Turun HO 2.6.2021 407

Perinnöstä luopuminen - Ulosmittauskielto

RATKAISUN KESKEINEN SISÄLTÖ

A oli noin 23 vuotta perittävän kuoleman jälkeen jättänyt perinnöstä luopumista koskevan ilmoituksen maistraattiin tallettamista varten. A:n osuus kuolinpesästä oli tämän jälkeen ulosmitattu hänen velkojensa suoritukseksi. Kysymys siitä, oliko A ryhtynyt kuolinpesään siten, ettei hän ollut voinut enää pätevästi luopua perinnöstä suhteessa velkojiinsa.

AVGÖRANDETS CENTRALA INNEHÅLL

A hade cirka 23 år efter arvlåtarens död till magistraten inlämnat ett meddelande om avsägelse av arv för att deponeras. A:s dödsboandel hade därefter utmätts för att betala A:s skulder. Fråga om huruvida A tagit befattning med dödsboet så att A inte längre på ett giltigt sätt kunde avstå från arvet i förhållande till A:s borgenärer.

PIRKANMAAN KÄRÄJÄOIKEUDEN PÄÄTÖS 10.12.2018

Valittaja

Asia

Ulosottovalitus

Vireille

2.7.2018

Valituksenalainen ulosottopäätös

Kanta-Hämeen ulosottoviraston kihlakunnanulosottomies - - - päätös 20.6.2018 - - - velallisen A:n kuolinpesäosuuden ulosmittauksesta 11.7.1993 kuolleen B:n jälkeen.

Valittajan valitus

A on valittanut yllä mainitusta päätöksestä ja vaatinut, että ulosmittaus kumotaan ulosottokaaren 4 luvun 81 §:n 1 momentin 3 kohdan perusteella. A on tehnyt perinnöstä luopumisilmoituksen ja luopunut ehdoitta B:n kuolinpesää koskevasta perinnöstä 2.6.2016. A:n perinnöstä luopumisilmoitus on kirjattu Hämeen maistraattiin 8.6.2016.

Kihlakunnanvoudin lausunto

Kanta-Hämeen ulosottoviraston kihlakunnanvouti - - - on lausunnossaan todennut seuraavaa.

A:n ulosottoperinnässä olevat saatavat ovat tällä hetkellä noin 360.000 euroa. Hänellä on voimassa palkan/eläkkeen ulosmittaus, minkä lisäksi hänen omistamansa kiinteistö - - - on ulosmitattu. Kiinteistöä on yritetty myydä ulosottokaaren 5 luvun 77 §:n säätämin tavoin vapaalla myynnillä toistaiseksi tuloksetta alkukeväästä 2017 alkaen.

A:n asiassa esittämänä valitusperusteena kuolinpesäosuuden ulosmittauksen kumoamiselle on, että hän on luopunut perinnöstä B:n jälkeen 2.6.2016 allekirjoittamallaan luopumisilmoituksella. Luopuminen on todistuksen mukaan rekisteröity Hämeen maistraattiin 8.6.2016.

Asiassa on olennaista se, onko A:n katsottava luopuneen perinnöstä siten, että luopuminen on tehokas suhteessa A:n velkojiin. Ulosottomiehen kanta on, että A ei kesäkuussa 2016 ole enää pesään ryhtymisen vuoksi voinut pätevästi luopua perinnöstä ja hänen osuutensa kuolinpesään on näin ollen ulosmitattavissa.

Kuolinpesän sisällöstä ja sen hallinnosta

Perukirjasta ilmenevästi perunkirjoitus perittävän B:n jälkeen on pidetty ja perukirja on laadittu 19.9.1993 - - -

Perukirjan mukaan uskottuna miehenä ja pesänhoitajana perunkirjoituksessa on toiminut A. Perukirjaan on kirjattu myös, että A on henkilö, joka toimii kuolinpesän hoitajana sekä ottaa vastaan perintöveroa koskevat tiedustelut ja ilmoitukset.

Perukirjaan kirjatut vainajan varat ovat olleet noin 1.174.000 markkaa ja velat noin 54.000 markkaa koostuen lähinnä hautajaiskuluista. Pesän varoista merkittävimmän osan ovat muodostaneet likvidit varat, pankkitalletukset noin 196.000 markkaa, osakkeet noin 136.000 markkaa ja pankkiobligaatiot noin 593.000 markkaa. Lisäksi kuolinpesään on kuulunut 3/5 kiinteistöstä, jonka kokonaisarvoksi on perukirjassa ilmoitettu 300.000 markkaa.

Perukirjan liitteenä on lisäksi keskinäinen testamentti, jonka ovat allekirjoittaneet vainaja B ja leski C. Testamentti antaa leskelle hallinta- ja käyttöoikeuden ensiksi kuolleen puolison omaisuuteen ilman tilintekovelvollisuutta perillisille. Testamentissa on myös toissijaisia määräyksiä muun ohessa A:n hyväksi. A:lle on testamentattu "B:n, isoisän D:n, isoisoisä E:n saamat lahja- ja muistoesineet, joihin heidän nimensä tai monogramminsa on kaiverrettu".

Keskinäinen testamentti on merkitty esitetyksi perunkirjoitustilaisuudessa, johon kaikki kuolinpesän osakkaat ovat perukirjan mukaan osallistuneet. Perukirjassa ei ole merkintää, että testamenttia olisi moitittu.

Perintöön ryhtymisestä

Perintökaaren 17 luvun 2 a §:n mukaan perillinen voi luopua perinnöstä vain siinä tapauksessa, että hän ei ole ryhtynyt perintöön. Perinnöstä ei voi tehokkaasti luopua enää sen jälkeen, kun perillinen on ryhtynyt perintöön (esim. KKO 2003:95).

Selvää on, että maistraatti, johon luopumisilmoitus on kesäkuussa 2016 rekisteröity, ei ole tutkinut kysymystä, onko perintöön ryhdytty ennen luopumista.

Oikeuskirjallisuudessa (esim. Tuunainen, Pekka: Perintö, testamentti ja velka 2015, s. 159 alkaen) on katsottu, että arvioitaessa kysymystä perintöön ryhtymisestä merkityksellisenä on pidettävä perillisen tahtoa sitoutua perinnön tai testamentin synnyttämiin oikeuksiin ja niistä seuraaviin velvollisuuksiin. Mikä tahansa toimenpide, jonka perusteella perillinen käyttää osakkuuteensa perustuvia jäämistöomaisuuteen kohdistuvia oikeuksiaan, on pätevä perinnön vastaanottotoimi.

Tällaisia perinnön vastaanottotoimia ovat muun ohessa kuolinpesän omaisuudesta disponoimiseen osallistuminen, kuolinpesän edun valvominen, kuolinpesän omaisuuden luovuttamisesta päättäminen, omaisuuden osittainen jakaminen ym. Esimerkiksi perintöveron maksaminen voidaan katsoa osoittavan perillisen tahtoa sitoutua perinnön synnyttämiin oikeuksiin.

