Helsingin HO 21.10.2020 1451

Tuomioistuimen toimivalta
Oikeussuojan tarve
Pääkäsittelyn toimittaminen
Työaikaehto
Kilpailukykysopimus
Työehtosopimus
Työsopimus
Työtuomioistuimen lausunto

Kysymys siitä, oliko työntekijän työaikaehto määräytynyt hänen työsopimuksensa nimenomaisen ehdon vai sittemmin kilpailukykysopimuksen perusteella työehtosopimukseen tehdyn työajan pidennyksen mukaan. Kysymys myös yleisen tuomioistuimen toimivallasta, lausunnon pyytämisestä työtuomioistuimelta, oikeussuojan tarpeesta prosessinedellytyksenä sekä pääkäsittelyn toimittamisesta hovioikeudessa.

LÄNSI-UUDENMAAN KÄRÄJÄOIKEUDEN TUOMIO 4.11.2019

Selostus asian käsittelystä käräjäoikeudessa

N oli kanteessaan vaatinut, että käräjäoikeus vahvistaa E Oy:n menetelleen N:n työsopimuksessa sovitun työaikaehdon vastaisesti ja ettei yhtiöllä ollut ollut oikeutta yksipuolisesti lisätä N:n viikoittaista työaikaa 1.1.2017 alkaen puolella tunnilla. Lisäksi N oli vaatinut, että käräjäoikeus velvoittaa E Oy:n suorittamaan N:lle palkkasaatavana 129,53 euroa viivästyskorkoineen sekä N:n oikeudenkäyntikulut korkoineen. E Oy oli vastustanut kannetta ja vaatinut sitä hylättäväksi sekä oikeudenkäyntikulujaan N:n korvattaviksi korkoineen.

Asiassa oli riidatonta, että N:n ja E Oy:n välisessä kirjallisessa 22.1.2014 päivätyssä työsopimuksessa N:n säännölliseksi työajaksi oli sovittu 37,5 tuntia viikossa. Riidatonta oli myös se, että E Oy oli antanut 15.12.2016 tiedotteen, jonka mukaan yhtiössä oli tehty paikallinen työehtosopimus, jossa viikkotyöaikaan lisätään puoli tuntia. Työajan pidennyksen taustalla oli keskusjärjestöjen sopima kilpailukykysopimus Kiky, jolla työaikoja sovittiin pidennettäväksi 24

tuntia vuodessa. Riitaista asiassa oli se, oliko työehtosopimusosapuolilla ollut oikeus työehtosopimuksella puuttua työsopimuksessa sovittuihin työsuhteen ehtoihin myös niitä työntekijän kannalta heikentäen. Tähän liittyi kysymys siitä, oliko N:n työaika määräytynyt työsopimuksen vai työehtosopimuksen ehtojen nojalla.

Käräjäoikeus totesi asiassa jääneen näyttämättä, että osapuolten tarkoituksena olisi ollut poissulkea edullisemmuussääntö. N:n työaika oli näin ollen määräytynyt työsopimuksen ehtojen nojalla. Kun työehtosopimuksessa ei ollut sivuutettu edullisemmuussääntöä, ei siinä ollut N:a sitovasti voitu sopia työsopimuksessa sovitun työajan pidentämisestä. N ei ollut suostunut työajan pidentämiseen. N:n ja E Oy:n välinen työsopimus sitoi näin ollen sopimusosapuolia. Koska kyse oli ollut työnantajan aloitteeseen perustuvasta lisätyöstä, oli E Oy velvollinen suorittamaan N:lle palkan lisätyöstä. Käräjäoikeus vahvisti, että E Oy oli menetellyt N:n työsopimuksessa sovitun työaikaehdon vastaisesti, eikä E Oy:llä ollut ollut oikeutta yksipuolisesti lisätä N:n viikoittaista työaikaa 1.1.2017 alkaen puolella tunnilla. E Oy velvoitettiin suorittamaan N:lle palkkasaatavana 129,53 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen 24.5.2017 lukien sekä korvausta oikeudenkäyntikuluista korkoineen.

Käräjäoikeus oli aikaisemmin 13.2.2019 antamallaan päätöksellä hylännyt E Oy:n väitteen siitä, ettei asia kuulunut käräjäoikeuden toimivaltaan.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomarit Tiina Veranen, Anna-Maria Kangas ja Heidi Lindqvist.

HELSINGIN HOVIOIKEUDEN TUOMIO 21.10.2020

Valitus

E Oy on vaatinut ensisijaisesti, että N:n kanne jätetään tutkimatta. Toissijaisesti E Oy on vaatinut, että kannevaatimukset hylätään. E Oy on edelleen vaatinut, että jos kannetta ei jätetä tutkimatta, hovioikeus pyytää työtuomioistuimelta lausunnon oikeudenkäynnistä työtuomioistuimessa annetun lain 39 §:n nojalla E Oy:n ja N:n välisessä työsuhteessa sovellettavan työehtosopimuksen 4 §:n työajan pidentämistä koskevan lausekkeen tulkinnasta. Lisäksi E Oy on vaatinut, että N velvoitetaan korvaamaan sen oikeudenkäyntikulut käräjäoikeudessa 13.545 eurolla ja hovioikeudessa 26.985 eurolla, molemmat määrät korkoineen.

