21.12.2016

RATKAISUN KESKEINEN SISÄLTÖ

Kysymys sovintoesityksen tehneen tuomarin esteellisyydestä

KÄRÄJÄOIKEUDEN RATKAISU

Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeuden päätös 22.6.2016 nro 6665

Työnantaja A esitti käräjäoikeuteen 13.6.2016 saapuneessa l0.6.2016 päivätyssä kirjelmässään väitteen, että käräjätuomari B on oikeudenkäymiskaaren 13 luvun 7 §:n perusteella esteellinen osallistumaan kahden riita-asian käsittelyyn. Käräjätuomari B:n toiminta kyseisissä asioissa oli antanut perustellun aiheen epäillä tuomarin puolueettomuutta. Käräjätuomari B:n oma-aloitteinen prosessiaseman ja menestymismahdollisuuksien sekä näytön vastaanottamisen jälkeen tapahtunut kyseisten asioiden arvioiminen oli loukannut tuomarilta edellytettävää puolueettomuutta. Käräjätuomari B:n ilmaistua käräjäoikeuden tulevan ratkaisun sisältöä, hän oli tällä menettelyllään aikaansaanut tilanteen, jossa työnantaja A oli käytännössä pakotettu tekemään kantajien kanssa sovinnon, mikäli työnantaja A halusi välttää itselleen haitallisen käräjäoikeuden ratkaisun antamisen. Käräjätuomari B oli näin objektiivisesti arvioituna vaarantanut puolueettomuutensa kehottamalla työnantaja A:ta tekemään asiassa sovinnon. Jo pelkästään se, että käräjätuomari B oli ottanut kantaa käräjäoikeuden jo suorittamaan näytön arviointiin ja asian lopullisen ratkaisemiseen, oli muodostanut perustellun aiheen epäillä käräjätuomari B:n puolueettomuutta. Työnantaja A katsoi, että käräjätuomari B:n menettely oli antanut kokonaisuutena arvioiden oikeudenkäymiskaaren 13 luvun 7 §:ssä tarkoitetuin tavoin perustellun aiheen epäillä käräjätuomarin puolueettomuuttaan näissä asioissa. Käräjätuomari B:tä oli näin ollen pidettävä esteellisenä käsittelemään kyseessä olevia riita-asioita.

Käräjätuomari B totesi lausumassaan, että pääkäsittely asioissa oli päättynyt, eikä asioissa voitu tarjota lisämateriaalia. Asiat oli käsitelty yhden tuomarin kokoonpanossa. Käräjätuomari B oli tutkinut ja harkinnut asioita pääkäsittelyn jälkeen parisen viikkoa ja tullut tiettyyn lopputulokseen siitä, miten asiat oli ratkaistava. Sen perusteella hän oli tehnyt sovintoehdotuksen ja tehnyt selväksi, miten asioissa tulee käymään. Osapuolet olivat sen perusteella saaneet mahdollisuuden harkita, kannattaako asiat sopia - jos ratkaisu tuntuu väärältä - kannattaako viedä asiat hovioikeuden ratkaistavaksi. Sovintoesityksen tekeminen ei ollut ollut kiellettyä. Päinvastoin modernissa prosessioikeudessa tällaista on pyritty suosimaan. Osapuolet olivat nyt tietoisia siitä, miten asia tullaan ratkaisemaan. Nyt ei ollut kysymys tosiasiallisesti lainkaan esteellisyydestä. Työnantaja A oli yrittänyt mitätöidä loppuun käydyn oikeudenkäynnin toivoen, että joku muu tuomari mahdollisesti tulisi päätymään toiseen lopputulokseen. Oikea menettelytapa oli ollut se, että jos tuomio ei tyydytä, siitä valitetaan hovioikeuteen.

