18.7.2019

Satakunnan käräjäoikeuden päätös 28.9.2018 nro 15225

Asia

Velkajärjestelyhakemus

Valittajat

A Ab

B Oy

Vastapuoli (käräjäoikeudessa hakija)

C

Kuultava

Selvittäjä, asianajaja D

SELOSTUS ASIASTA KÄRÄJÄOIKEUDESSA

Käräjäoikeus on 14.6.2018 antamallaan päätöksellä aloittanut velkajärjestelyn. Päätöksessään käräjäoikeus on määrännyt asianajaja D:n selvittäjänä laatimaan hakijalle maksuohjelmaehdotuksen.

Selvittäjä on toimittanut käräjäoikeudelle 29.8.2018 maksuohjelman ja tiivistelmän lausumista. A Ab on lausunut, että hakijalla on maksuvaraa, joten hakijan tulee maksaa velkojaan maksuvaran mukaisesti maksuohjelman keston ajan.

Selvittäjä on ratkaissut asian VJL 32 §:n perusteella. "Tavallisten velkojen vähimmäismäärä velallisen omistaessa asuntonsa: Kun velallisella on omistusasunto, velallisen on suoritettava tavallisia velkojaan 2 momentin mukaista laskennallista kertymää vastaava määrä (tavallisten velkojen vähimmäiskertymä) riippumatta siitä, saako velallinen pitää asuntonsa vai onko se muutettava rahaksi." Koska hakijan vähimmäiskertymä on miinusmerkkinen, tavallisille veloille ei tule suorituksia.

RATKAISUN LOPPUTULOS

Käräjäoikeus vahvistaa liitteenä olevan maksuohjelmaehdotuksen sellaisenaan hakijan maksuohjelmaksi.

Maksuohjelman kesto on 40 kuukautta. Se alkaa 1.9.2018 ja päättyy 31.12.2021.

Asian on käräjäoikeudessa ratkaissut käräjätuomari Helena Perä-Takala.

Valitus

Vaatimukset

A Ab ja B Oy ovat vaatineet, että käräjäoikeuden päätös kumotaan ja käräjäoikeuden vahvistamaa maksuohjelmaa muutetaan siten, että C velvoitetaan suorittamaan tavallisia velkojaan maksuvaraansa vastaavan 293 euroa kuukaudessa 60 kuukauden ajan eli yhteensä 17.580 euroa.

Perusteet

Käräjäoikeuden vahvistamassa maksuohjelmassa tavallisille veloille määrätty kertymä on virheellinen sekä vastoin yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain (velkajärjestelylaki) tarkoitusta.

C asuu velattomassa omistusasunnossa. Vaikka vuokra-asuntovaihtoehdon mukaan laskettu vähimmäiskertymä onkin negatiivinen, ei siitä seuraa, että velallisen maksuvelvollisuus poistuisi kokonaan.

Vastaus

Vaatimus ja sen perusteet

C on vaatinut, että valitus hylätään.

Käräjäoikeuden vahvistama maksuohjelma on velkajärjestelylain 32 §:n mukainen.

Mikäli maksuohjelmassa määrätään maksuvelvollisuus maksuvaran mukaisena, maksuohjelman kesto on määrättävä velkajärjestelylain 30 §:n 3 momentin nojalla pääsäännön mukaisesti kolmen vuoden mittaiseksi. C:llä ei ole A-velkoja ja vähimmäiskertymän määrä on nolla euroa. Näin ollen maksuohjelmaa ei voida pidentää kyseisen säännöksen nojalla.

Viiden vuoden maksuohjelman kestolle ei ole perusteita, koska maksuvelvollisuutta ei ole kokonaan poistettu, velkajärjestelyä ei ole myönnetty esteestä huolimatta eikä maksuohjelman kestoa ole tarpeen pidentää yksityisvelkojan hyväksi.

Lausuma

Selvittäjä on lausumassaan todennut, että velkajärjestelylain 32 §:n sanamuodon mukainen laskennallinen määrä voi olla joko positiivinen, negatiivinen tai nolla. Lainkohta ei näin ollen aseta mitään ehdotonta maksuvelvollisuutta.

Hovioikeuden ratkaisu

Perustelut

Hovioikeudessa ratkaistavat kysymykset

Asiassa on riidatonta, että C:n maksuvara on 293 euroa, vähimmäiskertymälaskelma on negatiivinen ja että C saa maksuohjelmassa pitää asuntonsa.

Kysymys on siitä, onko C:n maksuvelvollisuudeksi velkajärjestelylain 32 §:n nojalla vahvistettava nolla euroa sen vuoksi, että vähimmäiskertymä on negatiivinen.

Velallisen maksuvelvollisuus

Velkajärjestelylain 1 §:n 1 momentin mukaan vahvistettavan maksuohjelman tulee vastata velallisen maksukykyä.

Lain 5 §:n 1 momentin mukaan velallisen on käytettävä velkojensa suoritukseksi kaikki ne tulot, joita hän ei tarvitse välttämättömiin elinkustannuksiinsa ja elatusvelvollisuudesta aiheutuviin menoihin (maksuvara).

Lain 32 §:n 1 momentin mukaan, kun velallisella on omistusasunto, velallisen on suoritettava tavallisia velkojaan laskennallista kertymää vastaava määrä (tavallisten velkojen vähimmäiskertymä) riippumatta siitä, saako velallinen pitää asuntonsa vai onko se muutettava rahaksi.