Yleinen tuomioistuin ei ollut toimivaltainen ratkaisemaan asiaa, koska kysymys oli työehtosopimusmääräyksen tulkinnasta ja siitä, olivatko Suunnittelu- ja konsulttialan ylempien toimihenkilöiden työehtosopimuksen osapuolet sopineet sivuuttavansa edullisemmuussäännön. Asia kuului työtuomioistuimen yksinomaiseen toimivaltaan. Toimivaltainen tuomioistuin ei määräytynyt ainoastaan kanteen perusteen mukaan, vaan sen mukaan, mitä normia riita-asian ratkaisemiseen oli sovellettava. E Oy:n väite siitä, että asia oli ratkaistava työehtosopimuksen perusteella, riitti tekemään työtuomioistuimesta yksinomaisesti toimivaltaisen ratkaisemaan asian. N:n vahvistusvaatimusta ei voinut tutkia myöskään sen vuoksi, että N:lta puuttui sen osalta oikeussuojan tarve.

Työehtosopimuksella voitiin sivuuttaa edullisemmuussäännön soveltaminen eli heikentää työntekijän etuja tämän kanssa tehdyssä työsopimuksessa sovittuun nähden. Suunnittelu- ja konsulttialan ylempien toimihenkilöiden työehtosopimuksen osapuolet olivat sopineet edullisemmuussäännön sivuuttamisesta sellaistenkin ylempien toimihenkilöiden osalta, joiden ennen työehtosopimusta tehdyissä työsopimuksissa oli työajan pituutta koskeva sopimusehto. Työntekijän työaikaa voitiin pidentää työehtosopimuksen määräyksellä suhteessa työsopimuksen mukaiseen työaikaan sivuuttamalla edullisemmuussääntö. Työehtosopimuksen taannehtivuuskielto ei ollut esteenä edullisemmuussäännön sivuuttamiselle. Taannehtivuuskielto ei tarkoittanut sitä, ettei työehtosopimuksella saanut puuttua ennen sitä tehtyjen työsopimusten ehtoihin, vaan kieltoa puuttua ennen työehtosopimuksen voimaantuloa maksettavaksi erääntyneisiin palkkoihin.

Vastaus

N on vaatinut, että valitus hylätään ja E Oy velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa hovioikeudessa 11.550,60 eurolla korkoineen. N on myös vaatinut, että asiassa toimitetaan pääkäsittely hovioikeudessa. Lisäksi N on vaatinut, että E Oy:n oikeudenkäyntikuluvaatimus ensisijaisesti hylätään, toissijaisesti kuitataan ja viimesijaisesti että oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuutta kohtuullistetaan.

Tuomioistuimen toimivaltaisuus määräytyi kanteen perusteen mukaan. Pelkkä väite siitä, että asia oli ratkaistava työehtosopimuksen perusteella, ei tehnyt työtuomioistuimesta toimivaltaista ratkaisemaan asiaa. Kanne perustui E Oy:n ja N:n väliseen työsopimukseen eikä työehtosopimuksen määräyksiin. Yleinen tuomioistuin oli siten toimivaltainen ratkaisemaan asian. N ei olisi voinut saada vaatimustaan tutkittavaksi työtuomioistuimessa. E Oy oli esittänyt oikeussuojan tarpeen puuttumista koskevan väitteen vasta hovioikeudessa ja siten liian myöhään. N:lla oli tarve vahvistustuomion saamiseen, koska vahvistettavaksi vaaditun oikeussuhteen olemassaololla oli hänelle merkitystä. Lausunnon pyytäminen työtuomioistuimelta oli tarpeetonta siinäkin tapauksessa, että työehtosopimuksen ehtoa tulkittaisiin E Oy:n väittämällä tavalla, koska taannehtivuuskiellon vuoksi työehtosopimuksen ehdolla ei joka tapauksessa voinut olla oikeusvaikutuksia ennen sitä tehtyyn N:n työsopimukseen. Asianosaisten erimielisyys työehtosopimuksen sisällöstä ja tulkinnasta ei siten vaikuttanut asian arviointiin.

N:n työajasta oli sovittu nimenomaisella työsopimusehdolla, joka ei sisältänyt viittausta työehtosopimukseen. N:n työaikaehto ei siten määräytynyt työehtosopimuksen perusteella. Työaikaa koskeva työsopimusehto oli olennainen. Työehtosopimuksen työaikaehto oli N:n näkökulmasta työsopimuksen ehtoa heikompi, koska sen mukaisesti N:n työaika oli ollut pidempi palkan pysyessä muuttumattomana. Sopimusten sitovuuden periaatteen nojalla kumpikaan sopimuksen osapuoli ei voinut ilman toisen suostumusta muuttaa sopimuksen ehtoja, eivätkä työehtosopimusosapuolet olleet voineet sopia N:n työsopimuksen ehdoista niitä heikentäen. Työsopimuksen nimenomaisen ehdon muuttaminen olisi voinut perustua vain lailliseen irtisanomisperusteeseen, jollaiseen ei käsillä olevassa asiassa ollut vedottu ja jollaista ei ollut ollut käsillä. N oli työsopimukseensa vedoten kieltäytynyt työajan pidentämisestä saatuaan E Oy:n ilmoituksen asiasta.

