30.6.2005

KÄRÄJÄOIKEUDEN RATKAISU

HOVIOIKEUSKÄSITTELY

RATKAISUN KESKEINEN SISÄLTÖ

VANTAAN KÄRÄJÄOIKEUS TUOMIO 2.7.2004

Asian tausta

Vantaan kaupunki oli 20.10.1998 irtisanonut järjestelypäällikkönä toimineen A:n virkasuhteen päättymään 27.4.1999 tuotannollis-taloudellisilla syillä. Helsingin hallinto-oikeus oli 26.11.1999 kumonnut irtisanomispäätöksen eikä korkein hallinto-oikeus 8.8.2001 antamallaan päätöksellä ollut muuttanut hallinto-oikeuden päätöstä. A oli palannut töihin 1.10.2001, jolloin hänelle oli ilmoitettu, että järjestelypäällikön virka oli lakkautettu. A alkoi hoitaa hissiasiamiehen työsopimussuhteista tehtävää sanotusta päivämäärästä lukien samoin palkkaehdoin kuin järjestelypäällikön tehtävässä. Hissiasiamiehen työ ei ollut esimiestehtävä kuten järjestelypäällikön virka oli ollut.

Kanne perusteineen

A on vaatinut, että Vantaan kaupunki velvoitetaan suorittamaan hänelle korvaukseksi psyykkisestä haitasta sekä kipuun ja särkyyn verrattavasta henkisestä kärsimyksestä 130.000 euroa korkoineen haasteen tiedoksiantopäivästä lukien sekä korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa 3.500 eurolla korkoineen.

Irtisanominen oli tapahtunut ikäsyrjinnän perusteella. Kaupunki oli lakkauttanut A:n viran ja osoittanut hänelle alempiasteisen työsopimussuhteisen tehtävän. A oli kärsinyt laittomasta irtisanomisesta johtuvasta masennuksesta. A:han kohdistunut ikäsyrjintä täytti rikoslain 47 luvun 3 §:ssä tarkoitetun työsyrjinnän tunnusmerkistön. Rikos oli vahingonkorvauslain 5 luvun 6 §:n tarkoittama kunniaan kohdistunut tai muu sen kaltainen rikos, jonka perusteella voitiin tuomita korvausta henkisestä kärsimyksestä. A oli esittänyt lääketieteellisen selvityksen ahdistus- ja masennusoireistaan.

Vastaus perusteineen

Kaupunki on kiistänyt kanteen ja vaatinut A:n velvoittamista korvaamaan sen oikeudenkäyntikulut 2.000 eurolla korkoineen.

Kaupungin menettelyyn oli sovellettava palvelusuhdeturvalakia, joka kattoi korvaukset laittomasta irtisanomisesta. Vahingonkorvauslaki ei siten tullut tässä sopimussuhteessa sovellettavaksi. Kaupunki ei ollut syrjinyt A:ta millään perusteella. A ei ollut esittänyt lääketieteellistä selvitystä siitä, että hänen psyykkinen tilansa olisi häiriintynyt kaupungin menettelyn johdosta. A:n irtisanominen ei ollut ollut sellainen vahingonkorvauslain 5 luvun 6 §:n tarkoittama rikos, että sen perusteella voitaisiin tuomita korvauksia.

Tuomion perustelut

A:n esittämä lääketieteellinen selvitys ei osoita hänellä olleen häiriötä psyykkisessä terveydentilassa. Vaatimus kipuun ja särkyyn rinnastettavasta kärsimyksestä hylätään.

Vahingonkorvauslain 5 luvun 6 §:n mukaan henkilövahinkoa koskevia tämän lain säännöksiä on sovellettava myös sen kärsimyksen korvaamiseen, jonka on aiheuttanut vapauteen, kunniaan tai kotirauhaan kohdistunut taikka muu sen kaltainen rikos. Oikeuskäytännössä (KKO 1981 II 33) on tämän lainkohdan perusteella tuomittu korvausta syrjinnästä. Sama periaate on vahvistettu 1.1.2006 voimaan tulevassa vahingonkorvauslain 5 lukua koskevassa muutoksessa (509/2004). A:n viittaamasta työsyrjinnästä voidaan tuomita korvausta henkisestä kärsimyksestä.

Sopimussuhteessa tai sellaista muistuttavissa olosuhteissa aiheutetun vahingon perusteella tuomittava korvaus henkisestä kärsimyksestä on oikeuskäytännön mukaan mahdollista (KKO 1991:42, 1997:82). Työsyrjintä on yksi syrjinnän muoto ja se tapahtuu yleisimmin sopimussuhteessa. Työsyrjintä on rikos, josta vahingonkorvauslain 5 luvun 6 §:n perusteella voidaan tuomita korvausta. Näin ollen mahdollisuuden korvaukseen tulee koskea lainkohdan perusteella tilannetta, jossa työsyrjintää on sopimussuhteessa tapahtunut.

