13.12.2016

Kantajan kanne

Kantaja on vaatinut, että vastaaja velvoitetaan maksamaan kantajalle:

-------

2. Korkosaatava:
654,00 euroa.
Selite: Kuukausikorko.

-------

4. Kulut:
125,00 euroa.
Viivästyneelle määrälle on maksettava vuotuista viivästyskorkoa, jonka määrä on kulloinkin voimassa oleva korkolain mukainen viitekorko lisättynä 7 prosenttiyksiköllä. Korkoa on maksettava tiedoksiantopäivästä 24.9.2015 alkaen.
Koron määräytymistapa: Korkolain 4 § 1 mom. mukaan.
Selite: Nostopalkkio.

-------

Vaatimusten perusteet:
B Oy on myöntänyt vastaajalle 2.000 euron limiittiluoton, josta on maksamatta ja kokonaisuudessaan erääntynyt haastehakemuksessa mainittu määrä. Vastaajalle on lähetetty alkuperäinen lasku sekä maksumuistutuksia ennen kuin luotto on irtisanottu. Saatava on voinut erääntyä erissä ja vaaditut muistutuskulut muodostuvat velkojan lähettämien eräkohtaisten muistutuskirjeiden kuluista. Kaikki luoton korko- ja muut ehdot, sekä KSL 7:9 §:ssä mainitut vakiomuotoiset kuluttajaluottotiedot ovat olleet vastaajan nähtävissä, toistettavissa ja tallennettavissa ennen luoton ottamista. KSL 7:17 a § ei tule sovellettavaksi, koska vastaajalle on myönnetty 2.000 euron luotto ja vastaajalla on ollut myös tosiasiallinen mahdollisuus nostaa koko luotto kerralla. Kaikki kantajan korko- ja kuluvaatimukset perustuvat kirjoitettuun lakiin, eivätkä ne siksi ole hylättävissä miltään osin selvästi perusteettomina. B Oy on siirtänyt saatavansa kaikkine oikeuksineen Oy:lle.
Joustava 19154 Aloituspvm: 7.1.2015 Eräpvm: 21.4.2015

Perintäkuluvaatimukset perustuvat seuraaviin toimenpiteisiin:
21.4.2015 Maksuvaatimus 50,00 euroa
19.2.2015 Muistutuskulut 10,00 euroa
11.5.2015 Maksuvaatimus 25,00 euroa
25.6.2015 Puhelinperintäkulu 5,00 euroa
Oikeudenkäyntikuluvaatimus koostuu sekä palkkiosta että oikeudenkäyntimaksusta 65 euroa.

Kantajan lausuma

Kantaja on käräjäoikeuteen toimittamassaan haastehakemuksen täydennyksessä ilmoittanut, että vastaajalle myönnetyn luoton todellinen vuosikorko on korkeampi kuin kuluttajansuojalain 7 luvun 17 a §:ssä säädetty. Kantaja ei ole yksilöinyt luoton todellista vuosikorkoa tarkemmin.

Kantajan mukaan kuluttajansuojalain 7 luvun 17 a §:ää ei tule soveltaa asiassa, koska vastaajalle on myönnetty 2.000 euron luotto ja hänellä on ollut tosiasiassa mahdollisuus nostaa ko. summa heti käyttöönsä.

Kuluttajansuojalain 7 luvun 17 a §:n sanamuodon mukaan säännös tulee sovellettavaksi vain, jos luottoraja on alle 2.000 euroa. Oikeussubjekteilla tulee olla mahdollisuus selvittää tekojensa seurauksen ensisijaisesti juuri lain sanamuodosta. Korkokattoa koskeva säännös on sanamuodoltaan selkeä.

Korkokattosääntely rajoittaa ensisijaisesti omaisuudensuojaa ja elinkeinovapautta. Näitä perusoikeuksia rajoittavan sääntelyn tulee perustuslakivaliokunnan mukaan täyttää perusoikeuksien yleiset rajoitusedellytykset.

RATKAISU

Tuomiolauselma

Yksipuolinen tuomio

-------

Tuomio

2 ja 4) Vastaaja velvoitetaan kantajan vaatimusten kohdan 2 korkosaatavan ja kohdan 4 nostopalkkion asemesta maksamaan kantajalle:

a) 2.000,00 euron pääomalle vuosikorkoa, jonka määrä on korkolain 12 §:ssä tarkoitettu viitekorko lisättynä 50 prosenttiyksiköllä luottoajalla 7.1.2015-21.4.2015;

b) 1.992,62 euron pääomalle viivästyskorkoa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaan 21.4.2015 - 2.9.2015;

c) Pääomalle kohdan a) mukaisesti kertyneelle korkosaatavalle viivästyskorkoa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaan 21.4.2015 lukien.

