18.3.2019

Selostus asian käsittelystä käräjäoikeudessa

Kanne

Vaatimukset

Kantaja on pyytänyt, että vastaaja velvoitetaan suorittamaan kantajalle muun ohella:

1. Pääoma:

2.499,00 euroa ja sille 49,000 % korkoa 22.5.2016 alkaen. Kulutusluottosopimus tehty 31.1.2010 jälkeen

Luoton viimeinen erääntymispäivä: 21.5.2016 (erääntymispäivä + 180 päivää = 17.11.2016)

Jos näin määräytyvä korko on korkeampi kuin kulloinkin voimassa oleva korkolain mukainen viitekorko lisättynä 7 prosentilla, tätä korkeampaa viivästyskorkoa on maksettava viivästyneelle määrälle kuitenkin enintään 180 vuorokauden ajan siitä, kun velka on kokonaisuudessaan erääntynyt tai, jos velkaa koskeva tuomio on annettu ennen mainitun ajanjakson päättymistä, tuomion antamiseen. Tämän jälkeen viivästyneelle määrälle on maksettava vuotuista viivästyskorkoa, jonka määrä on kulloinkin voimassa oleva korkolain mukainen viitekorko lisättynä 7 prosenttiyksiköllä.

Koron määräytymistapa: Korkolain 4 § 2 mom. mukaan.

2. Korkosaatava:

985,75 euroa.

Viivästyneelle määrälle on maksettava vuotuista viivästyskorkoa, jonka määrä on kulloinkin voimassa oleva korkolain mukainen viitekorko lisättynä 7 prosenttiyksiköllä. Korkoa on maksettava kuukauden kuluttua ratkaisupäivästä alkaen.

Koron määräytymistapa: Korkolain 4 § 1 mom. mukaan.

Perusteet

Kanteessa esitetyt vaatimukset perustuvat jatkuvaan luottoon, jonka ennalta sovittu luottoraja on ollut 2.100,00 euroa ja todellinen vuosikorko 238,71 %. Vuosikorko koostuu luoton nostoprovisiosta ja luottokorosta. Luoton nostoprovisio on 19 % nostetusta summasta.

Kanteen 1 kohdassa vaadittu pääoma on muodostunut edellä mainitusta 2.100,00 eurosta ja nostoprovision määrästä 399,00 eurosta.

Luotonantaja on myynyt saatavan kantajalle.

Vastaus

Vastaaja ei ole antanut pyydettyä vastausta annetussa määräajassa.

Kantajan käräjäoikeuden pyynnöstä toimittama lisäselvitys

Käräjäoikeus on pyytänyt kantajalta lisäselvitystä tutkiakseen viran puolesta korkeimman oikeuden ratkaisuissaan KKO 2015:60 ja KKO 2016:73 edellyttämät seikat.

Kantaja on toimittanut käräjäoikeuteen haastehakemuksen täydennyksen sekä velkasuhdetta koskevan luottosopimuksen, luoton yleiset luottoehdot ja eurooppalaiset vakiomuotoiset kuluttajaluottotiedot.

Kantaja on lisäksi toimittanut käräjäoikeuteen lausuman, jossa kuvataan luotonhakuprosessi, sekä toisen lausuman, jonka mukaan vastaaja on vahvistanut lainahakemuksensa tekstiviestillä.

KÄRÄJÄOIKEUDEN RATKAISU

Tuomiolauselma

Käräjäoikeus velvoitti yksipuolisella tuomiolla kanteen 1 kohdan osalta vastaajan maksamaan kantajalle kantajan vaatimusten mukaisesti lainapääoman 2.100,00 euroa ja sille korkolain 4 §:n 1 momentin mukaista viivästyskorkoa 22.5.2016 alkaen.

Käräjäoikeus hylkäsi tuomiolla kohdassa 1 esitetyt vaatimukset muilta osin sekä kohdassa 2 esitetyt vaatimukset kokonaan.

Perustelut tuomion osalta

Sopimusehtojen kohtuullisuuden tutkiminen viran puolesta

Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2015:60 katsonut, että tuomioistuimien tulee omasta aloitteestaan tarkastaa, onko sen käsiteltävänä olevassa asiassa kysymys Kuluttajasopimusten kohtuuttomista ehdoista annetun neuvoston direktiivin 93/13/ETY (nk. sopimusehtodirektiivi) soveltamisalaan kuuluvasta elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välisestä vakiosopimusehdosta. Jos näin on, tuomioistuimen on arvioitava ehdon kohtuuttomuutta viran puolesta. Kohtuuttomuuden arviointi kuitenkin estyy, jos elinkeinonharjoittaja on laatinut ehdot selkeästi ja ymmärrettävästi.