Edullisemmuussääntö voitiin sivuuttaa vain laissa olevan nimenomaisen kelpuutuksen perusteella, eikä sellaista käsillä olevassa asiassa ollut. Edullisemmuussääntöä ei ollut sivuutettu Suunnittelu- ja konsulttialan ylempien toimihenkilöiden työehtosopimuksessa. Työsopimuksen ja työehtosopimuksen välillä ei myöskään ollut normiristiriitaa, koska työsopimusehdosta oli sovittu ennen työehtosopimusta. Työehtosopimuksen määräyksellä ei ollut voinut taannehtivasti heikentää sitä aikaisemmin tehtyyn työsopimukseen sisältyvää määräystä. Työaikaehdon taannehtiva heikentäminen oli vastoin perustuslaissa turvattua omaisuuden suojaa.

Pääkäsittelyn toimittaminen oli tarpeellista, koska valituksessa oli esitetty harhaanjohtavaa ja turhaa argumentointia, joka oli oikaistava.

E Oy:n oikeudenkäyntikuluvaatimus sisälsi tarpeettomia ja kohtuuttomia eriä. Keskimääräinen tuntilaskutusperuste ja toimeksiannon hoitamiseen käytetty tuntimäärä olivat liialliset. Joka tapauksessa oikeudenkäyntikulujen kohtuullistamiselle oli peruste, koska asia oli oikeudellisesti niin epäselvä, että N:lla oli ollut perusteltu syy oikeudenkäyntiin, ja koska N:n velvoittaminen korvaamaan oikeudenkäyntikulut oli kokonaisuutena arvioiden ilmeisen kohtuutonta ottaen huomioon oikeudenkäyntiin johtaneet seikat, asianosaisten asema ja asian merkitys.

Hovioikeuden ratkaisu

Perustelut

1. Tutkimatta jättämistä koskeva vaatimus

1.1. Hovioikeuden asiallinen toimivalta

Oikeudenkäynnistä työtuomioistuimessa annetun lain 1 §:n mukaan työtuomioistuin käsittelee ja ratkaisee erikoistuomioistuimena muun muassa työntekijöiden työehtosopimuksia koskevat sekä työehtosopimuslakiin perustuvat riita-asiat, kun kysymys on 1) työehtosopimuksen pätevyydestä, voimassaolosta, sisällyksestä ja laajuudesta sekä tietyn sopimuskohdan oikeasta tulkinnasta; 2) siitä, onko jokin menettely työehto- tai virkaehtosopimuksen taikka edellä mainittujen säädösten mukainen; tai 3) työehto- tai virkaehtosopimuksen taikka edellä mainittujen säädösten vastaisen menettelyn seuraamuksesta, ei kuitenkaan rangaistus- tai kurinpidollisesta seuraamuksesta. Kaikki muut kuin työtuomioistuimelle erikseen määrätyt työsuhderiidat kuuluvat yleisen tuomioistuimen toimivaltaan (KKO 2011:70, kohta 4).

Oikeuskäytännössä ja -kirjallisuudessa on katsottu, että toimivaltainen tuomioistuin määräytyy pääsääntöisesti kanteen perusteen mukaan (ks. mm. KKO 2011:70 ja KKO 2004:133 sekä Saloheimo, Työ- ja virkaehtosopimusoikeus, 3., uudistettu painos, 2020, s. 144). Jos kanne perustuu muuhun kuin oikeudenkäynnistä työtuomioistuimessa annetun lain 1 §:ssä säädettyyn asiaan, sen tutkiminen kuuluu yleiselle tuomioistuimelle. Näin ollen, jos kanne perustuu työsopimukseen, pakottavaan lainsäännökseen tai ei-tulkinnalliseen työehtosopimuksen määräykseen, riita kuuluu yleisen tuomioistuimen toimivaltaan.

N:n kanne perustuu työsopimukseen. Kanteessa on kysymys siitä, onko N:n työaikaa koskevana työsuhteen ehtona tullut noudattaa työsopimuksen nimenomaiseen ehtoon perustunutta työaikaa vai onko E Oy:lla ollut oikeus työehtosopimuksen nojalla yksipuolisesti muuttaa N:n työaikaa edullisemmuussääntö sivuuttaen. Työehtosopimuksen 4 §:n työajan pidentämistä koskeva ehto on kanteen kiistämisen peruste, eikä siihen ole vedottu kanteen perusteena.

Kysymystä E Oy:n oikeudesta yksipuolisesti muuttaa N:n työsopimukseen kirjattua työaikaehtoa työehtosopimuksen nojalla ei ratkaista työehtosopimuksen sanamuodon tai sen perusteella, mikä työehtosopimusosapuolten tarkoituksena oli tältä osin ollut. Asian arvioinnin kannalta merkityksellistä on sen sijaan jäljempänä todettavin tavoin se, onko työehtosopimusosapuolten ylipäätään mahdollista sopia työaikaehdosta työehtosopimuksessa poiketen työsopimuksen nimenomaisesta ehdosta työntekijän vahingoksi. Kysymys on sopimusoikeudellisesta arvioinnista ja erisisältöisten normien välisen ristiriidan ratkaisemisesta. Sen tekeminen ei edellytä erityistä työehtosopimusolojen tuntemusta.

Näillä perusteilla hovioikeus katsoo, ettei käsillä olevassa asiassa ole keskeisesti kysymys työehtosopimuksen sisällyksestä tai tulkinnasta. Asiassa ei ole myöskään kysymys työehtosopimuksen pätevyydestä, voimassaolosta tai laajuudesta tai tietyn menettelyn työehtosopimuksen mukaisuudesta tai siitä määrättävästä seuraamuksesta.

