14.10.2010

PÄIJÄT-HÄMEEN KÄRÄJÄOIKEUDEN TUOMIO 28.4.2010

Syyttäjän rangaistusvaatimus

Syyttäjä on vaatinut A:lle rangaistusta tapon yrityksestä sillä perusteella, että A oli 1.3.2010 Lahdessa yrittänyt tappaa B:n lyömällä häntä sahalaitateräisellä kääntöveitsellä kaksi kertaa: yksi lyönti on osunut selkään, lapaluun yläreunan tasolle, selkärangan ja lapaluun väliin, aiheuttaen B:lle verta vuotaneen haavan; toinen lyönti on osunut solisluun alapuolelle aiheuttaen osumakohtaan noin viiden sentin mittaisen haavan.

A:n on lyödessään veitsellä kaksi kertaa B:tä niin, että lyönnit ovat osuneet lähelle elintärkeitä sisäelimiä ja suuria verisuonia, täytynyt käsittää, että lyönneistä varsin todennäköisesti aiheutuu B:n kuolema.

Asianomistajan vaatimukset

B ei ole yhtynyt syyttäjän rangaistusvaatimukseen tapon yrityksestä. B on vaatinut, että A velvoitetaan suorittamaan korvauksena kivusta ja särystä sekä muusta tilapäisestä haitasta 3.000 euroa, kosmeettisesta haitasta 4.000 euroa, loukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä 3.500 euroa ja taloudellisesta menetyksestä yhteensä 601,65 euroa.

Vastaajan vastaus

A on kiistänyt syytteen. Hän on myöntänyt lyöneensä B:tä teonkuvauksen mukaisesti. Kyse on kuitenkin ollut hätävarjelusta. B oli hyökännyt A:n kimppuun. A on myöntänyt hätävarjelun liioitteluna tehdyn pahoinpitelyn, mutta ei törkeää tekomuotoa. A on veistä käyttäessään pyrkinyt pysäyttämään B:n hyökkäyksen. A on osunut veitsellä lyödessään B:tä olkapään lähelle. A on myöntänyt korvausvaatimuksista oikeaksi kivusta ja särystä sekä muusta tilapäisestä haitasta 1.000 euroa, kosmeettisesta haitasta 2.000 euroa ja taloudellisesta menetyksestä vaaditut 601,65 euroa, mutta kiistänyt perusteeltaan ja määrältään loukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä vaaditun korvauksen. A on pyytänyt, että tuomittavaa kokonaissummaa sovitellaan vahingonkärsineen oman myötävaikutuksen perusteella yhteen kolmasosaan täydestä määrästä.

TUOMION PERUSTELUT

A on lyönyt asianomistajaa kaksi kertaa sahalaitaisella veitsellä. Tekoa on A:n kertoman mukaan edeltänyt asianosaisten keskinäinen sanallinen riitely, jonka johdosta asianosaiset olivat poistuneet yhdessä eräästä asunnosta edelleen kinastellen. Talon rappukäytävässä asianomistaja on A:n kertoman mukaan painanut hänet seinää vasten pitäen kiinni, jolloin A oli lyönyt asianomistajaa veitsellä selkään. Tämän jälkeen asianosaiset olivat kaatuneet lattialle, jolloin A oli vielä toisen kerran lyönyt asianomistajaa veitsellä olkapään tienoille.

- - - - - - - - - -

Esitetyn todistelun perusteella käräjäoikeus ei ole pitänyt selvitettynä, että A olisi toiminut hätävarjelutilanteessa.

Asiassa ei ole näyttöä siitä, että A olisi voinut käsittää lyönneistä todennäköisesti aiheutuvan B:n kuolema. Se, että tekotapa on potentiaalisesti ollut hengenvaarallinen, ei riitä osoitukseksi tästä. Vammat ovat jääneet lieviksi. A:n kertomus siitä, että hän on pyrkinyt varomaan, etteivät lyönnit kohdistu kaulan ja pään alueelle, ei ole uskottava. Nopeassa tilanteessa tuollainen iskujen täsmentäminen lienee mahdotonta. Toisaalta ei myöskään näyttö osoita sitä edellä todettua, että A olisi voinut käsittää syytteessä kuvatun solisluun alapuolelle osuneen lyönnin voivan varsin todennäköisesti aiheuttaa B:n kuoleman. Näin siitä huolimatta, vaikka todistajana kuultu lääkäri K on kertonut, että lyönti oli mennyt vain muutaman millimetrin valtimosta, johon osuessaan isku olisi aiheuttanut voimakkaan verenvuodon ja olisi voinut aiheuttaa hengenvaarallisen tilan tai kuoleman. K:n mukaan selkään kohdistunut isku ei ole aiheuttanut hengenvaaraa.