Käräjäoikeus on esteellisyysväitteen johdosta antamassa ratkaisussaan 22.6.2016 todennut, että oikeudenkäymiskaaren 13 luvun 7 §:n 2 momentin mukaan tuomari on esteellinen käsittelemään samaa asiaa tai sen osaa uudelleen samassa tuomioistuimessa, jos on perusteltua aihetta epäillä hänellä olevan asiaan ennakkoasenne hänen asiassa aikaisemmin tekemäänsä ratkaisuun tai muun erityisen syyn vuoksi. Oikeudenkäymiskaaren 13 luvun 7 §:n 3 momentin mukaan tuomari on esteellinen myös, jos jokin muu tässä luvussa tarkoitettuun seikkaan rinnastettava seikka antaa perustellun aiheen epäillä tuomarin puolueettomuutta asiassa. Käräjäoikeus on lisäksi todennut, että käräjätuomari B:n menettely asioiden käsittelyssä on riidatonta. Pääkäsittely riita-asioissa on pidetty 23.5.2016 ja pääkäsittelyn päätteeksi käräjätuomari B, joka on toiminut pääkäsittelyssä käräjäoikeuden puheenjohtajana ja ainoana jäsenenä, on ilmoittanut antavansa tuomion asioissa 17.6.2016. Käräjätuomari B oli 9.6.2016 lähettänyt asianosaisten asiamiehille sähköpostissa ilmoituksen siitä, miten hän tulee asiat pääpiirteittäin ratkaisemaan. Samassa yhteydessä käräjätuomari B oli esittänyt asiaosaisille työnantaja A:n kirjelmässä selostetun sovintoehdotuksen.

Käräjäoikeus totesi, että asianosaiset olivat pääkäsittelyssä 23.5.2016 esittäneet puolestaan kaikki ne perusteet, joiden nojalla asia oli ratkaistava. Käräjätuomari B oli harkinnut asiaa kaksi viikkoa ja sitten päätynyt siihen, että asia tuli ratkaista pääpiirteittäin sillä tavoin kuin hän oli asianosaisille 9.6.2016 ilmoittanut. Tässä yhteydessä käräjätuomari B oli esittänyt oman ehdotuksensa asian sovinnolliseksi ratkaisemiseksi. Käräjäoikeuden harkinnan mukaan käräjätuomari B ei ollut tullut esteelliseksi sillä, että hän on ennen tuomion antamispäivää ilmoittanut asianosaisille sen lopputuloksen, mihin hän oli tuomioharkinnassaan päätynyt. Esitetty sovintotarjouskaan ei käräjäoikeuden käsityksen mukaan tehnyt käräjätuomari B:stä esteellistä, koska asianosaiset olivat voineet vapaasti harkita sovintoehdotusta. Kaikki asianosaiset olivat tulleet tietoiseksi siitä, mikä oli 17.6.2016 annettavaksi ilmoitetun tuomion lopputulos. Työnantaja A ei ollut väittänytkään, että se olisi neuvotellut pääkäsittelyn jälkeen kantajien kanssa mahdollisesta sovinnosta. Käräjätuomari B oli sovintoesityksessään pyrkinyt tuomaan esiin niitä mahdollisia etuja, mitä asianosaisille voisi olla sovinnossa verrattuna annettavaan tuomioon. Asianosaiset olivat voineet harkita, olisiko asian sopiminen ennen tuomiota niille edullista. Työnantaja A:lla ja kantajilla oli tietenkin oikeus normaalilla tavalla valittaa hovioikeuteen käräjäoikeuden tuomioista, joiden pääpiirteinen lopputulos oli ollut 9.6.2016 alkaen kaikkien asianosaisten tiedossa. Edellä mainituin perustein käräjäoikeus katsoi, ettei käräjätuomari B:n puolueettomuus ollut asioissa vaarantunut oikeudenkäymiskaaren 13 luvun 7 §:ssä tarkoitetulla tavalla. Käräjätuomari B ei ollut tullut esteelliseksi käsittelemään kyseisiä asioita. Työnantaja A:n tekemät esteellisyysväitteet hylättiin.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Kari Onikki

OIKEUDENKÄYNTI HOVIOIKEUDESSA

Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus on 1.7.2016 antanut tuomiot edellä tarkoitetuissa riita-asioissa. Työnantaja A on valittaessaan tuomioista valittanut myös käräjäoikeuden samoissa asioissa antamasta edellä selostetusta tuomarin esteellisyyttä koskevasta ratkaisusta.