1.2. N:n oikeussuojan tarve

Oikeussuojan tarve on oikeuskäytännössä vakiintunut ehdoton prosessinedellytys, jonka tuomioistuin ottaa huomioon viran puolesta ja josta ei ole laissa säännöksiä. Jos oikeussuojan tarve puuttuu, pääasia on jätettävä tutkimatta tai sillensä (KKO 2019:42, kohta 11). Korkein oikeus on esimerkiksi ratkaisuissa KKO 2014:39 (kohta 11) ja KKO 2014:101 (kohta 13) katsonut, että tämän kaltaista kanteen nostamisen rajoitusta on tulkittava suppeasti. Ratkaisuissa on tältä osin viitattu perustuslain 21 §:ssä jokaiselle turvattuun oikeuteen saada asiansa käsitellyksi tuomioistuimessa.

Kantajan oikeussuojan tarvetta arvioidaan suhteessa kannevaatimuksiin. Kun kantaja vaatii, että vastaaja velvoitetaan tiettyyn suoritukseen, kantajalla on lähtökohtaisesti oikeus saada tuomioistuimen ratkaistavaksi, onko vastaajalla kyseinen velvollisuus (KKO 2019:42, kohta 12).

Tässä asiassa N on vaatinut vahvistettavaksi, että E Oy on menetellyt työsopimuksen vastaisesti eikä sillä ole ollut oikeutta yksipuolisesti lisätä N:n viikoittaista työaikaa. Lisäksi N on vaatinut, että E Oy velvoitetaan suorittamaan hänelle palkkasaatavaa. N:lla on oikeudellinen tarve saada ratkaisu siitä, onko E Oy:lla kyseinen suoritusvelvollisuus. Suoritusvelvollisuuden olemassaolo on riippuvainen N:n esittämästä vahvistusvaatimuksesta. Näin ollen N:lla on oikeussuojan tarve vahvistusvaatimuksen osalta.

1.3. Johtopäätös

Koska kanteessa tarkoitetun asian ratkaisemista ei ole säädetty kuuluvaksi työtuomioistuimen toimivaltaan, asia kuuluu yleisen tuomioistuimen ratkaistavaksi. N:lla on lisäksi asiassa oikeussuojan tarve. E Oy:n vaatimus kanteen tutkimatta jättämisestä hylätään.

2. Pääkäsittelyn toimittaminen

Oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 12 §:n 1 momentin mukaan asia ratkaistaan hovioikeudessa esittelystä kirjallisen oikeudenkäyntiaineiston perusteella, jollei siinä 13–16 §:n perusteella toimiteta pääkäsittelyä. Edelleen luvun 14 §:n 1 momentin mukaan hovioikeuden on toimitettava pääkäsittely, jos riita-asiassa asianosainen sitä vaatii. Pykälän 2 momentin mukaan pääkäsittelyä ei kuitenkaan tarvitse toimittaa, jos asiassa ei 15 §:n 1 momentin mukaan tarvitse ottaa vastaan suullista todistelua sen vuoksi, että näytön oikeellisuudesta ei voi jäädä varteenotettavaa epäilystä, ja pääkäsittelyn toimittaminen on muutoinkin selvästi tarpeetonta huomioon ottaen erityisesti asian laatu ja merkitys asianosaiselle.

Lain esitöiden mukaan pääkäsittelyn toimittamista voitaisiin pitää selvästi tarpeettomana asian laadun perusteella ainakin silloin, jos valitus olisi selvästi perusteeton. Valittajalle vähämerkityksellisenä voidaan pitää asiaa, jossa taloudellinen intressi on vähäinen ja joka ei liity merkittävässä määrin asianosaisen henkilöön. Asiassa, jossa on kysymys oikeuskysymyksen

ratkaisemisesta, voi olla perusteltua jättää pääkäsittely toimittamatta, vaikka asialla kiistatta olisi suuri merkitys asianosaisille, etenkin silloin, jos tosiseikat olisivat riidattomia. Asian merkitys asianosaiselle voisi kuitenkin myös tällaisessa asiassa puoltaa pääkäsittelyn järjestämistä, jotta asianosaiset saisivat mahdollisuuden esittää suullisesti oikeudellisia argumentteja kantansa tueksi, vaikka pääkäsittelyssä ei kuulusteltaisikaan todistajia. Käsittelyn tarpeellisuutta ja laajuutta tulisi voida arvioida kulloinkin käsiteltävän yksittäistapauksen perusteella. Kysymys olisi kokonaisarviosta. (HE 105/2009 vp s. 38–39 ja 68)

Hovioikeus toteaa, ettei vastauksessa ole nimetty eikä asiassa muutoinkaan ole tarvetta ottaa vastaan suullista todistelua. Käräjäoikeudessa toimitetussa pääkäsittelyssä ei myöskään ole esitetty suullista todistelua. Asianosaiset ovat valituksessa ja vastauksessa lausuneet varsin laajasti kaikista asiassa riitaisista seikoista. Oikeudenkäyntiaineiston perusteella on myös selvää, mitä seikkoja asiassa voidaan pitää riidattomina. Asia on siten kokonaisuudessaan ratkaistavissa kirjallisesta aineistosta ja riidattomista seikoista tehtävien oikeudellisten päätelmien perusteella.