Käräjäoikeus katsoo, että sopimusehdot on laadittu sopimusehtodirektiivin 4 artiklan 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla selkeästi ja ymmärrettävästi. Näin ollen käräjäoikeus ei tutki ehtojen kohtuullisuutta.

Luotonantoprosessin arviointi viran puolesta

Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2016:73 Euroopan unionin ratkaisukäytäntöön perustuen katsonut, että tuomioistuimen on viran puolesta tutkittava, onko luotonantaja huolehtinut siitä, että kuluttaja saa pysyvällä tavalla haltuunsa kuluttajaluottosopimuksen. Jollei luotonantaja ole huolehtinut siitä, että kuluttaja saa pysyvällä tavalla haltuunsa kuluttajasopimuksen, luotonantaja ei saa periä minkäänlaisia luottokustannuksia.

Kulutusluottodirektiivin 10 artikla on pantu kansallisesti täytäntöön kuluttajansuojalain 7 luvun 17 §:llä. Korkein oikeus on ratkaisussaan todennut, että kyseistä kuluttajansuojalain säännöstä kuluttajasopimuksen muotovaatimuksista on tulkittava unionin oikeuden vaatimusten mukaisesti. Kuluttajansuojalain 7 luvun 17 §:n 1 momentin mukaan kuluttajasopimus on tehtävä kirjallisesti ja kuluttajalle on annettava kappale sopimusta. Sopimus voidaan tehdä myös kirjallisesti siten, että kuluttaja voi tallentaa ja toisintaa sopimuksen muuttumattomana.

Kuluttajansuojalain 7 luvun 17 §:n 1 momentilla on pantu täytäntöön kulutusluottodirektiivin 10 artiklan 1 kohta, jonka mukaan luottosopimukset on laadittava kirjallisina tai muulla pysyvällä tavalla ja kaikkien sopimuspuolten on saatava yksi kappale luottosopimuksesta. Pysyvä väline on direktiivin 3 artiklan m alakohdassa määritelty välineeksi, jonka avulla kuluttaja voi tallentaa hänelle henkilökohtaisesti osoitettuja tietoja siten, että tiedot ovat helposti saatavissa myöhempää käyttöä varten tietojen käyttötarkoituksen kannalta asianmukaisen ajan, ja joka mahdollistaa tallennettujen tietojen tulostamisen muuttumattomina.

Kantajan lausumasta käy ilmi, että luottosopimus syntyy, kun kuluttaja vahvistaa aiemmin tekemänsä ja luotonantajan sittemmin hyväksymän lainahakemuksen. Vahvistamisen voi tehdä kahdella tapaa, joko sähköisessä lainapalvelussa, jossa lainahakemus on tehty, tai tekstiviestillä. Tämän jälkeen kuluttaja saa rahat tililleen. Mikäli kuluttaja vahvistaa hakemuksen tekstiviestillä, hänen ei ole enää välttämätöntä palata sähköiseen lainapalveluun, jonne luottosopimus on muodostunut pdf-muodossa. Nyt käsillä olevassa tapauksessa vastaaja on vahvistanut hakemuksensa tekstiviestillä.

Kantaja on vedonnut siihen, että vastaaja on hakenut luoton lainapalvelun kautta ja hänelle on tällöin annettu pdf-muodossa luoton yleiset sopimusehdot ja vakiomuotoiset eurooppalaiset kuluttajaluottotiedot luettavaksi ja hyväksyttäväksi ennen luottohakemuksen lähettämistä. Käräjäoikeus toteaa, että kuluttajansuojalain 7 luvun 9 §:ssä säädetään niistä tiedoista, jotka kuluttajalle on annettava ennen luottosopimuksen tekemistä. Kuluttajansuojalain 7 luvun 17 §:ssä on kyse puolestaan luotonantajan velvollisuudesta huolehtia siitä, että kuluttaja saa kappaleen luottosopimusta sopimuksen synnyttyä.

Käräjäoikeus katsoo, että kun hakemus on vahvistettu tekstiviestillä eikä kuluttajan ole edellytetty palaavan enää lainapalveluun sopimuksen synnyttyä, luotonantaja ei ole huolehtinut siitä, että kuluttaja saa pysyvällä tavalla haltuunsa kappaleen kuluttajaluottosopimusta. Tämä tarkoittaa, ettei luotonantaja saa periä kuluttajalta minkäänlaisia luottokustannuksia. Korkeimman oikeuden ratkaisun KKO 2016:73 kohdan 36 mukaisesti luottokustannukset kattavat luotosta vaaditut käsittelymaksut, luottoaikaisen koron sekä luottoaikaiseen korkoon perustuvan viivästyskoron. Kantajan vaatimuksista on näin ollen hylättävä selvästi perusteettomina nostoprovisio, luottokorko sekä korkolain 4 §:n 2 momentin mukainen viivästyskorkovaatimus, jonka sijaan viivästyskorko tuomitaan maksettavaksi korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisena.