A on syyllistynyt törkeään pahoinpitelyyn. Teko on tehty teräaseella ja rikosta on myös kokonaisuutena arvostellen pidettävä törkeänä. B:n etupuolelle suuntautuneen iskun seurauksena on syntynyt läpimitaltaan noin 5 cm haava. Selän haava on suuntautunut lapaluun päälle lapaluun rajoittaessa sitä syvyyssuunnassa. Tekonsa jälkeen A on poistunut paikalta asuntoon ja jättänyt B:n oman onnensa nojaan.

Rangaistuksen määrääminen

Törkeästä pahoinpitelystä on rikoslain 21 luvun 6 §:n nojalla tuomittava vähintään yksi vuosi ja enintään kymmenen vuotta vankeutta. Teko on tehty käyttäen sahalaitaista veistä ja lyöntejä on ollut kaksi. Kahden vuoden ehdoton vankeusrangaistus on oikeudenmukaisessa suhteessa teolla aiheutettuun vahinkoon ja vaaraan.

- - - - - - - - - -

Loukkauksen aiheuttama kärsimys

A:n ei ole näytetty yrittäneen surmata B:tä. Vaatimus on hylätty kiistettynä ja näyttämättömänä.

- - - - - - - - - -

Korvausten sovitteluun ei ole perusteita. Teko on tahallinen. Mistään hätävarjelutilanteesta ei ole ollut kysymys.

TUOMIOLAUSELMA

SYYKSI LUETUT RIKOKSET

1) Törkeä pahoinpitely 1.3.2010

RANGAISTUSSEURAAMUKSET

2 vuotta vankeutta
Rikoslain 6 luvun 13 §:n nojalla tehtävä vähennys 1 kuukausi 28 päivää
Vapaudenmenetysaika 1.3. - 28.4.2010

KORVAUSVELVOLLISUUS

A velvoitetaan suorittamaan korvauksena B:lle kivusta ja särystä sekä muusta tilapäisestä haitasta 1.000 euroa, kosmeettisesta haitasta 2.000 euroa ja taloudellisesta menetyksestä 601,65 euroa viivästyskorkoineeen 1.3.2010 lukien.

MUUT LAUSUNNOT

A määrätään edelleen pidettäväksi vangittuna.

Asian ovat käräjäoikeudessa ratkaisseet: käräjätuomari Tarja Silfvenius ja lautamiehet.

KOUVOLAN HOVIOIKEUDEN TUOMIO 14.10.2010

VAATIMUKSET HOVIOIKEUDESSA

Valitukset

Syyttäjä on vaatinut, että A tuomitaan käräjäoikeudessa esitetyn syytteen mukaisesti tapon yrityksestä vähintään 3 vuoden 6 kuukauden vankeusrangaistukseen.

Syyttäjä on perustellut vaatimustaan sillä, että lyödessään B:tä veitsellä ylävartaloon kaksi kertaa A:n oli täytynyt ymmärtää, että iskut olisivat voineet osua elintärkeiden sisäelinten ja suurten verisuonten kohdalle. Jos iskut olisivat osuneet tällaisiin paikkoihin, B olisi varsin todennäköisesti menehtynyt saamiinsa vammoihin. Vakiintuneessa oikeuskäytännössä on katsottu, että kysymyksessä on tapon yritys, kun isku osuu elintoimintojen kannalta kriittiseen paikkaan etuylävartalossa.

