14.1.2009

TAUSTATIEDOT JA ASIAN KÄSITTELY KÄRÄJÄOIKEUDESSA

Taustatiedot

A ja B olivat muuttaneet yhteen asumaan heidän ensimmäisen lapsensa syntymän jälkeen vuonna 1986 ja eläneet avoliitossa. Heille oli syntynyt toinen lapsi vuonna 1987.

B oli ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen vuonna 1986 ostanut vanhemmiltaan maatilakokonaisuuden. Myyjille oli pidätetty kaupassa elinikäinen asumisoikeus. Tilan oston B oli rahoittanut pankista ottamallaan luotolla. Vuonna 2004 B oli ostanut lisää tiloja.

A ja B olivat kokopäiväisesti työskennelleet tilalla, jonka päätuotantona oli ollut lypsykarja. Tuloja oli lisäksi saatu pinta-alaperusteisista EU-tuista. Tilan hoidosta kertyneet tulot olivat pääosin menneet yhteisissä nimissä olleelle tilille, josta osa oli siirretty B:n nimissä olleelle tilille, johon A:lla oli ollut käyttöoikeus. Tältä tililtä oli suoritettu luoton lyhennykset ja korot. Lisäksi B:n nimissä oli ollut tili, johon oli mennyt karjanmyynti- viljanmyynti- ja EU-tuet. A:lla oli ollut käyttöoikeus myös tähän tiliin. Maatilan tuotosta vuosittain kertyneet varat oli sijoitettu maatalouden tarpeisiin, muun muassa koneisiin, rakennuksiin ja lisämaihin, jotka olivat B:n nimissä.

A:n muuttaessa tilalta pois maaliskuussa 2006 oli tilakokonaisuuden yhteispinta-ala ollut noin 201 hehtaaria. Tilalla oli ollut 40 lypsävää lehmää, täydellinen maatalouskoneistus, kaksi autoa ja koti-irtaimisto.

Muuttaessaan pois A oli ottanut mukaansa ainoastaan osan henkilökohtaisista tavaroistaan kuten vaatteensa. A:n nimissä olleella pankkitilillä oli 31.1.2006 ollut rahaa 18 814,27 euroa, jotka olivat kertyneet lapsilisistä ja A:n vanhemmilta saaduista lahjoituksista. Tälle tilille ei ollut suoritettu maksuja maatalouden tuloista tai varoista, mutta tältä tililtä oli käytetty rahaa yhteisiin maatalouden hankintoihin 5 000 - 8 000 markkaa vuonna 2001.

A:n kanne

A vaati ensisijaisesti, että käräjäoikeus vahvistaa B:n nimissä olevien maatilojen ja maatalouskoneiden omistusoikeuden siten, että niiden omistajiksi vahvistetaan B puoliksi ja A puoliksi, ja käräjäoikeus määrää eräistä yhteisomistussuhteista annetun lain mukaisesti uskotuksi mieheksi asianajaja C:n suostumuksensa mukaisesti purkamaan yhteisomistussuhteen. A vaati toissijaisesti, että B velvoitetaan suorittamaan A:lle perusteettoman edun palautuksena tai kohtuullisena korvauksena yhteensä 774 681,70 euroa. Lisäksi A vaati, että B velvoitetaan korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut 12 036,89 euroa laillisine korkoineen.

B:n vastaus

B vaati, että kanne hylätään myönnettyä enemmälti ja A velvoitetaan korvaamaan B:n oikeudenkäyntikulut 12 045 euroa viivästyskorkoineen, joka ylittää seitsemällä prosenttiyksiköllä kulloinkin voimassa olevan viitekoron, siitä lähtien, kun kuukausi on kulunut korvauksen tuomitsemispäivästä.

B myönsi perusteeltaan ja määrältään KKO 1993:168 tarkoitettuna kohtuullisena korvauksena 25 000 euroa.

