30.7.2019

Käräjäoikeus on 24.5.2019 julistamallaan päätöksellä määrännyt A:n vangittavaksi epäiltynä todennäköisin syin törkeästä ryöstöstä ja törkeästä kotirauhan rikkomisesta 28.3.2019 Kouvolassa. A on määrätty passitettavaksi Kaakkois-Suomen poliisilaitoksen Kouvolan poliisivankilaan, kunnes tarvittavat tutkintatoimet saadaan suoritetuksi. A on kuitenkin siirrettävä viimeistään 31.5.2019 Mikkelin vankilaan, ellei käräjäoikeus pidättämiseen oikeutetun virkamiehen tai syyttäjän pyynnöstä erittäin painavasta syystä anna lupaa hänen pitämiselleen edelleen poliisivankilassa.

Kantelu

A on vaatinut, että käräjäoikeuden vangitsemispäätöstä muutetaan siten, että A tulee määrätä siirrettäväksi Mikkelin tai Kuopion vankilaan viimeistään 28.5.2019.

Käräjäoikeus on tulkinnut tutkintavankeuslakia virheellisesti, kun se on vangitsemispäätöksessään määrännyt, että A on siirrettävä pois poliisivankilasta viimeistään 31.5.2019. A on otettu kiinni jo 21.5.2019 ja pidätetty 22.5.2019. Lain seitsemän vuorokauden mukainen säilytysaika poliisivankilassa tulee laskea kiinniottohetkestä ja tulee siten A:n kohdalla täyteen jo 28.5.2019.

Vastaus

Rikoskomisario on vastustanut vaatimusta. Käräjäoikeuden päätös säilytysajasta poliisivankilassa on oikea. Tutkintavankeuslain mukainen seitsemän vuorokauden säilyttäminen poliisivankilassa liittyy nimenomaan tutkintavankiin. Pidättäminen ja kiinniotto ovat eri pakkokeinoja kuin vangitseminen ja ne on myös pakkokeinolaissa eriytetty selkeästi toisistaan.

Joka tapauksessa esitutkintatoimenpiteet on saatu 28.5.2019 aamulla siihen pisteeseen, että A:n säilyttäminen Kouvolan poliisivankilassa ei ole ollut enää välttämätöntä. Näin ollen A on jo 28.5.2019 siirretty säilytettäväksi Mikkelin vankilaan käräjäoikeuden päätöksen mukaisesti.

Perustelut

Kysymyksenasettelu

Tutkintavankeuslain 2 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan rikoksen johdosta vangittu henkilö on viipymättä vietävä syyteasiaa käsittelevää tuomioistuinta lähimpänä sijaitsevaan tutkintavankilana toimivaan vankilaan tai erityisestä syystä muuhunkin tutkintavankilana toimivaan vankilaan. Saman lainkohdan 3 momentin mukaan vangitsemisesta päättävä tuomioistuin voi pakkokeinolain 2 luvun 9 §:ssä tarkoitetun pidättämiseen oikeutetun virkamiehen tai syyttäjän esityksestä päättää, että tutkintavanki sijoitetaan poliisin ylläpitämään tutkintavankien säilytystilaan, jos se on välttämätöntä tutkintavangin erillään pitämiseksi, turvallisuussyistä tai rikoksen selvittämiseksi. Tutkintavankia ei saa tällöinkään pitää poliisin säilytystilassa seitsemää vuorokautta pidempää aikaa, ellei siihen ole poikkeuksellisen painavaa, tutkintavangin turvallisuuteen, rikoksen esitutkintaan tai pakkokeinolain 2 luvun 5 §:n 1 momentin 2 b kohdassa tarkoitetusta vaarasta aiheutuvaa, erillään pitämiseen liittyvää syytä.

A on hovioikeuteen 28.5.2019 saapuneessa kantelussaan vaatinut, että käräjäoikeuden vangitsemispäätöstä muutetaan siten, että hänet tulee määrätä siirrettäväksi poliisivankilasta vankilaan viimeistään 28.5.2019. Tutkinnanjohtaja on vastauksessaan ilmoittanut, että A on 28.5.2019 siirretty vankilaan. Siten muutoksenhaun kohteena oleva päätös ei ole enää vankilaan siirtämistä koskevan määräajan osalta voimassa.

Asiassa on hovioikeudessa kysymys siitä, onko kantelu tutkittava, vaikka käräjäoikeuden päätös ei ole vankilaan siirtämistä koskevan määräajan osalta enää voimassa. Jos kantelu on tutkittava, kysymys on siitä, lasketaanko edellä lainkohdan 3 momentissa tarkoitettu seitsemän vuorokauden määräaika epäillyn kiinniottamisesta lähtien vai vangitsemispäätöksen tekemisestä lähtien.

