28.6.2005

HOVIOIKEUSKÄSITTELY

FORSSAN KÄRÄJÄOIKEUS TUOMIO 8.12.2004

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

TODISTAJAN KORVAUS

Rikosasian pääkäsittelyssä 8.12.2004 on kuultu virallisen syyttäjän nimeämänä todistajana vanhempaa konstaapelia A:ta.

A pyytänyt korvauksena todistamisesta päivärahaa (13 euroa).

A hoiti kyseisenä ajankohtana myös poliisin tointa eli hän oli työvuorossa käräjäoikeuden kanssa samassa rakennuksessa sijaitsevassa Forssan kihlakunnan poliisilaitoksessa. Hän pitää korvausta oikeutettuna, koska muutkin todistajat saavat kyseisen korvauksen todistamisesta riippumatta töissä olosta - poliisi asetetaan eriarvoiseen asemaan. Kyse on kansalaisvelvollisuudesta.

Ratkaisun perustelut

Valtion varoista maksettavista kustannuksista on säädetty erikseen valtion varoista maksettavista todistelukustannuksista annetussa laissa. Lain 1 §:n mukaan todistajalla on oikeus saada kohtuullinen korvaus tarpeellisista matka- ja toimeentulokustannuksista sekä taloudellisesta menetyksestä. Lain 6 §:n mukaan toimeentulokustannusten korvauksena maksetaan muun muassa päivärahaa.

Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO:1974-I-1 katsonut, että todistajalla on oikeus saada päivärahaa, vaikkei hän ole edes väittänyt, että hänellä olisi ollut tarpeellisia toimeentulokustannuksia. Tuossa ratkaisussa kyse oli todistajana kuullusta poliisista, joka ei ollut työvuorossa vaan oli kutsuttu todistajaksi vapaapäivänä. Näin ratkaisusta ilmenevä periaate ei ole sovellettavissa suoraan tähän asiaan. Ratkaisua voidaan pitkää tulkintana, jossa on otettu kantaa väittämis- ja todistamistaakkaan eli todistajan ei pääsääntöisesti tarvitse erikseen näyttää tai edes väittää hänelle aiheutuneen lisääntyneitä toimeentulokustannuksia.

Vaasan hovioikeus on 25.2.1986 (H 1985/78) antanut ratkaisun, jonka mukaan virantoimituksessa olleella poliisilla oli oikeus saada päiväraha todistamisesta. Kouvolan hovioikeus on 4.1.2001 (R 00/934) antamassaan ratkaisussa katsonut, että vangittuna olleella henkilöllä ei ollut oikeutta saada päivärahaa todistamisesta, koska hänelle ei ollut aiheutunut toimeentulokustannuksia.

Oikeus päivärahaan on tulkinnallinen. Todistaminen on kansalaisvelvollisuus, josta ei voi kieltäytyä. Todistamisesta ei saa aiheutua taloudellista menetystä todistajalle. Päiväraha ei ole kuitenkaan myöskään todistamisesta suoritettava palkkio, vaan lain tarkoituksena on korvata todistamisesta aiheutunut todellinen taloudellinen menetys.

Nyt kyseessä olevassa asiassa Forssan poliisilaitoksessa virantoimitusta hoitava poliisi on saapunut Forssan käräjäoikeuden istuntosaliin virastotalon ensimmäisestä kerroksesta toiseen kerrokseen. Käräjäoikeus tulkitsee, että tuosta ei voi aiheutua lain tarkoittamia kustannuksia.

TUOMIOLAUSELMA KORVAUKSEN OSALTA

A:n vaatimus hylätään.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Asian ratkaiseet käräjäoikeuden jäsenet:

Käräjätuomari Timo Martikainen
Lautamiehet

TURUN HOVIOIKEUS PÄÄTÖS 28.6.2005

ASIA

Todistajan oikeus päivärahaan

VALITTAJA

A

VAATIMUKSET HOVIOIKEUDESSA

Valitus

A on toistanut käräjäoikeudessa esittämänsä vaatimuksen, että hänelle maksetaan valtion varoista päivärahaa, ja vaatinut lisäksi hovioikeudessa maksettavalle määrälle myös korkoa. Vielä A on vaatinut, että valtio velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa hovioikeudessa.

