20.1.2009

KÄRÄJÄOIKEUDEN RATKAISU

HOVIOIKEUSKÄSITTELY

LAHDEN KÄRÄJÄOIKEUDEN TUOMIO 2.7.2008

Kantajan vaatimukset

Kantaja S on vaatinut vahvistettavaksi, että

1. vastaajalla Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymällä ei ole ollut TSL:n 1 luvun 3 §:n 2 momentissa tarkoitettua perusteltua syytä solmia hänen kanssaan toistuvasti peräkkäin useita määräaikaisia työsopimuksia, josta syystä hänen ja vastaajan välillä tehtyjä toisiaan seuraavia määräaikaisia työsopimuksia on pidettävä toistaiseksi voimassa olevina, ja
2. ettei vastaajalla ole ollut TSL:ssa tarkoitettuja asiallisia ja painavia/erittäin painavia syitä työsopimuksen yksipuoliseen päättämiseen.

Vastaaja on velvoitettava maksamaan kantajalle
3. työsuhteen perusteettoman päättämisen vuoksi saamatta jääneenä irtisanomisajan palkkana neljän kuukauden tuloja vastaavat 5.903 euroa laillisine korkoineen haasteen tiedoksiantopäivästä 14.12.2007 lukien ja
4. työsopimuksen perusteettoman päättämisen johdosta vahingonkorvauksena 12 kuukauden tuloja vastaava määrä 17.710 euroa laillisine korkoineen 14.12.2007 lukien
5. oikeudenkäyntikulut 9.549,18 euroa laillisine korkoineen kuukauden kuluttua tuomion antamisesta lukien.

Perustelut
Kantaja on vuodesta 1997 lukien ollut yhtäjaksoisessa työsuhteessa vastaajaan. Tuona aikana kantajan kanssa on tehty 27 määräaikaista sopimusta, joista 25 viimeistä toinen toistaan seuraten. Tällaiseen menettelyyn ei ole ollut TSL:ssa tarkoitettua perusteltua syytä, joten työsuhde on muuttunut toistaiseksi voimassa olevaksi. Viimeiseksi jäänyt määräaikainen työsopimus on päättynyt 30.9.2006. Vastaajalla ei ole ollut TSL:ssa tarkoitettuja hyväksyttäviä perusteita päättää työsuhde yksipuolisesti.

Kantajalta on jäänyt saamatta palkka irtisanomisajalta ja toimenpide on aiheuttanut hänelle korvattavaa vahinkoa.

- - - - - - - - - -

Vastaajan vastaus
Vastaaja on vaatinut, että

1) kanne hylätään kokonaisuudessaan perusteettomana
2) kantaja velvoitetaan korvaamaan vastaajan oikeudenkäyntikulut 5.075,30 euroa euroa laillisine korkoineen.

Perustelut
Oikeudenkäyntiväite

Virkamääräysten (kirjalliset todisteet 1-17) perusteella työsopimuslaki ei tule sovellettavaksi näissä virkasuhteissa.

1.6.1996 voimaan tulleen kunnallisen viranhaltijan palvelussuhdeturvasta annetun lain (484/1996) mukaista viranhaltijaa käsitelleet riitaisuudet on tullut käsitellä kunnallislain mukaisesti lääninoikeudessa.

Palvelussuhdeturvalain sijaan on tullut 1.11.2003 lukien kunnallisesta viranhaltijasta annettu laki (2003/304). Viranhaltijalain alaiset riitaisuudet käsitellään kuntalain mukaisessa järjestyksessä hallinto-oikeudessa.

Käräjäoikeus ei ole toimivaltainen tuomioistuin käsittelemään S:n kannetta siltä osin, kun kyse on S:n toimimisesta viranhaltijana.

Käräjäoikeus on toimivaltainen tuomioistuin käsittelemään S:n kannetta niiden määräaikaisten työsopimusten osalta, jotka on solmittu 1.1.2004 jälkeen.

- - - - - - - - - -

TUOMIOLAUSELMA

Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä velvoitetaan maksamaan S:lle

• korvaukseksi työsuhteen perusteettomasta päättämisestä saamatta jääneenä irtisanomisajan palkkana neljän (4) kuukauden palkkaa vastaavat 4.205 euroa, työsopimuksen perusteettoman päättämisen johdosta vahingonkorvauksena kuuden (6) kuukauden palkkaa vastaava määrä 6.308,60 euroa sekä osa-aikaeläkkeen menettämisestä aiheutuneena muuna vahinkona vaaditut 3.395 euroa eli yhteensä 13.908,60 euroa laillisine korkoineen 14.12.2007 lukien ja

• korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista 9.549,18 euroa laillisine korkoineen kuukauden kuluttua tuomion antamisesta lukien.

Viivästyskoron määrä on kulloinkin voimassa oleva korkolain mukainen viitekorko lisättynä 7 prosenttiyksiköllä.

- - - - - - - - - -

Sovelletut lainkohdat
Työsopimuslaki 1 luku 3 § 2 mom., 6 luku 3 § 1 mom. 4-kohta, 7 luku 2 §, 12 luku 1 ja 2 §
Oikeudenkäymiskaari 21 luku 1 §

Perustelut
Oikeudenkäyntiväitteestä

S:n kertomuksesta ilmenee, ettei hänelle ole kerrottu, onko hänen osaltaan ollut kysymyksessä virka- vai työsuhde. Näiden eroja ei ole tuotu esille. Käytännössä S on vain aina saanut tehtävään uuden määräyskirjan. S:lle ei siis ole määräyskirjoja annettaessa missään vaiheessa tuotu selkeästi esiin, että tämän viransijaisuus oli nimenomaan virkasuhde siihen liittyvine erityisine työsuhteesta poikkeavine virkavastuineen.

S ei ole ollut tietoinen virkasuhteen ja työsopimussuhteen eroista. Hänen tekemänsä työ on ollut samaa alusta alkaen muuttumatta mitenkään huolimatta siitä, että 1.1.2004 alkaen kyseessä on ollut työsopimussuhde. Vielä 28.4.2005 päivätty määräyskirja osoittaa työnteon muodollisestikin jatkuneen samanlaisena.