Työnantaja A on vaatinut, että käräjäoikeuden päätös esteellisyydestä kumotaan. Käräjätuomari B on ollut esteellinen antaessaan pääasiaa koskevat tuomiot. Työnantaja A on toistanut käräjäoikeudessa esittämänsä ja lisäksi korostanut seuraavia seikkoja. Vakiintuneen käsityksen mukaan tuomari ei saa painostaa asianosaisia sovintoon taikka sovintoneuvottelujen käymiseen, vaan menettelyn tulee perustua vapaaehtoisuuteen. Tuomarin sovintoa edistävän toiminnan tulee rajoittua informointiin ja kannustamiseen. Nyt käsiteltävänä olevassa asiassa pääkäsittelyn jälkeen tehty yksityiskohtainen sovintoehdotus on asettanut työnantaja A:n tilanteeseen, jossa se on ollut pakotettu tekemään asiassa sovinnon, mikäli se haluaa välttää itselleen haitallisen tuomion. Lisäksi sovintoehdotus on rajannut työnantaja A:n neuvottelumahdollisuuksia ja ainoaksi vaihtoehdoksi on jäänyt sovintoon suostuminen vastapuolen ehdoilla. Se, että työnantaja A ei ole suostunut sovintoehdotukseen ei johda vastakkaiseen johtopäätökseen tuomarin esteellisyydestä tai toiminnan moitittavuudesta. Helsingin hovioikeus on ratkaisussaan 31.3.2008 numero 882 ottanut kantaa samantyyppiseen tilanteeseen, jossa yksi hovioikeuden jäsenistä oli ryhtynyt edistämään osapuolten välistä sovintoa pääkäsittelyn päättymisen jälkeen. Kyseisessä tapauksessa koko kokoonpanon katsottiin tulleen esteelliseksi käsittelemään asiaa.

Työntekijät X ja Y ovat vastauksessaan vaatineet, että valitus hylätään. Käräjäoikeuden päätös on oikea. Asia on istuttu yhden tuomarin kokoonpanossa ja tuomari on näyttöä harkittuaan ehdottanut asianosaisille sovintoa. Käräjäoikeuden ratkaisu oli ollut valmis ja asianosaisille oli vielä annettu mahdollisuus harkita sovintoa. Asia ei ole verrattavissa Helsingin hovioikeuden ratkaisuun 31.3.2008 numero 882. Hovioikeudessa on kollegiaalinen menettely eikä hovioikeuden lopullisesta ratkaisusta ollut ollut tietoa silloin, kun sovintoa oli ehdotettu. Nyt käsiteltävänä olevassa tapauksessa annetulla sovintoesityksellä ei ole ollut merkitystä, koska työnantaja A ei ole ollut missään vaiheessa halukas neuvottelemaan sovinnosta. Sovintoehdotus ei ole myöskään vaikuttanut asiassa annettuun tuomioon. Sovintoehdotus olisi ollut työnantaja A:lle suotuisampi kuin tuomiolla annettu ratkaisu.

Käräjätuomari B on lausunut, että hän oli jo ennen tuomioiden antopäivää ilmoittanut asianosaisille, millainen tuomioiden lopputulos tulee olemaan ja näin varannut osapuolille mahdollisuuden sopia asiat. Menettelyä, jossa asian ratkaisu ilmoitetaan etukäteen, ei voida pitää oikeudenkäymiskaaren 13 luvun esteellisyysperusteena. Työnantaja A:n viittaama Helsingin hovioikeuden ratkaisu ei sovellu nyt käsiteltävänä olevaan tapaukseen. Asiaa ei ole ratkaistu yhden tuomarin kokoonpanossa ja lisäksi tietoa siitä, millainen tuomio tullaan antamaan, ei ole ollut. Työnantaja A yrittää taktisista syistä vesittää käräjäoikeuden tuomion tietäen, että vastapuolilla on taloudellisesti rajoitetut resurssit pitkittyvään oikeudenkäyntiin.

