9.6.2005

KÄRÄJÄOIKEUDEN RATKAISU

HELSINGIN KÄRÄJÄOIKEUDEN TUOMIO 15.12.2003

SELOSTUS ASIASTA

Riidattomat seikat
A:n ja B:n välillä on ollut huoltamosopimus, jolla A on luovuttanut B:n käyttöön omistamansa huoltamon osoitteessa Rautatehtaankatu 1, Turku. Sopimus on allekirjoitettu 7.8. ja 14.8.1997.

A on purkanut sopimuksen 27.6.2001.

Huoltamosopimuksen 23. kohdan mukaan huoltamotoiminnan päättyessä A sitoutuu kauppiaan niin halutessa ostamaan aseman toiminnalle tarkoituksenmukaiset laitteet ja kaluston sekä sopimuksessa määritellyt tavaravaraston sopimuksen mukaisin ehdoin. Sopimuksessa todetaan, että A:lla on oikeus käyttää lunastushinta omien kauppiaalta olevien saataviensa kuittaukseen.

A on lunastanut omaisuutta yhteensä 30.203,39 eurolla. Mainittu summa sisältää arvonlisäveroa 22 prosenttia. A on huoltamosopimuksen ja B:n kanssa tekemänsä lunastussopimuksen mukaisesti käyttänyt koko lunastushinnan omien B:ltä olevien saataviensa kuittaukseen.

A on myynyt kaiken B:ltä lunastamansa omaisuuden.

Heinäkuussa 2002 A on tarjonnut kantajille vastaajalla silloin vielä jäljellä ollutta osaa B:n käyttöomaisuudesta ilmoittaen arvoksi 2.455,54 euroa, arvonlisäveroineen 2.995,75 euroa.

B:n yrityskiinnityskelpoiseen irtaimeen omaisuuteen on 9.9.1997 vahvistettu rasitustodistuksesta ilmenevät yrityskiinnitykset. Velkakirjojen keskinäinen etuoikeus on määrätty olemaan numerojärjestyksen mukainen. Panttivelkakirjat nrot 1 ja 3 ovat pankin hallussa vakuutena B:n veloista ja pankkivelkakirjat nrot 2 ja 4-6 vastaavasti C:n hallussa samoin vakuutena B:n veloista.

B on velkakirjan nro 118120-6019934 perusteella velkaa pankille pääomaa 4.720,79 euroa 16 prosentin viivästyskorkoineen 9.11.2001 ja pankkitakauksen vastasitoumuksen nro 118125-4403457 perusteella pääomaa 23.546,31 euroa 16 prosentin viivästyskorkoineen 7.8.2001 lukien.

C on 30.8.2001 takaajana suorittanut B:n puolesta 45.317,74 euroa, minkä määrän B on velvollinen suorittamaan takaisin viivästyskorkoineen.

Edellä mainitut saatavat ovat erääntyneitä.

KANNE

Kantajien vaatimukset
Pankki ja C ovat vaatineet, että

1. vahvistetaan kaikkien B:n yrityskiinnityskelpoiseen omaisuuteen 9.9.1997 vahvistettujen yrityskiinnitysten olevan voimassa siihen omaisuuteen, jonka B on 24. ja 21.1.2002 allekirjoitetulla sopimuksella luovuttanut A:lle,

2. A:n vahvistetaan olevan velvollinen suorittamaan edellä mainitusta omaisuudesta kantajille niiden pankkivelkakirjojen perusteella, joiden vakuudeksi on 9.9.1997 vahvistettu kiinnitys B:n yrityskiinnityskelpoiseen omaisuuteen, keskinäisin etuoikeuksin alakohtien 2.1-2.4 mukaisessa etuoikeusjärjestyksessä, seuraavasti:

2.1 Pankille velkakirjan nro 118120-6019934 perusteella pääomaa 4.720,79 euroa 16 prosentin viivästyskorkoineen 9.11.2001 lukien ja pankkitakauksen vastasitoumuksen nro 118125-4403457 perusteella pääomaa 23.546,31 euroa 16 prosentin viivästyskorkoineen 7.8.2001 lukien, kuitenkin yhteensä enintään panttivelkakirjan nro 1 pääoman ja kolmelta vuodelta kertyneen koron yhteismäärään eli 37.337,72 euroon saakka,

2.2 C:lle takautumissaatavaa 45.317,74 euroa korkolain 4 §:n 3 momentissa tarkoitettuine viivästyskorkoineen 30.4.2002 lukien sekä ajalta 1.10.2001-30.4.2002 kertynyttä korkoa 2.095,08 euroa, kuitenkin yhtensä enintään panttivelkakirjan nro 2 pääoman ja kolmelta vuodelta kertyneen koron yhteismäärään eli 12.445,91 euroon saakka,

2.3 Pankille velkakirjan nro 118120-6019934 perusteella pääomaa 4.720,79 euroa 16 prosentin viivästyskorkoineen 9.11.2001 lukien ja pankkitakauksen vastasitoumuksen nro 118125-4403457 perusteella pääomaa 23.546,31 euroa 16 prosentin viivästyskorkoineen 7.8.2001 lukien, kuitenkin yhteensä enintään panttivelkakirjan nro 3 pääoman ja kolmelta vuodelta kertyneen koron yhteismäärään eli 49,783,63 euroon saakka ja

2.4 C:lle takautumissaatavaa 45.317,74 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen 30.4.2002 lukien sekä ajalta 1.10.2001-30.4.2002 kertynyttä korkoa 2.095,08 euroa, kuitenkin yhteensä enintään panttivelkakirjojen nrot 4-6 yhteenlasketun pääoman ja kolmelta vuodelta kertyneen koron yhteismäärään eli 74.675,44 euroon saakka,

3. A velvoitetaan suorittamaan kantajille rahana edellä kohdassa 2 vaaditut määrät luovutetun omaisuuden arvon 30.203,39 euron ja sille haasteen tiedoksiannosta lukien laskettavan korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisen viivästyskoron yhteismäärään saakka,

4. vahvistetaan, että A ei saa edellä mainittua maksuvelvollisuutta vastaan käyttää kuittaukseen B:ltä olevia saataviaan sekä

5. A velvoitetaan korvaamaan pankin ja C:n yhteiset oikeudenkäyntikulut 14.384,28 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen kuukauden kuluttua tuomitsemispäivästä lukien.

