Rovaniemen HO 07.12.2009 1117
Tuottamuksellinen virkavelvollisuuden rikkominen, - hätäkeskuspäivystäjä
| Rovaniemen HO | |
| Diaarinumero: | R 09/435 |
| Antopäivä: | 07.12.2009 |
| Ratkaisunumero: | 1117 |
| Esittelypäivä: | -- |
| Asianumero: | RHO:2009:6 |
ASIAN KÄSITTELY KÄRÄJÄOIKEUDESSA
ASIAN KÄSITTELY HOVIOIKEUDESSA
HOVIOIKEUDEN RATKAISUN PERUSTELUT
ASIAN KÄSITTELY KÄRÄJÄOIKEUDESSA
Syyttäjän vaatimukset
Syyttäjä vaati A:lle rangaistusta tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta, koska A oli hätäkeskuksen virkaa toimittaessaan vastaanottanut kello 18.24 B:n matkapuhelimesta soittaman puhelun. B oli aluksi halunnut puhua poliisin kanssa, mutta A:n ilmoitettua, että hätäkeskuksesta tilataan poliisi, B oli ryhtynyt kertomaan A:lle siitä, kuinka hänen aviomiehensä oli uhannut häntä töistä tullessaan aseella ja samalla uhannut tappaa B:n ja itsensä. Puhelun kuluessa B oli kertonut A:lle myös vireillä olevista, puolisoiden välisistä avioero- ja lähestymiskieltoprosesseista sekä siitä, että aviomies oli poistunut paikalta tullakseen pian takaisin. A oli välittämättä B:n ilmoittamia tietoja heti tai myöhemminkään voimassa olevan lainsäädännön mukaan yleisestä järjestyksestä ja turvallisuudesta vastuussa olevalle toimivaltaiselle poliisiviranomaiselle, antanut B:lle neuvon ottaa heti yhteyttä uudelleen, jos välitöntä tarvetta ilmenee sekä opastanut tätä siitä, kuinka virka-aikana otettiin yhteyttä toimivaltaiseen poliisiin. A oli lopettanut puhelun kello 18.31 ja merkinnyt samalla neuvonta/opastustehtäväksi kirjaamansa tehtävän päättyneeksi.
A oli virkaansa toimittaessaan huolimattomuudesta rikkonut häntä sitovia ja erityisesti hätäkeskuslain 4 §:n ja hätäkeskuksesta annetun valtioneuvoston asetuksen 4 §:n säännöksiin perustuvia virkavelvollisuuksiaan poliisitoimen viestikeskuksen viranhaltijana välittää ihmisten turvallisuuteen liittyviä välittömiä toimenpiteitä edellyttäviä ilmoituksia niille poliisin yksiköille, joille tehtävä voimassa olevan lainsäädännön mukaan kuului. Kyseisiä laki- ja asetustason säädöksiin perustuvia virkavelvollisuuksia on selostettu lisäksi ainakin hätäkeskuksen päivystäjän toimivaltaa, asemaa ja oikeusturvaa koskevassa henkilöstöohjeessa.
Kaksi päivää puhelinsoiton jälkeen B oli kuollut aviomiehensä aseella suorittaman henkirikoksen uhrina.
A:n tekoa ei ole, huomioon ottaen sen vahingollisuus ja vaarallisuus sekä hänen virka-asemansa poliisitoimen viestikeskuksen työntekijänä, pidettävä kokonaisuutena arvostellen vähäisenä.
Vastaus
A kiisti syyttäjän rangaistusvaatimuksen. A ei ollut menetellyt huolimattomasti eikä hän ollut rikkonut virkavelvollisuuksiaan. Joka tapauksessa A:n tekoa oli pidettävä vähäisenä. A vaati toissijaisesti, että hänet jätetään rangaistukseen tuomitsematta.
Käräjäoikeuden ratkaisu
Käräjäoikeus katsoi, että hätäkeskuslaitoksesta annetun valtionneuvoston asetuksen 4 §:n 2 kohtaa voitiin tulkita joko niin että välittäminen oli tarpeen vain, jos tilanne sitä selvästi edellytti taikka niin, että välittäminen oli tarpeen, ellei tilanne selvästi ollut sellainen, ettei välittäminen ollut tarpeen.
Asetuksen 4 §:n 2 kohdan nojalla välittämättä jättämisestä oli tehtävä päätös. Hätäkeskuksen henkilöstöohjeessa oli varsin seikkaperäiset ohjeet tämän päätöksen laadusta ja sisällöstä. Tilanteita, joissa varsinaista päätöstä ei tehty, olivat päällekkäisilmoitukset sekä virhehälytykset. Ohjeen mukaan myös neuvonta / opastus saattoi olla sellainen päätös, ettei sen yhteydessä ollut välttämätöntä laatia erillistä hälyttämättä jättämispäätöstä, tällöinkin oli kuitenkin tehtävän välittämättä jättämisen syy kirjattava selvästi. Ohjeissa mainittiin edellä todettujen tilanteiden ohella ainoastaan hätäkeskuksen omat ilmoitukset sellaisiksi tapauksiksi, joissa ei tehty päätöstä.