Hovioikeus katsoo, ettei nyt käsiteltävä asia ole myöskään laadultaan tai luonteeltaan sellainen, että pääkäsittelyn toimittaminen olisi tarpeen. Asia ei liity merkittävässä määrin asianosaisten henkilöön. Pääkäsittelyn toimittamista puoltaa jossain määrin asian luonne työnantajaa heikommassa asemassa olevan työntekijän palkkaetuja koskevana riita-asiana. N ei kuitenkaan ole pyytänyt pääkäsittelyn toimittamista tästä syystä eikä muutoinkaan vedonnut pääkäsittelypyyntönsä perusteena asia merkitykseen hänelle. Näillä perusteilla hovioikeus katsoo, että pääkäsittelyn toimittaminen on asiassa muutoinkin selvästi tarpeetonta huomioon ottaen erityisesti asian laatu ja merkitys asianosasille. N:n pyyntö pääkäsittelyn toimittamisesta hovioikeudessa hylätään.

3. Pääasia

3.1. Riidattomat seikat ja kysymyksenasettelu

N:n ja E Oy:n välisen 22.1.2014 päivätyn työsopimuksen 5 kohdan mukaan työaika on 37,5 tuntia viikossa. Sopimuksen 13 kohdan mukaan työsuhteeseen sovelletaan muilta osin Suunnittelu- ja konsulttialan ylempien toimihenkilöiden työehtosopimusta. Mainittua työehtosopimusta sopimuskaudelle 1.11.2016–31.10.2017 uusittaessa sen 4 §:ään lisättiin Kilpailukykysopimuksen nojalla määräys säännöllisen työajan pidentämisestä. Määräyksen mukaan ylempien toimihenkilöiden vuosittaista työaikaa pidennettiin 24 tunnilla ansiotasoa muuttamatta. Työajan pidentämisen toteuttamistapa jätettiin sovittavaksi paikallisesti. E Oy:ssa yhteistoimintatoimikunta ja työnantaja olivat sopineet työajan pidentämisestä lisäämällä tuntikirjausjärjestelmään 0,5 tuntia maanantaipäiville 1.1.2017 lukien. E Oy oli tiedottanut asiasta sähköpostitse 15.12.2016, minkä jälkeen N oli ilmoittanut työsopimukseensa vedoten, ettei hän hyväksynyt työajan pidentämistä.

Työehtosopimuksen 4 §:n työaikaehto on N:n näkökulmasta työsopimukseen kirjattua työaikaehtoa epäedullisempi, koska sen mukaisesti N:n säännöllinen työaika olisi ollut vuodessa 24 tuntia työsopimuksen mukaista työaikaa pidempi, mutta näistä lisätunneista ei olisi maksettu hänelle korvausta. Näin ollen N:n palkka suhteessa tehdyn työn määrään olisi työehtosopimuksen 4 §:n määräyksen myötä huonontunut suhteessa työsopimuksessa sovittuun. N ja E Oy ovat olleet sidottuja Suunnittelu- ja konsulttialan ylempien toimihenkilöiden työehtosopimukseen työehtosopimuslain perusteella.

Asiassa on kysymys siitä, onko N:n työaikaehto määräytynyt 1.1.2017 lukien hänen työsopimuksensa nimenomaisen ehdon vai työehtosopimuksen 4 §:n nojalla. Tarkemmin asiassa on kysymys siitä, onko E Oy voinut yksipuolisesti pidentää N:n työsopimuksen ehtona ollutta työaikaa työehtosopimuksen määräyksen nojalla vai onko työaika määräytynyt edelleen N:n työsopimusehdon nojalla. Kysymys on siten työehtosopimusosapuolten säännöstämiskompetenssin rajoista suhteessa voimassa olevaan työsopimukseen sekä siitä, mikä merkitys taannehtivuuskiellolle tulee tässä yhteydessä antaa.

3.2. Arvioinnin lähtökohtia

Työsuhteen ehdot voivat määräytyä useiden eri normien, kuten työsopimuksen, lain, työehtosopimusten, työsääntöjen, sopimuksenveroisen käytännön tai työnantajan direktio-oikeuden perusteella. Jos samasta työntekijän työsuhdetta koskevasta asiasta on määrätty useammalla eri normilla ja ne ovat ristiriidassa keskenään, sovellettava normi ratkaistaan etusijajärjestyksen tai edullisemmuussäännön nojalla (ks. mm. Tiitinen & Kröger, Työsopimusoikeus, 6., uudistettu painos, 2012, s. 801–802).

Etusijajärjestys tarkoittaa, että ylemmällä tasolla olevaa normia on sovellettava, jos samasta työntekijän työsuhdetta koskevasta asiasta on määrätty useammalla eri normilla. Työehtosopimuslain 6 §:ssä säädetään työehtosopimuksen ja työsopimuksen välisestä etusijajärjestyksestä. Säännöksen mukaan, jos työsopimus joiltakin osiltaan on ristiriidassa siinä noudatettavan työehtosopimuksen kanssa, on työsopimus näiltä osiltaan mitätön ja niiden sijasta käyvät noudatettaviksi työehtosopimuksen vastaavat määräykset. Myös oikeuskirjallisuudessa on vakiintuneesti katsottu, että normaalisitovan työehtosopimuksen normimääräykset ovat etusijajärjestyksessä työsopimuksen ehtojen edellä (ks. mm. Tiitinen & Kröger, Työsopimusoikeus, 6., uudistettu painos, 2012, s. 803–804).

