6.9.2019

Selostus asian käsittelystä käräjäoikeudessa

A nosti kanteen vuonna 2011 kuolleen B:n oikeudenomistajaa E:tä vastaan ja vaati, että B vahvistetaan hänen isäkseen. E vaati, että kanne hylätään.

A vaati lisäksi oikeusgeneettisen isyystutkimuksen tekemistä B:n isästä, vuonna 1967 kuolleesta C:stä, ja B:n äidistä, vuonna 1984 kuolleesta D:stä. E vaati, että vaatimus hylätään. Käräjäoikeus hylkäsi vaatimuksen lakiin perustumattomana.

Käräjäoikeus hylkäsi kanteen katsoen, ettei asiassa ollut esitetty riittävää näyttöä B:n isyyden vahvistamiseksi.

Asian ratkaissut käräjäoikeuden jäsen:

Käräjätuomari Susanna Leppänen

Selostus asian käsittelystä hovioikeudessa

A haki valittamalla muutosta käräjäoikeuden pääasiaratkaisuun. Myöhemmin A toisti käräjäoikeudessa esittämänsä vaatimuksen oikeusgeneettisen isyystutkimuksen tekemisestä. Hovioikeus antoi vaatimuksen johdosta seuraavan käsittelyratkaisun.

KÄSITTELYRATKAISU

Vaatimus oikeusgeneettisen näytteen ottamisesta

A on vaatinut hovioikeuteen 31.7.2018 saapuneessa kirjelmässään, jota hän on täydentänyt oma-aloitteisella hovioikeuteen 18.3.2019 saapuneella kirjelmällään, että hovioikeus määrää oikeusgeneettisen isyystutkimuksen tehtäväksi B:n vanhemmista eli C:stä ja D:stä.

Perusteinaan A on lausunut, että hänellä on oikeus saada selvitettyä, kuka on hänen isänsä. Oikeus perustuu Suomen perustuslakiin ja Euroopan ihmisoikeussopimukseen. Oikeusgeneettisestä isyystutkimuksesta annetun lain kielto, jonka mukaan tutkimusta ei voida määrätä tehtäväksi haudatusta vainajasta, on jätettävä soveltamatta, koska se on ilmeisessä ristiriidassa perustuslain kanssa. Näytteen ottaminen C:stä ja D:stä on ainoa keino ratkaista asia luotettavasti. Näytteen ottaminen B:stä ei ole mahdollista. C on ollut haudattuna noin 52 vuotta ja D noin 35 vuotta, ja B on heidän ainoa lapsensa. Hautaan ei ole haudattu muita vainajia. Asiassa ei ole esitetty moraalisia tai filosofisia syitä, jotka puhuisivat näytteen ottamista vastaan. A:lla ei ollut ollut aiemmin tarvetta selvittää isänsä henkilöllisyyttä, koska B:n isyyttä ei ollut kyseenalaistettu tämän eläessä. Määräyksen antamista tukee A:n ja B:n yhteydenpito ja yhdennäköisyys, asiassa tehty veriryhmätutkimus sekä raastuvanoikeuden vahvistama elatusvelvollisuus. D:n ainoan elossa olevan sisaren elossa olevat lapset ovat antaneet suostumuksensa näytteiden ottoon.

Vastaus

E, jolta hovioikeus on oikeusgeneettisestä isyystutkimuksesta annetun lain 10 §:n 2 momentin nojalla pyytänyt vastauksen C:n ja D:n ainoan oikeudenomistajan B:n oikeudenomistajana ja isyyden vahvistamista koskevan asian vastapuolena, on hovioikeuteen 12.2.2019 toimittamassaan vastauksessa ja sitä täydentävässä, oma-aloitteisessa 17.4.2019 hovioikeuteen toimittamassaan lausumassa vaatinut, että vaatimus hylätään.

Perusteinaan E on lausunut, että C ja D eivät ole antaneet suostumustaan näytteen ottamiseen. Näytteitä ei voida ottaa ilman heidän suostumustaan. Heistä ei olisi voitu ottaa näytteitä heidän eläessään ilman heidän suostumustaan. A:lla oli ollut mahdollisuus selvittää alkuperänsä ennen B:n kuolemaa. Kaikki C:n ja D:n sukulaiset eivät ole antaneet suostumustaan näytteen ottamiseen. C ja D on haudattu samaan hautaan eikä näytteen saamisesta oikeasta vainajasta ole varmuutta.