S:n palvelussuhteeseen on edellä olevan perusteella sovellettava työsopimuslakia myös 1.1.2004 edeltävää aikaa koskevien sopimusten osalta.

Perusteltu syy toistuville, määräaikaisille työsopimuksille?
Toiminnan järjestely siirryttäessä päiväkirurgiaan määräaikaisuuden perusteena?

Työsopimuslain 1 luvun 3 §:n 2 momentin mukaan työsopimus on voimassa toistaiseksi, jollei sitä ole perustellusta syystä tehty määräaikaiseksi. Työnantajan aloitteesta ilman perusteltua syytä tehtyä määräaikaista työsopimusta samoin kuin ilman perusteltua syytä tehtyjä toisiaan seuraavia määräaikaisia työsopimuksia on pidettävä toistaiseksi voimassa olevina. Lainkohdassa ei luetella määräaikaisen työsopimuksen tekemisen edellytyksiä esimerkein. Lain säätämiseen johtaneen hallituksen esityksen HE 157/2000 perustelujen mukaan perustellun syyn vaatimusta arvioitaessa on kuitenkin otettava huomioon aiemman työsopimuslain nimenomainen säännös, jossa esimerkkeinä mainittiin työsopimuksen määräaikaisuuden perusteina työn luonne, sijaisuus, harjoittelu tai muu näihin rinnastettava syy sekä muu yrityksen toimintaan tai suoritettavaan työhön liittyvä peruste. Säätämällä perustellun syyn vaatimus määräaikaisen työsopimuksen tekemisen edellytykseksi torjutaan mahdollisuus kiertää työsuhdeturvaa koskevia työsopimuslain pakottavia säännöksiä työsopimuksen kestoaikaa koskevalla valinnalla. Jos työnantajalla on pysyvä työvoiman tarve, määräaikaisten sopimusten käyttöä ei voida pitää sallittuna, vaan tehtävien työsopimusten tulee olla voimassa toistaiseksi.

S on vuodesta 1997 ollut yhtäjaksoisessa työsuhteessa vastaajaan. Hänen kanssaan on tehty kaikkiaan 27 määräaikaista sopimusta, näistä 25 viimeistä on seurannut toinen toistaan ilman katkosta. S:llä on ollut samanlaiset edut kuin vakinaisilla työntekijöillä lukuun ottamatta sitä, että hänen työnsä erityisenä perusteena on aina ollut sijaisuus. Näitä sijaisuuksia on ketjuuntunut yhdeksäksi vuodeksi. Vastaajan kirjelmässä esitetyn listan koskien S:n määräaikaisia viransijaisuuksia ja työsuhteita, sisällöstä on todistaja B:n kertomuksella tullut selvitetyksi, että tosiasiassa monien määräaikaisjaksojen taustalla on syynä useamman henkilön poissaolo. Poissaolojen syynä on ollut vuosilomia, sairaslomia, palkattomia virkavapaita tms. B:n mukaan esim. 1.5.2000-30.4.2001, jolloin vakinaisen viran/tehtävän haltijaksi on listaan merkitty T, S:llä on itse asiassa ollut 28 eri henkilöä sijaistettavana.

Sijaisuustarpeesta Päiki-koulutuksen johdosta (liittyy päiväkirurgiaan siirtymiseen ja Oikokadun yksikön lopettamiseen) todistaja A on kertonut, että vuoden 2004 alusta vuoden 2006 kesään asti sijaisia tarvittiin enemmän, kun taas todistaja B:n mukaan koulutus ei juurikaan lisännyt sijaistarvetta.

Sijaistarpeesta em. aikana vastaaja on vedonnut erityisesti T:n tehtävien vaatineen sijaista, koska T oli paljon mukana päiväkirurgian suunnittelussa. Tällä vastaaja on pyrkinyt osoittamaan, ettei sijaistarvetta olisi ollut enää 2006 kesän jälkeen. Kuitenkin todistaja C, joka on toiminut luottamusmiehenä, ei ole ollut edes tietoinen, että S olisi sijaistanut T:tä ja on lisäksi kertonut T:n joka tapauksessa hoitaneen omat tehtävänsä, esim. ns. listanvetoa. C:n mukaan sijaisille on ollut jatkuva tarve ja hänen mukaansa S:n työsopimuksen jatkamisesta vuoden 2006 loppuun asti oli ollut puhetta.

S:n omasta kertomuksesta ilmenee, että hänen kanssaan oli vielä kesäkuussa 2006 keskustelua työsuhteen jatkamisesta siihen saakka, kun hän jää eläkkeelle ja S oli joutunut 12.6.2006 sairaslomalle. Osastonhoitaja oli 19.6.2006 ilmoittanut S:lle, ettei ole tarvetta kuin terveille työntekijöille.

Johtopäätökset

Vastaajalla ei ole näytetty olleen työsopimuslaissa tarkoitettua perusteltua syytä tehdä S:n kanssa lukuisia määräaikaisia sopimuksia.