HOVIOIKEUDEN RATKAISU

Tausta ja kysymyksenasettelu

Käräjäoikeus on toimittanut asioissa pääkäsittelyn 23.5.2016. Tuomiot on ilmoitettu annettaviksi 17.6.2016. Pääkäsittelyn jälkeen 9.6.2016 osapuolet ovat saaneet tuomarilta sähköpostin otsikolla "Sovintoehdotus asiassa Y, X / Työnantaja A". Sähköpostissa osapuolille on ehdotettu sovintoratkaisua, jossa työnantaja A maksaa X:lle työsuhteen perusteettomasta päättämisestä 32.000 euroa, mistä määrästä X:n on katettava omat oikeudenkäyntikulunsa. Vastaavasti Y:n osalta sovintosummaksi on ehdotettu oikeudenkäyntikuluineen 24.000 euroa. Lisäksi sovintoehdotuksessa on todettu, että mikäli asioissa annetaan tuomiot, tulevat asianosaiset saamaan enemmän. Tuomiolla annettavassa ratkaisussa X tulisi saamaan korvauksen, joka vastaa vähintään kahdeksan kuukauden palkkaa, irtisanomisajan palkan, muut korvaukset ja oikeudenkäyntikulut. Vastaavasti Y tulisi saamaan korvauksen, joka vastaa 4 - 6 kuukauden palkkaa, irtisanomisajan palkan, muut korvaukset ja oikeudenkäyntikulut. Sovintoehdotuksesta on myös käynyt ilmi, millä perusteilla käräjäoikeus on päätynyt edellä mainittuihin korvausmääriin. Käräjäoikeuden arvion mukaan X:n potkuille ei ollut löytynyt asiaperusteita, mikä oli hänen osaltaan johtanut suhteessa suurempiin korvauksiin kuin Y:n korvaukset. Y:lle tuomittavien korvausten osalta oli otettu huomioon hänen esimiesasemansa ja se, että käräjäoikeus oli saanut vaikutelman siitä, että Y ei ollut noudattanut työnantajansa tai esimiehensä antamia ohjeita. Työnantaja A:n menettelyssä oli kuitenkin ollut sen kaltaisia puutteita ja piirteitä, että Y:kin oli oikeutettu korvaukseen.

Käräjäoikeuden lähettämässä sovintoehdotuksessa oli vielä todettu, että asian sopimisen hyötynä olisi se, että oikeudenkäynti päättyisi lopullisesti ja korvaukset erääntyisivät maksettaviksi. Työnantaja A:n hyötynä olisi vielä se, että korvaussummat ovat pienemmät kuin tuomiolla annettavassa ratkaisussa ja halutessaan työnantaja A voi vaatia, että sopimus määrätään salassa pidettäväksi. Edellä mainitun lisäksi sähköpostiviestissä oli arvioitu meneillään olevan poliisitutkinnan menestymismahdollisuuksia. Hieman myöhemmin samana päivänä asianosaiset olivat saaneet tuomarilta vielä täydennyksen edelliseen sähköpostiin otsikolla "Vielä X:stä ja Y:stä". Sähköpostissa oli todettu, että X:n korvaus saamattomista palkoista voisi myös vastata noin 6 - 8 kuukauden palkkaa ottaen huomioon, että hän on työllistynyt jo irtisanomisaikana eikä muutakaan taloudellista vahinkoa ollut ilmennyt. Tämän perusteella käräjäoikeus oli päätynyt siihen, että sovintoa voisi myös harkita 2.000 - 4.000 euroa pienemmillä summilla.