Hovioikeuden ratkaisu

Asian tausta

A on syntynyt avioliiton ulkopuolella vuonna 1957. Turun kaupungin raastuvanoikeus on seuraavana vuonna velvoittanut B:n maksamaan elatusapua A:lle ja tämän äidille. A on ensimmäisen kerran vaatinut isyyden vahvistamista vuonna 2013, mutta käräjäoikeus on hylännyt kanteen isyyslain voimaanpanosta annetun lain 7 §:n 2 momentin sisältämän kanneaikasäännöksen nojalla.

B on kuollut 4.5.2011, eikä hänestä ole saatavilla kudosnäytettä. Näytteen ottaminen hänen ruumistaan ei ole mahdollista.

C on kuollut 6.1.1967, ja D on kuollut 17.7.1984. B oli heidän ainoa lapsensa. Tämän ainoa avioliitossa syntynyt lapsi on kuollut lapsettomana 8.4.2009. B ja E ovat solmineet avioliiton 13.6.1980.

Oikeusgeneettisestä isyystutkimuksesta annetun lain säännökset

Oikeusgeneettisestä isyystutkimuksesta annetun lain (OIL) 2 §:n mukaan tuomioistuin voi käsiteltävänään olevassa isyyden vahvistamista tai kumoamista koskevassa asiassa määrätä tutkimuksen tehtäväksi, jos asianosainen sitä vaatii tai jos tuomioistuin pitää sitä muutoin tarpeellisena asian selvittämiseksi. Jos tutkittava mies tai äiti on kuollut, mutta häntä ei vielä ole haudattu tai tuhkattu, tuomioistuin voi saman lain 5 §:n 2 momentin mukaan määrätä tutkimuksen tehtäväksi vainajasta otettavasta kudosnäytteestä.

Jos tutkittavan olinpaikasta ei voida saada tietoa, tuomioistuin voi OIL:n 5 §:n 1 momentin nojalla määrätä, että tutkimus tehdään hänestä aiemmin otetusta, saatavilla olevasta kudosnäytteestä tai että tutkimuksessa käytetään hänestä aiemmassa tutkimuksessa saatuja tietoja. Saman pykälän 2 momentin nojalla tuomioistuin voi antaa 1 momentissa tarkoitetun määräyksen silloinkin, jos vainaja on kateissa tai häntä ei ole voitu tunnistaa luotettavasti taikka jos vainaja on haudattu tai tuhkattu.

OIL:n 6 §:n 1 momentin mukaan tuomioistuin voi määrätä tutkimuksen tehtäväksi molemmista miehen vanhemmista näiden suostumuksella, jos mies on kadonnut tai kuollut eikä tutkimusta voida tehdä 5 §:n 1 tai 2 momentin nojalla. Jos miehen isä tai äiti on kadonnut tai kuollut, 2 momentin mukaan sovelletaan, mitä 5 §:n 1 ja 2 momentissa säädetään, jollei ole syytä olettaa, että kadonnut tai kuollut vanhempi ei olisi antanut suostumustaan tutkimuksen tekemiseen.

Kysymyksenasettelu

OIL:n 5 §:n 2 momentissa on nimenomaisesti rajattu haudatut vainajat lain soveltamisalan ulkopuolelle. Asiassa on A:n väitteen vuoksi kysymys siitä, johtaako mainitun rajauksen soveltaminen tässä asiassa ilmeiseen ristiriitaan perustuslain kanssa.

Tutkimuksen tekeminen isäksi väitetyn miehen vanhemmista, joko olemassa olevasta näytteestä tai hautaamattomasta vainajasta varta vasten otettavasta näytteestä, edellyttää edellä todetuin tavoin tutkittavien oletettua suostumusta. Tämän edellytyksen A ei ole väittänyt olevan ristiriidassa perustuslain kanssa. Asiassa on siten vielä ratkaistava suostumusta koskeva kysymys, jos rajoitussäännös jätetään soveltamatta.