Selvinä perintöön ryhtymisen toimina on oikeuskirjallisuudessa pidetty irtaimen jakoon osallistumista, omaisuutta koskevan luovutuskirjan allekirjoittamista, kuolinpesän saatavien perintätoimia, lakiosan vaatimista tai testamentin moitekanteen nostamista (Aarnio – Kangas 2009, s. 713).

Oikeuskirjallisuudessa on myös esitetty, että "periaatteessa ryhtymisen voisi osoittaa myös se, jos luopuminen tapahtuisi kovin pitkän ajan kuluttua perittävän kuolemasta (Räbinä Timo: Perinnöstä ja testamentista luopuminen perintöverotuksessa, juhlajulkaisu Seppo Penttilälle, Edita 2014).

Mitä pidempi ajanjakso on kulunut perittävän kuoleman ja perinnöstä luopumisen välillä, sitä todennäköisempää on, että perittävä on sitoutunut perinnön synnyttämiin oikeuksiin ja velvollisuuksiin.

Ulosottomiehen näkemyksen mukaan jo se, että A on toiminut kuolinpesässä kuolinpesän asioiden hoitajana ja ilmeisesti maksanut hänelle perinnöstä määrätyn perintöveron riittää osoittamaan, että A on ryhtynyt perintöön siten kuin perintökaaren 17 luvun 2 a §:ssä säädetään.

Näyttötaakasta ja asiassa esitettävästä näytöstä

Asiassa A on taho, joka ulosmittauksen kumoamista vaatiessaan on vedonnut perinnöstä luopumiseen. Ulosottomiehen näkemyksen mukaan A:lla on näin ollen asiassa näyttötaakka osoittaa, että hän ei ole edellä esitetyin tavoin ryhtynyt B:n perintöön.

Perinnöstä luopuminen on tapahtunut noin 23 vuotta perittävän kuoleman jälkeen. Aikaa on pidettävä huomattavan pitkänä.

Lisäksi näyttötaakan kuulumista A:lle puoltaa se prosessioikeudellinen periaate, että näyttöä asiassa velvoitetaan esittämään se osapuoli, jolla on objektiivisesti arvioiden sitä mahdollista esittää. Tässä asiassa ulosottoviranmaisen on vaikea esittää erityisesti ajan kuluminen huomioiden näyttöä pesään ryhtymisestä. Sen sijaan A:lla perukirjaan kirjattuna kuolinpesän hoitajana on mahdollista esittää yksilöityä selvitystä pesän tapahtumista ja hallinnosta vuosilta 1993-2016. Ulosottovirasto pyrkii selvittämään kysymyksiä myös virkatoimena pesän muita osakkaita kuulemalla. Ensisijaisesti kuitenkin näyttötaakka on asiassa A:lla.

Sijaantulokysymys

Merkityksellisenä arvioitaessa luopumisen tehokkuutta on pidettävä myös perimysjärjestyksen sijaantulokysymystä. Väitetyn perinnöstä luopumisen tapahduttua noin 23 vuotta perittävän kuoleman jälkeen ei ole lainkaan selvää, ketkä ovat A:n sijaantulijoita, mikäli luopuminen katsottaisiin tehokkaaksi. Oikeuskäytännössä ja -kirjallisuudessa on vakiintuneesti katsottu, että sijaisperillisiä ovat tehokkaan luopumisen tapauksessa ne henkilöt, jotka olisivat olleet perillisasemassa, jos luopuja olisi kuollut ennen perittävää (perintökaari 15 luku 5 § ja 16 luku 3 §).

A:n tytär F on syntynyt vuonna 2009. Oletettavasti vuonna 2016 tapahtuneen luopumisen tarkoituksena on ollut, että sijaantulijana B:n kuolinpesään olisi F. Mikäli näin olisi, A olisi toiminut kuolinpesän osakkaana ja disponoinut omaa osuuttaan kuolinpesässä noin 23 vuoden ajan ja tämän jälkeen luopunut perinnöstä tyttärelleen, joka on syntynyt noin 16 vuotta perittävän B:n kuoleman jälkeen.

Järjestely on ristiriidassa vakiintuneen oikeuskäytännön kanssa siltä osin, että sijaantulijana on taho, joka olisi perinyt omaisuuden, jos luopuja olisi kuollut ennen perittävää. Tämä taho ei voine olla F, vaan lähimpänä A:n perillisenä perittävän kuollessa on toiminut hänen äitinsä C.

Sijaantulokysymys muodostuu ongelmalliseksi myös toissijaisen testamenttimääräyksen kannalta. Toissijaisesti testamenttimääräyksessä edunsaajana on nimenomaisesti nimettynä A. Perintökaaren 11 luvun 6 §:n mukaan sijaantulo edellyttää, että sijaantulija on luopujan rintaperillinen ja hän on perimyssuhteessa testamentin tekijään eli lakimääräinen perillinen perintökaaren 2 luvun mukaan. F ei ole ollut B:n kuollessa tämän lakimääräinen perillinen, koska hän on syntynyt noin 16 vuotta B:n kuoleman jälkeen.

Valittajan lausuma

A:lle on varattu tilaisuus lausua kihlakunnanvoudin lausunnon johdosta. A on lausunut asiassa seuraavaa.

B:llä ja C:llä on ollut keskinäinen hallintatestamentti, jonka mukaan jälkeenjäänyt puoliso saa hallita ja käyttää ensin kuolleen puolison koko omaisuutta ilman tilintekovelvollisuutta. Testamentin mukaan muilla perillisillä on oikeus saada perintönsä vasta molempien kuoltua. Tämä on toteutunut.

B:n kuolinpesä on ollut testamentin määräyksen mukaisesti täysin C:n hallinnassa ja hän on käyttänyt kuolinpesän omaisuutta oman harkintansa mukaan ilman, että muut perilliset ovat olleet pesän hallinnassa mukana tai saaneet perintöään taikka osaa siitä.

Kuolinpesästä ei ole tehty mitään osajakoja ja se on täysin jakamaton.

Ulosoton lausunnossa on todettu, että A olisi toiminut B:n perunkirjoituksessa uskottuna miehenä. Tämä ei pidä paikkaansa. Kuten perukirjasta ilmenee uskottuina miehinä perunkirjoituksessa ovat toimineet varatuomari - - - ja filosofian tohtori - - -.

Testamentin perusteella kuolinpesää hallitsemaan tulleen C:n toivomuksesta A on nimetty pesänhoitajaksi. Tämä on merkitty perukirjaan ja A:n yhteystiedot on liitetty siihen mahdollisia perintöveroa koskevia tiedusteluja ja ilmoituksia varten.

C on tiukasti pitänyt kiinni testamentin antamasta oikeudestaan hallita ja käyttää pesän omaisuutta harkintansa mukaan ilman tilintekovelvollisuutta.