Jäljellä oleva pääoma

Edellä on todettu, että luottokustannuksia koskevat sopimusehdot eivät sido vastaajaa. Näin ollen vastaajan maksuvelvollisuus kohdistuu nostettuun lainan pääomaan, korkolain 4 §:n 1 momentin mukaiseen viivästyskorkoon sekä perintä- ja oikeudenkäyntikuluihin. Käräjäoikeus toteaa, että vastaajan mahdollisesti tekemät maksut tulee kohdistaa näihin kuluihin ja huomioida vastaajan hyväksi täytäntöönpanon yhteydessä.

Asian ratkaissut käräjäoikeuden jäsen:

Käräjänotaari Minni Leskinen

Vaatimukset hovioikeudessa

Kantaja on vaatinut, että käräjäoikeuden tuomio kumotaan ja vastaaja velvoitetaan suorittamaan kantajalle käräjäoikeuden yksipuolisella tuomiolla tuomitsemien erien lisäksi pääomaa 399 euroa sekä sille viivästyskorkoa 49 % eräpäivästä 22.5.2016 lukien 180 päivältä ja sen jälkeen korkolain 4 §:n 1 momentin mukaista viivästyskorkoa, 2.100 euron pääomalle viivästyskorkoa 49 % eräpäivästä 22.5.2016 lukien 180 päivältä ja sen jälkeen korkolain 4 §:n 1 momentin mukaista viivästyskorkoa sekä korkosaatavaa 985,75 euroa. Lisäksi kantaja on vaatinut, että vastaaja velvoitetaan korvaamaan sen oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa korkoineen.

Perusteinaan kantaja, jolle luotonantajana toiminut yhtiö on siirtänyt saatavansa, on esittänyt, että luotonantaja on huolehtinut siitä, että vastaaja on saanut pysyvällä tavalla haltuunsa kappaleen kuluttajaluottosopimusta. Vastaaja on täyttänyt limiittiluottoa koskevan hakemuksen luotonantajan tarjoamassa lainapalvelussa ( luotonantajan internetsivu ), jossa hän on hyväksynyt luoton yleiset sopimusehdot henkilö- ja yhteystietolomaketta täyttäessään. Tämän jälkeen vastaaja on lainahakemus-sivulla valinnut muun muassa luoton määrän ja hyväksynyt luoton yleiset sopimusehdot ja vakiomuotoiset eurooppalaiset kuluttajaluottotiedot, jotka ovat luettavissa, ladattavissa ja tulostettavissa pdf-muodossa. Seuraavaksi vastaaja on tunnistautunut lainapalvelussa verkkopankkitunnuksilla (ns. Tupas-tunnistautuminen), minkä jälkeen luotonantaja on ottanut hakemuksen käsiteltäväkseen ja vastaaja on palannut lainapalveluun, missä hänelle on ilmoitettu, että hakemus on vastaanotettu ja että tiedot lainasta sekä luottoasiakirjat ovat lainapalvelun "Omat lainat" -sivulla, johon voi siirtyä klikkaamalla. Luotonantajan hyväksyttyä hakemuksen siitä on ilmoitettu vastaajalle lainapalvelussa ja tekstiviestillä. Samalla lainapalveluun on muodostunut luottosopimus, joka on luettavissa, ladattavissa ja tulostettavissa pdf-muodossa "Omat lainat" -osiossa. Luoton yleiset sopimusehdot ja vakiomuotoiset eurooppalaiset kuluttajaluottotiedot ovat edelleen olleet saatavilla lainapalvelussa luotonantajan hyväksyttyä lainahakemuksen. Lainahakemuksen tultua hyväksytyksi vastaaja on voinut vahvistaa lainahakemuksen joko tekstiviestillä tai lainapalvelun kautta. Sitova luottosopimus on syntynyt vastaajan vahvistettua hakemuksen. Sen jälkeen, kun luotonantaja on irtisanonut luottosopimuksen, vastaajalla on ollut mahdollisuus saada lainaehtoihin liittyvät dokumentit pyytämällä joko luotonantajalta tai perintätoimistolta. Ero lainapalvelussa ja tekstiviestillä tapahtuvan vahvistamisen välillä on joka tapauksessa keinotekoinen.

Vastaus

Vastaaja ei ole vastannut valitukseen.

Hovioikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta

Luotonantaja on 21.12.2015 myöntänyt vastaajalle 2.100 euron limiittiluoton. Luotonantaja on sittemmin siirtänyt saatavansa kantajalle, joka on 20.7.2016 nostanut saatavaa koskevan kanteen käräjäoikeudessa. Vastaaja ei ole vastannut haastehakemukseen käräjäoikeudessa. Käräjäoikeus on ratkaissut asian yksipuolisella tuomiolla vastaajaa vastaan kannevaatimusten kohdan 1 osalta siltä osin kuin se on koskenut 2.100 euron lainapääomaa ja sille maksettavaa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaista viivästyskorkoa sekä ---. Käräjäoikeus on hylännyt tuomiolla kohtaa 1 koskevat kannevaatimukset siltä osin kuin ne ovat koskeneet 399 euron nostoprovisiota ja korkolain 4 §:n 2 momentin mukaan määräytyvää viivästyskorkoa sekä kohdan 2 vaatimuksen, joka koskee 985,75 euron luottokorkoa.

Käräjäoikeuden mukaan luotonantaja on laatinut sopimusehdot kuluttajasopimusten kohtuuttomista ehdoista annetun neuvoston direktiivin 93/13/ETY (jäljempänä sopimusehtodirektiivi) 4 artiklan 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla selkeästi ja ymmärrettävästi, eikä käräjäoikeus näin ollen ole tutkinut ehtojen kohtuullisuutta. Käräjäoikeus on todennut, että tuomioistuimen on lisäksi viran puolesta tutkittava luotonantoprosessi ja erityisesti, onko luotonantaja huolehtinut siitä, että kuluttaja saa pysyvällä tavalla haltuunsa kuluttajaluottosopimuksen. Vastaaja on luotonantajan hyväksyttyä lainahakemuksen vahvistanut lainahakemuksensa tekstiviestillä eikä hänen ole edellytetty tämän jälkeen enää palaavan lainapalveluun. Käräjäoikeuden arvion mukaan luotonantaja ei ole huolehtinut siitä, että vastaaja olisi saanut pysyvällä tavalla haltuunsa kappaleen kuluttajaluottosopimusta sopimuksen synnyttyä. Näin ollen käräjäoikeus on hylännyt kantajan nostoprovisiota, luottokorkoa ja korkolain 4 §:n 2 momentin mukaista viivästyskorkoa koskevat vaatimukset selvästi perusteettomina.

Tuomioistuimen tutkimisvelvollisuus

Tuomioistuimen oma-aloitteinen tutkimisvalta ja -velvollisuus on säädetty oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 13 §:n, 12 luvun 13 §:n ja 24 luvun 3 §:n perusteella suppeaksi, eikä siitä ole kuluttajansuojaa koskevia poikkeuksia. Lähtökohta on, että vastaajan ollessa passiivinen tuomioistuin voi viran puolesta hylätä vain selvästi perusteettomat vaatimukset.

Ratkaisussaan KKO 2016:73 (kohta 34) korkein oikeus lausui kuluttajansuojalain 7 luvun 17 §:n säännösten kuluttajaluottosopimuksen muotovaatimuksista olevan kuluttajan suojaksi säädettyä pakottavaa oikeutta, eivätkä sen asettamat vaatimukset ja rikkomisen seuraamukset ole tulkinnan- tai harkinnanvaraisia. Korkein oikeus totesi lisäksi unionin tuomioistuimen katsoneen, että tuomioistuimen on viran puolesta tutkittava kulutusluottodirektiivin (Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2008/48/EY kulutusluottosopimuksista ja neuvoston direktiivin 87/102/ETY kumoamisesta) 10 artiklan 2 kohdan vaatimusten noudattaminen ja, jollei vaatimuksia ole noudatettu, tehtävä tästä kaikki kansallisessa oikeudessa säädetyt päätelmät. Korkeimman oikeuden mukaan tuomioistuimen on otettava säännös huomioon ilman vastaajan nimenomaista väitettäkin. Kyseisessä tapauksessa korkein oikeus katsoi, ettei luotonantaja ollut osoittanut kuluttajan saaneen kuluttajaluottosopimusta haltuunsa pysyvällä tavalla niin kuin kuluttajansuojalain 7 luvun 17 §:n 1 momentissa edellytetään eikä yhtiöllä siten ollut pykälän 3 momentin johdosta oikeutta periä luotosta vaatimiaan käsittelymaksuja, luottoaikaista korkoa eikä luottoaikaiseen korkoon perustuvaa viivästyskorkoa.

Johtopäätöksenä voidaan todeta, että tuomioistuimen on viran puolesta tutkittava kulutusluottodirektiivin 10 artiklan vaatimusten noudattaminen.