Perustuslain 106 §:n soveltamisen edellytykset

Perustuslain 106 §:n mukaan tuomioistuimen on annettava etusija perustuslain säännökselle, jos käsiteltävänä olevassa asiassa lain säännöksen soveltaminen olisi ilmeisessä ristiriidassa perustuslain kanssa.

Lain ja perustuslain välinen ristiriita on ensisijaisesti pyrittävä poistamaan perustuslainmukaisella tai perusoikeusmyönteisellä tulkinnalla. Nyt vaatimuksen hyväksyminen merkitsisi sen sallimista, minkä laki nimenomaisesti kieltää. Ristiriidan poistaminen tulkinnan keinoin ei ole mahdollista.

Ristiriidalta edellytetään 106 §:ssä ilmeisyyttä. Vaatimus ei perustuslain esitöiden mukaan lähtökohtaisesti täyty, kun perustuslakivaliokunta on ottanut siihen kantaa lain säätämisvaiheessa ja katsonut, ettei ristiriitaa ole olemassa (HE 1/1998 vp, s. 164). Perustuslakivaliokunnan mietinnössä (PeVM 10/1998 vp, s. 31) on toisaalta pidetty mahdollisena, että tuomioistuimessa tulee esille sellainen ristiriitatilannetta koskeva asetelma, jota valiokunta ei ole lainkaan arvioinut. Tällaisessa tilanteessa ilmeisyysvaatimus saattaa mietinnön mukaan poikkeuksellisesti täyttyä perustuslakivaliokunnassa käsitellyn lainkin osalta.

Oikeuskirjallisuudessa on kyseenalaistettu perustuslakivaliokunnan ennakollisen kannanoton sitovuus konkreettisessa soveltamistilanteessa (Juha Lavapuro: Uusi perustuslakikontrolli, 2010, s. 213-224).

Perustuslakivaliokunnan kannanotot

Perustuslakivaliokunnan tehtävänä on perustuslain 74 §:n mukaan antaa lausuntonsa sen käsittelyyn tulevien lakiehdotusten ja muiden asioiden perustuslainmukaisuudesta sekä suhteesta kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin.

OIL:n säätämiseen johtanutta lakiesitystä ei lähetetty perustuslakivaliokunnan käsiteltäväksi, eikä esityksen käsitellyt lakivaliokunta pyytänyt perustuslakivaliokunnalta lausuntoa.

OIL:iin tehtiin muutoksia lailla 13.1.2015/12 isyyslain kokonaisuudistuksen yhteydessä. Tuolloin perustuslakivaliokunta antoi esityksen käsitelleelle lakivaliokunnalle lausunnon (PeVL 46/2014 vp). Esityksessä ei muutettu oikeustilaa haudattujen vainajien osalta, mihin perustuslakivaliokunnan lausunnossa ei ole puututtu. Tuolloin Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisun Jäggi v. Sveitsi 13.10.2006 antamisesta oli kulunut noin kahdeksan vuotta.

Perustuslakivaliokunnan käsiteltävänä ollut lakiesitys oli isyyslain kokonaisuudistus, jonka yhtenä pontimena olivat olleet Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen kansallisessa sääntelyssä toteamat ihmisoikeusloukkaukset (HE 91/2014 vp, s. 16). Nyt väitetyssä ristiriidassa ei ole kysymys yllättävästä asetelmasta, joka kävisi ilmi ennakoimattomassa konkreettisessa soveltamistilanteessa, vaan selvästä lakia säädettäessä tehdystä valinnasta. Kun perustuslakivaliokunta ei lausunut kokonaisuudistuksen suhteesta Jäggi-ratkaisuun, se samalla tosiasiallisesti hyväksyi vallinneen oikeustilan sisältämät rajoitukset oman alkuperän selvittämistä koskevaan oikeuteen. Selvää kuitenkin on, ettei arvioitaessa säännöksen perustuslainmukaisuutta perustuslakivaliokunnan hiljaiselle hyväksynnälle voida antaa vastaavaa painoarvoa kuin nimenomaiselle lausumalle.

Viime kädessä asiassa on kysymys säännöksen arvioimisesta perustuslain kannalta tässä yksittäisessä soveltamistilanteessa eikä siitä, miten säännöksen perustuslainmukaisuutta on arvioitu ennakolta.

