21.10.2009

TURUN KÄRÄJÄOIKEUS PÄÄTÖS 3.2.2009

Hakija

Lounais-Suomen verovirasto

Konkurssivelallinen

A Oy

Asetettu konkurssiin

25.1.2008

Pesänhoitaja

AA K
Asianajotoimisto H Oy

Vireille

14.12.2007 Viite: KONKURSSI

JAKOLUETTELON VAHVISTAMINEN

Käräjäoikeus vahvistaa jakoluettelon A Oy:n konkurssissa pesänhoitajan esittämässä muodossa. Saataville on maksettava jako-osuudet jakoluettelon mukaan. (LIITE 1)

Verohallinnon saatavaa koskeva riitautus

Käräjäoikeus on tutkinut jakoluettelossa esitetyn Verohallinnon saatavaa koskevan pesänhoitajan riitautuksen ja hyväksyy sen. Perustelujen osalta käräjäoikeus viittaa pesänhoitaja K:n käräjäoikeudelle toimittamassa 14.1.2009 päivätyssä lausumassa esitettyihin perusteluihin. (LIITE 2)

Oikeudenkäyntikulut

Verohallinnon ja konkurssipesän esittämät oikeudenkäyntikuluvaatimukset hylätään. Koska asia on ollut oikeudellisesti epäselvä, osapuolet pitävät kulunsa vahinkonaan.

Lainkohdat

Konkurssilaki 13 luku 11 § ja 14 §

Asian ratkaisseet käräjäoikeuden jäsenet

notaari Hanna-Kaisa Heinonen

TURUN HOVIOIKEUS PÄÄTÖS 21.10.2009

RATKAISU, JOHON ON HAETTU MUUTOSTA

Turun käräjäoikeus 1. os. 3.2.2009 nro 2120
(liitteenä)

ASIA

Konkurssipesän jakoluettelon vahvistaminen

VALITTAJA

Verohallinto/Lounais-Suomen perintäyksikkö

VASTAPUOLI

A Oy:n konkurssipesä

VAATIMUKSET HOVIOIKEUDESSA

Valitus

Verohallinto on vaatinut, että A Oy:n konkurssissa vahvistettua jakoluetteloa muutetaan niin, että saneerausmenettelyn aikaiselle verovelkojen 3.238,49 euron veronkorotukselle vahvistetaan velkojien maksunsaantijärjestyksestä annetun lain (maksunsaantijärjestyslain) 3a §:n mukainen etuoikeus. Lisäksi verohallinto on vaatinut, että konkurssipesä velvoitetaan korvaamaan sen oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa korkoineen.

Perusteinaan verohallinto on esittänyt, että yrityksen saneerauksesta annetun lain (yrityssaneerauslain) (1998/794) 32 §:n 2 momentin mukaan saneerausmenettelyn alkamisen ja lakkaamisen välisenä aikana syntyneet saatavat ja niille varojen tilittämiseen saakka kertyvä korko maksetaan maksunsaantijärjestyslain (1578/1992) 3 §:ssä tarkoitettujen saatavien jälkeen parhaalla etuoikeudella. Myös saneerausmenettelyn aikana määrätyllä veronkorotuksella on tämä etuoikeus, koska sanotun lain 6 §:n 1 momentin 2 kohdan mukainen viimesijainen oikeus koskee vain tavallisessa konkurssitilanteessa valvottavaa veronkorotusta.

Yrityssaneerauslain (1993/47) esitöissä ei ole mainintaa siitä, mitä velkaa saneerausmenettelyn alkamisen jälkeen syntyneellä velalla tarkoitetaan. Tämän lain 32 §:n mukaisesti kaikki menettelynaikaiset velat maksettiin massavelkoina kokonaisuudessaan erittelemättä pois esimerkiksi veronkorotuksia. Oikeuskirjallisuudessakin (Pauliine Koskelo 1994: Yrityssaneeraus, s. 153) massavelkasuojan on katsottu käsittävän kaikki suoja-aikana syntyneet velat. Yrityssaneerauslakia (1998/794) koskevassa hallituksen esityksessä (HE 68/1998 vp) puolestaan todetaan, että ehdotus ei tosiasiallisesti muuttaisi saneerausmenettelyn aikana syntyneiden saatavien asemaa maksunsaantijärjestyksessä, vaan ne saisivat suorituksen edelleen ennen muita valvottavia saatavia, ja että lainmuutoksella ei ole tarkoitettu heikentää menettelynaikaisten velkojen asemaa. Koska massavelkasuoja oli aikaisemmin käsittänyt kaikki menettelynaikaiset velat, verohallinto velkojana joutuisi aikaisempaa huonompaan asemaan, mikäli veronkorotuksella ei enää olisi kysymyksessä olevaa etuoikeutta.