Kulutusluottodirektiivin 10 artiklan luotonantomenettelyn tutkimisen lähtökohdat tässä tapauksessa

Luotonantajan ja vastaajan välinen, toistaiseksi voimassa olevaa tililuottoa koskeva sopimus on kantajan ilmoituksen mukaan tehty verkkopalvelussa. Kantaja on käräjäoikeuden pyynnöstä toimittanut sille luotonantajan ja vastaajan välisen luottosopimuksen, luoton yleiset sopimusehdot ja täytetyn "Vakiomuotoiset eurooppalaiset kuluttajaluottotiedot" -lomakkeen. Kantaja on kuvannut valituksessaan luotonantoprosessia edellä kuvatuin tavoin. Kantajan käräjäoikeudelle toimittaman 19.5.2017 päivätyn lausuman liitteestä ilmenee, että vastaaja on vahvistanut hakemuksensa tekstiviestillä.

Nyt kysymyksessä olevalla tavalla myönnettäviin kuluttajaluottoihin tulevat sovellettaviksi myös kuluttajansuojalain 6 a luvun säännökset, jotka koskevat rahoituspalvelujen ja rahoitusvälineiden etämyyntiä ja jotka perustuvat niin sanottuun rahoituspalvelujen etämyyntidirektiiviin (Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2002/65/EY kuluttajille tarkoitettujen rahoituspalvelujen etämyynnistä ja neuvoston direktiivin 90/619/ETY sekä direktiivien 97/7/EY ja 98/27/EY muuttamisesta). Kyseisen luvun 5 §:ssä säädetään, että sen lisäksi, mitä muualla laissa säädetään tiedonantovelvoitteista, kuluttajalle on annettava hyvissä ajoin ennen sopimuksen tekemistä 6 - 9 §:ssä tarkoitetut tiedot tarjottavasta rahoituspalvelusta ja etäsopimuksesta ja että tiedot on annettava käytettyyn etäviestimeen sopivalla tavalla, selkeästi ja ymmärrettävästi. Saman luvun 11 §:n 1 momentin mukaan ennakkotiedot ja sopimusehdot on hyvissä ajoin ennen sopimuksen tekemistä toimitettava kuluttajalle henkilökohtaisesti, kirjallisesti tai sähköisesti siten, että kuluttaja voi tallentaa ja toisintaa ne muuttumattomina.

Kuluttajansuojalain 7 luku, joka koskee kuluttajaluottoja, vastaa nykymuodossaan kulutusluottodirektiiviä. Kuluttajansuojalain 7 luvun 9 §:n 1 momentissa säädetään muun muassa, että luotonantajan on hyvissä ajoin ennen luottosopimuksen tekemistä annettava kuluttajalle pysyvällä tavalla "Vakiomuotoiset eurooppalaiset kuluttajaluottotiedot" -lomaketta käyttäen momentissa erikseen mainitut tiedot. Kuluttajansuojalain 7 luvun 17 §:ssä säädetään luottosopimuksen tekemisestä. Kyseisen lainkohdan 1 momentissa säädetään muun muassa, että kuluttajaluottosopimus on tehtävä kirjallisesti ja kuluttajalle on annettava kappale sopimusta. Sopimus voidaan tehdä myös sähköisesti siten, että kuluttaja voi tallentaa ja toisintaa sopimuksen muuttumattomana. Ennakkotietojen toimittamisen ja sähköisesti tehtävän kuluttajaluottosopimuksen muotovaatimukset ovat siis kuluttajansuojalain suoran sanamuodon perusteella erilaisia.

Kuluttajansuojalain 6 a luvun 5 § perustuu rahoituspalvelujen etämyyntidirektiivin 3 artiklan 1 kohtaan. Sen tarkoituksena on varmistaa, että kuluttajalla on käytettävissään riittävät tiedot sopimukseen liittyvistä olennaisista seikoista ennen sopimuksen tekemistä. Rahoituspalvelujen etämyyntidirektiivin 5 artiklassa edellytetään muun muassa sopimusehtojen sekä 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitettujen tietojen eli ennakkotietojen antamisen tapahtuvan kirjallisesti tai muulla kuluttajan saatavilla ja käytettävissä olevalla pysyvällä välineellä.

Kuluttajansuojalain 7 luvun 9 §:llä on pantu täytäntöön kulutusluottodirektiivin 5 artiklan 1 ja 5 kohta. Kyseisen artiklan 1 kohdassa edellytetään ennakkotietojen toimittamisen tapahtuvan kirjallisesti tai muulla pysyvällä välineellä ('durable medium'). Kuluttajansuojalain 7 luvun 17 §:n 1 momentilla on pantu täytäntöön kulutusluottodirektiivin 10 artiklan 1 kohta, jonka mukaan luottosopimukset on laadittava kirjallisina tai muulla pysyvällä tavalla ('durable medium'). Sekä ennakkotietojen että varsinaisen luottosopimuksen toimittamiselta edellytetään toisin sanoen kulutusluottodirektiivissä pysyvää välinettä tai tapaa. Kun kuluttajansuojalain säännöksiä on tulkittava mahdollisimman pitkälle direktiivien sanamuodon ja tarkoituksen mukaisesti, hovioikeus toteaa, että ennakkotietojen antamistavan vaatimuksia ja sähköisesti tehtävän kuluttajaluottosopimuksen tekotavan vaatimuksia on tulkittava yhdenmukaisesti.