Soveltamatta jättäminen ja lailla säätämisen vaatimus

Toisin kuin kanneaikaa koskeneissa ratkaisuissa KKO 2012:11 ja KKO 2014:14, soveltamatta jättämistä koskeva vaatimus ei kohdistu itsenäiseen ja kokonaiseen säännökseen vaan sen osaan. Vaatimus merkitsee sitä, että soveltamatta olisi jätettävä OIL:n 5 §:n 2 momenttiin sisältyvä sivulause "mutta häntä ei vielä ole haudattu tai tuhkattu". Tapa, jolla yksittäinen säännös ja säännösten väliset viittaukset on muotoiltu, saattaa kuitenkin olla lähinnä sattumanvarainen, eikä sen vuoksi ole ehdotonta estettä jättää vain osaa säännöksestä soveltamatta.

Nyt käsillä oleva asetelma eroaa mainituista ratkaisuista myös siinä suhteessa, ettei kysymys ole yksinomaan rajoitussäännöksestä. Määräys on vaadittu annettavaksi tilanteessa, joka on nimenomaisesti jätetty säätelemättä. Laissa ei siten ole säädelty haudan avaamisen ja näytteen ottamisen tapaa tai oikeussuojakeinoja tai toimivaltaisia viranomaisia.

Laissa ei ole annettu tuomioistuimelle toimivaltaa vaaditun määräyksen antamiseen. Määräyksen antaminen edellyttäisi toimivallan perustamista Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytäntöön, mikä ei ole ongelmatonta, kun määräys jäljempänä selostetuin tavoin itsessään rajoittaisi vainajan omaisten oikeutta yksityis- ja perhe-elämän suojaan. Rajoittamisen edellytyksenä on tällöin Euroopan ihmisoikeussopimuksen (EIS) 8 artiklan 2 kohdan mukaan se, että laki sen sallii. Esimerkiksi Ruotsissa on katsottu, ettei tämänkaltaista rajoitusta voida tehdä ilman kirjoitetun lain tukea (NJA 2016 s. 1157).

Vaikka tutkimusmääräys katsottaisiinkin voitavan antaa, tuomioistuimella ei ainakaan ole toimivaltaa määrätä ketään avaamaan hautaa ja ottamaan vainajista näytteitä. Näytteen saaminen jäisi siten viime kädessä kantajan vastuulle.

Mainitut näkökohdat eivät sinänsä välittömästi liity rajoitussäännöksen ja perustuslain välisen ilmeisen ristiriidan arvioimiseen. Ne on kuitenkin perusteltua ottaa huomioon arvioitaessa asiaa kokonaisuutena.

Soveltuvat perus- ja ihmisoikeudet

Perustuslain 10 §:n 1 momentin mukaan jokaisen yksityiselämä on turvattu. EIS:n 8 artiklan mukaan jokaisella on oikeus nauttia yksityis- ja perheelämäänsä kohdistuvaa kunnioitusta.

Niin perustuslakivaliokunnan lausuntojen kuin korkeimman oikeuden ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännön perusteella oikeus tuntea oma alkuperänsä kuuluu mainittujen oikeuksien ydinalueelle (Pascaud v. Ranska 16.9.2011, kohta 59; KKO 2012:11, kohta 29; PeVL 59/2002 vp, s. 3; PeVL 15/2011 vp, s. 4). Jokaisella tulisi olla mahdollisuus saada selville vanhempiensa henkilöllisyys (Mifsud v. Malta 29.4.2019, kohdat 56 ja 65). Kysymyksessä ei kuitenkaan ole oikeus, jonka rajoittaminen ei olisi mahdollista (Odièvre v. Ranska 13.2.2003).

DNA-näytteen ottaminen elävästä henkilöstä vastoin tämän tahtoa muodostaa EIS:n 8 artiklan loukkauksen (Mifsud-ratkaisu, kohta 54). Vainajan yksityisyyden suojaa näytteen ottaminen ei kuitenkaan loukkaa (Jäggi v. Sveitsi 13.10.2006, kohta 42). Kajoaminen haudattuun vainajaan voi toisaalta loukata tämän elossa olevien sukulaisten yksityis- tai perhe-elämän suojaa (Solska ja Rybicka v. Puola 20.12.2018, kohdat 101-108).