Käräjäoikeuden ratkaisun perustelut (lyhennelmä)

Yhteisomistus

Oikeuskäytännön ja -kirjallisuuden mukaan avoliitossa olevien henkilöiden välillä toisen nimissä oleva omaisuus voidaan katsoa yhdessä omistetuksi ainoastaan, mikäli omaisuuden hankintahetkellä oli näin tarkoitettu ja henkilö, jonka nimissä omaisuus ei ollut, oli välittömästi osallistunut sen rahoittamiseen. Sen sijaan niin sanottua perheoikeudellista yhteisomistusta pelkän avoliiton ja mahdollisesti toisen nimissä olevan omaisuuden rahoituksen perusteella ei Suomen oikeusjärjestys nykyisin hyväksy.

Tilakaupoissa asiakirjojen mukaan ostajana oli ollut yksin B. A:kaan ei ollut väittänyt, että tilakauppoja 30.4.1986 ja 31.12.2004 tehtäessä tai muita kanteessa kerrottuja omaisuuseriä hankittaessa olisi nimenomaisesti tarkoitettu, että hän olisi tullut kauppoihin ostajaksi taikka muutoin osaomistajaksi. Kukaan muukaan kuulluista henkilöistä, erityisesti kauppojen osapuolet B ja hänen äitinsä, eivät olleet kertoneet tuohon viittaavaa. Asiakirjoja tuntemattomien ja muutoinkin noiden oikeustoimien sisältöön perehtymättömien todistajien spekuloinneilla A:n yleisestä asemasta ja käyttäytymisestä tiloilla ei ollut merkitystä tuota oikeustoimien tarkoitusta arvioitaessa. Samasta syystä B:n mahdollisilla avoliiton aikaisilla lausahduksilla omaisuuden yhteisyydestä ei ollut oikeudellista merkitystä yhteisomistusta harkittaessa.

Tilojen sekä maatalousirtaimiston ostaminen oli välittömästi rahoitettu B:n nimissä olleilla lainoilla, jotka oli puolestaan maksettu tiloilla harjoitetusta maataloudesta saaduilla tuloilla. A ei myöskään ollut väittänyt, että noita lainoja tehtäessä olisi tarkoitettu, että hän olisi tullut niihin velalliseksi. Vaikka A oli työpanoksellaan osallistunut maatalouden harjoittamiseen, hänen ei ollut katsottava yhteisomistussuhteen luovalla tavalla välittömästi osallistuneen niiden rahoittamiseen, kun hänen omalta tililtä tapahtuneet suoritukset ja puhelinosakkeen osto eivät olleet olleet kokonaismääriin nähden merkittäviä. Hänen panoksensa voitiin asianmukaisesti muutoin huomioida jäljempänä kerrotulla tavalla.

Edellä kerrotuilla perusteilla A ei ollut näyttänyt, että olisi tarkoitettu hänen ja B:n yhteisesti omistavan kanteessa tarkoitetun omaisuuden. Yhteisomistusta koskevat kannevaatimukset hylättiin.

Perusteeton etu vai kohtuullinen korvaus

Oikeuskirjallisuuden mukaan perusteeton etu tuli kysymykseen tilanteissa, joissa mikään muu oikeuskeino ei tullut kyseeseen. Tämänkaltaisissa tilanteissa on oikeuskäytännössä vakiintunut pääsäännöksi oikeuskeino tuomita kohtuullista korvausta toisen nimissä olleen varallisuuden kasvattamisesta, joten ei ollut tarvetta turvautua perusteettoman edun instituutioon.

Edellä kerrotun kohtuullisen korvauksen peruste oli myönnetty. Muutoinkaan ei ollut pääteltävissä, että A olisi tarkoittanut kartuttaa B:n omaisuutta siinä tapauksessa, että avoliitto päättyy välirikkoon.

Kohtuullisen korvauksen määrä

Tiloilla harjoitetun maatalouden päätuotantona oli ollut lypsykarja ja lisäksi tuloja oli saatu pinta-alaperusteisista EU-tuista. Todistaja, jonka tilan karjan määrä oli 35-40 lehmää eli suuruudeltaan A:n ja B:n tilan kokoinen, oli arvioinut, että tuon kokoisella tilalla navettatyöt vaativat perustapauksessa karjan ollessa terveenä noin 7 - 8 tunnin päivittäisen työn kahdelta henkilöltä. Kysyttäessä, miten arvioi omalla kotitilallaan itsensä ja miehensä työpanoksen tilan kokonaistyömäärästä hän oli lausunut, että se menee puoleksi.