A, jota on kuultu käräjäoikeudessa syyttäjän nimeämänä todistajana käräjäoikeuden tuomion tarkoittamassa asiassa, on oikeutettu saamaan päivärahaa korvaukseksi oikeuteen saapumisesta.

ASIAN KÄSITTELY HOVIOIKEUDESSA

Kysymys valtion velvollisuudesta korvata A:n oikeudenkäyntikulut on ratkaistu vahvennetussa istunnossa.

HOVIOIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Oikeus päivärahaan

Valtion varoista maksettavista todistelukustannuksista annetun lain (666/1972) 1 §:ssä ja 6 §:ssä säädetään käräjäoikeuden tuomiossa selostetuin tavoin todistajan oikeudesta saada valtion varoista toimeentulokustannuksen korvauksena päivärahaa. Korvauksesta todistajille valtionvaroista annetussa laissa (333/1938) oli toimipaikkansa alioikeuteen saapunutta poliisimiestä koskeva erityissäännös, joka kielsi todistajana kuullulta poliisimieheltä oikeuden korvaukseen, jollei häntä oltu kuultu hänen vapaa- aikanaan. Ensin mainittua lakia koskevassa hallituksen esityksessä (HE 107/1972 vp. s. 2) todetaan 1 §:n osalta, että koska ei ollut syytä asettaa poliisimiehiä korvauksen saamiseen nähden eri asemaan kuin muita valtion varoista korvaukseen oikeutettuja, ei säännöstä otettu uuteen lakiin ja että selvää on, ettei poliisimies, jonka on toimensa puolesta oltava oikeuspaikalla, voisi uudenkaan lain mukaan saada tässä tarkoitettua korvausta.

Vanhempi konstaapeli A on kutsuttu käräjäoikeuteen syyttäjän nimeämänä todistajana kuultavaksi. Hän ei olisi ollut käräjäoikeudessa läsnä ilman sanottua kutsua.

Edellä mainituilla perusteilla A on oikeutettu saamaan valtion varoista päivärahana 13 euroa.

Korko

Edellä tarkoitetun valtion varoista maksettavista todistelukustannuksista annetun lain perusteella todistajalle suoritettavat korvaukset ovat julkisoikeudellisesta perusteesta johtuvia suorituksia. Korkolain 1 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan korkolakia ei sovelleta julkisoikeudellisesta perusteesta johtuvaan velkasuhteeseen. Muuallakaan laissa ei ole säännöstä, jonka perusteella valtion varoista sanotun lain nojalla maksettaville korvauksille tulisi suorittaa viivästyskorko. A:n vaatimus viivästyskoron tuomitsemisesta ei perustu lakiin.

Oikeudenkäyntikulut

Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 1 §:n mukaan asianosainen, joka häviää asian, on velvollinen korvaamaan kaikki vastapuolensa tarpeellisista toimenpiteistä johtuvat kohtuulliset oikeudenkäyntikulut, jollei muualla laissa toisin säädetä. Valtio ei ole tässä asiassa A:n vastapuoli, vaikka käräjäoikeuden puheenjohtajana toiminut käräjätuomari on valtion virkamies ja todistajanpalkkio maksetaan valtion varoista. A:n oikeudenkäyntikuluvaatimus on lakiin perustumaton.

Hovioikeuden ratkaisun lopputulos ilmenee päätöslauselmasta.

Päätöslauselma

Käräjäoikeuden ratkaisu kumotaan A:lle tuomitsematta jätetyn päivärahan osalta. Valtion varoista maksetaan A:lle päivärahaa 13 euroa, mikä jää valtion vahingoksi. A:n vaatimukset viivästyskorosta ja oikeudenkäyntikuluista hylätään. Muilta osin asia ei ole ollut hovioikeuden tutkittavana.