Työehtosopimuslain 6 §:n säännöksen sanamuodon perusteella sen soveltamisen kannalta ei näyttäisi olevan merkitystä sillä, onko työehtosopimuksen kanssa ristiriidassa oleva työsopimuksen ehto työntekijän kannalta edullisempi vai haitallisempi. Kuitenkin jo vuoden 1924 työehtosopimuslain esitöissä on todettu, että työehtosopimuksella vahvistetut ehdot ovat vähimmäisehtoja, ellei joissakin poikkeustapauksissa työehtosopimuksessa ole toisin määrätty (Lainvalmistelukunnan julkaisuja, ehdotus laiksi työehtosopimuksesta ynnä perustelut, 1921:11, s. 34). Myös oikeuskirjallisuudessa esitettyjen näkemysten mukaan työehtosopimusmääräykset on tarkoitettu työsuhteen vähimmäisehdoiksi, mistä syystä työsopimuksella voidaan sopia työntekijän kannalta työehtosopimusta edullisemmista tai paremmista ehdoista, jos sitä ei ole työehtosopimuksessa erityisesti kielletty (ks. mm. Vuorio, Työsuhteen ehtojen määrääminen. Tutkimus Suomen työoikeuden normijärjestelmästä, 1955, s. 424–425).

Koska työoikeudellinen lainsäädäntö perustuu työntekijöiden suojeluperiaatteelle ja työehtosopimuksilla on pyritty turvaamaan työntekijöiden vähimmäisehdot, pakottavat laki- ja työehtosopimusnormit ovat yleensä vain miniminormeja. Jos samasta työntekijän etuja ja oikeuksia koskevasta asiasta on voimassa pätevästi kaksi tai useampia normeja, niistä ei valita hierarkiassa ylemmällä tasolla olevaa, vaan se, joka johtaa työntekijälle edullisimpaan lopputulokseen. Oikeuskäytännössä ja -kirjallisuudessa onkin vakiintuneesti katsottu, että työehtosopimuslain 6 §:n säännöksen nojalla vain sellainen työehtosopimusmääräys, joka parantaa työntekijän etuja, tulee automaattisesti ja pakottavasti noudatettavaksi työsopimusehdon sijasta ja vastaavasti vain työehtosopimukseen nähden työntekijän kannalta objektiivisesti arvioiden epäedullisempi työsopimusehto syrjäytyy vastaavan työehtosopimusmääräyksen tieltä (ks. mm. KKO 1979-II-43 ja KKO 1984-II-23).

Jos työntekijän työsuhteen ehto, kuten työaika, on määräytynyt alan työehtosopimuksen mukaan joko suoraan tai työntekijän työsopimuksessa olevan viittauksen perusteella, ei työehtosopimuksen muuttuessa synny normiristiriitaa. Tällöin myöhempi työehtosopimus voi muuttaa aikaisemmin noudatettua työsopimuksen ehtoa, kuten pidentää työaikaa, jos uudella työehtosopimuksella niin sovitaan. Jos työntekijän työsopimuksessa kuitenkin on nimenomaisesti sovittu työajasta, ehto perustuu sellaiseen työsopimusmääräykseen, joka ei ole sidoksissa työsuhteessa sovellettavaan työehtosopimukseen. Käsillä olevassa asiassa kysymys on viimeksi mainitusta tilanteesta.

Oikeuskäytännössä ja -kirjallisuudessa on katsottu, että työehtosopimuksen osapuolet voivat nimenomaisella työehtosopimuksen määräyksellä sivuuttaa edullisemmuussäännön soveltamisen, jolloin työehtosopimuksen määräyksiä on noudatettava myös enimmäisehtoina (ks. mm. TT 2020:19 sekä TT 2019:74 ja siinä mainitut ratkaisut ja oikeuskirjallisuus). Kysymykseen työehtosopimusosapuolten säännöstämiskompetenssin rajoista tai enimmäisehdon soveltamisalan laajuudesta ei kuitenkaan ole oikeuskäytännössä tai -kirjallisuudessa otettu tarkemmin kantaa. Työehtosopimusosapuolilla voidaan lähtökohtaisesti katsoa olevan oikeus sopia siitä, että työehtosopimuksen määräys on vähimmäisehdon lisäksi enimmäisehto. Tästä ei kuitenkaan välttämättä seuraa, että osapuolilla olisi oikeus sopia edullisemmuussäännön poissulkemisesta paitsi työehtosopimuksen voimaantulon jälkeen solmittavien työsopimusten, myös voimassa olevien työsopimustasoisten ehtojen osalta.

Arvioitaessa sitä, mikä vaikutus E Oy:n vetoamalla työehtosopimuksen 4 §:n määräyksellä on N:n työsuhteessa, merkitystä on annettava sille, että N:n työaikaehdon oikeudellinen perusta on hänen työsopimuksensa. Huomioon on otettava muun muassa sopimusoikeuden yleiset periaatteet ja perustuslain suoja.