S on vuodesta 1997 alkaen 30.9.2006 saakka työskennellyt vastaajan palveluksessa instrumenttihoitajana. Tehtävänimikkeenä on ollut sairaanhoitaja ja määräyskirjojen ja työsopimusten mukaan tehtävän luonne on kyseisen ajan ollut sijaisuuksien hoitaminen. Se, että S:n sijaisuus on jatkunut vuosikausia ilman katkosta, osoittaa kiistatta vastaajalla olleen koko ajan pysyvä työvoiman tarve. Vastaajan vetoaminen Päiki-koulutuksen päättymisen yhteydessä sijaistarpeen päättymiseen ei muuta tätä lopputulosta ja -päätelmää. Jo ennen ko. jaksoa S:n määräaikaisuuksien historia on ollut mittava, mikä jo osoittaa pysyvää työvoiman tarvetta ja mikä tarve ilmenee S:n omastakin kertomuksesta, jonka mukaan hänen kanssaan oli vielä ennen sairaslomaa keskusteltu työn jatkumisesta vuoden 2006 loppuun asti. Päiki-koulutuksen sinänsä ei siis ole näytetty olleen määräaikaisten sopimusten perusteena. Sijaisille on ollut sitä ennen ja sen jälkeen pysyvä tarve. Tätä todentaa C:nkin kertomus. Vaikka todistaja A on kertonut, että kesän 2006 jälkeen ei ollut katepohjaa (toimen vakituinen hoitaja poissa/toimi avoin), jotta S:n työ olisi voinut jatkua, on jo edellä tullut selvitetyksi S:n työsopimuksen tosiasiallinen luonne - toistaiseksi voimassa oleva työsopimus - joten A:n kertomalle katepohjasta ei voida antaa ratkaisevaa merkitystä.

Kantajan hakeutumisesta pysyviin virkoihin/toimiin

S:n kertomus osoittaa hänen hakeneen avoimia paikkoja. Hänen on kuitenkin annettu keskusteluissa ymmärtää olevansa liian vanha hakija, koska ikä tuli aina esille käymissään haastatteluissa. Lopulta S oli väsynyt hakemiseen ja siirryttyään osa-aikaeläkkeelle ja kuntonsa heikettyä, hän oli katsonut, ettei hänen enää kannata hakea toimia.

Näin ollen vastaajan vetoaminen luetteloonsa avoimista viroista ja toimista, joita S ei ole hakenut, ei sekään ole peruste, jonka nojalla voitaisiin katsoa, ettei S olisi osoittanut kiinnostusta vakituista virkaa/tointa kohtaan. On täysin ymmärrettävää, että S, joka todistelussa ilmi tulleesta hyvästä ammattitaidostaan huolimatta, on toistuvasti sivuutettu hakijana, on vetänyt tästä ja hänelle tehdyistä ikähuomautuksista omat johtopäätöksensä ja on vetäytynyt hakuprosesseista.

Työsuhteen perusteettomasta päättämisestä

Vastaaja on vedonnut siihen, että määräajaksi tehty työsopimus on päättynyt ilman irtisanomista määräajan päättyessä. Käräjäoikeus on edellä olevan perusteella todennut, että S:n työsopimus on ollut voimassa toistaiseksi. Vastaajalla ei ole ollut työsopimuslaissa tarkoitettuja asiallisia ja painavia syitä työsopimuksen yksipuoliseen päättämiseen.

Korvauksen määrä

Työsopimuslain 12 luvun 2 §:n mukaan työnantaja, joka on päättänyt työsopimuslain vastaisesti työsopimuksen, on määrättävä maksamaan korvausta työsopimuksen perusteettomasta päättämisestä vähintään kolmen ja enintään 24 kuukauden palkka. Edelleen TSL:n 6 luvun 4 §:n mukaan työnantajan, joka on irtisanonut työsopimuksen noudattamatta irtisanomisaikaa, on maksettava työntekijälle korvauksena täysi palkka irtisanomisaikaa vastaavalta ajalta.

S:llä on oikeus saada irtisanomisajan palkkana neljän kuukauden palkkaa vastaava määrä 4.205 euroa.

S on ollut työsuhteen päättyessä 60-vuotias, joten ikä huomioiden S:n mahdollisuudet saada ammattiaan ja koulutustaan vastaavaa työtä eivät ole olleet kovin todennäköisiä. Edellä oleva ja työnantajan moitittava menettely huomioiden pitäessään S:n työsuhdetta perusteettomasti vuosikausia määräaikaisena sekä se, että S on ollut sairaslomalla työsuhteen päättyessä, on kohtuullista velvoittaa vastaaja suorittamaan vahingonkorvauksena kuuden kuukauden palkka.

Osa-aikaeläkkeen maksamisen edellytyksenä on ollut voimassa oleva työsuhde. Eläkkeen maksajana on ollut eläkelaitos. Vastaajan menettelyn johdosta kantaja on myös menettänyt osa-aikaeläkkeen, joten vastaaja on tästä korvausvelvollinen. Käräjäoikeus katsoo, että osa-aikaeläkkeen menetyksessä on kysymys TSL:n 12 luvun 1 §:ssä tarkoitetun vahingon korvaamisesta.

Vastaaja on vedonnut siihen, että mahdollisen korvattavan eläkkeen osuudessa sitä vähentävänä tulisi huomioida eläkelaitoksen työntekijälle yhteensä 180 päivältä maksettavaksi tuleva korvaus siinä tapauksessa, että työntekijä joutuu sairauden johdosta eläkkeelle. Edellä on todettu S:n työsopimus perusteettomasti päätetyksi. Vastaaja on menettelyllään aiheuttanut vahinkoa S:lle ja on näin ollen vastuussa myös muuksi vahingoksi katsotusta osa-aikaeläkkeen menettämisestä.

- - - - - - - - - -

Asian ratkaissut:

Käräjätuomari Tarja Silfvenius

KOUVOLAN HOVIOIKEUDEN TUOMIO 20.1.2009

Vaatimukset hovioikeudessa

Valitus
Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä on vaatinut, että kanne hylätään. Joka tapauksessa kuntayhtymä on vaatinut, että S:lle maksettavaksi tuomittu vahingonkorvauksen määrä alennetaan siten, että korvausvaatimus hylätään kolmea kuukautta ylimenevältä osin, osa-aikaeläkkeen menettämiseen perustuva korvausvaatimus 3.395 euroa hylätään ja korvauksen määrästä vähennetään ajalta 1.10.-31.12.2006 1.729,38 euroa, mihin määrään työnantaja olisi S:n sairausloman ajalta sairausvakuutuslain nojalla ollut oikeutettu. Lisäksi kuntayhtymä on vaatinut, että S velvoitetaan korvamaan sille asiassa aiheutuneet oikeudenkäyntikulut käräjäoikeuden osalta 5.075,30 eurolla ja hovioikeuden osalta 2.533,40 eurolla, molemmat määrät viivästyskorkoineen.

