18.7.2019

RATKAISUN KESKEINEN SISÄLTÖ

Käräjäoikeus oli 5.6.2019 antamallaan tuomiolla määrännyt A:n ajokieltoon asiassa, joka oli tullut vireille 15.4.2019. Ajokorttilain 64 §:n 1 momentin 1.6.2019 voimaan tulleen muutoksen mukaan ajokiellon määrää poliisi. Kysymys siitä, onko käräjäoikeudella ollut toimivalta määrätä A ajokieltoon ennen 1.6.2019 vireille tulleessa, mutta vasta lainmuutoksen jälkeen ratkaistussa asiassa.

ITÄ-SUOMEN HOVIOIKEUDEN TUOMIO 18.7.2019

Vaatimukset hovioikeudessa

Syyttäjä on vaatinut, että käräjäoikeuden määräämä ajokielto kumotaan tai että asia palautetaan käräjäoikeuteen ratkaisun muuttamiseksi. Käräjäoikeudella ei ole 1.6.2019 jälkeen toimivaltaa määrätä ajokieltoa.

A on ilmoittanut 12.7.2019, ettei hän tee asiassa vastavalitusta. Vastausta ei ole pyydetty, koska sitä on pidettävä ilmeisen tarpeettomana.

Hovioikeuden ratkaisu

Jatkokäsittelylupa

Hovioikeus myöntää valittajalle jatkokäsittelyluvan.

Pääasiaratkaisun perustelut

Ajokorttilain 64 §:n 1 momentin 1.6.2019 voimaan tulleen muutoksen (96/2018) mukaan lainkohdassa mainittuihin rikoksiin syyllistyneille ajokiellon määrää poliisi. Aikaisemmin voimassa olleen säännöksen mukaan ajokiellon määräsi käräjäoikeus. Laissa ei ole siirtymäsäännöstä niitä tilanteita varten, joissa ajokieltoa koskeva asia on ollut vireillä käräjäoikeudessa lainmuutoksen tullessa voimaan. Muutosta koskevassa hallituksen esityksessä on todettu lain voimaantulon osalta, että rikosprosessuaalisissa säännöksissä lähtökohta on, että niitä sovelletaan siitä ajankohdasta, kun laki on tullut voimaan (HE 103/2017 vp s. 70). Hovioikeuden käsityksen mukaan nimenomaisen siirtymäsäännöksen poisjättäminen ei ole ollut tarkoituksellista.

A:n törkeää liikenneturvallisuuden vaarantamista koskeva rikosasia, jossa on vaadittu myös ajokiellon määräämistä, on tullut vireille käräjäoikeudessa 15.4.2019. Ajokieltovaatimusta ei ole sittemmin peruutettu. Käräjäoikeus on ratkaissut asian 5.6.2019 määräten siinä yhteydessä myös ajokiellosta.

Hovioikeus katsoo, että oikeudenkäymiskaaren 10 luvun 20 §:stä ja oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 4 luvun 7 §:stä ilmenevä jatkumis- eli preventioperiaate puoltaa sitä, että käräjäoikeus on ollut toimivaltainen rikosasian yhteydessä ratkaisemaan ajokieltoa koskevan vaatimuksen, kun vaatimus on tullut vireille ennen lainmuutoksen voimaantuloa.

Myös tuomioistuinten riippumattomuus puoltaa sitä, että käräjäoikeus on voinut käsitellä siellä ennen lainmuutosta vireille tulleen, rikosasiaan välittömästi liittyvän ajokieltovaatimuksen loppuun. Vastaajan oikeusturva ei näin meneteltäessä ole vaarantunut.

Prosessiekonomian kannaltakin on tarkoituksenmukaista, että käräjäoikeus käsittelee siellä ennen lainmuutosta vireille tulleet ajokieltovaatimukset. Oikeuskirjallisuudessa on todettu, että prosessitaloudellisesta näkökulmasta katsottuna prosessilakien tarkoitusta vastaa parhaiten tulkinta, joka antaa tuomioistuimelle mahdollisuuden langettaa aineellista oikeustilaa vastaava tuomio lyhintä ja yksinkertaisinta tietä (Jokela, Antti: Oikeudenkäynti I 2016, s. 187 – 188).

Näillä perusteilla hovioikeus katsoo, että käräjäoikeus ei ole ylittänyt toimivaltaansa määrätessään A:n ajokieltoon.