Kantajan vaatimukset kohdissa 2 ja 4 hylätään tätä enemmälti.

Perustelut

Tuomio

Luottokorko

Korkolakiin tai muualle lainsäädäntöön ei sisälly luottoajalta maksettavia kustannuksia koskevaa korkokattosääntelyä 1.6.2013 voimaan tullutta kuluttajansuojalain 7 luvun 17 a §:ää lukuun ottamatta. Sen mukaan luottosopimuksen mukainen luoton todellinen vuosikorko saa olla enintään korkolain 12 §:ssä tarkoitettu viitekorko lisättynä 50 prosenttiyksiköllä, jos luoton määrä tai luottoraja on alle 2.000 euroa. Luoton todellista vuosikorkoa laskettaessa otetaan koron lisäksi huomioon myös saman luvun 6 §:ssä luetellut luottokustannukset, kuten luottosuhteen johdosta kuluttajan maksettavaksi tulevat kulut ja muut maksut.

Myönnetty luotto on ollut täsmälleen 2.000 euroa eikä se siten kuulu kuluttajansuojalain 7 luvun 17 a §:n soveltamisalaan. Säännös ilmentää kuitenkin lainsäätäjän selvää pyrkimystä rajoittaa myös tämän suuruisista kuluttajaluotoista perittävän luottokoron määrää (HE 78/2012 vp s. 12). Vähintään 2.000 euron suuruisissa luotoissa luottoriski kasvaa tuntuvasti eikä sen vuoksi ole hallituksen esityksen mukaan ollut oletettavaa, että luotonantajat ryhtyisivät sääntelyn kiertämiseksi myöntämään nykyistä tuntuvasti suurempia luottoja. Tämä lainsäätäjän olettamus on osoittautunut virheelliseksi.

Myöntämällä täsmälleen 2.000 euron tililuoton luotonantaja on kiertämällä kuluttajan suojaksi säädettyä pakottavaa kuluttajansuojalain 7 luvun 17 a §:ää saanut aikaan sen, että velallisen luotostaan maksaman juoksevan koron määrää ei ole millään tavalla rajoitettu. Tämä on selvästi lainsäätäjän tahdon vastaista.

Oikeuskäytännössä (Itä-Suomen hovioikeus 5.6.2014 tuomio Nro 381) on katsottu, että täsmälleen 2.000 euron luoton myöntäminen kuluttajalle on kuluttajansuojalain sääntelyn kiertämistä ja lainsäätäjän tahdon vastaista.

Sopimusehtojen arviointi viran puolesta

Harkitessaan käräjäoikeus on ottanut huomioon myös kuluttajansuojalain 4 luvun 1 §:stä ilmenevän periaatteen, jonka mukaan kuluttajan kannalta kohtuutonta ehtoa voidaan sovitella tai jättää se huomioon ottamatta. Myös perintäkulujen osalta on oikeuskäytännössä katsottu, että hyvän perintätavan vastaisuus voidaan pakottavana ja yleisenä oikeusperiaatteena ottaa viran puolesta huomioon, vaikka siihen ei olisi vedottu (esim. Helsingin hovioikeus 2012:15 ja Itä-Suomen hovioikeus 6.5.2014 nro 296).

Johtopäätökset

Käräjäoikeus katsoo, että yhtiön vaatimus luottokoron maksamisesta, siltä osin kun vaatimus ylittää kuluttajansuojalain 7 luvun 17 a §:ssä säädetyn enimmäismäärän, on lain tarkoituksen vastainen ja kohtuuton. Koronmaksuvelvollisuuden kohtuuttomuus voidaan ottaa viran puolesta huomioon. Sen vuoksi käräjäoikeus hylkää kantajan korkovaatimukset tuomiolauselmassa mainittua enemmälti.

Asian on käräjäoikeudessa ratkaissut käräjänotaari Jani Pitkänen.

HELSINGIN HOVIOIKEUDEN TUOMIO JA YKSIPUOLINEN TUOMIO 13.12.2016 nro 1770

Valitus

Oy on vaatinut, että käräjäoikeuden tuomio kumotaan kohtien 2 ja 4 osalta ja A velvoitetaan suorittamaan Oy:lle kuukausikorkoa 654 euroa ja nostopalkkiota 125 euroa, joista viimeksi mainitulle määrälle viivästyskorkoa 24.9.2015 lukien.