B on vaatinut, että A:n maksettavaksi tuomittu korvaus kivusta ja särystä korotetaan 3.000 euroon. Lisäksi B on vaatinut, että A tuomitaan maksamaan hänelle korvaukseksi loukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä 3.500 euroa. - - - Vahingonkorvauslain ja vakiintuneen oikeuskäytännön perusteella törkeä pahoinpitely on sen laatuinen rikos, josta tuomitaan korvausta loukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä.

A on katsonut syyllistyneensä hätävarjelun liioitteluna tehtyyn pahoinpitelyyn ja vaatinut, että syyte enemmälti hylätään ja että rangaistusta joka tapauksessa alennetaan ja se määrätään ehdolliseksi. Lisäksi A on vaatinut, että hänen B:lle maksettavakseen tuomittuja korvauksia alennetaan niitä asianomistajan oman myötävaikutuksen johdosta sovitellen yhteen kolmasosaan.

A on perustellut vaatimuksiaan sillä, että hän oli puolustautunut B:n häneen kohdistamaa hyökkäystä vastaan lyömällä tähdätyt lyönnit B:n olkapäihin. B:n saamat vammat ovat olleet vähäiset. Vaikka syyksilukemista ei muutettaisikaan A:n vaatimalla tavalla, tekoon ja tapahtumaolosuhteisiin nähden ehdollinen rangaistus on oikea seuraamus.

PÄÄKÄSITTELY

Hovioikeus on 20.9.2010 toimittanut asiassa pääkäsittelyn. Pääkäsittelyssä on esitetty käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevät kirjalliset todisteet. Lisäksi pääkäsittelyssä on kuultu todistelutarkoituksessa A:ta ja todistajana R:ää. B:n käräjäoikeudessa antama kertomus on kuunneltu todistelutallenteelta.

HOVIOIKEUDEN RATKAISU

Näyttö

Asianosaisilla oli ollut sanallista riitaa eräässä asunnossa ja he olivat poistuneet asunnosta selvittämään riitaansa. R on kertonut menneensä asianosaisten mukana A:n turvaksi. He olivat poistuneet asunnosta hissillä ja tuolloin ei ollut ollut riitaa. A on kertonut, että hän oli hississä avannut vasemmassa taskussaan olleen kääntöveitsen terän esille, koska hän oli pelännyt tilannetta. R:n mukaan hän oli heidän tultuaan ala-aulaan jättäytynyt hieman kauemmaksi, jotta B ja A voisivat selvittää välejään.

B:n mukaan veitsellä lyönnit olivat tapahtuneet ennalta varoittamatta heidän saavuttuaan hissillä ala-aulaan. A oli ensin lyönyt häntä takaapäin selkään ja B:n käännyttyä etupuolelle ylävartaloon.

A:n ja R:n mukaan B oli ala-aulassa käynyt A:han käsiksi ja painanut A:n seinää vasten. A:n mukaan B oli kaatanut hänet lattialle ja ollut hänen päällään. R:n mukaan asianosaisten välillä oli ollut lähinnä pystypainia eivätkä he olleet kaatuneet lattialle. R on kertonut, että A oli lähinnä huitonut kohti B:tä, joka oli tilanteessa ollut niskan päällä. R ei ollut havainnut A:lla veistä. R oli ollut menossa tilanteeseen väliin, mutta jotakin oli tapahtunut asianosaisten välillä ja B oli poistunut rappukäytävästä.

A on kertonut, että hän oli B:n painettua hänet seinää vasten ottanut vasemmalla kädellä kääntöveitsen taskustaan ja lyönyt sillä B:tä selkäpuolelle. Toisen lyönnin A oli lyönyt siinä vaiheessa oikeassa kädessään olleella veitsellä, kun he olivat olleet lattialla ja B oli ollut hänen päällään. A oli kertomansa mukaan tähdännyt molemmat lyönnit B:n olkapäähän. A:n tarkoituksena B:tä lyödessään oli ollut päästä eroon tilanteesta.

Näytön arviointi, johtopäätökset ja syyksilukeminen

Hätävarjelu

Hovioikeus on pitänyt todistaja R:n kertomusta tapahtumista luotettavana. Kertomus on osittain yhdensuuntainen A:n kertomuksen kanssa. Kertomuksen mukaan B oli ala-aulassa käynyt A:han käsiksi ja painanut häntä seinää vasten. A:n kertomus siitä, että hän olisi tilanteessa joutunut lattialle ja että B olisi ollut hänen päällään, ei ole uskottava.