Työnantaja A ei ollut suostunut sovintoehdotukseen. Asioissa on 1.7.2016 annettu tuomiot. Käräjäoikeus on tuomioissaan velvoittanut työnantaja A:n korvaamaan Y:lle oikeudenkäyntikuluineen noin 36.000 euroa ja vastaavasti X:lle noin 38.000 euroa.

Asiassa on kysymys siitä, onko tuomari tehtyään sovintoehdotuksen pääkäsittelyn jälkeen tullut esteelliseksi jatkamaan asian käsittelyä.

Sovellettavat säännökset

Oikeudenkäymiskaaren 13 luvun 7 §:n 2 momentin mukaan tuomari on esteellinen käsittelemään samaa asiaa tai sen osaa uudelleen samassa tuomioistuimessa, jos on perusteltua aihetta epäillä hänellä olevan asiaan ennakkoasenne hänen asiassa aikaisemmin tekemänsä ratkaisun tai muun erityisen syyn vuoksi. Saman pykälän 3 momentin mukaan tuomari on esteellinen myös, jos jokin muu 13 luvussa tarkoitettuun seikkaan rinnastettava seikka antaa perustellun aiheen epäillä tuomarin puolueettomuutta asiassa.

Hallituksen esityksen (HE 78/2000) 13 luvun 7 §:n yksityiskohtaisten perustelujen mukaan eräissä tapauksissa tuomarin oikeudenkäyntiin liittyvät toimet saattavat ilmentää tuomarin ennakkoasennetta ja sen vuoksi vaarantaa luottamuksen tuomarin puolueettomuuteen. Aktiivinen ja tiukkakaan prosessinjohto ei sinänsä voi aiheuttaa esteellisyyttä. Päinvastoin oikeudenkäymiskaaren säännökset edellyttävät tuomarilta juuri tällaista menettelyä perusteellisen oikeudenkäynnin aikaansaamiseksi. Tuomarin epäasiallista menettelyä koskevan väitteen tulee olla objektiivisesti arvioiden perusteltavissa. Tuomaria voidaan pitää esteellisenä, jos menettely on objektiivisesti arvostellen ollut asiatonta ja se osoittaa asennoitumista, joka ulkopuolisenkin näkökulmasta tarkastellen vaarantaa tuomarin puolueettomuuden.

Edellä mainitussa hallituksen esityksessä on lisäksi todettu, että esteellisyyden saattaa poikkeuksellisesti aiheuttaa myös liian aktiivinen pyrkimys sovinnon aikaansaamiseen. Jos tuomari tekee riita-asiassa sovintoesityksen vastoin asianosaisten tahtoa, sovintoesitys saattaa ainakin joissakin tapauksissa olla omiaan antamaan siinä häviölle jäävälle asianosaiselle perustellun aiheen epäillä, että tuomari on sitoutunut sovintoratkaisuunsa niin, että hän ei enää sen jälkeen kykene ottamaan huomioon kaikkia jutussa esitettäviä näkökohtia ja näyttöä, jotka puhuvat sovintoesitystä vastaan. Tässä yhteydessä on kuitenkin korostettava sitä, että esteellisyys voi syntyä sovintoneuvottelun yhteydessä vain poikkeuksellisesti. Oikeudenkäymiskaaren säännöksethän nimenomaan edellyttävät tuomarilta aktiivista prosessinjohtoa sovintoratkaisun aikaansaamiseksi. Tuomari on esteellinen vain, jos jokin selvästi yksilöitävissä oleva olosuhde voi vaarantaa hänen puolueettomuutensa käsitellä tiettyä asiaa (HE 2000/78 vp. s. 47).