Tuomiolauselma

Valitus hylätään.

Käräjäoikeuden tuomiota ei muuteta.

- - - - - - - - - - -

Asian ratkaisseet hovioikeuden jäsenet:

hovioikeudenneuvos Merja Lahti
hovioikeudenneuvos Tuulikki Räsänen
hovioikeudenneuvos Virpi Pääkkönen

Esittelijä: hovioikeuden esittelijä Oona Vainio

Äänestys

Eri mieltä olevan jäsenen lausunto asiassa R 19/618

Hovioikeudenneuvos Virpi Pääkkönen:

A:n törkeää liikenneturvallisuuden vaarantamista koskeva rikosasia, jossa on vaadittu myös ajokiellon määräämistä, on tullut vireille käräjäoikeudessa 15.4.2019. Käräjäoikeus on tuominnut 5.6.2019 A:n törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja määrännyt A:n ajokieltoon.

Asiassa on kysymys siitä, onko käräjäoikeudella ollut toimivaltaa määrätä A ajokieltoon.

Ajokorttilain 1.6.2019 voimaan tulleen 64 §:n 1 momentin mukaan poliisin on määrättävä ajoneuvon kuljettaja ajokieltoon, jos tämän on todettu syyllistyneen rikoslain 23 luvun 2 §:ssä tarkoitettuun törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen, 3 §:ssä tarkoitettuun rattijuopumukseen tai 4 §:ssä tarkoitettuun törkeään rattijuopumukseen taikka mainitun lain 44 luvun 13 §:ssä tarkoitettuun vaarallisten aineiden kuljetusrikokseen. Aikaisemmin voimassa olleen ajokorttilain 64 §:n 1 momentin (1081/2012) mukaan ajokiellon määräsi vastaavissa tapauksissa käräjäoikeus.

Ajokorttilain muuttamisesta annetun lain (30.1.2018/96) mukaan ajokorttilain muutos tuli voimaan 1.6.2019. Laissa ei ole siirtymäsäännöstä. Ajokorttilain muuttamista koskevassa hallituksen esityksessä (HE 103/2017, s.70) mainitaan, että rikosprosessuaalisissa säännöksissä lähtökohta on, että niitä sovelletaan siitä ajankohdasta, kun laki on tullut voimaan.

Perustuslain 2 §:n 3 momentin mukaan julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin. Edelleen lain 21 §:n mukaan jokaisen oikeusturva edellyttää, että tuomioistuimen toimivallan on perustuttava lakiin.

Katson, että ajokiellon määrääminen 1.6.2019 lukien kuuluu ajokorttilain 64 §:n mukaan poliisin yksinomaiseen toimivaltaan. Säännöksen sanamuoto ei itsessään ole tulkinnanvarainen. Lain sanamuodon mukaan käräjäoikeudella ei ole ollut toimivaltaa määrätä ajokieltoa 1.6.2019 alkaen.

Muutetun ajokorttilain 64 §:n voimaantullessa käräjäoikeudessa on vireillä asioita, joissa on edelleen ajokiellon määräämistä koskeva vaatimus, kuten nyt A:n asiassa. Asiassa on näin ollen ratkaistava, säilyttääkö käräjäoikeus toimivaltansa asioissa, jotka ovat tulleet käräjäoikeudessa vireille ennen 1.6.2019 huolimatta toimivallan siirtymisestä uuden säännöksen mukaisesti poliisille.

Oikeusprosessissa voimassa olevasta niin sanotusta preventio- eli jatkumisperiaatteesta rikosprosessissa säädetään oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 4 luvun 7 §:ssä. Säännöksen mukaan tuomioistuin pysyy toimivaltaisena, vaikka toimivallan perustaneissa olosuhteissa tapahtuu muutos sen jälkeen, kun rikosasia on tullut vireille. Edelleen luvun 12 §:n mukaan mitä 1 – 11 §:ssä säädetään syytteestä, koskee myös muita rikokseen perustuvia julkisoikeudellisia vaatimuksia.