A:n irtisanominen on kumottu korkeimman hallinto-oikeuden 8.8.2001 antamalla päätöksellä. Päätöksen perustelujen mukaan on syntynyt syrjintäolettama, kun kaupunki oli irtisanomisella asettanut eräät viranhaltijat, mukaanlukien A:n, "kunnallisen viranhaltijan palvelusturvasta annetun lain 2 §:ssä tarkoitetulla tavalla epäedulliseen asemaan ikänsä perusteella ryhdyttäessä irtisanomiseen taloudellisilla ja tuotannollisilla syillä".

Käräjäoikeus toteaa, että kaupungin irtisanomisen toimittaneiden viranomaisten menettelyn lainmukaisuutta ei työrikoksen tunnusmerkistön toteutumisen kannalta ole tutkittu eikä siitä ole tuomittu rangaistukseen. Korvauksen tuomitseminen henkisestä kärsimyksestä ei tätä edellytä. Kun verrataan keskenään korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen perusteluja, sen viittaaman kunnallisen viranhaltijan palvelusturvasta annetun lain 2 §:n sisältöä ja työrikoksen tunnusmerkistöä, on päädyttävä niiden samankaltaisuuteen. Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksestä on luettavissa, että se on katsonut kaupungin menetelleen siten, että työrikoksen tunnusmerkistön voi A:n irtisanomisessa katsoa täyttyneen.

Korvauksen tarkoituksena on ihmisarvolle ja itsetunnolle aiheutuneen loukkauksen hyvittäminen. A:n mukaan irtisanomisen jälkeen häneltä katosi myönteinen henkinen jännite ja elämän ydin hävisi. Tästä seurasi lamaantuminen. Todistaja B on ollut myös kaupungin palveluksessa ja tuntenut A:n noin 30 vuotta. Ennen irtisanomista A oli iloinen ja ulospäinsuuntautunut. Hän muuttui irtisanomisaikana masentuneeksi, sisäänpäin kääntyneeksi ja oli romahtaneen tuntuinen. Todistaja C on toiminut vapaa-aikana yli 30 vuotta samoissa yhdistyksissä ja muutenkin vapaa-aikana A:n kanssa. C:n mukaan muutos A:ssa oli irtisanomisen jälkeen samankaltainen kuin B on kertonut. Todistaja D on A:n perhetuttava yli 50 vuoden ajalta. Ennen irtisanomista A oli energinen, seurallinen ja ihmisystävällinen. Yhtäkkiä A hävisi piiloon noin puolen vuoden ajaksi ja hän salasi muutenkin irtisanomisen. A:ssa tapahtui selvä muutos huonompaan.

Käräjäoikeudella ei mainittujen kertomusten perusteella ole aihetta epäillä sinänsä loukkauksen aiheuttamaa henkistä kärsimystä.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Selvityksen perusteella käräjäoikeus katsoo, että A:lle on aiheutunut irtisanomisesta sellaista mielipahaa, josta hänellä on oikeus hyvitykseen henkisestä kärsimyksestä. Jos kärsimystä olisi ollut enemmän kuin nyt tuomittava määrä edellyttää, olisi kysymys ollut lääketieteellisesti selvitettävästä vahingonkorvauslain 5 luvun 2 §:n perusteella korvattavasta vahingosta.

Edellä kerrotun perusteella käräjäoikeus arvioi korvaukseksi 2.000 euroa.

A on viitannut siihen, että hänen virkansa järjestelypäällikkönä lakkautettiin ja hän pääsi takaisin kaupungin palvelukseen hissiasiamieheksi. A piti uutta työpaikkaa huonompana, vaikka palkkaedut olivat samat, koska hänellä ei ollut alaisia. Viran lakkauttamisen laillisuus ei ole ollut tuomioistuimen punnittavana. Näin ollen käräjäoikeudella ei ole edellytyksiä pitää menettelyä ikään perustuvana työsyrjintänä, jolla perusteella A on korvausvaatimuksensa esittänyt. Samoin ei uuden tehtävän A:n mielestä huonompi sisältö ja mahdollinen työsyrjintä tässä yhteydessä ole sillä tavalla syy-yhteydessä, että korvausta henkisestä kärsimyksestä voisi tuomita.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Tuomiolauselma

Käräjäoikeus velvoittaa Vantaan kaupungin suorittamaan A:lle vahingonkorvausta 2.000 euroa korkoineen 17.2.2004 lukien ja oikeudenkäyntikuluja 2.000 euroa korkoineen 2.8.2004 lukien.

Viivästyneelle määrälle on maksettava korkolain 4 §:n 1 momentin mukaista vuotuista korkoa. Sen määrä on tällä hetkellä 9,5 prosenttia.