Hovioikeus katsoo, että A on tilanteessa joutunut B:n oikeudettoman hyökkäyksen kohteeksi siten, että A:lla on periaatteessa ollut oikeus puolustautua. A:n puolustusteko eli lyöminen kaksi kertaa kääntöveitsellä B:n ylävartaloon on kuitenkin huomattavasti ylittänyt sen, mitä tilanteessa voidaan pitää puolustettavana. A on puolustautuessaan B:n hyökkäystä vastaan ylittänyt hätävarjelun rajat (hätävarjelun liioittelu). Ottaen huomioon, että B:n hyökkäys ei ole ollut yllättävä eikä kovin vaarallinen, A:lta olisi kohtuudella voitu edellyttää muunlaista suhtautumista. Näin ollen kysymyksessä ei ole sellainen anteeksiantoperuste, jonka perusteella A olisi rikoslain 4 luvun 4 §:n 2 momentin nojalla rangaistusvastuusta vapaa.

A:n syyksi luettava rikos

Hovioikeudessa on kysymys siitä, onko A syyllistynyt tapon yritykseen, törkeään pahoinpitelyyn vai pahoinpitelyyn.

Rikoslain 3 luvun 6 §:n mukaan tekijä on aiheuttanut tunnusmerkistön mukaisen seurauksen tahallaan, jos hän on tarkoittanut aiheuttaa seurauksen taikka pitänyt sen aiheutumista varmana tai varsin todennäköisenä.

Mainitulla säännöksellä on vahvistettu tahallisuuden alarajaksi korkeimman oikeuden ratkaisukäytännössä jo aikaisemmin vakiintunut todennäköisyystahallisuus. Lain esitöiden mukaan tahallisuusvastuu on tarkoitettu alkavaksi pisteestä, jossa tekijä pitää seurauksen syntymistä todennäköisempänä kuin sen syntymättä jäämistä. Jos molemmat vaihtoehdot ovat tekijälle yhtä uskottavia, tekoa ei voida pitää tahallisena. Arvio tehdään tekijän näkökulmasta tekohetken tilanteessa. Tekijällä tulee myös olla asiasta todellinen käsitys. Ei siis riitä, että tekijän olisi pitänyt tietää tunnusmerkistön täyttymisen todennäköisyydestä, jos hän ei kuitenkaan ole tästä ollut riittävässä määrin selvillä. (HE 44/2002 vp s. 87 - 88)

Rikoslain 2 luvun 5 §:n 2 momentin mukaan rikoslaissa tarkoitettu teko on rangaistava vain tahallisena, jollei toisin säädetä. Koska yrityksestä ei ole muuta säädetty, rikoksen yrityksen rangaistavuus edellyttää aina tekijän tahallisuutta aiheuttaa tunnusmerkistön mukainen seuraus eli tapon yrityksen kohdalla uhrin kuolema. Yrityksen rangaistavuus ei kuitenkaan edellytä nimenomaista tarkoitusta aiheuttaa seuraus, vaan tahallisuuden alin aste riittää (em. HE s. 135).

Oikeuskirjallisuudessa on katsottu, että tahallisuuden alin aste eli edellä mainittu todennäköisyystahallisuus ei täyty tilanteessa, jossa seurauksen syntymisen objektiivinen todennäköisyys jää alle 50 prosentin (Jussi Tapani: Rikoksen yrityksen rangaistavuus, 2010, s. 151). Rikoksen yrityksessä tekijän on täytynyt pitää seurausta varsin todennäköisenä. Tekijä ei ole tehnyt kuitenkaan rangaistavaa yritystä, jos hän on arvioinut seurauksen varsin todennäköiseksi, mutta seurauksen syntyminen ei todellisuudessa ole ollut todennäköisempää kuin sen syntymättä jääminen (Frände: Yleinen rikosoikeus, 2005 s. 255).