3.3. Sopimusten sitovuus, perustuslain suoja ja taannehtivuuskielto

Sopimusten sitovuuden periaatteen mukaisesti sopijapuolet ovat velvollisia noudattamaan tehtyä sopimusta. Sopimusvapaus ja sopimuksen sitovuus koskevat myös työsopimuksia, vaikka työlainsäädäntö ja työehtosopimukset jossain määrin rajoittavat työsopimusosapuolten oikeutta sopia työsuhteen ehdoista. Työoikeudellisiin normeihin sisältyy sellaisia työntekijän suojaksi säädettyjä vähimmäistasoltaan pakottavia säännöksiä, jotka syrjäyttävät niiden kanssa ristiriidassa olevat työsopimuksen ehdot. Toisaalta työnantajalla on työnjohto- ja direktio-oikeutensa nojalla oikeus yksipuolisesti päättää muista kuin työsuhteen olennaisista ehdoista.

Työaikalaissa tai muuallakaan lainsäädännössä ei ole säädetty yksipuolisesta oikeudesta pidentää työntekijän työaikaa. Oikeuskäytännössä on kuitenkin vakiintuneesti katsottu, että työsuhteen olennaisten ehtojen yksipuolinen muuttaminen voi tapahtua irtisanomisaikaa noudattaen ja sillä edellytyksellä, että muuttamiselle on esitettävissä irtisanomisperusteen veroinen peruste (ks. mm. KKO 2016:80, kohta 13 ja siinä mainitut ratkaisut).

Oikeuskirjallisuudessa on katsottu, että olemassa oleviin sopimussuhteisiin puuttuminen heikentävästi on Suomen perustuslain 15 §:n 1 momentin perusteella kiellettyä (Ilkka Saraviita, Perustuslaki, 2., uudistettu painos, 2011, s. 226–228). Sopimussuhteisiin ja muihin yksityisoikeudellisiin oikeustoimiin perustuvat varallisuusarvoiset oikeudet ovat yksityishenkilön omaisuutta perustuslain tarkoittamassa mielessä. Omaisuuden suojan keskeisenä tehtävänä on suojata yksityisten oikeussubjektien luottamusta ja perusteltuja odotuksia taloudellisissa asioissa. Perustuslakivaliokunta on katsonut työsopimukseen perustuvien varallisuusarvoisten oikeuksien ja niiden pysyvyyden nauttivan perustuslain suojaa (mm. PeVL 22/1995 vp s. 2 ja PeVL 60/2002 vp s. 3).

Voimassa olevaan sopimussuhteeseen puuttuminen liittyy läheisesti kysymykseen normimääräyksen taannehtivuudesta. Perustuslakivaliokunta on todennut lakiehdotuksia laeiksi työsopimuksen irtisanomismenettelystä ja työsopimuslain muuttamisesta koskeneessa lausunnossaan noudatetun käytännön perusteella olevan selvää, että laillisesti tehtyjen oikeustoimien sisältöön voidaan vain rajoitetusti puuttua tavallisilla laeilla taannehtivasti. Lausunnon mukaan työväen suojelua koskevan lainsäädännön osalta on voitu soveltaa tavallista lainsäätämisjärjestystä yleensä laajemmin kuin muilla lainsäädännön aloilla, ellei kysymyksessä ole ollut taannehtiva puuttuminen aikaisemmin syntyneisiin olosuhteisiin (PeVL 5/1983 vp s. 2). Myös lausuessaan kunnallisten työntekijöiden ja viranhaltijoiden työnteon yksipuolisen palkattoman keskeyttämisen mahdollistavan lain säätämisjärjestyksestä perustuslakivaliokunta on todennut, että ehdotetun lain aikaansaama puuttuminen työehtosopimuksessa jo sovittuihin lomauttamisperusteisiin olisi vakiintuneen lainsäädäntökäytännön valossa hyvin poikkeuksellinen toimenpide, ja ehdotti lakiin lisäystä, joka poistaisi lakimuutoksen taannehtivan vaikutuksen ennen sen voimaantuloa tehtyihin työehtosopimuksiin (PeVL 19/1992 vp s. 3). Perustuslakivaliokunnan tulkintakäytännön valossa taannehtivia puuttumisia sopimussuhteisiin ja muihin oikeutettuihin taloudellisiin etuuksiin ja odotuksiin tulee siten pyrkiä välttämään.

Myös työtuomioistuin on ratkaisukäytännössään viitannut taannehtivuuskieltoon. Ratkaisussa TT 2015:56 on todettu työtuomioistuimen joissakin ratkaisuissaan (TT 2013:63, TT 2006:31 ja TT 1979:79) katsoneen, että työehtosopimuksella voidaan tietyin edellytyksin puuttua työsopimuksella sovittuihin ehtoihin myös niitä heikentävästi, joskaan ei esimerkiksi taannehtivin vaikutuksin.

Toisaalta työtuomioistuin on ratkaisussaan TT 2019:74 katsonut, että työehtosopimuksen työajan pidentämistä koskevalla määräyksellä oli sovittu edullisemmuussäännön poissulkemisesta kaikkien työehtosopimuksen soveltamisalalla työskentelevien työntekijöiden työsuhteissa riippumatta siitä, oliko työajasta sovittu ennen kyseisen työehtosopimusmääräyksen voimaantuloa työsopimuksella vai ei. Ratkaisussa on kuitenkin todettu, että henkilötodistelun perusteella edullisemmuusperiaatetta ei ollut käsitteenä sinänsä nostettu esiin neuvotteluissa, ja että asiassa osapuolten yhteisenä tarkoituksena oli ollut ulottaa työajan pidennys kaikkiin toimihenkilöihin lukuun ottamatta niitä toimihenkilöitä, joille ei ollut määritelty vähimmäistyöaikaa. Tähän nähden hovioikeus katsoo, ettei mainitun ratkaisun perusteella voida tehdä vastaavia johtopäätöksiä edellytyksistä puuttua työehtosopimuksella työsopimuksessa sovittuihin ehtoihin taannehtivasti tässä tapauksessa.