Asian ratkaissut käräjäoikeuden jäsen:

Käräjätuomari Jouko Mynttinen

HELSINGIN HOVIOIKEUS TUOMIO 30.6.2005

Valitukset

A on vaatinut, että kaupunki velvoitetaan käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevän kanteen mukaisesti suorittamaan hänelle korvaukseksi psyykkisestä haitasta sekä kipuun ja särkyyn verrattavasta henkisestä kärsimyksestä 130.000 euroa korkoineen haasteen tiedoksiantopäivästä lukien sekä korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa käräjäoikeudessa 3.500 eurolla ja hovioikeudessa 2.500 eurolla, molemmat määrät korkoineen.

Kaupunki oli lakkauttanut A:n viran ja osoittanut hänelle työsopimussuhteisen tehtävän, joka ei ollut vastannut virkaa. Korkein hallinto-oikeus oli päätöksessään 10.8.2004 todennut viran lakkauttamisen laittomaksi. A oli kärsinyt laittomasta irtisanomisesta johtuvasta masennuksesta, joka jatkui edelleen. Kaupungin menettelystä aiheutunut kärsimys huomioon ottaen vaadittu vahingonkorvauksen määrä oli alimitoitettu.

Kaupunki on vaatinut, että käräjäoikeuden tuomio kumotaan ja että se vapautetaan velvollisuudesta korvata A:lle vahingonkorvauslain 5 luvun 6 §:n mukaista kärsimystä sekä oikeudenkäyntikuluja. Lisäksi kaupunki on vaatinut A:n velvoittamista korvaamaan sen oikeudenkäyntikulut käräjäoikeudessa 2.000 eurolla ja hovioikeudessa 1.500 eurolla, molemmat määrät korkoineen.

Kaupunki ei ollut syrjinyt A:ta irtisanoessaan tämän virasta. Irtisanottujen tehtävät olivat vuosien varrella vähentyneet tai käyneet tarpeettomiksi. A:n hoitama järjestelypäällikön virka oli lisäksi sittemmin lakkautettu. Irtisanominen oli siten tapahtunut tuotannollis-taloudellisilla perusteilla.

Palvelussuhdeturvalaki (484/1996) oli säädellyt kaikki laittoman irtisanomisen seuraamukset. Kyseisen lain mukaiset korvaukset olivat muodostaneet täyden korvauksen. Vahingonkorvauslakia ei siten ollut sovellettava. Lisäksi oikeuskäytännössä vahingonkorvauslain 5 luvun 6 §:n tarkoittamaa korvausta henkisestä kärsimyksestä oli tuomittu silloin, kun kyseessä oli ollut vakava rikos ja vahingonkärsijä olisi muutoin jäänyt kokonaan vaille hyvitystä. A oli saanut jo täyden korvauksen palvelussuhdeturvalain nojalla.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Vastaukset

A on vaatinut kaupungin valituksen hylkäämistä.

Kaupunki oli irtisanoessaan A:n syyllistynyt ikäsyrjintään. Kaupunki oli irtisanomisista antamissaan kirjallisissa ohjeissa todennut irtisanomisperusteeksi ensimmäisenä ja painavimpana tekijänä työntekijän iän. Kaupungin menettely oli ollut A:n kunniaa loukkaavaa. A oli myös saanut asian johdosta negatiivista julkisuutta tiedotusvälineissä. Lisäksi kaupunki oli korkeimman hallinto-oikeuden toteamin tavoin laittomasti lakkauttanut A:n hoitaman viran sillä välin, kun A oli ollut laittomasti irtisanottuna. Lääkärinlausunnosta oli ilmennyt A:n kärsimä masennus.

Kaupunki on vaatinut A:n valituksen hylkäämistä.

A oli kärsinyt irtisanomiseen liittyviä normaaleja tuntemuksia, eikä niillä ollut yhteyttä korkeimman hallinto-oikeuden toteamaan ikäsyrjintään.

A:n virka oli lakkautettu hänen ollessaan irtisanottuna. Korkein hallinto-oikeus oli palauttanut asian uudelleen käsiteltäväksi lakkauttamisessa tapahtuneen muotovirheen vuoksi. Tällä seikalla ei ollut merkitystä A:n väitetyn kärsimyksen kannalta.

HOVIOIKEUDEN RATKAISU

Yleiset perustelut

Kunnallisen viranhaltijan palvelussuhdeturvasta annetun lain (484/1996) 14 §:n 1 momentin mukaan viranhaltijan virkasuhde jatkuu katkeamattomana, jos viranhaltijan irtisanominen tai virkasuhteen purkaminen on lainvoimaisen päätöksen mukaan tapahtunut ilman tässä laissa säädettyä irtisanomis- tai purkamisperustetta. Näin ollen A on ollut oikeutettu laittoman irtisanomisen ajalta menettämäänsä palkkaan. Sen sijaan palvelussuhdeturvalaissa ei ole säännöstä siitä, voiko muu vahingonkorvaus tulla kyseeseen.