Kuntayhtymä on katsonut, että käräjäoikeus ei ole ollut toimivaltainen tutkimaan S:n ennen 1.1.2004 olleisiin virkasuhteisiin liittyviä vaatimuksia. Tämän vuoksi vaatimukset on tältä osin jätettävä tutkimatta. S:lle on annettu selkeät määräyskirjat, joiden perusteella hän on ollut virkasuhteessa.

Kuntayhtymällä on ollut lainmukainen perusteltu syy 1.1.2004 lukien tehtyihin kahdeksaan määräaikaiseen työsopimukseen. Kuntayhtymällä ei ole ollut pysyvää lisätyövoiman tarvetta, vaan kysymys on ollut tilapäisestä tarpeesta. Päiväkirurgiaan siirtymisestä johtuvat koulutuksen tarve ja toiminnan uudelleen järjestely olivat aiheuttaneet tilapäisen sijaistarpeen. Ilman päiväkirurgiayksikön avaamista S:n määräaikaiset työsopimukset olisivat päättyneet jo vuonna 2004. Syynä S:n työsuhteen päättämiseen ei ollut ollut tämän sairausloma, joka oli alkanut vasta sen jälkeen, kun S:lle oli jo ilmoitettu, ettei sijaisuuksia ollut ollut tiedossa. S ei ole ollut halukas aktiivisesti hakeutumaan vakituisiin virkoihin. Myös osa-aikaeläkkeellä oleminen on rajoittanut S:n sijoittumista uusiin työtehtäviin.

Vahingonkorvauksen määrän osalta kuntayhtymä on esittänyt, että S on jäänyt työkyvyttömyyseläkkeelle 1.6.2007 sairauspäivärahakauden jälkeen, mikä tulee ottaa huomioon korvausta määrättäessä. Lisäksi korvauksen määrää on alennettava siten, ettei osa-aikaeläkkeen menettämisen perusteella tuomita vahingonkorvausta. Kuntayhtymä ei kanna työnantajana riskiä siitä, että osa-aikaeläkejärjestely raukeaa. Vielä korvauksen määrästä tulee vähentää työnantajalle työehtosopimuksen määräyksen mukaan kuuluva sairauspäiväraha. S:n sairausloman ajalta 1.10.-31.12.2006 työnantaja olisi ollut oikeutettu saamaan sairausvakuutuslain mukaista korvausta 1.729,38 euroa. Tältä ajalta korvauksen määräksi tulee katsoa S:n palkan 2.102,88 euron ja edellä mainitun korvauksen erotus 373,50 euroa.

Vastaus
S on vastustanut muutosvaatimuksia ja vaatinut, että kuntayhtymä velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa hovioikeudessa 3.172 eurolla viivästyskorkoineen.

S on katsonut, että työnantajalla ei ollut ollut työsopimuslain 1 luvun 3 §:n 2 momentissa tarkoitettua perusteltua syytä tehdä hänen kanssaan 27 peräkkäistä määräaikaista työsopimusta. Tämän vuoksi hänen työsopimuksensa on katsottava olleen voimassa toistaiseksi, eikä sen päättämiselle ole ollut laillista perustetta.

Määräaikaisten työsopimusten lukumäärä osoittaa, että työnantajalla on ollut jatkuva työvoiman tarve. Osa-aikaeläkkeen menettäminen on johtunut siitä, että työnantaja oli päättänyt hänen työsuhteensa ilman laillista perustetta. Näin ollen työnantajan toiminnan ja vahingon syntymisen välillä on syy- ja seuraussuhde. Vahingonkorvauksen määrän vähentäminen valittajan esittämällä tavalla ei ole perusteltua.

Siinä tapauksessa että osa-aikaeläkkeen menettämiseen perustuva korvausvaatimus hylätään lakiin perustumattomana, S on tältä osin toistanut käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevän ensisijaisen vaatimuksensa siten, että kuntayhtymä velvoitetaan maksamaan hänelle työsopimuksen perusteettoman päättämisen johdosta 6 kuukauden tuloja vastaava määrä 8.855,40 euroa. Määrä perustuu siihen, että osa-aikaeläkkeen menetys otetaan huomioon osana palkkaa ja korvaus määrätään 1.475,90 euron kuukausitulon perusteella.

S on joka tapauksessa oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 a ja 8 b §:ien nojalla vaatinut, että häntä ei velvoiteta korvaamaan kuntayhtymän oikeudenkäyntikuluja asiassa, koska asia on ollut oikeudellisesti epäselvä ja korvausvelvollisuus olisi ilmeisen kohtuuton.

- - - - - - - - - -

HOVIOIKEUDEN RATKAISU

Käsittelyratkaisu

Oikeudenkäyntiväite

Kuntayhtymä on katsonut, että käräjäoikeus ja hovioikeus eivät ole toimivaltaisia käsittelemään asiaa siltä osin kuin S on ollut virkasuhteessa 31.12.2003 asti.

S:n palvelusuhde on perustunut 31.12.2003 asti yksiselitteisiin määräaikaista virkasuhdetta koskeviin määräyksiin. Sillä seikalla, onko S ollut tietoinen palvelussuhteen oikeudellisesta luonteesta, ei ole merkitystä asian arvioinnille. Virkaa koskevat määräykset ovat oikeudelliselta luonteeltaan hallintopäätöksiä. Virkasuhteesta johtuvien erimielisyyksien ja virkasuhteeseen perustuvien vaatimusten käsittely kuluu hallinto-oikeuden yksinomaiseen toimivaltaan. Yleinen tuomioistuin ei ole toimivaltainen niitä käsittelemään.