Tässä tapauksessa kääntöveitsellä lyöntejä on ollut kaksi ja ne ovat osuneet B:tä suhteellisen ylös ylävartaloon. Isku etupuolelle on osunut suureen laskimoon tai sen sivuhaaraan ja lähelle suurta vasempaan käteen johtavaa valtimoa. Lääkärintodistuksen mukaan molempien iskujen syvyys on ollut joitakin senttimetrejä. Lyönnit ovat tapahtuneet asianosaisten välisen käsikähmän aikana. Voidaan pitää uskottavana, että A on kertomansa mukaisesti suunnannut molemmat veitseniskut B:n olkapään alueelle ja että iskut ovat osuneet B:n liikehtimisestä huolimatta jokseenkin A:n tarkoittamalla tavalla.

A ei ole suunnannut iskuja kaulan ja rintakehän suurten verisuonten tai tärkeiden sisäelimien alueelle. Lapaluuhun osunut isku ei ole ollut erityisen vaarallinen. Vaikka solisluun alapuolelle osunut isku on osunut lähelle käsivarteen johtavaa suurta valtimoa, ei ole yleisesti tunnettua, että osumakohdan alueella olisi niin paljon suuria valtimosuonia, että hengenvaarallisen valtimoverenvuodon aiheutuminen olisi ollut kovinkaan todennäköistä.

Hovioikeus katsoo jääneen näyttämättä, että edellä kerrotuissa olosuhteissa B:n kuolema olisi ollut A:n tieten hänen menettelynsä varsin todennäköinen seuraus. A:n syyksi ei siten ole luettava tapon yritystä. A on kuitenkin lyönyt B:tä kaksi kertaa teräaseella ylävartaloon aiheuttaen edellä kerrotut vammat. Vaikkakin A on toiminut hätävarjelutilanteessa, hän on kuitenkin ylittänyt hätävarjelun rajat niin selvästi, että pahoinpitelyä on myös kokonaisuutena arvostellen pidettävä törkeänä. A on siten syyllistynyt hätävarjelun liioitteluna tehtyyn törkeään pahoinpitelyyn.

Rangaistusseuraamus

Hätävarjelun liioitteluna tehdystä rikoksesta voidaan tuomita täysi rangaistus tai rangaistus voidaan rikoslain 8 luvun 8 §:n nojalla määrätä noudattaen lievennettyä rangaistusasteikkoa taikka kysymyksessä voi saman luvun 6 §:n nojalla olla rangaistuksen lieventämisperuste. Mainittujen lainkohtien soveltaminen edellyttää, että rikos on tehty olosuhteissa, jotka läheisesti muistuttavat vastuuvapausperusteiden soveltamiseen johtavia olosuhteita. Hovioikeus katsoo, ettei hätävarjelutilanne ole ollut niin vakava ja että A on niin selvästi ylittänyt hätävarjelun rajat, että tekoon ei ole sovellettava lievennettyä rangaistusasteikkoa tai rangaistuksen lieventämisperustetta.

Hovioikeus katsoo, että oikeudenmukainen rangaistus suhteessa A:n syyksi luetun rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen, teon vaikuttimiin sekä rikoksesta ilmenevään tekijän muuhun syyllisyyteen on yksi vuosi kuusi kuukautta vankeutta. Rikoslain 6 luvun 9 §:n mukaan määräaikainen, enintään kahden vuoden vankeusrangaistus voidaan määrätä ehdolliseksi, jollei rikoksen vakavuus, rikoksesta ilmenevä tekijän syyllisyys tai tekijän aikaisempi rikollisuus edellytä ehdottomaan vankeuteen tuomitsemista. Rikosrekisterin mukaan A on vuosina 2002 - 2005 tuomittu kolme kertaa lyhyehköön ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Viimeksi hänet on tuomittu joulukuussa 2004 tehdystä virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta ja pahoinpitelystä viiden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen, jonka koeaika on päättynyt 21.2.2007. Hovioikeus katsoo, että A:n aikaisemmista rikoksista on kulunut niin paljon aikaa, ettei niillä ole merkitystä rangaistuksen ehdollisuutta harkittaessa. A:n syyksi luettu rikos on niin vakava, että ehdollista vankeutta yksinään on lähtökohtaisesti pidettävä riittämättömänä rangaistuksena rikoksesta. Ottaen kuitenkin huomioon, että A on ollut rikoksensa johdosta vapautensa menettäneenä yli puoli vuotta, oheisseuraamuksen tuomitseminen ehdollisen vankeuden lisäksi ei ole tarpeen.