Käräjäoikeuden ei olisi tullut oma-aloitteisesti tutkia yhtiön vaatimusten kohtuullisuutta, koska A ei ollut vedonnut kohtuuttomuuteen ja luoton myöntäneen B Oy:n (jäljempänä myös B) luottoehdot olivat olleet selkeät ja ymmärrettävät ja täyttäneet lainsäädännön niille asettamat vaatimukset. Luottoon ei tullut soveltaa kuluttajansuojalain 7 luvun 17 a §:ää. Korkolain mukaisen koron vaatiminen ei ollut kohtuutonta. Nostopalkkio oli perustunut sopimukseen, eikä sitä voitu sisällyttää korkoon.

Valitukseen vastaaminen

A ei ole vastannut valitukseen.

Valituksen täydennys

Hovioikeus on asian valmistelussa varannut Oy:lle tilaisuuden toimittaa jäljennöksen B Oy:n ja A:n välisestä luottosopimuksesta ehtoineen ja selvityksen koko saatavasta saatavien perinnästä annetun lain 5 a §:n 1 momentin 3 kohdan mukaisesti eriteltynä.

Oy on toimittanut pyydetyt tiedot, jotka ovat sisältäneet myös B Oy:n yleiset luottoehdot ja A:lle toimitetut vakiomuotoiset eurooppalaiset kuluttajaluottotiedot, sekä lausunut asiassa.

Oy on lausumassaan todennut, että luottosopimus oli ollut erittäin selkeä ja täyttänyt lain sille asettamat vaatimukset. Yleiset luottoehdot oli laadittu lain ja hyvän luotonantotavan mukaisesti.

Lausuman antaminen

Hovioikeus on toimittanut Oy:n valituksen täydennyksen liitteineen tiedoksi A:lle, jolle on varattu tilaisuus lausua toimitetusta täydennyksestä. A ei ole antanut lausumaa.

Hovioikeuden ratkaisu

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

A on 6.12.2014 tehnyt B:n kanssa lainasopimuksen 2.000 euron limiittiluotosta. B on 21.4.2015 irtisanonut lainan A:n laiminlyötyä sopimusvelvoitteensa. B on sittemmin siirtänyt saatavansa Oy:lle (jäljempänä myös yhtiö), ja Oy on nostanut saatavia koskevan kanteen käräjäoikeudessa 2.9.2015. A ei ole vastannut haastehakemukseen. Käräjäoikeus on 6.11.2015 antanut asiassa yksipuolisen tuomion ja tuomion. Käräjäoikeus on muutoin hyväksynyt yhtiön vaatimukset, mutta katsonut tuomiossaan, että vaatimus luottokoron maksamisesta siltä osin kuin vaatimus ylitti kuluttajansuojalain 7 luvun 17 a §:ssä säädetyn enimmäismäärän oli lain tarkoituksen vastainen ja kohtuuton. Käräjäoikeus on edelleen katsonut, että se on voinut ottaa kohtuuttomuuden viran puolesta huomioon. Käräjäoikeus on hylännyt yhtiön korkovaatimukset tuomiolauselmassa mainitun määrän ylittäviltä osin ja nostopalkkiota koskevan vaatimuksen kokonaisuudessaan.

Asiassa on yhtiön valituksen johdosta kysymys ensinnäkin siitä, onko käräjäoikeus voinut omasta aloitteestaan ottaa tutkittavakseen luottokorkoa (yhtiön vaatimus 2) ja nostopalkkiota (vaatimus 4) koskevien sopimusehtojen kohtuullisuuden ja hylätä vaatimukset kohtuuttomaksi katsomiltaan osin. Jos käräjäoikeus on voinut tutkia sopimusehtojen kohtuullisuuden, kysymys on myös siitä, ovatko mainitut sopimusehdot olleet kohtuuttomat.

Sovellettavat säännökset ja tuomioistuimen tutkimisvelvollisuus

Tuomioistuimen oma-aloitteinen tutkimisvalta ja -velvollisuus on säädetty oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 13 §:n, 12 luvun 13 §:n ja 24 luvun 3 §:n perusteella suppeaksi, eikä siitä ole kuluttajansuojaa koskevia poikkeuksia.

Lähtökohta on, että vastaajan ollessa passiivinen tuomioistuin voi viran puolesta hylätä vain selvästi perusteettomat vaatimukset. Ellei vastaaja vastaa kanteeseen ja tuo esille sopimusehtojen kohtuuttomuutta, tuomioistuimen toimivaltaan ei ole katsottu kuuluvan, että se voisi viran puolesta ryhtyä tutkimaan kohtuullistamisen edellytyksiä (KKO 2015:60, kohta 11 ja KKO 2015:76, kohta 10).