Perusteet

Yrityskiinnityslain 9 §:n 3 momentin mukaan yrityskiinnitys pysyy voimassa ja tuottaa etuoikeuden maksun saamiseen luovutetusta omaisuudesta, jos elinkeinonharjoittaja myy tai muutoin luovuttaa yrityskiinnityksen kohteena olevan omaisuuden kokonaisuudessaan ja pääosin. Kantajien saamisten vakuudeksi B:n omaisuuteen vahvistetut yrityskiinnitykset ovat pysyneet voimassa A:lle luovutettuun omaisuuteen. B on luovuttanut A:lle pääosan yrityskiinnityksen kohteena olevasta omaisuudestaan.

Koska luovutettu omaisuus ei enää ole A:n hallussa, tulee yhtiö velvoittaa suorittamaan yrityskiinnityksenhaltijoiden saatavat rahana omaisuuden arvoon saakka. Vaikka vastaaja on kanteen vireilletulon jälkeen tarjonnut kantajille sillä vielä hallussaan olevaa osaa B:n omaisuudesta, eivät kantajat ole olleet velvollisia vastaanottamaan sille sattumanvaraisesti tarjottua tavaraa.

Yrityskiinnityslain 9 §:n 3 momentin mukainen oikeus on esineoikeudellinen. Yleinen oikeudellinen periaate on, että mikäli esinekohtaisen oikeuden täyttäminen on mahdotonta esineen tultua luovutetuksi kolmannelle, tulee sijaan velvoite korvata esineen arvo rahana. Ilman tällaista rahamääräistä velvollisuutta yrityskiinnityslain 9 §:n 3 momentin mukainen oikeus menettäisi merkityksensä. Vastaaja on lisäksi nimenomaisesti tiennyt kantajien yrityskiinnityksistä jo ennen omaisuuden ostamista B:ltä.

Kantajat myöntävät sen, että A:lla on ollut B:ltä vastakkaisia saatavia, jotka sinänsä ovat olleet kuittauskelpoisia.

Irtain käyttö- ja vaihto-omaisuus ovat siis yrityskiinnityksen keskeisin kohde. Huoltamosopimuksellaan vastaaja on synnyttänyt tilanteen, jossa se voi lunastaa huoltamoyrityksen kaiken irtaimen käyttö- ja vaihto-omaisuuden ja kuitata kauppahinnan saataviinsa. Tosiasiassa siis vastaaja on tällä järjestelyllä hankkinut omille saatavilleen paremman oikeuden kuin yrityskiinnityksenhaltijan saatavilla on. Tämä on yrityskiinnityslain ja velkojien maksunsaantijärjestyksestä annetun lain vastaista, vaikka laissa ei nimenomaista kuittauskieltoa olekaan. Kun velkojalla on lunastusmahdollisuus kaikkeen tai lähes kaikkeen yrityskiinnityksen alaiseen omaisuuteen ja lisäksi olisi kuittausoikeus lunastushintaan, on kysymys laittomasta vakuusmuodosta eikä tavanomaisesta vastakkaisten saatavien kuittaamisesta. Tämän vuoksi kuittaus ei voi syrjäyttää yrityskiinnityslain 9 §:n 3 momenttiin perustuvaa yrityskiinnityksenhaltijoiden vaatimusta.

Haastehakemuksen liitteenä 2 on B:n 24.1.2002 ja A:n 31.1.2002 allekirjoittama sopimus lunastuksesta. Sopimuksen kohdissa 3.1 ja 3.2 on sovittu, että "A lunastaa". Aikamuodon mukaisesti lunastus on siis tapahtunut sopimuksen allekirjoitushetkellä tai sen jälkeen. Mikäli vastoin kantajien käsitystä katsottaisiin, että sopimuksen kohdassa 3.3 tarkoitetut hyvitykset olisivat merkityksellisiä, ovat ne tapahtuneet 31.12.2001. Ainakaan ennen tätä päivämäärää ei siis ole tapahtunut mitään omistusoikeuden luovutusta B:ltä A:lle.

Kun kanne on pantu vireille 28.6.2002, se on siten nostettu yrityskiinnityslain 9 §:n 3 momentissa säädetyssä kuuden kuukauden määräajassa. Kantajat ovat 28.6.2002 eli samassa määräajassa myös tehneet yrityskiinnitysrekisteriin ilmoituksen saataviensa hakemisesta.

Riidatonta on, että vastaaja maksoi omaisuudesta B:lle 30.203,39 euroa (eli ilman arvonlisäveroa 24.756,87 euroa). Huoltamosopimuksen kohdan 23 mukaan tämänkaltaisessa lunastuksessa kauppahinta määräytyy seuraavasti "a) myymälä-, konttori- sekä huoltokalusto ja laitteet arvioidaan käypään markkinahintaan" ja "c) muun myyntivaraston osalta kirjanpidossa esiintyvän hankintahinnan mukaan, poisluettuna ns. epäkurantti tavara", joka tarkoittaa samaa kuin käypä hankintahinta. Lunastuksen on siis nimenomaisesti sovittu tapahtuvan käyvästä arvosta, eikä ole mitään perustetta uskoa, että vastaaja olisi suostunut maksamaan omaisuudesta enempää kuin oman käsityksensä sen käyvästä arvosta. Eri asia on, että B:n käsitys on ollut vielä huomattavasti korkeampi. Mitään merkitystä ei ole sillä, että vastaaja nyt ilmoittaa myyneensä omaisuuden edelleen alemmasta hinnasta.

Omaisuuden arvo on siitä maksettu käypä hinta mahdollisine arvonlisäveroineen.