Kantelun tutkiminen

Korkein oikeus on ratkaisussaan 1998:90 katsonut, että vangitseminen pakkokeinona merkitsee vakavaa puuttumista henkilökohtaiseen vapauteen ja siten on tärkeää, että vangitseminen tapahtuu laillisin perustein ja että vangitsemista koskeva oikeuskäytäntö on yhtenäinen. Näistä syistä muutoksenhakutuomioistuimella tulee olla mahdollisuus tutkia vangitsemisratkaisun perusteet, vaikkei muutoksenhaun kohteena olevan ratkaisun lopputulokseen uuden vangittuna pitämistä koskevan päätöksen vuoksi enää olisikaan mahdollista puuttua.

Lisäksi korkein oikeus on ratkaisussaan 2018:52 vangitsemiseen liittyvien yhteydenpitorajoitusten osalta todennut, että asiallisia perusteita ei ole esitettävissä sille, että tutkintavangin yhteydenpidon rajoittamisen lainmukaisuutta ei voitaisi muista henkilökohtaiseen vapauteen puuttumista merkitsevistä pakkokeinoista poiketen tutkia muutoksenhakutuomioistuimessa senkin jälkeen, kun pakkokeinon voimassaolo on päättynyt muutoksenhakuaikana tai muutoksenhaun vireillä ollessa. Johdonmukaisuussyyt päinvastoin edellyttävät, että yhteydenpidon rajoittamista arvioidaan samalla tavalla kuin vangitsemista ja matkustuskieltoa sen suhteen, voidaanko muutoksenhakemuksen johdosta antaa lausunto vielä pakkokeinon voimassa olon päättymisen jälkeen. Tämä on tärkeää sen varmistamiseksi, että henkilökohtaiseen vapauteen puuttuminen aina tapahtuu laillisin perustein ja että tällaisten pakkokeinojen edellytyksiä koskeva oikeuskäytäntö on yhtenäistä.

Tutkintavankeuslain 2 luvun 1 § on tullut voimaan 1.1.2019. Lainkohdan sanamuodosta ei ilmene, mistä ajankohdasta lähtien siinä tarkoitettu seitsemän vuorokauden määräaika on laskettava. Siten vapauteen kohdistuvien pakkokeinojen laillisuuden varmistamiseksi ja oikeuskäytännön yhtenäisyyden turvaamiseksi A:n kantelu on tutkittava.

Sovellettavat oikeusohjeet ja esityöt

Tutkintavankeuslain 1 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan tutkintavankeuslakia sovelletaan tutkintavankeuden toimeenpanoon.

Tutkintavangin sijoittamista koskevan tutkintavankeuslain 2 luvun 1 §:n 1 ja 3 momentin sisältö on selostettu edellä kysymyksenasettelussa.

Saman luvun 2 §:n 1 momentin mukaan tutkintavangin ottaminen vankilaan perustuu tuomioistuimen antamaan vangitsemismääräykseen.

Edellä mainittua tutkintavangin säilytysaikaa poliisin säilytystilassa koskevaa 2 luvun 1 §:n 3 momenttia on muutettu lailla tutkintavankeuslain 2 luvun 1 §:n ja 3 luvun 8 §:n muuttamisesta (103/2018) ja se on mainitun sisältöisenä tullut voimaan 1.1.2019. Lainmuutoksen yhteydessä säilytysaikaa poliisin säilytystilassa lyhennettiin neljästä viikosta seitsemään vuorokauteen.