Henkilöstöohjeen perusteella käräjäoikeus katsoi, että tehtävän välittäminen oli tarpeen aina, ellei tilanne selvästi ole sellainen, ettei välittäminen ole tarpeen. Käräjäoikeuden mukaan tämä tulkinta vastasi myös hätäkeskuslain perusteluissa lausuttua ja lain 4 §:stä ilmenevää hätäkeskustoiminnan tarkoitusta. Tilanteissa, joissa asia ei ehkä edellyttänyt välittömiä toimenpiteitä tai muuten edellyttänyt asianomaisen viranomaisen omaa arviointia tarvittavien toimenpiteiden suhteen, oli käytössä ollut poliisitehtävien osalta ilmoituksen välittäminen poliisin kenttäjohtajalle. Tämä menettely oli selostettu henkilöstöohjeessa ja se oli ollut myös A:n tiedossa.
Käräjäoikeus totesi, että B oli soittanut hätäkeskukseen selvästi hädissään ja peloissaan. B oli heti puhelun alussa ilmoittanut haluavansa keskustella poliisin kanssa. Keskustelun aikana B oli tuonut ymmärrettävästi esille uhkaustilanteen ja väkivallan vaaran, jolle hän oli ollut alttiina ja joka todennäköisesti tulisi pian jatkumaan. Puhelun yhteydessä B oli tuonut esiin seikkoja, jotka tyypillisesti olivat omiaan kärjistämään riitatilannetta puolisoiden välillä. Edellä mainitut seikat huomioon ottaen käräjäoikeus katsoi, että B:n soittaman puhelun sisältö ei ollut sellainen, että se selvästikään ei olisi edellyttänyt tehtävän välittämistä asianomaiselle viranomaiselle eli poliisille.
Käräjäoikeus katsoi, että A oli syyllistynyt tuottamukselliseen virkavelvollisuuden rikkomiseen ja tuomitsi A:n sakkorangaistukseen.
ASIAN KÄSITTELY HOVIOIKEUDESSA
A vaati, että syyte tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta hylätään. Toissijaisesti A vaati, että hänet jätetään rikoslain 6 luvun 12 §:n 1 momentin 1 kohdan nojalla rangaistukseen tuomitsematta.
A myönsi syytteen teonkuvauksen ensimmäisessä ja toisessa kappaleessa ilmoitetut seikat oikeiksi. A kiisti rikkoneensa huolimattomuudesta virkatoiminnassa noudatettaviin säännöksiin ja määräyksiin perustuvaa virkavelvollisuuttaan. Syyttäjän vetoamissa hätäkeskuslain 4 §:ssä, hätäkeskuslaitoksesta annetun valtioneuvoston asetuksen 4 §:ssä sekä hätäkeskuksen henkilöstöohjeessa ei ollut säännelty yksittäisen virkamiehen virkavelvollisuuksista eikä mainitun asetuksen 4 §:n 1 momentin 2 kohdasta ilmennyt, miten hätäkeskuksen toiminnan laadullista puolta ja henkilökunnan toiminnan huolellisuutta arvioitiin. Tässä asiassa ei ollut selvitetty myöskään A:n soveltamia riskinarviointikriteerejä ja poliisin hätäkeskukselle antamaa ohjeistusta. A oli selvittänyt ne asiat, jotka oli protokollan mukaan selvitettävä. A:lle ei ollut myöskään puhelun perusteella syntynyt velvollisuutta ryhtyä välittämään tehtävää toimivaltaiselle viranomaiselle, koska B:n henki ja terveys ei ollut ollut vaarassa sillä hetkellä, kun hän oli soittanut hätäkeskukseen. B ei ollut myöskään pyytänyt A:ta välittämään tietoja poliisille. Hätäkeskus ei ollut rikosilmoitusten kirjaamisviranomainen. Sillä tosiseikalla, että B oli kuollut kaksi päivää hätäkeskuspuhelun jälkeen miehensä surmaamana, ei ollut merkitystä A:n menettelyä arvioitaessa. A:n menettelyä arvioitaessa oli joka tapauksessa otettava huomioon silloiset työskentelyolosuhteet sekä se, että hätäkeskustoiminnan uudelleen organisoinnin johdosta toimintamallit olivat tuolloin olleet jäsentymättömiä. A on myös viitannut 18.6.2009 päivättyyn luonnokseen hallituksen esitykseksi laiksi hätäkeskustoiminnasta. A:n mukaan siitä toisin kuin nykyisestä lainsäädännöstä ilmenivät muun muassa yksittäisen virkamiehen velvollisuudet ja hätäkeskustoimintaan osallistuvien viranomaisten toiminnan suhde suhteessa hätäkeskuksen toimintaan.