Tilinpäätöksen mukaan B:n käyttöomaisuuden eli koneiden ja kaluston kirjanpitoarvo on 30.9.2001 ollut 373.749,84 markkaa. B on teettänyt käyttöomaisuuden inventaarin 2.7.2001. Tuon inventaarin mukaan käyttöomaisuuden arvo oli yhteensä 309.708,61 markkaa ilman arvonlisäveroa. Inventaarilistasta on yliviivattu ne käyttöomaisuusesineet, joita vastaaja ei lunastanut, arvoltaan yhteensä 37.704,92 markkaa, joten vastaajalle siirtyneen omaisuuden arvo oli 272.003,69 markkaa. Tämä on noin 73 prosenttia tilinpäätöksen mukaisesta käyttöomaisuuden arvosta. Eri asia on, että vastaaja on maksanut tästä käyttöomaisuudesta B:lle ainoastaan 67.000 markkaa lisättynä arvonlisäverolla. Kun kuitenkin harkitaan sitä, mikä osa omaisuudesta oli luovutuksen kohteena, tulee tilinpäätöksen mukaiseen kirjanpitoarvoon verrata vastaavan arvostuksen mukaan tehtyä inventaarilistaa. Siten omaisuudesta on vastaajalle luovutettu pääosa.

VASTAUS

A on kiistänyt kanteen ja vaatinut, että kantajat velvoitetaan yhteisvastuullisesti korvaamaan sen oikeudenkäyntikulut 10.000 euroa laillisine korkoineen.

Perusteet
Huoltamosopimuksen päättyessä B siirti suurimman osan vaihto-omaisuudesta ja myös käyttöomaisuutta pois huoltamolta. Huoltamolle jääneen käyttö- ja vaihto-omaisuuden on vastaaja B:n vaatimuksesta lunastanut.

Vastaaja on myynyt kaiken B:ltä ostamansa omaisuuden eteenpäin ja saanut omaisuudesta yhteensä 16.368,62 euroa. B:n oma käsitys on, että sen koko vaihto-omaisuuden ja käyttöomaisuuden yhteisarvo olisi 74.909,45 euroa, mikä siis sisältää vastaajan ostaman omaisuuden että B:n kolmannelle myymän omaisuuden. Ostetun omaisuuden määrä ja arvo osoittavat, että B ei ole myynyt omaisuuttaan A:lle kokonaisuudessaan tai edes pääosin, joten yrityskiinnitys ei ole omaisuutta vastaajalle luovutettaessa pysynyt voimassa luovutetun omaisuuden osalta. A ei ole ollut tietoinen siitä, mikä B:n käyttöomaisuuden määrä on ollut, koska sillä ei ole ollut käytettävissä yhtiön kirjanpitoa.

B:n taseen 30.9.2000 mukaan sen käyttöomaisuuden arvo on ollut 430.207 markkaa, vaihto-omaisuuden arvo 365.620 markkaa, saamiset 204.250,04 markkaa ja rahat ja pankkisaamiset 149.701,18 markkaa. Yrityskiinnityksen alainen omaisuus on ollut yhteensä 1.149,778,22 markkaa. Huoltamon toiminta jatkui volyymiltään samanlaisena sopimuksen purkuun asti, eikä ole mitään syytä epäillä, että omaisuustilanne luovutushetkellä 2.7.2001 olisi ollut olennaisesti erilainen.

A on ostanut B:n omaisuutta 147.197,66 markan arvosta, mikä on ollut 12 prosenttia B:n koko yrityskiinnityksen alaisesta omaisuudesta.

Kiinnitys on joka tapauksessa jo rauennut, koska kiinnityksen haltijat eivät ole yrityskiinnityslain 9 §:n 3 momentin mukaisesti hakeneet saatavaansa kiinnitetystä omaisuudesta ja ilmoittaneet siitä rekisteriviranomaiselle kuuden kuukauden kuluessa saatuaan tiedon siitä, että B oli luovuttanut omaisuuttaan A:lle. Vastaaja katsoo, että kantajat ovat saaneet tiedon lunastuksesta 2.7.2001, jolloin pankin edustajat olivat saaneet tiedon inventaarista.

Kantajat eivät ole tuolloin ryhtyneet mihinkään toimenpiteisiin saatavansa perimiseksi kiinnityksenalaisesta omaisuudesta. Tässä jutussa velkojat eivät ole osoittaneet mitään mielenkiintoa saataviensa perimiseen ennen kuin vasta sen jälkeen, kun vastaaja oli huoltamosopimuksen velvoittamana ostanut huoltamolle jätetyn omaisuuden ja myynyt sen varastointikustannuksia välttääkseen edelleen. Kanne on tullut vireille vasta 28.6.2002. Kantajat eivät ole halunneet ottaa haltuunsa edes sitä omaisuutta, joka vastaajalla oli jäljellä kanteen vireille tulon jälkeen. Ainakin silloin kantajille tarjotun omaisuuden osalta kantajat ovat luopuneet yrityskiinnityksestä, kun eivät ole ottaneet tarjottua omaisuutta haltuunsa. Tarjotun omaisuuden arvo on ollut 2.455,54 euroa.

Kantajat vaativat, että vastaaja velvoitetaan suorittamaan niille rahana luovutetun omaisuuden arvon.

Omaisuutta luovutettaessa yrityskiinnitys pysyy Yrityskiinnityslain 9 §:n edellytyksin voimassa ja tuottaa etuoikeuden maksun saamiseen luovutetusta omaisuudesta. Jos omaisuutta ei ole tallella, ei kiinnityksen haltijoilla ole oikeutta mihinkään sijaiskorvaukseen luovutuksen saajalta. Kyseisen pykälän mukaan luovutettu omaisuus vapautuu kiinnityksestä, kun kiinnityksenhaltija on luopunut perinnästä tai antanut vapautumiseen suostumuksensa. Asianajajan ilmoituksen B ja kantajat ovat tehneet sopimuksen siitä, miten luovutuksessa B:lle tulevat varat jaetaan. B on vaatinut käräjäoikeudessa A:lta oikeaksi katsomaansa myyntihintaa ja tämän asian käsittely jatkuu Helsingin hovioikeudessa. Kantajat ovat luopuneet näin perinnästä ja jättäneet perinnän B:n tehtäväksi. Kantajat ovat siten hyväksyneet omaisuuden myynnin ja luopuneet kiinnitysoikeudestaan eli oikeudestaan saada suoritus kiinnitetystä omaisuudesta.

