Kouvolan HO 11.12.2009 1231

Ryöstö

HOVIOIKEUSKÄSITTELY

HOVIOIKEUDEN RATKAISU

LAPPEENRANNAN KÄRÄJÄOIKEUDEN TUOMIO 9.12.2008

Syyttäjän rangaistusvaatimus

Syyttäjä on vaatinut A:lle rangaistusta 1) matkapuhelimen anastamisesta, jonka osalta syyksilukemisesta ei ole ollut hovioikeudessa kysymys, ja 2) rikoslain 31 luvun 1 § 1 momentin nojalla ryöstöstä, koska A oli OTTO-automaatilla väkivaltaa käyttäen anastanut B:ltä rahaa 40 euroa. B oli automaatilla nostamassa rahaa, kun A tuli paikalle ja ilmoitti, että hän ottaa rahat. B ei tähän suostunut. A työnsi väkivaltaisesti B:n automaattia vasten ottaen samalla takaapäin B:n kaulan kyynärtaipeeseensa kuristukseen. A otti B:n nostamat 40 euroa automaatista.

KÄRÄJÄOIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Vastaaja on myöntänyt anastaneensa asianomistajalta syytteessä mainitun rahamäärän. Tapahtuma-aikaan asianomistaja B:n seurassa olleen todistaja C:n mukaan vastaaja oli pyytänyt rahaa asianomistajalta, kun tämä oli niitä nostanut raha-automaatista. Kun asianomistaja oli tästä kieltäytynyt, vastaaja otti asianomistajaa takaapäin toisella kädellä rinnasta kiinni puristamalla ottaen samalla toisella kädellä rahat.

Huomioon ottaen väkivallan vähäisyys ja muut yllä todetut tapahtumaan liittyneet seikat, ei tekoa kokonaisuutena arvostellen ole pidettävä vakavana, vaikka vastaaja anasti asianomistajalta rahaa käyttämällä häneen kohdistuvaa väkivaltaa. Sen vuoksi käräjäoikeus on kohdassa 2 lukenut A:n syyksi lievänä pahoinpitelynä sen, että hän oli ottanut B:tä takaapäin rinnasta kiinni ja puristanut, ja kohdassa 3 varkautena sen, että hän oli anastanut Riikoselta tämän pankkiautomaatista nostamat 40 euroa.

TUOMIOLAUSELMA

SYYKSI LUETUT RIKOKSET

1) Varkaus 5.3.2008
2) Lievä pahoinpitely 18.7.2008
3) Varkaus 18.7.2008

RANGAISTUSSEURAAMUKSET

YHTEINEN SAKKORANGAISTUS
80 päiväsakkoa a 6 euroa = 480 euroa

LAINKOHDAT

1 ja 3) Rikoslaki 28 luku 1 § 1
2) Rikoslaki 21 luku 7 §

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Pekka Niskanen ja lautamiehet

KOUVOLAN HOVIOIKEUDEN TUOMIO 11.12.2009

Valitus

Syyttäjä on vaatinut, että A tuomitaan kohdassa 2 syytteen mukaisesti ryöstöstä. Yhteinen rangaistus on korotettava syyksilukemista vastaavasti vähintään 8 kuukaudeksi ehdotonta vankeutta. Syyttäjä on perustellut vaatimuksiaan sillä, että kohdan 2 teko on ollut kokonaisuutena arvostellen vakava. Teko on tapahtunut rahojen nostotilanteessa pankkiautomaatilla ja rikos on kohdistunut tuolloin 15-vuotiaaseen asianomistajaan, joka ei ollut ennen tekoa tai muutoinkaan ollut A:n kanssa tekemisissä.

Vastaus

A on vastustanut syyttäjän muutosvaatimuksia. Siinä tapauksessa, että hänet tuomitaan ryöstöstä, hän on pyytänyt, että hänet tuomitaan ehdottoman vankeuden sijasta yhdyskuntapalveluun.

HOVIOIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Lainsäädäntö ja oikeuskäytäntö

Rikoslain 31 luvun 1 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan ryöstöstä tuomitaan se, joka käyttämällä henkilöön kohdistuvaa väkivaltaa tai uhkaamalla välittömästi käyttää sellaista väkivaltaa toisen hallusta anastaa toisen irtainta omaisuutta. Saman pykälän 4 momentissa säädetään, että ellei teko, huomioon ottaen väkivallan ja uhkauksen vähäisyys tai muut tekoon liittyvät seikat, ole kokonaisuutena arvostellen vakava, ei rikoksentekijää tuomita ryöstöstä, vaan niistä muista rikoksista, jotka teko käsittää.

Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2009:5 todennut, että edellä mainitussa rangaistussäännöksessä ilmaisulla "henkilöön kohdistuva väkivalta" tarkoitetaan väkivallan käyttämistarkoituksessa tehtyä ruumiillisen koskemattomuuden loukkausta. Väkivallalta ei edellytetä tiettyä vakavuusastetta, vaan myös vähäiset ruumiillisen koskemattomuuden loukkaukset ovat lähtökohtaisesti säännöksen tarkoittamaa väkivaltaa. Jos ryöstössä käytetty väkivalta on kuitenkin ollut vähäistä, arvioinnissa on otettava huomioon säännöksen 4 momentti, jossa teon edellytetään olevan kokonaisuutena arvostellen vakava.

Näytön arviointi ja johtopäätökset

Asiassa on riidatonta, että A on anastanut B:n pankkiautomaatista nostamat 40 euroa. B on kertonut uskottavasti, että A on rahat saadakseen työntänyt hänet pankkiautomaattia vasten ja ottanut hänestä takaapäin kuristusotteen kyynärtaipeellaan. Myös C on kertonut, että A oli ottanut takaapäin käsivarrellaan otteen B:n hartian yli rinnan tai kaulan korkeudelta.

Ryöstössä käytetty väkivalta on ollut melko vähäistä. Kysymys on ollut lähinnä kiinnipitämisestä. Toisaalta B:n niska on kipeytynyt tapahtuman johdosta ja joka tapauksessa käytetty väkivalta on riittänyt anastuksen suorittamiseen. B on kertonut, ettei hän ollut pystynyt vapautumaan otteesta. Sekä B että C ovat myös kokeneet tilanteen pelottavana. Teko on kohdistunut sattumanvaraisesti valittuun 15-vuotiaaseen, tekijää selvästi nuorempaan ja pienikokoisempaan henkilöön ja anastus on tapahtunut nostettaessa rahaa pankkiautomaatilta ja siten erityistä suojaa vaativassa tilanteessa. Tekoa on edellä mainituilla perusteilla pidettävä kokonaisuutena arvostellen vakavana.

Rangaistusseuraamus

Oikeudenmukainen yhteinen rangaistus A:n tekojen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen, tekojen vaikuttimiin ja rikoksista ilmenevään muuhun A:n syyllisyyteen nähden on 5 kuukautta vankeutta. A:n rikosrekisteristä ilmenevät aikaisemmat ehdottomat vankeusrangaistukset ja aikaisemmin alkuvaiheessa keskeytynyt yhdyskuntapalvelu ovat esteenä yhdyskuntapalveluun tuomitsemiselle. A, jonka hovioikeus oli määrännyt noudettavaksi istuntoon, oli ollut kiinniotettuna 10. - 11.11.2009.

TUOMIOLAUSELMA

Muutokset käräjäoikeuden tuomioon

SYYKSI LUETUT RIKOKSET

2) (kohdat 2 ja 3) Ryöstö 18.7.2008

RANGAISTUSSEURAAMUKSET

VANKEUS
Syyksi luetut rikokset 1 ja 2
5 kuukautta vankeutta
Rikoslain 6 luvun 13 §:n nojalla tehtävä vähennys 2 päivää
Vapaudenmenetysaika 10. - 11.11.2009

LAINKOHDAT

2) Rikoslaki 31 luku 1 § 1

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Jukka Ketola, Pirjo Pohjalainen, Teija Kalliomäki

Lainvoimaisuustiedot:

Lainvoimainen

Finlex ® on oikeusministeriön omistama oikeudellisen aineiston julkinen ja maksuton Internet-palvelu.
Finlexin sisällön tuottaa ja sitä ylläpitää Edita Publishing Oy. Oikeusministeriö tai Edita eivät vastaa tietokantojen sisällössä mahdollisesti esiintyvistä virheistä, niiden käytöstä käyttäjälle aiheutuvista välittömistä tai välillisistä vahingoista tai Internet-tietoverkossa esiintyvistä käyttökatkoista tai muista häiriöistä.