A:n uskottavan kertomuksen mukaan hän oli avoliiton alusta 1986 sen päättymiseen maaliskuuhun 2006 saakka osallistunut maatalouden töihin, pääasiassa karjaan liittyviin töihin. Vuoteen 1993 saakka B:n äiti oli vointinsa mukaan osallistunut navettatöihin. A:n opiskelu oli tehty omalla ajalla eikä ollut vaikuttanut tilan töiden suorittamiseen. Myös toiminnan ja hankintojen suunnittelu oli tehty yhdessä puhuen.

Käräjäoikeus A:n ja B:n uskottavien kertomuksien, joita vastaan muu todistelu ei puhunut, perusteella katsoi A:n kutakuinkin koko avoliiton ajan osallistuneen maatalouteen vähintään normaalin työpäivän päivittäisellä työpanoksella, joka oli vastannut noin puolta tilan vaatimasta kokonaistyöpanoksesta. Tätä arviointia ei muuttanut B:n äidin osallistuminen työhön eikä se, että A oli keskittynyt karjaan liittyviin tehtäviin kun taas B oli keskittynyt peltoviljelyyn ja koneisiin liittyviin tilan tehtäviin. A:n mittava työpanos ja toimiminen kodissa perheen hyväksi olivat sen lisäksi, että hän näin oli osallistunut lastensa elatukseen, osaltaan mahdollistaneet B:n omaisuuden kartuttamisen. A:n asumista kodissaan ja tämän omistaman hevosen ylläpitämistä tiloista saaduilla varoilla ei ollut pidettävä riittävänä vastikkeena hänen työpanoksestaan.
....

Korvauksen arviointi

Avoliiton päättyessä maaliskuussa 2006 B:llä oli ollut 907 603,81 euron nettoarvoinen omaisuus, jonka kasvattamiseen A oli osallistunut avoliiton aikana 1986 - 2006 edellä kerrotulla mittavalla työpanoksella; yleisen elämänkokemuksen mukaan karjatalous oli harjoittajalleen erityisen sitovaa. Erään todistajan mukaan kumpikaan pojista ei ollut kiinnostunut karjataloudesta. A:n pitkäaikainen avoliitto ja siitä syntyneet kaksi lasta perustelivat päätelmää, että tämän menettelyn tavoitteena oli ollut perheen etu, jolloin hänen omansa etunsa valvominen oli väistynyt.

Korkein oikeus ei ratkaisussa 1993:168 ollut perustellut miten se oli tapauksessa arvioinut kohtuullisen korvauksen määrän. Ratkaisusta voitiin kuitenkin laskea, että Korkeimman oikeuden tuomitsema korvaus oli noin alle kolmasosan tasolla siitä määrästä, mihin olisi päädytty soveltamalla huomioon otettuun kiinteistöön avioliittolain mukaisia ositussäännöksiä. Tuo tapaus erosi tästä jutusta siinä, että ulkopuolisessa työssä ollut pienipalkkaisempi avopuoliso oli osaksi rahoittanut toisen nimissä ollutta asuinkiinteistöä. Sen vuoksi käräjäoikeus katsoi, että tässä tapauksessa oli päädyttävä korvaukseen, joka oli huomattavasti alle ositussääntöjä soveltamalla päädyttävästä tasosta, mutta joka oli kuitenkin jonkin verran korkeammalla ratkaisun 1993:168 laskennallisesta tasosta.

Eräänä vertailukohtana käräjäoikeus otti huomioon sen ajatellun omaisuuden määrän, joka A:lla olisi avoliiton päättyessä ollut, mikäli tämä olisi 1986 - 2006 ollut ulkopuolisessa työssä maatalouslomittajana 2.000 - 2.300 euron bruttokuukausipalkalla osallistuen osaltaan yhteistalouden juokseviin menoihin ja lastensa elatukseen. Tuo vertailu ei kuitenkaan johtanut juurikaan KKO 1993:168 tason ylittäviin määriin, joten sillä ei ollut lopulliselle ratkaisulle merkitystä.