Vaatimus on määrältään lunastushintaan pohjautuen perusteeton. B:n ja A:n välinen lunastushinta perustuu sopimuksen säännöksiin omaisuuden arvostamisesta. Näillä säännöksillä on turvattu huoltamokauppiaan asemaa sopimuksen päättyessä. Lunastushinta ei osoita sitä, mitä omaisuudesta saadaan sitä myytäessä vapaasti markkinoilla. Vastaajat maksama hinta oli 24.756,87 euroa (ALV 0%) ja omaisuutta edelleen myytäessä siitä saatiin 16.368,62 euroa (ALV 0%), mikä on ollut vastaajan hallussa olleen omaisuuden todellinen, käypä markkina-arvo.

A:lla ja B:llä on ollut vastakkaisia saatavia, jotka voidaan laillisesti kuitata. Sekä vastaaja että B ovat vaatineet saatavien kuittausta. Huoltamosopimuksen mukaan A:lla on oikeus käyttää lunastushinta omien saataviensa kuittaukseen. Yrityskiinnityksen haltijat ovat myös olleet tietoisia tästä lausekkeesta yrityskiinnitystä haettaessa, vaikka tietoisuudella lausekkeesta ei sinänsä olekaan merkitystä.

Riidanalaiset asiat
Onko kanne nostettu yrityskiinnityslaissa säädetyssä määräajassa
Onko vastaaja lunastanut pääosan B:n omaisuudesta
Onko vastaaja velvollinen omaisuuden arvoon saakka rahasuoritukseen
Lunastetun omaisuuden arvo
Kuittausoikeus

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

KÄRÄJÄOIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Onko kanne nostettu yrityskiinnityslaissa säädetyssä määräajassa
Yrityskiinnityslain 9 § sisältää säännökset yrityskiinnityksen pysyvyydestä ja ulottuvuudesta silloin, kun on luovutettu kiinnitettyä omaisuutta. Pykälän 3 momentin mukaan silloin kun elinkeinonharjoittaja myy tai muutoin luovuttaa yrityskiinnityksen kohteena olevan omaisuuden kokonaisuudessaan tai pääosin, yrityskiinnitys pysyy voimassa ja tuottaa etuoikeuden maksun saamiseen luovutetusta omaisuudesta ennen luovutuksensaajan omaisuuteen vahvistettua yrityskiinnitystä. Kiinnitys raukeaa kuitenkin kuuden kuukauden kuluttua siitä, kun kiinnityksenhaltija sai tiedon luovutuksesta ja viimeistään kahden vuoden kuluttua luovutuksesta, jollei hän siihen mennessä hae saatavansa maksua kiinnitetystä omaisuudesta ja ilmoita siitä rekisteriviranomaisille.

Kiinnityksenhaltijan on katsottava saaneen tiedon luovutuksesta silloin, kun hänellä on ollut riittävän tarkat tiedot luovutuksen kohteesta ja luovutuksensaajasta niin, että hän niiden perusteella pystyy esittämään yksilöidyt vaatimuksensa ja niiden perusteet niin, että pystyisi hakemaan saamisensa oikeusteitse.

A ja B ovat 24.1. ja 31.1.2002 allekirjoitetulla sopimuksella sopineet B:n omaisuuden lunastuksesta. Kantajat ovat olleet tietoisia B:n taloudellisesta tilanteesta ja sen huoltamotoiminnan lopettamisesta jo kesällä 2001. B:n omaisuuden luovutuksen A:lle siten, että kantajilla yrityskiinnitysten haltijoina on ollut siitä riittävät tiedot, on kuitenkin katsottava tapahtuneen vasta edellä mainitun sopimuksen tekohetkellä 31.1.2002.

Kantajien A:han kohdistama kanne on tullut vireille 28.6.2002. Kanne on siten nostettu yrityskiinnityslain 9 §:n 3 momentin edellyttämässä kuuden kuukauden määräajassa.

Onko A ostanut pääosan B:n omaisuudesta
Yrityskiinnityslain 3 § sisältää säännökset yrityskiinnityksen piiriin kuuluvasta omaisuudesta. Pykälän 1 momentin mukaan yrityskiinnityksen piiriin kuuluvat muun muassa koneet, kalusto ja niihin verrattava käyttöomaisuus, aineet, tarvikkeet, valmisteet, tavarat sekä muu käyttöomaisuus sekä kassavaroja, saatavia ja muuta rahoitusomaisuutta.

Yrityskiinnitys pysyy voimassa yrityskiinnityslain 9 §:n 3 momentin mukaan, jos elinkeinonharjoittaja myy tai muutoin luovuttaa yrityskiinnityksen kohteena olevan omaisuuden kokonaisuudessaan tai pääosin ja tuottaa etuoikeuden maksun saamiseen luovutetusta omaisuudesta ennen luovutuksensaajan omaisuuteen vahvistettua kiinnitystä.

A:n ja B:n sopimuksen mukaisesti B:n huoltamolla ollut omaisuus on inventoitu B:n yritystoiminnan päättyessä 2.7.2001. Inventaarin olivat suorittaneet B:n työntekijät ja ulkopuolisena D, jolla oli ollut aiempaa kokemusta vastaavista tehtävistä.

Todistaja D:n kertomuksella on näytetty, että kaikki B:n senhetkinen omaisuus oli luetteloitu kantajien todisteena 5 olevan inventaariluettelon mukaisesti. Vaihto-omaisuus oli hinnoiteltu myyntihinnoin. Käsinkirjoitetut inventaariluettelot oli heti inventaarin päättymisen jälkeen toimitettu A:n Turun toimipisteeseen. Todistajana kuultu E ei ollut osallistunut inventaariin, eikä hänen havaintonsa inventaarin suorittamisesta ole olleet tarkkoja eivätkä anna aihetta epäillä D:n todistajankertomuksen luotettavuutta. Sensijaan todistaja F:n todistajankertomus on kokonaisuudessaan ollut niin ristiriitainen ja sekava, ettei sillä ole näyttöarvoa asiassa.

