28.9.2016

RATKAISUN KESKEINEN SISÄLTÖ

Kaupunki lomituspalveluja antavana paikallisyksikkönä oli laiminlyönyt maatalousyrittäjien lomituspalvelulaista johtuvan velvollisuutensa järjestää lomituspalvelua maatalousyrittäjinä toimineille A:lle ja B:lle 192 päivänä. Vuosilomalla tai sairauden vuoksi työkyvyttöminä olleet A ja B olivat itse huolehtineet maatalousyrityksensä hoitoon kuuluneista välttämättömistä tehtävistä sanottuina päivinä. Kaupunki velvoitettiin korvaamaan A:lle ja B:lle lomituspalvelun menetyksestä aiheutunut taloudelliseksi vahingoksi katsottu haitta.

Vahingonkorvauslaki 5 luku 1 §

KÄRÄJÄOIKEUDEN RATKAISU

Satakunnan käräjäoikeuden tuomio 19.12.2014 nro 18456

A ja B vaativat käräjäoikeudessa nostamassaan kanteessa, että kaupunki velvoitetaan suorittamaan heille vahingonkorvauksena 73.198,40 euroa korkoineen. Kaupunki oli laiminlyönyt antaa sikataloutta harjoittaneille A:lle ja B:lle maatalousyrittäjien lomituspalvelulain mukaista lomituspalvelua yhteensä 376 päivänä ajalla 1.1.2013 - 31.8.2014. A ja B olivat kaupungin laiminlyönnin johdosta joutuneet itse huolehtimaan maatalousyrityksensä töistä kyseisinä päivänä. Vahingonkorvausvaatimuksen laskentaperusteena oli A:n ja B:n oman työn korvaaminen kahdeksantuntisen työpäivän mukaan 25 euroa/tunti.

Kaupunki kiisti kanteen ja vaati sen hylkäämistä. Kaupunki ei ollut laiminlyönyt lomituspalvelun järjestämistä, eikä sillä ollut ollut vahingonkorvausvelvollisuuden edellyttämää tuottamusta. Kaupungin menettely oli täyttänyt kohtuudella ne vaatimukset, joita julkisen vallan käyttö puheena olevassa tapauksessa oli edellyttänyt. Joka tapauksessa A:lle ja B:lle ei ollut aiheutunut mitään vahinkoa, koska he olivat ilmoittaneet itse tehneensä työt. Vahingon määrää ei voinut laskea A:n ja B:n ilmoittamilla perusteilla, vaan vahingonkärsijän tuli näyttää aiheutunut vahinko toteen. Kaupunki vaati, että korvausta oli joka tapauksessa soviteltava A:n ja B:n oman myötävaikutuksen perusteella.

Käräjäoikeus katsoi, että kaupunki lomituspalvelun järjestäjänä ei ollut kohtuudella täyttänyt sen menettelylle asetettuja vaatimuksia kanteessa tarkoitettuna aikana niiden 192 päivän osalta, joille se oli myöntänyt A:lle ja B:lle lomituspalvelua mutta joille päiville se ei ollut voinut toimittaa lomittajaa paikalle. Käräjäoikeus piti kohtuullisena korvauksena A:n ja B:n omasta työstä 15 euroa/tunti vähennettynä sijaisavusta perittävän maksun määrällä. Näin laskettua korvausta oli soviteltava puoleen määrään A:n ja B:n oman myötävaikutuksen perusteella, koska he olivat omalla käytöksellään vaikeuttaneet lomituksen järjestämistä. Näillä perusteilla käräjäoikeus velvoitti, kanteen enemmälti hyläten, kaupungin suorittamaan A:lle ja B:lle vahingonkorvauksena 6.842,88 euroa viivästyskorkoineen.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Paula Ramstedt.

OIKEUDENKÄYNTI HOVIOIKEUDESSA

A ja B ovat valittaneet käräjäoikeuden tuomiosta ja vaatineet, että heidän kanteensa hyväksytään kokonaan. Kaupunki on vastannut valitukseen ja vaatinut sen hylkäämistä.

Kaupunki on tehnyt asiassa vastavalituksen ja vaatinut, että A:n ja B:n kanne hylätään kokonaan. A ja B ovat vastanneet vastavalitukseen ja vaatineet sen hylkäämistä.

HOVIOIKEUDEN RATKAISU

[Hovioikeus on tuomiossaan käräjäoikeuden tavoin katsonut, ettei kaupunki lomituspalvelun järjestäjänä ole kohtuudella täyttänyt sen menettelylle vahingonkorvauslain 3 luvun 2 §:n 2
momentissa tarkoitetulla tavalla asetettuja vaatimuksia niiden 192 päivän osalta, joina lomituspalvelun antaminen A:lle ja B:lle on jäänyt toteutumatta tällaisen palvelun antamista koskevista
myönteisistä päätöksistä huolimatta. A:n ja B:n vahingonkorvausvaatimukselle on siten kaupungin laiminlyönnistä johtuva peruste. Näin ollen hovioikeudessa on jäänyt ratkaistavaksi kysymys
siitä, onko kaupungin laiminlyönnistä aiheutunut A:lle ja B:lle heidän korvattavaksi vaatimaansa vahinkoa, ja mikäli on, mikä on vahingon määrä ja onko korvausta soviteltava.]