A:n teko ei täyttänyt rikoslain 40 luvun 10 §:n tunnusmerkistöä, koska se oli kokonaisuutena arvostellen vähäinen. A:n menettely ei ollut ollut vahingollista tai haitallista, sillä B oli saanut puhelinkeskustelun aikana A:lta asianmukaiset ohjeet yhteyden ottamiseksi paikallispoliisiin tarvittaessa. B:llä oli ollut mahdollisuus ilmoittaa häneen kohdistuvasta uhkauksesta asianmukaisesti poliisille. A:n menettelystä ei ollut aiheutunut mitään haittaa B:lle, koska sittemmin tapahtunut henkirikos ei ollut syy-yhteydessä A:n ja B:n väliseen puhelinkeskusteluun. A oli toiminut tilanteessa virkaansa kuuluvissa tehtävissä, joiden sisällöstä ei ollut säädöstasoisia normeja tai muitakaan yksityiskohtaisia ohjeita. A oli hoitanut puhelun tavanomaisella hätäkeskuspäivystäjän toimintatapoihin kuuluvalla tavalla.
Syyttäjä vaati, että A:n valitus hylätään. Käräjäoikeuden tuomio oli oikea.
Hovioikeus toimitti asiassa pääkäsittelyn.
HOVIOIKEUDEN RATKAISUN PERUSTELUT
Virkatoiminnassa noudatettavat säännökset ja määräykset
A:n tekoa arvioitaessa on kiinnitettävä huomiota siihen, millaisiin virkatoiminnassa noudatettaviin säännöksiin tai määräyksiin virkavelvollisuuden rikkominen perustuu.
Rikoslain 3 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan rikokseen syylliseksi saa katsoa vain sellaisen teon perusteella, joka tekohetkellä on laissa nimenomaan säädetty rangaistavaksi. Lain esitöiden (HE 44/2002 vp, s. 29-33) mukaan rikoslainsäännösten on oltava täsmällisiä ja tarkkarajaisia. Tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että niiden säännösten, joiden sisältö viime kädessä määrää rangaistavuuden alaa, tulee olla kirjoitettu tavalla, joka vastaa rikoslainsäädännölle asetettavia täsmällisyysvaatimuksia. Rikosten määrittelyn on perustuttava lakiin. Pelkästään asetukseen taikka tätä alemmantasoisiin säännöksiin perustuvat kriminalisoinnit ovat laillisuusperiaatteen vastaisia. Tilanteissa, joissa rangaistavan käyttäytymisen kuvaus annetaan lakia alemmanasteisissa säännöksissä, tulee rangaistavuuden perustan ilmetä laista ja laissa on oltava selvä viittaussäännös alemmanasteisiin säännöksiin. Toisaalta oikeuskirjallisuudessa on katsottu, että käytännössä on mahdotonta kuvata kaikkia virkavelvollisuuksia yksityiskohtaisesti säännöksissä ja määräyksissä. Velvollisuuden tarkempi sisältö on siten johdettava jostakin säännöksestä tai määräyksestä taikka jopa vakiintuneesta käytännöstä. Näin on todettu myös virkarikoslainsäännön uudistamiseen johtaneen lain (792/1989) esitöissä (HE 58/1988, s. 65).
Hätäkeskuslain 4 §:n mukaan hätäkeskuksen tehtävänä on vastaanottaa hätäilmoituksia, välittömiä poliisin toimenpiteitä koskevia ilmoituksia ja muita ihmisten, omaisuuden ja ympäristön turvallisuuteen välittömiä toimenpiteitä edellyttäviä ilmoituksia sekä välittää ne edelleen yksikölle, jolle tehtävä voimassa olevan lainsäädännön mukaan kuuluu. Lisäksi hätäkeskus toimii pelastus-, poliisi- sekä sosiaali- ja terveystoimen viestikeskuksena, tukee ja avustaa viranomaisten tehtäviä hoitavia yksiköitä sekä hoitaa sille muussa laissa säädetyt tehtävät. Hätäkeskuslain 18 §:n mukaan asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä muun muassa hätäkeskuslaitoksen tehtävistä ja hallinnosta.