Arvio, onko A yrityskiinnityslain 9 §:n 3 momentissa tarkoitetuin tavoin ostanut suurimman osan B:n yrityskiinnityksenalaisesta omaisuudesta, on suoritettava edellä mainitun inventaarin perusteella. Asiassa ei ole näytetty, että B:n omaisuutta olisi A:n väittämin kokonaisarviointiin vaikuttavin tavoin siirretty pois huoltamolta ennen inventaarin suorittamista.

Inventaariluettelon mukaan vaihto-omaisuuden arvo on ollut 196.111,08 markkaa. Vastaajan todisteesta 5 käy ilmi, että B ja A ovat 1.3.2002 hyväksyneet vaihto-omaisuuden arvoksi 135.682,75 markkaa. A on inventaarilistan mukaisilla hinnoilla lunastanut vaihto-omaisuutta 80.198,25 markan arvosta.

Käyttöomaisuus on D:n mukaan inventaarissa ainoastaan luetteloitu. Inventaariluetteloon merkitty käyttöomaisuuden arvo on laskettu yrittäjän antaman hinta-arvion mukaan, joita A ei ole hyväksynyt lunastushinnaksi. Verrattaessa käyttöomaisuuden inventaarilistoja kantajan todisteena 3 olevaa hyvityslaskun liitettä käy ilmi, että A on lunastanut B:n käyttöomaisuuden muutamia yksittäisiä kalusteita lukuunottamatta. Lunastamastaan käyttöomaisuudesta A on maksanut yrittäjälle arvonlisäveroinen 13.747,69 euroa.

Asiassa esitetyn näytön perusteella A on ostanut pääosan B:n vaihto- ja käyttöomaisuudesta.

B:n yrityskiinnityksenalaisesta rahoitusomaisuudesta luovutusajankohtana ei asiassa ole esitetty selvitystä.

A on B:n maksukyvyttömyyden vuoksi purkanut huoltamosopimuksen. B:n liiketoiminta on päättynyt heinäkuussa 2001. Myös G:n kertomana on näytetty, että B:llä on ollut maksuvaikeuksia jo ennen sen toiminnan päättymistä. B:llä ei ole näytetty olleen sellaista rahoitusomaisuutta, jolla olisi merkitystä arvioitaessa onko vastaaja ostanut suurimman osan sen kiinnityksen alaisesta omaisuudesta. Se, että luovutuksen kokonaisuutta arvioiden luovutuksen ulkopuolelle on mahdollisesti jäänyt vähäinen määrä yrityksen selvittämätöntä omaisuutta, ei estä yrityskiinnityslain 9 §:n 3 momentin soveltamista.

Omaisuuden arvo ja kuittausoikeus
Asiassa on riidatonta, että A on lunastanut riidan kohteena olevan B:n omaisuuden 30.203,39 eurolla. Kauppahintaan on sisältynyt arvonlisävero.

A:n ja B:n huoltamosopimuksen mukaan kauppahinta lunastustilanteessa määräytyy myymälä-, konttori- sekä huoltokaluston ja laitteiden osalta käyvän markkinahinnan mukaan. Öljytuotteiden sekä A:lta hankittujen erityistuotteiden osalta hinta määräytyy kirjanpidossa esiintyvän hankintahinnan mukaan. Muun myyntivaraston osalta kauppahinta määräytyy kirjanpidossa esiintyvän hankintahinnan mukaan.

Sopimuksen mukaan lunastushinta on käypä hinta. Sillä, että A on myynyt omaisuuden eteenpäin hankintahintaa alhaisemmasta arvosta, ei asiassa ole merkitystä, koska omaisuuden käypänä arvona on pidettävä siitä luovutushetkellä maksettua hintaa arvonlisäveroineen.

Kun yrityskiinnitys on yrityskiinnityslain 9 §:n 3 momentin nojalla pysynyt voimassa omaisuuden luovutuksesta huolimatta, on A tullut omaisuuden uutena omistajana vastuuseen kiinnitetyn saatavan suorittamisesta kiinnityksenalaisella omaisuudella, sikäli kuin se on tallella. A on myynyt koko yrityskiinnityksenalaisen omaisuuden. Myymällä yrityskiinnityksenalaisen omaisuuden A ei ole vapautunut palautusvelvollisuudestaan, vaan se on tullut vastuuseen sijaan tulleen omaisuuden arvolla. Sillä seikalla, että A on heinäkuussa 2001 tarjonnut kantajille vähäistä osaa kiinnityksenalaisesta omaisuudesta, ei asiassa ole merkitystä, koska A on myöhemmin myynyt myös tämän omaisuuden.

Kiinnityksenalainen omaisuus vapautuu kiinnityksestä, kun saatava on suoritettu. A ei voi yrityskiinnityksen haltijoihin nähden vedota vakuudettomien saataviensa kuittausoikeuteen.

Oikeudenkäyntikulut
A on hävinnyt jutun. Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 1 §:stä ilmenevän pääsäännön mukaan asianosainen, joka häviää asian, on velvollinen korvaamaan kaikki vastapuolen tarpeellisista toimenpiteistä johtuvat kohtuulliset oikeudenkäyntikulut.

A on hyväksynyt kantajien oikeudenkäyntikulujen määrän.

Tuomiolauselma
1. Vahvistetaan kaikkien B:n yrityskiinnityskelpoiseen omaisuuteen 9.9.1997 vahvistettujen yrityskiinnitysten olevan voimassa siihen omaisuuteen, jonka B on 24.1. ja 31.1.2002 allekirjoitetulla sopimuksella luovuttanut A:lle.