Perustelut

---

A ja B ovat olleet kanteessa tarkoitettuna aikana maatalousyrittäjien lomituspalvelulain (lomituspalvelulaki) 3 §:ssä (1161/2010) tarkoitettuja maatalousyrittäjiä ja kaupunki on ollut saman lain 12 §:ssä tarkoitettu lomituspalveluja antava paikallisyksikkö.

---

Onko korvauskelpoista vahinkoa aiheutunut

A ja B ovat ilmoittaneet huolehtineensa itse, omalla työllään sikalansa hoitoon liittyneistä välttämättömistä tehtävistä niinä 192 päivänä, joiden osalta kaupunki on edellä todetulla tavalla laiminlyönyt lomituspalvelulaista johtuvan velvollisuutensa antaa lomituspalvelua. Vuosilomalla tai sairauden perusteella työkyvyttöminä tällöin olleet A ja B ovat vaatineet kaupunkia korvaamaan sanotun työnsä arvon. Kaupunki on katsonut, ettei heille ole aiheutunut tältä osin mitään vahinkoa. A ja B eivät ole edes väittäneet, että lomituspalvelun antamisen laiminlyönnistä olisi aiheutunut tappiota heidän maatalousyritystoiminnassaan tai että siitä olisi aiheutunut muutakaan suoranaista taloudellista vahinkoa. A ja B ovat käräjäoikeuskäsittelyn aikana saaneet kaupungilta korvauksen niistä ylimääräisistä kustannuksista, joita heille on syntynyt heidän käyttäessä itse hankkimiaan lomittajia, eikä kanteeseen sisälly vaatimusta tällaisten kustannusten korvaamisesta.

Asiassa sovellettavaksi tulevan vahingonkorvauslain 5 luvussa on säännökset sanotun lain nojalla korvattavasta vahingosta. Jos vahinko on aiheutettu julkista valtaa käytettäessä, käsittää vahingonkorvaus luvun 1 §:n mukaan hyvityksen myös sellaisesta taloudellisesta vahingosta, joka ei ole yhteydessä henkilö- tai esinevahinkoon eli niin sanotusta puhtaasta varallisuusvahingosta.

Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2001:28 ottanut kantaa omaisuuden käytön estymisen korvattavuuteen vahingonkorvauslain nojalla tapauksessa, jossa omaisuudelle aiheutetun esinevahingon vuoksi tarpeelliset toimenpiteet keskeyttivät omaisuuden käytön. Korkein oikeus katsoi, että vahingonaiheuttaja oli velvollinen suorittamaan liikennekaluston omistajalle korvauksen junakaluston puhdistuksesta ja maalauksesta johtuneen seisonta-ajan aiheuttamasta taloudellisesta vahingosta huolimatta siitä, että omistajalle ei ollut näytetty aiheutuneen tästä liiketulon menetystä tai korvausmenoja asiakkaille.

Ratkaisussa KKO 2005:66 pidettiin korvauskelpoisena taloudellisena vahinkona puolestaan ajo-oikeuden menetyksestä aiheutunutta haittaa. Korkein oikeus totesi, sopimusoikeudelliseen käyttöhyödyn menetyksen korvaamista koskevaan lainsäädäntöön viitaten, ettei sopimusrikkomuksen perusteella korvattavaa vahinkoa ole pelkästään tavaran tai palvelun käyttöhyödyn menetyksestä aiheutunut suoranainen taloudellinen vahinko, kuten korvaavan tavaran vuokraamisesta aiheutuneet kustannukset, vaan että myös saamatta jäänyt käyttöhyöty voi olla korvattavaa vahinkoa. Mitään asiallista perustetta ei ole arvioida korvattavaa vahinkoa toisin silloin, kun on kysymys muun kuin sopimussuhteen perusteella korvattavasta vahingosta (kohta 7).