Säännöksen tarkoituksena on ollut turvata jokaisen oikeus saada asiansa ratkaistuksi vastattuaan haasteeseen huolimatta siitä, että esimerkiksi rikosasiassa asianosainen peruuttaa syytteen tai syyteasian yhteydessä esitetyn yksityisoikeudellisen vaatimuksen (HE 1/1993, s. 133 - 134). Oikeuskirjallisuuden mukaan preventio- eli jatkuvuusperiaatetta sovelletaan myös tilanteessa, jossa tuomioistuimen toimivallan määränneessä olosuhteessa, kuten vastaajan kotipaikassa, on oikeudenkäynnin kuluessa ja haasteen antamisen jälkeen tapahtunut muutos. Tällöin tuomioistuin, joka on aloittanut jutun käsittelyn saattaa sen loppuun. Kuitenkin poikkeuksena tuomioistuinten toimivallan säilymisestä on pidetty sellaisia kiinteistöriitoja, joiden kohteena oleva kiinteistö on oikeudenkäynnin aikana tuomiopiirijärjestelyjen johdosta siirtynyt toisen oikeuden tuomiopiiriin. (Tirkkonen, Porvoo 1974; Suomen siviiliprosessioikeus I, s. 233 – 234).

Lainsäädännön muuttuminen ja asioiden siirtäminen voi aiheuttaa muutoksia tuomioistuinten toimivaltaan. Tämän vuoksi katson, että toimivallan säilymistä jatkumisperiaatteesta huolimatta on tarkasteltava kussakin tilanteessa erikseen.

Perustuslain 3 §:n 3 momentin mukaan tuomiovaltaa käyttävät riippumattomat tuomioistuimet, ylimpinä tuomioistuimina korkein oikeus ja korkein hallinto-oikeus. Säännökseen johtaneessa hallituksen esityksessä (HE 1/1998, s. 76) todetaan tuomioistuimen riippumattomuuden tarkoittavan sitä, että tuomioistuinten tulee olla lainkäyttötoiminnassaan riippumattomia muiden tahojen vaikutuksista. Tämä koskee niin lainsäätäjää, hallitusvallan käyttäjää ja viranomaisia kuin oikeusriidan osapuoliakin. Perustuslain sanottu säännös merkitsee muun muassa, ettei lainsäätäjä voi puuttua tuomioistuinten tuomitsemistoimintaan.

Ajokorttilain 64 §:ään johtaneen hallituksen esityksen (HE 103/2017 s. 73 – 74) mukaan lainsäätäjä on tarkoittanut ajokiellon turvaamistoimenpiteeksi (HE 104/2004 vp, s.4/I, HE 36/2008 vp, s. 16/I ja 25/II) ja kanta on myös oikeuskäytännössä vakiintunut (ks. KKO 2006:101, k.7). Lainsäätäjän valtiosääntöoikeudellinen harkintavalta viranomaisten toimivallan järjestämisessä ei ole hallinnollisten turvaamistointen ja muiden hallinnollisten seuraamusten tapauksessa yhtä sidottua kuin arvioitaessa rikosoikeudellisten rangaistusten määräämistä. Näistä syistä ehdotus ei ole merkityksellinen tuomiovallan käyttöä koskevan perustuslain 3 §:n kannalta.

Totean, että myös kirjaamisasioiden siirtämisessä käräjäoikeuksista maanmittaustoimistoihin tarkasteltiin toimivallan siirtämistä riippumattomilta tuomioistuimilta perustuslain 3 §:n 3 momentin kannalta vastaavasti nyt säädetyn ajokorttilain muutoksen kanssa (ks. HE 30/2009, s. 35 – 36).

Katson ajokorttilain esityöt huomioiden, että ajokiellon määräämisessä ei ole kysymys sellaisesta tuomiovallan käytöstä, että lainsäätäjä olisi puuttunut tuomioistuinten riippumattomuuteen perustuslain 3 §:n 3 momentin vastaisesti. Tämän vuoksi lainsäätäjän tahto määrätä toimivallan siirtämisestä ilman siirtymäsäännöstä on merkinnyt, ettei käräjäoikeuden olisi tullut määrätä ajokieltoa 1.6.2019 lukien myöskään jo tuolloin vireillä olevissa ja sittemmin ratkaisemissaan asioissa. Koska käräjäoikeus on ylittänyt toimivaltansa määrätessään ajokiellon A:lle, kumoan käräjäoikeuden tuomion tältä osin.

Vakuudeksi: Hovioikeuden esittelijä Oona Vainio

Lainvoimaisuustiedot:

Lainvoimainen.