2. A:n vahvistetaan olevan velvollinen suorittamaan edellä mainitusta omaisuudesta pankille ja D:lle niiden panttivelkakirjojen perusteella, joiden vakuudeksi on 9.9.1997 vahvistettu kiinnitys B:n yrityskelpoiseen omaisuuteen, keskinäisin etuoikeuksin alakohtien 2.1-2.4 mukaisessa etuoikeusjärjestyksessä, seuraavasti:
2.1 pankille velkakirjan nro 118120-6019934 perusteella pääomaa 4.720,79 euroa 16 prosentin viivästyskorkoineen 9.11.2001 lukien ja pankkitakauksen vastasitoumuksen nro 118125-4403457 perusteella pääomaa 23.546,31 euroa 16 prosentin viivästyskorkoineen 7.8.2001 lukien, kuitenkin yhteensä enintään panttivelkakirjan nro 1 pääoman ja kolmelta vuodelta kertyneen koron yhteismäärään eli 37.337,72 euroon saakka,
2.2 C:lle takautumissaatavaa 45.317,74 euroa korkolain 4 §:n 3 momentissa tarkoitettuine viivästyskorkoineen 30.4.2002 lukien sekä ajalta 1.10.2001-30.4.2002 kertynyttä korkoa 2.095,08 euroa, kuitenkin yhteensä enintään panttivelkakirjan nro 2 pääoman ja kolmelta vuodelta kertyneen koron yhteismäärään eli 12.445, 91 euroon saakka.
2.3 Pankille velkakirjan nro 1182120-6019934 perusteella pääomaa 4.720,79 euroa 16 prosentin viivästyskorkoineen 9.11.2001 lukien ja pankkitakauksen vastasitoumuksen nro 118125-4403457 perusteella pääomaa 23.546,31 euroa 16 prosentin viivästyskorkoineen 7.8.2001 lukien, kuitenkin yhteensä enintään panttivelkakirjan nro 3 pääoman ja kolmelta vuodelta kertyneen koron yhteismäärään eli 49.783,63 euroon saakka ja
2.4 C:lle takautumissaatavaa 45.317,74 euroa korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitettuine viivästyskorkoineen 30.4.2002 lukien sekä ajalta 1.10.2001-30.4.2002 kertynyttä korkoa 2.095,08 euroa, kuitenkin yhteensä enintään panttivelkakirjojen nrot 4-6 yhteenlasketun pääoman ja kolmelta vuodelta kertyneen koron yhteismäärän eli 74.675,44 euroon saakka.
3. A velvoitetaan suorittamaan pankille ja C:lle rahana edellä kohdassa 2 vaaditut määrät luovutetun omaisuuden arvon 30.203,39 euroa ja sille 9.7.2002 lukien laskettavana korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisen viivästyskoron yhteismäärään saakka.
4. Vahvistetaan, että A ei saa edellä mainittua maksuvelvollisuutta vastaan käyttää kuittaukseen B:ltä olleita tai olevia saataviaan.
5. A velvoitetaan korvaamaan pankin ja C:n yhteiset oikeudenkäyntikulut 14.384,28 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen 15.1.2004 lukien.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Asian ratkaissut käräjäoikeuden jäsen:

Käräjätuomari Ulla Tikkanen

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

HELSINGIN HOVIOIKEUDEN TUOMIO 9.6.2005

VALITUS

A on vaatinut, että kanne hylätään ja pankki ja C velvoitetaan korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut, käräjäoikeuden osalta 10.000 eurolla ja hovioikeuden osalta 1.000 eurolla, molemmat määrät korkoineen.

A oli myynyt edelleen sen B:ltä ostamansa omaisuuden, johon pankille ja C:lle oli vahvistettu yrityskiinnitys. Kiinnityksenhaltijat olivat oikeutettuja suoritukseen vain yrityskiinnityksen alaisesta omaisuudesta, eikä näillä ollut oikeutta arvomääräiseen sijaissuoritukseen. Koska A ei enää omistanut osaakaan yrityskiinnityksen alaisesta omaisuudesta, kanne oli hylättävä. Tämä tulkinta oli vahvistettu myös korkeimman oikeuden ratkaisuissa 1995:28 ja 1995:29.

Käräjäoikeus oli virheellisesti katsonut, että A oli lunastanut pääosan B:n omaisuudesta ja että yrityskiinnitys oli tämän johdosta pysynyt voimassa. Yhtiön kirjanpitoaineisto osoitti merkittävästi suurempaa vaihto-omaisuutta kuin inventaariluettelot, joten luetteloille ei olisi tullut antaa painoarvoa lunastetun omaisuuden suhteellista osuutta arvioitaessa. Suurin osa B:n käyttö- ja vaihto-omaisuudesta oli viety pois huoltamolta jo ennen inventaaria. B:llä oli lisäksi ollut huomattava rahoitusomaisuus, jota käräjäoikeus ei ollut lainkaan ottanut huomioon asiaa arvioidessaan.

Pankki ja C eivät olleet hakeneet saatavaansa yrityskiinnityslain 9 §:ssä ja 15 §:ssä säädetyssä kuuden kuukauden määräajassa, joten kiinnitys oli joka tapauksessa rauennut. B:n huoltamolla oli 2.7.2001 toimitettu inventaari ja A oli samana päivänä lunastanut osan yhtiön omaisuudesta. Pankin edustaja oli ollut läsnä inventaaria tehtäessä ja tullut tietämään lunastuksesta. Kanteen nostamiselle säädetty määräaika oli alkanut kulua pankin osalta 2.7.2001 ja C:n osalta 23.10.2001, jolloin C oli viimeistään saanut tietää omaisuuden luovutuksesta pois kiinnitysvelallisen hallusta. Asiassa ei ollut merkitystä sillä, että lunastuksesta oli laadittu kirjallinen sopimus vasta tammikuussa 2002.

Pankki, C ja B olivat 8.5.2002 tehneet sopimuksen A:lta B:lle vastaisuudessa mahdollisesti kertyvien suoritusten jakamisesta. Sitoutumalla tähän sopimukseen pankki ja C olivat hyväksyneet sanotun lunastuksen ja siten luopuneet kiinnityksestä lain 9 §:n 3 momentissa säädetyllä tavalla.