Pankki on toimittanut kaikki tiliotteet sekä omaisuuden hoitoon liittyvät tositteet suoraan C:lle, joka on pitänyt ne itsellään. Tästä syystä A ei ole vastaanottanut mitään pankin toimittamia tietoja kuolinpesän tilien tapahtumista taikka saldoista eikä omaisuuden hoitoon liittyvistä asioista.

Veroilmoituksia varten C on toimittanut A:lle tarvittavat liitteet, joiden perusteella A on täyttänyt veroilmoitukset ja allekirjoittanut ne.

KÄRÄJÄOIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Lähtökohdat

Asiassa on pidettävä selvitettynä sitä, että A:n isä B on kuollut 11.7.1993. Perunkirjoitus on pidetty ja perukirja laadittu 19.9.1993. Perukirjan mukaan A on toiminut kuolinpesän hoitajana. A:n ja lesken C:n yhteisesti valitsemina uskottuina miehinä ovat perukirjan mukaan toimineet - - - ja - - -. Perukirjassa on todettu muun muassa, että kuolinpesän hoitajana toimiva A ottaa myös vastaan perintöveroa koskevat tiedustelut ja ilmoitukset.

B:n ja C:n keskinäisen testamentin 20.8.1990 mukaan jälkimmäisen puolison kuoltua A saa B:n, isoisänsä D:n ja isoisoisänsä E:n saamat lahja- ja muistoesineet, joihin heidän nimensä tai monogramminsa on kaiverrettu. Testamentti on oikeuttanut C:n ilman tilintekovelvollisuutta hallitsemaan ja käyttämään ensin kuolleen koko omaisuutta, jolloin perillisillä on oikeus saada perintönsä vasta molempien kuoltua.

A on 2.6.2016 allekirjoittamallaan luopumisilmoituksella ilmoittanut luopuvansa ehdoitta perinnöstä 11.7.1993 kuolleen isänsä B:n jälkeen. Ilmoituksen mukaan hän ei ole ryhtynyt perintökaaren 17 luvun 2 a §:ssä tarkoitettuihin toimiin perinnön vastaanottamiseksi.

Hämeen maistraatti on 8.6.2016 tallettanut A:n 2.6.2016 allekirjoittaman perinnöstä luopumisilmoituksen.

Kanta-Hämeen ulosottoviraston kihlakunnanulosottomies - - - on 20.6.2018 tekemällään päätöksellä - - - ulosmitannut velallisen A:n puheena olevan kuolinpesäosuuden. Päätöksen mukaan B:n kuolinpesän pesähoitajana toimii G.

Asiassa on kysymys siitä, onko A:n katsottava menettelyllään ryhtyneen asiassa sellaisiin toimiin, että hänen on katsottava ottaneen perinnön vastaan, jolloin hänellä ei olisi enää ollut oikeutta luopua perinnöstä ja näin ollen siitä, onko A voinut enää 2.6.2016 allekirjoittamallaan luopumisilmoituksella pätevästi luopua perinnöstä suhteessa velkojiinsa. Sinällään kuolinpesäosuuden ulosmittaus on tapahtunut perinnöstä luopumisilmoituksen tallettamisen jälkeen.

A:n mukaan B:n kuolinpesä on ollut C:n hallinnassa ja täysin jakamaton. A ei ole kertomansa mukaan vastaanottanut mitään pankin toimittamia tietoja kuolinpesän tilien tapahtumista taikka saldoista eikä omaisuuden hoitoon liittyvistä seikoista, vaan hän on C:n hänelle toimittamien liitteiden perusteella täyttänyt veroilmoitukset ja allekirjoittanut ne. Tämä on tuotu esiin myös C:n sekä muiden kuolinpesän osakkaiden G:n, H:n ja I:n allekirjoittamassa ja käräjäoikeudelle toimittamassa lausumassa.

Sovellettavista säännöksistä ja niiden tulkinnasta

Perintökaaren 17 luvun 2 a §:n mukaan perillisellä ja testamentinsaajalla on oikeus luopua oikeudestaan perittävän kuoltua, jolleivät he ole jo ryhtyneet sellaisiin toimiin, että heidän on katsottava ottaneen perinnön vastaan. Luopuminen on tehtävä kirjallisesti. Luopumisen sitovuudesta perillisen ja testamentinsaajan velkojiin säädetään konkurssilaissa ja ulosottokaaressa.

Perintökaaren 16 luvun 2 §:n 2 momentin mukaan perillisen on katsottava vastaanottaneen perinnön, jos hän on yksin tai muiden kanssa ottanut pesän hoitoonsa, osallistunut perunkirjoitukseen tai perinnönjakoon taikka perillisenä muutoin ryhtynyt jäämistöä koskeviin toimiin. Säännöksen 3 momentin mukaan mitä 1 ja 2 momentissa on säädetty perillisestä, on soveltuvin osin voimassa myös testamentin saajasta.

Ulosottokaaren 4 luvun 77 §:n mukaan kuolinpesän osakkaan velasta saadaan ulosmitata hänen osuutensa kuolinpesästä.

Ulosottokaaren 4 luvun 81 §:n 1 momentin mukaan velallisen oikeutta perintöön tai testamenttiin ei saa ulosmitata, jos velallinen osoittaa, että hän on: 1) perittävän eläessä luopunut oikeudestaan perintöön perintökaaren mukaisesti; 2) perittävän kuoleman jälkeen antanut kirjallisen luopumisilmoituksen tiedoksi kuolinpesälle niin kuin hallintolain 57 §:n 2 momentissa säädetään; tai 3) perittävän kuoleman jälkeen jättänyt luopumisilmoituksen kotipaikkansa maistraattiin tallettamista varten. Säännöksen 2 momentin mukaan sen jälkeen kun ulosmittauspäätös on tehty, velallinen ei voi hakijaa sitovasti luopua oikeudestaan perintöön. Säännöksen 3 momentin mukaan velallisen tulee viipymättä ilmoittaa luopumisilmoituksen tallettamisesta pesän osakkaille ja hallinnolle.

Korkeimman oikeuden ratkaisussa 2003:95 perillinen oli järjestänyt hautajaiset, perunkirjoituksen, hoitanut välttämättömät pankkiasiat ja pesän juoksevat asiat ennen kuin hän oli ilmoittanut kirjallisesti luopuvansa vastikkeetta perintöosuudestaan äitinsä jälkeen kahden täysi-ikäisen lapsensa hyväksi. Korkeimman oikeuden mukaan kysymys oli tavanomaisista ja perittävän asioiden hoitamiseksi välttämättömistä toimista, joihin perillinen lähimpänä omaisena oli ryhtynyt ja mihin hänellä oli kuolinpesän ainoana osakkaana velvollisuuskin ryhtyä. Osallistuminen perunkirjoitustilaisuuteen, jossa perillinen oli ilmoittanut luopumisestaan, ei vielä sekään tarkoittanut pesään ryhtymistä. Myös korkeimman oikeuden ratkaisussa 2006:34 on otettu kantaa siihen, oliko velallinen ryhtynyt perintöön sillä tavalla, että hän oli toiminut velkojiaan vahingoittavalla tavalla. Mainitussa ratkaisussa korkein oikeus on todennut henkilön ottaneen vastaan testamentissa tarkoitetun omaisuuden, kun hän oli yrittänyt myydä testamentilla saamansa osakkeet.

