14.12.2006

KÄRÄJÄOIKEUDEN RATKAISU

RATKAISUN KESKEINEN SISÄLTÖ

HELSINGIN KÄRÄJÄOIKEUS TUOMIO 20.5.2005

Kantaja
A

Vastaaja
Nordea Pankki Suomi Oyj

Asia
Luottokorttisopimusta koskeva velkomus

Kanne

Kantaja on haastehakemuksessaan vaatinut, että vastaaja velvoitetaan maksamaan kantajalle 3.319 euroa korkoineen 28.3.2003 lukien ja että vastaaja velvoitetaan korvaamaan valtiolle kuluttaja-asiamiehen palkkio korkoineen.

Perustelut

Kantaja oli 18.1.2003 joutunut sairauskohtauksen takia sairaalahoitoon Espanjassa päästen sairaalasta siellä sijaitsevaan kotiinsa 20.1.2003. Tuona aikana sairaalassa häneltä oli anastettu MasterCard -luottokortti, jolla oli tehty 19. - 21.1.2003 välisenä aikana ostoksia 3.322,10 euron arvosta. Kantaja havaitsi kortin katoamisen vasta 18.2.2003 ja ilmoitti siitä heti Nordea -pankille. Hän ei ollut huomannut kortin katoamista aikaisemmin, koska se ei ollut hänellä päivittäisessä käytössä. Kantaja teki katoamisesta rikosilmoitukset sekä Espanjassa että Suomessa, mutta kortin käyttäjää ei saatu selvitettyä.

Kuluttajavalituslautakunta (päätös 03/39/1380) on suosittanut, että pankki hyvittää kantajalle kortilla luvattomasti tehdyt ostot, mutta pankki ei ole noudattanut suositusta.

Kuluttajansuojalain 7 luvun 19 § 2 momentin mukaan tilinhaltija ei vastaa luottokortin tai tunnisteen oikeudettomasta käytöstä, jos myyjä tai palvelun suorittaja tai se, joka näiden edustajana on ottanut vastaan tunnisteen, ei ole riittävän huolellisesti varmistunut haltijan oikeudesta käyttää tunnistetta. MasterCard -luottokorttiin sovellettavat yleiset ehdot ovat väärinkäyttöä koskevalta osin lain säännöksiä vastaavat.

Kantaja ei ole vastuussa 19.- 21.1.2003 tehdyistä ostoista, koska ne ovat tapahtuneet ennen kuin hänen voidaan edellyttää ilmoittaneen katoamisesta pankille. Ostos määrältään 2.999 euroa ei ole kantajan vastuulla, koska maksunsaaja on laiminlyönyt velvollisuutensa riittävän huolellisesti varmistua kortin esittäjän oikeudesta käyttää korttia. Myyjä ei ole verrannut ostotositteen ja kortin allekirjoituksia eikä tarkistanut haltijana esiintyneen henkilöllisyyttä. Suoritettua varmennussoittoa ei voi pitää yksin riittävänä toimenpiteenä. Ostotositteen allekirjoitus poikkeaa huomattavasti kantajan allekirjoituksesta, mikä on selvästi havaittavissa. Myyjän velvollisuutta tarkastaa allekirjoitus tulee arvioida ankarammin tilanteessa, jossa kertaostos on huomattavan suuri. Tässä tapauksessa myyjän olisi tullut tarkistaa kortin haltijana esiintyneen henkilöllisyys, koska nimikirjoitusten erot olivat selvästi havaittavissa.

Kuluttajavalituslautakunta on todennut, että asiassa ei ole selvitetty olosuhteita, joissa 2.999 euron maksu on suoritettu, millä on merkitystä arvioitaessa myyjäliikkeen huolellisuutta. Tämä on kantajalle jäänyt epäselväksi eikä hän kykene tästä edes esittämään selvitystä. Vastaajalla, joka on jäsenenä MasterCard -luottokorttijärjestelmässä, on paremmat mandollisuudet selvittää tapaukseen liittyvät olosuhteet ja sillä on näyttövelvollisuus siitä, että maksun vastaanottaja on riittävän huolellisesti varmistunut haltijan oikeudesta kortin käyttöön.