A:n vastuuta ei missään tapauksessa voitu asettaa suuremmaksi kuin siihen määrään, jonka yhtiö oli saanut myydessään B:ltä lunastamansa omaisuuden eteenpäin. Tämä kauppahinta 16.368,62 euroa oli A:lta lunastetun omaisuuden sijaan tullut rahamäärä.

VASTAUS

Pankki ja C ovat yhteisessä vastauskirjelmässään vaatineet, että valitus hylätään ja A velvoitetaan korvaamaan yhtiöiden vastauskulut korkoineen. Pankki ja C ovat lisäksi vaatineet, että A velvoitetaan joka tapauksessa pitämään omat oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan ja korvaamaan pääosa pankin ja C:n oikeudenkäyntikuluista asiassa.

Yrityskiinnitys oli panttioikeus ja pysyi voimassa, vaikka omaisuus vaihtoi omistajaa. Mikäli luovutuksensaaja oli luovuttanut omaisuuden edelleen, eikä siten voinut suorittaa yrityskiinnityksen haltijan oikeutta esinekohtaisesti, hänen oli täytettävä velvoite rahana. Yrityskiinnityksen haltijan etuoikeus oli hyvin helposti kierrettävissä, jos kiinnityksen alaisen omaisuuden luovutuksensaajaan ei voitu kohdistaa arvoperusteista suoritusvaatimusta. Joka tapauksessa kiinnityksenhaltijalla oli oikeus vahingonkorvaukseen luovutuksensaajalta, joka oli vilpillisessä mielessä luovuttanut omaisuuden edelleen.

B:llä ei ollut ollut muuta liiketoimintaa kuin yhden A-ketjuun kuuluvan huoltoaseman pitäminen. Huoltamosopimuksen tultua puretuksi A oli lunastanut lähes kaiken huoltamolla olleen omaisuuden. Tämän vuoksi oli ilmeistä, että lunastus oli käsittänyt pääosan B:n omistamasta yrityskiinnityksen alaisesta omaisuudesta. B:n maksuvaikeuksien ja ylivelkaisuuden perusteella oli lisäksi ilmeistä, ettei yhtiöllä ollut merkittävää rahoitusomaisuutta. A:n esittämät laskelmat yhtiön omaisuuden arvoista olivat käyttökelvottomia. Asiassa ei edes ollut erityistä merkitystä sillä, oliko A ostanut pääosan yrityskiinnityksen alaisesta omaisuudesta. Yrityskiinnitys oli joka tapauksessa pysynyt voimassa lain 9 §:n 1 ja 2 momenttien perusteella, koska omaisuuden luovutuksessa ei ollut ollut kysymys normaalista liiketoiminnasta, mistä seikasta A oli tiennyt tai sen olisi tullut tietää.

Yrityskiinnityslain 9 §:n 3 momentissa tarkoitettu kanteen nostamiselle asetettu kuuden kuukauden määräaika alkoi kulua omaisuuden luovutuksesta. Luovutuksella oli ymmärrettävä tarkoittavan omistusoikeuden siirtymistä. Omistusoikeus A:n lunastamaan omaisuuteen oli siirtynyt yhtiölle vasta tammikuussa 2002 allekirjoitetulla sopimuksella. Pankilla oli ollut tieto inventaarin suorittamisesta ja B:n huoltamotoiminnan päättymisestä jo tätä aiemmin, mutta pankki tai C ei ollut tiennyt omaisuuden siirtymisestä A:lle ennen tammikuuta 2002.

A oli lunastanut B:n omaisuuden sen käyvästä arvosta eli 30.203,39 eurolla. A oli tällä summalla vastuussa yrityskiinnitetyistä saatavista, eikä omaisuuden edelleenmyyntihinnoilla ollut merkitystä.

A:lla ja B:llä oli ollut vastakkaisia saatavia, jotka sinänsä olivat kuittauskelpoisia yhtiöiden keskinäisessä oikeussuhteessa. Huoltamosopimuksen lunastus- ja kuittausehdolla A oli kuitenkin hankkinut saatavilleen paremman oikeuden kuin mikä B:n yrityskiinnityksen haltijan oikeus oli. Tämä oli velkojien maksunsaantijärjestyksestä annetun lain ja yrityskiinnityslain vastaista, vaikka laissa ei nimenomaista kuittauskieltoa ollutkaan. Kysymys oli laittomasta vakuusmuodosta.

A:n viittamassa sopimuksessa 8.5.2002 on sovittu niiden rahasuoritusten jakamisesta, jotka A mahdollisesti joutuu erään toisen oikeudenkäynnin seurauksena suorittamaan B:lle. Sopimuksella ei ole merkitystä tämän yrityskiinnitysasian ratkaisun kannalta.

Oikeudenkäynnin olennaisin kysymys oli se, onko yrityskiinnityksen alaisen omaisuuden luovutuksensaajalla velvollisuus myös sijaissuoritukseen ja voiko tätä suoritusvelvollisuutta vastaan pätevästi vedota kuittausoikeuteen. Osapuolten oikeudenkäyntikulut olivat pääosin syntyneet tähän nähden toissijaisten, A:n kiistämisperusteena esiin nostamien seikkojen selvittämisestä. Tästä syystä A oli asian lopputuloksesta riippumatta velvoitettava oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 5 §:n nojalla pitämään omat oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan ja korvaamaan pääosa pankin ja C:n oikeudenkäyntikuluista käräjä- ja hovioikeudessa.

HOVIOIKEUDEN RATKAISU

Perustelut
Hovioikeus hyväksyy käräjäoikeuden ratkaisun ja sen perusteet siitä, että pankin ja C:n A:ta vastaan nostama kanne oli nostettu yrityskiinnityslain 9 §:n 3 momentissa mainitussa kuuden kuukauden määräajassa.

Hovioikeus hyväksyy käräjäoikeuden ratkaisun ja sen perusteet myös siltä osin kuin on katsottu A:n ostaneen pääosan B:n yrityskiinnityksen alaisesta vaihto- ja käyttöomaisuudesta sekä että B:llä ei ollut sellaista rahoitusomaisuutta, jolla olisi ollut merkitystä asiaa arvioitaessa. Asiassa on myös jäänyt näyttämättä, että pankki ja C olisivat sopimuksella 8.5.2002 hyväksyneet omaisuuden myynnin ja luopuneet oikeudestaan saada suoritus kiinnitetystä omaisuudesta.