Tuomioistuimen tutkimisvelvollisuuteen kuluttaja-asioissa vaikuttavat kuitenkin myös Euroopan unionin kuluttajansuojalainsäädäntö, erityisesti kuluttajasopimusten kohtuuttomista ehdoista annettu neuvoston direktiivi 93/13/ETY (jäljempänä sopimusehtodirektiivi) ja sitä koskeva unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntö (KKO 2015:76, kohta 12). Direktiivi koskee sellaisia elinkeinonharjoittajan ja kuluttajan välisiä sopimusehtoja, joista ei ole erikseen neuvoteltu. Direktiivin 3 artiklan 1 kohdan mukaan tällaista sopimusehtoa pidetään kohtuuttomana, jos se hyvän tavan vastaisesti aiheuttaa kuluttajan vahingoksi huomattavan epätasapainon osapuolten sopimuksesta johtuvien oikeuksien ja velvollisuuksien välille.

Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan kansallisilla tuomioistuimilla on velvollisuus viran puolesta tutkia sopimusehtodirektiivin soveltamisalaan kuuluvan sopimusehdon kohtuuttomuus, kun tuomioistuimella on käytössään tutkimisen edellyttämät oikeudelliset seikat ja tosiseikat (KKO 2015:60, kohta 18 ja siinä viitatut unionin tuomioistuimen ratkaisut).

Sopimusehtodirektiivin 4 artiklan 2 kohdan mukaan sopimusehtojen kohtuuttoman luonteen arviointi ei saa koskea pääkohteen määrittelyä, hinnan tai korvauksen riittävyyttä eikä vastineena toimitettavia palveluja ja tavaroita, jos ehdot on laadittu selkeästi ja ymmärrettävästi. Unionin tuomioistuin on katsonut, että kulutusluottoa koskevassa vakiosopimuksessa olevan luottokustannuksia koskevan sopimusehdon kohtuuttomuutta voidaan arvioida vain sopimusehtodirektiivin 4 artiklan 2 kohdassa tarkoitetuilla edellytyksillä (määräys Pohotovost C-76/10, EU:C:2010:685, kohta 71-73 ja tuomio Caja de Ahorros y Monte de Piedad de Madrid, C-484/08, EU:C:2010:309, kohta 32). Kulutusluottoa koskevassa asiassa luottokustannuksia koskevia ehtoja ei näin ollen voida tutkia viran puolesta, jos luottosopimus on laadittu selkeästi ja ymmärrettävästi. Hovioikeus katsoo, että myös nostopalkkiota koskevat sopimusehdot ovat luottokustannuksia koskevia ehtoja, koska nostopalkkio on osa luottokustannuksia.

Hovioikeus katsoo, että Oy:n kuukausikorkoa ja nostopalkkiota koskevat vaatimukset ovat olleet niin suuria vaaditun pääoman määrään verrattuna, että ne olisivat antaneet käräjäoikeudelle aiheen ja velvollisuuden edellä todetun perusteella tutkia viran puolesta, oliko B:n laatimiin vakioehtoihin perustunut luottosopimus laadittu selkeästi ja ymmärrettävästi.

Sopimusehtojen arviointi

Oy on hovioikeuden pyynnöstä toimittanut sille B:n ja A:n välisen luottosopimuksen sekä siihen liittyvät B:n yleiset luottoehdot ja A:lle toimitetut vakiomuotoiset eurooppalaiset kuluttajaluottotiedot. Luottosopimuksen mukaan A:n ottaman lainan vuotuinen nimelliskorko on ollut 103,42 prosenttia eli lainan korko kuukausittain on ollut 8,5 prosenttia nostetun luoton määrästä. Lisäksi sopimuksessa on ilmoitettu nostopalkkio, jonka suuruus on ollut 12,5 prosenttia nostettavasta määrästä. Kysymyksessä on ollut luottolimiitti, joka on ollut voimassa toistaiseksi. Todelliseksi vuosikoroksi on ilmoitettu 219,29 prosenttia. Sen laskemisen perusteena on ilmoitettu käytetyn oletusta, että asiakas nostaa kerralla 1.500 euroa ja maksaa sen takaisin minimilyhennyksillä. Lyhennystavasta on todettu, että lainaa on lyhennettävä vähintään 12,5 prosenttia nostetun luoton ja kertyneiden luottokustannusten määrästä tai joka tapauksessa vähintään 150 euroa (minimilyhennys). Jos näin kertyvä summa on vähemmän kuin 150 euroa, asiakkaan on ehtojen mukaan lyhennettävä koko yhteismäärä kerralla. Luottosopimuksen yleisistä ehdoista ilmenee, että minimilyhennys tulee tehdä kuukausittain. Luottosopimuksen mukaan takaisinmaksupäivä on joka kuukauden 5. päivä.