Asian ovat ratkaisseet siltä osin kuin kysymys on A:n esittämästä oikeudenkäyntikuluvaatimuksesta:

Presidentti Antero Palaja ( eri mieltä )
Hovioikeudenlaamanni Pertti Liesivuori ( eri mieltä )
Hovioikeudenlaamanni Heikki Impivaara
Hovioikeudenneuvos Heikki Särkilä (eri mieltä)
Hovioikeudenneuvos Elise Suvanto ( eri mieltä )
Hovioikeudenneuvos Leena Virtanen-Salonen
Viskaali Elina Paasivirta ( esittelijä )

Asian ovat ratkaisseet muilta osin:

Hovioikeudenlaamanni Heikki Impivaara
Hovioikeudenneuvos Leena Virtanen-Salonen
Viskaali Elina Paasivirta

ERI MIELTÄ OLEVIEN JÄSENTEN LAUSUNNOT:

Hovioikeudenneuvos Elise Suvanto:

Valtio ei ole A:n vastapuoli. Valtion kuluvastuuta valtion varoista maksettavia todistelukustannuksia koskevassa asiassa voidaan korkeimman oikeuden ratkaisusta KKO 2004:97 ilmenevän oikeusohjeen mukaan arvioida hallintolainkäyttölain 74 §:stä ilmikäyvien periaatteiden mukaisesti. Asiassa annettava ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että A joutuisi pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Korvattavien oikeudenkäyntikulujen kohtuullinen määrä on 50 euroa.

Päätöslauselma

Velvoitan valtion korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa 50 eurolla.

Hovioikeudenlaamanni Liesivuori:

Olen samaa mieltä kuin hovioikeudenneuvos Elise Suvanto.

Hovioikeudenneuvos Särkilä:

Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 1 §:n mukaan asianosainen, joka häviää asian, on velvollinen korvaamaan kaikki vastapuolensa tarpeellisista toimenpiteistä johtuvat kohtuulliset oikeudenkäyntikulut, jollei muualla laissa toisin säädetä. Valtion puhevaltaa nyt kysymyksessä olevassa asiassa käyttää sinänsä syyttäjä. Käräjäoikeuden puheenjohtajana toiminut käräjätuomari on valtion virkamies ja todistajanpalkkio maksetaan valtion varoista. Käräjäoikeus ei ole hallintoviranomainen eikä sen tuomioistuinasiassa tekemän ratkaisun muuttaminen hovioikeudessa voi aiheuttaa valtiolle velvollisuutta oikeudenkäyntikulujen korvaamiseen. A:n oikeudenkäyntikuluvaatimus on lakiin perustumaton.

Hovioikeuden presidentti Palaja:

Asiassa on kysymys valtion varoista maksettavista todistelukustannuksista annetun lain säännösten tulkinnasta. Tämän lain mukaiset todistelukustannukset suoritetaan valtion varoista. Valtio velvoitetaan niistä vastuussa olevana suorittamaan asianomainen maksu sen saajalle. Lain soveltamisalaan kuuluvissa kysymyksissä virallinen syyttäjä käyttää valtion puhevaltaa. Näistä syistä katson, että valtio on nyt kysymyksessä olevassa muutoksenhakutilanteessa A:n vastapuoli.

Valtion edustajalle tulisi ennen A:n oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuutta koskevan kysymyksen ratkaisemista varata tilaisuus vastata valitukseen. Hovioikeuden enemmistön kannan johdosta olen velvollinen ratkaisemaan oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuuden ilman vastauksen pyytämistä.

Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 1 §:n mukaan asian hävinnyt asianosainen on velvollinen korvamaan kaikki vastapuolensa tarpeellisista toimenpiteistä johtuvat kohtuulliset oikeudenkäyntikulut, jollei muualla laissa toisin säädetä. Asian hävinneen asianosaisen vastapuolensa oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuus on siten pääsääntönä. Laissa ei ole säännöstä, joka estäisi valtion tuomitsemisen tässä asiassa korvausvelvolliseksi. Nyt ratkaistavan vastuukysymyksen osalta ei myöskään ole vakiintunutta oikeuskäytäntöä, joka velvoittaisi sanotusta pääsäännöstä poikkeamiseen. Tässä asiassa myös kohtuus tukee sitä, että valtio on velvollinen suorittamaan korvausta A:lle muutoksenhakemisesta hänelle aiheutuneista oikeudenkäyntikuluista.

A:n vaatimus saada korvausta 180 euroa hovioikeuskuluistaan on kohtuullinen.

Sanotuilla perusteilla velvoitan valtion suorittamaan A:lle korvaukseksi hänen oikeudenkuluistaan hovioikeudessa 180 euroa.

Lainvoimaisuustiedot:

Valituslupa myönnetty 14.2.2006 Korkeimman oikeuden ratkaisu 29.9.2006 KKO:2006:77