3.6.2004

KÄRÄJÄOIKEUDEN RATKAISU

RATKAISUN KESKEINEN SISÄLTÖ

KÄRÄJÄOIKEUDEN RATKAISU

Rikosasian vastaaja A, jolle oli myönnetty oikeusapua ilman omavastuuosuutta, oli asian hävinneenä osapuolena velvoitettu käräjäoikeudessa korvaamaan oikeusapua saaneen asianomistaja B:n oikeudenkäyntikulut valtiolle. Käräjäoikeus oli perustellut ratkaisunsa sillä, että oikeusapulaissa ei ollut enää kohtuullistamissäännöstä oikeusavun saajan vastapuolen korvausvelvollisuuden osalta, vaan vastapuoli oli yleisten oikeudenkäyntikulusäännösten mukaisesti pääsääntöisesti velvollinen korvaamaan kaikki oikeusapua saaneen vastapuolensa oikeudenkäyntikulut valtiolle.

ASIAN KÄSITTELY HOVIOIKEUDESSA

Valitus

A on vaatinut, että hänet vapautetaan velvollisuudesta korvata valtiolle B:n avustajalle valtion varoista maksettu korvaus tai että korvausta ainakin alennetaan.

A on lausunut, että hän ei ollut hävinnyt asiaa. Käräjäoikeus oli ainoastaan vahvistanut A:n ja B:n ennen todistelun vastaanottamista tekemän sovinnon rikoksesta johtuvasta korvausvaatimuksesta. Sillä seikalla, että sovinto sisälsi A:n sitoutumisen maksamaan huoneiston korjauskulut B:lle, ei ollut merkitystä asiassa. A ei vähävaraisuudestaan johtuen ollut kyennyt maksamaan korvausta ennen oikeudenkäyntiä. A:n varallisuusolot suhteessa valtioon olivat myös erilaiset. Sovinnon vahvistamisella oli ollut B:lle merkitystä ainoastaan ulosottoperusteena.

Vastaus

Syyttäjä on vaatinut, että valitus hylätään.

Syyttäjä on lausunut, että käräjäoikeuden tuomio perusteluineen oli oikea. A oli velvoitettava korvaamaan valtiolle B:n avustamisesta aiheutuneet oikeudenkäyntikulut huomioon ottaen sovinnon lopputulos. A oli sitoutunut korvaamaan B:lle aiheuttamansa vahingon sovitun suuruisena.

HOVIOIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Oikeusapulain 22 §:n 1 momentin mukaan oikeusavun saajan vastapuoli on velvoitettava korvaamaan valtiolle sen varoista oikeusapulain nojalla asiassa maksettavaksi määrätyt kustannukset silloin kuin vastapuoli olisi oikeudenkäymiskaaren 21 luvun nojalla velvollinen korvaamaan oikeusavun saajan oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osittain.

A on tuomittu rangaistukseen muun muassa törkeästä kotirauhan rikkomisesta, johon syytteeseen B ei ole yhtynyt. B on vaatinut kyseisen rikoksen johdosta korvausta huoneiston korjauskuluista. A ja B ovat sopineet korvauksesta ennen todistelun vastaanottamista käräjäoikeudessa. Käräjäoikeus on vahvistanut sovinnon.

Oikeudenkäymiskaaren 21 luvussa ei ole säännöstä oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuudesta asianosaisten sovittua riitansa. Korkeimman oikeuden omaksuman kannan mukaan (KKO 1996:131, KKO 1997:77 ja KKO 2001:68) kulukysymys voidaan ratkaista ensisijaisesti ajatellun pääasiaratkaisun perusteella ja toissijaisesti alkuperäisen vaatimuksen ja sovinnon välisen vertailun perusteella. Viime kädessä kulukysymys voidaan perustaa melko vapaaseen, soveltuvin osin oikeudenkäymiskaaren 21 luvun säännöksiä noudattelevaan kohtuusharkintaan.

A on tuomittu rangaistukseen rikoksesta, johon B:n korvausvaatimus huoneiston korjauskuluista on perustunut. B on vaatinut korvaukseksi korjauskuluista 780,18 euroa korkoineen 10.11.2001 lukien. Sovinto on vahvistettu B:n vaatimuksen mukaisesti. Edellä mainituista syistä A olisi oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 1 §:n perusteella velvollinen korvaamaan B:n oikeudenkäyntikulut.

B:n korvausvaatimuksen peruste ja määrä ovat olleet riidattomia ja B:n vaatimuksen mukaisia. B:n on tullut saattaa vahingonkorvausta koskeva sovinto käräjäoikeuden vahvistettavaksi saadakseen asiassa täytäntöönpanokelpoisen ratkaisun. Asiassa ei ole ilmennyt seikkoja, joiden perusteella oikeudenkäyntikuluja olisi kohtuullista alentaa oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 b §:n nojalla.

Tällä ja käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevillä perusteilla A on velvollinen korvaamaan B:n avustamisesta aiheutuneet oikeudenkäyntikulut valtiolle.

Ratkaisu

Käräjäoikeuden tuomiota ei muuteta.

Lainvoimaisuustiedot:

Lainvoimainen