Oikeuskirjallisuudessa on todettu, että ratkaisun KKO 2003:95 merkitystä ennakkoratkaisuna heikentää se, että pesään ryhtymistä tarkoittavia toimia ei voida koskaan tyhjentävästi määritellä, vaan kaikissa punnintatilanteissa on arvioitava tilannekohtaisesti sitä, mihin jollakin toimella on tähdätty. Perintöön ryhtymisestä ei ole perintökaaressa erillistä oikeusohjetta. Perintökaaren 16 luvun 2 §:ssä säädetty perintöön ryhtymiskynnys asettuu luopumista ajatellen liian matalalle, jolloin jo varsin vähäiset jäämistötoimet muodostaisivat sen mukaan esteen tehokkaalle jälkiluopumiselle. Jo tapauksessa KKO 1985 II 113 on todettu, ettei pelkkä perunkirjoitukseen osallistuminen ole ollut osoitus perintöön ryhtymisestä. (Aarnio, Aulis - Kangas, Urpo: Suomen Jäämistöoikeus I 2016, s. 729-730).

Edelleen oikeuskirjallisuudessa on todettu, että pesään ryhtymisessä on pesän osakkaan kannalta kysymys lähinnä siitä, että hän on ryhtynyt käyttämään saannon objektin omistajalle kuuluvia oikeuksia omistajan ominaisuudessa. Mitään tarkkaa aikarajaa, jonka kuluessa luopumisen on tapahduttava, ei ole säädetty. (Ossa, Jaakko: Perinnön ja lahjan verokohtelu 2009, s. 97).

Luopumismahdollisuutensa perillinen menettää varmuudella, jos hän on osallistunut irtaimen jakoon, allekirjoittanut jäämistöön kuuluvaa omaisuutta koskevan luovutuskirjan, perinyt kuolinpesän saatavia tai esimerkiksi vaatinut lakiosaa tai nostanut testamentin moitekanteen. (Aarnio, Aulis - Kangas, Urpo: Suomen Jäämistöoikeus I 2016, s. 730-731).

Oikeuskirjallisuuden mukaan luopumiselle ei ole mitään varsinaista ajallista takarajaa, jolloin perillinen voi perintökaaren 18 luvun mukaisen yhteishallinnon käynnistyttyäkin passiivisena pysytellessään säilyttää pitkäänkin mahdollisuutensa luopua perinnöstä. Mitä kauemmin perittävän kuolemasta on kulunut, sitä hankalammaksi perinnöstä luopumisen toteennäyttäminen kuitenkin tulee. Jos esimerkiksi pesässä on vain vähän varoja tai omaisuus on sellaista, ettei sen hoitaminen edellytä konkreettisia toimia, on luontevaa, että luopumismahdollisuus voi pysyä avoinna pitkäänkin. Esimerkiksi tapauksessa KKO 2005:98 korkein oikeus on pitänyt 1.11.1987 kuolleen henkilön jälkeen 24.6.1991 tapahtunutta oikeustointa nimenomaan perinnöstä luopumisena. Oikeuskirjallisuudessa on tältä osin todettu, että tuossa ajassa jo perintöverotuskin on tullut usein toimitetuksi ja jos veroa on määrätty ja se on maksettu, osoittaa veronmaksu jo hyvin selkeästi perinnön vastaanottotahdon. (Tuunainen, Pekka: Perintö, testamentti ja velka 2015, s. 162-163).

Lopputulos

Kuolinpesän asioiden hoitajana on 11.7.1993 kuolleen B:n jälkeen laaditun perukirjan 19.9.1993 perusteella toiminut hänen poikansa A. Yksinomaan se seikka, että A on osallistunut perunkirjoitukseen, ei sellaisenaan tarkoita perinnön vastaanottamista siten, että perinnöstä luopuminen ei olisi sen jälkeen mahdollista. Toisaalta A:n on perukirjaan merkityn mukaisesti pesän hoitajana todettu myös ottavan vastaan perintöveroa koskevat tiedustelut ja ilmoitukset. A:n lausumasta on käynyt ilmi, että C on toimittanut A:lle tarvittavat liitteet, joiden perusteella hän on täyttänyt veroilmoitukset ja allekirjoittanut ne.

Kihlakunnanvoudin lausunnossa on todettu, että A:lla on perukirjaan merkittynä kuolinpesän hoitajana mahdollista esittää yksilöityä selvitystä pesän tapahtumista ja hallinnosta. Kihlakunnanvoudin lausunnossa on todettu, että selvitystä tulisi esittää muun ohella siitä, onko A:lle määrätty perinnöstä perintöveroa ja onko hän sen maksanut, onko kuolinpesän omaisuudesta tehty osakkaiden kesken osajakoja tai onko jotakin omaisuutta tosiasiassa siirtynyt kuolinpesän osakkaiden omaisuudeksi tai onko A tehnyt päätöksiä esimerkiksi omaisuuden tai sen tuoton sijoittamisesta. Käräjäoikeus on A:lle osoittamassaan lausumapyynnössä nimenomaisesti pyytänyt häntä ottamaan kantaa kysymykseen kuolinpesään ryhtymisestä.

A on lausunut asiassa kihlakunnanvuodin lausunnon johdosta siten kuin edellä valittajan lausuman yhteydessä on todettu. Hän ei ole lausunut laisinkaan perintöveron määräämisestä tai sen maksamisesta, mikä on nimenomaisesti otettu kihlakunnanvoudin lausunnossa esiin seikkana, joka riittäisi osoittamaan, että A on ryhtynyt perintöön. Käräjäoikeus katsoo, että A:lla olisi asemansa perusteella ollut mahdollisuus lausua ja esittää selvitystä tästä asiasta.

Käräjäoikeus toteaa, että perintövero tulee maksettavaksi, vaikka jäämistö olisi testamentilla määrätty lesken elinikäiseen hallintaan. Kysymyksessä olevassa kuolinpesässä on ollut perukirjasta ilmenevin tavoin merkittävästi varallisuutta ja vain vähän velkaa lähinnä hautajaiskustannuksista. Tässä tilanteessa lähtökohtana asiassa on pidettävä sitä, että perinnöstä on määrätty maksettavaksi perintövero, joka on myös tullut maksaa. Kuten edellä on todettu, osoittaa veronmaksu jo hyvin selkeästi perinnön vastaanottotahdon.