Esteellisyysarvioinnissa on lisäksi otettava huomioon Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kohtaan perustuva oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin riippumattomassa ja puolueettomassa tuomioistuimessa ja tätä oikeutta koskeva Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytäntö. Euroopan ihmisoikeussopimuksen oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevan 6 artiklan 1 kohdassa ei mainita tuomarin esteettömyyttä, vaan siinä puhutaan tuomioistuimen puolueettomuudesta. Puolueettomuutta ei ole tarkemmin määritelty, vaan sen kriteerit ilmenevät ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännöstä ja siinä sovelletusta puolueettomuuden testistä. Testin mukaan puolueettomuutta tulee arvioida subjektiivisin ja objektiivisin testein (ks. esimerkiksi Micallef v. Malta, tuomio 15.10.2009, kohta 93). Tuomarin henkilökohtainen ja tosiasiallinen puolueettomuus eli subjektiivinen puolueettomuus ei riitä, vaan lisäksi on edellytettävä, että tuomarin puolueettomuuden tulee olla uskottavaa ja vakuuttavaa myös ulkopuolisen, objektiivisen tarkkailijan näkökulmasta. Objektiivisessa testissä on kysymys siitä, miltä tuomarin puolueettomuus näyttää ulospäin ja siinä pidetään silmällä sitä luottamusta, jota tuomioistuinten tulee nauttia ei vain yksittäisten oikeusjuttujen asianosaisten vaan myös suuren yleisön keskuudessa. Testissä tarkastellaan, antaako tuomarin aikaisempi toiminta tai hänen jokin erityinen suhteensa asianosaisiin tai asiaan objektiivisesti katsoen asianosaiselle aiheen pelätä luottamuksen tuomioistuimen puolueettomuuteen vaarantuvan. Jos tuomarin puolueettomuus ei läpäise molempia edellä mainittuja testejä, ei tuomioistuimen kokoonpanoa voida pitää puolueettomana.

Tapauksessa Buscemi v. Italia (tuomio 16.9.1999) sen tuomioistuimen presidentti, jossa valittajan asia oli vireillä, lausui asiasta lehdistössä tavalla, jonka voitiin katsoa osoittavan hänen puolueellisuuttaan asiassa. Tapauksessa Olujić v. Kroatia (tuomio 5.2.2009) todettiin, että jopa vaikutelmilla saattaa olla tiettyä merkitystä objektiivisen puolueettomuuden kannalta. Tapauksessa tuomari oli antanut julkisuudessa kielteisiä kommentteja valittajasta. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin katsoi, että edellä mainitut ilmaisut osoittivat tuomarin puolueellista suhtautumista valittajaan ja puolueettomuusvaatimusta oli siten loukattu tuomarin osallistuessa asian käsittelyyn.

Korkeimman oikeuden ratkaisukäytännössä tuomarin esteellisyyttä on käsitelty muun muassa ratkaisuissa KKO 2004:42 ja 2005:90. Ratkaisussa KKO 2004:42 oli kysymys tuomarin mahdollisesta ennakkokäsityksestä. Ratkaisun perusteluissa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytäntöön viitaten todettiin, että tosiseikkojen alustava arviointi ei tee tuomaria esteelliseksi lopullisessa harkinnassa (Morel v. Ranska 6.6.2000 ja Depiets v. Ranska 10.2.2004).

Oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 26 §:n mukaan asiassa, jossa sovinto on sallittu, tuomioistuimen on pyrittävä saamaan asianosaiset sopimaan asia. Katsoessaan sen sovinnon edistämiseksi aiheelliseksi tuomioistuin voi, huomioon ottaen asianosaisten tahdon, asian laadun ja muut seikat, myös tehdä asianosaisille ehdotuksensa asian sovinnolliseksi ratkaisuksi.