Käräjäoikeus oli oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 6 §:n nojalla arvioidessaan edellä kerrotuilla perusteilla kohtuullista korvausta A:n työpanoksesta päätynyt siihen, että kohtuullisena korvauksena oli pidettävä 200 000 euroa.

Toisaalta voitaisiin perustellusti ajatella, että huomioon ottaen A:n todella pitkäaikainen ja mittava työpanos, joka todistelusta kauttaaltaan välittyneen vaikutelman mukaan oli asiallisesti muistuttanut tasavertaiseen yrittäjäkumppanuuteen perustuvaa maatalousyhtymää ja joka oli estänyt häntä suuntautumasta omalle vaihtoehtoiselle työuralleen, edellyttäisi luottamuksensuoja- ja lojaliteettiperiaatteet huomioiden kohtuulliseksi katsottavalta korvaukselta huomattavasti korkeampaa, tasoltaan lähes avioliittolain mukaisia ositussäännöksiä soveltamalla saavutettavaa määrää. Tuollainen tulkinta olisi kuitenkin siinä määrin vastoin oikeuskäytännön ja -kirjallisuuden mukaista perhe- ja varallisuusoikeuden vakiintunutta tulkintaa, että käräjäoikeus ei katsonut asiakseen lähteä tuollaiselle tulkintalinjan muutokselle.

A oli hävinnyt vaatimuksensa kanteessa kerrotun omaisuuden katsomisessa yhdessä omistetuksi. Hänen perusteettomaksi eduksi tai kohtuulliseksi korvaukseksi vaatimastaan 774 681,70 eurosta, josta oli perusteeltaan ja määrältään myönnetty kohtuullisena korvauksena 25 000 euroa, oli edellä hyväksytty 200 000 euroa. Ilman hylättyjä vaatimusperusteita kanneperusteeltaan myönnetyn, lähinnä määrää koskevan jutun pääkäsittely olisi ollut huomattavasti suppeampi. Sen vuoksi käräjäoikeus oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 3 §:n nojalla katsoi, että B:n oli korvattava kolmeviidesosaa (3/5) A:n täysimääräisistä oikeudenkäyntikuluista, joiden määrästä 12 036,89 euroa ei ollut esitetty huomautuksia, eli 7 222,14 euroa.

Käräjäoikeuden ratkaisu

B velvoitettiin suorittamaan A:lle kanne enemmälti hyläten kohtuullisena korvauksena (KKO 1993:168) yhteensä 200 000 euroa sekä korvauksena oikeudenkäyntikuluista 7 222,14 euroa sisältäen arvonlisäveron viivästyskorkoineen, jonka määrä on kulloinkin voimassa oleva korkolain mukainen viitekorko lisättynä seitsemällä prosenttiyksiköllä, 12.11.2007 lukien.

ASIAN KÄSITTELY HOVIOIKEUDESSA

A:n valitus

A vaati, että hovioikeus vahvistaa B:n nimissä olevien maatilojen ja maatalouskoneiden omistusoikeuden siten, että niiden omistajiksi vahvistetaan B puoleksi ja A puoleksi, ja määrää eräistä yhteisomistussuhteista annetun lain mukaisesti uskotuksi mieheksi asianajajan C:n suostumuksensa mukaisesti purkamaan yhteisomistussuhteen. Toissijaisesti A vaati, että hovioikeus velvoittaa B:n suorittamaan A:lle perusteettoman edun palautuksena tai kohtuullisena korvauksena yhteensä 453 801,91 euroa. Lisäksi A vaati, että B velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa käräjäoikeudessa 4 814,75 eurolla ja hovioikeudessa 5 514,40 eurolla laillisine korkoineen.