Tässä oikeudenkäynnissä on vaadittu kuitenkin suorituksia ainoastaan työsopimusten perusteella irtisanomisajan palkasta ja korvausta työsopimuksen päättämisestä. Näiden kuntayhtymään kohdistuvien yksityisoikeudellisten vaatimusten käsittely on yleisen tuomioistuimen eikä hallinto-oikeuden toimivaltaan kuuluva. Yleinen tuomioistuin voi myös harkitessaan työsopimuksen määräaikaisuuden perustetta ottaa huomioon sen, että työntekijä on ollut aikaisemmin julkisoikeudellisessa palvelussuhteessa samaan työnantajaan. Hovioikeus perustaa yleisen tuomioistuimen toimivallan siihen, että virkasuhteen osalta kysymys on ainoastaan vaatimuksen tueksi esitetystä lain soveltamiseen välillisesti vaikuttavista seikoista eikä vaatimuksen välittöminä perusteina olevista seikoista.

Hovioikeus ei kuitenkaan voi ratkaisussaan ottaa kantaa siihen, onko kuntayhtymällä ollut peruste käyttää useita peräkkäisiä määräaikaisia virkasuhteita. Tällaisen asian ratkaiseminen kuuluu hallinto-oikeuden toimivaltaan.

Hovioikeus soveltaa työsopimuslain määräyksiä ainoastaan 1.1.2004 jälkeen alkaneisiin palvelussuhteisiin. Tällä ei ole kuitenkaan vaikutusta S:n esittämien vaatimusten käsittelyyn ja ratkaisemiseen. Hovioikeus hylkää kuntayhtymän oikeudenkäyntiväitteen.

Pääasiaratkaisun perustelut

Taustatiedot

S on toiminut ajalla 4.8.1997-31.12.2003 yhteensä 17 viransijaisuutta koskevan määräyksen ja ajalla 1.1.2004-30.9.2006 yhteensä 8 määräaikaisen työsopimuksen nojalla sairaanhoitajana kuntayhtymän palveluksessa. Palvelussuhde on ajalla 1.1.2004-30.9.2006 ollut osa-aikaeläkkeen johdosta osa-aikainen. S on koko ajan toiminut sairaanhoitajan tehtävässä leikkaussalin instrumenttihoitajana.

Kysymyksenasettelu

Asiassa on ratkaistava kysymys siitä, onko kuntayhtymällä ollut perusteltu syy solmia toisiaan seuraavia määräaikaisia palvelussuhteita vai onko työsopimus muuttunut käräjäoikeuden toteamin tavoin toistaiseksi voimassaolevaksi.

Hovioikeus tarkastelee ratkaisussaan ensin asiaan liittyvän lainsäädännön sisältöä ja sen tulkintaan vaikuttavia oikeuslähteitä. Sen jälkeen hovioikeus ottaa kantaa vastaanotettuun selvitykseen ja näyttöön kuntayhtymän sijaistarpeesta poissaolojen vuoksi, päiväkirurgista osastoa perustettaessa ja sen toiminnan käynnistyttyä. Tämän jälkeen hovioikeus on tarkastellut kysymystä S:n hakemisesta avoinna oleviin vakituisiin toimiin.

Hovioikeus on tämän jälkeen tehnyt johtopäätöksensä siitä, onko kuntayhtymällä ollut perusteltu syy määräaikaisten työsopimusten käyttöön. Viimeisenä hovioikeus on käsitellyt korvauksen määrään sekä oikeudenkäynnin kustannuksiin liittyvät kysymykset.

Sovellettavat oikeusohjeet

Työsopimuslain (55/2001) 1 luvun 3 §:n 2 momentin mukaan työsopimus on voimassa toistaiseksi, jollei sitä ole perustellusta syystä tehty määräaikaiseksi. Työnantajan aloitteesta ilman perusteltua syytä tehtyä määräaikaista työsopimusta samoin kuin ilman perusteltua syytä tehtyjä toisiaan seuraavia määräaikaisia työsopimuksia on pidettävä toistaiseksi voimassa olevina. Lainkohdan säätämiseen johtaneen hallituksen esityksen perusteluissa todetaan seuraavaa:

Toistuvien määräaikaisten sopimusten käyttämisen edellytyksenä olisi toisaalta se, että kunkin määräaikaisen sopimuksen tekemiselle on perusteltu syy. Kielletystä peräkkäisten määräaikaisten työsopimusten käytöstä ei olisi kysymys esimerkiksi silloin, kun työnantaja tarjoaa sijaiselle uutta sijaisuutta määräaikaisin sopimuksin. Toisaalta edellytettäisiin, että työnantaja ei pyri toisiaan seuraavilla määräaikaisilla sopimuksilla kiertämään toistaiseksi voimassa oleviin sopimuksiin liittyvää suojaa. Jos työnantajan työvoiman tarve on arvioitavissa pysyväksi, jatkuvasti toistuvien määräaikaisten sopimusten käyttöön samoissa töissä ei olisi momentissa tarkoitettua perusteltua syytä (HE 157/2000 vp, s. 61/II).

Yksittäiseltä määräaikaiselta sopimukselta edellytettävästä perustellusta syystä todetaan, että sitä arvioitaessa on otettava huomioon vanhan työsopimuslain (320/1970) 2 §:n 2 momentin säännös, jossa on esimerkinomaisesti mainittu työsopimuksen määräaikaisuuden perusteina työn luonne, sijaisuus, harjoittelu tai muu näihin rinnastettava syy sekä muu yrityksen toimintaan tai suoritettavaan työhön liittyvä peruste (HE 157/2000 vp, s. 60/I).

Vanhassa työsopimuslain 2 §:n 2 momentissa oli säännös myös toistuvasti peräkkäin solmituista määräaikaisista työsopimuksista. Sen mukaan sopimusta oli pidettävä toistaiseksi voimassa olevana, jos määräaikaiset sopimukset oli tehty ilman pätevää syytä. Säännöstä koskevan korkeimman oikeuden ennakkoratkaisun 1996:105 mukaan yksistään määräaikaisten sopimusten suuri lukumäärä ja niiden yhteensä muodostaman ajan pitkä kesto eivät ole peruste pitää työsopimusta toistaiseksi voimassa olevana, jos yksittäisten määräaikaisten sopimusten tekemiseen on koko ajan ollut laissa edellytetty peruste, kuten sijaisuus.

