6.9.2005

RATKAISUN KESKEINEN SISÄLTÖ

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

SELOSTUS ASIASTA IISALMEN KÄRÄJÄOIKEUDESSA

U on käräjäoikeuteen 12.2.2004 toimittamassaan hakemuksessa 25.5.1999 kuolleen M:n kuolinpesän osakkaan N:n pesäosuuden ulosmittausvelkojana pyytänyt pesänselvittäjän ja pesänjakajan määräämistä M:n kuolinpesään. U:n mukaan N:n pesäosuus oli ulosmitattu 12.6.2000 U:n saatavan suorittamiseksi.

M:n kuolinpesän osakkaat O:t, lukuunottamatta N:ää, joka ei ollut käyttänyt puhevaltaa käräjäoikeudessa, ovat käräjäoikeuteen 31.3.2004 toimittamassaan lausumassa vastustaneet hakemusta, koska N oli hyväksymällä 23.7.1999 M:n ja tämän puolison V:n keskinäisen testamentin luopunut ennen ulosmittausta perinnöstään. U:lla ei näin ollen ollut oikeutta hakea M:n kuolinpesään pesänselvittäjää ja pesänjakajaa.

Ylä-Savon kihlakunnanviraston ulosotto-osaston ulosottomies on 7.4.2004 tekemällään päätöksellä peruuttanut pesäosuuden ulosmittauksen.

O:t ovat vaatineet, että U velvoitettaisiin korvaamaan heidän yhteiset oikeudenkäyntikulunsa korkoineen, koska hakemus oli ollut edellä mainitusta syystä selvästi perusteeton.

U on käräjäoikeuteen 27.9.2004 toimittamassaan lausumassa luopunut hakemuksestaan. U on vastustanut O:n oikeudenkäyntikuluvaatimusta. U on lausunut, että hakemus oli perustunut U:n asemaan pesäosuuden ulosmittausvelkojana. Kysymys oli ollut asiasta, jossa sovinto ei ollut sallittu. O:t eivät olleet olleet U:n vastapuolia asiassa. U:lla ei ollut ollut velvollisuutta ryhtyä tutkimaan ulosmittauspäätöksen oikeellisuutta, vaan se oli voinut luottaa ulosmittausperusteen olemassaoloon. Hakemusta ei olisi tehty, mikäli ulosmittauspäätöksen virheellisyys olisi ollut U:n tiedossa. U on lisäksi viitannut oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 4 §:n 2 momenttiin.

IISALMEN KÄRÄJÄOIKEUDEN PÄÄTÖS 18.10.2004

Käräjäoikeus on hylännyt hakemuksen, koska U oli luopunut hakemuksestaan. Lisäksi käräjäoikeus on velvoittanut U:n korvaamaan O:n oikeudenkäyntikulut korkoineen.

Käräjäoikeus on lausunut, että kysymyksessä oli oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 2 §:ssä tarkoitettu asia, jossa sovinto ei ollut sallittu ja jossa asianosaiset vastasivat itse oikeudenkäyntikuluistaan, jollei ollut erityistä syytä velvoittaa asianosaista korvaamaan osaksi tai kokonaan vastapuolensa oikeudenkäyntikulut. Koska U ja O:t olivat olleet eri mieltä asian lopputuloksesta, asia oli ollut riitainen. U ja O:t olivat siten olleet toistensa vastapuolia. Asian riitaisuus saattoi mainittua lainkohtaa koskevien lain esitöiden mukaan olla peruste velvoittaa asianosainen korvaamaan vastapuolensa oikeudenkäyntikulut.

Käräjäoikeuden mukaan U:lla ei ollut ollut oikeudellista perustetta pesänselvittäjän ja pesänjakajan hakemiseen. N oli 23.7.1999 hyväksynyt testamentin ja oli sitoutunut olemaan sitä moittimatta. U:lla ei niin ollen ollut N:n velkojana pesäosuuden ulosmittausvelkojan asemaa eikä oikeutta hakea pesänselvittäjää tai pesänjakajaa.

Lain esitöiden mukaan tietämättömyys jostakin asian ratkaisuun vaikuttavasta tosiseikasta ei vielä yksinään riittänyt vapauttamaan asianosaista oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuudesta. Lisäksi edellytettiin, ettei asianosaisen olisi pitänytkään tietää tätä seikkaa. Tätä kysymystä harkittaessa voitiin pitää ohjeena normaalin henkilön huolellisuusvelvoitetta. N:n pesäosuus oli ulosmitattu 9.6.2000. Tämä puolsi kantaa, jonka mukaan U:lla oli ollut varsin perusteltu syy uskoa oikeuteen hakea pesänselvittäjää ja pesänjakajaa.

Toisaalta voitiin katsoa, että U:n olisi pitänyt jo testamentista huomata, että N oli saanut hänelle kuuluvan perintöosuuden kuolinpesästä eikä N:n voitu katsoa olleen kuolinpesän osakas 23.7.1999 jälkeen.