A lausui, että hän oli muuttanut heti ensimmäisen yhteisen lapsen syntymän (1986) jälkeen asumaan B:n vanhempien omistamalle tilalle. Vanhemmat olivat myyneet tilan B:lle 1 120 431,20 markan hinnalla pian tämän jälkeen. B oli rahoittanut kaupan yksin ottamallaan pankkilainalla. A ja B olivat työskennelleet päätoimisesti tilalla. A:n työsuoritus oli ollut välttämätön, jotta tila oli kyennyt selviämään veloistaan ja kehittymään. Yhteisesti hankitut tulot oli sijoitettu investointeihin, jotka oli rahoitettu pankkilainalla, mutta maksettu pois maataloudesta saaduilla tuloilla. Se omaisuus, jonka B oli omistanut A:n muuttaessa pois tilalta vuonna 2006, oli ollut yhdessä hankittua. A ja B olivat eläneet avioliitonomaisessa suhteessa vuodesta 1986 vuoteen 2006.

Vaikka maatalouden tuloilla hankittu omaisuus oli maaseutuperinteen mukaisesti hankittu B:n nimiin, olivat molemmat hallinneet omaisuutta yhdessä. B oli vakuuttanut hänelle kaiken olevan yhteistä. B oli myös ehdottanut A:lle avioliittoa.

A oli pääasiassa vastannut lypsy- ja lihakarjan hoitamisesta, kun taas B oli huolehtinut pääasiassa peltotöistä. Maatalousverotuksessa koko maatilatalouden työ oli jaettu kahtia ja A:n työpanos oli ollut yhtä merkittävä kuin B:n. Heillä oli ollut yhteinen pankkitili, jota molemmat olivat voineet käyttää ilman tilintekovelvollisuutta. A oli ollut B:n mukana luottoneuvotteluissa ja oli työpanoksellaan kantanut osansa riskistä. A oli toiminut tilan emäntänä ja tasavertaisena osakkaana. Osapuolten yhteistoiminta tuki sitä käsitystä, että myös B oli tarkoittanut heidän molempien omistavan maatilan ja irtaimiston yhteisesti.

Vaatimansa korvauksen määrän perusteeksi A on lausui, että B:n omaisuuden nettoarvo oli 907 603,81 euroa. Korvauksen määrää arvioitaessa oli ratkaisun perusteeksi otettava, toisin kuin käräjäoikeus oli tehnyt, hänen pitkäaikainen ja mittava työpanoksensa, joka oli muistuttanut tasavertaiseen yhtiökumppanuuteen perustuvaa maatalousyhtymää. Luottamuksensuoja- ja lojaliteettiperiaatteet huomioon ottaen korvauksen määrän piti vastata lähes avioliittolain ositussäännöksiä soveltamalla saavutettavaa määrää. Lisäksi korvauksen määrää arvioitaessa tuli ottaa huomioon osapuolten pitkä yhteinen yrittäjyys, maatilan tuloksen perustuminen yhteiseen työpanokseen ja tuloksen muodostuminen 70 prosenttisesti karjataloudesta, joka oli riippunut hänen työpanoksestaan ja ollut hänen vastuullaan.

Edunpalautuksen osalta A korosti työsuorituksen välttämättömyyttä omaisuuden hankkimisen kannalta ja sitä, että edunpalautusta määritettäessä oli otettava huomioon omaisuuden arvon nousu. A:n tarkoituksena oli päivittäisen elämisen lisäksi ollut kartuttaa omaisuutta ja vaurastua tekemällä töitä perheen yhteisellä tilalla.

B:n valitus

B vaati, että hänen A:lle käräjäoikeudessa suoritettavaksi määrätty korvaus alennetaan 25 000 euroksi ja että A velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa käräjäoikeudessa 12 045 eurolla ja hovioikeudessa 13 365,16 eurolla laillisine korkoineen.