Vastaus

Vastaaja on vastustanut kannetta ja vaatinut kantajalta oikeudenkäyntikulujensa korvaamista korkoineen.

Perustelut

Kantaja on vastuussa luottokortin käyttämisestä 19.1. - 21.1.2003, koska hän on laiminlyönyt ilmoittaa viipymättä kortin hallinnan menettämisestä sen havaittuaan ja koska myyjä, joka on vastaanottanut luottokortin, on varmistunut riittävän huolellisesti haltijan oikeudesta käyttää korttia.

Luottokorttiehtojen ja kuluttajansuojalain 7 luvun 19 § mukaan kortinhaltija vastaa kortin käytöstä aiheutuneesta vahingosta siihen saakka, kunnes katoamisilmoitus on tehty. Korttiehdot hyväksyessään kortinhaltija sitoutuu kaikkiin kohtuullisiksi katsottaviin toimiin kortin turvalliseksi säilyttämiseksi. Kortin tallellaolon säännöllistä tarkistamista on pidettävä tällaisena toimena. Erityisesti silloin kun jokin poikkeuksellinen tilanne on mahdollistanut kortin joutumisen sivullisen haltuun haltijalla on velvollisuus tarkistaa kortin tallellaolo.

Kantaja pääsi sairaalasta 20.1.2003, mutta teki ilmoituksen kortin katoamisesta vasta 18.2.2003. Vastaajalla ei ole tietoa siitä, oliko kantajan terveydentila niin heikko ettei hän kyennyt tarkistamaan kortin tallessaoloa tätä aikaisemmin. Kantaja on syyllistynyt lievää suurempaan huolimattomuuteen jättäessään ilmoittamatta sairaalasta päästyään kortin katoamisesta. Kantajan voidaan kohtuudella edellyttää havainneen katoamisen viimeistään silloin. Jos hän olisi tehnyt katoamisilmoituksen sairaalasta päästyään 21.1.2003 tapahtunut osto olisi estetty. Koska kantaja on tehnyt ilmoituksen vasta 18.2.2003, hän vastaa korttiehtojen mukaan kaikista ennen ilmoitusta tehdyistä ostotapahtumista.

Myyjä on ostotapahtuman 21.1.2003 yhteydessä toiminut kauppiaille annettujen ohjeiden edellyttämällä tavalla, koska

• ostajalla oli voimassaoleva luottokortti hallussaan
• myyjä tarkisti ettei sitä ollut ilmoitettu kadonneeksi
• luottokortin erilaiset " tunnistetiedot" olivat asianmukaisia (ehtokohdat 2.1.1.2/3-4)
• luottokortti oli allekirjoitettu

Myyjällä ei ollut ohjeiden mukaan velvollisuutta erikseen tarkistaa luottokorttia käyttäneen henkilön henkilöllisyyttä. Vastaajalla ei ole tarkempaa tietoa ostoksen sisällöstä, mutta sekä sopimusehtojen että MasterCard Internationalin antamien ohjeiden mukaan ostoksen laadulla ei ole merkitystä arvioitaessa kortinhaltijan vastuuta.

KKO:n ratkaisussa 1994:82 on katsottu, että mainittua ohjeisiin perustuvaa tarkastuskäytäntöä on pidettävä kuluttajansuojalain 7 luvun 19 § 2 momentin 2- kohdan kannalta riittävänä. Ratkaisussa on nimenomaisesti todettu, että myyjältä voidaan edellyttää ostajan henkilöllisyyden tarkastamista ainoastaan silloin kun myyjällä on erityistä syytä epäillä luottokortin hallintaa ja käyttöä oikeudettomaksi.

