9.4.2009

ASIAN KÄSITTELY KÄRÄJÄOIKEUDESSA JA KÄRÄJÄOIKEUDEN RATKAISU

A:lle on vaadittu rangaistusta taposta. Hänelle on määrätty oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 2 luvun mukainen puolustaja.

Käräjäoikeus on 17.3.2008 tuomitessaan A:n taposta vankeusrangaistukseen velvoittanut A:n korvaamaan valtiolle sen varoista A:n puolustajalle maksetusta palkkiosta ja kulujen korvauksesta oikeusapulain mukaisen A:n omavastuuosuuden määrän korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen 17.4.2008 lukien.

Käräjäoikeus on perustellut viivästyskoron maksuvelvollisuutta seuraavasti.

A on syyllistynyt rikokseen, jota varten hänelle on määrätty puolustaja. Oikeusaputoimiston selvityksen mukaan A olisi ollut oikeutettu julkiseen oikeusapuun 20 prosentin perusomavastuulla. Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 2 luvun 11 §:n perusteella A on velvollinen korvaamaan valtiolle 20 prosenttia puolustajalle maksetusta määrästä eli 834,09 euroa. Mainitussa lainkohdassa ei ole nimenomaista mainintaa siitä, onko edellä mainitulle määrälle maksettava viivästyskorkoa. Oikeusapulain 22 §:n mukaan velvollisuuteen korvata valtiolle oikeusapua saaneen vastapuolen oikeudenkäyntikulut sisältyy viivästyskorko. Samoin oikeusapulain 20 §:n 3 momentin mukaan osittaista oikeusapua saavan on vaadittaessa maksettava omavastuuosuudelle viivästyskorko. Myös oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 2 luvun 10 §:n 2 momentissa, joka koskee vastapuolen korvausvelvollisuutta valtiolle, on viittaus oikeusapulain 22 §:ään. Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain puolustajan palkkiota koskeva systematiikka ja edellä mainitut oikeusapulain säännökset huomioiden käräjäoikeus katsoo, että viivästyskoron maksuvelvollisuus koskee myös oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 2 luvun 11 §:ssä mainittua korvausvelvollisuutta.

ASIAN KÄSITTELY HOVIOIKEUDESSA

Valitus

A on hovioikeudessa vaatinut, että käräjäoikeuden tuomiota muutetaan muun ohella siten, että hänet vapautetaan velvollisuudesta maksaa viivästyskorkoa puolustajanpalkkion omavastuuosuudelle. A on perustellut tämän osalta valitustaan sillä, että oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 2 luvun 10 §:ssä ei ole viittaussäännöstä viivästyskorkoa koskevaan oikeusapulain 21 §:ään. Omavastuuosuuden maksuvelvollisuus voitaisiin myös rinnastaa valtion varoista maksettaviin todistelukustannuksiin, joiden takaisinperinnässä viivästyskorkoa ei suoriteta.

Vastaus

Syyttäjä on vaatinut, että A:n valitus hylätään.

HOVIOIKEUDEN RATKAISU (Viivästyskorkoa koskevalta osin)

Perustelut

Asiassa on tältä osin kysymys siitä, voidaanko A velvoittaa maksamaan viivästyskorkoa oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 2 luvun 11 §:n nojalla hänen valtiolle maksettavakseen tuomitulle korvaukselle.

Pykälää koskevien lainvalmistelutöiden mukaan korvaukselle määrättäisiin korkolain mukainen viivästyskorko (HE 132/1997 vp, s. 55). Pykälään ei ole kuitenkaan sisällytetty viivästyskorkolausumaa.

Korkolain 1 §:n 2 momentin 1 kohdan mukaan korkolakia ei sovelleta julkisoikeudellisesta perusteesta johtuvaan velkasuhteeseen. A:n valtiolle maksettava korvaus hänen ja valtion välisenä velkasuhteena on perusteeltaan julkisoikeudellinen. Tuo velkasuhde jää niin ollen korkolain 1 §:n 2 momentin 1 kohdan nojalla korkolain soveltamisen ulkopuolelle.

Julkisista varoista kustannettavaa oikeusapua koskevista lainvalmistelutöistä ilmenee, ettei julkisoikeudellisesta perusteesta johtuvalle edellä mainitunlaiselle velkasuhteelle ole ollut mahdollista tuomita maksettavaksi viivästyskorkoa ilman sitä koskevaa nimenomaista lainsäännöstä (HE 82/2001 vp s. 110-111, HE 132/1997 vp s. 47, HE 120/1996 s. 7-8, oikeusministeriön lainvalmisteluosaston julkaisu 7/1985: Ehdotus laiksi julkisoikeudellisten saamisten viivästyskorosta s. 1, 9, 15, 18-20). Tämän vuoksi on viivästyskoron maksuvelvollisuudesta oikeusapua saaneen osalta nimenomaan säädetty oikeusapulain 20 §:n 3 momentissa. Sen sijaan valtion varoista maksettavaa oikeusapua saaneen vastapuoleen on ollut mahdollista soveltaa korkolain viivästyskorkoa koskevia säännöksiä, koska vastapuolen korvausvelvollisuudessa valtiolle tai aikaisemmin myös kunnalle ei ole kysymys korkolaissa tarkoitetusta julkisoikeudellisesta perusteesta johtuvasta velkasuhteesta, vaan saatavasta, joka on johdettu asianosaisen oikeudesta saada korvaus oikeudenkäyntikuluistaan jutun hävinneeltä vastapuoleltaan (KKO:1988:78 ja KKO:2000:15).

Laissa ei ole säännöstä oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 2 luvun 11 §:ssä tarkoitetulle korvaukselle maksettavasta viivästyskorosta. Tuomioistuin ei voi tuolle korvaukselle tuomita viran puolesta valtion hyväksi maksettavaksi viivästyskorkoa ilman nimenomaista lainsäännöstä. Käräjäoikeuden ei olisi niin ollen pitänyt velvoittaa A:ta maksamaan valtiolle tuomitsemaansa viivästyskorkoa.

Ratkaisu

Hovioikeus on muuttaen käräjäoikeuden tuomiota vapauttanut A:n maksamasta valtiolle viivästyskorkoa puolustajanpalkkion omavastuuosuudelle.