Lainkohdan säätämiseen johtaneissa esitöissä (HE 15/1990 vp. s. 64 - 65, LaVM 16/1990 vp. s. 5, HE 79/1993 vp. s. 20, LaVM 11/1993 vp. s. 3 - 4) riita-asiain oikeudenkäyntimenettelyn uudistamisen erääksi keskeiseksi tavoitteeksi asetettiin saada asianosaiset aikaisempaa enemmän sopimaan asia oikeudenkäynnin aikana. Tätä varten tuomareita kannustettiin omaksumaan aikaisempaa aktiivisempi prosessinjohto ja edistämään sovintoon pääsemistä asioissa, joissa sovinto on sallittu ja joissa sovinto näyttäisi asianmukaiselta ratkaisulta. Jos asianosainen on kuitenkin selkeästi ilmoittanut haluavansa asian ratkaistavaksi tuomiolla, tuomioistuimen tulee esitöiden mukaan luopua yrityksestä ratkaista asia sovinnolla, käsitellä asia ja ratkaista se tuomiolla, koska asianosaisella tulee olla oikeus saada asia oikeudellisesti tutkituksi ja tuomioistuimen perusteltu ratkaisu asiassa. Lainkohtaa säädettäessä haluttiin lisäksi selkeästi erottaa toisistaan sovintoon kannustaminen ja sovintoehdotuksen tekeminen.

Lakivaliokunnan vuoden 1993 kannanoton mukaan sovinnon edistämiseen kuului asianosaisten prosessitilanteen selvittäminen, asian tosiseikaston selvittäminen ja sen jälkeen tarvittaessa sovintomahdollisuuksien tunnusteleminen ja asianosaisten kehottaminen asian sopimiseen. Valiokunta katsoi, ettei tätä koskevassa säännöksessä ole tarpeen korostaa asianosaisten tahdon ja asian laadun ja muiden olosuhteiden merkitystä. Sen sijaan lakivaliokunnan mukaan sovintoehdotus voi tulla kysymykseen ainoastaan silloin, kun asia on laadultaan sellainen, että sovintoehdotuksen tekeminen on järkevää, kun kumpikin asianosainen sitä toivoo, asia tuntuu selvältä ja sovinto voi olla sisällöltään aineellisen oikeuden mukainen. Sovintoinstituutin väärinkäyttäminen voi saattaa tuomioistuimen arvovallan kyseenalaiseksi ja vähentää sen mahdollisuuksia puolueettoman tuomion tekemiseen. Tämän vuoksi lakivaliokunnan mukaan oli asianmukaista viitata sovintoehdotuksen tekemistä koskevassa säännöksessä tuomarin harkintaan vaikuttaviin seikkoihin.

Johtopäätökset

Oikeudenkäymiskaari ei rajoita tuomarin mahdollisuutta tehdä sovintoesitystä vielä pääkäsittelyn päättymisenkään jälkeen. Silläkään seikalla, että tuomari on tässä tapauksessa tehnyt sovintoesityksensä vasta pääkäsittelypäivän jälkeen, ei voida katsoa olevan itsenäistä merkitystä harkittaessa menettelyn hyväksyttävyyttä.

Hovioikeus katsoo, että lain esitöissä ilmaistut periaatteet ja menettelytavat ilmaisevat edelleen hyvässä oikeudenkäyntimenettelyssä noudatettavat asianmukaiset toimintatavat. Niiden vastainen menettely saattaa vaarantaa tuomarin puolueettomuuden niin, että hänet tulee katsoa oikeudenkäymiskaaren 13 luvun 7 §:n 3 momentin nojalla jääviksi ratkaisemaan asia.

Tuomari joutuu oikeudenkäyntiä johtaessaan ottamaan ennen ratkaisun tekemistä usein kantaa ennakoivasti asiassa sovellettaviin aineellisen oikeuden ja oikeudenkäyntimenettelyn säännöksiin. Tällaisia tilanteita voi tulla esiin muun muassa oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 21 §:n 1 ja 3 momentin sekä oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 8 §:n oikeudenkäyntiaineiston ja todistelun laajuutta koskevia säännöksiä sovellettaessa. Tuomari voi joutua myös välillisesti sovintoesitystä tehdessään ilmaisemaan käsityksiään asiassa todennäköisesti tehtävän ratkaisun sisällöstä.