Yksi esimerkki mainitusta sopimusoikeudellisesta lainsäädännöstä on kuluttajansuojalain kuluttajankauppaa koskevan 5 luvun 10 §:n 3 momentin 3 kohdassa, jonka mukaan tietyin edellytyksin korvattavana välillisenä vahinkona pidetään tavaran käyttöhyödyn olennaista menetystä, josta ei aiheudu suoranaista taloudellista vahinkoa, sekä muuta siihen rinnastettavaa haittaa, joka on olennainen. Tällaisen vahingon korvauskelpoisuutta on lain esitöissä (HE 360/1992 vp s. 11) perusteltu sillä, että jos mainitunlaisesta tavaran käyttöhyödyn menetyksestä ei ole mahdollista saada korvausta silloinkaan, kun haitta on olennainen, tämä voi myös lisätä kuluttajan halua turvautua sellaisiin toimenpiteisiin, joista aiheutuu suoranaisia, korvauskelpoisina pidettäviä menoja. Jos esimerkiksi pesukone on virheen vuoksi pitempään käyttökelvoton, kuluttajan käytettävissä on kaksi vaihtoehtoa välttämättömien pesutarpeiden tyydyttämiseksi, nimittäin pesulapalvelusten käyttäminen tai pyykin peseminen itse käsin. Mikäli jälkimmäisestä ei ole mahdollista saada minkäänlaista hyvitystä, on todennäköistä, että kuluttaja turvautuu pesulapalveluihin. Jos vain suoranaiset menot voivat olla korvauskelpoisia, tämä voi siten ohjata kuluttajan käyttäytymistä tavalla, joka on elinkeinonharjoittajan kannalta epäedullinen.

Ruotsin korkein oikeus on ratkaisussaan NJA 1992 s. 213 katsonut sikäläisen vahingonkorvauslain (skadeståndslag; 1972:207) nojalla korvauskelpoista vahinkoa syntyneen, kun aviopuolisot eivät auton ja asuntovaunun kiinnitykseen tarkoitetussa vetokoukussa ilmenneen esinevahingon seurauksena olleet voineet käyttää kolmea lomapäivää tarkoitukseensa eli palautumiseen. Vetokoukun valmistaja oli velvollinen korvaamaan kyseessä olevan seurannaisvahingon, jonka voitiin katsoa käsittävän myös sen haitan, jota aviopuolisoille oli aiheutunut lomapäivien käyttämisestä esinevahingon seurausten rajoittamiseen.

Vahingonkärsijällä on velvollisuus rajoittaa vahinkoaan. A ja B ovat toimineet tämän periaatteen mukaisesti ja myös eläinsuojelulliset näkökohdat huomioon ottaen perustellusti pitäessään huolen sikalastaan myös niinä päivinä, joina kaupunki on laiminlyönyt lomituspalvelun antamisen. Heidän vaihtoehtoinaan on ollut joko kääntyä ulkopuolisten lomittajien puoleen, mistä aiheutuneet kustannukset kaupunki olisi ollut ilman muuta velvollinen korvaamaan, tai tehdä sikalansa hoitoon liittyneet välttämättömät tehtävät itse. Myös jälkimmäisessä tapauksessa A:lle ja B:lle on aiheutunut olennaista haittaa, kun he eivät ole voineet käyttää vuosilomaa tarkoitukseensa eli lepoon ja virkistäytymiseen tai sairauslomaa sairaudesta toipumiseen. Maatalousyrittäjän oikeus vuosilomaan ja sijaisapuun ovat varallisuusarvoisia etuuksia, joiden saamisen edellyttämä taloudellinen panostus on kanteessa tarkoitettuna aikana ilmennyt lomituspalvelulain 4 §:n (1161/2010) ja 5 §:n (1135/2001) säännöksistä. Tämän taloudellisen panostuksen hyödyntäminen on estynyt niiden vuosi- ja sairauslomapäivien osalta, joina kaupunki on laiminlyönyt lomituspalvelun antamisen. Selvää on, että tällainen laiminlyönti on omiaan aiheuttamaan myös suoranaisia kuluja, kun maatalousyrityksen välttämättömistä hoitotehtävistä joudutaan huolehtimaan vaihtoehtoisin toimenpitein, vaikka täsmällisen selvityksen esittäminen tämän kaltaisista menoista voi olla hankalaa erityisesti siinä tapauksessa, että kyse on maatalousyrityksen sisäisistä järjestelyistä.

Näillä perusteilla hovioikeus katsoo, että A:lle ja B:lle on aiheutunut lomituspalvelun saamatta jäämisestä vahingonkorvauslain 5 luvun 1 §:n nojalla korvattavaa taloudellista vahinkoa.

Vahingon määrä

Taloudellisena vahinkona korvattavan haitan määrä on arvioitava oikeudenkäymiskaaren 17 luvun (732/2015) 2 §:n 3 momentin nojalla ottaen huomioon tapauksen olosuhteet. --- Aihetta käräjäoikeuden suorittaman arvioinnin lopputuloksen muuttamiseen ei ole.

Korvauksen sovittelu

Hovioikeus hyväksyy käräjäoikeuden ratkaisun korvauksen sovittelun osalta.

---

Tuomiolauselma

Valitus ja vastavalitus hylätään. Käräjäoikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeudenneuvokset Juhani Palmu ja Pasi Vihla sekä ma. hovioikeudenneuvos Mika Kinnunen. Esittelijä on ollut viskaali Aleksi Rantanen.

Ratkaisu on yksimielinen.

Lainvoimainen

+