Tulkittaessa työsopimuslain toisiaan seuraavia määräaikaisia työsopimuksia koskevaa 1 luvun 3 §:n 2 momentin säännöstä on otettava huomioon, että kyseisellä lailla on saatettu voimaan Euroopan unionin neuvoston määräaikaista työtä koskeva direktiivi 1999/70/EY. Sillä pyritään ehkäisemään perättäisten määräaikaisten työsopimusten väärinkäyttöä. Direktiivissä väärinkäytöksiä ehkäisevistä toimenpiteistä Suomen työsopimuslakia säädettäessä on valittu 5 lausekkeen a) kohta, jonka mukaan perättäisiltä määräaikaisilta työsopimuksilta on edellytettävä perusteltuja syitä.

Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen tuomion C-212/04 Adeneler ym. mukaan perustelluilla syillä tarkoitetaan määrätylle toiminnalle ominaisia täsmällisiä ja konkreettisia olosuhteita, jotka ovat sellaisia, että niillä voidaan tuossa nimenomaisessa yhteydessä perustella perättäisten määräaikaisten työsopimusten käyttöä (kohta 69). Nämä olosuhteet voivat olla muun muassa seurausta niiden työtehtävien erityisluonteesta, joiden suorittamiseksi nämä sopimukset on tehty, sekä näille tehtäville luontaisista ominaispiirteistä (kohta 70). Syyt kytkeytyvät kyseisen toiminnan erityispiirteisiin tai harjoittamisolosuhteisiin liittyvien objektiivisten tekijöiden olemassaoloon (kohta 72). Sen sijaan määräaikaisten sopimusten käyttö työnantajan pysyvien ja jatkuvien tarpeiden tyydyttämiseksi on katsottava väärinkäytökseksi (kohdat 99 ja 105).

Mainitun tuomion mukaan kansallisen tuomioistuimen tulee tulkita kansallista lainsäädäntöä mahdollisimman pitkälle kyseessä olevan direktiivin sanamuodon ja tarkoituksen mukaisesti direktiivillä tavoitellun tuloksen saavuttamiseksi (kohta 108). Yhteisöjen tuomioistuin on tällä lausumalla viitannut eurooppaoikeudessa vakiintuneeseen periaatteeseen direktiivin tulkintavaikutuksesta.

Sijaistarve vuoteen 2004 asti

S:n, A:n, B:n ja C:n kertomuksista ilmenee, että S oli koko palvelussuhteensa ajan tehnyt samaa työtä leikkaussalin instrumenttihoitajana, ensin Oikokadun yksikössä ja myöhemmin päiväkirurgian yksikössä keskussairaalan päätoimipaikassa. S:n ja muiden osastolla työskennelleiden määräaikaisten työntekijöiden palvelussuhteiden perusteena olivat olleet muun muassa sairauslomat, perhe- ja opintovapaat ja vuosilomat. Osaston vuosilomat oli pyritty keskittämään heinäkuulle sekä joulun ja pääsiäisen tienoille, jolloin päiväkirurginen leikkaustoiminta oli keskeytettynä.

A:n ja B:n mukaan osastonhoitajalla oli ollut toimivalta palkata sijaisia poissaolleiden henkilöiden palkkauksesta säästyneillä rahoilla ja lisäksi palkallisella vapaalla olleille sijaisia seuraten käytössään olevia määrärahoja. Käytännössä sijaisia oli ollut koko ajan ja tämä oli välttämätöntä suunnitellun laajuisen leikkaustoiminnan ylläpitämiseksi. Vastaava sijaistarve on jatkunut myös myöhemmin.

Päiväkirurgisen osaston perustamistoimien vaikutus

A oli ollut esimiehenä mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa kuntayhtymän leikkaustoimintojen uudelleenorganisointia. Aikaisempaa huomattavasti laajemman ja vaativampia leikkauksia tekevän päiväkirurgisen osaston perustamishanke oli edellyttänyt vuosina 2003-2004 mittavaa henkilöstön uudelleensijoittelua uusiin toimitiloihin sekä koulutusta uusiin tehtäviin ja täysin uudistetun laitteiston käyttämiseen. Henkilökuntaa oli vuonna 2005 siirretty päiväkirurgiselle osastolle kaikkiaan 13 yksiköstä.

A:n ja B:n kertomusten perusteella on pääteltävissä, että päiväkirurgisen osaston perustamistoimet lisäsivät sijaistarvetta entisestäänkin. Muun muassa T oli ainakin osin irrotettu omasta työstään ja hän oli tehnyt niiden ohella ainakin koulutuksen järjestämiseen ja uusiin laitteistoihin liittyviä lisätehtäviä. Myös todistaja C:n mukaan T osallistui päiväkirurgisen toiminnan organisointiin. S ei kuitenkaan hoitanut T:lle aikaisemmin kuuluneita työtehtäviä. Myös jo aikaisemmin päiväkirurgisella osastolla toiminut henkilökunta osallistui koulutukseen, mistä aiheutui normaalia enemmän poissaoloja.

S:n työtehtävät ovat todistelun mukaan jatkuneet päiväkirurgisen osaston suunnittelun ja toteuttamisen aikana samana kuin ennenkin.

Sijaistarve vuonna 2006

Osastonhoitaja B:n mukaan päiväkirurgisella osastolla oli ollut jatkuvasti eri tehtävissä yleensä 5-8 sijaista ja S:n määräaikaisen työsuhteen päättyessä 2 määräaikaisessa työsuhteessa ollutta henkilöä oli toiminut leikkaussalin instrumenttihoitajina. Heidät oli palkattu jo saman vuoden keväänä.