Kysymys on tällaisissa tilanteissa ainoastaan sen arvioimisesta, pystyykö tuomari asioihin kantaa ottaessaan ilmaisemaan kantansa ja käyttäytymään niin, että asianosaiset ymmärtävät hänen kannanottojensa perustuvan huolelliseen ja tasapuoliseen harkintaan, jossa tuomari on ottanut huomioon kaikki asianosaisten siihen mennessä esiin tuomat näkökohdat ja että hän kykenee myöhemmin asianosaisten uusien kannanottojen ja uuden selvityksen johdosta muuttamaan tarvittaessa kantansa. Hänen tulee näin pystyä säilyttämään asian myöhempää käsittelyä ja ratkaisua varten asianosaisten luottamus ja uskottavuutensa asian puolueettomana ratkaisijana. Ratkaisevaa on se, antaako tuomarin toiminta objektiivisesti arvioiden asianosaiselle aiheen pelätä tuomarin puolueettomuuden vaarantuneen.

Käräjätuomari B on tässä tapauksessa vasta pääkäsittelypäivän jälkeen tehnyt sovintoesityksen asianosaisten kanssa sen tekemisestä etukäteen keskustelematta. Tämä menettelytapa on vaarantanut hänen puolueettomuutensa asian ratkaisijana.

Sovintoesitys on lisäksi poikennut siitä, missä puitteissa tuomari on asian ilmoittanut ratkaisevansa ja myös ratkaissut tuomiolla. Tuomioistuimella on kohtuullisen laaja harkintavalta korvausta määrätessään, mitä osaltaan ilmentää sekin, että käräjätuomari B ei ole ilmoittanut täsmällistä korvauksen määräytymisperustetta. Tuomarin velvollisuus on pyrkiä oikeudenkäyntimenettelyssä tapahtuvassa sovinnon edistämisessä mahdollisimman pitkälle lainmukaiseen ratkaisuun, vaikkakin sovinnon sisältö lopulta määräytyy asianosaisten tahdon mukaisesti. He saattavat harkinnassaan kiinnittää huomiota erilaisten riskien välttämiseen ja myös tuomari voi kiinnittää niihin huomiota.

Asiaa objektiivisesti tarkasteltaessa ei tässä tapauksessa voida täysin vakuuttua siitä, ettei käräjätuomari B ilmoittamien summien määräämiseen voida perustellusti epäillä vaikuttaneen pyrkimys saada sovinto aikaan. Siten ei objektiivisessa tarkastelussa voida poissulkea sellaisen vaikutelman muodostumista, että käräjätuomari B olisi pyrkinyt painostamaan asianosaisia tekemään sovinto ja syrjäyttämään heidän oikeutensa saada asia tuomiolla ratkaistuksi.

Työnantaja A:lle on edellä kerrotuista syistä syntynyt oikeudenkäymiskaaren 13 luvun 7 §:n 3 momentissa tarkoitettu perusteltu epäily tuomioistuimen puolueettomuudesta. Käräjätuomari B on siten ollut esteellinen toimimaan puheenjohtajana sitä vastaan nyt ajetussa asiassa.

Päätöslauselma

Esteellisyysväite hyväksytään.

Asian ovat ratkaisseet presidentti Tapani Vasama sekä hovioikeudenneuvokset Ulla Maija Hakomäki ja Eerika Hirvelä. Esittelijä on ollut ma. asessori Nina Träskbäck.

Hovioikeus on samassa yhteydessä antamallaan päätöksellään kumonnut käräjäoikeuden tuomiot ja palauttanut asiat käräjäoikeuteen uudelleen käsiteltäviksi.

Ratkaisu on yksimielinen.

Lainvoimaisuustieto:
Oikeudenkäymiskaaren 16 luvun 3 §:n 2 momentin mukaan tähän ratkaisuun ei saa hakea muutosta.

+