

Verikoetuloksen hyödyntäminen todisteena

B on lisäksi vedonnut siihen, että verikokeen tulokset on saatu loukkaamalla hänen oikeuttaan olla myötävaikuttamatta rikoksensa selvittämiseen (niin sanottu itsekriminointisuoja). Kuten hyödyntämiskieltoa koskevan oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 25 §:n 2 momentin esitöissä on todettu, käytännössä itsekriminointisuojaa loukkaisi se, että henkilö vastoin hänen tahtoaan velvoitettaisiin toimimaan aktiivisesti oman syyllisyytensä selvittämisessä. Sitä vastoin henkilö on velvollinen passiivisesti sietämään hänen tahdostaan riippumattomien todisteiden, kuten verinäytteen, hankkimisen laillisilla pakkokeinoilla (HE 46/2014 vp s. 89 ja esim. EIT:n suuren jaoston tuomio asiassa Saunders v. Yhdistynyt kuningaskunta, 17.12.1996, kohta 69).

Tässä asiassa ei ole kysymys sellaisesta muusta hallinnollisesta menettelystä, kuten esimerkiksi ulosottomenettelystä, jossa henkilö voidaan pakon uhalla velvoittaa antamaan itsekriminoivia tietoja. B:n verikoetulos on hankittu osana esitutkintaa tai siihen rinnastuvaa menettelyä eikä lainkohdassa tarkoitetussa muussa menettelyssä. Näin ollen estettä myöskään verikoetuloksen hyödyntämiselle todisteena ei ole ollut.

Lopputulos ja oikeudenkäynnin kustannukset

Valituksessa ei ole riitautettu käräjäoikeuden tekemiä näytön arviointia ja oikeudellisia johtopäätöksiä muilla kuin edellä arvioiduilla perusteilla, eikä käräjäoikeuden tuomion muuttamiseen siten ole aihetta.

Hovioikeus on päätöksellään 24.6.2021 nro 273 myöntänyt B:lle oikeusavun 8.1.2021 alkaen. Koska pääasia ei ole ollut enää käräjäoikeudessa vireillä, hovioikeus määrää oikeusapulain 18 §:n 3 momentin nojalla palkkion myös käräjäoikeudessa suoritetuista toimenpiteistä. Kun otetaan huomioon, että osan toimenpiteistä on aiheuttanut oikeusavun hakeminen, B:n avustajaksi määrätyn asianajaja C:n lasku hyväksytään kohtuullisena. Ajankäyttö pyöristetään lähimpään puoleen tuntiin.

Tuomiolauselma

Valitus hylätään. Käräjäoikeuden tuomiota ei muuteta.

Valtion varoista maksetaan asianajaja C:lle B:n avustamisesta käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa palkkiona 935 euroa ja arvonlisäverona 224,40 euroa eli yhteensä 1.159,40 euroa, mikä määrä jää valtion vahingoksi.

Asian ovat hovioikeudessa ratkaisseet hovioikeudenneuvos Tuula Keltikangas, hovioikeudenneuvos Ulla Maija Hakomäki ja asessori Jurkka Jämsä.

Ratkaisu on yksimielinen.

Vailla lainvoimaa.

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.