S:n mukaan osastonhoitajana ennen B:tä toimineen henkilön kanssa oli keskusteltu mahdollisuudesta palkata S määräaikaiseen työsuhteeseen vuoden 2006 loppuun asti, vaikka tämä oli jäämässä pitkälle sairaslomalle eikä todennäköisesti olisi enää palannut työhön. B:n ja A:n mukaan aikaisempi osastonhoitaja oli tehnyt tällaisen esityksen, mutta siihen ei katsottu olevan mahdollisuuksia suostua.

S:n työsuhteen jatkaminen ei ollut ollut A:n mukaan enää mahdollista 30.9.2006 jälkeen, koska ketään vakituista työntekijää ei ollut ollut vastaavasti poissa eikä A:lla ollut ollut kertomansa mukaan tällaisessa tilanteessa mahdollisuutta palkata sijaista.

Avoimien toimien hakeminen

S on hakenut vuosina 2001 ja 2002 avoinna olleita virkoja kuntayhtymästä, mutta hän ei ollut tullut valituksi. Tämän jälkeen hän oli tarkemmin käräjäoikeuden tuomiossa selostetuista syistä turhautunut ja päätellyt, ettei häntä halutakaan valita vakinaiseksi työntekijäksi. Myös vuonna 2004 tapahtunut osa-aikaeläkkeelle jääminen oli vaikuttanut siihen, ettei hän olisi voinut enää ottaa vastaan haettavana olleiden työpaikkojen mukaista kokopäivätyötä. Lisäksi osa työpaikoista oli ollut kolmivuorotyötä, jota S ei olisi terveydentilansa vuoksi enää kyennyt tekemäänkään.

Todistaja A:n mukaan avoinna oleviin tehtäviin oli nimitetty S:n ikäisiä henkilöitä. Hänen mukaansa ikä ei olisi ollut este myöskään S:n kohdalla saada vakituista työsuhdetta.

Johtopäätökset

Avointen toimien hakeminen

Asiassa on A:n lausuma huomioon ottaen jäänyt selvittämättä, että S:llä ei olisi ollut tosiasiallisia mahdollisuuksia tulla avoimen hakumenettelyn kautta valituksi toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen.

Työsopimuslain edellä selostettu 1 luvun 3 §:n 2 momentin säännös oikeuttaa työnantajan sopimaan omasta aloitteestaan toistuvasti määräaikaisia työsopimuksia vain, jos siihen on perusteltu syy. Asiassa ei ole väitettykään, että työsopimusten määräaikaisuus olisi johtunut S:n aloitteesta.

Edellä todetun johdosta kuntayhtymällä on solmiessaan S:n kanssa useita määräaikaisia työsopimuksia ollut velvollisuus kunkin työsuhteen osalta tarkistaa, onko tällainen peruste olemassa. Se seikka, onko S aikaisemmin avoimessa hakumenettelyssä ilmoittanut valmiuttaan solmia toistaiseksi voimassa oleva työsopimus, ei vaikuta harkintaan siitä, onko edellä sanottu peruste olemassa sovittaessa uudesta määräaikaisesta työsuhteesta. Sen vuoksi sillä, että S on jättänyt hakematta joitakin vakinaisia toimia, ei ole vaikutusta asian ratkaisemiseen.

Peruste solmia määräaikaisia työsopimuksia

Kuntayhtymän esittämän tulkinnan puolesta puhuvat seuraavat perusteet. Kuntayhtymä on näyttänyt, että sillä on S:n koko työssäoloajan ollut sijaisuuteen liittyvä peruste määrätä S aluksi virkaan ja myöhemmin palkata hänet työsuhteeseen määräajaksi. Nyt käsiteltävä asia on siten tosiseikastoltaan olennaisilta osin samanlainen kuin ennakkopäätös KKO:1996:105. Hovioikeus ei pidä esiintulleita eroja kokonaispalvelusajassa ja sijaisuuksien katkeamattomuudessa niin olennaisina eroina, että asiat olisi näiden seikkojen johdosta ratkaistava eri tavoin. Myös uuden työsopimuslain esitöiden mukaan toistuvien määräaikaisten sopimusten käyttämisen edellytyksenä on se, että kunkin määräaikaisen sopimuksen tekemiselle on perusteltu syy. Kielletystä peräkkäisten määräaikaisten työsopimusten käytöstä ei olisi kysymys esimerkiksi silloin, kun työnantaja tarjoaa sijaiselle uutta sijaisuutta määräaikaisin sopimuksin.

Kuntayhtymän kannan puolesta puhuu myös jossain määrin se, että päiväkirurgisen toiminnan uudelleenorganisointi on vaatinut tiettynä ajanjaksona lisätyövoimaa. Muu sijaisten tarve on kuitenkin jatkunut aikaisemminkin toteutunein tavoin ja S:n kanssa samoissa työtehtävissä on ollut tämän palvelussuhteen päättyessä myös muita henkilöitä määräaikaisessa työsuhteessa. Näistä syistä hovioikeus ei pidä päiväkirurgisen osaston perustamista työsopimuslain mukaisena hyväksyttävänä perusteena S:n erittäin pitkään jatkuneen työsuhteen määräaikaisuudelle.

S:n esittämän tulkinnan puolesta puhuvat seuraavat perusteet. Uuden työsopimuslain esitöiden mukaan perustellun syyn harkinnan tulkinnassa on otettava rajoittavana perusteena huomioon se, ettei määräaikaisten työsuhteiden käytöllä saa kiertää toistaiseksi voimassaoleviin työsuhteisiin liittyviä velvoitteita. Jos työnantajan työvoiman tarve on arvioitavissa pysyväksi, jatkuvasti toistuvien määräaikaisten sopimusten käytössä samoissa työtehtävissä ei ole kysymys perustellusta syystä. Hovioikeus kiinnittää huomiota siihen, että uuden työsopimuslain tarkoituksena on näiltä osin ollut panna täytäntöön määräaikaisten työsuhteiden käyttöä rajoittavaksi tarkoitettu direktiivi. Direktiivin rajoittavan tarkoituksen toteuttaminen edellyttää sitä, ettei perustellun syyn vaatimusta tulkita liian väljästi. Myös edellä mainitun yhteisöjen tuomioistuimen ratkaisu viittaa tähän. Siinä ei kuitenkaan ole otettu kantaa sijaisuuteen määräaikaisen työsuhteen perusteena.