Kantajan kortilla, jossa oli 5.100 euron luottoraja, 21.1.2003 tehtyä ostosta ei voi pitää suuruudeltaan ei-tavanomaisena. Kyseiselle ostokselle oli annettu myyntilupa, koska käyttövara oli riittävä eikä korttia ollut ilmoitettu kadonneeksi. Myyntilupa oli evätty puuttuvan käyttövaran osalta seuranneilta ostoyrityksiltä.

MasterCard Internationalin ohjeista ilmenee, että vain silloin kun maksun vastaanottaja pitää luottokorttia jostain syystä epäillyttävänä (ehto 2.1.1.4), hänellä on velvollisuus tarkistaa kortinhaltijan henkilöllisyys ja verrata kortissa olevaa allekirjoitusta. Maksutapahtuman 21.1.2003 yhteydessä liikkeen edustaja toimi ohjeiden edellyttämin tavoin. Maksutositteen allekirjoituksen eroavuutta kortin allekirjoituksesta ei voi pitää niin merkittävänä, että pelkästään sillä perusteella maksunsaajalla olisi ollut erityistä syytä epäillä korttia käytettävän oikeudettomasti. Tavallista on, että eri aikana eri tilanteissa tehdyt allekirjoitukset eroavat jonkin verran toisistaan.

Kantaja on syyllistynyt kuluttajansuojalain 7 luvun 19 § 1 momentin 3-kohdan ja korttiehtojen kohdan 3.6. tarkoittamaan huolimattomuuteen, koska hän on laiminlyönyt ilmoittaa kortin katoamisesta sen havaittuaan tai siitä kun se olisi tullut havaita. Ostospaikan edustaja on noudattanut ohjeita suorittamalla oston varmennuksen.

Todistelu

Kantajan kirjalliset todisteet
1. Ehdot pankkikortin käytölle maksuvälineenä
2. Tuloste Nordean kotisivuilta
3. Tuloste Nordean kotisivuilta
4. Ostotosite
5. A:n MasterCard-luottokorttihakemus

Vastaajan kirjalliset todisteet
1. MasterCard Internationalin ohjeet 2.1 ja käännös ohjeista
2. Ote A:n korttia koskevien ostovarmennusten tulosteesta
3. Ostotosite ja A:n MasterCard-luottokorttihakemus

Henkilötodistelu
1. Asianosaisena A todistelutarkoituksessa

Tuomion perustelut

Kantaja kertoi todistelutarkoituksessa mm., että hän oli sairaalasta päästyään ollut hyvin väsynyt ja vahvassa lääkityksessä. Hän oli tuolloin nähnyt laukussaan lompakkonsa, jossa oli ollut Visa-kortti, passi ja ajokortti. MasterCard -luottokorttia hän säilytti laukun vetoketjullisessa lokerossa ja sitä hän oli käyttänyt vain matkalle Suomesta lähtiessä ja kerran Espanjassa nostaessaan joulukuussa 2002 rahaa pankista 250 euroa. Laukussa näytti olevan tallella kaikki ne kortit, joita hän päivittäin oli tarvinnut. Hän oli huomannut MasterCard -kortin puuttuvan aikoessaan maksaa sillä matkan Suomeen ja oli välittömästi soittanut Nordeaan, josta kerrottiin, että korttia oli käytetty. Tämän jälkeen luottotili suljettiin. Hän oli Espanjassa tehnyt asiasta rikosilmoituksen. Kortin katoaminen oli mahdollisesti tapahtunut kadulla silloin kun häntä oli sairauskohtauksen takia nostettu ambulanssiin tai sairaalassa, jossa ei ollut lukittavia kaappeja. Sairaalasta päästyään hän oli ollut äärettömän väsynyt eikä ollut jaksanut ajatella kaikkia asioita loppuun saakka.

Näytön arviointi ja lopputulos

Vastaaja on kannetta vastustaessaan vedonnut KKO:n ratkaisuun 1994:82 katsoen siitä ilmenevän yleisesti hyväksytyksi tarkastuskäytännöksi sen, että myyjän tulee tarkistaa ostajan henkilöllisyys vain silloin, jos myyjällä on erityistä syytä epäillä luottokortin hallintaa ja käyttöä oikeudettomaksi.