Käräjäoikeus on kiinnittänyt asiassa huomiota siihen, että ulosmittauspäätöksen 20.6.2018 liitteenä olevassa asialuettelossa A:n veloista, hänen velkaantumisensa ajoittuu vuosille 2013-2017, erityisesti vuoteen 2016, jolloin A:n veloista yli 250.000 euroa on liittynyt - - - käräjäoikeuden 21.6.2016 antamaan ratkaisuun - - - velkakirjasaatavasta. Ottaen huomioon, että A on 2.6.2016 allekirjoittamallaan luopumisilmoituksella ilmoittanut luopuvansa perinnöstä, on pääteltävissä, että mainittu luopuminen on liittynyt hänen huomattavaan velkaantumiseensa.

Edellä todetuin tavoin laissa ei ole säädetty tarkkaa aikarajaa, jonka kuluessa perinnöstä luopumisen tulisi tapahtua, mikä sinällään voisi olla mahdollista pitkäänkin. Tässä tapauksessa B:n kuoleman 11.7.1993 ja A:n 2.6.2016 allekirjoittaman ja 8.6.2016 maistraattiin rekisteröimän luopumisilmoituksen välillä on kulunut aikaa noin 23 vuotta, mitä on pidettävä varsin pitkänä aikana.

Sinällään kuolinpesä on edelleen jakamaton ja C hallitsee ja käyttää keskinäisen hallintaoikeustestamentin perusteella kuolinpesään kuuluvaa omaisuutta. Ottaen kuitenkin huomioon edellä todetut seikat perintöverosta, vuosia kuolinpesän asioiden hoitajan ominaisuudessa toimimisesta, luopumisilmoituksen ajoittumisesta ja siten sen liittymisestä mitä ilmeisimmin A:n velkaantumiseen sekä kulunut varsin pitkä aika, käräjäoikeus katsoo asiaa tarkastellen, että A:n on katsottava menettelyllään ryhtyneen kuolinpesään siten, ettei hän ole enää 2.6.2016 allekirjoittamallaan luopumisilmoituksella voinut pätevästi luopua perinnöstä suhteessa velkojiinsa. Kulunut varsin pitkä aika osoittaa käräjäoikeuden mielestä A:n tahtoa sitoutua perinnön synnyttämiin oikeuksiin ja myös niistä seuraaviin velvollisuuksiin. Käräjäoikeus viittaa myös kihlakunnanvoudin lausunnossa todettuun perimysjärjestyksen sijaantulokysymyksestä.

Mainituilla perusteilla valittaja A:n ulosottovalitus on hylättävä.

Lopputulos

Valitus hylätään.

Asian ratkaissut käräjäoikeuden jäsen:

Käräjätuomari Ida-Sofia Mäki

TURUN HOVIOIKEUDEN PÄÄTÖS 2.6.2021

- - -

Valittaja

A

Vastapuolet

J
K
L

Kuultava

Kanta-Hämeen ulosottovirasto

Vaatimukset hovioikeudessa

Valitus

A on vaatinut, että käräjäoikeuden päätös kumotaan ja hänen ulosottovalituksessaan esittämänsä vaatimus ulosmittauksen kumoamisesta hyväksytään.

Perusteinaan A on lausunut, että hän oli luopunut isänsä B:n perinnöstä. Hän ei ollut ennen perinnöstä luopumistaan ryhtynyt käyttämään omistajalle kuuluvia oikeuksia tai muutoin ryhtynyt perintöön. Osallistuminen perunkirjoitukseen, perintöveron maksaminen, pesää hallintaoikeustestamentin nojalla hallinneen C:n avustaminen kuolinpesän veroilmoitusten laadinnassa ja ajan kuluminen eivät muodosta estettä perinnöstä luopumiselle, eikä myöskään se, että A:n sijaantuloperillinen ei ollut syntynyt ennen B:n kuolemaa. Myöskään perinnöstä luopumisen motiivilla ei ole merkitystä.

Vastaukset

K ja L ovat vaatineet, että valitus hylätään perusteettomana.

J on lausunut, että se jättää asian hovioikeuden harkintaan.

- - -

Lausuma

Kihlakunnanvouti on viitannut kihlakunnanvoudin käräjäoikeudelle 17.7.2018 antamaan lausumaan.

Hovioikeuden ratkaisu

Perustelut

Tausta ja kysymyksenasettelu

A:n isä B on kuollut 11.7.1993. B:n jälkeen on 19.9.1993 toimitettu perunkirjoitus, josta on laadittu samana päivänä päivätty perukirja. A on 2.6.2016 allekirjoittamallaan luopumisilmoituksella ilmoittanut luopuvansa ehdoitta perinnöstään B:n jälkeen. Hämeen maistraatti on 8.6.2016 tallettanut luopumisilmoituksen. Kanta-Hämeen ulosottovirasto on 20.6.2018 tekemällään ulosmittauspäätöksellä ulosmitannut A:n osuuden B:n kuolinpesästä.

Asiassa on riidatonta, että A on ennen ulosmittauspäätöstä jättänyt luopumisilmoituksen maistraattiin tuolloin voimassa olleen ulosottokaaren 4 luvun 81 §:n 1 momentin 3 kohdan (705/2007) mukaisesti. Hovioikeudessa on kysymys siitä, oliko A ennen luopumisilmoituksen jättämistä ryhtynyt sellaisiin toimiin, että hänen on katsottava perintökaaren 17 luvun 2 a §:ssä tarkoitetulla tavalla ottaneen perinnön vastaan siten, ettei hän olisi voinut enää kesäkuussa 2016 pätevästi luopua perinnöstään.

Asiassa on riidatonta, että A on osallistunut B:n jälkeen toimitettuun perunkirjoitukseen ja toiminut siinä pesänilmoittajana lesken C:n avustamana. Riidatonta on edelleen, että B:n jälkeen laadittuun perukirjaan on kirjattu A:n toimivan pesänhoitajana B:n kuolinpesässä, ja että A on hoitanut myöhemmin kuolinpesän veroilmoitusten laatimisen täyttämällä veroilmoitukset ja allekirjoittamalla ne. Selvitystä perintöveron määräämisestä A:lle ja sen maksamisesta asiassa ei ole esitetty, mutta A:n lausumien perusteella on pidettävä riidattomana, että hänelle on perintövero B:n jälkeen määrätty ja hän on sen maksanut, mutta pitänyt tätä seikkaa käsiteltävän asian kannalta merkityksettömänä.

Hovioikeuden arvioitavana on näin ollen se, onko A:n edellä mainittujen toimiensa perusteella katsottava ottaneen B:n perinnön vastaan perintökaaren 17 luvun 2 a §:ssä tarkoitetulla tavalla.

Asiaa koskevien perintökaaren ja ulosottokaaren säännösten sisältö käy olennaisilta osilta ilmi käräjäoikeuden ratkaisun sivuilta - - -.

Perinnön vastaanottamista koskevat toimet

Ulosottokaaren 4 luvun 81 §:n 1 momenttia koskevassa hallituksen esityksessä on todettu, että ollakseen tehokas hakijaan nähden perinnöstä luopumisen edellytyksenä on, ettei perintöä ole otettu vastaan. Jos velallinen on ryhtynyt sellaisiin toimiin, että hänen on katsottava ottaneen perinnön vastaan, oikeutta luopumiseen ei perintökaaren 17 luvun 2 a §:n mukaan ole (HE 13/2005 vp, s. 106).

Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2003:95 kyseessä olevassa tapauksessa perillinen oli järjestänyt hautajaiset ja perunkirjoituksen, hoitanut välttämättömiä pankkiasioita ja muita pesän omaisuutta koskevia juoksevia asioita sekä osallistunut perunkirjoitustilaisuuteen, jossa oli ilmoittanut perinnöstä luopumisestaan. Ratkaisussa lausutuin tavoin nämä perillisen toimet hänen edesmenneen äitinsä jälkeen olivat olleet tavanomaista ja välttämätöntä vainajan asioiden hoitoa, johon hän äitinsä lähimpänä omaisena oli ryhtynyt ja mihin hänellä oli ollut velvollisuuskin ryhtyä, eikä pelkästään hoitamalla näitä asioita hän ollut menetellyt tavalla, joka olisi osoittanut tahtoa vastaanottaa perintö eikä siten ollut ryhtynyt pesään.

Oikeuskirjallisuudessa on katsottu, että merkitsevää perinnön vastaanottamisen suhteen on perillisen tahto sitoutua perinnön tai testamentin synnyttämiin oikeuksiin ja niistä seuraaviin velvollisuuksiin (Tuunainen: Perintö, testamentti ja velka 2015, s. 164) ja että pesään ryhtymistä tarkoittavia toimia ei voi tyhjentävästi määritellä (Aarnio – Kangas: Suomen Jäämistöoikeus I 2016, s. 730-731).

Kuten edellä on todettu, asiassa on riidatonta, että A on osallistunut B:n jälkeen toimitettuun perunkirjoitukseen, toiminut perukirjassa mainittuna pesänilmoittajana ja -hoitajana sekä hoitanut myöhemmin kuolinpesän veroilmoitusten laatimisen.

Arvioitaessa perunkirjoitukseen osallistumisen merkitystä tässä asiassa hovioikeus toteaa, että A ei ole – ratkaisun KKO 2003:95 tilanteesta poiketen – vielä perunkirjoituksessakaan ilmoittanut luopuvansa perinnöstään, eikä hän ole pelkästään osallistunut perunkirjoitukseen, vaan toiminut siinä myös merkittävässä roolissa eli pesänilmoittajana, vaikka kuolinpesässä on ollut myös muita osakkaita. Arvioitaessa sitä, onko A ryhtynyt perintöön perintökaaren 17 luvun 2 a §:ssä tarkoitetulla tavalla on hänen osallistumiselleen B:n jälkeen toimitettuun perunkirjoitukseen annettava suurempi merkitys kuin ratkaisun KKO 2003:95 tarkoittamassa tilanteessa.

Veroilmoituksen laatiminen on verovelvolliselle kuolinpesälle laissa säädetty velvollisuus. Vaikka pelkän yksittäisen veroilmoituksen laatimisen tai Verohallinnon kysymyksen vastaanottamisen ei voida yksinään lähtökohtaisesti katsoa ilmentävän merkittävää kuolinpesän omaisuudesta omistajana määräämistä tai tahtoa perinnön vastaanottamiseen, on kuitenkin veroilmoitusten laatimisesta huolehtimiselle tilanteessa, jossa niiden laatimisesta huolehtiva perillinen ilmoittaa luopuvansa perinnöstään vasta huomattavan pitkän ajan kuluttua, annettava merkitystä arvioitaessa sitä, onko perillinen ryhtynyt perintöön perintökaaren 17 luvun 2 a §:ssä tarkoitetulla tavalla. Toisin kuin ratkaisun KKO 2003:95 tilanteessa asiassa ei ole kyse välittömästi perittävän kuolemaa seuranneista kiireellisistä toimenpiteistä.

Perintöveron maksaminen

Korkein oikeus on jatkokäsittelyluvan myöntämisen edellytyksiä koskeneessa ratkaisussaan KKO 2020:49 (kohta 17) todennut, ettei ole ollut selvää, voidaanko perintöveron maksamiselle antaa merkitystä harkittaessa, onko perillinen ryhtynyt perinnön vastaanottamista koskeviin toimiin.

Oikeuskirjallisuudessa on katsottu, että tavallista on sekin, että perinnöstä luopuminen ei tapahdu ennen perintöverotuksen toimittamista vaan vasta sen jälkeen ja että oikaisuvaatimus verotuksesta saattaa jäädä tekemättä (Puronen: Perintö- ja lahjaverotus 2015 s. 105). Toisaalta oikeuskirjallisuudessa on esitetty, että veronmaksu osoittaisi selkeästi perinnön vastaanottotahdon (Tuunainen: Perintö, velka ja testamentti 2015, s. 163).

Perunkirjoitus on toimitettava kolmen kuukauden kuluessa kuolemantapauksesta, ellei tätä aikaa ole hakemuksesta pidennetty. Perukirja on toimitettava verottajalle kuukauden kuluessa perunkirjoituksen toimittamisesta. Perukirjassa annettujen tietojen, mukaan lukien perinnönsaajat, perusteella annettava perintöveropäätös annetaan pääsääntöisesti kuuden kuukauden – vuoden kuluessa perukirjan saapumisesta verottajalle. Perintövero on maksettava, veron määrästä riippuen, 3-5 kuukauden kuluessa verotuspäätöksestä. Kuolemantapauksesta perintöveron määräämiseen kuluu siten yleensä lähes vuosi tai pitkälti ylikin ja veron maksuunpanoon voi kulua lähes kaksi vuotta kuolemantapauksesta.

Perintö- ja lahjaverolaista ilmenee, että perintöverotusta voidaan oikaista ja perintöverotuksen toimittamista voidaan hakemuksesta lykätä määräajaksi. Lisäksi perintöverotus voidaan mainitun lain 39 §:n nojalla toimittaa uudelleen 10 vuoden kuluessa verovelvollisuuden alkamisesta, jos perintöverotuksen perusteet ovat verotuksen toimittamisen jälkeen muuttuneet.

Edellä lausutuin tavoin perintöveron määräämiseen ja maksuunpanoon kuluva aika ei ole pääsääntöisesti perin lyhyt. A on kuitenkin veron maksanut ja näin tehdessään hänen on täytynyt ymmärtää, että se on määrätty hänelle tulleesta perinnöstä niiden tietojen perusteella, joita hän on pesän ilmoittajana verottajalle antanut. Hänellä on ollut mahdollisuus hakea lykkäystä veron määräämiseen ja myös oikaisua hänelle väärin perustein tai ennenaikaisesti määrättyyn veroon perintö- ja lahjaverolaissa tarkemmin säädellyin tavoin useiden vuosien ajan.

Perintöveron maksaminen ja kaikkien lykkäys- sekä muutoksenhakukeinojen käyttämättä jättäminen antaa edellä mainituin perustein vahvan viitteen siitä, että A:lla on ollut tahto vastaanottaa perintö ja sitoutua perinnön synnyttämiin oikeuksiin ja velvollisuuksiin.