B lausui, että hän oli rahoittanut omaisuuden hankinnan yksin velkarahalla, jonka vakuutena olivat olleet hänen omistamansa kiinteistöt. A:n työpanos oli ollut vuodesta 1991 vuoteen 2004 puolet navettatöistä eli korkeintaan yksi neljäsosa tilan töistä. Navettatöihin oli kulunut molemmilta puolisoilta noin 7-8 tuntia päivässä. A:lla oli ollut käyttöoikeus yhteiseen tiliin. Lisäksi A:n omalla tilillä oli ollut avoliiton purkautuessa 18 800 euroa. Avoliiton aikana A oli saanut tilalta yksityisottoina yhteistä tiliä käyttämällä arviolta vähintään 288 000 euroa. Tällaisia tuloja hän ei olisi ansainnut maatalouslomittajana. B oli yksin kantanut yrittäjäriskin. A:n asema ei ollut ollut lähelläkään tasavertaista yhtiökumppanuutta eikä heidän väliseen suhteeseensa voinut soveltaa avioliittolain oikeusperiaatteita, koska A oli tietoisesti valinnut avoliiton ja hylännyt avioliiton mahdollisuuden. Oikeudenkäyntikuluja koskevan vaatimuksen perusteeksi B lausui, että A oli hävinnyt kanteensa yhteisomistusvaatimuksen osalta ja edunpalautusvaatimuksenkin määrällisesti. Oikeudenkäyntikulut olisi käräjäoikeudessa pitänyt jättää asianosaisten itsensä vastattaviksi ja hovioikeudessa A oli velvoitettava korvaamaan oikeudenkäyntikulut, jos lopullinen korvauksen määrä jää lähemmäs 25 000 kuin 400 000 euroa.

B:n vastaus

B vaati, että A:n valitus hylätään. Vastauksen perusteeksi B viittasi valituksessa lausumaansa. Hänen myöntämänsä 25 000 euroa oli lain edellyttämä kohtuullinen korvaus. A oli toiminut yrittäjänä verotuksellisista syistä ja hänelle oli maksettu MYEL:n mukaista eläkettä. Yrittäjäriskiä hänellä ei ollut ollut. Yhteisomistus voitiin vahvistaa vain, jos niin oli omaisuuden hankintahetkellä tarkoitettu ja vaatimuksen esittäjä oli osallistunut välittömästi rahoitukseen. B:n vanhemmat eivät olisi vuonna 1986 myyneet tilaa A:lle. Perusteettoman edun palauttaminen edellytti toisen hyötymistä ja toisen tappiota. A oli aiheuttanut itse oman tappionsa muuttaessaan pois tilalta. Tilojen arvo oli noussut niiden edullisen sijainnin vuoksi täysin riippumatta A:n työpanoksesta. Käräjäoikeuden tuomitsema 200 000 euron korvaus oli kohtuuttoman korkea.

Tilaa oli kehitetty perheen yhteiseksi hyväksi, mutta A oli luopunut tästä yhteisestä tarkoituksesta muuttaessaan tilalta pois. Lisäksi A ei ollut vedonnut käräjäoikeuden tuomiossa lausuttuun sopimukseen käräjäoikeudessa.

A:n vastaus

A vaati, että B:n valitus hylätään. A oli osallistunut karjanhoidon lisäksi peltotöihin ja huolehtinut tilan hallinnollisista asioista, kuten EU-tukiasioista. Hänen työpanoksensa oli ollut suurempi kuin B:n väittämä yksi neljäsosa tilan töistä. Hän oli koko yhteiselämän ajan kartuttanut työllään B:n omaisuutta. B oli joutunut luopumaan karjasta hänen muutettuaan pois tilalta. Jos A ei olisi ollut tilalla töissä, hän olisi voinut kouluttautua johonkin muuhun ammattiin ja ansaita tilan ulkopuolella enemmän kuin maatalouslomittaja ansaitsi. Hän oli saanut tilillään olleet rahat vanhemmiltaan. Oikeudenkäyntikulujen osalta A lausui, että hän ei ollut ennen käräjäoikeuskäsittelyä saanut tietoja B:n omaisuuden arvioimiseksi eikä B ollut ollut valmis sopimaan asiaa.

HOVIOIKEUDEN RATKAISUN PERUSTELUT

Hovioikeudessa asianosaiset ja todistajat ovat kertoneet asiaan vaikuttavista seikoista samalla tavalla kuin käräjäoikeudessa.