Vastaus

A Oy:n konkurssipesä on vaatinut, että valitus hylätään ja että verohallinto velvoitetaan korvaamaan konkurssipesän oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa korkoineen.

Perusteinaan konkurssipesäkin on esittänyt, että yrityssaneerauslaissa (1993/47) ja sitä koskevassa hallituksen esityksessä (HE 182/1992 vp) ei ole määritelty, mitä saneerausmenettelyn alkamisen jälkeen syntyneellä saatavalla tarkoitetaan, ja että verohallinnon viittaamassa oikeuskirjallisuudessa massavelkasuojan on katsottu käsittävän kaikki suoja-aikana syntyneet velat. Sanotun hallituksen esityksen mukaan saneerausmenettelyn aikana syntyneiden saatavien massavelkasuojaa on perusteltu sillä, että suojalla pyritään tukemaan yrityksen toiminnan jatkumisen ja saneerauksen onnistumisen edellytyksiä. Koska veronkorotus on verosäännösten rikkomisen johdosta määrätty sanktioluonteinen maksu, se ei liity tähän massavelkasuojan tarkoitukseen.

Velkojien maksunsaantijärjestyksestä annettuun lakiin tehtiin muutoksia laissa 30.12.1992/1578. Tällöin seuraamusluontoiset maksut, kuten veronkorotus, asetettiin viimesijaiseen asemaan. Pian tämän jälkeen, 25.1.1993, vahvistettiin yrityssaneerauslaki (1993/47), jonka mukaan saneerausmenettelyn aikana syntyneet saatavat saavat massavelkasuojan. Tämä osoittaa, että lainsäätäjän tarkoitus ei ollut kumpaakaan lakia säädettäessä, että seuraamusluonteisilla maksuilla olisi samanlainen etuoikeusasema kuin muilla saneerausmenettelyn aikana syntyneillä veloilla on. Massavelkasuojaa ei ole alunperinkään tarkoitettu ulottumaan seuraamusluonteisiin maksuihin. Maksunsaantijärjestyslakia tuleekin tulkita niin, että veronkorotuksen etuoikeus määräytyy aina lain 6 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaisesti, siis myös silloin, kun veronkorotus on määrätty yrityssaneerauslain 32 §:n 2 momentissa tarkoitetussa tilanteessa.

Koska yrityssaneerauslakia (1998/794) koskevassa hallituksen esityksessä (HE 68/1998 vp) on todettu, että ehdotus ei tosiasiallisesti muuttaisi saneerausmenettelyn aikaisten saatavien asemaa maksunsaantijärjestyksessä, veronkorotuksella ei ole yrityssaneerauslain (1998/794) 32 §:n 2 momentissa tarkoitetussa tilanteessa verohallinnon väittämää etuoikeusasemaa.

Myös sanotun lainkohdan sanamuoto, jonka mukaan etuoikeus on saatavan pääoman lisäksi vain korolla, osoittaa, ettei muilla liitännäisseuraamuksilla ole etuoikeusasemaa.

HOVIOIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Yrityksen saneerausmenettelyssä velkojen jako saneerausvelkoihin ja saneerausmenettelyn aikana syntyneisiin velkoihin perustuu yrityssaneerauslakia (1993/47) koskevan hallituksen esityksen (HE 182/1992 vp) ja oikeuskirjallisuuden (esim. Pauliine Koskelo 1994: Yrityssaneeraus, VI luku) mukaan velan perusteen syntyajankohtaan. Myös verovelkojen osalta ratkaiseva on verovelvollisuuden perusteen ajankohta. Velkojen jako tämän pääperusteen mukaan on hyväksytty myös oikeuskäytännössä (esim. KKO 1995:127, 2005:80 ja 2008:111).