Käräjäoikeuden mukaan oleellista ei ollut se, oliko U:n täytynyt käsittää, ettei N ollut kuolinpesän osakas. U ja O:t olivat olleet toistensa vastapuolia riitaisessa hakemusasiassa ja O:lle oli aiheutunut asian käsittelystä kustannuksia. U oli luopunut hakemuksestaan, minkä vuoksi hakemus oli hylätty. Näin ollen U tuli velvoittaa korvaamaan O:n oikeudenkäyntikulut.

LAINKOHDAT

Oikeudenkäymiskaari 8 luku, 21 luku 2 §

Asian on ratkaissut:

Notaari Mikko Koli

ITÄ-SUOMEN HOVIOIKEUS PÄÄTÖS 6.9.2005

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

VAATIMUKSET HOVIOIKEUDESSA

U on valituksessaan käräjäoikeuden päätöksestä ilmenevillä perusteilla vaatinut, että se vapautettaisiin käräjäoikeuden määräämästä oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuudesta. Lisäksi U on vaatinut, että O:t velvoitettaisiin korvaamaan U:n oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa korkoineen.

O:t ovat vastauksessaan vastustaneet muutosvaatimusta perusteettomana ja ovat vaatineet, että U velvoitettaisiin korvaamaan heidän yhteiset oikeudenkäyntikulunsa hovioikeudessa korkoineen.

N ei ole antanut häneltä valituksen johdosta pyydettyä vastausta.

HOVIOIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

M ja V ovat 27.1.1999 tehneet keskinäisen testamentin, jossa on muun muassa todettu, että he ovat suorittaneet pojalleen N:lle vuoden 1999 tammikuussa hänen lakiosansa 30.000 markkaa. M ja V ovat lisäksi toivoneet, ettei N tämän suorituksen jälkeen enää vaatisi mitään heidän avio-oikeuden alaisesta omaisuudestaan. N on 23.7.1999 hyväksynyt testamentin ja on sitoutunut olemaan sitä moittimatta. Ylä-Savon kihlakunnanviraston ulosotto-osaston avustava ulosottomies on 12.6.2000 ilmoittanut U:lle, että N:n pesäosuus M:n kuolinpesästä oli U:n hakemuksesta 9.6.2000 ulosmitattu. U on käräjäoikeuteen 12.2.2004 saapuneessa hakemuksessaan tuon ulosmittauksen johdosta N:n pesäosuuden ulosmittausvelkojana pyytänyt pesänselvittäjän ja pesänjakajan määräämistä M:n kuolinpesään. Kihlakunnanvouti on 7.4.2004 tekemällään itseoikaisupäätöksellä peruuttanut pesäosuuden ulosmittauksen. Ulosmittauksen peruuttamisen johdosta U on käräjäoikeuteen 27.9.2004 saapuneella kirjoituksellaan luopunut hakemuksestaan.

Hovioikeus käräjäoikeuden toteamin tavoin katsoo, että kysymyksessä on oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 2 §:ssä tarkoitettu asia, jossa sovinto ei ole sallittu, ja että asianosaiset siten vastaavat itse oikeudenkäyntikuluistaan, jollei ole erityistä syytä velvoittaa asianosaista korvaamaan osaksi tai kokonaan vastapuolensa oikeudenkäyntikulut. N:n pesäosuuden ulosmittausvelkojana U:lla on ollut perintökaaren 19 luvun 2 §:n ja 23 luvun 3 §:n nojalla oikeus pesänselvittäjän ja pesänjakajan hakemiseen M:n kuolinpesään. U:n kelpoisuus hakemuksen tekemiseen on perustunut hakemusta tehtäessä voimassa olleeseen ulosmittaukseen. Tuo kelpoisuus on lakannut oikeudenkäynnin aikana ulosottomiehen peruutettua ulosmittauksen. U:lla ei ole ollut velvollisuutta ryhtyä selvittämään toimitetun ulosmittauksen laillisuutta. Koska hakemuksesta luopuminen on perustunut oikeudenkäynnin aikana tapahtuneeseen U:n kelpoisuuden lakkaamiseen, jonka perusteista U hakemusta tehdessään ei ole tiennyt eikä sen ole pitänytkään tietää, asiassa ei ole erityisiä syitä velvoittaa U:ta korvaamaan O:n oikeudenkäyntikuluja käräjäoikeudessa. Tämän vuoksi U on vapautettava tuosta korvausvelvollisuudesta.

U voittaa valituksensa hovioikeudessa. Asiassa ei ole mainitussa 2 §:ssä tarkoitettuja erityisiä syitä velvoittaa O:t korvaamaan U:n oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa. Tämän vuoksi U:n oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa jäävät sen itsensä vastattavaksi.

Päätöslauselma

Käräjäoikeuden päätöstä muutetaan. U vapautetaan suorittamasta sen maksettavaksi määrättyä oikeudenkäyntikulujen korvausta. Muilta osin käräjäoikeuden päätöksestä ei ole ollut kysymys hovioikeudessa.

Asian ratkaisseet hovioikeuden jäsenet:

Olavi Snellman, Pekka Pärnänen ja Mikko Ollikainen

Lainvoimaisuustiedot:

Lainvoimainen