Hautarauha ei ole pelkästään vainajien omaisten oikeus, vaan siihen kohdistuu myös julkinen intressi. Juuri hautarauhan kunnioittamisen vuoksi OIL ei sisällä mahdollisuutta ottaa näyte haudatusta vainajasta (HE 56/2004 vp, s. 12). Hautarauhaan kohdistuva julkinen intressi ilmenee muun muassa hautaustoimilain 2 §:stä. Hautarauha kuuluu siten myös sellaisille vainajille, joilla ei ole omaisia. Sanottua ilmentää se seikka, että rikoslain 17 luvun 12 §:ssä on säädetty rangaistavaksi hautarauhan rikkominen, jonka täyttää esimerkiksi haudan luvaton avaaminen. Säännöksen suojelukohteena on peruskäsitys siitä, miten kuolleisiin tulee suhtautua (HE 204/2002 vp, s. 5; HE 6/1997 vp, s. 130). Myös Jäggi-ratkaisussa (kohta 39) on todettu kuolleiden kunnioittamisen olevan tekijä tasapainoa etsittäessä.

Näillä perusteilla asiassa on punnittava yhtäältä A:n oikeutta saada isänsä henkilöllisyys selvitettyä ja toisaalta vainajien hautarauhaa ja heidän omaistensa oikeutta yksityis- ja perhe-elämänsä suojaan. Ratkaistava on, johtaako lainsäädännössä omaksuttu punnintaratkaisu tässä soveltamistilanteessa ilmeiseen ristiriitaan perustuslain kanssa.

Arvio väitetystä ristiriidasta

A:n väittämä ilmeinen ristiriita on käsillä, jos ne edellä selostetut perusteet, joilla lainsäädännössä omaksuttuun ratkaisuun on päädytty, eivät yhdessä vainajien omaisten ja oikeudenomistajien oikeuksien asiassa saavan painoarvon kanssa selvästi ole riittäviä rajoittamaan A:n oikeutta alkuperänsä selvittämiseen.

Alkuperän selvittämistä koskevalle oikeudelle annettava painoarvo ja siten sen rajoittamiselle asetettavat edellytykset vaihtelevat tapauskohtaisesti. Kuten edellä on todettu, oikeus kuuluu yksityiselämän ydinalueelle. Punnittaessa oikeuden rajoittamista on kuitenkin otettava huomioon asian erityispiirteet, jotka voivat joko heikentää tai vahvistaa oikeuden painoarvoa.

A:n oikeuden painoarvoa vahvistaa hänen kanteensa tueksi esittämä näyttö, etenkin Turun kaupungin raastuvanoikeuden makaamisnäytön ja veritutkimuksen perusteella vahvistama elatusapuvelvollisuus. Myös yhdennäköisyys tukee A:n kannetta. Sen sijaan väitettyä yhteydenpitoa B:n ja A:n välillä ei ole asiassa näytetty toteen, koska kirjallisina todisteina esitetyt kortit eivät ole A:lle vaan tämän äidille.

Toisaalta A:n oikeuden painoarvoa asiassa jonkin verran rajoittaa se, ettei hän ollut nostanut kannetta B:n eläessä. Sinänsä selvää on, ettei tarve saada alkuperänsä selvitettyä vähene iän myötä (Jäggi-ratkaisu, kohta 40). A on kuitenkin todennut tienneensä lapsesta asti B:n olevan hänen isänsä ja nostaneensa kanteen vasta havaittuaan perukirjasta, ettei isyyttä ollut vahvistettu. Vaikka syytä ensimmäisen kanteen nostamiselle vasta vuonna 2013 pidettäisiinkin uskottavana, A:lla olisi ollut tilaisuus varmistua asiasta. Ei ole kohtuutonta, että hän kantaa seurauksen siitä, että hän ei ollut näin menetellyt. Tarvetta vaatia näytteiden ottamista haudatuista vainajista ei olisi, jos kanne olisi nostettu aikaisemmin.