Ratkaisusta ilmenevä tapaus poikkeaa kuitenkin käsillä olevassa asiassa sikäli, että 2.999 euron suuruisen ostotapahtuman, jonka tarkemmat olosuhteet ovat jääneet selvittämättä, tositteeseen kirjoitettu allekirjoitus poikkesi selvästi havaittavalla tavalla kantajan luottokortissa olevasta allekirjoituksesta. Suoritetun oston suuruus on tässä tapauksessa ollut huomattava eikä kysymyksessä ollut rajattoman luoton kortti kantajan luottorajan ollessa 5.100 euroa.

Vastaajan esittämien MasterCard Internationalin ohjeiden (kohta 2.1.1.4) mukaan kortin vastaanottajan tulee ottaa yhteys asianomaiseen luottokorttiyhteisöön ohjeita saadakseen, mikäli kortin vastaanottaja katsoo, että allekirjoitukset eroavat toisistaan. Esillä olevassa tapauksessa myyjäliikkeen edustajan suorittamaa tarkistussoittoa ei ole pidettävä riittävänä huolellisuusvelvoitteen täyttämiseksi ottaen huomioon ostoksen määrä ja allekirjoitusten selvä eroavuus. Kantaja ei siten ole vastuussa kortin oikeudettomasta käytöstä.

Siltä osin kun on kysymys 320 euron ostosta, joka on tapahtunut 19.1.2003, kantajan syyksi ei voi lukea kuluttajansuojalain 7 luvun 19 § 1 momentin 2 -kohdassa tarkoitettua huolimattomuutta luottokortin huolenpidossa huomioonottaen, että hän oli tuolloin vakavan sairauskohtauksen vuoksi sairaalahoidossa vahvan lääkityksen alaisena eikä näissä olosuhteissa kyennyt valvomaan omaisuuttaan. Kantaja ei näin ollen ole vastuussa myöskään tästä ostosta.

Edellä esitettyyn perustuen käräjäoikeus on ratkaissut asian seuraavan tuomiolauselman mukaisesti.

Tuomiolauselma

Vastaaja Nordea Pankki Suomi Oyj velvoitetaan maksamaan A:lle 3.319 euroa korkolain 4 § 1 momentin mukaisine korkoineen 28.3.2003 lukien ja kulujen korvauksena 130 euroa korkoineen kuukauden kuluttua ratkaisupäivästä lukien.

Vastaajan on korvattava valtiolle kuluttaja-asiamiehen palkkio 1.344 euroa korkoineen kuukauden kuluttua ratkaisupäivästä lukien.

Lainkohdat
Kuluttajansuojalaki 7 luku 19 § 2 momentin 2-kohta
Laki kuluttajavirastosta 9 § 3 momentti

Asian ratkaissut käräjäoikeuden jäsen:
Käräjätuomari Esa Vuorenalho

HELSINGIN HOVIOIKEUS TUOMIO 14.12.2006

Valitus

Nordea Pankki Suomi Oyj on vaatinut, että A:n kanne hylätään ja yhtiö vapautetaan tuomitusta korvausvelvollisuudesta A:ta ja valtiota kohtaan. Lisäksi Nordea Pankki Suomi Oyj on vaatinut, että A velvoitetaan korvaaman sen oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa 794,80 eurolla korkoineen.

Nordea Pankki Suomi Oyj on vedonnut käräjäoikeudessa esittämiinsä, käräjäoikeuden tuomiosta ilmeneviin perusteisiin.

A oli tehnyt ilmoituksen MasterCard -korttinsa katoamisesta vasta 18.2.2003, vaikka hänet oli kotiutettu sairaalasta jo 20.1.2003. A ei ollut osoittanut, että hänen kuntonsa sairaalasta kotiuttamisen jälkeen olisi ollut niin heikko, ettei hän olisi pystynyt tarkistamaan luottokorttinsa tallellaoloa. A:n voitiin kohtuudella edellyttää havainneen korttinsa katoaminen viimeistään sairaalasta päästyään.