Kuluttajansuojalain 6 a luvun esitöiden (HE 122/2004 vp s. 24) mukaan, jos ennakkotiedot ja sopimusehdot toimitetaan sähköisesti, olennaista on, että kuluttaja saa ne henkilökohtaisesti ja hänellä on tosiasiallinen mahdollisuus tallentaa ja toisintaa ne. Vaikka lain esitöissä käytetään termiä "mahdollisuus", on esitöissä maininta, jonka mukaan esimerkiksi henkilökohtaisessa verkkopankkipalvelussa tietojenantovelvollisuus voidaan täyttää siten, että ohjelma ohjaa kuluttajan ennen sopimuksen tekemistä tallentamaan ja tulostamaan ennakkotiedot ja sopimusehdot. Vastaavalla tavalla tiedonantovelvollisuus voidaan esitöiden mukaan toteuttaa myös, jos sopimus tehdään elinkeinonharjoittajan avoimilla internetsivustoilla.

Kuluttajansuojalain 7 luvun esitöistä (HE 24/2010 vp s. 30) käy ilmi, että 7 luvun 7 §:n 1 momentin 7 kohta, jossa määritellään muun muassa tietojen antaminen pysyvällä tavalla, on ollut uusi kohta, jolla on pantu täytäntöön kulutusluottodirektiivin 3 artiklan m kohta. Kulutusluottodirektiivin 3 artiklan m kohdassa 'pysyvä väline' on määritelty niin, että se tarkoittaa välinettä, jonka avulla kuluttaja voi tallentaa hänelle henkilökohtaisesti osoitettuja tietoja siten, että tiedot ovat helposti saatavissa myöhempää käyttöä varten tietojen käyttötarkoituksen kannalta asianmukaisen ajan, ja joka mahdollistaa tallennettujen tietojen tulostamisen muuttumattomina. Mainittujen esitöiden mukaan tarkoituksena on turvata se, että kuluttaja saa annettavat tiedot siten, että hän voi säilyttää tiedot ja tarvittaessa vedota niihin. Jos tiedot toimitetaan sähköisesti, olennaista on, että kuluttaja saa ne henkilökohtaisesti ja että hänellä on tosiasiallinen mahdollisuus tallentaa ja toisintaa ne.

Vastaavalla tavalla kuin kuluttajansuojalain 6 a lukua koskevassa hallituksen esityksessä, myös kyseisen lain 7 lukua koskevassa hallituksen esityksessä (HE 24/2010 vp, s. 30) on todettu, että esimerkiksi henkilökohtaisessa verkkopankkipalvelussa tietojenantovelvollisuus voidaan täyttää siten, että ohjelma ohjaa kuluttajan tallentamaan ja tulostamaan tiedot. Lisäksi on mainittu, että tiedot voidaan myös lähettää kuluttajalle sähköpostitse.

Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2016:73 tarkastellut kuluttajansuojalain 7 luvun 17 §:n 1 momentin edellytyksiä luottosopimuksen tekemiselle. Ratkaisun kohdassa 33 korkein oikeus on viitannut Euroopan unionin tuomioistuimen ratkaisuun Content Services, C-49/11 (EU:C:2012:419), jossa on ollut kysymys edellä mainittua rahoituspalvelujen etämyyntidirektiiviä edeltäneen kuluttajansuojasta etäsopimuksissa 20.5.1997 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 97/7/EY soveltamisesta ja jossa on muun ohella tarkasteltu sitä tapaa, jolla internetin välityksellä etäsopimuksen tehneen kuluttajan on saatava luottosopimusta koskevat tiedot. Tapauksessa internetin käyttäjän on tilauksensa tehdessään tullut ilmoittaa muun muassa hyväksyvänsä yleiset myyntiehdot ja luopuvansa peruuttamisoikeudestaan merkitsemällä lomakkeessa oleva valintaruutu. Erityisesti peruuttamisoikeutta koskevia tietoja ei ole näytetty suoraan internetin käyttäjille, jotka ovat kuitenkin voineet saada ehdot nähtäväkseen napsauttamalla sopimuksen tekosivulla olevaa linkkiä. Tilaussopimuksen tekeminen on ollut mahdotonta, jos kyseistä valintaruutua ei ole merkitty. Tilauksensa tehtyään internetin käyttäjä on saanut palveluntarjoajalta sähköpostin, jossa on ollut viittaus internetosoitteeseen ja joka on sisältänyt käyttäjätunnuksen ja salasanan. Osa tiedoista, joiden antamista direktiivin 5 artiklan 1 kohdassa on edellytetty, ei ole ollut sähköpostissa, vaan tiedot ovat olleet saatavissa yksinomaan sähköpostissa toimitetun linkin kautta. Unionin tuomioistuimen ratkaisun mukaan pysyvän tavan on taattava se, että kuluttaja saa tiedot haltuunsa samalla tavalla kuin paperin välityksellä. Pysyvän tavan vaatimuksia ei täytä ainakaan sellainen käytäntö, jonka mukaan kuluttajalle annettavat tiedot ovat saatavilla yksinomaan yrityksen internetsivustolle johtavan hyperlinkin kautta. Kun kuluttaja tällöin joutuisi tekemään aktiivisia toimia saadakseen tiedot, ei kuluttaja "saa" tietoja niin kuin direktiivissä edellytetään, sillä kun on kyse tietojen vahvistamisesta kuluttajille, nämä voivat olla passiivisia. Edelleen korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2016:73 kohdassa 34 todennut, että kuluttajansuojalain 7 luvun 17 §:n säännöksiä kuluttajaluottosopimuksen muotovaatimuksista on tulkittava ratkaisussa selostettujen unionin oikeuden vaatimusten mukaisesti. Jollei luotonantaja ole huolehtinut siitä, että kuluttaja saa pysyvällä tavalla haltuunsa kuluttajaluottosopimuksen, luotonantaja ei saa periä minkäänlaisia luottokustannuksia.

Unionin tuomioistuin on myös ratkaisussaan Home Credit Slovakia a.s., C-42/15 (EU:C:2016:842) tarkastellessaan muun ohella kulutusluottodirektiivin 3 artiklan m kohdan mukaista pysyvän välineen käsitettä kohdassa 35 todennut, että pysyvällä välineellä on taattava se, että kuluttaja saa samalla tavoin kuin paperin välityksellä haltuunsa kyseiset tiedot, että tämä johtuu siitä, että kuluttajan on voitava tarvittaessa vedota oikeuksiinsa, ja että tältä osin kuluttajalle on merkitystä mahdollisuudella tallentaa hänelle henkilökohtaisesti osoitetut tiedot, takeilla niiden sisällön muuttumattomuudesta sekä mahdollisuudella tutustua niihin asianmukaisen ajan ja toisintaa ne muuttumattomina.

Johtopäätökset

Hovioikeuden on arvioitava, onko luotonantaja huolehtinut siitä, että vastaaja on saanut pysyvällä tavalla tiedot, jotka luotonantaja on ennen luottosopimuksen tekemistä velvollinen antamaan, sekä luottosopimuksen. Siinä tapauksessa, ettei luotonantaja ole huolehtinut siitä, että vastaaja on saanut pysyvällä tavalla haltuunsa luottosopimuksen, siltä oikeutensa johtanut kantaja ei voi periä luotosta vaatimiaan käsittelymaksuja, luottoaikaista korkoa eikä luottoaikaiseen korkoon perustuvaa viivästyskorkoa.

Valittaja on käräjäoikeudelle antamassaan lausumassa kuvannut luotonhakuprosessia ja tuonut siinä esiin, että vastaaja on saanut tietoonsa ja hyväksynyt pdf-muodossa olevat luoton yleiset sopimusehdot ja täytetyn "Vakiomuotoiset eurooppalaiset kuluttajaluottotiedot" -lomakkeen kaksi kertaa lainapalvelussa lainahakemusta täyttäessään. Luotonantajan hyväksyttyä lainahakemuksen siitä on ilmoitettu vastaajalle lainapalvelussa ja tekstiviestillä. Valittajan käräjäoikeudelle toimittaman lausuman mukaan vastaaja on vahvistanut lainahakemuksen tekstiviestillä. Tämän jälkeen sopimus on syntynyt. Sopimuksen synnyttyä luottosopimus, luoton yleiset sopimusehdot ja täytetty "Vakiomuotoiset eurooppalaiset kuluttajaluottotiedot" -lomake ovat olleet saatavilla lainapalvelussa vastaajalle ilmoitetussa "Omat lainat" -osiossa.

Unionin tuomioistuimen ratkaisukäytännössä (Content Services, C-49/11) on katsottu, että internetin kautta toimitettavien ehtojen osalta pysyvän tavan vaatimuksia ei täytä ainakaan se, että kuluttajalle annettavat tiedot ovat saatavilla yksinomaan yrityksen internetsivustolle johtavan linkin kautta.