Hallituksen esityksestä ilmenee, että lain muutoksen taustalla on ollut tutkintavankeuden järjestämistä pohtineen työryhmän ohjausryhmän linjaus, jonka mukaan tavoitteena Suomessa on, että tutkintavangit siirretään välittömästi vangitsemisoikeudenkäynnin jälkeen vankilaan. Hallituksen esityksen mukaan kansainväliset ja kansalliset valvontaelimet ovat esittäneet useissa yhteyksissä arvostelua tutkintavankien säilyttämisestä poliisin tiloissa. Euroopan neuvoston kidutuksen ja epäinhimillisen kohtelun tai rangaistuksen estämiseksi toimiva komitea (CPT) on kehottanut selonteossaan Suomen viranomaisia ryhtymään ripeästi toimiin, joilla tutkintavankien säilyttäminen poliisivankiloissa päättyisi. Yhdistyneiden Kansakuntien (YK) kidutuksen ja muun julman, epäinhimillisen tai halventavan kohtelun tai rangaistuksen vastaisen yleissopimuksen täytäntöönpanoa valvova YK:n kidutuksen vastainen komitea (Committee against Torture, CAT) on Suomea koskevan viidennen ja kuudennen määräaikaisraportin (CAT/C/FIN/5-6) loppupäätelmissään kehottanut Suomea muuttamaan lainsäädäntöä siten, että tutkintavangit siirrettäisiin nykyistä nopeammin poliisin säilytystiloista vankiloihin. Myös Euroopan neuvoston suositusluontoisten vankilasääntöjen mukaan tutkintavankeja ja vankeja tulisi lähtökohtaisesti pitää ainoastaan vankiloissa. Eduskunnan oikeusasiamies on useiden poliisivankiloihin kohdistuneiden tarkastustensa yhteydessä kiinnittänyt huomiota poliisivankiloiden huonoon kuntoon ja soveltumattomuuteen vapautensa menettäneiden pidempiaikaiseen säilytykseen. Poliisivankiloiden olosuhteiden on yleensä todettu soveltuvan vain henkilöiden lyhytaikaiseen säilytykseen. (HE 252/2016 vp, s. 6 ja 16)

Edellä mainittujen kannanottojen mukaan vapautensa menettänyt tulisi siirtää pois poliisin säilytystilasta viimeistään, kun tuomioistuin on päättänyt hänen vangitsemisestaan eli yleensä viimeistään neljän vuorokauden kuluttua kiinniottamisesta. Hallituksen esityksessä todetaankin, että tutkintavankien siirtämisen heti vangitsemisoikeudenkäynnin jälkeen vankilaan tulisi olla lähtökohtainen pitemmän aikavälin tavoite. Tämän tavoitteen saavuttaminen ei kuitenkaan ole välittömästi mahdollista, koska tutkintavankiloina toimivat vankilat ovat pääosin täynnä. Tutkintavankiloiden ongelmana on myös, että tutkintavankien yhteydenpitorajoitusten toteuttaminen voi olla vaikeaa, varsinkin yliasutustilanteessa. Lisäksi tutkintavankien nopeampi siirtäminen poliisin tiloista tutkintavankiloihin edellyttäisi nykyistä parempien kuulustelutilojen järjestämistä vankiloihin. Poliisille aiheutuisi lisäkustannuksia kuulustelumatkoista. On myös esitetty, että esitutkinnan kesto tulee pidentymään merkittävästi. Näillä perusteilla hallituksen esityksessä päädyttiin ehdottamaan tutkintavankeuslakia muutettavaksi siten, että aikaa, jonka tutkintavankia voitaisiin säilyttää poliisin ylläpitämässä säilytystilassa, lyhennettiin aiemmasta neljästä viikosta. Periaatteellisena lähtökohtana olisi, kuten voimassa olevassakin laissa, että tutkintavanki passitettaisiin lähimpään tutkintavankilana toimivaan vankilaan, kun tuomioistuin päättää vangitsemisesta (HE 252/2016 vp, s. 30-31).

Tutkintavankeuslain 2 luvun 1 §:ää koskevissa yksityiskohtaisissa perusteluissa on todettu lähtökohtana olevan edelleen, että tutkintavanki sijoitettaisiin vangitsemisen jälkeen tutkintavankilana toimivaan vankilaan. Tuomioistuin voisi kuitenkin päättää, että tutkintavanki sijoitetaan poliisin säilytystilaan, jos sijoittaminen olisi välttämätöntä tutkintavangin erillään pitämiseksi, turvallisuussyistä taikka rikoksen selvittämiseksi. Sijoittaminen voisi olla välttämätöntä tutkintavangin erillään pitämiseksi esimerkiksi silloin, kun esitutkinnassa olevassa rikosasiassa olisi epäiltynä useita henkilöitä. Yhteydenpitorajoitus on yleensä helpompi toteuttaa poliisin säilytystilassa kuin vankilassa. Turvallisuussyillä tarkoitetaan tutkintavangin oman turvallisuuden lisäksi muiden henkilöiden turvallisuutta. Sijoittaminen voisi olla välttämätöntä rikoksen selvittämiseksi esimerkiksi, kun kyse olisi erittäin laajasta ja monimutkaisesta rikoskokonaisuudesta, jossa olisi lukuisia epäiltyjä. Säilytysaika poliisin tiloissa olisi näissä tapauksissa enintään seitsemän vuorokautta. (HE 252/2016 vp s. 49)