Kulunut aika

Perinnöstä luopumiselle ei ole säädetty määräaikaa. Ulosottokaaren 4 luvun 81 §:n 2 momentin mukaan sen jälkeen, kun ulosmittauspäätös on tehty, velallinen ei voi kuitenkaan hakijaa sitovasti enää luopua oikeudestaan perintöön. Mainittu ulosottokaaren säännös asettaa siten takarajan perinnöstä luopumiselle.

Oikeuskirjallisuudessa on katsottu, että perillinen ja testamentin saaja voivat luopua perinnöstään vielä vuosienkin kuluttua. (Aarnio – Kangas: Suomen Jäämistöoikeus I 2016, s. 727-728) Oikeuskirjallisuudessa on lisäksi katsottu, että koska luopumiselle ei ole mitään varsinaista ajallista takarajaa, perillinen voi perintökaaren 18 luvun mukaisen yhteishallinnon käynnistyttyäkin passiivisena pysytellessään säilyttää pitkäänkin mahdollisuutensa luopua perinnöstä. Käytännössä kuolinpesässä tulee yhteishallinnon käynnistyttyä usein eteen yhteishallintotoimia, joihin kaikkien osakkaiden on otettava osaa. Osallistuessaan yhteishallintotoimeen perillinen on disponoinut omistajan oikeuksin kuolinpesässä ja tullut osoittaneeksi vastaanottotahtonsa. Mitä kauemmin perittävän kuolemasta on kulunut, sitä hankalammaksi perinnöstä luopumisen toteennäyttäminen tulee. Jos pesässä on vähän varoja, tai omaisuus on sellaista, ettei sen hoitaminen edellytä konkreettisia yhteishallintotoimia, tai perillisen asema kuolinpesässä on ollut epäselvä, on luontevaa, että luopumismahdollisuus voi pysyä avoinna pitkäänkin. (Tuunainen: Perintö, testamentti ja velka 2015, s. 162-163)

Edelleen oikeuskirjallisuudessa on todettu, että luopumisen tehokkuuden osoittaminen vaikeutuu ajan kuluessa. Tehokas luopuminen ei oikeuskirjallisuudessa esitetyn kannan mukaan normaalioloissa ole enää mahdollinen ainakaan sen jälkeen, kun saantoajankohdasta on kulunut kaksi vuotta. Kysymys on kuitenkin aina lopulta näytöstä, joten aikaraja on vain ohjeellinen. (Puronen: Perintö- ja lahjaverotus 2015 s. 106) Toisinaan on esitetty, että yli vuoden passiivisuus aiheuttaisi tulkinnan pesään ryhtymisestä (Ossa: Perintö- ja lahjaverotus käytännössä 2020, s. 32).

B:n kuoleman 11.7.1993 ja A:n 2.6.2016 allekirjoittaman, 8.6.2016 maistraattiin talletettavaksi jätetyn luopumisilmoituksen välillä on kulunut noin 23 vuotta. Sanottu aika on pituudeltaan niin huomattava, että se puhuu jo itsessään vahvasti sen puolesta, että A:lla on ollut tahto vastaanottaa perintö.

Perinnöstä luopumisen motiivi

Käräjäoikeus on ratkaisussaan todennut, että kihlakunnanvoudin lausunnosta ilmenevällä tavalla A:lla on merkittävä määrä velkaa ulosotossa, mikä selittää tarvetta ja tahtoa luopua perinnöstä pitkän ajan kuluttua. Toisin kuin käräjäoikeus, hovioikeus ei asian arvioinnissa anna merkitystä A:n perinnöstä luopumisen mahdollisille motiiveille. Perillisen oikeus luopua perinnöstä on ulosottokaaren 4 luvun 81 §:ssä perilliselle säädetty oikeus, eikä mainitun säännöksen mukaista toimimista ja siihen mahdollisesti liittyviä motiiveja voida arvioida osoituksena perinnön vastaanottotahdosta.

Oikeusvarmuus

Perintökaaren 16 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan perinnönsaajan on saatettava oikeutensa voimaan viimeistään 10 vuoden kuluessa perittävän kuolemasta. Määräaikaa ei voida jatkaa. Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 1987:99 todetuin tavoin tuon vanhentumissäännön sisällyttämistä lakiin on perusteltu muun muassa sillä, että oikeusvarmuus vaatii suhteellisen joutuisaa kuolinpesän selvittämistä. Mainitussa ratkaisussa todetuin tavoin sanottu perittävän kuolemasta laskettava määräaika koskee myös sijaisperillistä eli sitä, jolle perintö menee siinä tapauksessa, että perillinen on laiminlyönyt perinnön vastaanottamisen.

Edellä mainitun pykälän 2 momentin mukaan oikeus voi sijaisperillisen hakemuksesta määrätä, että perillisen on saattava oikeutensa voimaan määräajassa.

Oikeusvarmuuden kannalta on pidettävä epätyydyttävänä tilannetta, jossa sijaisperillisen olisi aina nyt kyseessä olevan kaltaisessa tilanteessa turvauduttava edellä mainittuun perintökaaren 16 luvun 1 §:n 2 momentin mukaiseen oikeussuojakeinoon saadakseen selvyyden siitä, onko ensisijainen perillinen ottanut perinnön vastaan.

Asiassa on myös otettava huomioon, että sijaisperillisellä tai muilla, joiden oikeus saattaa riippua siitä, onko perukirjassa pesän osakkaaksi ilmoittautunut henkilö todella ottanut perinnön vastaan, mahdollisuudet arvioida mitä toimia tämä henkilö on tehnyt lukuisten vuosien kuluessa kuolinpesässä, ovat varsin vähäiset. Tilannetta ei voi pitää yleiseen oikeusvarmuuteen liittyvän tavoitteen, pyrkimyksen näytönvaraisten kysymysten ripeään ratkaisemiseen, mukaisena.

Lopputulos

Asiaa koskevien perintökaaren ja ulosottokaaren säännösten sekä edellä viitatun oikeuskäytännön ja oikeuskirjallisuudessa esitetyn perusteella perintöön ryhtymisen arvioinnissa keskeistä on se, onko perillinen ryhtynyt ennen perinnöstä luopumistaan sellaisiin toimiin, että hänen on katsottava ottaneen perinnön vastaan. Tällöin tulee erityisesti kiinnittää huomiota siihen, mihin perillisen suorittamilla toimilla on tähdätty, ja onko perillisellä ollut tahto sitoutua perinnöstä johtuviin oikeuksiin ja velvollisuuksiin.