Valtioneuvoston asetus hätäkeskuslaitoksesta (990/2000) on annettu edellä mainitun hätäkeskuslain 18 §:ssä säädetyn valtuutuksen nojalla, joten asetus on oikeudellisesti sitova. Asetuksen 4 §:n mukaan hätäkeskuksen tehtävänä on erityisesti muun muassa ilmoituksen perusteella arvioida tilanteen edellyttämät käytettävissä olevat voimavarat ja tehtävän kiireellisyys, välittää tehtävä asianomaiselle yksikölle tai jos tilanne ei selvästi edellytä tehtävän välittämistä, tehdä tätä koskeva päätös ja mahdollisuuksien mukaan neuvoa ja ohjata hätätilanteisiin liittyvissä yhteydenotoissa.
Edellä mainittujen säännösten lisäksi hätäkeskus on antanut henkilöstöohjeen muun muassa hätäkeskuslain 4 §:n ja hätäkeskusasetuksen 4 §:n tulkinnasta. Kyseinen ohje on jaettu hätäkeskuksen päivystäjille vuonna 2005 toimitetun ohjemapin mukana. Näin ollen myös A:n on täytynyt olla tietoinen edellä mainitun ohjeen sisällöstä.
Poliisitoimi on hätäkeskuslain 3 §:n nojalla ohjannut hätäkeskuksen toimintaa omaa toimialaansa koskevissa asioissa. Tämän ohjauksen tarkemmasta sisällöstä ei ole esitetty selvitystä.
Johtopäätökset
A on vedonnut lainsäädäntöhankkeeseen (luonnos hallituksen esitykseksi 18.6.2009), jossa hätäkeskuslaitoksen ja laitoksen henkilöstön tehtäviä sekä myös yhteistyöviranomaisten tehtäviä suhteessa hätäkeskuslaitokseen esitetään tarkennettavaksi. Erityisesti A on vedonnut lakiesityksen 13 §:n 1 momentin 5 kohtaan tehtävän välittämättä jättämisestä, koska säännöksestä on jätetty pois sana "selkeästi".
Hovioikeus toteaa, että A:n vetoaman esityksen päätarkoituksena näyttäisi olevan hätäkeskuspalvelujen saatavuuden varmistaminen siten, että hätäkeskuslaitoksen virka-alueena olisi koko Manner-Suomi. Esityksessä on korostettu yhteistyöviranomaisten velvollisuutta ohjata hätäkeskuslaitoksen toimintaa. Esityksen mukaan päivystystehtävää suorittavan henkilöstön olisi muun muassa tehtävän välittämistä koskevassa päätöksenteossaan otettava huomioon nämä ohjeet. Voimassa olevassa lainsäädännössä vastaavaa säännöstä ei ole. Hätäkeskuksen ja asianomaisen yhteistyöviranomaisen vastuunjaon osalta lakiesitys ei hovioikeuden käsityksen mukaan kuitenkaan olennaiselta osaltaan poikkea siitä, mitä hätäkeskuksen henkilöstöohjeessa on lausuttu. Toisin sanoen vastuu tehtävästä siirtyy asianomaiselle viranomaiselle silloin, kun tehtävä on välitetty.
Hätäkeskusasetuksen 4 §:n 2 momentin 2 kohdan sanamuodon mukainen tulkinta tukee käräjäoikeuden johtopäätöstä siitä, milloin tehtävä on välitettävä asianomaiselle viranomaiselle. Tällä ja muutoin käräjäoikeuden lausumilla perusteilla hovioikeus katsoo, että voimassa olevan lainsäädännön mukaan pääsääntö on se, että tehtävä välitetään asianomaiselle viranomaiselle ja päätös välittämättä jättämisestä tehdään vain silloin, kun tilanne ei selvästi edellytä tehtävän välittämistä.
Hovioikeus toteaa, että B on puhelinkeskustelun aikana kertonut päivystäjänä toimineelle A:lle muun muassa, että hän ei pysty soittamaan, jos tulee taas vakava tilanne. B on myös maininnut, että hänen puolisollaan on ase. Edellä mainitut seikat ja käräjäoikeuden tuomion perusteluista ilmenevät seikat huomioon ottaen hovioikeus katsoo, että puhelinkeskustelun sisältö ei ole ollut sellainen, että se selvästikään ei olisi edellyttänyt tehtävän välittämistä toimivaltaiselle viranomaiselle.
Edellä mainituilla ja muuten käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevillä perusteilla A on syyllistynyt käräjäoikeuden hänen syykseen lukemaan tuottamukselliseen virkavelvollisuuden rikkomiseen.
Käräjäoikeuden päätöstä ei muutettu.
Asian ratkaisseet hovioikeuden jäsenet
hovioikeudenneuvos Maarit Tukiainen
määräaikainen hovioikeudenneuvos Timo Mäkeläinen
asian valmistelija, viskaali Anu Mäki
LAINVOIMAISUUSTIEDOT
Lainvoimainen
Päivitetty 7.4.2010