S on ollut määräaikaisissa palvelusuhteissa yhtäjaksoisesti yli yhdeksän vuoden ajan tehden koko ajan samaa työtä. Työtehtävien määrä ei ole vaihdellut kausiluonteisesti ja niitä on koko ajan tehnyt myös muita henkilöitä sekä määräaikaisissa että toistaiseksi voimassa olevissa työsuhteissa. Työtehtävillä ei siten ole ollut yhteisöjen tuomioistuimen alussa selostetussa ratkaisussa mainittua erityisluonnetta. Leikkaustoiminnan harjoittaminen toteutunein tavoin ei olisi ollut mahdollista ilman jatkuvasti solmittuja määräaikaisia työsuhteita.

Hovioikeus katsoo, että uuden työsopimuslain 1 luvun 3 §:n 2 momentissa tarkoitettu perusteltu syy edellyttää toistuvilta määräaikaisilta työsopimuksilta painavampia perusteita kuin aikaisemmassa laissa. Edellä mainittuja vastakkaiseen suuntaan johtavia perusteita punnitessaan hovioikeus päätyy siihen, että kuntayhtymän instrumenttihoitajia koskeva työvoiman tarve on ollut lainmuutoksen tarkoittamalla tavalla pysyvää. Kuntayhtymällä ei ole ollut sijaisuuksien johdosta työsopimuslain mukaista perusteltua syytä solmia toistuvia määräaikaisia työsopimuksia kuntayhtymään jo pitkään palvelussuhteessa olleen S:n kanssa. Sen vuoksi S:n 30.9.2006 päättynyttä työsuhdetta on pidettävä toistaiseksi voimassa olleena. Kuntayhtymä ei ole esittänyt selvitystä siitä, että sillä olisi ollut työsopimuslain 7 luvun 1 §:n tarkoittama asiallinen ja painava syy irtisanoa S:n työsuhde.

Korvauksen määrä

Korvaus työsuhteen perusteettomasta päättämisestä määrätään työsopimuslain 12 luvun 1 §:n 2 momentin perusteella saman luvun 2 §:n mukaan. Korvausta osa-aikaeläkkeen menetyksestä ei siten ole mahdollista tuomita ensiksi mainitun lainkohdan 1 momentin mukaisena vahingonkorvauksena. Se on siten otettava huomioon joko viimeksi mainitun lainpaikan mukaisessa kuukausipalkan määrässä tai korvauksen perusteena olevien kuukausien määrään vaikuttavana muuna seikkana.

Työsopimuslain 12 luvun 2 § säätää korvauksen laskentaperusteeksi työnantajan maksaman kuukausipalkan. Sitä määrättäessä ei voida ottaa huomion osa-aikatyön perusteella maksettavaa työsuhteen päättämisen johdosta menetettyä sosiaalietuuden luonteista eläkettä. Näistä syistä kuntayhtymä on vapautettava käräjäoikeuden tuomitsemasta 3.395 euron vahingonkorvauksesta menetetyn osa-aikaeläkkeen perusteella ja hylättävä sitä koskeva S:n vaatimus lakiin perustumattomana.

Muilta osin vahingonkorvauksen määrää ei ole ilmennyt aihetta alentaa.

Jos kuntayhtymä olisi jatkanut S:n työsuhdetta tai irtisanonut sen irtisanomisaikaa noudattaen, se olisi saanut sairausvakuutuslain nojalla maksetut korvaukset itselleen Kansaneläkelaitokselta. Koska työsuhde on päätetty eikä korvauksen maksamiselle työnantajalle ole työehtosopimukseen perustuvaa velvoitetta, irtisanomisajan palkka on maksettava täysimääräisesti työsopimuslain 6 luvun 4 §:n 1 momentissa säädetyin tavoin eikä siitä ole vähennettävä sitä työnantajalle kuuluvaa sairausvakuutuslain mukaista korvausta, jonka kuntayhtymä olisi saanut ajalta 1.10. - 31.12.2006 siinä tapauksessa, että se olisi jatkanut S:n työsuhdetta tai irtisanonut sen irtisanomisaikaa noudattaen.

Oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa

S on hävinnyt asian hovioikeudessa ainoastaan osa-aikaeläkkeen menettämistä koskevan vahingonkorvauksen osalta. Sillä ei ole ollut sanottavaa vaikutusta asian käsittelystä hovioikeudessa aiheutuneiden kulujen kokonaismäärään. Näin ollen S:llä on oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 3 §:n perusteella oikeus saada kuluistaan hovioikeudessa täysi korvaus.

Tuomiolauselma
Muutokset käräjäoikeuden tuomioon.

Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä vapautetaan velvollisuudesta korvata S:lle osa-aikaeläkkeen menettämisestä aiheutunut vahinko. Vahingonkorvauksen yhteismäärä alennetaan 10.513,60 euroon käräjäoikeuden tuomitsemine viivästyskorkoineen.

Muilta osin käräjäoikeuden tuomio jää voimaan.

Kuntayhtymä velvoitetaan korvaamaan S:lle hovioikeudessa aiheutuneet oikeudenkäyntikulut 3.172 eurolla. Viivästyneelle määrälle on siitä lukien, kun kuukausi on kulunut hovioikeuden tuomion antamispäivästä, maksettava vuotuista viivästyskorkoa, jonka määrä on kulloinkin voimassa oleva korkolain mukainen viitekorko lisättynä 7 prosenttiyksiköllä.

- - - - - - - - - -

Asian ratkaisseet hovioikeuden jäsenet:

Tapani Vasama, Helena Metso ja Aki Rasilainen

Lainvoimaisuustiedot:

Lainvoimainen