Vapaaksi päästäminen

A on hovioikeuden päätöksellä 23.9.2010 määrätty päästettäväksi heti vapaaksi.

Vahingonkorvaukset

Kipu ja särky sekä muu tilapäinen haitta

- - - - - - - - - - Hovioikeus katsoo, että käräjäoikeuden tuomitsema korvaus on oikeassa suhteessa vammoista kokonaisuutena aiheutuneeseen haittaan.

Loukkauksen aiheuttama kärsimys

Vahingonkorvauslain 5 luvun 6 §:n 1 momentin 3 kohdan perusteella oikeus korvaukseen loukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä on sillä, jonka henkilökohtaista koskemattomuutta on tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta vakavasti loukattu. Saman pykälän 2 momentin mukaan korvaus määrätään sen kärsimyksen perusteella, jonka loukkaus on omiaan aiheuttamaan ottaen erityisesti huomioon loukkauksen laatu, loukatun asema, loukkaajan ja loukatun välinen suhde sekä loukkauksen julkisuus. Korvauksen tuomitseminen ei siten edellytä selvitystä loukatulle aiheutuneesta tunnereaktiosta, vaan korvauksen suuruus arvioidaan yksinomaan teon luonteen perusteella. Hallituksen esityksen (HE 167/2003 vp, s. 58) mukaan törkeä pahoinpitely voidaan yleensä katsoa vakavaksi henkilökohtaisen koskemattomuuden loukkaukseksi.

Tässä tapauksessa kysymys on henkilövahinkoasiain neuvottelukunnan suositusten 97 §:n mukaisesta muun ruumiillisen koskemattomuuden vakavasta loukkauksesta, jonka korvausasteikko on 500 - 3.000 euroa.

Hovioikeus on arvioinut, että kohtuullinen korvaus B:lle aiheutuneesta kärsimyksestä on 1.000 euroa.

Korvausten sovittelu

Ottaen huomioon edellä mainittu hätävarjelutilanne B:n on katsottava myötävaikuttaneen hänelle kipua ja särkyä sekä tilapäistä haittaa aiheuttaneeseen vahinkoon. Sen vuoksi hovioikeus harkitsee aiheelliseksi sovitella korvausta tältä osin puoleen sen täydestä määrästä eli 500 euroon.

Koska A:lla ei ole kohtuudella ollut oikeutta puolustautua lyömällä B:tä veitsellä, korvauksia kosmeettisesta haitasta, taloudellisesta menetyksestä ja teosta aiheutuneesta kärsimyksestä ei ole aihetta sovitella.

TUOMIOLAUSELMA

Muutokset käräjäoikeuden tuomioon

SYYKSI LUETUT RIKOKSET

1) Hätävarjelun liioitteluna tehty törkeä pahoinpitely 1.3.2010

RANGAISTUSSEURAAMUKSET

1 vuosi 6 kuukautta vankeutta
Rikoslain 6 luvun 13 §:n nojalla tehtävä vähennys 6 kuukautta 23 päivää.
Vapaudenmenetysaika 1.3. - 23.9.2010
Vankeusrangaistus on ehdollinen.
Koeaika alkaa hovioikeuden tuomion antamispäivänä ja päättyy 30.6.2013

LAINKOHDAT

1) Rikoslaki 21 luku 6 §

KORVAUSVELVOLLISUUS

A:n B:lle maksettavaksi tuomittu korvaus kivusta ja särystä sekä muusta tilapäisestä haitasta alennetaan 500 euroksi.

A velvoitetaan suorittamaan B:lle korvaukseksi loukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä 1.000 euroa.

Muilta osin käräjäoikeuden tuomio jää voimaan.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet: Jukka Ketola, Timo Palmgren, Lolita Tuomainen
Valmistelija Maria Takki

Lainvoimaisuustiedot: Lainvoimainen