Valittajan edellä kerrotun luotonhakuprosessin kuvauksen mukaan vastaajalle ei ole luottosopimuksen synnyttyä toimitettu sähköpostitse tai tekstiviestillä luottosopimusta tai tietoa siitä, miten tai missä luottosopimus on saatavilla. Luottosopimus on ollut saatavilla ainoastaan lainapalvelussa ja luottosopimuksen saaminen nähtäväksi on edellyttänyt, että vastaaja kirjautuu lainapalveluun ja siellä "Omat lainat" -sivulle. Nämä seikat tukevat sitä päätelmää, ettei vastaaja ole saanut luottosopimusta kuluttajansuojalain 7 luvun 17 §:n tarkoittamalla tavalla tiedokseen.

Unionin tuomioistuimen ratkaisukäytännössä (Home Credit Slovakia a.s., C-42/15) on edellä kuvatuin tavoin painotettu pysyvän välineen käsitettä määriteltäessä myös sitä, että kuluttajalle on merkitystä mahdollisuudella tallentaa hänelle henkilökohtaisesti osoitetut tiedot, takeilla niiden sisällön muuttumattomuudesta sekä mahdollisuudella tutustua niihin asianmukaisen ajan ja toisintaa ne muuttumattomina. Valittajan ilmoituksen mukaan tiedot ovat olleet luotonantajan lainapalvelussa. Vaikka ehdot ovat olleet tallennettavissa, tutustuttavissa ja toisinnettavissa, ei mikään valittajan ilmoittama seikka tue sitä, että sopimusehtojen muuttumattomuudesta olisi takeita. Hovioikeus kiinnittää huomiota siihen, että esimerkiksi toimitettaessa ehdot sähköpostitse kuluttajalla on parempi mahdollisuus myöhemmin osoittaa hänelle sopimuksentekohetkellä toimitetun sopimuksen sisältö kuin tilanteessa, jossa sopimus on saatavilla ainoastaan luotonantajan tarjoamassa lainapalvelussa, joka vastaa luotonantajan internetsivustoa. Valittajan käräjäoikeudelle toimittamia luoton yleisiä sopimusehtoja tai vakiomuotoisia eurooppalaisia kuluttajaluottotietoja ei ole myöskään päivätty tai muulla tavalla yksilöity. Nämä johtopäätökset tukevat sitä päätelmää, ettei vastaaja ole saanut luottosopimusta tiedokseen siten, että hänellä olisi takeet sen muuttumattomuudesta.

Kuluttajansuojalainsäädännön esitöissä (HE 122/2004 vp s. 24 ja HE 24/2010 vp s. 30) kuvataan esimerkinomaisesti, että tietojenantovelvollisuus voidaan verkkopankkipalvelussa tai internetsivustolla täyttää siten, että ohjelma ohjaa kuluttajan ennen sopimuksen tekemistä tallentamaan ja tulostamaan ennakkotiedot ja sopimusehdot. Jälkimmäisessä hallituksen esityksessä (s. 30) mainitaan myös se vaihtoehto, että tiedot voidaan lähettää kuluttajalle sähköpostitse. Luotonantajan lainapalvelu ei ole valittajan ilmoituksen mukaan ohjannut vastaajaa ennen sopimuksen tekemistä tallentamaan tai tulostamaan sopimusehtoja, vaikka käytetty teknologia sinänsä on mahdollistanut ehtojen tallentamisen ja tulostamisen. Edelleen tämä seikka tukee sitä päätelmää, ettei vastaaja ole saanut luottosopimusta kuluttajansuojalain 7 luvun 17 §:n tarkoittamalla tavalla tiedokseen.

Näillä perusteilla hovioikeus katsoo, ettei kantaja ole osoittanut vastaajan saaneen kuluttajaluottosopimusta haltuunsa pysyvällä tavalla kuluttajansuojalain 7 luvun 17 §:n mukaisesti. Kuluttajansuojalain 7 luvun 17 §:n 3 momentin nojalla tästä seuraa käräjäoikeuden katsomin tavoin, ettei luotonantaja saa luottosuhteen perusteella periä vaatimiaan nostoprovisiota, luottokorkoa eikä viivästyskorkoa korkolain 4 §:n 2 momentin mukaisesti.

Tuomiolauselma

Käräjäoikeuden tuomiolauselmaa ei muuteta.

Asian lopputulos huomioon ottaen kantajan oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskeva vaatimus hylätään.

Asian ratkaisseet hovioikeuden jäsenet:

Hovioikeudenneuvos Arja Maunula
Hovioikeudenneuvos Kimmo Vanne
Hovioikeudenneuvos Kimmo Suorsa

Hovioikeuden esittelijä Ida Similä

Ratkaisu on yksimielinen

Lainvoimaisuustiedot:

Lainvoimainen