Verohallinto on vaatinut yrityssaneerauslain (1998/794) 32 §:n 2 momentin nojalla saneerausmenettelyn aikana määrätylle veronkorotukselle maksunsaantijärjestyslain 3a §:n mukaista etuoikeutta. Riitaa on siitä, onko saneerausmenettelyn aikana syntyneille veroveloille määrätyillä veronkorotuksilla etuoikeus maksun saantiin maksunsaantijärjestyslain 3a §:n mukaisella etuoikeudella vai ovatko veronkorotukset sanotun lain 6 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettuja viimesijaisia saatavia. Näin ollen asiassa on riidatonta kysymyksessä olevan veronkorotuksen perusteen syntyajankohta ja se, että sanottu veronkorotus on velkojen jaon pääperusteen mukaan saneerausmenettelyn aikana syntynyt velka.

Asiassa on riidatonta myös, että muussa kuin yrityssaneerauslain (1998/794) 32 §:n 2 momentissa tarkoitetussa konkurssissa veronkorotus on maksunsaantijärjestyslain 6 §:ssä tarkoitettu viimeksi suoritettava saatava. Edelleen on riidatonta, ettei yrityssaneerauslaissa (1993/47), sitä koskevassa hallituksen esityksessä (HE 182/1992 vp), voimassa olevassa yrityssaneerauslaissa (1998/794) eikä sitä koskevassa hallituksen esityksessä (HE 68/1998 vp) ole määritelty, mitä yrityssaneerausmenettelyn alkamisen jälkeen syntyneellä saatavalla tarkoitetaan.

Molemmat asianosaiset ovat vedonneet yrityssaneerauslakia ja sen muutosta koskeviin hallituksen esityksiin ja samaan oikeuskirjallisuuteen, mutta tulkinneet niiden samoja kohtia eri tavalla. Konkurssipesä on vedonnut tulkintansa perusteina erityisesti yrityssaneerauslain (1998/794) 32 §:n 2 momentin sanamuotoon, veronkorotuksen sanktio- ja seuraamusluonteeseen sekä myös maksunsaantijärjestyslaista ilmenevään lainsäätäjän tarkoitukseen.

Yrityssaneerauslaissa (1998/794) on saneerausmenettelyn aikana syntyneiden velkojen asemaa konkurssissa muutettu hallituksen esityksen (HE 68/1998 vp) mukaisesti aikaisemmasta niin, että sanotut velat eivät enää ole massavelan asemassa. Näin ollen ne on valvottava konkurssissa, jolloin niiden riitauttaminenkin on mahdollista. Saneerausmenettelyn aikana syntyneiden velkojen etuoikeusasema on näin ollen muuttunut niin, että ne eivät enää kilpaile konkurssin massavelkojen kanssa. Niiden etuoikeusasema suhteessa massavelkoihin on siis huonontunut. Menettelyn aikana syntyneet valvottavat saatavat ja niille varojen tilittämiseen asti laskettava korko saavat kuitenkin yrityssaneerauslain (1998/794) 32 §:n 2 momentin mukaisessa konkurssitilanteessa suorituksen parhaalla etuoikeudella maksunsaantijärjestyslain 3 §:ssä tarkoitettujen pantti- ja pidätysoikeudella turvattujen saatavien jälkeen.

Saneerausmenettelyn alkamisen jälkeen syntynyttä saatavaa ei ole määritelty. Asianosaisten vetoamissa lähteissä ei myöskään ole nimenomaisesti suljettu pois minkäänlaista saatavaa, kun kysymys on yrityssaneerauslain (1998/794) 32 §:n 2 momentissa tarkoitetuista saneerausmenettelyn alkamisen ja lakkaamisen välisenä aikana syntyneistä saatavista. Näin ollen tästä ja lainkohdan sanamuodosta on katsottava seuraavan, mikäli muuta ei näytetä, että lainkohdassa tarkoitetaan kaikkia saatavia, joiden syntyperuste ajoittuu sanottuun aikaväliin. Tällöin kaikilla näillä saatavilla on luonteestaan riippumatta myös sanotussa lainkohdassa tarkoitettu korkea-asteinen etuoikeus.

Yrityssaneerauslain (1993/47) 32 §:n 2 momentissa tarkoitetuilla menettelynaikaisilla saatavilla ei ole lainmuutoksen (1998/794) jälkeen enää yhtä hyvää etuoikeusasemaa kuin massaveloilla, minkä lisäksi ne voidaan riitauttaa. Tästä on pääteltävissä, että muutoksen jälkeen näiden saatavien etuoikeusasemallakaan ei ole samaa tarkoitusta kuin konkurssipesän omien velkojen massavelkasuojalla on. Näin ollen sillä konkurssipesän väitteellä, että etuoikeuden antaminen sanktio- ja seuraamusluonteiselle veronkorotukselle voimassa olevassa 32 §:n 2 momentissa tarkoitetussa tilanteessa on vastoin massavelkasuojan tarkoitusta, ei ole merkitystä tämän asian ratkaisemiselle.