3.4. Johtopäätös

N:n työajasta on sovittu hänen ja E Oy:n välisellä työsopimuksella ennen työajan pidentämistä koskevan ehdon sisällyttämistä työehtosopimukseen. Työsopimuksen työaikaa koskevassa kohdassa 5 on nimenomaisesti sovittu viikoittaisen työajan pituudesta. Työaikaa koskevan ehdon, josta on otettu nimenomainen maininta työsopimukseen, on katsottava olevan työsuhteen olennainen ehto, josta työnantaja ei voi määrätä yksipuolisesti toisin ilman, että esitettävissä olisi työsopimuksen irtisanomisperusteen veroinen peruste. E Oy ei ole edes väittänyt, että N:n työaikaehdon yksipuoliselle muuttamiselle olisi ollut tällainen peruste.

Edellä todetusti työehtosopimusosapuolet voivat nimenomaisella työehtosopimusmääräyksellä sivuuttaa edullisemmuussäännön soveltamisen eli sopia työehtosopimuksen määräysten soveltamisesta paitsi työsuhteiden vähimmäisehtoina, myös niiden enimmäisehtoina. Hovioikeus katsoo kuitenkin sopimusten sitovuuden, perustuslaillisen omaisuuden suojan ja siihen liittyvän taannehtivuuskiellon edellyttävän, että tällaisia työehtosopimuksen määräyksiä sovelletaan vain niiden jälkeen tehtyihin työsopimuksiin. Ei ole perusteltua katsoa, että työehtosopimusosapuolet voisivat työehtosopimuksin heikentää voimassa olevia ja nimenomaisesti sovittuja työsopimusehtoja.

Hovioikeus katsoo, ettei voimassa olevan työsopimuksen työaikaa koskevan nimenomaisen ehdon muuttaminen työntekijän vahingoksi ole kuulunut työehtosopimusosapuolten säännöstämiskompetenssiin. E Oy ei ole voinut yksipuolisesti pidentää N:n työsopimuksen mukaista työaikaa työehtosopimukseen sisältyvän työaikamääräyksen perusteella. N:n työajan on siten katsottava määräytyneen työsopimuksen perusteella myös 1.1.2017 jälkeen.

Näillä perusteilla hovioikeus hyväksyy käräjäoikeuden tuomion lopputuloksen N:n esittämän vahvistamisvaatimuksen ja määrältään riidattoman suoritusvaatimuksen osalta.

4. Lausunnon pyytäminen työtuomioistuimelta

Oikeudenkäynnistä työtuomioistuimessa annetun lain 39 §:n 1 momentin mukaan tuomioistuimessa käsiteltävässä asiassa, jonka ratkaiseminen edellyttää erityistä työehto- tai virkaehtosopimusolojen tuntemusta, voi tuomioistuin, milloin katsoo sen tarpeelliseksi tai asianosainen sitä vaatii, pyytää asiasta tältä osin lausunnon työtuomioistuimelta.

Kanne on perustettu työsopimukseen. Edellä selostetuilla perusteilla työehtosopimuksen sisältö tai tulkinta ei ole asian ratkaisemisen kannalta keskeinen seikka. Asian ratkaiseminen ei ole edellyttänyt erityistä työehtosopimusolojen tuntemusta, vaan pääasiassa sopimusoikeuden ja työoikeuden yleisten oppien soveltamista. Sillä, ovatko työehtosopimusosapuolet tarkoittaneet heikentää voimassa oleviin työsopimuksiin perustuvia työsuhteen ehtoja sopimalla työajan pidentämistä koskevan 4 §:n lisäämisestä, ei ole asiassa merkitystä, koska tällainen sopiminen ei joka tapauksessa ole kuulunut osapuolten säännöstämiskomptenssiin.

Näillä perusteilla hovioikeus katsoo, että oikeudenkäynnistä työtuomioistuimessa annetun lain 39 §:n mukainen lausunnon pyytäminen on asiassa tarpeetonta. E Oy:n sitä koskeva vaatimus hylätään.

5. Oikeudenkäyntikulut

Hävittyään muutoksenhaun E Oy on oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 16 §:n 1 momentin nojalla velvollinen korvaamaan N:lle tarpeellisista toimenpiteistä johtuneet ja kohtuulliset oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa korkoineen.

N:n vaatimus oikeudenkäyntikuluista on ollut 11.550,60 euroa sisältäen arvonlisäveron. E Oy on määrällisesti hyväksynyt oikeudenkäyntikuluvaatimuksen.

Tuomiolauselma

Käräjäoikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

E Oy velvoitetaan suorittamaan N:lle korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista hovioikeudessa 11.550,60 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen kuukauden kuluttua hovioikeuden tuomion antamisesta lukien.

----

Asian ovat ratkaisseet:

Hovioikeudenneuvos Mikko Saleva
Hovioikeudenneuvos Markku Laine
Asessori Laura Kallioinen

Ratkaisu on yksimielinen.

Valitusosoituksessa tarkoitettu määräaika valitusluvan pyytämiseen ja valituksen tekemiseen päättyy 21.12.2020.

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.