Silloin kun yrityskiinnitys poikkeuksellisesti pysyy voimassa sen kohteena olevan omaisuuden luovutuksesta huolimatta, se tuottaa yrityskiinnityslain 9 §:n 3 momentin mukaan etuoikeuden maksun saamiseen luovutetusta omaisuudesta ennen luovutuksensaajan omaisuuteen vahvistettua yrityskiinnitystä.

A on kanteen hylkäämistä koskevan vaatimuksensa tueksi vedonnut korkeimman oikeuden ratkaisuihin 1995:28 ja 1995:29. Ratkaisussa 1995:28 yrityskiinnityksen alaisen omaisuuden luovutuksensaaja tuomittiin maksamaan kiinnityksenhaltijan saatava vain yrityskiinnityksen alaisesta omaisuudesta. Hovioikeus oli velvoittanut luovutuksensaajan suorittamaan kiinnityksenhaltijan saatavan ensisijaisesti yrityskiinnityksen alaisesta omaisuudesta, ja toissijaisesti sen varalta, että omaisuus ei enää olisi luovutuksensaajan hallussa, korvauksena. Korkein oikeus totesi, että kiinnityksenhaltija ei ollut esittänyt perustetta vaatimukselleen saatavan suorittamisesta korvauksena siinä tapauksessa, että kiinnitetty omaisuus ei enää olisi luovutuksensaajan hallussa. Tämän vuoksi korkein oikeus vapautti luovutuksensaajan sille vaihtoehtoisesti asetetusta korvausvelvollisuudesta.

Ratkaisussa 1995:29 korkein oikeus hylkäsi yrityskiinnityksenhaltijan kiinnitetyn omaisuuden luovutuksensaajaa vastaan nostaman kanteen. Yrityskiinnitys oli tapauksessa pysynyt voimassa yrityskiinnityslain 9 §:n 3 momentin nojalla, vaikka kiinnityksen alainen omaisuus oli siirtynyt pois kiinnitysvelallisen hallusta. Omaisuuden luovutuksensaaja ei kuitenkaan enää omistanut sanottua omaisuutta, eikä siten ollut tällä omaisuudella vastuussa kiinnityksenhaltijan saatavasta. Korkein oikeus totesi perusteluissaan myös, että asiassa ei ollut esitetty muuta vastuuperustetta luovutuksensaajan suoritusvelvollisuudelle.

Korkeimman oikeuden edellä selostettujen ratkaisujen sisältämän oikeusohjeen perusteella hovioikeus katsoo, että yrityskiinnityksen alaisen omaisuuden luovutuksensaajan yrityskiinnityslaissa säännelty vastuu kiinnityksenhaltijan saatavasta on esinekohtainen. Näin ollen luovutuksensaajaan ei voida menestyksellisesti kohdistaa yrityskiinnitysperusteisia vaatimuksia enää sen jälkeen, kun kiinnityksen alainen omaisuus on luovutettu edelleen. Kuitenkin luovutuksensaaja voi tällaisessa tilanteessa olla muulla kuin yrityskiinnityslain perusteella vastuussa kiinnityksenhaltijalle mahdollisesti aiheutuvasta vahingosta. Hovioikeus toteaa, että pankin ja C:n käräjäoikeudessa ajama kanne on perustunut ainoastaan vahvistettuun yrityskiinnitykseen, ja yhtiöt ovat vasta hovioikeudessa valitukseen vastatessaan vedonneet kanteensa tueksi A:n vahingonkorvausvastuuseen. Hovioikeus ei kuitenkaan voi ensimmäisenä oikeusasteena tutkia vaatimusta vasta täällä esitetyllä uudella perusteella, minkä johdosta pankin ja C:n A:han kohdistama vaatimus tällä perusteella ajettuna jätetään tutkimatta. Yrityskiinnityksen perusteella ajettuna kanne on edellä esitetyn johdosta hylättävä.

A on kanteen kiistämisperusteina käräjä- ja hovioikeudessa vedonnut paitsi siihen, että yrityskiinnityslaki ei tuntenut arvomääräistä sijaissuoritusvelvollisuutta, myös siihen, että yhtiö ei ollut ostanut pääosaa B:hen kiinnitetystä omaisuudesta sekä siihen, että pankki ja C eivät olleet hakeneet saataviensa maksua laissa säädetyssä määräajassa. Koska kysymys arvomääräisestä sijaissuoritusvelvollisuudesta on ollut aidosti epäselvä oikeuskysymys, hovioikeus katsoo, että A:lla on ollut perusteltu syy vedota kanteen kiistämisperusteina muihinkin merkityksellisinä pitämiinsä seikkoihin. Näin ollen hovioikeus hylkää pankin ja C:n vaatimuksen oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuutta koskevan ratkaisun muuttamisesta oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 5 §:ää soveltaen.

Asian näin päättyessä pankki ja C velvoitetaan yhteisvastuullisesti korvaamaan A:lle sillä käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa olleet määrältään kohtuulliseksi katsotut oikeudenkäyntikulut.

Tuomiolauselma
Käräjäoikeuden tuomio kumotaan. Pankin ja C:n kanne hylätään. A vapautetaan tuomitusta suoritusvelvollisuudesta.

Pankki ja C velvoitetaan korvaamaan A:lle sillä käräjäoikeudessa olleet oikeudenkäyntikulut 10.000 eurolla ja hovioikeudessa olleet oikeudenkäyntikulut 1.000 eurolla. Korvauksille on maksettava viivästyskorkoa korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaan siitä lähtien, kun kuukausi on kulunut hovioikeuden tuomion antamispäivästä.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Asian ratkaisseet hovioikeuden jäsenet:

Risto Uoti, Merja Halme-Korhonen, Jukka Heikkilä
Esittelijä: Anna-Maija Ruohoniemi

Lainvoimaisuustiedot:

Lainvoimainen