Yleisistä luottoehdoista on ilmennyt lisäksi muun muassa viivästyskorko, joka on ollut korkolain 4 §:n 2 momentin mukainen, sekä maksuviivästyksestä aiheutuvat kulut. B:n A:lle toimittamien vakiomuotoisten eurooppalaisten kuluttajaluottotietojen 2 kohdassa on annettu esimerkki koko luottolimiitin nostamisesta aiheutuvista kokonaiskustannuksista, kun luotto maksetaan takaisin minimilyhennyksin. Maksettava kokonaismäärä on tällöin ollut 4.800 euroa, joka on muodostunut lainapääomasta 2.000 euroa, nostopalkkiosta 250 euroa ja kuukausittaisesta korosta 2.550 euroa.

Hovioikeus katsoo, että luottosopimuksen liitteenä olleista vakiomuotoisista eurooppalaisista kuluttajaluottotiedoista on ilmennyt kuluttajansuojalain 7 luvun 9 §:n 1 momentissa ja kulutusluottosopimuksista annetun direktiivin (2008/48/EY) 5 artiklassa vaaditut tiedot luottokustannuksista. Myös lainan lyhennystapa ja nostopalkkio on esitetty selkeästi luottosopimuksessa ja sen liitteissä. A on voinut arvioida lainan euromääräistä kokonaiskustannusta myös vakiomuotoisten eurooppalaisten kuluttajaluottotietojen lomakkeella annetusta esimerkistä.

Edellä todetuin perustein hovioikeus katsoo, että B:n kulutusluottoehdot on laadittu riittävän selkeästi ja ymmärrettävästi ja että A:lle toimitettu lainasopimus edellä mainittuine liitteineen on tältä osin täyttänyt kuluttajansuojalainsäädännön vähimmäisvaatimukset. Näin ollen käräjäoikeudella ei ole ollut unionin oikeuskäytännöstä johdettavaa oikeutta ja velvollisuutta viran puolesta tutkia luottokustannuksia koskevien ehtojen kohtuullisuutta.

Vaatimusten perusteettomuuden arviointi

Hovioikeus toteaa, että kuluttajansuojalain 7 luvun 17 a §:n korkokattoa koskevaa säännöstä ei voida säännöksen soveltamisalaa koskevan rajauksen vuoksi soveltaa A:lle myönnettyyn 2.000 euron limiittiluottoon kuten käräjäoikeus on tehnyt. Laissa ei ole myöskään muita luottokorkoa koskevia pakottavia säännöksiä, joiden nojalla Oy:n esittämää korkovaatimusta voitaisiin pitää sillä tavoin ilmeisen perusteettomana, että se voitaisiin hylätä oikeudenkäynnissä, jossa vastaaja on passiivinen.

Johtopäätökset

Koska A ei ole asiassa esittänyt väitettä, että luottokorko tai nostopalkkio olisivat olleet kohtuuttomia, hovioikeus katsoo edellä mainituilla perusteilla, että käräjäoikeuden ei olisi tullut viran puolesta tutkia näitä kustannuksia koskevien ehtojen kohtuullisuutta.

A ei ole vastannut asiassa, eikä Oy:n kanne ole osaksikaan selvästi perusteeton. Näin ollen käräjäoikeuden olisi tullut hyväksyä Oy:n kanne kokonaisuudessaan oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 13 §:n mukaisesti yksipuolisella tuomiolla. A on siten velvoitettava suorittamaan yksipuolisella tuomiolla Oy:lle myös kanteen kohdissa 2 ja 4 vaaditut määrät.

Tuomiolauselma

Muutokset käräjäoikeuden yksipuoliseen tuomioon:

A velvoitetaan suorittamaan yksipuolisella tuomiolla Oy:lle käräjäoikeuden yksipuolisessa tuomiossa mainittujen määrien lisäksi:

kohdan 2 kuukausikorko 654 euroa ja

kohdan 4 kulut 125 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen 24.9.2015 lukien.

Muilta osin käräjäoikeuden yksipuolista tuomiota ei muuteta.

Käräjäoikeuden tuomio kumotaan.

-------

Asian ovat ratkaisseet:
hovioikeudenneuvos Risto Niemiluoto
hovioikeudenneuvos Kristiina Harenko
määräaikainen hovioikeudenneuvos Kristina Isaksson
Esittelijä: asessori Hanna Laine

Ratkaisu on yksimielinen.

Vailla lainvoimaa.