14.1.2004

VAATIMUKSET HOVIOIKEUDESSA

A vaati, että syyte velallisen petoksesta ja B:n veroviraston korvausvaatimukset hylätään. A vaati, että hovioikeus toimittaa asiassa pääkäsittelyn.

A lausui, että asiassa ei ollut ollut kysymys rikoslain 39 luvun 2 §:n tarkoittamasta velkajärjestelymenettelystä. Edellä mainitun säännöksen tarkoittama velkajärjestelymenettely käsitteenä päättyi siihen, kun maksuohjelma vahvistettiin käräjäoikeudessa. Velallisen petokseen saattoi syyllistyä ainoastaan siinä yhteydessä, kun tuloja ilmoitettiin kirjallisesti tai muutoin velkajärjestelymenettelyssä tuomioistuimelle tai selvittäjälle, tai korkeintaan silloin, kun velallinen maksuohjelman keston aikana velkojan pyynnöstä toimitti velkojalle taloudellista asemaansa koskevia tietoja. A ei ollut aktiivisin toimin antanut taloudellisesta tilanteestaan vääriä tietoja velkojilleen. Hänen menettelynsä ei ollut rangaistavaa. A:lta oli joka tapauksessa puuttunut tahallisuus. Hän ei ollut tiennyt yrittäjätoimintansa taloudellista tulosta ennen loppuvuotta 1997. Hän oli takautuvasti joutunut maksamaan suuria lisäveroja ja lisäksi hänelle oli määrätty huomattavat ennakkoverot. Todellisuudessa kaikki hänen varansa olivat menneet verojen ja viivästysseuraamusten maksamiseen. A ei ollut ymmärtänyt, että hänen olisi tullut lisääntyneiden tulojensa vuoksi tehdä lisäsuorituksia velkojille eikä hänellä todellisuudessa olisi ollut siihen varojakaan. Hän ei ollut tiennyt velkajärjestelymenettelyyn liittyvästä lisätilitysvelvollisuudesta.

Syyttäjä ja B:n verovirasto vaativat, että valitus hylätään. Lisäksi B:n verovirasto vaati, että A velvoitetaan korvaamaan sen oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa laillisine viivästyskorkoineen.

PÄÄKÄSITTELY

Hovioikeus toimitti asiassa pääkäsittelyn 15.12.2003.

HOVIOIKEUDEN RATKAISUN PERUSTELUT

A:lle on vahvistettu maksuohjelma 2.9.1994. Tuolloin voimassa olleen yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain 7 §:n 3 momentin (25.1.1993/57) mukaan A on ollut velvollinen maksuohjelman aikana ilmoittamaan velkojille tai heidän edustajalleen, mikäli hänen maksukyvyssään tai muissa velkajärjestelyn kannalta merkityksellisissä olosuhteissa oli tapahtunut olennainen paraneminen. Ilmoitus on ollut tehtävä kuukauden kuluessa muutoksesta. Edelleen tuolloin voimassa olleen yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain 44 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan maksuohjelmaa voitiin velallisen tai velkojan hakemuksesta muuttaa, jos velallisen maksukyvyssä tai muissa velkajärjestelyn kannalta merkityksellisissä olosuhteissa oli ohjelman vahvistamisen jälkeen tapahtunut olennainen muutos. A:n maksuohjelmassa on ollut käräjäoikeuden tuomiossa selostetut määräykset ilmoitusvelvollisuudesta velkojille. A:n nettotuloissa on vuosina 1996 - 1999 tapahtunut olennainen paraneminen. Hän on maksuohjelman aikana jättänyt ilmoittamatta velkojille lisääntyneistä tuloistaan.

Rikoslain 39 luvun 2 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan velallinen, joka hankkiakseen itselleen tai toiselle oikeudetonta taloudellista hyötyä konkurssi-, ulosotto-, velkajärjestely- tai saneerausmenettelyssä salaa omaisuuttaan, on tuomittava velallisen petoksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi. Asiassa on kysymys siitä, tarkoitetaanko mainitussa lainkohdassa velkajärjestelymenettelyllä vain tuomioistuimessa tapahtuvaa oikeudenkäyntimenettelyä vai tarkoitetaanko sillä velkajärjestelyä laajemmin, jolloin omaisuuden salaaminen voisi tapahtua myös maksuohjelman keston aikana.

Rikoslain 39 luvun 2 §:stä ei suoraan ilmene, mitä yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain mukaista käsittelyvaihetta ilmaisulla "velkajärjestelymenettelyssä" tarkoitetaan. Selvää johtoa siihen, mitä velkajärjestelymenettelyllä on rikoslain 39 luvun 2 §:ssä tarkoitettu, ei ole saatavissa myöskään mainittua pykälää eikä yksityishenkilön velkajärjestelystä annettua lakia koskevista hallituksen esityksistä (HE 182 ja 183/1992 vp). Mainitun rikoslain säännöksen sanamuoto viittaa lähinnä velkajärjestelyasian oikeudenkäyntivaiheeseen. Säännöksen tarkoituksena on suojata velkojien oikeuksia tuomioistuinkäsittelyyn liittyvää velallisen ilmoitusvelvollisuutta täytettäessä. Velkojien suojan rajoittumista tuomioistuinkäsittelyyn tukee se, että velkojien oikeuksia vahvistetun maksuohjelman keston aikana turvataan maksuohjelman muuttamista ja raukeamista koskevilla menettelysäännöksillä. Asiassa on lisäksi otettava huomioon rikosoikeudellinen laillisuusperiaate. Rikossäännöksen tunnusmerkistöä on epäselvissä tilanteissa tulkittava suppeasti syytetyn eduksi. Näin on velkajärjestelymenettelyä arvioitu myös oikeuskäytännössä (VaaHO 1183/18.9.2003).

Hovioikeus katsoo, että säännöksessä tarkoitetaan vain oikeudenkäyntimenettelyssä tapahtuvaa omaisuuden salaamista. Näin ollen A ei ole jättänyt ilmoittamatta tulojaan rikoslain 39 luvun 2 §:ssä tarkoitetussa velkajärjestelymenettelyssä. A ei siten ole menettelyllään syyllistynyt velallisen petokseen.

HOVIOIKEUDEN RATKAISU

Syyte hylättiin. A vapautettiin tuomitusta rangaistuksesta sekä velvollisuudesta maksaa B:n verovirastolle vahingonkorvausta ja oikeudenkäyntikuluja.

Lainvoimaisuustiedot:

Lainvoimainen