Hovioikeus hyväksyy yhteisomistuksen, perusteettoman edun ja kohtuullisen korvauksen osalta sen, mitä käräjäoikeuden tuomiossa on niistä lausuttu.

Kohtuullisen korvauksen määrän osalta hovioikeus lausuu seuraavan.

Asiassa on kysymys siitä, onko A:n suoritus ollut joltakin osin perusteeton. Voimassa olevan oikeuden mukaan perusteeton suoritus on palautettava (KKO 1988:27 ja 1988:28). Suoritus on perusteeton siltä osin kuin suoritus on tapahtunut ilman oikeusperustetta. Tyypillinen esimerkki on erehdyksessä tehty suoritus väärälle tilille, mutta suoritus voi olla kokonaan tai osittain perusteeton myös silloin, kun suoritusten vaihtoa ei ole tapahtunut, suorituksesta ei ole saatu vastiketta tai suorituksen tarkoitus on muuten jäänyt täyttymättä. Suorituksen perusteettomuutta arvioidaan tässä tapauksessa sen perusteella, miltä osin A:n suorituksen tarkoitus ei ollut toteutunut. Kohtuullista korvausta ei voi määrätä yksinomaan A:n suorituksesta laskemalla, koska suoritus ei ole ollut rahasuoritus, vaan korvaus on arvioitava sellaiseen määrään, joka on suoritukseen liittyviä seikkoja ja asianomaisten tilannetta kokonaisvaltaisesti arvioiden kohtuullinen ja oikeudenmukainen.

A on saanut työsuorituksestaan vastikkeeksi kodin ja jokapäiväisen elannon sekä eläketurvan. Tämän lisäksi A:n suorituksen tarkoituksena on ollut kehittää tilaa niin, että se siirtyy elinkelpoisena lapsille, jotka voivat jatkaa tilanpitoa, ja tällä tavoin A samalla turvata omaa asumista ja elämistä. Näistä tarkoituksista asuminen tilalla on estynyt sen jälkeen, kun A:n ja B:n avoliitto on päättynyt vuonna 2006. A:n tarkoituksena ei ole ollut kartuttaa B:n omaisuutta siinä tapauksessa, että avoliitto päättyy välirikkoon. Huomioon ottaen A:n kokopäiväisen työn määrän ja sen vaikutuksen B:n omaisuuden kartuttamisessa hovioikeus ei pidä hänen suorituksestaan saamaa vastiketta riittävänä, vaan suorituksen tarkoituksen toteuttamiseksi A:lla on oikeus saada B:ltä kohtuullinen korvaus panoksestaan tämän omaisuuden kartuttamisessa. Hovioikeus arvioi korvauksen määräksi 120 000 euroa. Hovioikeus on ottanut korvausta korottavana seikkana huomioon B:lle avoliiton aikana kertyneen nettovarallisuuden suuren määrän.

Oikeudenkäyntikulut

Hovioikeus hyväksyy käräjäoikeuden perustelut oikeudenkäyntikulujen korvaamisen osalta.

Koska hovioikeudessa on esitetty useita vaatimuksia, joista osa ratkaistaan A:n ja osa B:n hyväksi, he saavat oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 3 §:n ja 16 §:n 1 momentin nojalla pitää oikeudenkäyntikulunsa hovioikeudessa vahinkonaan.

HOVIOIKEUDEN PÄÄASIARATKAISU

Käräjäoikeuden tuomiota muutetaan.

B velvoitetaan suorittamaan A:lle käräjäoikeuden tuomitseman määrän asemesta kohtuullisena korvauksena 120 000 euroa.

Muilta osin käräjäoikeuden tuomio jää pysyväksi.

A:n ja B:n toisiaan vastaan hovioikeudessa esittämät oikeudenkäyntikuluvaatimukset hylätään.

Asian ratkaisseet hovioikeuden jäsenet

Hovioikeudenneuvos Helinä Haataja
Hovioikeudenneuvos Sakari Laukkanen
Määräaikainen hovioikeudenneuvos Janne Anttila

Viskaali Hannu Gyldén

Lainvoimaisuustiedot:

Lainvoimainen

Päivitetty 29.6.2009