Asiassa on edellä todetun mukaisesti riidatonta, että velkajärjestelylain 32 §:n 1 momentin tarkoittama tavallisten velkojen vähimmäiskertymä on maksuohjelmassa negatiivinen. Selvittäjä ja käräjäoikeus ovat lain sanamuotoon perustuen katsoneet, että C:lle ei ole määrättävä maksuvaransa mukaista maksuvelvollisuutta, koska vähimmäiskertymä on negatiivinen.

Hovioikeus toteaa, että kyseisen säännöksen tulkinnassa on otettava huomioon velkajärjestelylain tarkoitus ja tavoitteet. Velkajärjestelylain 1 §:n ja 5 §:n mukaisesti maksuohjelma on määrättävä niin, että se vastaa velallisen maksukykyä ja että velallinen suorittaa velkojille maksuvaraansa vastaavan määrän.

Velkajärjestelylain 32 §:n tarkoittaman vähimmäiskertymälaskelman tarkoitus osaltaan on toimia apuvälineenä arvioitaessa sitä, voiko velallinen pitää asuntonsa vai tuleeko hänen se realisoida velkojien hyväksi. Se, että vähimmäiskertymä todetaan negatiiviseksi, ei osoita, että velallisella ei olisi lainkaan maksuvaraa. Edellä todetun mukaisesti velkajärjestelylain 5 §:n mukaan maksuohjelma on määrättävä niin, että velallinen suorittaa velkojille maksuvaraansa vastaavan määrän.

Hovioikeus toteaa lisäksi, että mikäli maksuohjelman mukaiset suoritukset määräytyisivät vähimmäiskertymän eivätkä maksuvaran mukaan, tulkinta johtaisi siihen, että omistusasunnon omistava velallinen pääsisi parempaan asemaan kuin sellainen velallinen, jolla ei ole omistusasuntoa. Tällaista tulkintaa ei voida pitää velkajärjestelylain tarkoituksen ja tavoitteiden mukaisena.

Edellä lausutun perusteella hovioikeus katsoo, että C:n maksuohjelman mukainen maksuvelvollisuus tulee määrätä vastaamaan hänen maksuohjelman mukaista maksuvaraansa eli 293 euroa kuukaudessa.

Maksuohjelman pituus

Velkajärjestelylain 30 §:n 2 momentin mukaan maksuohjelman sisältö on tavallisten velkojen osalta pääsääntöisesti määrättävä niin, että maksuohjelman kesto on kolme vuotta.

Säännöksen 3 momentin mukaan, mikäli velallinen säilyttää omistusasuntonsa, voi maksuohjelman kesto olla kolmea vuotta pitempi. Maksuohjelman kesto ei kuitenkaan saa tavallisten velkojen osalta ylittää kymmentä vuotta.

Säännöksen 4 momentin mukaan maksuohjelman kesto on viisi vuotta, jos velallisen maksuvelvollisuus on maksuohjelmassa kokonaan poistettu tai velkajärjestely on myönnetty lain 10 a §:n nojalla velkajärjestelyn yleisestä esteestä huolimatta taikka jollei lain 31 a §:stä muuta johdu. Lain 31 a §:ssä säädetään maksuohjelman keston jatkamisesta yksityisvelkojan hyväksi.

Edellä selostettujen säännösten mukaisesti maksuohjelman kesto on pääsääntöisesti kolme vuotta. Tämä pääsääntö koskee paitsi tilannetta, jossa velallisella ei ylipäänsä ole realisoitavaa omistusasuntoa myös tilannetta, jossa velallinen säilyttää omistusasuntonsa.

Korkein oikeus on ratkaisussaan 2013:76 todennut, että maksuohjelman kestoa pääsäännön mukaisesta kolmesta vuodesta pidentävän säännöksen soveltamisedellytyksiä ei tule tulkinnalla laajentaa (kohta 11). Oikeuskirjallisuudessa on katsottu, että säännöksen tarkoittama maksuohjelman pidennys on velallisen intressissä, koska maksuohjelman kestoa voidaan pidentää silloin, kun asuntonsa säilyttävä velallinen ei muutoin saisi kokoon tavallisten velkojen vähimmäiskertymää pääsäännön mukaisen maksuohjelman keston aikana. (Koskelo – Lehtimäki: Yksityishenkilön velkajärjestely, 1997, s. 279). Näin ollen hovioikeus katsoo, ettei C:n maksuohjelman pituutta tule pidentää velkajärjestelylain 30 §:n 3 momentin nojalla pääsäännön mukaisesta kolmesta vuodesta.

Hovioikeus toteaa, ettei valituksessa ole edes väitetty, että asiassa olisi velkajärjestelylain 30 §:n 4 momentin tarkoittamia edellytyksiä määrätä maksuohjelman kestoksi viisi vuotta.

Päätöslauselma

Käräjäoikeuden päätöstä ja siinä vahvistettua maksuohjelmaa muutetaan siten, että C:n maksuvelvollisuudeksi määrätään maksuvaran mukainen 293 euroa kuukaudessa.

Asia palautetaan Satakunnan käräjäoikeuteen, jonka tulee omasta aloitteestaan tämän päätöksen saatua lainvoiman tai asianosaisten suostumuksella jo aikaisemminkin ottaa asia uudelleen käsiteltäväkseen ja, ottaen huomioon palautuksen syy, siinä laillisesti menetellä.

Asian ovat hovioikeudessa ratkaisseet hovioikeudenneuvokset Antti Vaittinen ja Mika Kinnunen sekä asessori Anne Saranpää. Esittelijänä on ollut hovioikeuden esittelijä Toni Värttö.

Ratkaisu on yksimielinen.

Lainvoimainen.