Myös lakivaliokunta on pitänyt mietinnössään tärkeänä esityksen tavoitetta lyhentää poliisin säilytystiloissa tapahtuvaa tutkintavankien säilytysaikaa ja on katsonut, että tutkintavankien siirtämisen vankilaan heti vangitsemisoikeudenkäynnin jälkeen tulee olla lähtökohtainen pidemmän aikavälin tavoite. Mietinnössä on tuotu esille, että lakivaliokunnan saaman selvityksen mukaan tutkintavankien säilyttämiseen soveltuvien tilojen verkoston saaminen viimeksi mainitun pidemmän aikavälin tavoitteen kannalta asianmukaisiksi vaatisi kuitenkin merkittäviä kustannuksia ja aika hankesuunnittelun aloittamisesta tilojen valmistumiseen veisi useita vuosia. Näin ollen lakivaliokunta on katsonut, että poliisin säilytystiloissa tapahtuvan säilyttämisen vähentämiseen on tarpeen ryhtyä esityksen mukaisesti viipymättä mutta asteittain. (LaVM 10/2017 s. 5)

Johtopäätökset

Tutkintavankeuslaissa tai sen esitöissä ei nimenomaisesti mainita, mistä lakiin otettu seitsemän vuorokauden määräaika alkaa. Mainintaa määräajan alkamisajankohdasta ei sisältynyt lakiin myöskään ennen 1.1.2019 voimaan tullutta lainmuutosta enimmäissäilytysajan ollessa neljä viikkoa eikä tähän ollut otettu kantaa myöskään aiemmin voimassa olleen säännöksen esitöissä (HE 262/2004 vp s. 217).

Lainmuutoksen tarkoitus on edellä esitöissä todetuin tavoin ollut inhimillisistä syistä lyhentää tutkintavangin säilytysaikaa usein poliisivankiloiden huonokuntoisissa ja muutoinkin pitkäaikaiseen säilytykseen soveltumattomissa poliisivankiloissa. Määräajan lyhentämiseen liittyvät kuitenkin edellä hallituksen esityksessä ja lakivaliokunnan mietinnössä todetut ongelmat. Pakkokeinolain 3 luvun 4 §:n mukaan pidätettyä koskeva vangitsemisvaatimus on otettava käsiteltäväksi viimeistään neljän vuorokauden kuluttua kiinniottamisesta. Siten, jos nyt kysymyksessä oleva seitsemän päivän määräaika laskettaisiin kiinniottamisesta, tutkintavankia voitaisiin säilyttää poliisivankilassa vangitsemispäätöksen antamisen jälkeen monissa tapauksissa vain kolme vuorokautta. Ottaen huomioon määräajan lyhentämiseen liittyvät esitöissä todetut ongelmat, on perusteltua katsoa, että määräaikaa ei ole tarkoitettu lyhentää näin huomattavasti aikaisemmin voimassa olleesta neljän viikon määräajasta.

Hovioikeus toteaa, että tutkintavangin ottaminen vankilaan tai poliisin säilytystilaan perustuu tuomioistuimen antamaan vangitsemismääräykseen. Tutkintavankeus alkaa vasta käräjäoikeuden vangitsemispäätöksestä. Kiinniottaminen ja pidättäminen ovat tutkintavankeudesta erillisiä, itsenäisiä rikosprosessuaalisia pakkokeinoja.

Tutkintavankeuslakia sovelletaan sen 1 §:n mukaisesti tutkintavankeuden toimeenpanoon ja lain 2 luvun 1 §:ssä säädetään sanamuotonsa mukaan vain tutkintavangin sijoittamisesta ja säilyttämisestä poliisin säilytystilassa. Rikoksesta epäillyn asema muuttuu tutkintavangiksi tuomioistuimen vangitsemispäätöksellä. Lainkohta sääntelee sanamuotonsa mukaisesti tutkintavangin sijoittamista. Lainkohdan sanamuoto on yksiselitteinen eivätkä edellä mainitut hallituksen esityksessä ja lakivaliokunnan mietinnössä todetut lakimuutoksen taustalla olleet seikat anna aihetta tulkita lakia kantelijan tarkoittamalla tavalla.

Näillä perusteilla tutkintavangin seitsemän vuorokauden säilytysaika poliisin säilytystilassa on laskettava vangitsemispäätöksestä lähtien.

Päätöslauselma

Kantelu ei anna aihetta toimenpiteisiin.

- - - - - - - - - - -

Asian ratkaisseet hovioikeuden jäsenet:

hovioikeudenneuvos Aki Rasilainen
hovioikeudenneuvos Hanna Paronen
asessori Marleena Tuikkala

Ratkaisu on yksimielinen.

Lainvoimaisuustiedot:

Korkeimman oikeuden ratkaisu 22.9.2020 KKO:2020:66