A oli käräjäoikeudessa myöntänyt syyllistyneensä lievää suurempaan huolimattomuuteen jätettyään 20.1.2003 tekemättä ilmoituksen korttinsa katoamisesta. Jos A olisi tehnyt katoamisilmoituksen tuolloin, 21.1.2003 tapahtunut osto olisi estetty. Koska A oli tehnyt ilmoituksen vasta 18.2.2003, hän vastasi korttiehtojen mukaisesti kaikista ennen ilmoitusta kortilla tehdyistä ostotapahtumista.

Ostotapahtuman 21.1.2003 yhteydessä myyjäliike oli toiminut asianmukaisesti MasterCard International -luottokorttiyhteisön kauppiaille antamien ohjeiden edellyttämällä tavalla. Ostajalla oli ollut hallussaan voimassaoleva luottokortti, jonka erilaiset tunnistetiedot olivat olleet asianmukaiset ja joka oli ollut allekirjoitettu. Myyjä oli tarkistanut, että luottokorttia ei ollut ilmoitettu kadonneeksi tai varastetuksi. Myyjällä ei ollut velvollisuutta erikseen tarkistaa luottokorttia käyttäneen henkilöllisyyttä. Luottokortin ja maksutositteen allekirjoitusten poikkeamaa ei voitu pitää niin merkittävänä, että maksunsaajalla olisi myöskään tällä perusteella ollut erityistä syytä epäillä korttia käytettävän oikeudettomasti. Allekirjoitusten välillä oli käytännössä lähes poikkeuksetta pieniä eroavaisuuksia.

Luottokortilla tehtyjen ostojen suuruudella tai laadulla ei ollut kuluttajansuojalain säännösten, luottokorttisopimuksen ehtojen tai MasterCard Internationalin antamien ohjeiden mukaan merkitystä arvioitaessa kortinhaltijan vastuuta. A:n kortilla 21.1.2003 tehtyä 2.999 euron määräistä ostoa ei voitu pitää suuruudeltaan epätavallisena ottaen huomioon kortin 5.100 euron määräinen luottoraja ja ostopaikan Venezia by Bernando -nimisen liikkeen toimiala "Architectual, Engineering and Surveying Services".

Espanjassa asuvana A oli ollut tietoinen siitä, että Espanjassa ei varmennettu alle 3.000 euron korttiostoissa maksajan henkilöllisyyttä. Espanjassa noudatettava käytäntö ei poikennut yleisestä luottokorttien yhteydessä noudatettavasta kansainvälisestä käytännöstä.

A oli valmisteluistunnossa luopunut vaatimuksestaan 20.1.2003 tehdyn 3,10 euron määräisen ostoksen osalta.

Vastaus

A on kiistänyt muutosvaatimukset ja vaatinut, että Nordea Pankki Suomi Oyj velvoitetaan korvaamaan valtiolle kuluttaja-asiamiehen palkkio hovioikeudessa 420 eurolla korkoineen.

Käräjäoikeuden ratkaisu oli oikea.

A:n syyksi ei voitu lukea lievääkään huolimattomuutta siltä ajalta, kun hän oli ollut sairaalahoidossa vahvan lääkityksen alaisena. Näin ollen hänen ei voitu katsoa olevan vastuussa 19.1.2003 tehdystä 230 euron määräisestä ostoksesta.

Muilta osin asiassa oli kysymys siitä, oliko myyjä menetellyt riittävän huolellisesti, eikä tässä arvioinnissa ollut merkitystä A:n mahdollisella huolimattomuudella. A:n mahdollinen huolimattomuus ei poistanut myyjän vastuuta varmistua kortin haltijan oikeudesta käyttää korttia.