Hovioikeus katsoo käräjäoikeuden tapaan, että sopimussuhteessakin voidaan syyllistyä menettelyyn, josta saattaa seurata myös sopimussuhteen ulkopuolinen vahingonkorvauslain mukainen vahingonkorvausvastuu. Tällainen vastuu voi syntyä esimerkiksi siten, että sopimussuhteessa syyllistytään rikokseen.

Vahingonkorvauslain 5 luvun 6 §

Vahingonkorvauslain 5 luvun 6 §:n (412/1974) mukaan henkilövahinkoa koskevia tämän lain säännöksiä on sovellettava myös sen kärsimyksen korvaamiseen, jonka on aiheuttanut vapauteen, kunniaan tai kotirauhaan kohdistunut taikka muu sen kaltainen rikos. Oikeuskäytännössä on hyväksytty syrjintä sellaiseksi rikokseksi, joka oikeuttaa henkisen kärsimyksen korvaukseen kyseisen lainkohdan nojalla.

Käräjäoikeuden tuomion perusteluista ilmenee, että kaupungin A:n irtisanomisen toimittaneiden viranomaisten menettelyn lainmukaisuutta ei työsyrjinnän tunnusmerkistön toteutumisen kannalta ole tutkittu. Näin ollen korkeimman hallinto-oikeuden 8.8.2001 antamassa ratkaisussa mainittua syrjintäolettamaa ei ole rikosoikeudenkäynnissä todettu rikokseksi. Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksessä ei ole otettu eikä edes voitu ottaa kantaa siihen, onko kaupungin viranomaisten menettely täyttänyt myös rikoslain 47 luvun 3 §:ssä rangaistavaksi säädetyn työsyrjinnän tunnusmerkistön. Hallinnollisessa oikeudenkäytössä annetulla ratkaisulla ei myöskään ole sellaista oikeusvoimaa, että rikosoikeudellinen vastuu voitaisiin perustaa pelkästään hallintolainkäytössä annettuun ratkaisuun. Korvausta henkisestä kärsimyksestä ei voida vahingonkorvauslain 5 luvun 6 §:n nojalla tuomita ilman, että korvauksen perusteena oleva menettely on nimenomaisesti todettu rikokseksi tai että muutoin kyseisen menettelyn on näytetty sekä teon ulkoisen puolen että tekijältä vaadittavan syyksiluettavuuden osalta täyttävän rikoksen tunnusmerkistön.

Kun asiassa ei ole selvitetty kaupungin viranomaisten syyllistyneen menettelyllään työsyrjintään tai heidän menettelynsä muutoinkaan täyttäneen kyseisen rikoksen tunnusmerkistöä, perustetta tuomita rikokseen perustuvaa vahingonkorvausta vahingonkorvauslain 5 luvun 6 §:n nojalla ei ole. A:n tähän lainkohtaan perustuva vaatimus on näin ollen hylättävä.

Vahingonkorvauslain 5 luvun 2 §

Asiassa esitetystä lääkärinlausunnosta ilmenee sen annetun useita vuosia A:n irtisanomisen jälkeen. Todistuksesta ilmenevät A:n tuntemukset irtisanomisen jälkeen ovat perustuneet hänen omaan kertomukseensa eivätkä lääkärin omiin havaintoihin tai pitkään hoitosuhteeseen. A ei ole esittänyt sellaista lääketieteellistä näyttöä, että hänellä voitaisiin katsoa olevan sellainen psyykkisen tilan häiriö, jota vahingonkorvauslain 5 luvun 2 §:ssä (412/1974) tarkoitetaan. Näin ollen perustetta tuomita vahingonkorvausta tämänkään lainkohdan nojalla ei ole.

Hovioikeus on ratkaissut asian tuomiolauselmasta ilmenevällä tavalla.

Tuomiolauselma

Käräjäoikeuden tuomio kumotaan. Vantaan kaupunki vapautetaan kaikesta korvausvelvollisuudesta A:lle.

A velvoitetaan korvaamaan Vantaan kaupungin oikeudenkäyntikulut käräjäoikeudessa 2.000 eurolla ja hovioikeudessa 1.500 eurolla, mille määrille on maksettava korkolain 4 §:n 1 momentin mukaista viivästyskorkoa siitä lukien, kun kuukausi on kulunut hovioikeuden tuomion antamispäivästä.

Asian ratkaisseet hovioikeuden jäsenet:

Heikki Juusela, Pertti Lattunen, Harri Katara

Lainvoimaisuustiedot:

Lainvoimainen