Voimassa olevan 32 §:n 2 momentin sanamuodon mukaan ainoa tuossa lainkohdassa tarkoitettuun saatavaan liittyvä etuoikeutettu liitännäisseuraamus on korko. Myöskään lainkohdan esitöistä ei ilmene muuta. Tämä seikka puhuu sitä vastaan, että muillakin liitännäisseuraamuksilla olisi kysymyksessä oleva etuoikeus. Toisaalta maininnan puuttuminen ei sulje tätä mahdollisuutta pois ottaen huomioon, että korkokin voi olla luonteeltaan paitsi liitännäisseuraamus myös sanktio, koska sen tarkoitus on tehostaa maksamista määräajassa lisämaksun uhalla. Sitä paitsi, koska lainkohdassa tarkoitettua saatavaa ei ole määritelty, veronkorotusta sellaisenaan voidaan pitää omana saatavanaan.

Yrityssaneerauslain (1993/47) 32 §:n 2 momentin mukaan kaikki saneerausmenettelyn alkamisen ja lakkaamisen välisenä aikana syntyneet velat olivat konkurssissa samassa asemassa kuin massavelat. Lainmuutoksen (1998/794) jälkeen voimassa olevassa 32 §:n 2 momentissa tarkoitettujen menettelynaikaisten saatavien etuoikeus on määritelty toisin ja aikaisempaa täsmällisemmin. Näillä saatavilla on etuoikeus massavelkojen ja säännöksessä mainittujen vakuussaatavien jälkeen, mutta ennen muita valvottavia saatavia. Hallituksen esityksessä (HE 68/1998 vp) on todettu, että ehdotus ei tosiasiallisesti muuttaisi näiden saatavien asemaa maksunsaantijärjestyksessä. Tästä seuraa, kun menettelyn alkamisen jälkeen syntynyttä saatavaa ei ole määritelty, että jos saneerausmenettelyn aikana määrätään veronkorotus, on syntynyt uusi velka, joka saa edellä mainitun etuoikeuden.

Maksunsaantijärjestyslaki on yleislaki, jonka mukaan maksunsaantijärjestys määräytyy vain, mikäli muussa laissa ei ole tietyn saatavan osalta säädetty toisin. Tässä asiassa on kysymys veronkorotuksen maksunsaantijärjestyksestä yrityssaneerauslain 32 §:n 2 momentissa tarkoitetussa erityistilanteessa. Näin ollen sillä, mikä on ollut lainsäätäjän veronkorotusta ja muita seuraamusluontoisia maksuja koskeva tarkoitus maksunsaantijärjestyslakia säädettäessä, ei ole merkitystä tämän asian ratkaisemiselle.

Oikeudenkäyntikulut

Koska asia on ollut oikeudellisesti niin epäselvä, että asianosaisilla on ollut perusteltu syy oikeudenkäyntiin, vastaavat asianosaiset oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8a §:n nojalla itse oikeudenkäyntikuluistaan asiassa.

Näillä perusteilla hovioikeus on ratkaissut asian päätöslauselmasta ilmenevällä tavalla.

Päätöslauselma

Muutokset käräjäoikeuden päätöslauselmaan

Käräjäoikeuden vahvistamaa jakoluetteloa A Oy:n konkurssissa muutetaan niin, että saneerausmenettelyn aikaiselle verovelkojen 3.238,49 euron veronkorotukselle vahvistetaan velkojien maksunsaantijärjestyksestä annetun lain 3a §:n mukainen etuoikeus.

Muilta osilta käräjäoikeuden päätöslauselmaa ei muuteta.

Asianosaisten toisiinsa hovioikeudessa kohdistamat oikeudenkäyntikulujen korvausvaatimukset hylätään.

Asian ratkaisseet hovioikeuden jäsenet:

hovioikeudenneuvos Lauri Vihervaara
hovioikeudenneuvos Matti Jalava
hovioikeudenneuvos Elina Paasivirta

Esittelijä:

viskaali Esko Junnila

Ratkaisu on yksimielinen.

Lainvoimaisuustiedot:

Korkeimman oikeuden ratkaisu 3.5.2010 : Ei valituslupaa