Myyjän huolellisuusvelvollisuus kasvoi kauppasumman kasvaessa. A:n luottokortti ei ollut ollut rajattoman luoton kortti ja kortilla 21.1.2003 tehty 2.999 euron kertaostos oli ollut huomattavan suuri myös Nordean väittämään 3.000 euron maksajan henkilöllisyyden varmennusrajaan nähden ja luottokortin ja maksutositteen allekirjoitukset olivat poikenneet selvästi havaittavasti toisistaan. Nämä seikat huomioon ottaen ei riittänyt, että myyjä teki vain tarkistussoiton varmistaakseen, että tilillä oli katetta ja ettei korttia ollut anastettu. Myyjän olisi tullut tarkastaa kortin haltijana esiintyneen henkilöllisyys. Nykyisin asiakkaan henkilöllisyyden varmistaminen oli yleinen käytäntö Euroopan yhteisön maissa, myös Espanjassa. Muutenkin olosuhteisiin liittyvä epäselvyys oli tulkittava Nordean haitaksi.

Hovioikeuden ratkaisu

Kuluttajansuojalain 7 luvun 19 §:n 1 momentin mukaan tilinhaltija vastaa luottokortin tai muun tililuoton käyttöön oikeuttavan tunnisteen oikeudettomasta käytöstä vain, jos 1) hän on luovuttanut tunnisteen toiselle; 2) tunnisteen joutuminen sen käyttöön oikeudettomalle johtuu tilinhaltijan huolimattomuudesta, joka ei ole lievää; taikka 3) hän menetettyään tunnisteen hallinnan muulla kuin 2 kohdassa mainitulla tavalla on laiminlyönyt ilmoittaa tästä luotonantajalle viipymättä sen havaittuaan.

Mainitun pykälän 2 momentin 2 kohdassa on puolestaan säädetty, että tilinhaltija ei kuitenkaan vastaa tunnisteen oikeudettomasta käytöstä 1 momentissa tarkoitetuissa tapauksissa, jos myyjä tai palveluksen suorittaja taikka se, joka näiden edustajana on ottanut vastaan tunnisteen, ei ole riittävän huolellisesti varmistunut haltijan oikeudesta käyttää tunnistetta.

A:n MasterCard -luottokortilla on tehty oikeudettomat ostot 19.1.2003 (320 euroa), 20.1.2003 (3,10 euroa) ja 21.1.2003 (2.999 euroa). A:n luovuttua käräjäoikeudessa vaatimuksestaan 20.1.2003 tehdyn 3,10 euron määräisen oston osalta, siitä ei ole enää hovioikeudessa kysymys.

Asiassa on riidatonta, että A on ollut saamansa sairaskohtauksen vuoksi sairaalahoidossa 18. ja 20.1.2003 välisen ajan.

Käräjäoikeuden lausumin perustein hovioikeus katsoo, että A:n syyksi ei ole hänen sairaalassa olonsa aikana 19.1.2003 tehdyn 320 euron määräisen oston osalta luettava kuluttajansuojalain 7 luvun 19 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitettua huolimattomuutta eikä myöskään 3 kohdassa tarkoitettua ilmoitusvelvollisuuden laiminlyöntiä. A ei siten tältä osin vastaa korttinsa oikeudettomasta käytöstä.

21.1.2003 tehdyn 2.999 euron määräisen oston osalta A ei ole hovioikeudelle antamassaan vastauksessa riitauttanut menettelynsä huolimattomuutta, minkä vuoksi hovioikeuden arvioitavana on ainoastaan se seikka, onko myyjäliikkeen edustaja luottokortin vastaanottaessaan varmistunut riittävän huolellisesti kortin haltijan oikeudesta käyttää luottokorttia.

Asiassa on selvitetty, että myyjäliikkeen edustaja on ostotapahtuman yhteydessä puhelimitse varmistanut, että luottokorttia ei ollut suljettu ja että kyseisellä luottotilillä oli käyttövaraa. Muutoin myyjän toiminta ostotilanteessa on jäänyt asiassa selvittämättä.

Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 1994:82 katsonut, että käytäntöä, jossa myyjä vertaa luottokortin haltijana esiintyvän nimikirjoitusta luottokortissa olevaan nimikirjoitusnäytteeseen sekä erikseen puhelimitse varmistautuu muun muassa siitä, ettei luottokortin haltija ole ilmoittanut korttiaan kadonneeksi tai anastetuksi, on yleensä pidettävä kuluttajansuojalain 7 luvun 19 §:n 2 momentin 2 kohdan kannalta riittävänä. Tämän pidemmälle meneviä varotoimia, kuten henkilöllisyyden tarkistamista, voidaan ratkaisun mukaan edellyttää ainoastaan silloin, kun myyjällä on erityistä syytä epäillä luottokortin hallintaa ja käyttöä oikeudettomaksi.

Puheena olevaa lainkohtaa koskevan hallituksen esityksen (HE 88/1985 vp. s. 35) mukaan myyjän voitaisiin katsoa laiminlyöneen laissa edellytetyn huolellisuusvelvollisuutensa esimerkiksi silloin, jos myyjä ei ole kiinnittänyt huomiota siihen, että kortissa oleva nimikirjoitusnäyte on selvästi erilainen kuin kortin haltijan nimikirjoitus. Nimikirjoitusten tarkastusvelvoite ilmenee epäsuorasti myös MasterCard International -luottokorttiyhteisön ohjeista, joiden mukaan korttia on pidettävä epäilyttävänä, jos kortin vastaanottaja katsoo, että allekirjoitukset eroavat toisistaan. Ohjeiden mukaan kortin vastaanottajan tulee tällöin ottaa yhteys asianomaiseen luottokorttiyhteisöön saadakseen ohjeita.

Edellä lausutun perusteella hovioikeus katsoo, että myyjältä vaadittava huolellinen menettely edellyttää aina allekirjoitusten vertaamista ja mikäli allekirjoitukset selvästi eroavat toisistaan, myyjän tulee ryhtyä tarkempiin varotoimiin luottokortin väärinkäytön varalta.

Nyt käsiteltävänä olevassa asiassa ostotositteeseen kirjoitettu kortin oikeudettoman käyttäjän allekirjoitus on selvästi havaittavalla tavalla poikennut A:n omasta allekirjoituksesta. Asiassa ei ole näytetty, että luottokortin vastaanottanut myyjä olisi verrannut luottokortin ja ostotositteen allekirjoituksia tai vertaamisen perusteella ryhtynyt allekirjoitusten erilaisuudesta johtuvasta erityisestä syystä häneltä kohtuudella edellytettäviin muihin varotoimiin, kuten esimerkiksi ostajan henkilöllisyyden tarkistamiseen luottokortin väärinkäytön varalta. Näin ollen Nordea Pankki Suomi Oyj on jättänyt näyttämättä, että myyjä olisi varmistunut kuluttajansuojalain 7 luvun 19 §:n 2 momentin 2 kohdassa tarkoitetuin tavoin riittävän huolellisesti luottokortin haltijan oikeudesta käyttää korttia. Näillä sekä käräjäoikeuden tuomiossa lausutuilla perusteilla A ei siten vastaa luottokorttinsa oikeudettomasta käytöstä myöskään 21.1.2003 tehdyn 2.999 euron määräisen oston osalta.

Tuomiolauselma

Käräjäoikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Nordea Pankki Suomi Oyj velvoitetaan korvaamaan valtiolle kuluttaja-asiamiehen palkkio 420 euroa, mille määrälle on maksettava korkolain 4 §:n 1 momentin mukaista viivästyskorkoa siitä lähtien, kun kuukausi on kulunut hovioikeuden tuomion antamispäivästä.

Asian ratkaisseet hovioikeuden jäsenet:
hovioikeudenlaamanni Raija Karppinen
hovioikeudenneuvos Matti Rintala
asessori Paula Helin

Esittelijä:
Paula Helin

Lainvoimaisuustiedot:

Lainvoimainen