A on osallistunut B:n jälkeen toimitettuun perunkirjoitukseen, toiminut perukirjassa mainittuna pesänilmoittajana ja -hoitajana, merkinnyt itsensä perukirjaan kuolinpesän osakkaaksi, laatinut kuolinpesän veroilmoituksia sekä maksanut hänelle määrätyn perintöveron. Mikään edellä mainituista toimista ei yksinään osoita, että hän olisi ottanut perinnön vastaan. Arvioitaessa näitä toimia kuitenkin kokonaisuutena ja ottaen huomioon perittävän kuoleman ja perinnöstä luopumisilmoituksen tekemisen välillä kulunut huomattavan pitkä noin 23 vuoden aika ja se, että A ei ole hakenut lykkäystä tai muutosta hänen ilmoittamastaan perintöosuudestaan hänelle määrätyn perintöverotuksen osalta, sekä se, mitä edellä on todettu yleisen oikeusvarmuuden kannalta merkityksellistä näkökohdista, ei asiaa voida arvioida muutoin kuin että A:lla on ollut tahto vastaanottaa perintö B:n jälkeen sekä sitoutua perinnöstä johtuviin oikeuksiin ja velvollisuuksiin. A on edellä kuvatuin tavoin toimiessaan ottanut perintökaaren 17 luvun 2 a §:ssä tarkoitetulla tavalla vastaan perinnön B:n jälkeen. Hän ei siten ole 2.6.2016 allekirjoittamallaan ja 8.6.2016 Hämeen maistraattiin talletetulla luopumisilmoituksellaan voinut enää velkojiaan sitovasti luopua sanotusta perinnöstä.

Hovioikeus on ratkaissut asian päätöslauselmasta ilmenevällä tavalla.

Päätöslauselma

Käräjäoikeuden päätöslauselmaa ei muuteta.

Asian ratkaisseet hovioikeuden jäsenet:

Hovioikeudenlaamanni Asko Nurmi
Hovioikeudenneuvos Juha Karvinen (eri mieltä)
Hovioikeudenneuvos Kirsti Avola

Esittelijä:

Käräjänotaari Inkeri Lindeman

Eri mieltä olevan jäsenen lausunto

Hovioikeudenneuvos Juha Karvinen:

Enemmistön lausumin tavoin asiassa ei ole ilmennyt mitään sellaista yksittäistä A:n tekemää tointa, joka oikeuskäytäntö huomioon ottaen antaisi sellaisenaan yksiselitteisen aiheen katsoa, että hän on ottanut perinnön vastaan.

Perintöveron osalta totean seuraavan. Perintö- ja lahjaverolain 1 §:n mukaisesti perintöveron maksuvelvollisuus perustuu perinnön saantiin. Käytännössä perintöverotus tilanteessa, jossa perinnönjakoa ei ole vielä tehty, toimitetaan perukirjan perusteella. Perukirja ei ole jakamattomassa kuolinpesässä yksittäisen osakkaan osalta varsinainen saantokirja. Tähän nähden on mahdollista arvioida asiaa siten, että muun ohella A:lle perukirjan perusteella ilmeisesti määrätyn perintöveron maksamisessa ei ole ollut kysymys perillisen oikeuksien käyttämisestä seuraavan velvollisuuden noudattamisesta vaan Verohallinnon perukirjan mukaisessa perillisasemassa oleviin henkilöihin kohdistaman, tarvittaessa pakkotäytäntöönpantavissa olevan veronmaksuvelvollisuuden noudattamisesta. Vaikka veron maksamisen voidaan ajatella sisältävän hyväksyvän suhtautumisen sen määräämisen perusteena olevan omaisuuden vastaanottamiseen, maksamisen ei oikeuskäytännössä ja -kirjallisuudessa ole yksiselitteisesti katsottu sisältävän lopullista kannanottoa perinnön vastaanottamiseen. Mitä sitten tulee perintöverotuksen jäämiseen lopulliseksi, niin merkityksen antaminen sille, että perillinen jää veron maksettuaan passiiviseksi ja antaa ajan kulua niin pitkään, että perintöverotukseen ei enää voi hakea muutosta, merkitsisi passiivisuuden muodostumista näytöksi perinnön vastaanottamisesta. Tälle ei nähdäkseni lähtökohtaisesti ole oikeudellisesti kestävää perustetta.

Myöskään muutoin huomattavan pitkän, noin 23 vuoden ajan kulumista ei voida pitää itsessään osoituksena perinnön vastaanottamisesta etenkään tilanteessa, jossa leski eli A:n äiti on pitänyt kuolinpesän omaisuutta hallussaan jakamattomana.

Asiaa edellä lausumini tavoin lähestyttäessä perintökaaren 16 luvun 2 §:n ja 17 luvun 2 a §:n välinen suhde muodostuu ongelmalliseksi. Hyväksyttäessä tulkinta, jonka mukaan jakamattoman kuolinpesän osakas voi huomattavan pitkään säilyttää mahdollisuutensa luopua perinnöstä, koska hän ei ole osallistunut mihinkään luopumisen estävään toimeen, voi tulla pesän muiden osakkaiden osalta esille kysymys, ovatko hekään ulkoisesti samansisältöisesti menetellessään eli perunkirjoitukseen mahdollisesti osallistumalla ja perintöveron maksamalla saattaneet oikeutensa niiden vanhentumisen katkaisevalla tavalla voimaan. Selvää on, että osakkailta ei pesän ollessa jakamattomana lesken hallinnassa voida edellyttää oikeudenmenetyksen uhalla edellä mainittua enempiä toimenpiteitä. Tällöin on vaarana, että objektiivisesti samansisältöisen tapahtumainkulun oikeudellinen merkitys saman kuolinpesän osakkaiden osalta joudutaan ratkaisemaan eri lopputuloksiin päätyen sen mukaan, onko osakas tiettynä hetkenä jopa yli 10 vuotta perittävän kuoleman jälkeen itse sitä mieltä, että hän on aikanaan vastaanottanut perinnön, vai ei.

Edellisessä kappaleessa lausumani huomioon ottaen oikeusvarmuusnäkökohdat puoltavat tulkintaa, jossa perintökaaren 16 luvun 2 §:ssä tarkoitetun perinnön vastaanottamisen täyttymisen kynnys paitsi on matalalla niin ei salli kuin hyvin rajallisessa määrin osakkaan henkilökohtaisen näkemyksen huomioon ottamisen. Pykälän 2 momentti on kuitenkin nähdäkseni ensisijaisesti laadittu perillisen suojaksi, vaikka pykälällä kokonaisuutena on pyritty turvaamaan myös muita intressejä. Perillisasemassa olevan henkilön ilmoittaessa, että hän ei ole ottanut perintöä vastaan, ilmoitukseen nähden päinvastainen lopputulos edellyttäisi sellaisen seikan tai selvityksen esittämistä, joka objektiivisesti osoittaisi henkilön kannan virheelliseksi. Tällaista seikkaa tai selvitystä ei nyt esillä olevassa asiassa ole esitetty. Näin ollen A:n ei ole näytetty ottaneen perintöä vastaan siitä luopumisen estävällä tavalla. Kumoan käräjäoikeuden päätöksen ja ulosmittauspäätöksen 20.6.2018.

Lainvoimaisuustiedot:

Korkeimmassa oikeudessa

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.