Kokoavasti voidaan todeta, että A:n oikeus alkuperänsä selvittämiseen saa asiassa varsin suuren painoarvon. Näytteiden ottaminen vainajista olisi ilmeisesti ainoa keino ratkaista, onko B hänen isänsä. Tämän epääminen rajoittaa merkittävästi A:n oikeuden toteutumista ja vaatii siten vahvoja perusteita.

Toisella puolella asiassa on ensinnäkin vainajien oikeudenomistajan E:n vastustus. Hän ei ole vainajien verisukulainen. Hän on mennyt B:n kanssa naimisiin kolmetoista vuotta C:n kuoleman jälkeen ja neljä vuotta ennen D:n kuolemaa, eikä asiassa ole tullut esille, että appivanhemmat olisivat olleet hänelle erityisen läheisiä. Tämän vuoksi hänen vastustuksellaan ei ole asiassa ratkaisevaa painoarvoa.

Kumpikin asianosainen on esittänyt selvitystä siitä, miten D:n ja C:n omaiset suhtautuvat vaatimukseen. Läheisimmätkin elossa olevat omaiset ovat verraten kaukaisia (D:n sisaren lapset ja C:n sisarusten lastenlapset). He eivät käytä puhevaltaa vainajien puolesta, eikä heitä ole lain mukaan kuultava asiassa. Sillä, että F vastustaa isosetänsä haudan avaamista, ei siten ole asiassa ratkaisevaa merkitystä. Vaatimus koskee asiassa esitetyn perusteella vain ohuesti hänen perhe-elämänsä suojaa.

Lisäksi vaatimusta vastaan puhuu julkisena intressinä hautarauha. Se, että vainajat ovat levänneet haudassa pitkään, on toisaalta omiaan vähentämään hautarauhan merkitystä asiassa. Toisaalta se on samalla omiaan vähentämään näytteen ottamisen ja tutkimuksen onnistumisen mahdollisuuksia. C on ollut haudattuna yli 50 vuotta. Saadun selvityksen perusteella hänen ruumistaan voidaan otaksua vieläkin saatavan otettua tutkimuksen vaatima DNA-näyte. Tiedossa kuitenkin on, että vainajien luut saattavat maan alla voimakkaastikin siirtyä ja sekoittua toisiin luihin maan liikkeiden ja muun muassa routimisen seurauksena. Varmuutta näytteen ottamisen ja tutkimuksen onnistumisesta ei ole.

Johtopäätös

Kysymys on lainsäädännössä tehdystä tietoisesta ratkaisusta, johon perustuslakivaliokunta ei ole puuttunut huolimatta sille osoitetusta lausuntopyynnöstä. Vahvimmin ristiriidan puolesta puhuva Jäggi-ratkaisu, joka ei ole suuren jaoston ratkaisu, on tuolloin ollut eduskunnan ja sen perustuslakivaliokunnan tiedossa.

OIL:n ratkaisun tueksi esitetty peruste, hautarauhan kunnioittaminen, on asiaan vaikuttava, ja myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on ratkaisukäytännössään antanut sille merkitystä.

Nämä seikat yhdessä vainajan omaisten yksityis- ja perhe-elämän suojan kanssa merkitsevät sitä, että A:n oikeuden rajoittamiselle on tässä soveltamistilanteessa riittävät perusteet. Kaikki edellä todettu huomioon ottaen OIL:n 5 §:n 2 momentin soveltaminen ei siten johda ilmeiseen ristiriitaan perustuslain kanssa.

Vaatimus on näillä perusteilla hylättävä.

Kun asia päättyy näin, ei ole tarpeen lausua D:n ja C:n oletettavasta suhtautumisesta näytteiden ottamiseen.

Lopputulos

Vaatimus tutkimuksen tekemisestä hylätään.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Asian ratkaisseet hovioikeuden jäsenet:

Asia on ratkaistu esittelystä.

Hovioikeudenneuvos Kaarina Syysvirta
Hovioikeudenneuvos Anne Laine
Hovioikeudenneuvos Pekka Varjus

Hovioikeuden esittelijä Johannes Koskenniemi

Ratkaisu on yksimielinen.

Lainvoimaisuustiedot:

Korkeimman oikeuden ratkaisu 15.12.2021 KKO:2021:88

‍